31.12.1999

Alueellinen ympäristökeskus oli myöntänyt 10.11.1998 antamallaan lainvoiman saaneella päätöksellä tielaitokselle ympäristöluvan sijoittaa yleisen tien rakenteisiin rauta- ja terästehtaan tuotantoprosesseista peräisin olevaa erään yhtiön tielaitoksen tarpeisiin jalostamaa ja murskaamaa masuunikuonaa. Yhtiö oli hakijana alun perin pannut vireille kuonan tierakenteisiin sijoittamista koskeneen ympäristölupahakemuksen, mutta sen käsittelyn aikana tapahtuneella hakemuksen muutoksella oli luvan hakijaksi ilmoitettu yhtiön sijasta tielaitos. Päätöksen lupamääräyksen 3 mukaan käytössä olevien vedenottamoiden suoja-alueelle ja suunnitellun tekopohjaveden vaikutusalueelle ei saa sijoittaa masuunikuonaa. Suunnitelma kuonan sijoituspaikoista tuli esittää ympäristökeskuksen hyväksyttäväksi sen asettamaan määräaikaan mennessä.

Tielaitoksen esitettyä 22.12.1998 ympäristökeskuksen hyväksyttäväksi edellä lupamääräyksessä 3 tarkoitetun suunnitelman ja siinä esitettyä, että masuunikuonaa käytettäisiin yleisen tien tierakenteissa paaluvälillä 1000-6200 ja 15600-21700, ympäristökeskus oli 18.1.1999 antamallaan valituksenalaisella päätöksellä sallinut kuonaa käytettäväksi tierakenteissa ainoastaan paaluvälillä 15600-20000.

Yhtiö vaati ympäristökeskuksen viimeksi mainittua päätöstä muutettavaksi siten, että kuonaa saatiin käyttää valtatien tierakenteissa sen lisäksi, mitä ympäristökeskuksen päätöksessä oli sallittu, myös valtatien paaluväleillä 1000-6200 ja 20000-21700. Yhtiö perusteli valitustaan sillä, ettei masuunikuonaa voitu pitää jätelain 3 §:ssä tarkoitettuna jätteenä ja että joka tapauksessa ympäristökeskuksen päätöksen mukaiseen kuonan käyttökieltoon tierakenteissa paaluväleillä 1000-6200 ja 20000-21700 ei ollut riittäviä pohjavesiensuojeluun liittyviä perusteita.

Korkein hallinto-oikeus jätti yhtiön valituksen puuttuvan puhevallan takia tutkimatta. Korkein hallinto-oikeus, joka päätöksensä perusteluissa viittasi myös ympäristölupamenettelylain esitöihin (Hallituksen esitys n:o 232/1990 vp. s. 18) lausui, että yhtiö, joka oli tosin 15.5.1998 pannut ympäristölupahakemuksen vireille, ei kuitenkaan ympäristökeskuksen antaessa valituksenalaisen päätöksensä ollut ollut tielaitokselle kysymyksessä olevaa kuonan sijoitusta varten myönnetyn ympäristöluvan hakija, sillä tielaitos oli 26.10.1998 yhtiön sijasta ilmoittautunut jatkamaan yhtiön vireille panemaa hakemusta. Se, että yhtiö jalosti ja murskasi tielaitoksen tarpeisiin tiehanketta varten tarvittavan kuonamateriaalin, ei ollut sellainen seikka, jonka perusteella valituksenalaisen päätöksen voitaisiin katsoa koskevan yhtiön etua ja oikeutta ympäristölupamenettelylain 14 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla. Lupapäätöksen mukaisen toiminnan mahdolliset haitalliset ympäristövaikutukset eivät myöskään saattaneet koskea yhtiön etua ja oikeutta. Yhtiön valitusoikeudelle ei ollut muutakaan perustetta. Näistä syistä yhtiön valitus oli jätettävä tutkimatta.

Ympäristölupamenettelylaki 14 § 2 mom.