3.5.1988

5 §.

Irtisanominen ja lomautus

1. Irtisanomista ja lomautusta koskeviin työsuhteen ehtoihin sovelletaan STK:n ja SAK:n 24. huhtikuuta 1984 allekirjoittamaa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevaa joulukuun yleissopimusta sekä sen muuttamista koskevan, joulukuun 3. päivänä 1985 allekirjoitettua pöytäkirjaa, jotka muutokset on yhdistetty mainittuun yleissopimukseen.

-----------------------------------------------

Työehtosopimuksen 5 §:ssä tarkoitetussa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa yleissopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

-----------------------------------------------

1 §

Yleinen soveltamisala

Sopimus koskee toistaiseksi voimassa olevan työsopimuksen irtisanomista työntekijästä johtuvasta syystä, työntekijän irtisanoutumista sekä niitä menettelytapoja, joita noudatetaan irtisanottaessa tai lomautettaessa työntekijöitä taloudellisista tai tuotannollisista syistä.

-----------------------------------------------

Soveltamisohje

Yleinen tulkintaohje

-----------------------------------------------

Sopimus ei siten 1 §:ssä nimenomaisesti mainittujen tapausten lisäksi koske myöskään:

1 Työsopimuksen purkamista työsopimuslain 43 §:n ja 44 §:n 2 momentin perusteella eikä työsopimuksen irtisanomista taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä, lukuun ottamatta 8 §:n 2 momentin 1 ja 2 kohdassa tarkoitettuja tapauksia.

-----------------------------------------------

2 §

Irtisanomisen perusteet

Työnantaja ei saa irtisanoa työntekijän työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. Tällaisina irtisanomisperusteina pidetään syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista, samoin kuin sellaisia työntekijöistä itsestään riippuvia syitä, kuten töiden laiminlyömistä, työnantajan työnjohto-oikeutensa rajoissa antamien määräysten noudattamatta jättämistä, järjestysmääräysten rikkomista, perusteetonta poissaoloa ja ilmeistä huolimattomuutta työssä.

-----------------------------------------------

3 §

Irtisanomisajat

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

1 enintään viisi vuotta kahden kuukauden pituista irtisanomisaikaa,

-----------------------------------------------

4 §

Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen

Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

-----------------------------------------------

8 §

Soveltamisala

Sen lisäksi mitä edellä on sanottu, noudatetaan työntekijästä johtuvasta syystä tapahtuvassa irtisanomisessa tämän luvun määräyksiä.

Tämän luvun määräyksiä sovelletaan myös, jos

1 työnantaja on purkanut työsopimuksen vedoten työsopimuslain mukaisiin purkamisperusteisiin ja työntekijä esittämiensä syiden perusteella väittää, ettei työnantajalla olisi ollut perustetta edes työsopimuksen irtisanomiseen;

-----------------------------------------------

16 §

Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut työntekijänsä, on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

-----------------------------------------------

Kanteen perustelut

Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto on lausunut, että Tekstiiliteollisuusliiton jäsenyrityksen Matti-Trikoo Oy:n palveluksessa kutojana olleen Marja-Terttu Saaren toistaiseksi voimassa ollut työsuhde oli alkanut 12.11.1986. Yhtiö oli purkanut hänen työsopimuksensa perjantaina 13.11.1987 sattuneen luvattoman poissaolon vuoksi.

Työnantajan edustaja oli ilmoittanut työsuhteen purkamisesta Saarelle 23.11.1987, jolloin hän oli ollut viemässä lääkärintodistusta työnantajalle sairaslomaa varten. Saari oli ollut sairaslomalla maanantaista 16.11.1987 alkaen. Työnantajan edustaja oli edellä mainitussa tilaisuudessa selittänyt, että työsopimus olisi purettu jo 13.11.1987. Saaren vaadittua kirjallista selvitystä työsopimuksen purkamisesta yhtiö oli 7.12.1987 edelleen väittänyt purkamisen tapahtuneen suullisesti jo 13.11.1987.

Saarella olisi 13.11.1987 ollut työvuoro kello 14 - 22 välisenä aikana. Saari oli 13.11.1987 aamupäivän aikana kahteen eri otteeseen keskustellut puhelimessa työnantajan edustajan kanssa saadakseen luvan poissaololleen. Hän oli jo aamulla, kun ylityönjohtaja ei ollut ollut tavattavissa, ilmoittanut asiasta työpaikalle. Hän ei ollut saanut poissaoloon lupaa. Hänelle ei ollut ilmoitettu mitään seuraamuksista sen varalta, ettei hän saapuisi työvuoroonsa. Saari oli jäänyt luvan epäämisestä huolimatta saapumatta työhön mainittuna ajankohtana.

Saari oli 24.11.1987 ilmoittanut yhtiölle vastustavansa työsopimuksensa purkamista, koska tapahtuneen poissaolon perusteella työnantajalla ei olisi ollut edes oikeutta työsuhteen irtisanomiseen. Työsuhteensa aikana hän ei ollut saanut varoituksia eikä huomautuksia. Päinvastoin työnantaja oli ollut hänen työhönsä tyytyväinen. Riitauttamisilmoituksen jälkeen Saari ei ollut saanut työnantajalta menettelytapaohjeita.

Työsopimuslain 43 §:n mukaan työsopimus voitiin purkaa, jos työntekijä tahallaan tai huolimattomuudellaan jätti työvelvoitteensa täyttämättä ja varoituksesta huolimatta jatkoi laiminlyöntiään. Luvaton poissaolo työstä oli ollut ensimmäinen hänen työsuhteensa aikana. Muuta laiminlyöntiä ei hänelle ollut sattunut hänen työsuhteensa kestäessä, eikä hän ollut saanut varoituksia tai huomautuksia työvelvoitteiden laiminlyönnistä. Ennen työstä poissaoloa käydyissä keskusteluissa häntä ei ollut varoitettu töistä poisjäämisen seuraamuksista.

Työsuhteen purkamisesta oli ilmoitettu Saarelle vasta 23.11.1987, vaikka poissaolo oli tapahtunut jo 13.11.1987. Työsopimuslain 44 §:n mukaan purkamisoikeus vanheni viikon kuluessa siitä, kun aihe työsopimuksen purkamiseen oli ilmaantunut. Myös tästä syystä Saaren työsuhteen purkaminen oli suoritettu vastoin lakia.

Työnantajalla ei ollut ollut perustetta edes irtisanoa työsuhdetta, sillä yhtä työsuhteen aikana sattunutta rikkomusta ei voitu pitää irtisanomissuojasopimuksessa tarkoitettuna erityisen painavana syynä työsopimuksen päättämiselle. Saari oli ollut työttömänä työsopimuksensa purkamisen jälkeen aina 1.3.1988 saakka. Työsuhteen päättyessä hänen tuntipalkkansa oli ollut 26,44 markkaa.

Saaren työsopimuksen purkaminen oli, paitsi työsopimuslain 43 ja 44 §:n vastainen, myös irtisanomissuojasopimuksen irtisanomisperusteiden vastainen. Saaren menettelystä olisi työnantaja ollut oikeutettu antamaan laiminlyönnin tapahduttua enintään varoituksen. Paikallinen neuvottelu, jossa olivat olleet mukana myös liittojen edustajat, oli käyty 1.2.1988. Koska työnantajaliitto oli tukenut työnantajan sopimuksenvastaista menettelyä, työnantajaliitto oli laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Matti-Trikoo Oy on päättänyt Saaren työsopimuksen irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n vastaisesti. Liitto on myös vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan Saarelle irtisanomissuojasopimuksen 3 ja 4 §:n perusteella irtisanomisajan palkkana kahdelta kuukaudelta 8 778,08 markkaa 16 prosentin korkoineen 13.1.1988 lukien sekä irtisanomissuojasopimuksen 16 ja 17 §:n mukaisena korvauksena 10 kuukauden palkkaa vastaavat 43 890,40 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien. Lisäksi Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liitto on vaatinut Tekstiiliteollisuusliiton tuomitsemista työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n perusteella hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Vastineen perustelut

Tekstiiliteollisuusliitto on lausunut, että Matti-Trikoo Oy oli 20.11.1987 suullisesti purkanut Saaren työsopimuksen 13.11.1987 tapahtuneen, koko työvuoron kestäneen luvattoman poissaolon perusteella. Työvelvoitteen laiminlyöntiin Saari oli tietoisesti ryhtynyt useista nimenomaisista kielloista ja varoituksista huolimatta.

Saari oli 13.11.1987 kello 12.30 ilmoittanut puhelimitse yhtiön ylityönjohtajalle, ettei hän tulisi saapumaan samana päivänä kello 14 alkavaan työvuoroon, koska hän oli lähdössä samana päivänä alkavalle laivamatkalle Ruotsiin. Ilmoitus oli annettu 1,5 tuntia ennen työvuoron alkua. Ylityönjohtaja ei ollut voinut antaa lupaa poissaoloon siitä syystä, että tehtaan neulomo-osastolla oli vallinnut erittäin kiireellinen tuotantokausien taitteen aiheuttama työtilanne. Neulomon toiminnan sujumisesta riippui tehtaan tuotantoprosessin seuraavan vaiheen, ompelimon työ. Jos neulosta ei saataisi neulomo-osastolta ompelimoon riittävästi, jäisivät ompelijat vaille tuotannollisesti mielekästä työtä. Neulosta valmistavalla neulomo-osastolla oli vuoroa kohti vain kolme neulojaa, joten yhden neulojan poisjäänti aiheutti välittömästi yli 30 prosentin vähennyksen ompelijoiden tarvitsemassa neulosmäärässä sekä haittasi muutoinkin tuotannon kulkua. Saari oli tiennyt sekä neulostuotannon merkityksen ompelimo-osastolle että tilanteen edellyttämän erityisen kiireellisyyden. Tästä oli osoituksena se, että Saari oli jo aikaisemmin sopinut ylityön tekemisestä sekä lauantaina 14.11.1987 että sunnuntaina 15.11.1987. Sovitut ylityöt hän oli sittemmin peruuttanut.

Sen lisäksi, että 13.11.1987 kello 12.30 käydyssä puhelinkeskustelussa ylityönjohtaja oli kieltänyt poissaolon saman päivän työvuorosta, hän oli nimenomaisesti varoittanut Saarta poissaolon seuraamuksista ja kehottanut häntä saapumaan työhön työvuorojärjestyksen mukaan sekä siirtämään lomamatkan myöhemmäksi muuhun ajankohtaan. Lisäksi ylityönjohtaja oli pyytänyt, että Saari ilmoittaisi työhöntulostaan puhelimella ennen työvuoron alkua. Saari oli ilmoittanut puhelimitse 13.11.1987 kello 13.40, ettei hän seurauksista välittämättä tulisi kello 14 alkavaan työvuoroonsa. Ylityönjohtaja oli jälleen varoittanut Saarta luvattoman poisjäännin seurauksista ja kehottanut häntä saapumaan vaikka myöhästyneenä työvuoroonsa.

Saaren poissaolo oli jatkunut myös seuraavasta maanantaista 16.11. keskiviikkoon 18.11.1987 ilman, että työnantaja olisi saanut Saaresta tai hänen poissaolon syystä mitään tietoa. Ylityönjohtaja oli 18.11.1987 neuvotellut pääluottamusmiehen kanssa Saaren poissaolosta ja sopinut, että pääluottamusmies yrittäisi tavoittaa Saaren. Ylityönjohtaja oli 19.11.1987 saanut kirjeen, jossa oli ollut poissaoloon liittyvä lääkärintodistus. Työehtosopimus ja yrityksessä noudatettu käytäntö olisivat edellyttäneet, että sairastumisesta olisi ilmoitettu viipymättä. Saari oli tehnyt ilmoituksen vasta lähes viikon kuluttua sairastumisestaan omavaltaisen luvatta suoritetun lomaristeilyn jälkeen.

Laiminlyönnistä oli tässä tapauksessa johtunut, että työsopimuksen purkaminen oli voitu suorittaa vasta 23.11.1987. Se oli tehty kuitenkin viikon määräajassa. Työsopimuksen purkamistilaisuudessa oli ollut läsnä myös yhtiön työntekijöiden pääluottamusmies. Työvelvoitteen useista varoituksista huolimatta tapahtunutta laiminlyöntiä ei työntekijäpuolelta ollut tässä tilaisuudessa kiistetty. Asiasta ei myöskään ollut ehdotettu pidettäväksi työehtosopimuksen mukaisia yritystason neuvotteluja.

Asia oli tullut uudestaan esille työntekijäliiton toimitsijan ottaessa yhteyttä työnantajaliittoon. Työntekijäliitto oli kiistänyt purkuperusteen olemassaolon, mutta myöntänyt, että irtisanomiseen oli ollut riittävä peruste. Liittotason neuvottelu asiasta oli käyty 1.2.1988, jolloin työntekijäliitto oli muuttanut kantaansa asiassa siten, että Saaren omavaltainen lomamatka olisi oikeuttanut ainoastaan varoituksen antamiseen.

Työssäoloa oli pidettävä työsopimuksen olennaisimpana velvoitteena. Työnantajalta ei voitu kohtuuden mukaan vaatia sopimussuhteen jatkamista Saaren laiminlyötyä työsopimuksen mukaisen velvoitteensa. Huomiota oli erityisesti kiinnitettävä perusteettoman poissaolon syyhyn ja poissaolosta ilmoittamisen myöhäiseen ajankohtaan sekä siihen, että laiminlyönti oli tapahtunut tahallisesti. Merkitystä asiassa oli myös sillä, että tehtaalla oli ollut juuri meneillään tekstiilialalle ominainen eri tuotantokausien vaihteeseen sijoittuva työruuhka samoin kuin se, että raaka-ainetta ompelijoille valmistavassa neulomossa oli vuorossa ollut vain kolme työntekijää. Hankaluudet viime hetkellä tapahtuneesta työstä poisjäämisestä olivat tehtaalla olleet huomattavat.

Saarta oli 13.11.1987 varoitettu laiminlyönnin vakavista seuraamuksista kahdessa eri puhelinkeskustelussa. Työvelvoitteen laiminlyönti oli jälkimmäisen puhelinkeskustelun aikana jo tosiasiallisesti alkanut, koska Saari ei olisi voinut saapua siten työpaikalle, että työvuoron vaihtuessa kello 14 hän olisi voinut aloittaa työt. Saari oli tahallaan tai huolimattomuudesta jättänyt työvelvoitteensa täyttämättä ja varoituksesta huolimatta jatkanut laiminlyöntiään.

Yhtiö oli tapahtumien ajan noudattanut puhelimitse työnantajaliiton asiamieheltä saamiaan ohjeita. Se, että asiassa ei ollut toimittu irtisanomismenettelylain säännösten mukaan eikä annettu riitauttamisilmoitusta, oli johtunut siitä, että liitot jo neuvottelujen alkuvaiheessa olivat todenneet, että asia käsiteltäisiin tavanomaisessa neuvottelujärjestyksessä koska irtisanomisperusteen olivat molemmat liitot hyväksyneet.

Vaadittu vahingonkorvaus oli liiallinen, sillä Saari oli joutunut olemaan työttömänä ainoastaan noin kolme kuukautta. Hän oli itse antanut aiheen työsuhteen päättämiseen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Tekstiiliteollisuusliitto on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Matti-Trikoo Oy on 23.11.1987 purkanut yhtiön palveluksessa 12.11.1986 lukien olleen kutoja Marja-Terttu Saaren työsopimuksen sillä perusteella, että Saari on perjantaina 13.11.1987 ollut luvatta poissa työstä iltavuoron ajan kello 14 - 22. Saari on ollut seuranneen viikon 16.11.1987 alusta alkaen sairaslomalla. Hänen käydessään työpaikalla 23.11.1987 tuomassa työnantajalle sairaslomansa jatkamisen johdosta uutta lääkärintodistusta yhtiön ylityönjohtaja on edellä kerrotuin tavoin ilmoittanut hänen työsopimuksensa purkamisesta.

Saari on ilmoittanut 13.11.1987 ylityönjohtajalle puhelimitse tulevansa olemaan poissa työstä iltavuoronsa ajan laivamatkan takia. Ylityönjohtaja on varottanut häntä ja kieltänyt poissaolon työstä. Heidän puolenpäivän aikoihin käymiensä kahden puhelinkeskustelun aikana ylityönjohtaja on ilmoittanut Saaren voivan olla poissa työvuorostaan ainoastaan, jos hän hankkisi tilalleen sijaisen. Saari, jolla selityksensä mukaan ei ole ollut mahdollisuuksia saada toista työntekijää tilalleen, on sanonut jäävänsä joka tapauksessa pois työvuorostaan, kuten sitten on tapahtunutkin.

Saari on aikaisemmin pyydettäessä lupautunut ylitöihin 13.11.1987 alkaneena viikon vaihteena, mutta peruuttanut lupauksensa. Saaren on täytynyt ylityön tekemisen tarpeesta ja myös ylityönjohtajan kanssa käymistään puhelinkeskusteluista käsittää työvuoronsa tekemisen olevan yhtiön toiminnan kannalta tärkeää.

Ylityönjohtajan puhelimessa antamaa varoitusta, joka on esitetty etukäteen, ei työtuomioistuimen mielestä voida pitää työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdassa tarkoitettuna varoituksena. Jutussa on jäänyt näyttämättä, että Saaren menettely olisi sellainen työvelvoitteen laiminlyönti, joka mainitun lainkohdan mukaan olisi oikeuttanut yhtiön purkamaan hänen työsopimuksensa.

Saaren olisi kuitenkin täytynyt ymmärtää, että hän luvattomalla poissaolollaan rikkoo näissä oloissa vakavalla tavalla työsuhteesta johtuvia velvollisuuksiaan. Saaren perusteeton poissaolo on ollut siten sellainen työntekijästä itsestään riippuva syy, joka irtisanomissuojasopimuksen 2 §:n mukaan muodostaa erittäin painavan työsopimuksen irtisanomisen perusteen. Työnantajan olisi tullut noudattaa Saaren työsopimuksen päättäessään irtisanomisaikaa. Sen vuoksi yhtiö on velvollinen suorittamaan hänelle kanteessa vaaditun palkan irtisanomisajalta korkoineen.

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että Tekstiiliteollisuusliitto olisi asiassa laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Tuomiolauselma

Matti-Trikoo Oy velvoitetaan maksamaan Saarelle irtisanomisajan palkkana kahdelta kuukaudelta 8 778 markkaa 8 penniä 16 prosentin korkoineen 13.1.1988 lukien.

Kanne hylätään enemmälti.

Matti-Trikoo Oy velvoitetaan korvaamaan Tekstiili- ja Vaatetustyöväen Liiton oikeudenkäyntikulut 1 600 markalla. Muutoin saavat asianosaiset kärsiä itse kulunsa jutussa.

Jäsenet: Pelkonen, puheenjohtaja, Tiitinen, Airaksinen, K. Rautiainen, Kuivanen ja Pohja.

Tuomio oli yksimielinen.