9.12.2010

Apulaisvaltakunnansyyttäjä oli antanut joulukuussa 2007 päätöksen, jossa viitattiin hänen lokakuussa 2007 tekemäänsä päätökseen ja asian siirtoon. Nämä tiedot olivat kuitenkin virheellisiä, koska viitattua lokakuussa tehdyksi mainittua päätöstä ja asian siirtoa ei ollut vielä joulukuussa tehty.

Oikeuskansleri totesi päätöksessään, että joulukuussa 2007 annetussa päätöksessä mainitut virheelliset tiedot oli korjattu heti sen jälkeen kun ne oli havaittu. Asiassa ei ollut ilmennyt, että nämä virheelliset tiedot olisivat aiheuttaneet kantelijalle oikeudenmenetyksiä. Kysymys ei ollut varsinaisesti apulaisvaltakunnansyyttäjän selvityksessään katsomasta teknisluonteisesta kirjoitusvirheestä, vaan asiavirheestä; päätöstä ei ollut annettu ollenkaan, eikä ilmoitettua siirtoa tehty. Mitään viitteitä siitä, että kantelijalle olisi tarkoituksellisesti annettu virheellinen päätös, ei ollut. Päätöksen virheellisyys oli nähtävästi johtunut siitä, että kantelun kohteena olevaa päätöstä tehtäessä ei ollut riittävällä huolellisuudella varmistauduttu siitä, että päätöksessä mainittu aikaisempi päätös on annettu ja siirto tehty.

Oikeuskansleri katsoi tältä osin riittäväksi kiinnittää valtakunnansyyttäjänviraston huomiota huolellisuuteen päätöstä kanteluun laadittaessa

Kantelija oli tehnyt edellä mainittuun asiaan liittyen poliisille rikosilmoituksen tammikuussa 2008, jossa hän muun ohella katsoi apulaisvaltakunnansyyttäjän syyllistyneen rikokseen. Poliisi päätti helmikuussa 2008 olla aloittamatta asiassa esitutkintaa. Silloisen Helsingin kihlakunnan syyttäjänviraston johtavalle kihlakunnansyyttäjälle osoittamallaan kirjeellä kantelija pyysi tämän jälkeen syyttäjää harkitsemaan, oliko poliisin aloitettava esitutkinta mainitussa asiassa. Kihlakunnansyyttäjä antoi huhtikuussa 2008 kantelijalle vastauksen, jossa muun ohella totesi, että kantelijan kirjoitus liitteineen ”ei anna allekirjoittaneelle aihetta ryhtyä asiassa minkäänlaisiin toimenpiteisiin". Kantelijan mukaan kihlakunnansyyttäjällä ei ollut toimivaltuuksia edellä esittämälleen, koska asianosaisena asiassa oli apulaisvaltakunnansyyttäjä.

Antamassaan selvityksessä kihlakunnansyyttäjä viittasi yleisistä syyttäjistä annetun lain 15 §:n 1 momenttiin ja myönsi toimineensa asiassa virheellisesti, kun hän ei ollut siirtänyt asiaa toimivaltaisen viranomaisen ratkaistavaksi. Helsingin syyttäjänviraston johtava kihlakunnansyytäjä toi lausunnossaan esille, että kantelija oli asioinut niin syyttäjänviraston kuin muiden viranomaisten kanssa hyvin pitkään. Lausunnon mukaan lukuisat viranomaiset joutuivat tekemään jatkuvasti valtavasti töitä ilman, että kukaan osasi käsitellä asiakokonaisuutta. Kihlakunnansyyttäjä oli ollut yksi seuraava ja sitten edellinen virkamies. Toimivallan puute oli lausunnon mukaan ollut ilmeinen, mutta kihlakunnansyyttäjän tuottamus lienee lievä ottaen huomioon asiakokonaisuuden.

Oikeuskansleri katsoi voivansa yhtyä johtavan kihlakunnansyyttäjän lausunnossa kihlakunnansyyttäjän menettelystä edellä mainituin tavoin esitettyihin näkemyksiin ja kiinnitti kihlakunnansyyttäjän huomiota yleisistä syyttäjistä annetun lain 15 §:n 1 momentin toimivaltasäännökseen.