31.12.1985

8 §

Lomautus

Lomauttaminen

Työsuhteen kestäessä voidaan sopia siitä, että työnteko ja palkanmaksu keskeytetään toistaiseksi tai määräajaksi työsuhteen pysyessä muutoin voimassa. Niillä edellytyksillä, joilla työnantaja saisi irtisanoa tai purkaa työsopimuksen, hän voi työsopimuksen irtisanomisen tai purkamisen sijasta vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi.

Samoin voidaan työntekijä lomauttaa työsopimuslain 37 §:n 2 momentin 4 kohdan (as.kok. 320/70) mukaisesti. Sopimuksella voidaan lomautusoikeutta laajentaa.

Pöytäkirjamerkintä: Mikäli asianomaisella työehtosopimusalalla on noudatettu tai on ollut noudatettava 14 päivää pitempiä lomautusilmoitusaikoja tämän sopimuksen allekirjoitushetkellä voimassa olevan työehtosopimuksen tai lain perusteella, noudatetaan niitä edelleen, kunnes toisin sovitaan.

---------------------------------------------------

Kanteen perustelut

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on lausunut, että Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton jäsenyritys Osuuskauppa Suur-Savo oli harjoittanut ravitsemisliikettä Juvan kunnassa sijaitsevassa ravintola Tuulimyllyssä. Tuulimyllyssä olivat työskennelleet muun muassa seuraavat työntekijäliiton jäsenet: tarjoilija Aila Eliisa Lindgren, jonka työsuhde oli alkanut 17.11.1966 ja jolla siten oli neljän kuukauden irtisanomisaika, keittäjä Anne Katariina Hangas, jonka työsuhde oli alkanut 28.7.1980 ja jolla oli siten yhden kuukauden irtisanomisaika, keittäjä Kaija Irmeli Soikkeli, jonka työsuhde oli alkanut 6.12.1973 ja jolla siten oli kahden kuukauden irtisanomisaika ja tarjoilija Riitta Hannele Saaristo, jonka työsuhde oli alkanut 31.12.1979 ja jolla siten oli yhden kuukauden irtisanomisaika. Osuuskauppa oli ilmoittanut 15.6.1983 lomauttavansa Saariston, Hangaksen, Soikkelin ja Lindgrenin 21.8.1983 lukien toistaiseksi, koska ravintola Tuulimyllyn toiminta vuokratuissa tiloissa tulisi päättymään 17.7.1983. Työntekijät olivat pitäneet vuosilomansa 18.7.-20.8.1983, jonka jälkeen lomautus oli alkanut.

Osuuskauppa oli 23.8.1983 irtisanonut lomautettuina olleet työntekijät siten, että Saariston ja Hangaksen työsuhde päättyi yhden kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.9.1983, Soikkelin työsuhde kahden kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.10.1983 ja Lindgrenin neljän kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.12.1983. Irtisanomisen syynä oli ollut se, ettei osuuskauppa ollut onnistunut löytämään Juvalta tiloja, joissa ravintolatoimintaa olisi voitu jatkaa. Osuuskauppa Suur-Savo ei ollut suorittanut Soikkelille, Saaristolle ja Hangakselle irtisanomisajalta palkkaa. Osuuskaupan mukaan nämä työntekijät olivat saaneet hyväkseen yli kahden kuukauden (15.6.-20.8.1983) pituisen lomautusilmoitusajan ja työsopimuslain 42 §:n 2 momentin perusteella työnantaja voi vähentää lomautusilmoitusajalta maksetun palkan työntekijöiden irtisanomisajalta maksettavasta palkasta. Osuuskauppa oli suorittanut Lindgrenille irtisanomisajan palkkana neljän kuukauden palkan, josta kuitenkin oli vähennetty lomautusilmoitusajalta maksettu palkka. Työehtosopimuksen 4 §:n 4 kohdan perusteella työntekijöille olisi tullut maksaa irtisanomisajalta täysi palkka, josta kuitenkin voitiin vähentää työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdan mukaiselta varsinaiselta lomautusilmoitusajalta maksettu palkka eli Hangaksen ja Saariston osalta kahden viikon palkka, Soikkelin osalta kolmen viikon palkka ja Lindgrenin osalta yhden kuukauden palkka.

Asiasta käytyjen paikallisten neuvottelujen jälkeen asia oli jäänyt erimieliseksi liittojen välisissä neuvotteluissa kesällä 1984.

Työntekijäliiton kannan mukaan työehtosopimustekstissä olevat lomautusilmoitusajanjaksot olivat vähimmäis- ja enimmäisaikoja. Työnantajan oli lomautustapauksissa noudatettava juuri näitä ajanjaksoja. Ainoastaan mikäli työntekijän ja työnantajan kesken oli toisin sovittu, voitiin näistä ilmoitusajoista poiketa. Mikäli työnantaja oli käyttänyt pitempiä lomautusilmoitusaikoja, oli niitä pidettävä lomautuksen ennakkoilmoituksena. Työnantajan oli näissä tapauksissa vielä varsinaisella lomautusilmoituksella vahvistettava lomautuksen alkaminen. Muussa tapauksessa työnantaja olisi saattanut antaa lomautusilmoituksia varmuuden vuoksi hyvinkin pitkiä aikoja ennen lomautuksen tosiasiallista alkamista.

Irtisanomissuojasopimuksen 8 §:n mukaan työnantajan oli noudatettava vähintään 14 päivän lomautusilmoitusaikaa. Tällä määräyksellä ei kuitenkaan ollut muutettu työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohtaa. Kun irtisanomissuojasopimus oli tullut noudatettavaksi majoitus- ja ravitsemisalalla jo vuonna 1978, oli itse työehtosopimustekstin sanamuoto lomautusilmoitusajoista säilynyt ennallaan vuosien 1980, 1981 ja 1985 työehtosopimusneuvottelujen jälkeenkin.

Työnantajaliiton käsityksen mukaan työnantaja voi käyttää pitempiä lomautusilmoitusaikoja kuin työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdassa oli määrätty. Työnantaja oli voinut vähentää työntekijän irtisanomisajan palkasta lomautusilmoitusajalta maksetun palkan. Mikäli lomautusilmoitusaika oli ollut pitempi kuin irtisanomisaika, irtisanomisajalta oli palkka jäänyt kokonaan suorittamatta.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnnan Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Osuuskauppa Suur-Savo on tietensä rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä jättäessään suorittamatta Lindgrenille, Hangakselle, Soikkelille ja Saaristolle heille kuuluvat irtisanomisajan palkat, sekä osuuskaupan velvoittamista suorittamaan Lindgrenille saamatta jäänyttä irtisanomisajan palkkaa 4 001,64 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.12.1983 lukien, sekä irtisanomisajan palkkana Hangakselle 2 060,80 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1983 lukien, Soikkelille 4 532,28 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.10.1983 lukien ja Saaristolle 2 072,04 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.9.1983 lukien. Lisäksi Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on vaatinut Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä.

Vastineen perustelut

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Osuuskauppa Suur-Savo ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että irtisanomissuojasopimuksessa tai työehtosopimuksessa ei ollut määräyksiä työsuhteen päättymisestä työntekijän ollessa lomautettuna. Kummassakaan sopimuksessa ei ollut lakiviittausta työsopimuslain 42 §:ään. Koska irtisanomissuojasopimuksessa ja työehtosopimuksessa ei vuonna 1983 ollut määräyksiä työnantajan palkanmaksuvelvollisuudesta lomautusaikana suoritetun irtisanomisen johdosta tai työsuhteiden irtisanomisesta lomautusaikana yleensä, määräytyi sellaisten kysymysten ratkaisu yksinomaan työsopimuslain säännösten perusteella. Vasta uusien irtisanomissuojasopimusten tultua voimaan kesällä 1984 oli alalle tullut työehtosopimusmääräyksiä työsuhteen päättymisestä lomautusaikana. Työtuomioistuin ei ollut työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n perusteella toimivaltainen tutkimaan tätä asiaa.

Mikäli asia kuitenkin tutkittiin, oli työntekijäliitto tarkastellut työehtosopimustulkintaongelmaa nurinkurisesti. Asiassa oli kysymys siitä, oliko 15.3.1980 voimaantulleella työehtosopimuksella haluttu muuttaa irtisanomissuojasopimuksessa ja työsopimuslaissa omaksuttuja lomautusilmoitusaikoja eikä päinvastoin. Ennen kuin edelleenkin voimassaoleva lomautusilmoitusaikoja koskeva järjestelmä oli luotu työehtosopimukseen, olivat alalla noudatetut lomautusilmoitusajat ja irtisanomisajat olleet sekä lainsäädännössä että työehtosopimuksessa yhtenevät. Tästä syystä työehtosopimuksessa ei ollut tarvetta määrätä lomautusilmoitusajoista erikseen. Kun irtisanomissuojasopimuksiin ja työsopimuslakiin oli vuonna 1978 sisällytetty lomautusilmoitusaikoja koskevat normit, oli syntynyt tarve myös työehtosopimuksessa määrätä asiasta. Työehtosopimuskirjauksesta tuolloin neuvoteltaessa lähtökohtana ei ollut ollut laissa ja irtisanomissuojasopimuksessa omaksutun järjestelmän muuttaminen vaan vanhan sopimuksen ja uuden lainsäädännön sekä irtisanomissuojasopimuksen keskinäisen ristiriitaisuuden synnyttämän epätietoisuuden poistaminen. Neuvotteluissa oli päädytty lomautusilmoitusaikoihin, jotka vastasivat vuonna 1980 päättyneen työehtosopimuksen irtisanomisaikoja. Neuvotteluissa ei ollut otettu kantaa eikä niissä ollut edes esillä, oliko kirjausta 14 vuorokauden, 3 viikon tai kuukauden lomautusilmoitusajasta tulkittava muutoin kuin lomautusilmoitusajan pituuden osalta irtisanomissuojasopimuksessa ja lainsäädännössä omaksutusta lomautusilmoitusjärjestelmästä poiketen. Koska tällaisia näkökohtia ei neuvotteluissa ollut tuotu esille, oli itsestään selvää että, vaikka työehtosopimuksessa ei ollut sanaa "vähintään", oli työehtosopimusta tarkoitettu tulkittavaksi siten, että siinä määrätyt ilmoitusajat olivat vähimmäisaikoja. Siten työehtosopimuksessa tarkoitettu lomautusilmoitus voitiin antaa noudattaen pitempiäkin lomautusilmoitusaikoja kuin työehtosopimuksessa oli määrätty.

Työntekijäliitto ei ollut edes kiistänyt lomautusilmoituksen oikeellisuutta. Toisin sanoen työntekijäliitto hyväksyi tässä tapauksessa lomautuksen lailliseksi sopimuksessa määrättyä pidempää lomautusilmoitusaikaa noudattaen. Ei voitu ajatella, että lomautusilmoitusaikoja jouduttaisiin käytännössä tutkimaan kahdesta eri näkökulmasta. Toisaalta voitaisiin hyväksyä lomautuksen laillisuutta yleensä arvosteltaessa sopimuksessa mainittuja aikamääriä pidempi lomautusilmoitusaika. Toisaalta työsopimuslain 42 §:n mukaisen palkanmaksuvelvollisuuden osalta ei voitaisi työntekijäliiton tulkinnan mukaan hyväksyä pidempää lomautusilmoitusaikaa. Kantajaliiton tulkinta johtaisi siihen, että laillinen lomautus voitaisiin tehdä vain sopimuksessa säädettyjä aikamääriä noudattaen. Yleisesti voitiin pitää työntekijän edun mukaisena, että hän sai mahdollisimman aikaisessa vaiheessa lomautusilmoituksen. Tässä tapauksessa lomautusilmoitus oli annettu ensimmäisen kerran 8.2.1983 eli viivytyksettä sen jälkeen, kun lomautusperusteesta oli saatu tieto . Ensimmäistä ilmoitusta oli jouduttu muuttamaan toiminnan lopettamisajankohdan siirtymisen takia. Sopimuksessa mainittuja aikoja ylittävien ilmoitusaikojen käyttö ei ollut tapahtunut sellaisista syistä, joihin kanteessa oli viitattu. Liiketyönantajain Keskusliiton edustamilla aloilla, sekä majoitus- ja ravitsemisalalla että kaupassa, oli lomautusilmoituksia koskevia määräyksiä tulkittu vakiintuneesti siten, että työehtosopimuksissa mainittu lomautusilmoitusaika oli ollut vähimmäisaika. Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liiton esittämät perustelut työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdan tulkinnaksi eivät vastanneet sopimuksen oikeaa sisältöä ja olivat vastoin sen tarkoitusta ja vakiintunutta tulkintaa. Osuuskauppa Suur-Savon omaksuma tulkinta oli perustunut työnantajaliiton antamaan ohjeeseen. Osuuskaupalla ei ollut ollut syytä epäillä tai olettaa työnantajaliiton ohjeen olevan työehtosopimuksen vastainen eikä osuuskauppa siten ollut tietensä menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti. Työnantajaliitto ei ollut syyllistynyt valvontavelvollisuuden laiminlyöntiin edellä mainitun perustein.

Vaadittujen irtisanomisajan palkkojen markkamäärien osalta työnantajaliitolla ei ollut huomauttamista.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Osuuskauppa Suur-Savo ovat vaatineet ensisijaisesti kanteen jättämistä tutkimatta ja toissijaisesti kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton kanteen tutkimista vastaan tekemän väitteen osalta työtuomioistuin toteaa, että Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Osuuskauppa Suur-Savo on tietensä rikkonut majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen 4 §:n 4 kohdan määräyksiä vähentäessään kanteessa tarkoitettujen lomautettuina olleiden työntekijöiden irtisanomisajan palkasta työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdassa mainittuja lomautusilmoitusaikoja pidemmän lomautusilmoitusajan palkan. Työehtosopimuksen 4 § sisältää määräykset muun muassa työsuhteen irtisanomisajoista, palkanmaksuvelvollisuudesta irtisanomisajalta ja lomautusilmoitusajoista. Asianosaiset ovat olleet yhtä mieltä siitä, että työnantajalla on ollut oikeus työsopimuslain 42 §:n 2 momentin mukaisesti vähentää työntekijöiden irtisanomisajan palkasta lomautusilmoitusajan palkka. Kanteessa on kysymys siitä, kuinka pitkänä on työehtosopimuksen mukaan pidettävä sitä lomautusilmoitusaikaa, jota vastaavan määrän työnantaja on ollut oikeutettu vähentämään työntekijän irtisanomisajan palkasta. Kysymys on siten työehtosopimuksen oikean sisällön vahvistamisesta, mikä työtuomioistuimesta annetun lain 1 §:n mukaan kuuluu työtuomioistuimen toimivaltaan.

Osuuskauppa Suur-Savo on 8.2.1983 ilmoittanut lomauttavansa kanteessa tarkoitetut neljä työntekijää 1.7.1983 alkaen toistaiseksi sen vuoksi, että osuuskaupan omistaman Hotelli-Ravintola Tuulimyllyn toiminta Juvan Osuuspankin tiloissa tulisi päättymään 30.6.1983. Työntekijöille annettujen lomautustodistusten mukaan arvioitu aika tälle lomautukselle on ollut siihen saakka, kunnes osuuskauppa voi mahdollisesti jatkaa ravintolatoimintaa toisissa tiloissa. Lomautusten alkamista on siirretty 9.6.1983 annetuilla lomautustodistuksilla alkavaksi työntekijöiden vuosiloman jälkeen 5.8.1983. Tämän jälkeen osuuskauppa oli vuokranantajan kanssa sopinut ravintolan toiminnan jatkamisesta 17.7.1983 saakka, minkä vuoksi lomautusten alkamista oli 15.6.1983 siirretty alkavaksi 21.8.1983 siten, että 18.7.-20.8.1983 oli ollut työntekijöiden vuosiloma. Sittemmin 15.6.1983 jälkeen oli kuitenkin ilmennyt, että ravintolan toiminta päättyi jo 9.7.1983. Osuuskaupan 1.8.1983 antama lomautustodistus on esitetyn selvityksen mukaan tapahtunut erehdyksessä eikä sen mukaan ole toimittu. Työntekijät ovat saaneet palkkaa lomautuksen alkamiseen 20.8.1983 saakka.

Koska paikkakunnalta ei ollut löytynyt sopivaa liiketilaa ravintolan toiminnan jatkamiselle, osuuskauppa on 23.8.1983 irtisanonut kanteessa tarkoitetut työntekijät siten, että Anne Katariina Hangaksen ja Riitta Hannele Saariston työsuhde on päättynyt yhden kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.9.1983, Kaija Irmeli Soikkelin työsuhde kahden kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.10.1983 ja Aila Eliisa Lindgrenin työsuhde neljän kuukauden irtisanomisajan kuluttua eli 24.12.1983. Osuuskauppa ei ole suorittanut Hangakselle, Saaristolle ja Soikkelille irtisanomisajan palkkaa, koska lomautusilmoitusaika 16.6.-19.8.1983 on ollut pidempi kuin työntekijöiden irtisanomisaika. Osuuskauppa on suorittanut Lindgrenille irtisanomisajan palkkana neljän kuukauden palkan, josta on vähennetty lomautusilmoitusajalta 16.6.-19.8.1983 maksettu palkka.

Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto sekä Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ovat yksimielisiä siitä, että kanteessa tarkoitettujen työntekijöiden lomautukset ovat sinänsä olleet perusteeltaan ja lomautusilmoitusajoiltaan työehtosopimuksen mukaiset. Erimielisyys koskee alussa mainitun mukaisesti vain sitä, kuinka pitkän lomautusilmoitusajan työnantaja on ollut oikeutettu vähentämään työntekijän irtisanomisajan palkasta.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön ja Liiketyönantajain Keskusliiton välillä 6.6.1978 allekirjoitetun ja 22.6.1978 voimaan tulleen irtisanomisen ja lomautuksen perusteista tehdyn yleissopimuksen 8 §:n mukaan työnantaja voi niillä edellytyksillä, joilla se saisi irtisanoa työsopimuksen, irtisanomisen sijasta noudattaen vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa määrätä työntekijän lomautettavaksi toistaiseksi. Määräykseen liittyvän pöytäkirjamerkinnän mukaan, mikäli asianomaisella työehtosopimusalalla oli noudatettu tai oli ollut noudatettava 14 päivää pitempiä lomautusilmoitusaikoja irtisanomissuojasopimuksen allekirjoitushetkellä voimassa olevan työehtosopimuksen tai lain perusteella, noudatettiin niitä edelleen, kunnes toisin sovittiin. Majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen 4 §:n 4 kohdan mukaan työnantaja, joka ei noudata saman pykälän 1 kohdassa sovittuja irtisanomisaikoja, on velvollinen suorittamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta. Mainitun pykälän 5 kohdan mukaan varsinainen lomautusilmoitus on annettava työntekijälle 14 vuorokautta ennen lomautuksen alkua. Mikäli työntekijän työsuhde on jatkunut yli viisi vuotta työnantajan tulee noudattaa kuitenkin kolmen viikon lomautusilmoitusaikaa ja yli 10 vuoden työsuhteen osalta kuukauden lomautusilmoitusaikaa.

Työehtosopimusneuvotteluihin osallistunut työnantajaliiton edustaja on työtuomioistuimessa todistajana kuultuna kertonut, että majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus ei ole 1970-luvun alkupuolella sisältänyt lomautusilmoitusaikoja koskevia määräyksiä. Työnantajaliiton tuolloin antamien ohjeiden mukaan työntekijöitä yksipuolisesti lomautettaessa tuli toimia työsopimuslain 30 §:n mukaisin edellytyksin ja lomautus tuli toteuttaa samoin perustein ja samaa ilmoitusaikaa noudattaen kuin irtisanominen. Liiketyönantajain Keskusliiton vuonna 1975 lähettämän kiertokirjeen mukaan työnantajan tuli ilmoittaessaan työntekijöille lomautuksista noudattaa vähintään työehtosopimuksen mukaisen irtisanomisajan pituista ilmoitusaikaa. Ohjeissa oli käytetty vähintään sanaa, koska lain säännöksen oli sinänsä katsottu sisältävän vähintään sanan.

Majoitus- ja ravitsemisliikkeiden työntekijöitä koskevassa 6.5.1977-29.2.1980 voimassa olleessa työehtosopimuksessa ei ole ollut sopimuksen voimaantullessa lomautusilmoitusaikaa koskevaa määräystä. Ennen keskusjärjestöjen 22.6.1978 voimaan tullutta irtisanomissuojasopimusta ovat lomautusilmoitusaika ja irtisanomisaika olleet työsuhteen kestosta riippuen saman pituiset eli 14 vuorokautta, kolme viikkoa tai kuukausi. Irtisanomissuojasopimuksen voimaan tultua sisällytettiin työehtosopimukseen vuonna 1979 muutosmuistio, joka sisälsi irtisanomissuojasopimuksen mukaiset uudet irtisanomisajat, jotka olivat pidemmät kuin aikaisemmin noudatetut lomautusilmoitusajat. Irtisanomissuojasopimuksen mukaisesta vähintään 14 vuorokauden lomautusilmoitusajasta poiketen määräytyivät muutosmuistion mukaan lomautusilmoitusajat edelleen työsuhteen keston mukaan ja olivat siten pituudeltaan 14 vuorokautta, kolme viikkoa tai yksi kuukausi.

Vuoden 1980 työehtosopimuksesta käytyjen neuvottelujen aikana on Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto esittänyt, että lomautusilmoitusaika olisi ollut työsuhteen kestosta riippumatta kaksi viikkoa. Työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohtaan sisällytetyt lomautusilmoitusajat säilyivät kuitenkin työntekijäpuolen esityksen mukaisina eli työsuhteen kestoajasta riippuen 14 vuorokauden, kolmen viikon tai kuukauden pituisina. Asianosaisliitot ovat yksimielisiä siitä, että neuvottelujen aikana ei keskusteltu siitä, olivatko lomautusilmoitusajat vähimmäis- tai enimmäisaikoja. Hotellija Ravintolahenkilökunnan Liiton puheenjohtaja on asiassa kuultuna kertonut, että neuvottelujen aikana ei keskusteltu työsopimuslain tai irtisanomissuojasopimuksen lomautusilmoitusajoista. Työntekijäpuoli on neuvotteluissa ymmärtänyt, että sopimukseen kirjataan alalla noudatetut lomautusilmoitusajat, jotka samalla kertaa ovat sekä enimmäis- ja vähimmäisajat ja että, mikäli olisi tarkoitettu vähimmäisaikoja, niin se olisi merkinnyt neuvottelujen jatkamista. Asiassa ei ole esitetty selvitystä siitä kumman sopimusosapuolen laatima kohdan sanamuoto on. Työnantajapuolen mukaan neuvotteluissa ei ollut esillä sitä, olivatko työehtosopimukseen otetut lomautusilmoitusajat enimmäis- tai vähimmäisaikoja, koska työnantajapuolen mukaan lomautusilmoitusajat olivat selvästi vähimmäisaikoja.

Työtuomioistuin toteaa, ettei edellä mainituissa työehtosopimusneuvotteluissa ole keskusteltu työsopimuslain 30 §:än ja työehtosopimuksen osana noudatettavaan irtisanomissuojasopimuksen 8 §:än sisältyvän vähintään sanan poisjättämisestä. Työehtosopimuksen sanamuodosta huolimatta ja huolimatta siitä, että työehtosopimuksien soveltamiskäytännössä on yleensä pantu painoa sanamuodon mukaiselle tulkinnalle, tarkoitus ei kuitenkaan ole nyt esillä olevassa tapauksessa työtuomioistuimen käsityksen mukaan poiketa työsopimuslain ja irtisanomissuojasopimuksen määräyksestä tältä osin.

Työntekijäpuolen mukaan työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohdassa mainittuja lomautusilmoitusaikoja pitemmät lomautusilmoitusajat ovat ylimenevältä osalta lomautuksen ennakkoilmoitusaikaa. Työnantajapuolen mukaan ennakkoilmoituksen antamisessa sovelletaan irtisanomissuojasopimuksen mukaista erilaista menettelyä eli ennakkoilmoitus on, mikäli mahdollista, kolme kuukautta ennen lomautusta annettava arvio lomautuksen alkamisajasta ja työntekijöiden lukumäärästä ammattiryhmittäin. Ennakkoilmoitusta ei ole rinnastettava työntekijälle annettavaan henkilökohtaiseen lomautuksen alkamista tiettynä päivänä koskevaan lomautusilmoitukseen. Työtuomioistuin toteaa, että Osuuskauppa Suur-Savon omistaman ravintolan vuokrasopimuksen päättymispäivä on ollut tiedossa ja lomautusilmoitukset on annettu työntekijöille henkilökohtaisesti, joten kysymyksessä on ollut irtisanomissuojasopimuksen mukainen lomautusilmoitus.

Työsopimuslain 30 §:n 1 momentin mukaan, sellaisena kuin se on 16.6.1978 annetussa laissa, niillä edellytyksillä, joilla työnantaja saisi irtisanoa työsopimuksen, hän voi irtisanomisen sijasta vähintään 14 päivän ilmoitusaikaa noudattaen määrätä työntekijän lomautettavaksi määräajaksi tai toistaiseksi. Keskusjärjestöjen välisessä irtisanomissuojasopimuksessa on vastaava määräys. Tässä tapauksessa lomautusilmoitusaika voidaan rinnastaa irtisanomisaikaan. Lomautetulle työntekijälle on korvattava irtisanomisajan palkan menettäminen, ellei hän ole lomauttamisen tullessa voimaan saanut hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa vastaavaa ilmoitusaikaa.

Kantaa tukee se, että majoitus- ja ravitsemisalalla on ennen vuonna 1979 työehtosopimukseen liitettyä muutosmuistiota lomautusilmoitusajat ja irtisanomisajat olleet yhteneväiset. Asiassa ei ole näytetty, että vuonna 1979 muutosmuistiota koskevissa neuvotteluissa tai vuosien 1980 ja 1982 työehtosopimusneuvotteluissa, jotka ovat koskeneet työehtosopimuksen 4 §:n 5 kohtaa, sopimuskohdalle olisi haluttu antaa muu sisältö kuin työsopimuslain 30 §:ssä tai keskusjärjestöjen välisessä irtisanomissuojasopimuksessa. Kantaja on myöntänyt lomauttamisen perusteen oikeaksi. Lomauttaminen on tapahtunut samoilla edellytyksillä, joilla työnantaja olisi saanut irtisanoa työsopimukset. Osuuskauppa on antanut lomautusilmoitukset työntekijöille siten, että työntekijät ovat saaneet hyväkseen työsopimuksen lakkaamista koskevaa irtisanomisaikaa vastaavan ajan eikä työntekijöillä siten enää ole oikeutta irtisanomisajan palkkaan lukuun ottamatta työnantajan Lindgrenille maksamaa osaa irtisanomisajan palkasta.

Tuomiolauselma

Kanteen tutkimista vastaan esitetty väite hylätään.

Kanne hylätään.

Asian laatu huomioon ottaen Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Osuuskauppa Suur-Savo saavat pitää oikeudenkäyntikulut vahinkonaan.

Jäsenet: Iirola puheenjohtaja, Peltola, Heiniö, H. Rautiainen, P. Virtanen ja Vertanen.

Tuomio oli yksimielinen.