Finlex - Etusivulle
Sopimussarja

51/2011

Sopimussarja

Sopimustekstit, valtiosopimusten voimaansaattamissäädökset, ministeriöiden ilmoitukset sekä sähköinen sopimussarja vuodesta 1999 alkaen

Tasavallan presidentin asetus teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä koskevan Haagin sopimukseen liittyvän Geneven asiakirjan ja sen täytäntöönpanomääräysten voimaansaattamisesta sekä asiakirjan ja sen täytäntöönpanomääräysten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta

Julkaisupäivä
Allekirjoituspäivä
Sähköinen sopimussarja
Sopimusteksti

Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti, joka on tehty työministerin esittelystä, säädetään:

1 §

Teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä varten Genevessä 2 päivänä heinäkuuta 1999 tehty Haagin sopimuksen Geneven asiakirja ja sen täytäntöönpanomääräykset tulevat voimaan 1 päivänä toukokuuta 2011 niin kuin siitä on sovittu.

Eduskunta on hyväksynyt Geneven asiakirjan ja sen täytäntöönpanomääräykset 13 päivänä lokakuuta 2010. Tasavallan presidentti on hyväksynyt Geneven asiakirjan 3 päivänä joulukuuta 2010 ja sen täytäntöönpanomääräykset 8 päivänä huhtikuuta 2011. Liittymiskirja on talletettu Maailman henkisen omaisuuden järjestön pääjohtajan huostaan 1 päivänä helmikuuta 2011.

2 §

Suomi on liittymiskirjan tallettamisen yhteydessä antanut seuraavat selitykset:

1. Suomi antaa Geneven asiakirjan täytäntöönpanomääräysten 12 säännön 1 kappaleen c kohdan i kohdassa tarkoitetun selityksen, jonka mukaan sen lainsäädäntö oikeuttaa vakiomääräisen nimeämismaksun kolmannen tason soveltamiseen.

2. Suomi antaa Geneven asiakirjan täytäntöönpanomääräysten 18 säännön 1 kappaleen b kohdassa tarkoitetun selityksen, jonka mukaan se korvaa kieltäytymisilmoituksen toimittamiselle kansainväliselle toimistolle määrätyn kuuden kuukauden määräajan kahdentoista kuukauden määräajalla.

3. Suomi antaa Geneven asiakirjan 11 artiklan 1 kappaleen a kohdassa tarkoitetun selityksen, jonka mukaan rekisteröinnin kuulutus voidaan lykätä enintään kuusi kuukautta siitä päivästä, jona rekisteröintihakemus tehtiin, tai josta etuoikeutta mallioikeuslain 8 §:n mukaan on pyydetty.

4. Suomi antaa Geneven asiakirjan 17 artiklan 3 kappaleen c kohdassa ja sen täytäntöönpanomääräysten 36 säännön 2 kohdassa tarkoitetun selityksen, jonka mukaan sen lainsäädännössä säädetty mallisuojan enimmäiskesto on 25 vuotta. Jos malli on moniosaisen tuotteen osa ja se on tarkoitettu tuotteen korjaamiseksi alkuperäiseen muotoon, mallisuojan enimmäiskesto on 15 vuotta.

5. Suomi antaa Geneven asiakirjan täytäntöönpanomääräysten 8 säännön 1 kappaleessa tarkoitetun selityksen, jonka mukaan Suomen nimeävässä kansainvälisessä rekisteröintihakemuksessa on ilmoitettava hakemuksen kohteena olevan mallin luoja. Mikäli mallioikeuden hakija ei ole mallioikeuden luoja, hakijan on vahvistettava mallioikeuden siirtyminen mallin luojalta hakijalle.

3 §

Teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä koskevan Haagin sopimuksen Geneven asiakirjan ja sen täytäntöönpanomääräysten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annettu laki (1057/2010) tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2011.

4 §

Geneven asiakirjan ja sen täytäntöönpanomääräysten muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat asetuksena voimassa.

------

Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä toukokuuta 2011.

Teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan Haagin sopimukseen liittyvä Geneven asiakirja

SISÄLTÖ

ALKUMÄÄRÄYKSET

1 artikla: Lyhennetyt ilmaukset

2 artikla: Sopimuspuolten lainsäädännössä ja eräissä kansainvälisissä sopimuksissa annetun muun suojan sovellettavuus

I LUKU

KANSAINVÄLINEN HAKEMUS JA KANSAINVÄLINEN REKISTERÖINTI

3 artikla: Oikeus tehdä kansainvälinen hakemus

4 artikla: Menettely kansainvälisen hakemuksen tekemiseksi

5 artikla: Kansainvälisen hakemuksen sisältö

6 artikla: Etuoikeus

7 artikla: Nimeämismaksut

8 artikla: Puutteiden korjaaminen

9 artikla: Kansainvälisen hakemuksen saapumispäivä

10 artikla: Kansainvälinen rekisteröinti, kansainvälisen rekisteröinnin päivämäärä, kansainvälisen rekisteröinnin julkaiseminen ja salassa pidettävät jäljennökset

11 artikla: Julkaisemisen lykkääminen

12 artikla: Kielteinen päätös

13 artikla: Mallin yhtenäisyyttä koskevat erityisvaatimukset

14 artikla: Kansainvälisen rekisteröinnin vaikutukset

15 artikla: Mitätöiminen

16 artikla: Kansainvälisiä rekisteröintejä koskevien muutosten ja muiden tietojen merkitseminen

17 artikla: Kansainvälisen rekisteröinnin alkuperäinen voimassaoloaika ja uudistaminen sekä suojan kesto

18 artikla: Julkaistuja kansainvälisiä rekisteröintejä koskevat tiedot

II LUKU

HALLINNOLLISET MÄÄRÄYKSET

19 artikla: Usean valtion yhteinen virasto

20 artikla: Haagin liiton jäsenyys

21 artikla: Yleiskokous

22 artikla: Kansainvälinen toimisto

23 artikla: Varainhoito

24 artikla: Täytäntöönpanomääräykset

III LUKU

TARKISTAMINEN JA MUUTTAMINEN

25 artikla: Tämän asiakirjan tarkistaminen

26 artikla: Tiettyjen artikloiden muuttaminen yleiskokouksessa

IV LUKU

LOPPUMÄÄRÄYKSET

27 artikla: Tämän asiakirjan sopimuspuoleksi tuleminen

28 artikla: Ratifioinnin ja liittymisen voimaantulopäivä

29 artikla: Varaumien kielto

30 artikla: Sopimuspuolten antamat selitykset

31 artikla: Vuosien 1934 ja 1960 asiakirjojen soveltaminen

32 artikla: Tämän asiakirjan irtisanominen

33 artikla: Tämän asiakirjan kielet ja allekirjoittaminen

34 artikla: Tallettaja

ALKUMÄÄRÄYKSET

1 artikla

Lyhennetyt ilmaukset

Tässä asiakirjassa tarkoitetaan

i) "Haagin sopimuksella" Haagin sopimusta teollismallien kansainvälisestä tallettamisesta, jonka nimi on myöhemmin muutettu "Haagin sopimukseksi teollismallien kansainvälisestä rekisteröinnistä";

ii) "tällä asiakirjalla" Haagin sopimusta tässä asiakirjassa esitetyssä muodossa;

iii) "täytäntöönpanomääräyksillä" tämän asiakirjan täytäntöönpanomääräyksiä;

iv) "määrätyllä" täytäntöönpanomääräyksissä määrättyä;

v) "Pariisin yleissopimuksella" Pariisissa 20 päivänä maaliskuuta 1883 allekirjoitettua teollisoikeuden suojelemista koskevaa Pariisin yleissopimusta, sellaisena kuin se on tarkistettuna ja muutettuna;

vi) "kansainvälisellä rekisteröinnillä" tämän asiakirjan mukaisesti tehtyä teollismallin kansainvälistä rekisteröintiä;

vii) "kansainvälisellä hakemuksella" kansainvälistä rekisteröintiä koskevaa hakemusta;

viii) "kansainvälisellä rekisterillä" kansainvälisen toimiston ylläpitämää kansainvälisiä rekisteröintejä koskevaa virallista tietokokoelmaa; näiden tietojen merkitsemistä edellytetään tässä asiakirjassa tai täytäntöönpanomääräyksissä tai se sallitaan niissä, riippumatta tietojen tallennusvälineestä;

ix) "henkilöllä" luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä;

x) "hakijalla" henkilöä, jonka nimissä kansainvälinen hakemus tehdään;

xi) "haltijalla" henkilöä, jonka nimissä kansainvälinen rekisteröinti on merkitty kansainväliseen rekisteriin;

xii) "hallitustenvälisellä järjestöllä" hallitustenvälistä järjestöä, josta voi tulla tämän asiakirjan sopimuspuoli 27 artiklan 1 kohdan ii alakohdan mukaisesti;

xiii) "sopimuspuolella" tämän asiakirjan sopimuspuolena olevaa valtiota tai hallitustenvälistä järjestöä;

xiv) "hakijan sopimuspuolella" sopimuspuolta tai yhtä sopimuspuolista, josta hakijan oikeus tehdä kansainvälinen hakemus johtuu sillä perusteella, että se täyttää tähän sopimuspuoleen nähden vähintään yhden 3 artiklassa mainituista edellytyksistä; jos on olemassa vähintään kaksi sopimuspuolta, josta hakijan oikeus tehdä kansainvälinen hakemus johtuu 3 artiklan perusteella, "hakijan sopimuspuolella" tarkoitetaan sitä sopimuspuolta, joka mainitaan sellaisena kansainvälisessä hakemuksessa;

xv) "sopimuspuolen alueella" sopimuspuolena olevan valtion tapauksessa kyseisen valtion aluetta, ja sopimuspuolena olevan hallitustenvälisen järjestön tapauksessa aluetta, jolla kyseisen hallitustenvälisen järjestön perustamissopimusta sovelletaan;

xvi) "virastolla" virastoa, jonka sopimuspuoli on valtuuttanut antamaan suojan teollismalleille sopimuspuolen alueella;

xvii) "hakemuksia käsittelevällä virastolla" virastoa, joka viran puolesta tutkii sille tehdyt teollismallien suojaamista koskevat hakemukset ratkaistakseen ainakin sen, täyttävätkö teollismallit uutuusvaatimuksen;

xviii) "nimeämisellä" pyyntöä saada kansainvälinen rekisteröinti voimaan sopimuspuolen osalta; lisäksi sillä tarkoitetaan kyseisen pyynnön merkitsemistä kansainväliseen rekisteriin;

xix) "nimetyllä sopimuspuolella" ja "nimetyllä toimistolla" sopimuspuolta ja sopimuspuolen toimistoa, joita nimeäminen koskee;

xx) "vuoden 1934 asiakirjalla" Haagin sopimusta Lontoossa 2 päivänä kesäkuuta 1934 allekirjoitetussa asiakirjassa esitetyssä muodossa;

xxi) "vuoden 1960 asiakirjalla" Haagin sopimusta Haagissa 28 päivänä marraskuuta 1960 allekirjoitetussa asiakirjassa esitetyssä muodossa;

xxii) "vuoden 1961 lisäasiakirjalla" Monacossa 18 päivänä marraskuuta 1961 allekirjoitettua asiakirjaa, joka on lisäys vuoden 1934 asiakirjaan;

xxiii) "vuoden 1967 täydennysasiakirjalla" Haagin sopimusta Tukholmassa 14 päivänä heinäkuuta 1967 allekirjoitetussa asiakirjassa esitetyssä muodossa, sellaisena kuin se on muutettuna;

xxiv) "liitolla" 6 päivänä marraskuuta 1925 tehdyllä Haagin sopimuksella perustettua Haagin liittoa, joka on pysytetty voimassa vuosien 1934 ja 1960 asiakirjoilla, vuoden 1961 lisäasiakirjalla, vuoden 1967 täydennysasiakirjalla sekä tällä asiakirjalla;

xxv) "yleiskokouksella" 21 artiklan 1 kohdan a alakohdassa tarkoitettua yleiskokousta tai kyseisen yleiskokouksen korvaavaa elintä;

xxvi) "järjestöllä" Maailman henkisen omaisuuden järjestöä;

xxvii) "pääjohtajalla" järjestön pääjohtajaa;

xxviii) "kansainvälisellä toimistolla" järjestön kansainvälistä toimistoa;

xxix) "ratifioimiskirjalla" myös hyväksymiskirjoja.

2 artikla

Sopimuspuolten lainsäädännössä ja eräissä kansainvälisissä sopimuksissa annetun muun suojan sovellettavuus

1. [ Sopimuspuolten lainsäädäntö ja eräät kansainväliset sopimukset ] Tämän asiakirjan määräykset eivät vaikuta sopimuspuolen lainsäädännössä mahdollisesti annetun laajemman suojan soveltamiseen, eivätkä ne vaikuta millään tavalla taideteoksille ja taideteollisille teoksille kansainvälisissä tekijänoikeussopimuksissa ja -yleissopimuksissa annettuun suojaan tai teollismalleille Maailman kauppajärjestön perustamissopimukseen liitetyssä teollis- ja tekijänoikeuksien kauppaan liittyvistä näkökohdista tehdyssä sopimuksessa annettuun suojaan.

2. [ Velvollisuus noudattaa Pariisin yleissopimusta ] Kunkin sopimuspuolen on noudatettava Pariisin yleissopimuksen teollismalleja koskevia määräyksiä.

I LUKU

KANSAINVÄLINEN HAKEMUS JA KANSAINVÄLINEN REKISTERÖINTI

3 artikla

Oikeus tehdä kansainvälinen hakemus

Henkilöllä, joka on sopimuspuolena olevan valtion kansalainen tai sopimuspuolena olevan hallitustenvälisen järjestön jäsenvaltion kansalainen, tai jolla on kotipaikka, asuinpaikka tai todellinen ja toiminnassa oleva teollinen tai kaupallinen liike sopimuspuolen alueella, on oikeus tehdä kansainvälinen hakemus.

4 artikla

Menettely kansainvälisen hakemuksen tekemiseksi

1. [ Hakemuksen tekeminen suoraan tai välillisesti ] a) Kansainvälinen hakemus voidaan hakijan valinnan mukaan tehdä joko suoraan kansainväliseen toimistoon tai hakijan sopimuspuolen viraston kautta.

b) Sen estämättä, mitä a alakohdassa määrätään, sopimuspuoli voi antaa pääjohtajalle selityksen, jonka mukaan kansainvälisiä hakemuksia ei voida tehdä sen viraston kautta.

2. [ Välitysmaksu tehdessä hakemus välillisesti] Sopimuspuolen virasto voi edellyttää, että hakija maksaa sille välitysmaksun sen kautta tehdyistä kansainvälisistä hakemuksista.

5 artikla

Kansainvälisen hakemuksen sisältö

1) [ Kansainvälisen hakemuksen pakollinen sisältö ] Kansainvälinen hakemus laaditaan määrätyllä kielellä tai yhdellä määrätyistä kielistä, ja se sisältää tai siihen liitetään:

i) tämän asiakirjan mukaista kansainvälistä rekisteröintiä koskeva pyyntö;

ii) määrätyt hakijaa koskevat tiedot;

iii) määrätty määrä jäljennöksiä kansainvälisen hakemuksen kohteena olevan teollismallin kuvasta tai hakijan valinnan mukaan useasta erilaisesta kuvasta, jotka on esitetty määrätyllä tavalla; jos teollismalli on kaksiulotteinen ja jos 5 kohdan mukaisesti haetaan julkaisemisen lykkäämistä, kansainväliseen hakemukseen voidaan kuvien sijasta liittää määrätty määrä teollismallin mallikappaleita;

iv) määräysten mukainen maininta tuotteesta tai tuotteista, jotka muodostavat teollismallin tai joiden osalta teollismallia on käytettävä;

v) maininta nimetyistä sopimuspuolista;

vi) määrätyt maksut;

vii) mahdolliset muut määrätyt tiedot.

2. [ Muut kansainvälisen hakemuksen sisältämät pakolliset tiedot ] a) Sopimuspuoli, jonka virasto on hakemuksia käsittelevä virasto ja jonka lainsäädännössä edellytetään sopimuspuolen tähän asiakirjaan liittymisen ajankohtana, että suojan antamista teollismallille koskevan hakemuksen on sisällettävä jokin b alakohdassa mainituista tiedoista, jotta kyseiselle hakemukselle voidaan kyseisen lainsäädännön nojalla vahvistaa saapumispäivä, voi antaa pääjohtajalle selityksen, jossa vaadittavat tiedot ilmoitetaan.

b) Tiedot, jotka voidaan ilmoittaa a alakohdan mukaisesti, ovat seuraavat:

i) hakemuksen kohteena olevan teollismallin luojan henkilöllisyyttä koskevat tiedot;

ii) lyhyt kuvaus hakemuksen kohteena olevan teollismallin kuvasta tai tunnuspiirteistä;

iii) vaatimus.

c) Jos kansainvälinen hakemuksessa nimetään a alakohdan mukaisen selityksen antanut sopimuspuoli, hakemuksen on sisällettävä myös kaikki selityksen kohteena tiedot määrätyllä tavalla.

3. [ Kansainvälisen hakemuksen muu mahdollinen sisältö ] Kansainväliseen hakemukseen voi sisältyä tai olla liitettynä täytäntöönpanomääräyksissä täsmennettyjä muita tietoja.

4. [ Useita teollismalleja samassa kansainvälisessä hakemuksessa ] Kansainvälinen hakemus voi määrättyjen edellytysten täyttyessä sisältää useampia teollismalleja.

5. [ Julkaisemisen lykkäämistä koskeva pyyntö ] Kansainvälinen hakemus voi sisältää pyynnön julkaisemisen lykkäämiseksi.

6 artikla

Etuoikeus

1. [ Etuoikeuden vaatiminen ] a) Kansainvälinen hakemus voi sisältää ilmoituksen, jolla vaaditaan Pariisin yleissopimuksen 4 artiklan nojalla etuoikeutta, joka perustuu jossakin yleissopimuksen sopimuspuolena olevassa maassa tai jonkin tällaisen maan osalta taikka Maailman kauppajärjestön jäsenessä tai jonkin tällaisen jäsenen osalta tehtyyn yhteen tai useampaan aikaisempaan hakemukseen.

b) Täytäntöönpanomääräyksissä voidaan määrätä, että a alakohdassa tarkoitettu ilmoitus voidaan tehdä kansainvälisen hakemuksen tekemisen jälkeen. Täytäntöönpanomääräyksissä on tällaisessa tapauksessa määrättävä, mihin mennessä ilmoitus voidaan tehdä.

2. [ Kansainvälinen hakemus etuoikeusvaatimuksen perustana ] Kansainvälisen hakemuksen on vastattava saapumispäivästään ja hakemuksen myöhemmästä käsittelystä riippumatta Pariisin yleissopimuksen 4 artiklassa tarkoitettua asianmukaisessa järjestyksessä tehtyä hakemusta.

7 artikla

Nimeämismaksut

1. [ Määrätty nimeämismaksu ] Määrätyt maksut sisältävät nimeämismaksun, joka vahvistetaan jokaiselle nimetylle sopimuspuolelle, jollei 2 kohdasta muuta johdu.

2. [ Yksilöllinen nimeämismaksu ] Sopimuspuoli, jonka virasto on hakemuksia käsittelevä virasto, ja sopimuspuoli, joka on hallitustenvälinen järjestö, voi antaa pääjohtajalle selityksen, jonka mukaan sellaisen kansainvälisen hakemuksen yhteydessä, jossa se on nimetty, ja tällaisesta kansainvälisestä hakemuksesta johtuvan kansainvälisen rekisteröinnin uudistamisen yhteydessä 1 kohdassa tarkoitettu määrätty nimeämismaksu korvataan yksilöllisellä nimeämismaksulla, jonka määrä mainitaan selityksessä ja jota voidaan muuttaa antamalla uusi selitys. Kyseinen sopimuspuoli voi vahvistaa kyseisen määrän alkuperäiselle suoja-ajalle ja kullekin uudistetulle suoja-ajalle tai sopimuspuolen sallimalle suoja-ajan enimmäispituudelle. Tämä määrä ei kuitenkaan voi olla suurempi kuin määrä, jonka kyseisen sopimuspuolen virasto on oikeutettu ottamaan vastaan hakijalta suojan antamiseksi vastaavaksi ajaksi samalle määrälle teollismalleja, kyseisen määrän ollessa pienempi kansainvälisestä menettelystä johtuvien säästöjen vuoksi.

3. [ Nimeämismaksujen siirtäminen ] Kansainvälinen toimisto siirtää 1 ja 2 kohdassa tarkoitetut nimeämismaksut niille sopimuspuolille, joiden osalta maksut on suoritettu.

8 artikla

Puutteiden korjaaminen

1. [ Kansainvälisen hakemuksen tutkiminen ] Jos kansainvälinen toimisto havaitsee, että kansainvälinen hakemus ei sen vastaanottohetkellä täytä tämän asiakirjan ja täytäntöönpanomääräysten vaatimuksia, se kehottaa hakijaa tekemään vaadittavat korjaukset asetettavan määräajan kuluessa.

2. [ Korjaamatta jätetyt puutteet ] a) Jos hakija ei noudata kehotusta määräajassa, kansainvälinen hakemus katsotaan jätetyksi sillensä, jollei b alakohdasta muuta johdu.

b) Kun on kyse 5 artiklan 2 kohtaan tai sopimuspuolen täytäntöönpanomääräysten mukaisesti pääjohtajalle ilmoittamaan erityisvaatimukseen liittyvästä puutteesta, kansainvälinen hakemus katsotaan tehdyksi ilman kyseisen sopimuspuolen nimeämistä, jos hakija ei noudata kehotusta määräajassa.

9 artikla

Kansainvälisen hakemuksen saapumispäivä

1. [ Suoraan tehty kansainvälinen hakemus ] Jos kansainvälinen hakemus tehdään suoraan kansainväliseen toimistoon, saapumispäivänä pidetään päivää, jona kansainvälinen toimisto vastaanottaa kansainvälisen hakemuksen, jollei 3 kohdasta muuta johdu.

2. [ Välillisesti tehty kansainvälinen hakemus] Jos kansainvälinen hakemus tehdään hakijan sopimuspuolen viraston kautta, saapumispäivä vahvistetaan määrätyllä tavalla.

3. [ Kansainvälinen hakemus, jossa on tiettyjä puutteita ] Jos kansainväliseen hakemukseen sisältyy sen kansainväliseen toimistoon saapumispäivänä puute, joka määräysten mukaan johtaa kansainvälisen hakemuksen saapumispäivän lykkäämiseen, saapumispäivänä pidetään päivää, jona kansainvälinen toimisto vastaanottaa puutteen korjauksen.

10 artikla ()

Kansainvälinen rekisteröinti, kansainvälisen rekisteröinnin päivämäärä, kansainvälisen rekisteröinnin julkaiseminen ja salassa pidettävät jäljennökset

1. [ Kansainvälinen rekisteröinti ] Kansainvälinen toimisto rekisteröi jokaisen kansainvälisen hakemuksen kohteena olevan teollismallin välittömästi kansainvälisen hakemuksen saatuaan tai, jos 8 artiklan nojalla vaaditaan korjauksia, välittömästi vaaditut korjaukset saatuaan. Rekisteröinti tehdään riippumatta siitä, lykätäänkö julkaisemista 11 artiklan nojalla.

2. [ Kansainvälisen rekisteröinnin päivä ] a) Kansainvälisen rekisteröinnin päivämääränä pidetään kansainvälisen hakemuksen saapumispäivää, jollei b alakohdasta muuta johdu.

b) Jos kansainväliseen hakemukseen sisältyy sen kansainväliseen toimistoon saapumispäivänä puute, joka liittyy 5 artiklan 2 kohtaan, kansainvälisen rekisteröinnin päivämääränä pidetään päivää, jona kansainvälinen toimisto vastaanottaa kyseisen puutteen korjauksen, tai kansainvälisen hakemuksen saapumispäivää sen mukaan, kumpi ajankohta on myöhempi.

3. [ Julkaiseminen ] a) Kansainvälinen toimisto julkaisee kansainvälisen rekisteröinnin. Tällaista julkaisemista pidetään kaikkien sopimuspuolten alueella riittävänä julkaisemisena, eikä haltijalta vaadita muuta julkistamista.

b) Kansainvälinen toimisto lähettää jäljennöksen julkaistusta kansainvälisestä rekisteröinnistä kullekin nimetylle virastolle.

4. [ Salassapito ennen julkaisemista ] Kansainvälinen toimisto pitää kaikki kansainväliset hakemukset ja kansainväliset rekisteröinnit salassa ennen niiden julkaisemista, jollei 5 kohdasta ja 11 artiklan 4 kohdan b alakohdasta muuta johdu.

5. [ Salassa pidettävät jäljennökset ] a) Kansainvälinen toimisto lähettää välittömästi rekisteröinnin jälkeen jäljennöksen kansainvälisestä rekisteröinnistä sekä kansainväliseen hakemukseen mahdollisesti liitetystä asiaankuuluvasta lausunnosta, asiakirjasta tai mallikappaleesta kullekin virastolle, joka on ilmoittanut kansainväliselle toimistolle haluavansa saada tällaisen jäljennöksen ja joka on nimetty kansainvälisessä hakemuksessa.

b) Viraston on pidettävä siihen asti, kunnes kansainvälinen toimisto julkaisee kansainvälisen rekisteröinnin, salassa kaikki kansainväliset rekisteröinnit, joista kansainvälinen toimisto on lähettänyt sille jäljennöksen, ja se voi käyttää jäljennöstä ainoastaan tutkiakseen kansainvälistä rekisteröintiä ja teollismallien suojaa koskevaa hakemusta, joka on tehty siinä sopimuspuolessa tai sille sopimuspuolelle, jonka osalta toimisto on toimivaltainen. Erityisesti se ei saa luovuttaa tietoja tällaisen kansainvälisen rekisteröinnin sisällöstä kenellekään toimiston ulkopuoliselle henkilölle kansainvälisen rekisteröinnin haltijaa lukuun ottamatta, paitsi sellaista hallinnollista tai oikeuskäsittelyä varten, joka liittyy kiistaan oikeudesta jättää se kansainvälinen hakemus, joka on kansainvälisen rekisteröinnin perustana. Tällaisen hallinnollisen tai oikeuskäsittelyn tapauksessa kansainvälisen rekisteröinnin sisältöä koskevia tietoja voidaan luovuttaa luottamuksellisesti ainoastaan käsittelyn osapuolille, jotka ovat velvollisia noudattamaan luovutettujen tietojen salassapitovaatimusta.

11 artikla

Julkaisemisen lykkääminen

1. [ Julkaisemisen lykkäämistä koskevat sopimuspuolen lainsäädännön säännökset ] a) Jos sopimuspuolen lainsäädännössä säädetään teollismallin julkaisemisen lykkäämisestä ajanjaksoksi, joka on määrättyä ajanjaksoa lyhyempi, kyseisen sopimuspuolen on annettava pääjohtajalle selitys, jossa ilmoitetaan lykkäyksen sallittu kesto.

b) Jos sopimuspuolen lainsäädännössä ei säädetä teollismallin julkaisemisen lykkäämisestä, kyseisen sopimuspuolen on annettava pääjohtajalle asiaa koskeva selitys.

2. [ Julkaisemisen lykkääminen ] Jos kansainvälinen hakemus sisältää julkaisemisen lykkäämistä koskevan pyynnön, julkaiseminen toteutetaan,

i) jos yksikään kansainvälisessä hakemuksessa nimetyistä sopimuspuolista ei ole antanut 1 kohdan mukaista selitystä määrätyn ajanjakson kuluttua, tai

ii) jos jokin kansainvälisessä hakemuksessa nimetyistä sopimuspuolista on antanut 1 kohdan a alakohdan mukaisen selityksen tällaisessa selityksessä ilmoitetun ajanjakson kuluttua tai silloin, kun on olemassa useampi kuin yksi tällainen nimetty sopimuspuoli, niiden selityksissä ilmoitetun lyhyimmän ajanjakson kuluttua.

3. [ Lykkäyspyyntöjen käsittely silloin, kun lykkääminen ei ole mahdollista sovellettavan lainsäädännön nojalla ] Jos julkaisemisen lykkäämistä on pyydetty ja jokin kansainvälisessä hakemuksessa nimetyistä sopimuspuolista on antanut 1 kohdan b alakohdan mukaisen selityksen, jonka mukaan julkaisemisen lykkääminen ei ole sen lainsäädännön nojalla mahdollista,

i) kansainvälinen toimisto ilmoittaa asiasta hakijalle, jollei ii alakohdasta muuta johdu; jos hakija ei määräajassa ilmoita kansainväliselle toimistolle kirjallisesti peruuttavansa kyseisen sopimuspuolen nimeämistä, kansainvälinen toimisto jättää julkaisemisen lykkäämistä koskevan pyynnön huomiotta;

ii) jos kansainvälinen hakemus ei sisältänyt teollismallin kuvia, vaan siihen oli liitetty teollismallin mallikappaleita, kansainvälinen toimisto jättää kyseisen sopimuspuolen nimeämisen huomiotta ja ilmoittaa asiasta hakijalle.

4. [ Ennenaikaista julkaisemista koskeva pyyntö tai pyyntö erityisestä oikeudesta tutustua kansainväliseen rekisteröintiin ] a) Haltija voi 2 kohdan nojalla sovellettavan lykkäysajan kuluessa pyytää yhden tai useamman kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevan teollismallin tai kaikkien sen kohteena olevien teollismallien julkaisemista, missä tapauksessa lykkäysajan katsotaan näiden teollismallien osalta umpeutuneen sinä päivänä, jona kansainvälinen toimisto vastaanottaa pyynnön.

b) Haltija voi lisäksi 2 kohdan nojalla sovellettavan lykkäysajan kuluessa pyytää kansainvälistä toimistoa antamaan haltijan mainitsemalle kolmannelle osapuolelle otteen yhdestä tai useammasta kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevasta teollismallista tai kaikista sen kohteena olevista teollismalleista tai antamaan tälle osapuolelle oikeuden tutustua näihin teollismalleihin.

5. [ Luopuminen ja rajoittaminen ] a) Jos haltija luopuu kansainvälisestä rekisteröinnistä kaikkien nimettyjen sopimuspuolten osalta 2 kohdan nojalla sovellettavan lykkäysajan kuluessa, kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevaa yhtä tai useampaa teollismallia ei julkaista.

b) Jos haltija rajoittaa kansainvälisen rekisteröinnin kaikkien nimettyjen sopimuspuolten osalta kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevaan yhteen tai useampaan teollismalliin 2 kohdan nojalla sovellettavan lykkäysajan kuluessa, muita kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevia teollismalleja ei julkaista.

6. [ Julkaiseminen ja kuvien toimittaminen ] a) Kansainvälinen toimisto julkaisee tämän artiklan määräysten nojalla sovellettavan mahdollisen lykkäysajan umpeutuessa kansainvälisen rekisteröinnin edellyttäen, että määrätyt maksut on suoritettu. Jos tällaisia maksuja ei ole suoritettu määräysten mukaisesti, kansainvälinen rekisteröinti kumotaan, eikä sitä julkaista.

b) Jos kansainväliseen hakemukseen on liitetty yksi tai useampi teollismallin mallikappale 5 artiklan 1 kohdan iii alakohdan mukaisesti, haltijan on toimitettava määräajassa kansainväliselle toimistolle määrätty määrä jäljennöksiä kunkin kyseisen hakemuksen kohteena olevan teollismallin kuvasta. Muussa tapauksessa kansainvälinen rekisteröinti kumotaan, eikä sitä julkaista.

12 artikla

Kielteinen päätös

1. [ Oikeus antaa kielteinen päätös ] Jos sopimuspuolen lainsäädännön mukaiset edellytykset suojan antamiseksi yhdelle tai useammalle kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevalle teollismallille tai kaikille sen kohteena oleville teollismalleille eivät täyty, nimetyn sopimuspuolen virasto voi päättää olla antamatta kansainväliselle rekisteröinnille vaikutuksia osittain tai kokonaan kyseisen sopimuspuolen alueella, edellyttäen kuitenkin, että virasto ei voi antaa tällaista kielteistä päätöstä sillä perusteella, että tässä asiakirjassa tai täytäntöönpanomääräyksissä määrättyjä kansainvälisen hakemuksen muoto- tai sisältövaatimuksia tai kyseisiä vaatimuksia täydentäviä tai niistä poikkeavia vaatimuksia ei ole täytetty kyseisen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti.

2. [ Kielteisestä päätöksestä ilmoittaminen ] a) Virasto ilmoittaa asetetussa määräajassa kansainväliselle toimistolle päätöksestään olla antamatta kansainväliselle rekisteröinnille vaikutuksia.

b) Kielteistä päätöstä koskevassa ilmoituksessa on mainittava kaikki sen perusteet.

3. [ Kielteistä päätöstä koskevan ilmoituksen toimittaminen; oikeussuojakeinot ] a) Kansainvälinen toimisto toimittaa haltijalle viipymättä jäljennöksen kielteistä päätöstä koskevasta ilmoituksesta.

b) Haltija voi käyttää samoja oikeussuojakeinoja kuin sillä olisi käytettävissä siinä tapauksessa, että kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevan teollismallin suojaamista koskeva hakemus olisi tehty siihen toimistoon sovellettavan lainsäädännön nojalla, joka antoi kielteisen päätöksen tiedoksi. Tällaisiin oikeussuojakeinoihin on kuuluttava vähintään mahdollisuus asian tai kielteisen päätöksen uudelleenkäsittelyyn tai muutoksenhaku kielteiseen päätökseen.

4. [ () Kielteisen päätöksen peruuttaminen ] Kielteisen päätöksen tiedoksi antanut virasto voi milloin tahansa peruuttaa päätöksen joko osittain tai kokonaan.

13 artikla

Mallin yhtenäisyyttä koskevat erityisvaatimukset

1. [ Erityisvaatimuksista ilmoittaminen ] Sopimuspuoli, jonka lainsäädännössä sen tähän asiakirjaan liittymisen ajankohtana edellytetään, että saman hakemuksen kohteena olevat mallit täyttävät mallin yhtenäisyyttä, tuotannon yhtenäisyyttä tai käytön yhtenäisyyttä koskevan vaatimuksen tai kuuluvat samaan tuoteperheeseen tai -kokonaisuuteen tai, että yksi hakemus voi koskea vain yhtä itsenäistä ja erillistä mallia, voi antaa pääjohtajalle asiaa koskevan selityksen. Tällainen selitys ei kuitenkaan vaikuta hakijan oikeuteen sisällyttää kansainväliseen hakemukseen kahta tai useampaa teollismallia 5 artiklan 4 kohdan mukaisesti silloinkaan, kun hakemuksessa nimetään ilmoituksen tehnyt sopimuspuoli.

2. [ Selityksen vaikutus ] Edellä tarkoitettu selitys oikeuttaa sen antaneen sopimuspuolen viraston lykkäämään 12 artiklan 1 kohdan nojalla kansainvälisen rekisteröinnin vaikutuksia siihen asti, kunnes kyseisen sopimuspuolen ilmoittama vaatimus täytetään.

3. [ Rekisteröinnin jakamisesta suoritettavat lisämaksut ] Jos kansainvälinen rekisteröinti jaetaan kyseisessä virastossa 2 kohdan mukaisen kielteistä päätöstä koskevan ilmoituksen seurauksena ilmoituksessa todetun kielteisen päätöksen perusteen poistamiseksi, tällä virastolla on oikeus periä maksu jokaisesta kansainvälisestä lisähakemuksesta, jota olisi tarvittu kyseisen perusteen välttämiseksi.

14 artikla

Kansainvälisen rekisteröinnin vaikutukset

1. [ Sama vaikutus kuin sovellettavan lainsäädännön nojalla tehtävällä hakemuksella ] Kansainvälisellä rekisteröinnillä on kansainvälisen rekisteröinnin päivämäärästä lukien jokaisen nimetyn sopimuspuolen alueella vähintään sama vaikutus kuin teollismallin suojaamista koskevalla hakemuksella, joka on tehty asianmukaisessa järjestyksessä tällaisen sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti.

2. [ Sama vaikutus kuin sovellettavan lainsäädännön nojalla myönnettävällä suojalla ] a) Kansainvälisellä rekisteröinnillä on jokaisen sellaisen nimetyn sopimuspuolen alueella, jonka virasto ei ole 12 artiklan mukaisesti antanut tiedoksi kielteistä päätöstä, sama vaikutus kuin kyseisen sopimuspuolen lainsäädännön nojalla teollismallille myönnettävällä suojalla viimeistään siitä päivästä, jona sopimuspuolelle asetettu määräaika kielteisen päätöksen tiedoksiannolle päättyi, tai jos sopimuspuoli on tehnyt vastaavan ilmoituksen täytäntöönpanomääräysten nojalla, viimeistään kyseisessä ilmoituksessa mainittuna ajankohtana.

b) ()Jos nimetyn sopimuspuolen virasto on antanut kielteisen päätöksen tiedoksi ja myöhemmin osittain tai kokonaan peruuttanut kyseisen päätöksen, kansainvälisellä rekisteröinnillä on, siltä osin kuin kielteinen päätös on peruutettu, kyseisen sopimuspuolen alueella sama vaikutus kuin sen lainsäädännön nojalla teollismallille myönnettävällä suojalla viimeistään siitä päivästä, jona kielteinen päätös peruutettiin.

c) Tämän kohdan mukaisesti kansainväliselle rekisteröinnille annettavaa vaikutusta sovelletaan rekisteröinnin kohteena olevaan yhteen tai useampaan teollismalliin sellaisena kuin nimetty virasto on vastaanottanut rekisteröinnin kansainväliseltä toimistolta tai tarvittaessa tässä nimetyssä virastossa sovelletussa menettelyssä tehdyin muutoksin.

3. [ Hakijan sopimuspuolen nimeämisen vaikutusta koskeva selitys ] a) Sopimuspuoli, jonka virasto on hakemuksia käsittelevä virasto, voi antaa pääjohtajalle selityksen, jonka mukaan sen ollessa hakijan sopimuspuoli, kyseisen sopimuspuolen nimeämisellä kansainvälisessä rekisteröinnissä ei ole vaikutusta.

b) Jos a alakohdassa tarkoitetun selityksen antanut sopimuspuoli mainitaan kansainvälisessä hakemuksessa sekä hakijan sopimuspuolena että nimettynä sopimuspuolena, kansainvälinen toimisto jättää kyseisen sopimuspuolen nimeämisen huomiotta.

15 artikla

Mitätöiminen

1. [ Oikeuksien valvomismahdollisuutta koskeva vaatimus ] Nimetyn sopimuspuolen toimivaltaiset viranomaiset eivät voi julistaa kansainvälisen rekisteröinnin vaikutuksia osittain tai kokonaan mitättömiksi kyseisen sopimuspuolen alueella ilman, että haltijalle on hyvissä ajoin annettu mahdollisuus valvoa oikeuksiaan.

2. [ Mitätöinnistä ilmoittaminen ] Sen sopimuspuolen viraston, jonka alueella kansainvälisen rekisteröinnin vaikutukset on mitätöity, on mitätöinnistä tiedon saatuaan ilmoitettava siitä kansainväliselle toimistolle.

16 artikla

Kansainvälisiä rekisteröintejä koskevien muutosten ja muiden tietojen merkitseminen

1. [ Muutosten ja muiden tietojen merkitseminen ] Kansainvälinen toimisto merkitsee määrätyllä tavalla kansainväliseen rekisteriin

i) muutokset kansainvälisen rekisteröinnin omistajuudessa yhden tai useamman nimetyn sopimuspuolen tai kaikkien nimettyjen sopimuspuolten osalta ja yhden tai useamman kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevan teollismallin tai kaikkien sen kohteena olevien teollismallien osalta edellyttäen, että uudella omistajalla on oikeus tehdä kansainvälinen hakemus 3 artiklan perusteella,

ii) haltijan nimen tai osoitteen muutokset,

iii) hakijan tai haltijan edustajan nimittämisen ja muut tällaista edustajaa koskevat asiaan liittyvät tiedot,

iv) haltijan luopumisen kansainvälisestä rekisteröinnistä yhden tai useamman nimetyn sopimuspuolen tai kaikkien nimettyjen sopimuspuolten osalta,

v) kansainvälisen rekisteröinnin rajaamisen haltijan toimesta yhden tai useamman nimetyn sopimuspuolen tai kaikkien nimettyjen sopimuspuolten osalta koskemaan yhtä tai useampaa kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevaa teollismallia,

vi) kansainvälisen rekisteröinnin vaikutusten mitätöimisen nimetyn sopimuspuolen toimivaltaisten viranomaisten toimesta kyseisen sopimuspuolen alueella kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevan yhden tai useamman teollismallin tai kaikkien sen kohteena olevien teollismallien osalta,

vii) muut mahdolliset täytäntöönpanomääräyksissä mainitut tiedot, jotka koskevat yhteen tai useampaan kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevaan teollismalliin tai kaikkiin sen kohteena oleviin teollismalleihin liittyviä oikeuksia.

2. [ Kansainväliseen rekisteriin merkitsemisen vaikutus ] Edellä 1 kohdan i, ii, iv, v, vi ja vii alakohdassa tarkoitetulla merkinnällä on sama vaikutus kuin merkinnöillä, jotka on tehty kunkin kyseisen sopimuspuolen toimiston rekisteriin, paitsi että sopimuspuoli voi antaa pääjohtajalle selityksen, jonka mukaan 1 kohdan i alakohdassa tarkoitetulla merkinnällä ei ole mainittua vaikutusta sen alueella siihen asti, kunnes kyseisen sopimuspuolen virasto on vastaanottanut selityksessä mainitut lausumat tai asiakirjat.

3. [ Maksut ] Kaikista 1 kohdan nojalla tehdyistä merkinnöistä voidaan periä maksu.

4. [ Julkaiseminen ] Kansainvälinen toimisto julkaisee ilmoituksen kaikista 1 kohdan nojalla tehdyistä merkinnöistä. Se toimittaa ilmoituksen julkaisemisesta jäljennöksen kunkin asiaan liittyvän sopimuspuolen virastolle.

17 artikla

Kansainvälisen rekisteröinnin alkuperäinen voimassaoloaika ja uudistaminen sekä suojan kesto

1. [ Kansainvälisen rekisteröinnin alkuperäinen voimassaoloaika ] Kansainvälinen rekisteröinti tehdään aluksi viideksi vuodeksi kansainvälisen rekisteröinnin päivämäärästä laskettuna.

2. [ Kansainvälisen rekisteröinnin uudistaminen] Kansainvälinen rekisteröinti voidaan uudistaa viideksi vuodeksi määrätyn menettelyn mukaisesti ja edellyttäen, että määrätyt maksut on suoritettu.

3. [ Suojan kesto nimettyjen sopimuspuolten alueella ] a) Edellyttäen, että kansainvälinen rekisteröinti on uudistettu, ja jollei b alakohdasta muuta johdu, suojan kesto on kunkin nimetyn sopimuspuolen alueella 15 vuotta kansainvälisen rekisteröinnin päivämäärästä laskettuna.

b) Jos nimetyn sopimuspuolen lainsäädännössä säädetään yli 15 vuoden suojasta teollismallille, jolle on annettu suoja kyseisen lainsäädännön nojalla, suojan kesto on sama kuin tämän sopimuspuolen lainsäädännössä säädetty suojan kesto, edellyttäen, että kansainvälinen rekisteröinti uudistetaan.

c) Kunkin sopimuspuolen on annettava pääjohtajalle selitys lainsäädännössään säädetystä suojan enimmäiskestosta.

4. [ Rajoitetun uudistamisen mahdollisuus ] Kansainvälisen rekisteröinnin uudistaminen voi koskea yhtä tai useampaa nimettyä sopimuspuolta tai kaikkia nimettyjä sopimuspuolia ja yhtä tai useampaa kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevaa teollismallia tai kaikkia sen kohteena olevia teollismalleja.

5. [ Uudistamisen merkitseminen ja julkaiseminen ] Kansainvälinen toimisto merkitsee uudistamiset kansainväliseen rekisteriin ja julkaisee asiasta ilmoituksen. Se toimittaa julkaistusta ilmoituksesta jäljennöksen kunkin asiaan liittyvän sopimuspuolen virastolle.

18 artikla

Julkaistuja kansainvälisiä rekisteröintejä koskevat tiedot

1. [ Tiedonsaanti ] Kansainvälinen toimisto toimittaa hakemuksesta ja määrätyn maksun suorittamista vastaan minkä tahansa julkaistun kansainvälisen rekisteröinnin osalta rekisteriotteen tai tietoja kansainvälisen rekisterin sisällöstä.

2. [ Vapautus laillistamisesta ] Kansainvälisen toimiston toimittamat otteet kansainvälisestä rekisteristä on vapautettu kaikista laillistamisvaatimuksista kunkin sopimuspuolen alueella.

II LUKU

HALLINNOLLISET MÄÄRÄYKSET

19 artikla

Usean valtion yhteinen virasto

1. [ Yhteisestä virastosta ilmoittaminen ] Jos useat valtiot, jotka aikovat liittyä tämän asiakirjan sopimuspuoliksi, ovat yhtenäistäneet teollismalleja koskevat kansalliset lainsäädäntönsä tai, jos useat tämän asiakirjan sopimuspuolina olevat valtiot sopivat lainsäädäntönsä yhtenäistämisestä, ne voivat ilmoittaa pääjohtajalle,

i) että kunkin tällaisen valtion kansallinen virasto korvataan yhteisellä virastolla, ja

ii) että niiden koko sellaisen alueen, johon yhtenäistettyä lainsäädäntöä sovelletaan, katsotaan tämän asiakirjan 1, 3-18 ja 31 artiklan soveltamisen kannalta muodostavan yhden sopimuspuolen.

2. [ Ilmoituksen tekemisen ajankohta ] Edellä 1 kohdassa tarkoitettu ilmoitus on tehtävä,

i) kun on kyse valtioista, jotka aikovat tulla tämän asiakirjan sopimuspuoliksi, 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen asiakirjojen tallettamisen ajankohtana;

ii) kun on kyse tämän asiakirjan sopimuspuolina olevista valtioista, milloin tahansa niiden kansallisten lainsäädäntöjen yhtenäistämisen jälkeen.

3. [ Ilmoituksenvoimaantulopäivä ] Edellä 1 ja 2 kohdassa tarkoitettu ilmoitus tulee voimaan,

i) kun on kyse valtioista, jotka aikovat liittyä tämän asiakirjan sopimuspuoliksi, ajankohtana, jona tästä asiakirjasta tulee kyseisiä valtioita sitova;

ii) kun on kyse tämän asiakirjan sopimuspuolina olevista valtioista, kolme kuukautta päivästä, jona pääjohtaja on antanut ilmoituksen tiedoksi muille sopimuspuolille, tai muuna ilmoituksessa mahdollisesti mainittuna myöhempänä päivänä.

20 artikla

Haagin liiton jäsenyys

Sopimuspuolet ovat jäseninä samassa liitossa kuin vuoden 1934 asiakirjan tai vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolet.

21 artikla

Yleiskokous

1. [ Kokoonpano ] a) Sopimuspuolet ovat jäseninä samassa yleiskokouksessa kuin ne valtiot, joita vuoden 1967 täydennysasiakirjan 2 artikla sitoo.

b) Jokaista yleiskokouksen jäsentä edustaa yksi valtuutettu, jolla voi olla apunaan varamiehiä, neuvonantajia ja asiantuntijoita, ja kukin valtuutettu voi edustaa ainoastaan yhtä sopimuspuolta.

c) Liiton jäsenet, jotka eivät ole yleiskokouksen jäseniä, hyväksytään yleiskokouksen istuntoihin tarkkailijoiksi.

2. [ Tehtävät ] a) Yleiskokous

i) käsittelee kaikkia asioita, jotka koskevat liiton ylläpitämistä ja kehittämistä sekä tämän asiakirjan täytäntöönpanoa;

ii) käyttää sellaisia oikeuksia ja suorittaa sellaisia tehtäviä, jotka sille on nimenomaisesti annettu tai osoitettu tämän asiakirjan tai vuoden 1967 täydennysasiakirjan nojalla;

iii) antaa pääjohtajalle ohjeet tarkistuskonferenssien valmistelusta ja päättää tällaisen konferenssin koollekutsumisesta;

iv) muuttaa täytäntöönpanomääräyksiä;

v) tarkastaa ja hyväksyy liittoa koskevat pääjohtajan kertomukset ja toimenpiteet sekä antaa hänelle kaikki tarvittavat ohjeet liiton toimivaltaan kuuluvissa asioissa;

vi) päättää toimintaohjelmasta ja hyväksyy liiton kaksivuotisen tulo- ja menoarvion sekä hyväksyy lopulliset tilit;

vii) hyväksyy liiton varainhoitosäännöt;

viii) asettaa liiton tavoitteiden saavuttamisen kannalta tarpeellisiksi katsottavat komiteat ja työryhmät;

ix) määrää, minkä valtioiden, hallitustenvälisten järjestöjen ja valtiosta riippumattomien järjestöjen sallitaan osallistua sen kokouksiin tarkkailijoina, jollei 1 kohdan c alakohdasta muuta johdu;

x) ryhtyy kaikkiin muihin tarvittaviin toimenpiteisiin, joilla voidaan edistää liiton tavoitteita, ja suorittaa muita sellaisia tehtäviä, jotka ovat tämän asiakirjan nojalla tarpeen.

b) Kysymysten osalta, joilla on merkitystä myös muille järjestön alaisuudessa toimiville liitoille, yleiskokous tekee päätöksensä kuultuaan järjestön yhteistoimintakomiteaa.

3. [ Päätösvaltaisuus ] a) Yleiskokous on tiettyä asiaa koskevassa äänestyksessä päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenistä, jotka ovat valtioita ja joilla on äänioikeus kyseisessä asiassa, on kokouksessa läsnä.

b) Sen estämättä, mitä a alakohdassa määrätään, jos jossakin istunnossa edustettuina olevien jäsenten, jotka ovat valtioita ja joilla on äänioikeus tietyssä asiassa, lukumäärä on alle puolet mutta vähintään kolmannes yleiskokouksen jäsenistä, jotka ovat valtioita ja joilla on äänioikeus kyseisessä asiassa, yleiskokous voi tehdä päätöksiä, mutta lukuun ottamatta sen omaa menettelytapaa koskevia päätöksiä, tällaiset päätökset tulevat voimaan ainoastaan seuraavien ehtojen täyttyessä. Kansainvälinen toimisto antaa mainitut päätökset tiedoksi niille yleiskokouksen jäsenille, jotka ovat valtioita ja joilla on äänioikeus kyseisessä asiassa ja jotka eivät olleet edustettuina, ja pyytää niitä ilmoittamaan kirjallisesti äänensä tai pidättäytymisensä kolmen kuukauden kuluessa tiedoksiannon päivämäärästä. Jos tämän ajanjakson päätyttyä äänensä tai äänestämästä pidättäytymisensä ilmaisseiden jäsenten lukumäärä yltää lukumäärään, joka puuttui päätösvaltaisuudesta itse istunnossa, päätökset tulevat voimaan, edellyttäen, että vaadittu enemmistö samanaikaisesti myös saavutetaan.

4. [ Päätöksenteko yleiskokouksessa ] a) Yleiskokous pyrkii tekemään päätöksensä yksimielisesti.

b) Jos päätöstä ei saada aikaan yksimielisesti, käsiteltävänä olevasta asiasta päätetään äänestämällä. Tässä tapauksessa

i) jokaisella sopimuspuolena olevalla valtiolla on yksi ääni, ja se äänestää vain omasta puolestaan, ja

ii) jokainen sopimuspuolena oleva hallitustenvälinen järjestö voi äänestää jäsenvaltioidensa sijasta tämän asiakirjan osapuolina olevien jäsenvaltioidensa lukumäärää vastaavalla määrällä ääniä; tällainen hallitustenvälinen järjestö ei osallistu äänestykseen, jos jokin sen jäsenvaltioista käyttää äänioikeuttaan, ja päinvastoin.

c) Asioissa, jotka koskevat ainoastaan niitä valtioita, joita vuoden 1967 täydennysasiakirjan 2 artikla sitoo, äänioikeutta ei ole sellaisilla sopimuspuolilla, joita kyseinen artikla ei sido, kun taas pelkästään sopimuspuolia koskevissa asioissa ainoastaan sopimuspuolilla on äänioikeus.

5. [ Enemmistöt ] a) Yleiskokous tekee päätöksensä kahden kolmanneksen enemmistöllä annetuista äänistä, jollei 24 artiklan 2 kohdasta ja 26 artiklan 2 kohdasta muuta johdu.

b) Äänestyksestä pidättäytymistä ei katsota ääneksi.

6. [ Istunnot ] a) Yleiskokous kokoontuu kerran joka toinen kalenterivuosi varsinaiseen istuntoon pääjohtajan kutsusta ja, jolleivät poikkeukselliset olosuhteet toisin vaadi, samana ajankohtana ja samassa paikassa kuin järjestön yleiskokous.

b) Yleiskokous kokoontuu ylimääräiseen istuntoon pääjohtajan kutsusta joko yhden neljäsosan yleiskokouksen jäsenistä sitä pyytäessä tai pääjohtajan omasta aloitteesta.

c) Kunkin istunnon esityslistan valmistelee pääjohtaja.

7. [ Työjärjestys ] Yleiskokous hyväksyy oman työjärjestyksensä.

22 artikla

Kansainvälinen toimisto

1. [ Hallinnolliset tehtävät ] a) Kansainvälinen toimisto hoitaa kansainvälisen rekisteröinnin ja siihen liittyvät tehtävät sekä kaikki muut liittoa koskevat hallinnolliset tehtävät.

b) Kansainvälinen toimisto suorittaa yleiskokouksen sekä yleiskokouksen mahdollisesti asettamien asiantuntijakomiteoiden ja työryhmien kokousten valmistelutyöt ja järjestää sihteeristön niitä varten.

2. [ Pääjohtaja ] Pääjohtaja on liiton ylintä toimeenpanovaltaa käyttävä virkamies, ja hän edustaa liittoa.

3. [ Yleiskokouksen muut kokoukset kuin istunnot ] Pääjohtaja kutsuu koolle yleiskokouksen asettamat komiteat ja työryhmät ja kaikki muut liittoa koskevia asioita käsittelevät kokoukset.

4. [ Kansainvälisen toimiston rooli yleiskokouksessa ja muissa kokouksissa ] a) Pääjohtaja ja hänen määräämänsä henkilöt osallistuvat ilman äänioikeutta kaikkiin yleiskokouksen kokouksiin, yleiskokouksen asettamien komiteoiden tai työryhmien kokouksiin ja kaikkiin muihin pääjohtajan liiton alaisuudessa koolle kutsumiin kokouksiin.

b) Pääjohtaja tai hänen määräämänsä henkilökunnan jäsen on virkansa puolesta yleiskokouksen sekä a alakohdassa tarkoitettujen komiteoiden, työryhmien ja muiden kokousten sihteeri.

5. [ Konferenssit ] a) Kansainvälinen toimisto suorittaa yleiskokouksen antamien ohjeiden mukaisesti tarkistuskonferenssien valmistelut.

b) Kansainvälinen toimisto voi neuvotella hallitustenvälisten järjestöjen ja kansainvälisten ja kansallisten valtiosta riippumattomien järjestöjen kanssa tarkistuskonferenssien valmisteluista.

c) Pääjohtaja ja hänen määräämänsä henkilöt osallistuvat ilman äänioikeutta neuvotteluihin tarkistuskonferensseissa.

6. [ Muut tehtävät ] Kansainvälinen toimisto suorittaa myös kaikki muut sille tämän asiakirjan osalta määrätyt tehtävät.

23 artikla

Varainhoito

1. [ Tulo- ja menoarvio ] a) Liitolla on tulo- ja menoarvio.

b) Liiton tulo- ja menoarvio käsittää liiton omat tulot ja menot ja sen maksuosuuden järjestön hallinnan alaisten liittojen yhteisten menojen tulo- ja menoarviosta.

c) Menot, jotka eivät kuulu yksinomaan liitolle vaan myös yhdelle tai useammalle järjestön hallinnan alaiselle muulle liitolle, katsotaan liittojen yhteisiksi menoiksi. Liiton osuus näistä yhteisistä menoista on suhteessa siihen etuun, joka liitolla on niistä.

2. [ Koordinointi muiden liittojen tulo- ja menoarvioihin nähden ] Liiton tuloja menoarvio vahvistetaan ottaen asianmukaisesti huomioon ne vaatimukset, joita koordinointi järjestön alaisten muiden liittojen tulo- ja menoarvioiden kanssa edellyttää.

3. [ Tulo- ja menoarvion rahoituslähteet ] Liiton tulo- ja menoarvio rahoitetaan seuraavista lähteistä:

i) kansainvälisiin rekisteröinteihin liittyvät maksut;

ii) kansainvälisen toimiston liiton osalta suorittamista muista palveluksista perityt maksut;

iii) kansainvälisen toimiston liittoa koskevien julkaisujen myynti tai niiden rojaltit;

iv) lahjoitukset, testamenttilahjoitukset ja avustukset;

v) vuokrat, korot ja muut sekalaiset tulot.

4. [ Maksujen vahvistaminen; tulo- ja menoarvion suuruus ] a) Yleiskokous vahvistaa pääjohtajan ehdotuksesta 3 kohdan i alakohdassa tarkoitettujen maksujen suuruuden. Pääjohtaja vahvistaa 3 kohdan ii alakohdassa tarkoitetut maksut, ja niitä sovelletaan väliaikaisesti siihen asti, kunnes yleiskokous antaa seuraavassa istunnossa hyväksyntänsä.

b) Edellä 3 kohdan i alakohdassa tarkoitettujen maksujen suuruus vahvistetaan siten, että liiton saamat tulot maksuista ja muista lähteistä riittävät kattamaan vähintään kaikki liittoa koskevat kansainvälisen toimiston menot.

c) Jos tulo- ja menoarviota ei ole hyväksytty ennen uuden varainhoitokauden alkua, se on tasoltaan samaa suuruusluokkaa kuin edellisen vuoden tulo- ja menoarvio, varainhoitosääntöjen mukaisesti.

5. [ Käyttöpääomarahasto ] Liitolla on käyttöpääomarahasto, joka koostuu ylijäämävaroista ja, jos tällaisia varoja ei ole riittävästi, liiton kunkin jäsenen suorittamista kertamaksuista. Jos rahasto käy riittämättömäksi, sen lisäämisestä päättää yleiskokous. Yleiskokous vahvistaa osuuden ja maksuehdot pääjohtajan ehdotuksesta.

6. [ Isäntävaltion suorittamat ennakot ] a) Päämajasopimuksessa, joka on tehty sen valtion kanssa, jonka alueella järjestön päämaja on, on määrättävä, että käyttöpääomarahaston osoittautuessa riittämättömäksi tämän valtion on suoritettava ennakkoa. Tällaisten ennakkojen suuruudesta ja niiden suoritusehdoista on tehtävä kussakin tapauksessa erillinen sopimus asianomaisen valtion ja järjestön välillä.

b) Edellä a alakohdassa tarkoitetulla valtiolla ja järjestöllä on oikeus sanoutua irti kirjallisella ilmoituksella velvollisuudesta suorittaa ennakoita. Irtisanominen tulee voimaan kolmen vuoden kuluttua sen vuoden päättymisestä, jona siitä on ilmoitettu.

7. [ Tilintarkastus ] Tilien tarkastuksen suorittaa yksi tai useampi liiton jäsenvaltio tai ulkopuoliset tilintarkastajat varainhoitosääntöjen mukaisesti. Yleiskokous nimeää tilintarkastajat näiden suostumuksella.

24 artikla

Täytäntöönpanomääräykset

1. [ Kohde ] Täytäntöönpanomääräyksillä säännellään tämän asiakirjan täytäntöönpanon yksityiskohtia. Niihin sisältyy erityisesti seuraavia seikkoja koskevia määräyksiä:

i) asiat, joista on tämän asiakirjan mukaisesti nimenomaisesti määrättävä;

ii) muut tämän asiakirjan määräyksiä koskevat tai sen täytäntöönpanon kannalta hyödylliset seikat;

iii) kaikki hallinnolliset vaatimukset, asiat tai menettelyt.

2. [ Tiettyjen täytäntöönpanomääräysten säännösten muuttaminen ] a) Täytäntöönpanomääräyksissä voidaan täsmentää, että tiettyjä täytäntöönpanomääräysten määräyksiä voidaan muuttaa ainoastaan yksimielisesti tai ainoastaan neljän viidesosan enemmistöllä.

b) Yksimielinen päätös on edellytyksenä sille, että yksimielisyyttä tai neljän viidesosan enemmistöä koskevaa vaatimusta ei enää vastaisuudessa sovelleta täytäntöönpanomääräyksiin sisältyvän määräyksen muuttamiseen.

c) Neljän viidesosan enemmistöllä tehty päätös on edellytyksenä sille, että yksimielisyyttä tai neljän viidesosan enemmistöä koskevaa vaatimusta sovelletaan vastaisuudessa täytäntöönpanomääräyksiin sisältyvän määräyksen muuttamiseen.

3. [ Tämän asiakirjan ja täytäntöönpanomääräysten välinen ristiriita ] Jos tämän asiakirjan määräysten ja täytäntöönpanomääräysten välillä on ristiriita, ensin mainitut ovat ensisijaisia.

III LUKU

TARKISTAMINEN JA MUUTTAMINEN

25 artikla

Tämän asiakirjan tarkistaminen

1. [ Tarkistuskonferenssit ] Tätä asiakirjaa voidaan tarkistaa sopimuspuolten konferenssissa.

2. [ Tiettyjen artikloiden tarkistaminen tai muuttaminen ] 21, 22, 23 ja 26 artikla voidaan muuttaa joko tarkistuskonferenssissa tai yleiskokouksessa 26 artiklan määräysten mukaisesti.

26 artikla

Tiettyjen artikloiden muuttaminen yleiskokouksessa

1. [ Muutosehdotukset ] a) Ehdotuksia 21, 22 ja 23 artiklan ja tämän artiklan muuttamiseksi yleiskokouksessa voi tehdä sopimuspuoli tai pääjohtaja.

b) Pääjohtajan on annettava muutosehdotukset tiedoksi sopimuspuolille vähintään kuusi kuukautta ennen niiden käsittelyä yleiskokouksessa.

2. [ Enemmistöt ] Edellä 1 kohdassa tarkoitettujen artiklojen muutokset hyväksytään kolmen neljäsosan äänten enemmistöllä, lukuun ottamatta 21 artiklan tai tämän kohdan muutoksia, joihin vaaditaan neljän viidesosan äänten enemmistö.

3. [ Voimaantulo] a) Lukuun ottamatta tapauksia, joihin sovelletaan b alakohtaa, 1 kohdassa tarkoitettuihin artikloihin tehty muutos tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun pääjohtaja on vastaanottanut kyseessä olevan sopimuspuolen valtiosäännön mukaisten menettelytapojen mukaisesti annetun kirjallisen hyväksymisilmoituksen kolmelta neljäsosalta niistä sopimuspuolista, jotka olivat yleiskokouksen jäseniä muutoksen hyväksymisen ajankohtana ja joilla oli oikeus äänestää muutoksesta.

b) Edellä olevaan 21 artiklan 3 tai 4 kohtaan tai tähän alakohtaan tehty muutos ei tule voimaan, jos jokin sopimuspuoli kuuden kuukauden kuluessa sen hyväksymisestä yleiskokouksessa ilmoittaa pääjohtajalle, että se ei hyväksy muutosta.

c) Tämän kohdan määräysten mukaisesti voimaan tuleva muutos sitoo kaikkia valtioita ja hallitustenvälisiä järjestöjä, jotka ovat sopimuspuolia muutoksen voimaantulon ajankohtana tai jotka tulevat sopimuspuoliksi myöhemmin.

IV LUKU

LOPPUMÄÄRÄYKSET

27 artikla

Tämän asiakirjan sopimuspuoleksi tuleminen

1. [ Edellytykset ] Jollei 2 ja 3 kohdasta ja 28 artiklasta muuta johdu,

i) jokainen järjestön jäsenvaltio voi allekirjoittaa tämän asiakirjan ja tulla sen sopimuspuoleksi;

ii) jokainen hallitustenvälinen järjestö, jolla on virasto, joka vastaa suojan antamisesta teollisuusmalleille sillä alueella, jolla hallitustenvälisen järjestön perustamissopimusta sovelletaan, voi allekirjoittaa tämän asiakirjan ja tulla sen sopimuspuoleksi edellyttäen, että vähintään yksi hallitustenvälisen järjestön jäsenvaltioista on järjestön jäsen, ja että tällaisesta virastosta ei ole tehty 19 artiklan mukaista ilmoitusta.

2. [ Ratifiointi tai liittyminen ] Jokainen 1 kohdassa tarkoitettu valtio tai hallitustenvälinen järjestö voi tallettaa

i) ratifioimiskirjan, jos se on allekirjoittanut tämän asiakirjan, tai

ii) liittymiskirjan, jos se ei ole allekirjoittanut tätä asiakirjaa.

3. [ Tallettamisen voimaantulopäivä ] a) Ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisen voimaantulopäivä on se päivä, jona asiakirja talletetaan, jollei b-d alakohdasta muuta johdu.

b) Sellaisen valtion ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisen voimaantulopäivä, jonka osalta teollismallien suoja voidaan saada ainoastaan sellaisen hallitustenvälisen järjestön viraston kautta, jossa kyseinen valtio on jäsenenä, on se päivä, jona kyseisen hallitustenvälisen järjestön asiakirja talletetaan, jos kyseinen päivä on kyseisen valtion asiakirjan tallettamispäivää myöhempi.

c) Sellaisen ratifioimis- tai liittymiskirjan tallettamisen voimaantulopäivä, johon sisältyy tai on liitetty 19 artiklassa tarkoitettu ilmoitus, on se päivä, jona kyseisen ilmoituksen tehneestä valtioiden ryhmästä viimeisin valtio tallettaa kirjansa.

d) Valtion ratifioimis- tai liittymiskirjaan voi sisältyä tai olla liitettynä selitys, jonka mukaan asiakirjan tallettamisen edellytykseksi asetetaan se, että yhden muun valtion tai yhden hallitustenvälisen järjestön asiakirja, kahden muun valtion asiakirjat, tai yhden muun valtion ja yhden hallitustenvälisen järjestön asiakirjat on myös talletettu; valtiot ja hallitustenvälinen järjestö on mainittava nimeltä, ja niiden on täytettävä tämän asiakirjan sopimuspuoleksi tulemista koskevat edellytykset. Asiakirja, johon sisältyy tai on liitettynä tällainen selitys, katsotaan talletetuksi sinä päivänä, jona selityksessä mainittu edellytys täyttyy. Jos selityksessä täsmennettyyn asiakirjaan itseensä sisältyy tai on liitettynä vastaava selitys, kyseinen asiakirja katsotaan talletetuksi sinä päivänä, jona selityksessä mainittu edellytys täyttyy.

e) Edellä olevan d alakohdan nojalla tehty selitys voidaan peruuttaa kokonaisuudessaan tai osittain milloin tahansa. Peruuttaminen tulee voimaan sinä päivänä, jona pääjohtaja saa ilmoituksen peruuttamisesta.

28 artikla

Ratifioinnin ja liittymisen voimaantulopäivä

1. [ Huomioon otettavat asiakirjat ] Tätä artiklaa sovellettaessa otetaan huomioon ainoastaan ne ratifioimis- tai liittymiskirjat, jotka 27 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut valtiot tai hallitustenväliset järjestöt ovat tallettaneet ja joilla on 27 artiklan 3 kohdan mukainen voimaantulopäivä.

2. [ Tämän asiakirjan voimaantulo ] Tämä asiakirja tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä, kun kuusi valtiota on tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa, edellyttäen, että kansainvälisen toimiston keräämien tuoreimpien vuositilastojen mukaan vähintään kolme kyseisistä valtioista täyttää ainakin toisen seuraavista edellytyksistä:

i) kyseisessä valtiossa tai kyseisen valtion osalta on jätetty vähintään 3 000 teollismallien suojaa koskevaa hakemusta, tai

ii) kyseisessä valtiossa tai kyseisen valtion osalta on jätetty vähintään 1 000 teollismallien suojaa koskevaa hakemusta muissa valtioissa kuin kyseisessä valtiossa asuvien toimesta.

3. [ Ratifioinnin ja liittymisen voimaantulo ] a) Tämä asiakirja sitoo voimaantulopäivästään alkaen valtioita tai hallitustenvälisiä järjestöjä, jotka ovat tallettaneet ratifioimis- tai liittymiskirjansa vähintään kolme kuukautta ennen tämän asiakirjan voimaantulopäivää.

b) Tämä asiakirja sitoo muita valtioita tai hallitustenvälisiä järjestöjä kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona ne ovat tallettaneet ratifioimis- tai liittymiskirjansa tai muuna myöhempänä kyseisessä kirjassa ilmoitettuna päivänä.

29 artikla

Varaumien kielto

Tähän asiakirjaan ei saa tehdä varaumia.

30 artikla

Sopimuspuolten antamat selitykset

1. [ Ajankohta, jona selitykset voidaan antaa ] Edellä 4 artiklan 1 kohdan b alakohdassa, 5 artiklan 2 kohdan a alakohdassa, 7 artiklan 2 kohdassa, 11 artiklan 1 kohdassa, 13 artiklan 1 kohdassa, 14 artiklan 3 kohdassa, 16 artiklan 2 kohdassa tai 17 artiklan 3 kohdan c alakohdassa tarkoitettuja selityksiä voidaan antaa,

i) kun 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitettu asiakirja talletetaan, jolloin selitys tulee voimaan sinä päivänä, jona tämä asiakirja alkaa sitoa selityksen antanutta valtiota tai hallitustenvälistä järjestöä, tai

ii) 27 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun asiakirjan tallettamisen jälleen, jolloin selitys tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona pääjohtaja vastaanottaa sen, tai minä tahansa selityksessä mainittuna myöhempänä päivänä, mutta sitä sovelletaan ainoastaan sellaiseen kansainväliseen rekisteröintiin, jonka kansainvälisen rekisteröinnin päivä on sama tai myöhempi kuin selityksen päivämäärä.

2. [ Sellaisten valtioiden selitykset, joilla on yhteinen virasto ] Sen estämättä, mitä 1 kohdassa määrätään, sellainen mainitussa kohdassa tarkoitettu selitys, jonka on antanut valtio, joka on yhden tai useamman toisen valtion kanssa ilmoittanut pääjohtajalle 19 artiklan 1 kohdan nojalla kansallisten virastojensa korvaamisesta yhteisellä virastolla, tulee voimaan ainoastaan, jos kyseinen toinen valtio antaa vastaavan selityksen tai kyseiset toiset valtiot antavat vastaavat selitykset.

3. [ Selitysten peruuttaminen ] Edellä 1 kohdassa tarkoitetut selitykset voidaan peruuttaa milloin tahansa pääjohtajalle osoitetulla ilmoituksella. Peruutus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jona pääjohtaja vastaanottaa ilmoituksen tai minä tahansa ilmoituksessa mainittuna myöhempänä päivänä. Edellä olevan 7 artiklan 2 kohdan nojalla tehdyn selityksen osalta peruutus ei vaikuta kansainvälisiin hakemuksiin, jotka on jätetty ennen kyseisen peruutuksen voimaantuloa.

31 artikla

Vuosien 1934 ja 1960 asiakirjojen soveltaminen

1. [ Niiden valtioiden väliset suhteet, jotka ovat sekä tämän asiakirjan että vuoden 1934asiakirjan tai vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolia ] Tätä asiakirjaa yksistään sovelletaan niiden valtioiden keskinäisiin suhteisiin, jotka ovat sekä tämän asiakirjan että vuoden 1934 asiakirjan tai vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolia. Nämä valtiot soveltavat kuitenkin keskinäisissä suhteissaan tapauksen mukaan joko vuoden 1934 asiakirjaa tai vuoden 1960 asiakirjaa sellaisiin teollismalleihin, jotka on jätetty kansainväliseen toimistoon ennen sitä päivää, jona tätä asiakirjaa aletaan soveltaa niiden keskinäisiin suhteisiin.

2. [ Niiden valtioiden, jotka ovat sekä tämän asiakirjan että vuoden 1934 asiakirjan tai vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolia, sekä niiden valtioiden, jotka ovat joko vuoden 1934 asiakirjan tai vuoden 1960 asiakirjan mutteivät tämän asiakirjan sopimuspuolia, väliset suhteet ] a) Valtiot, jotka ovat sekä tämän asiakirjan että vuoden 1934 asiakirjan sopimuspuolia, soveltavat edelleen vuoden 1934 asiakirjaa suhteissaan niihin valtioihin, jotka ovat vuoden 1934 asiakirjan mutteivät vuoden 1960 asiakirjan tai tämän asiakirjan sopimuspuolia.

b) Valtiot, jotka ovat sekä tämän asiakirjan että vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolia, soveltavat edelleen vuoden 1960 asiakirjaa suhteissaan niihin valtioihin, jotka ovat vuoden 1960 asiakirjan mutteivät tämän asiakirjan sopimuspuolia.

32 artikla

Tämän asiakirjan irtisanominen

1. [ Ilmoitus ] Sopimuspuoli voi irtisanoa tämän asiakirjan pääjohtajalle osoitetulla ilmoituksella.

2. [ Voimaantulopäivä ] Irtisanominen tulee voimaan vuoden kuluttua siitä päivästä, jona pääjohtaja vastaanottaa ilmoituksen, tai minä tahansa ilmoituksessa mainittuna myöhempänä päivänä. Irtisanominen ei vaikuta tämän asiakirjan soveltamiseen mihinkään käsiteltävänä olevaan kansainväliseen hakemukseen eikä mihinkään irtisanomista koskevan ilmoituksen antavan sopimuspuolen osalta irtisanomisen voimaantuloajankohtana voimassa olevaan kansainväliseen rekisteröintiin.

33 artikla

Tämän asiakirjan kielet ja allekirjoittaminen

1. [ Alkuperäiset tekstit ja viralliset tekstit ] a) Tämä asiakirja allekirjoitetaan yhtenä englannin-, arabian, kiinan-, ranskan-, venäjän- ja espanjankielisenä alkuperäiskappaleena, jonka kaikki tekstit ovat yhtä todistusvoimaisia.

b) Neuvoteltuaan asianomaisten hallitusten kanssa pääjohtaja laadituttaa viralliset tekstit muilla yleiskokouksen mahdollisesti määräämillä kielillä.

2. [ Allekirjoittamiselle asetettu määräaika ] Tämä asiakirja on avoinna allekirjoittamista varten järjestön päämajassa yhden vuoden ajan sen hyväksymisestä.

34 artikla

Tallettaja

Tämä asiakirja talletetaan pääjohtajan huostaan.

Haagin sopimuksen vuoden 1999 asiakirjan ja vuoden 1960 asiakirjan yhteiset täytäntöönpanomääräykset

(voimassa 1.4.2010 alkaen)

SISÄLLYSLUETTELO

1 LUKU: YLEISET MÄÄRÄYKSET

1 sääntö: Määritelmät

2 sääntö: Yhteydenpito kansainvälisen toimiston kanssa

3 sääntö: Edustaminen kansainvälisessä toimistossa

4 sääntö: Määräaikojen laskeminen

5 sääntö: Epäsäännöllisyydet posti- ja kuriiripalveluissa

6 sääntö: Kielet

2 LUKU: KANSAINVÄLISET HAKEMUKSET JA KANSAINVÄLISET REKISTERÖINNIT

7 sääntö: Kansainvälistä hakemusta koskevat vaatimukset

8 sääntö: Hakijaa koskevat erityisvaatimukset

9 sääntö: Teollismallin kuvat

10 sääntö: Mallikappaleet teollismallista, kun pyydetään julkaisemisen lykkäämistä

11 sääntö: Luojan henkilöllisyys; Kuvaus; Vaatimus

12 sääntö:Kansainvälistä hakemusta koskevat maksut

13 sääntö: Viraston kautta tehty kansainvälinen hakemus

14 sääntö: Kansainvälisen toimiston tekemä tutkimus

15 sääntö: Teollismallin merkitseminen kansainväliseen rekisteriin

16 sääntö: Julkaisemisen lykkääminen

17 sääntö: Kansainvälisen rekisteröinnin julkaiseminen

3 LUKU: KIELTÄYTYMISET JA MITÄTÖINNIT

18 sääntö: Kieltäytymisilmoitus

18 bis sääntö: Ilmoitus suojan myöntämisestä

19 sääntö: Sääntöjen vastaiset kieltäytymiset

20 sääntö: Mitätöiminen nimetyissä sopimuspuolissa

4 LUKU: MUUTOKSET JA KORJAUKSET

21 sääntö: Muutoksen rekisteriin merkitseminen

22 sääntö: Korjaukset kansainväliseen rekisteriin

5 LUKU: UUDISTAMISET

23 sääntö: Epävirallinen ilmoitus suoja-ajan päättymisestä

24 sääntö: Uudistamista koskevia yksityiskohtia

25 sääntö: Uudistamisen rekisteriin merkitseminen; Todistus

6 LUKU: JULKAISU

26 sääntö: Julkaisu

7 LUKU:MAKSUT

27 sääntö: Maksujen määrät ja niiden suorittaminen

28 sääntö: Maksun valuutta

29 sääntö: Maksujen tilittäminen asianomaisten sopimuspuolten tileille

8 LUKU: [Kumottu]

30 sääntö: [Kumottu]

31 sääntö: [Kumottu]

9 LUKU: MUUT MÄÄRÄYKSET

32 sääntö: Julkaistuja kansainvälisiä rekisteröintejä koskevat otteet, jäljennökset ja tiedot

33 sääntö: Tiettyjen sääntöjen muuttaminen

34 sääntö: Hallinnolliset määräykset

35 sääntö: Vuoden 1999 asiakirjan sopimuspuolten antamat selitykset

36 sääntö: Vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolten antamat selitykset

37 sääntö: Siirtymäsäännös

1 LUKU

YLEISET MÄÄRÄYKSET

1 sääntö

Määritelmät

1. [Lyhennykset] Näissä säännöissä

i) "vuoden 1999 asiakirja" tarkoittaa 2. heinäkuuta 1999 Genevessä allekirjoitettua Haagin sopimuksen asiakirjaa

ii) "vuoden 1960 asiakirja" tarkoittaa 28. marraskuuta 1960 Haagissa allekirjoitettua Haagin sopimuksen asiakirjaa

iii) näissä säännöissä käytetyllä ilmaisulla, johon viitataan vuoden 1999 asiakirjan 1 artiklassa on sama merkitys kuin kyseisessä asiakirjassa

iv) "hallinnolliset määräykset" tarkoittavat 34 säännössä mainittuja hallinnollisia määräyksiä

v) "tiedonanto" tarkoittaa kansainvälistä hakemusta tai sopimuspuolen virastolle, kansainväliselle toimistolle, hakijalle tai haltijalle näiden sääntöjen tai hallinnollisten määräysten sallimalla tavalla osoitettua kansainväliseen hakemukseen tai kansainväliseen rekisteröintiin liittyvää tai niiden liitteenä olevaa pyyntöä, selitystä, kehotusta, ilmoitusta tai tietoa

vi) "virallinen lomake" tarkoittaa kansainvälisen toimiston vahvistamaa lomaketta tai mitä tahansa samansisältöistä ja -muotoista lomaketta

vii) "kansainvälinen luokitus" tarkoittaa teollismallien kansainvälisen luokituksen perustamista koskevan Locarnon sopimuksen mukaisesti perustettua luokitusta

viii) "säädetty maksu" tarkoittaa maksutaulukossa ilmoitettua sovellettavaa maksua

ix) "julkaisu" tarkoittaa määräajoin ilmestyvää julkaisua, jossa kansainvälinen toimisto suorittaa vuoden 1999 asiakirjassa, vuoden 1960 asiakirjassa tai näissä säännöissä määrätyt julkaisemiset, oli käytetty mitä välinettä tahansa

x) "vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti nimetty sopimuspuoli" tarkoittaa nimettyä sopimuspuolta, jonka osalta vuoden 1999 asiakirjaa on sovellettava, joko ainoana yhteisenä asiakirjana, johon nimetty sopimuspuoli ja hakijan sopimuspuoli ovat liittyneet, tai vuoden 1999 asiakirjan 31 artiklan 1 kappaleen ensimmäisen virkkeen nojalla

xi) "vuoden 1960 asiakirjan mukaisesti nimetty sopimuspuoli" tarkoittaa nimettyä sopimuspuolta, jonka osalta vuoden 1960 asiakirjaa on sovellettava, joko ainoana yhteisenä asiakirjana, johon nimetty sopimuspuoli ja vuoden 1960 asiakirjan 2 artiklassa tarkoitettu alkuperävaltio ovat liittyneet, tai vuoden 1999 asiakirjan 31 artiklan 1 kappaleen toisen virkkeen nojalla

xii) "yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus" tarkoittaa kansainvälistä hakemusta, jonka osalta kaikki nimetyt sopimuspuolet ovat vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti nimettyjä sopimuspuolia

xiii) "yksinomaan vuoden 1960 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus" tarkoittaa kansainvälistä hakemusta, jonka osalta kaikki nimetyt sopimuspuolet ovat vuoden 1960 asiakirjan mukaisesti nimettyjä sopimuspuolia

xiv) "sekä vuoden 1999 ja vuoden 1960 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus" tarkoittaa kansainvälistä hakemusta, jonka osalta

– ainakin yksi sopimuspuoli on nimetty vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti ja

– ainakin yksi sopimuspuoli on nimetty vuoden 1960 asiakirjan mukaisesti.

2. [Joidenkin vuoden 1999 asiakirjassa ja vuoden 1960 asiakirjassa käytettyjen ilmaisujen vastaavuus] Näissä säännöissä

i) viittaus "kansainväliseen hakemukseen" tai "kansainväliseen rekisteröintiin" katsotaan tarvittaessa sisältävän viittauksen vuoden 1960 asiakirjassa tarkoitettuun "kansainväliseen talletukseen"

ii) viittaus "hakijaan" tai "haltijaan" katsotaan tarvittaessa sisältävän viittauksen vuoden 1960 asiakirjassa tarkoitettuun "tallettajaan" tai "omistajaan"

iii) viittaus "sopimuspuoleen" katsotaan tarvittaessa sisältävän viittauksen vuoden 1960 asiakirjaan liittyneeseen valtioon

iv) viittaus "sopimuspuoleen, jonka virasto on tutkiva virasto" katsotaan tarvittaessa sisältävän viittauksen vuoden 1960 asiakirjan 2 artiklassa määriteltyyn "uutuustutkimuksen suorittavaan valtioon"

v) viittaus "yksilölliseen nimeämismaksuun" katsotaan tarvittaessa sisältävän viittauksen vuoden 1960 asiakirjan 15 artiklan 1 kappaleen 2 kohdan b alakohdassa mainittuun maksuun.

2 sääntö

Yhteydenpito kansainvälisen toimiston kanssa

Tiedonannot kansainväliselle toimistolle on toimitettava kuten hallinnollisissa määräyksissä on tarkemmin määrätty.

3 sääntö

Edustaminen kansainvälisessä toimistossa

1. [Asiamies; Asiamiesten lukumäärä]

a) Hakija tai haltija voi käyttää asiamiestä kansainvälisessä toimistossa.

b) Vain yksi asiamies voidaan nimetä tiettyä kansainvälistä hakemusta tai kansainvälistä rekisteröintiä varten. Jos nimitetään useita asiamiehiä, vain ensimmäisenä ilmoitetun katsotaan olevan asiamies ja vain hänet merkitään asiamieheksi.

c) Jos henkilöyhtiö tai yritys, joka koostuu lakimiehistä tai patentti- tai tavaramerkkiasiamiehistä on ilmoitettu kansainväliselle toimistolle asiamieheksi, katsotaan sen muodostavan yhden asiamiehen.

2. [Asiamiehen nimittäminen]

a) Asiamies voidaan nimittää kansainvälisellä hakemuksella edellyttäen, että hakija on allekirjoittanut hakemuksen.

b) Asiamies voidaan myös nimittää erillisellä tiedonannolla, joka voi liittyä saman hakijan tai haltijan yhteen tai useampaan eriteltyyn kansainväliseen hakemukseen tai kansainväliseen rekisteröintiin. Tiedonannon tulee olla hakijan tai haltijan allekirjoittama.

c) Jos kansainvälinen toimisto katsoo, että asiamiehen nimittäminen on sääntöjen vastainen, sen tulee ilmoittaa asiasta hakijalle tai haltijalle ja ehdotetulle asiamiehelle.

3. [Asiamiehen nimittämisen rekisteriin merkitseminen ja siitä ilmoittaminen; Nimittämisen voimaantulopäivä]

a) Jos kansainvälinen toimisto katsoo, että asiamiehen nimittäminen on tapahtunut sovellettavien vaatimusten mukaisesti, sen tulee merkitä kansainväliseen rekisteriin, että hakijalla tai haltijalla on asiamies, sekä asiamiehen nimi ja osoite. Tällöin nimittämisen voimaantulopäivä on se päivä, jolloin kansainvälinen toimisto vastaanotti kansainvälisen hakemuksen tai sellaisen erillisen tiedonannon, jossa asiamies on nimitetty.

b) Kansainvälisen toimiston tulee ilmoittaa a kohdassa tarkoitetusta merkitsemisestä sekä hakijalle tai haltijalle että asiamiehelle.

4. [Asiamiehen nimittämisen vaikutus]

a) Ellei näissä säännöissä erityisesti muuta määrätä, 3 kappaleen a kohdan mukaisesti rekisteriin merkityn asiamiehen allekirjoitus korvaa hakijan tai haltijan allekirjoituksen.

b) Ellei näissä säännöissä erityisesti vaadita, että tiedonanto tulee osoittaa sekä hakijalle tai haltijalle että asiamiehelle, kansainvälisen toimiston tulee osoittaa 3 kappaleen a kohdan mukaisesti rekisteriin merkitylle asiamiehelle kaikki tiedonannot, jotka asiamiehen puuttuessa tulisi lähettää hakijalle tai haltijalle. Täten kyseiselle asiamiehelle osoitetuilla tiedonannoilla on sama vaikutus kuin jos ne olisi osoitettu hakijalle tai haltijalle.

c) Kaikilla 3 kappaleen a kohdan mukaisesti rekisteriin merkityn asiamiehen kansainväliselle toimistolle osoittamilla tiedonannoilla on sama vaikutus kuin jos hakija tai haltija olisi osoittanut ne kansainväliselle toimistolle.

5. [Rekisterimerkinnän poistaminen; Poistamisen voimaantulopäivä]

a) 3 kappaleen a kohdan mukainen merkintä poistetaan, jos sitä pyydetään hakijan, haltijan tai asiamiehen allekirjoittamassa tiedonannossa. Kansainvälinen toimisto poistaa merkinnän viran puolesta, jos nimitetään uusi asiamies tai jos tehdään merkintä haltijan muutoksesta eikä kansainvälisen rekisteröinnin uusi haltija ole nimittänyt asiamiestä.

b) Poistaminen astuu voimaan päivänä, jolloin kansainvälinen toimisto vastaanottaa sitä koskevan tiedonannon.

c) Kansainvälisen toimiston tulee ilmoittaa poistamisesta ja sen voimaantulopäivämäärästä asiamiehelle, jonka merkintä on poistettu, ja hakijalle tai haltijalle.

4 sääntö

Määräaikojen laskeminen

1. [Vuosina ilmaistut ajanjaksot] Vuosina ilmaistu ajanjakso umpeutuu kulloinkin kyseessä olevana myöhempänä vuonna siinä kuussa, jolla on sama nimi, ja sinä päivänä, jolla on sama numero kuin sen tapahtuman päivämäärällä, josta ajanjakso alkoi kulua, paitsi että jos tapahtuma osuu helmikuun 29. päiväksi ja kyseessä olevana myöhempänä vuonna helmikuussa on 28 päivää, ajanjakso umpeutuu 28. helmikuuta.

2. [Kuukausina ilmaistut ajanjaksot] Kuukausina ilmaistu ajanjakso umpeutuu kulloinkin kyseessä olevassa myöhemmässä kuussa sinä päivänä, jolla on sama numero kuin sen tapahtuman päivämäärällä, josta ajanjakso alkoi kulua, paitsi että jos kyseisessä myöhemmässä kuussa ei ole samannumeroista päivää, ajanjakso umpeutuu kuun viimeisenä päivänä.

3 . [Päivinä ilmaistut ajanjaksot] Päivinä ilmaistun ajanjakson laskeminen alkaa sitä päivää seuraavana päivänä, jona tapahtuma sattui, ja umpeutuu vastaavasti.

4. [Määräajan päättyminen päivänä, jona kansainvälinen toimisto tai virasto ei ole avoinna yleisölle] Jos ajanjakso umpeutuu päivänä, jona kansainvälinen toimisto tai asianomainen virasto ei ole avoinna yleisölle, ajanjakso umpeutuu, sen estämättä mitä 1–3 kappaleessa määrätään, ensimmäisenä päivänä, jona kansainvälinen toimisto tai kyseinen virasto on avoinna yleisölle.

5 sääntö

Epäsäännöllisyydet posti- ja kuriiripalveluissa

1. [Postin kautta lähetetyt tiedonannot] Asianosaisen osapuolen kansainväliselle toimistolle osoittaman, postin kautta lähetetyn tiedonannon määräajan noudattamatta jättämisestä ei aiheudu seuraamuksia, jos kyseinen osapuoli esittää kansainvälistä toimistoa tyydyttävät todisteet siitä,

i) että tiedonanto oli postitettu vähintään viisi päivää ennen määräajan päättymistä tai, jos postinkulku oli keskeytyneenä jonakin kymmenestä määräajan umpeutumista edeltävästä päivästä sodan, vallankumouksen, mellakan, lakon, luonnonmullistuksen tai muun senkaltaisen syyn vuoksi, että tiedonanto oli postitettu viimeistään viiden päivän kuluessa postinkulun uudelleen alkamisesta

ii) että tiedonanto oli kirjattu tai sen lähettämisen yksityiskohdat oli postitettaessa merkitty muistiin postitoimipaikassa, ja

iii) että, jos kaikki postiluokat eivät normaalisti saavu perille kansainväliseen toimistoon kahden päivän kuluessa postittamisesta, tiedonanto oli postitettu sellaisessa postiluokassa, joka normaalisti saapuu kansainväliseen toimistoon kahden päivän kuluessa postituksesta, tai lentopostina.

2. [Kuriiripalvelun kautta lähetetyt tiedonannot] Asianosaisen osapuolen kansainväliselle toimistolle osoittaman, kuriiripalvelun kautta lähetetyn tiedonannon määräajan noudattamatta jättämisestä ei aiheudu seuraamuksia, jos kyseinen osapuoli esittää kansainvälistä toimistoa tyydyttävät todisteet siitä,

i) että tiedonanto oli lähetetty vähintään viisi päivää ennen määräajan päättymistä tai, jos kuriiripalvelu oli keskeytyneenä jonakin kymmenestä määräajan umpeutumista edeltävästä päivästä sodan, vallankumouksen, mellakan, luonnonmullistuksen tai muun senkaltaisen syyn vuoksi, että tiedonanto oli lähetetty viimeistään viiden päivän kuluessa kuriiripalvelun uudelleen alkamisesta, ja

ii) että tiedonannon lähettämisen yksityiskohdat oli lähetettäessä merkitty muistiin kuriiripalvelussa.

3. [Seuraamuksetta jättämistä koskeva rajoitus] Määräajan noudattamatta jättäminen jätetään seuraamuksitta tämän säännön mukaisesti vain, jos 1 tai 2 kohdassa tarkoitetut todisteet ja tiedonanto tai sen kopio vastaanotetaan kansainvälisessä toimistossa viimeistään kuuden kuukauden sisällä määräajan päättymisestä.

6 sääntö

Kielet

1. [Kansainvälinen hakemus] Kansainvälinen hakemus tulee laatia englannin, ranskan tai espanjan kielellä.

2. [Rekisteriin merkitseminen ja julkaiseminen] Kansainvälisen rekisteröinnin kansainväliseen rekisteriin merkitsemisen ja julkaisussa julkaisemisen ja kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin tietojen näiden sääntöjen mukaisesti tapahtuvan merkitsemisen ja julkaisemisen tulee tapahtua englannin, ranskan ja espanjan kielellä. Kansainvälisen rekisteröinnin rekisteriin merkitsemisen ja julkaisemisen tulee sisältää tiedon siitä, millä kielellä laadittuna kansainvälinen toimisto vastaanotti kansainvälisen hakemuksen.

3. [Tiedonannot] Kansainväliseen hakemukseen tai kansainväliseen rekisteröintiin liittyvä tiedonanto tulee laatia

i) englannin, ranskan tai espanjan kielellä, jos tiedonannon kansainväliselle toimistolle on osoittanut hakija tai haltija tai virasto

ii) kansainvälisen hakemuksen kielellä, jos tiedonanto on kansainvälisen toimiston virastolle osoittama tiedonanto, ellei kyseinen virasto ole ilmoittanut kansainväliselle toimistolle, että sellaisten tiedonantojen tulee olla englannin, ranskan tai espanjan kielellä

iii) kansainvälisen hakemuksen kielellä, jos tiedonanto on kansainvälisen toimiston hakijalle tai haltijalle osoittama tiedonanto, ellei kyseinen hakija tai haltija ole ilmoittanut haluavansa kaikki sellaiset tiedonannot englannin, ranskan tai espanjan kielellä.

4. [Käännös] 2 kappaleen mukaisten rekisteriin merkitsemisen ja julkaisemisen vaatimat käännökset tulee tehdä kansainvälisessä toimistossa. Hakija voi liittää kansainväliseen hakemukseen ehdotuksen minkä tahansa kansainväliseen hakemukseen sisältyvän tekstin käännökseksi. Jos kansainvälinen toimisto ei pidä käännösehdotusta asianmukaisena, kansainvälisen toimiston tulee korjata se kehotettuaan hakijaa jättämään lausumansa ehdotetuista korjauksista yhden kuukauden kuluessa kehotuksesta.

2 LUKU

KANSAINVÄLISET HAKEMUKSET JA KANSAINVÄLISET REKISTERÖINNIT

7 sääntö

Kansainvälistä hakemusta koskevat vaatimukset

1. [Muoto ja allekirjoitus] Kansainvälinen hakemus tulee tehdä virallisella lomakkeella. Kansainvälisen hakemuksen tulee olla hakijan allekirjoittama.

2 . [Maksut] Kansainvälistä hakemusta koskevat säädetyt maksut tulee maksaa 27 ja 28 säännön mukaisesti.

3. [Kansainvälisen hakemuksen pakollinen sisältö] Kansainvälisen hakemuksen tulee sisältää tai siitä tulee käydä ilmi

i) hakijan nimi hallinnollisten määräysten mukaisesti ilmoitettuna

ii) hakijan osoite hallinnollisten määräysten mukaisesti ilmoitettuna

iii) sopimuspuoli tai sopimuspuolet, joiden suhteen hakija täyttää kansainvälisen rekisteröinnin haltijalle asetetut ehdot

iv) tuote tai tuotteet, jotka muodostavat teollismallin tai joiden yhteydessä teollismallia on määrä käyttää, ja tieto siitä muodostaako tuote tai tuotteet teollismallin tai ovatko ne tuotteita, joiden yhteydessä teollismallia on määrä käyttää; tuote tai tuotteet on yksilöitävä mielellään käyttäen kansainvälisen luokituksen tavaraluettelossa esiintyviä termejä

v) kansainväliseen hakemukseen sisältyvien teollismallien määrä, joka ei saa ylittää 100 kappaleen määrää, ja teollismalleja esittävien ja kansainvälisen hakemuksen liitteenä olevien kuvien tai mallikappaleiden määrä 9 tai 10 säännön mukaisesti

vi) nimetyt sopimuspuolet

vii) suoritettujen maksujen summa ja maksutapa, tai määräys vaadittavan summan veloittamiseksi kansainväliseen toimistoon avatulta tililtä, ja sen osapuolen tiedot, joka suorittaa maksun tai antaa maksumääräyksen.

4. [Kansainvälisen hakemuksen muu pakollinen sisältö]

a) Vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti kansainvälisessä hakemuksessa nimettyjen sopimuspuolien osalta hakemuksen tulee 3 kappaleen iii alakohdassa tarkoitettujen tietojen lisäksi sisältää tiedon hakijan sopimuspuolesta.

b) Jos vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti nimetty sopimuspuoli on vuoden 1999 asiakirjan 5 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisesti ilmoittanut pääjohtajalle, että sen lainsäädäntö vaatii yhden tai useamman vuoden 1999 asiakirjan 5 artiklan 2 kappaleen b kohdassa tarkoitetun tiedon, kansainvälisen hakemuksen tulee sisältää sellaisen tiedon tai sellaiset tiedot kuten 11 säännössä määrätään.

c) Jos 8 sääntöä sovelletaan, kansainvälisen hakemuksen tulee sisältää 8 säännön 2 kappaleessa tarkoitetut tiedot, ja hakemukseen on soveltuvin kohdin liitettävä kyseisessä säännössä tarkoitettu lausunto tai asiakirja.

5. [Kansainvälisen hakemuksen valinnainen sisältö]

a) Vuoden 1999 asiakirjan 5 artiklan 2 kappaleen b kohdan i tai ii alakohdassa tai vuoden 1960 asiakirjan 8 artiklan 4 kappaleen a kohdassa tarkoitetun tiedon voi hakijan valinnan mukaan sisällyttää kansainväliseen hakemukseen, vaikka kyseistä tietoa ei vaadita vuoden 1999 asiakirjan 5 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisen ilmoituksen seurauksena tai vuoden 1960 asiakirjan 8 artiklan 4 kappaleen a kohdan mukaisen vaatimuksen seurauksena.

b) Jos hakijalla on asiamies, kansainvälisessä hakemuksessa on mainittava asiamiehen nimi ja osoite hallinnollisten määräysten mukaisesti ilmoitettuna.

c) Jos hakija haluaa Pariisin yleissopimuksen 4 artiklan mukaisesti käyttää hyväksi etuoikeutta aiemmasta hakemuksesta, kansainvälisen hakemuksen tulee sisältää mainittuun aiempaan hakemukseen perustuva etuoikeuspyyntö, sekä tieto sen viraston nimestä, johon mainittu hakemus on tehty, hakemuksen tekemispäivä sekä, jos mahdollista, hakemusnumero ja, jos etuoikeuspyyntö koskee osaa kansainväliseen hakemukseen sisältyvistä teollismalleista, maininta niistä teollismalleista, joita etuoikeuspyyntö koskee tai ei koske.

d) Jos hakija haluaa käyttää hyväksi Pariisin yleissopimuksen 11 artiklaa, kansainvälisen hakemuksen tulee sisältää selitys siitä, että tuote tai tuotteet, jotka muodostavat teollismallin tai joihin teollismalli sisältyy on esitelty virallisissa tai virallisiksi tunnustetuissa kansainvälisissä näyttelyissä, sekä tieto paikasta, jossa näyttely pidettiin ja päivästä, jolloin tuote tai tuotteet ensimmäistä kertaa olivat siellä näytteillä ja, jos asia koskee osaa kansainväliseen hakemukseen sisältyviä teollismalleja, maininta niistä teollismalleista, joita selitys koskee tai ei koske.

e) Jos hakija haluaa, että teollismallin julkaisemista lykätään, kansainvälisen hakemuksen tulee sisältää julkaisemisen lykkäämistä koskeva pyyntö.

f) Kansainvälinen hakemus voi myös sisältää hallinnollisissa määräyksissä määritellyn selityksen, lausunnon tai muun asiaan kuuluvan tiedon.

g) Kansainvälisen hakemukseen voidaan liittää lausunto, joka yksilöi hakijan tiedossa olevan tiedon, joka on tärkeä kyseisen teollismallin suojaamiskelpoisuuden kannalta.

6. [Ei lisätietoja] Jos kansainvälinen hakemus sisältää muuta tietoa kuin mitä vuoden 1999 asiakirjassa, vuoden 1960 asiakirjassa, näissä säännöissä tai hallinnollisissa määräyksissä vaaditaan tai sallitaan, kansainvälisen toimiston tulee poistaa tieto viran puolesta. Jos kansainväliseen hakemukseen on liitetty muu kuin vaadittu tai sallittu asiakirja, kansainvälinen toimisto voi hävittää kyseisen asiakirjan.

7. [Kaikkien tuotteiden oltava samassa luokassa] Kaikkien tuotteiden, jotka muodostavat kansainvälisen hakemuksen teollismallit, tai joiden yhteydessä teollismalleja on määrä käyttää, on kuuluttava samaan kansainvälisen luokituksen luokkaan.

8 sääntö

Hakijaa koskevat erityisvaatimukset

1. [ Ilmoitus erityisvaatimuksista ]

a) Jos vuoden 1999 asiakirjaan liittyneen sopimuspuolen lainsäädäntö vaatii, että hakemus teollismallin suojaamiseksi on tehtävä teollismallin luojan nimissä, sopimuspuoli voi ilmoittaa sen pääjohtajalle selityksessä.

b) a kohdassa tarkoitetussa selityksessä on määriteltävä 2 kappaleen soveltamista varten vaaditun lausunnon tai asiakirjan muoto ja pakollinen sisältö.

2. [Luojan henkilöllisyys ja kansainvälisen hakemuksen siirto] Jos kansainvälisessä hakemuksessa on nimetty sellainen sopimuspuoli, joka on tehnyt 1 kappaleessa tarkoitetun selityksen,

i) sen tulee myös sisältää teollismallin luojan henkilöllisyyttä koskevat tiedot sekä 1 kappaleen b kohdan mukaisesti määritellyt vaatimukset täyttävän lausunnon siitä, että viimeksi mainittu uskoo olevansa teollismallin luoja. Tällä tavalla luojaksi tunnistettu henkilö katsotaan olevan hakija kyseisen sopimuspuolen nimeämistä varten 7 säännön 3 kappaleen i alakohdan mukaisesti hakijaksi nimetystä henkilöstä riippumatta.

ii) jos luojaksi tunnistettu henkilö on muu kuin 7 säännön 3 kappaleen i alakohdan mukaisesti hakijaksi nimetty henkilö, kansainväliseen hakemukseen on liitettävä 1 kappaleen b kohdan mukaisesti määritellyt vaatimukset täyttävä lausunto tai asiakirja siitä, että luojaksi tunnistettu henkilö on siirtänyt sen hakijaksi nimetylle henkilölle. Viimeksi mainittu henkilö merkitään rekisteriin kansainvälisen rekisteröinnin haltijaksi.

9 sääntö

Teollismallin kuvat

1. [Teollismallin kuvien muoto ja määrä]

a) Teollismallin kuvien tulee hakijan valinnan mukaan olla valokuvien tai muiden graafisten kuvien muodossa, jotka esittävät itse teollismallia tai tuotetta tai tuotteita, jotka muodostavat teollismallin. Sama tuote voidaan esittää eri kuvakulmista. Eri kuvakulmat on esitettävä eri valokuvissa tai muissa graafisissa kuvissa.

b) Kuvia tulee toimittaa hallinnollisissa määräyksissä määritelty määrä.

2. [Kuvia koskevat vaatimukset]

a) Kuvista on kaikki teollismallin yksityiskohdat käytävä selkeästi ilmi ja niiden on oltava julkaisukelpoisia.

b) Kuvassa näkyvä seikka, jolle ei haeta suojaa, voidaan merkitä hallinnollisten määräysten mukaisesti.

3. [Vaaditut kuvakulmat]

a) Ellei b kohdasta muuta johdu, vuoden 1999 asiakirjaan liittyneen sopimuspuolen, joka vaatii tiettyjä määriteltyjä kuvakulmia tuotteesta tai tuotteista, jotka muodostavat teollismallin tai joiden yhteydessä teollismallia on määrä käyttää, tulee ilmoittaa tämä pääjohtajalle selityksessä ja määrittää vaaditut kuvakulmat ja olosuhteet, joissa niitä vaaditaan.

b) Sopimuspuoli ei voi vaatia useampaa kuin yhtä kuvakulmaa, jos teollismalli tai tuote on kaksiulotteinen, tai useampaa kuin kuutta kuvakulmaa, jos tuote on kolmiulotteinen.

4. [Kieltäytyminen teollismallin kuviin liittyvien perusteiden perusteella] Sopimuspuoli ei voi kieltää kansainvälisen rekisteröinnin vaikutuksia sillä perusteella, että teollismallin kuvien muotoon liittyviä vaatimuksia, jotka ovat sopimuspuolen 3 kappaleen a kohdan mukaisesti ilmoittamiin vaatimuksiin nähden lisävaatimuksia tai erilaisia vaatimuksia, ei ole täytetty sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti. Sopimuspuoli voi kuitenkin kieltää kansainvälisen rekisteröinnin vaikutukset sillä perusteella, että kansainvälisen rekisteröinnin sisältämät kuvat eivät riittävästi näytä teollismallia kokonaisuudessaan.

10 sääntö

Mallikappaleet teollismallista, kun pyydetään julkaisemisen lykkäämistä

1. [Mallikappaleiden määrä] Jos yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus sisältää kaksiulotteisen teollismallin julkaisemisen lykkäämistä koskevan pyynnön ja siihen on liitetty 9 säännössä tarkoitettujen kuvien sijasta mallikappaleet teollismallista, seuraavanlainen määrä mallikappaleita on liitettävä kansainväliseen hakemukseen:

i) yksi mallikappale kansainväliselle toimistolle, ja

ii) yksi mallikappale jokaiselle sellaiselle nimetylle virastolle, joka on ilmoittanut vuoden 1999 asiakirjan 10 artiklan 5 kappaleen mukaisesti kansainväliselle toimistolle, että se haluaa saada jäljennöksiä kansainvälisistä rekisteröinneistä.

2. [Mallikappaleet] Kaikkien mallikappaleiden tulee olla yhdessä paketissa. Mallikappaleet saa taittaa. Paketin enimmäismitat ja enimmäispaino määritellään hallinnollisissa määräyksissä.

11 sääntö

Luojan henkilöllisyys; Kuvaus; Vaatimus

1. [Luojan henkilöllisyys] Jos kansainvälinen hakemus sisältää teollismallin luojan henkilöllisyyttä koskevia tietoja, hänen nimensä ja osoitteensa on ilmoitettava hallinnollisten määräysten mukaisesti.

2. [Kuvaus] Jos kansainvälinen hakemus sisältää kuvauksen, sen tulee koskea teollismallin kuvissa esiintyviä ominaisuuksia eikä teollismallin toimintoihin tai sen mahdolliseen käyttöön liittyviä teknisiä ominaisuuksia. Jos kuvaus on pidempi kuin 100 sanaa, on siitä maksettava maksutaulukossa ilmoitettu lisämaksu.

3. [Vaatimus] Vuoden 1999 asiakirjan 5 artiklan 2 kappaleen a kohdan mukaisessa selityksessä, koskien sopimuspuolen lainsäädännön mukaista vaatimusta teollisuusmallihakemuksen tekemispäivän myöntämiselle, on vaatimuksen tarkka sanamuoto ilmoitettava. Jos kansainvälinen hakemus sisältää vaatimuksen, sen sanamuodon on oltava kuten selityksessä on ilmoitettu.

12 sääntö

Kansainvälistä hakemusta koskevat maksut

1. [Säädetyt maksut]

a) Kansainvälisestä hakemuksesta tulee maksaa seuraavat maksut:

i) perusmaksu

ii) vakionimeämismaksu jokaisesta nimetystä sopimuspuolesta, joka ei ole antanut vuoden 1999 asiakirjan 7 artiklan 2 kappaleen tai 36 säännön 1 kappaleen mukaista selitystä; maksun taso riippuu c kohdan mukaisesti annetusta selityksestä

iii) yksilöllinen nimeämismaksu jokaisesta nimetystä sopimuspuolesta, joka on antanut vuoden 1999 asiakirjan 7 artiklan 2 kappaleen tai 36 säännön 1 kappaleen mukaisen selityksen

iv) julkaisemismaksu.

b) a kohdan ii alakohdassa tarkoitetun vakionimeämismaksun taso on

i) sopimuspuolille, joiden virasto ei suorita asiasisältöön liittyvää tutkimusta: yksi

ii) sopimuspuolille, joiden virasto suorittaa asiasisältöön liittyvää tutkimusta, mutta muuta kuin uutuustutkimusta: kaksi

iii) sopimuspuolille, joiden virasto suorittaa asiasisältöön liittyvää tutkimusta, mukaan lukien uutuustutkimusta joko viran puolesta tai kolmannen osapuolen väitteen perusteella: kolme

c) i) Sopimuspuoli, joka lainsäädäntönsä mukaisesti on oikeutettu soveltamaan tasoa kaksi tai kolme b kohdan mukaisesti voi ilmoittaa asiasta pääjohtajalle selityksessä. Sopimuspuoli voi myös selityksessään ilmoittaa, että se päättää soveltaa tasoa kaksi, vaikka se lainsäädäntönsä mukaisesti on oikeutettu soveltamaan tasoa kolme.

ii) i kohdan mukaisesti annetut selitykset tulevat voimaan kolme kuukautta sen jälkeen, kun pääjohtaja on vastaanottanut sen, tai minä tahansa myöhempänä selityksessä mainittuna ajankohtana. Se voidaan peruuttaa milloin tahansa tekemällä ilmoitus pääjohtajalle, jolloin peruutus tulee voimaan yhden kuukauden kuluttua siitä, kun pääjohtaja on vastaanottanut sen, tai minä tahansa myöhempänä ilmoituksessa mainittuna ajankohtana. Jos selitys puuttuu tai jos se on peruttu, sovelletaan tasoa yksi vakionimeämismaksuun kyseisen sopimuspuolen osalta.

2. [Ajankohta, jolloin maksut on maksettava] Ellei 3 kappaleesta muuta johdu, 1 kappaleessa tarkoitetut maksut on maksettava kansainvälistä hakemusta tehtäessä, paitsi jos kansainvälinen hakemus sisältää julkaisemisen lykkäämistä koskevan pyynnön, jolloin julkaisemismaksu voidaan maksaa myöhemmin 16 säännön 3 kappaleen a kohdan mukaisesti.

3. [Kahdessa osassa maksettava yksilöllinen nimeämismaksu]

a) Vuoden 1999 asiakirjan 7 artiklan 2 kappaleen tai 36 säännön 1 kappaleen mukaisessa selityksessä voidaan myös ilmoittaa, että asianomaisen sopimuspuolen osalta maksettava yksilöllinen nimeämismaksu käsittää kaksi osaa: ensimmäinen osa on maksettava kansainvälistä hakemusta tehtäessä ja toinen osa on maksettava myöhemmin päivänä, joka määräytyy asianomaisen sopimuspuolen lainsäädännön mukaan.

b) Sovellettaessa a kohtaa viittaus 1 kappaleen iii alakohdassa yksilölliseen nimeämismaksuun on tulkittava viittaukseksi yksilöllisen nimeämismaksun ensimmäiseen osaan.

c) Yksilöllisen nimeämismaksun toinen osa voidaan maksaa joko suoraan asianomaiselle virastolle tai kansainvälisen toimiston kautta haltijan valinnan mukaan. Jos se maksetaan suoraan asianomaiselle virastolle, viraston on ilmoitettava siitä kansainväliselle toimistolle ja kansainvälisen toimiston on merkittävä ilmoitus kansainväliseen rekisteriin. Jos se maksetaan kansainvälisen toimiston kautta, kansainvälisen toimiston on merkittävä maksu kansainväliseen rekisteriin ja ilmoitettava siitä asianomaiselle virastolle.

d) Jos yksilöllisen nimeämismaksun toista osaa ei makseta sovellettavassa ajassa, asianomaisen viraston on ilmoitettava asiasta kansainväliselle toimistolle ja pyydettävä kansainvälistä toimistoa peruuttamaan kansainvälisessä rekisterissä oleva kansainvälinen rekisteröinti asianomaisen sopimuspuolen osalta. Kansainvälisen toimiston on meneteltävä sen mukaisesti ja ilmoitettava asiasta haltijalle.

13 sääntö

Viraston kautta tehty kansainvälinen hakemus

1. [Päivä, jona virasto vastaanotti hakemuksen ja lähettäminen kansainväliseen toimistoon] Jos yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus tehdään hakijan sopimuspuolen viraston kautta, viraston on ilmoitettava hakijalle päivä, jona se vastaanotti hakemuksen. Samalla kun virasto lähettää kansainvälisen hakemuksen kansainväliseen toimistoon, sen on ilmoitettava kansainväliselle toimistolle päivä, jona se vastaanotti hakemuksen. Viraston on ilmoitettava hakijalle siitä, että se on lähettänyt kansainvälisen hakemuksen kansainväliseen toimistoon.

2. [Lähettämismaksu] Viraston, joka edellyttää lähettämismaksun maksamista vuoden 1999 asiakirjan 4 artiklan 2 kappaleen mukaisesti, on ilmoitettava kansainväliselle toimistolle kyseisen maksun määrä, joka ei saisi ylittää kansainvälisen hakemuksen vastaanottamisesta ja lähettämisestä aiheutuneita hallinnollisia kuluja, sekä sen eräpäivän.

3. [Välillisesti tehdyn kansainvälisen hakemuksen tekemispäivä] Ellei 14 säännön 2 kappaleesta muuta johdu, viraston kautta tehdyn kansainvälisen hakemuksen tekemispäivä on

i) jos kansainvälinen hakemus on yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus, päivä, jona kyseinen virasto vastaanotti kansainvälisen hakemuksen edellyttäen, että kansainvälinen toimisto vastaanottaa sen yhden kuukauden kuluessa kyseisestä päivästä

ii) kaikissa muissa tapauksissa päivä, jona kansainvälinen toimisto vastaanottaa kansainvälisen hakemuksen.

4. [Tekemispäivä, jos hakijan sopimuspuoli edellyttää turvallisuusselvitystä] Sen estämättä mitä 3 kappaleessa määrätään, sopimuspuoli, jonka lainsäädäntö sen liittyessä vuoden 1999 asiakirjaan edellyttää turvallisuusselvitystä, voi selityksessä ilmoittaa pääjohtajalle, että kyseisessä kappaleessa tarkoitettu yhden kuukauden määräaika korvataan kuuden kuukauden määräajalla.

14 sääntö

Kansainvälisen toimiston tekemä tutkimus

1. [Määräaika puutteiden korjaamiseen] Jos kansainvälinen toimisto katsoo, että kansainvälinen hakemus ei sen vastaanottaessa hakemusta täytä vaadittavia edellytyksiä, sen on kehotettava hakijaa tekemään vaadittavat korjaukset kolmen kuukauden kuluessa kansainvälisen toimiston lähettämän kehotuksen päivämäärästä.

2. [Puutteet, jotka johtavat kansainvälisen hakemuksen tekemispäivän lykkäämiseen] Jos sinä päivänä, jona kansainvälinen toimisto vastaanottaa kansainvälisen hakemuksen, kansainvälisessä hakemuksessa on puute, joka määräysten mukaan johtaa kansainvälisen hakemuksen tekemispäivän lykkäämiseen, tekemispäivänä pidetään päivää, jona kansainvälinen toimisto vastaanottaa puutteen korjauksen. Puutteet, jotka määräysten mukaan johtavat kansainvälisen hakemuksen tekemispäivän lykkäämiseen ovat:

a) kansainvälistä hakemusta ei ole laadittu yhdellä määräysten mukaisista kielistä

b) jokin seuraavista tiedoista puuttuu kansainvälisestä hakemuksesta:

i) nimenomainen tai epäsuorasti ilmaistu tieto siitä, että haetaan vuoden 1999 asiakirjan tai vuoden 1960 asiakirjan mukaista kansainvälistä rekisteröintiä

ii) tiedot, joiden perusteella hakija voidaan tunnistaa

iii) tiedot, jotka ovat riittävät yhteyden ottamiseksi hakijaan tai hänen mahdolliseen asiamieheensä

iv) kuva tai, vuoden 1999 asiakirjan 5 artiklan 1 kappaleen iii alakohdan mukaisesti, mallikappale jokaisesta kansainvälisen hakemuksen kohteena olevasta teollismallista

v) ainakin yhden sopimuspuolen nimeäminen.

3. [Kansainvälinen hakemus katsotaan sillensä jätetyksi; Maksujen palauttaminen] Jos jotakin muuta kuin vuoden 1999 asiakirjan 8 artiklan 2 kappaleen b kohdassa tarkoitettua puutetta ei korjata 1 kappaleessa tarkoitetun määräajan kuluessa, kansainvälinen hakemus katsotaan sillensä jätetyksi ja kansainvälisen toimiston tulee palauttaa hakemuksesta maksetut maksut vähennettynä summalla, joka vastaa perusmaksua.

15 sääntö

Teollismallin merkitseminen kansainväliseen rekisteriin

1. [Teollismallin merkitseminen kansainväliseen rekisteriin] Jos kansainvälinen toimisto katsoo, että kansainvälinen hakemus täyttää vaadittavat edellytykset, sen tulee merkitä teollismalli kansainväliseen rekisteriin ja lähettää todistus haltijalle.

2. [Rekisteröinnin sisältö] Kansainvälisen rekisteröinnin tulee sisältää

i) kaikki kansainvälisen hakemuksen tiedot, lukuun ottamatta 7 säännön 5 kappaleen c kohdan mukaista etuoikeuspyyntöä, jos aiempi hakemus on yli kuusi kuukautta varhaisempi kuin kansainvälisen hakemuksen tekemispäivä

ii) teollismallin kuvat

iii) kansainvälisen rekisteröinnin päivämäärä

iv) kansainvälisen rekisteröinnin numero

v) kyseeseen tuleva kansainvälisen luokituksen luokka, jonka kansainvälinen toimisto määrää.

16 sääntö

Julkaisemisen lykkääminen

1. [Lykkäämisen enimmäisaika]

a) Yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuvan kansainvälisen hakemuksen julkaisemisen määräysten mukainen lykkäysaika on 30 kuukautta tekemispäivästä tai, jos pyydetään etuoikeutta, kyseisen hakemuksen etuoikeuspäivästä.

b) Yksinomaan vuoden 1960 asiakirjaan perustuvan tai sekä vuoden 1999 ja vuoden 1960 asiakirjaan perustuvan kansainvälisen hakemuksen julkaisemisen lykkäämisen enimmäisaika on 12 kuukautta tekemispäivästä tai, jos pyydetään etuoikeutta, kyseisen hakemuksen etuoikeuspäivästä.

2. [Määräaika nimeämisen peruuttamiselle, jos lykkääminen ei ole mahdollista sovellettavan lainsäädännön mukaisesti] Vuoden 1999 asiakirjan 11 artiklan 3 kappaleen i alakohdassa tarkoitettu hakijalle annettu määräaika sellaisen sopimuspuolen nimeämisen peruuttamiseksi, jonka lainsäädäntö ei salli julkaisemisen lykkäämistä, on yksi kuukausi kansainvälisen toimiston lähettämän ilmoituksen päivämäärästä.

3. [Määräaika julkaisemismaksun maksamiselle ja kuvien toimittamiselle]

a) 12 säännön 1 kappaleen a kohdan iv alakohdassa tarkoitettu julkaisemismaksu on maksettava ja, jos mallikappaleet on toimitettu kuvien sijasta 10 säännön mukaisesti, kyseiset kuvat on toimitettava viimeistään kolme kuukautta ennen kuin vuoden 1999 asiakirjan 11 artiklan 2 kappaleen tai vuoden 1960 asiakirjan 6 artiklan 4 kappaleen a kohdan mukaisesti sovellettava lykkäysaika umpeutuu tai viimeistään kolme kuukautta ennen kuin lykkäysaika katsotaan umpeutuneeksi vuoden 1999 asiakirjan 11 artiklan 4 kappaleen a kohdan tai vuoden 1960 asiakirjan 6 artiklan 4 kappaleen b kohdan mukaisesti.

b) Kuusi kuukautta ennen a kohdassa tarkoitetun julkaisemisen lykkäysajan umpeutumista kansainvälisen toimiston on lähettämällään epävirallisella ilmoituksella muistutettava kansainvälisen rekisteröinnin haltijaa, soveltuvin kohdin, päivästä, johon mennessä 3 kappaleessa tarkoitettu julkaisemismaksu pitää maksaa ja 3 kappaleessa tarkoitetut kuvat pitää toimittaa.

4. [Kuvien rekisteröinti] Kansainvälisen toimiston tulee merkitä 3 kappaleen mukaisesti toimitetut kuvat kansainväliseen rekisteriin.

5. [Vaatimuksia ei täytetä] Jos 3 kappaleen vaatimuksia ei täytetä, kansainvälinen rekisteröinti peruutetaan eikä sitä julkaista.

17 sääntö

Kansainvälisen rekisteröinnin julkaiseminen

1. [Julkaisemisen ajoitus] Kansainvälinen rekisteröinti julkaistaan

i) heti rekisteröinnin jälkeen, jos hakija sitä pyytää

ii) heti sen päivän jälkeen, jolloin lykkäysaika umpeutui tai katsotaan umpeutuneen, jos julkaisemisen lykkäämistä on pyydetty ja pyyntö on otettu huomioon

iii) kaikissa muissa tapauksissa kuusi kuukautta kansainvälisen rekisteröintipäivän jälkeen tai mahdollisimman pian sen jälkeen.

2. [Julkaisemisen sisältö] Julkaisussa tapahtuvan kansainvälisen rekisteröinnin julkaisemisen tulee sisältää

i) kansainväliseen rekisteriin merkityt tiedot

ii) teollismallin kuva tai kuvat

iii) jos julkaisua on lykätty, tieto päivästä, jolloin lykkäysaika umpeutui tai katsotaan umpeutuneen.

3 LUKU

KIELTÄYTYMISET JA MITÄTÖINNIT

18 sääntö

Kieltäytymisilmoitus

1. [Määräaika kieltäytymisilmoituksen tekemiselle]

a) Vuoden 1999 asiakirjan 12 artiklan 2 kappaleen tai vuoden 1960 asiakirjan 8 artiklan 1 kappaleen mukaisen ja kansainvälisen rekisteröinnin vaikutuksia koskevan kieltäytymisilmoituksen tekemiselle määrätty määräaika on kuusi kuukautta kansainvälisen rekisteröinnin 26 säännön 3 kappaleen mukaisesta julkaisemisesta.

b) Sen estämättä mitä a kohdassa määrätään, sopimuspuoli, jonka virasto on tutkiva virasto tai jonka lainsäädäntö sisältää määräyksiä, jotka mahdollistavat väitteen tekemisen suojan myöntämistä vastaan, voi selityksessä ilmoittaa pääjohtajalle, että a kohdassa tarkoitettu kuuden kuukauden määräaika korvataan 12 kuukauden määräajalla, jos sopimuspuoli on nimetty vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti.

c) b kohdassa tarkoitetussa selityksessä voidaan myös mainita, että kansainvälinen rekisteröinti aiheuttaa vuoden 1999 asiakirjan 14 artiklan 2 kappaleen a kohdassa tarkoitetun vaikutuksen viimeistään

i) selityksessä mainittuna ajankohtana, joka voi olla myöhemmin kuin kyseisessä artiklassa tarkoitettuna päivänä, mutta ei myöhemmin kuin kuusi kuukautta kyseisen päivän jälkeen tai

ii) ajankohtana, jona suoja myönnetään sopimuspuolen lainsäädännön mukaisesti, jos suojan myöntämistä koskeva päätös oli tahattomasti jätetty toimittamatta a tai b kohdan mukaisesti sovellettavan määräajan kuluessa. Tällöin asianomaisen sopimuspuolen viraston on ilmoitettava siitä kansainväliselle toimistolle ja pyrittävä toimittamaan kyseinen päätös kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin haltijalle viipymättä sen jälkeen.

2. [Kieltäytymisilmoitus]

a) Kieltäytymisilmoituksen tulee koskea yhtä kansainvälistä rekisteröintiä, sen tulee olla päivätty ja sen viraston allekirjoittama, joka sen tekee.

b) Ilmoituksen tulee sisältää tai siitä tulee käydä ilmi

i) virasto, joka ilmoituksen tekee

ii) kansainvälisen rekisteröinnin numero

iii) kaikki syyt, joihin kieltäytyminen perustuu sekä viittaus vastaaviin keskeisiin lainkohtiin

iv) jos syyt, joihin kieltäytyminen perustuu, viittaavat sellaiseen samanlaiseen teollismalliin, joka on ollut aikaisemman kansallisen, alueellisen tai kansainvälisen hakemuksen tai rekisteröinnin kohteena, tekemispäivä ja hakemusnumero, etuoikeuspäivä (jos sellainen on), rekisteröintipäivä ja -numero (jos saatavilla), aiemman teollismallin kuvan jäljennös (jos kuva on yleisön saatavissa) ja kyseisen teollismallin haltijan nimi ja osoite hallinnollisten määräysten mukaisesti

v) jos kieltäytyminen ei koske kaikkia kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevia teollismalleja, ne joita se koskee tai ei koske

vi) voiko kieltäytymiseen hakea muutosta tai voiko siitä valittaa, ja jos voi, olosuhteisiin nähden kohtuullinen määräaika kieltäytymistä koskevan muutoksenhakupyynnön tai valituksen tekemiselle, ja viranomainen, jonka tehtävänä on käsitellä muutoksenhakupyyntö tai valitus sekä soveltuvin kohdin tieto siitä, että muutoksenhakupyyntö tai valitus tulee tehdä sellaisen asiamiehen välityksellä, jonka osoite on sen sopimuspuolen alueella, jonka virasto on ilmoittanut kieltäytymisestä ja

vii) päivä, jolloin kieltäytyminen ilmoitettiin.

3. [Ilmoitus kansainvälinen rekisteröinnin jakamisesta] Jos vuoden 1999 asiakirjan 13 artiklan 2 kappaleen mukaisen kieltäytymisilmoituksen jälkeen kansainvälinen rekisteröinti jaetaan nimetyn sopimuspuolen virastossa ilmoituksessa mainitun kieltäytymisperusteen poistamiseksi, kyseisen viraston on ilmoitettava kansainväliselle toimistolle jakamista koskevat tiedot kuten hallinnollisissa määräyksissä on määrätty.

4. [Kieltäytymisen peruuttamisilmoitus]

a) Kieltäytymisen peruuttamisilmoituksen tulee koskea yhtä kansainvälistä rekisteröintiä, sen tulee olla päivätty ja sen viraston allekirjoittama, joka sen tekee.

b) Ilmoituksen tulee sisältää tai siitä tulee käydä ilmi

i) virasto, joka ilmoituksen tekee

ii) kansainvälisen rekisteröinnin numero

iii) jos peruuttaminen ei koske kaikkia teollismalleja, joita kieltäytyminen koski, ne joita se koskee tai ei koske ja

iv) päivä, jolloin kieltäytyminen peruutettiin.

5. [Rekisteriin merkitseminen] Kansainvälisen toimiston tulee merkitä 1 kappaleen c kohdan ii alakohdan tai 2 tai 4 kappaleen mukaisesti vastaanotettu ilmoitus kansainväliseen rekisteriin sekä, jos kysymyksessä on kieltäytymisilmoitus, tieto päivästä, jolloin kieltäytymisilmoitus lähetettiin kansainväliseen toimistoon.

6. [Ilmoitusjäljennösten toimittaminen ] Kansainvälisen toimiston tulee toimittaa 1 kappaleen c kohdan ii alakohdan tai 2 tai 4 kappaleen mukaisesti vastaanotettujen ilmoitusten jäljennökset haltijalle.

18bis sääntö

Ilmoitus suojan myöntämisestä

1. [Ilmoitus suojan myöntämisestä, kun alustavasta kieltäytymisilmoituksesta ei ole tiedotettu]

a) Virasto, joka ei ole tiedottanut kieltäytymisilmoituksesta, voi 18 säännön 1 kappaleen a tai b kohdan mukaisesti sovellettavan määräajan kuluessa lähettää kansainväliselle toimistolle ilmoituksen siitä, että suoja on myönnetty kansainvälisen rekisteröinnin kohteena oleville teollismalleille kyseisessä sopimuspuolessa, jolloin katsotaan, että, jos 12 säännön 3 kappaletta sovelletaan, suojan myöntämisestä maksetaan yksilöllisen nimeämismaksun toinen osa.

b) Ilmoituksesta tulee käydä ilmi

i) virasto, joka ilmoituksen tekee

ii) kansainvälisen rekisteröinnin numero ja

iii) ilmoituksen päivämäärä.

2. [Ilmoitus suojan myöntämisestä kieltäytymisen jälkeen]

a) Virasto, joka on tiedottanut kieltäytymisilmoituksesta ja on päättänyt joko osittain tai kokonaan peruuttaa sellaisen kieltäytymisen, voi 18 säännön 4 kappaleen a kohdan mukaisen kieltäytymisen peruuttamisen ilmoittamisen sijasta lähettää kansainväliselle toimistolle ilmoituksen siitä, että suoja on myönnetty kansainvälisen rekisteröinnin kohteena oleville teollismalleille, tai joillekin teollismalleista, tapauksesta riippuen, kyseisessä sopimuspuolessa, jolloin katsotaan, että, jos 12 säännön 3 kappaletta sovelletaan, suojan myöntämisestä maksetaan yksilöllisen nimeämismaksun toinen osa.

b) Ilmoituksesta tulee käydä ilmi

i) virasto, joka ilmoituksen tekee

ii) kansainvälisen rekisteröinnin numero

iii) jos ilmoitus ei koske kaikkia kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevia teollismalleja, ne joita se koskee tai ei koske ja

iv) ilmoituksen päivämäärä.

3. [Rekisteriin merkitseminen, tiedottaminen haltijalle ja jäljennösten toimittaminen] Kansainvälisen toimiston tulee merkitä tämän säännön mukaisesti vastaanotettu ilmoitus kansainväliseen rekisteriin, ilmoittaa asiasta haltijalle ja, jos ilmoituksesta on tiedotettu tai se voidaan toisintaa erityisen asiakirjan muodossa, toimittaa asiakirjan jäljennös haltijalle.

19 sääntö

Sääntöjen vastaiset kieltäytymiset

1. [Ei tehdyksi katsottu ilmoitus ]

a) Kansainvälisen toimiston ei tule katsoa kieltäytymisilmoitusta tehdyksi eikä sitä tule merkitä kansainväliseen rekisteriin

i) jos siitä ei käy ilmi kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin numeroa, elleivät muut ilmoitukseen sisältyvät tiedot mahdollista rekisteröinnin tunnistamista

ii) jos kieltäytymisen perusteet eivät käy siitä ilmi tai

iii) jos se on lähetetty kansainväliseen toimistoon 18 säännön 1 kappaleen mukaisesti sovellettavan ajan päättymisen jälkeen.

b) Sovellettaessa a kohtaa kansainvälisen toimiston tulee toimittaa haltijalle jäljennös ilmoituksesta, ellei se pysty tunnistamaan kyseistä kansainvälistä rekisteröintiä, sekä tiedottaa samanaikaisesti haltijalle ja ilmoituksen lähettäneelle virastolle, että kansainvälinen toimisto ei katso kieltäytymisilmoitusta tehdyksi eikä ole merkinnyt sitä kansainväliseen rekisteriin, ja samalla ilmoittaa päätöksen syyt.

2. [Sääntöjen vastainen ilmoitus] Jos kieltäytymisilmoitus

i) ei ole kieltäytymisen toimittaneen viraston allekirjoittama tai ei täytä 2 säännön vaatimuksia

ii) ei täytä, soveltuvin kohdin, 18 säännön 2 kappaleen b kohdan iv alakohdan vaatimuksia

iii) ei, soveltuvin kohdin, sisällä tietoa viranomaisesta, jonka tehtävänä on käsitellä muutoksenhakupyyntö tai valitus, eikä sovellettavasta olosuhteisiin nähden kohtuullisesta määräajasta, joka on annettu sellaisen pyynnön tai valituksen tekemiselle (18 säännön 2 kappaleen b kohdan vi alakohta)

iv) ei sisällä tietoa päivästä, jolloin kieltäytyminen ilmoitettiin (18 säännön 2 kappaleen b kohdan vii alakohta)

(v) kansainvälisen toimiston on kuitenkin merkittävä kieltäytyminen kansainväliseen rekisteriin ja toimitettava ilmoituksen jäljennös haltijalle. Jos haltija sitä pyytää, kansainvälisen toimiston on kehotettava kieltäytymisen toimittanutta virastoa korjaamaan ilmoitustaan viipymättä.

20 sääntö

Mitätöiminen nimetyissä sopimuspuolissa

1. [Mitätöinti-ilmoituksen sisältö] Jos kansainvälisen rekisteröinnin vaikutukset mitätöidään nimetyssä sopimuspuolessa eikä mitätöimiseen voi enää hakea muutosta tai siitä ei enää voi valittaa, sen sopimuspuolen viraston, jonka toimivaltainen viranomainen on julistanut rekisteröinnin mitättömäksi, tulee, kun se on tietoinen mitätöimisestä, ilmoittaa asiasta kansainväliselle toimistolle. Ilmoituksesta tulee käydä ilmi

i) viranomainen, joka julisti rekisteröinnin mitättömäksi

ii) tieto siitä, että mitätöimisestä ei enää voi valittaa

iii) kansainvälisen rekisteröinnin numero

iv) jos mitätöiminen ei koske kaikkia kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevia teollismalleja, ne joita se koskee tai ei koske

v) päivä, jona mitättömäksi julistaminen tapahtui ja sen voimaantulopäivä.

2. [Mitätöinnin rekisteriin merkitseminen ] Kansainvälisen toimiston tulee merkitä mitätöinti kansainväliseen rekisteriin yhdessä mitätöinti-ilmoitukseen sisältyvien tietojen kanssa.

4 LUKU

MUUTOKSET JA KORJAUKSET

21 sääntö

Muutoksen rekisteriin merkitseminen

1. [Pyynnön esittäminen]

a) Merkitsemispyyntö tulee esittää kansainväliselle toimistolle asianmukaisella virallisella lomakkeella, jos pyyntö koskee jotain seuraavista seikoista:

i) kansainvälisen rekisteröinnin haltijan muutos kaikkien tai joidenkin kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevien teollismallien osalta

ii) haltijan nimen- tai osoitteenmuutos

iii) kansainvälistä rekisteröintiä koskeva luopuminen jonkin, joidenkin tai kaikkien nimettyjen sopimuspuolten osalta

iv) kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevan teollismallin tai teollismallien supistus jonkin, joidenkin tai kaikkien nimettyjen sopimuspuolten osalta.

b) Haltijan tulee olla pyynnön esittäjänä ja haltijan on se myös allekirjoitettava. Uusi omistaja voi kuitenkin esittää pyynnön omistajanmuutoksen merkitsemiseksi rekisteriin edellyttäen, että se on

i) haltijan allekirjoittama, tai

ii) uuden omistajan allekirjoittama ja siihen on liitetty todistus haltijan sopimuspuolen toimivaltaiselta viranomaiselta siitä, että uusi omistaja näyttää olevan haltijan oikeudenomistaja.

2. [ Pyynnön sisältö ] Pyynnön muutoksen merkitsemiseksi rekisteriin tulee pyydetyn muutoksen lisäksi sisältää tai siitä tulee käydä ilmi

i) kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin numero

ii) haltijan nimi, ellei muutos koske asiamiehen nimeä tai osoitetta

iii) jos on kyse kansainvälisen rekisteröinnin haltijan muutoksesta, kansainvälisen rekisteröinnin uuden omistajan nimi ja osoite hallinnollisten määräysten mukaisesti ilmoitettuna

iv) jos on kyse kansainvälisen rekisteröinnin haltijan muutoksesta, se sopimuspuoli tai ne sopimuspuolet, joiden suhteen uusi omistaja täyttää kansainvälisen rekisteröinnin haltijalle asetetut ehdot

v) jos on kyse sellaisesta kansainvälisen rekisteröinnin haltijan muutoksesta, joka ei koske kaikkia teollismalleja eikä kaikkia sopimuspuolia, niiden teollismallien numerot ja nimetyt sopimuspuolet, joita haltijan muutos koskee ja

vi) suoritettujen maksujen summa ja maksutapa, tai määräys vaadittavan summan veloittamiseksi kansainväliseen toimistoon avatulta tililtä, ja sen osapuolen tiedot, joka suorittaa maksun tai antaa maksumääräyksen.

3. [ Pyyntö ei hyväksyttävissä ] Kansainvälisen rekisteröinnin haltijan muutosta ei voida merkitä rekisteriin nimetyn sopimuspuolen osalta, jos kyseinen sopimuspuoli ei ole liittynyt asiakirjaan, johon 2 kappaleen iv alakohdassa mainittu sopimuspuoli, tai yksi sopimuspuolista, on liittynyt.

4. [ Sääntöjen vastainen pyyntö ] Jos pyyntö ei täytä sovellettavia vaatimuksia, kansainvälisen toimiston tulee ilmoittaa asiasta haltijalle ja, jos pyynnön teki henkilö, joka väittää olevansa uusi omistaja, kyseiselle henkilölle.

5. [ Määräaika puutteen korjaamiseksi ] Puute voidaan korjata kolmen kuukauden kuluessa kansainvälisen toimiston puutetta koskevasta huomautuksesta. Jos puutetta ei korjata sanotun kolmen kuukauden kuluessa, pyynnöstä katsotaan luovutun ja kansainvälisen toimiston tulee ilmoittaa asiasta samanaikaisesti haltijalle ja, jos pyynnön esitti henkilö, joka väittää olevansa uusi omistaja, kyseiselle henkilölle, sekä palauttaa suoritetut maksut sen jälkeen, kun niistä on vähennetty summa, joka vastaa puolta kyseeseen tulevista maksuista.

6. [ Muutoksen rekisteriin merkitseminen ja siitä ilmoittaminen ]

a) Kansainvälisen toimiston tulee, jos pyyntö on kunnossa, välittömästi merkitä muutos kansainväliseen rekisteriin ja tiedottaa asiasta haltijalle. Jos kysymyksessä on haltijan muutoksen merkitseminen rekisteriin, kansainvälinen toimisto tiedottaa asiasta sekä uudelle haltijalle että edelliselle haltijalle.

b) Muutos on merkittävä rekisteriin siitä päivästä lukien, jona kansainvälinen toimisto on vastaanottanut vaadittavat edellytykset täyttävän pyynnön. Jos pyynnöstä kuitenkin käy ilmi, että muutos pitäisi merkitä rekisteriin toisen muutoksen jälkeen, tai kansainvälisen rekisteröinnin uudistamisen jälkeen, kansainvälisen toimiston on meneteltävä sen mukaisesti.

7. [ Osittaisen haltijan muutoksen merkitseminen rekisteriin ] Kansainvälisen rekisteröinnin siirto tai muu luovutus ainoastaan tiettyjen teollismallien osalta tai tiettyjen nimettyjen sopimuspuolten osalta on merkittävä kansainväliseen rekisteriin sen kansainvälisen rekisteröinnin numerolla, josta osa on siirretty tai muulla tavalla luovutettu. Kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin numerolla rekisteriin merkitty siirretty tai muulla tavalla luovutettu osa on peruutettava ja merkittävä rekisteriin erillisenä kansainvälisenä rekisteröintinä. Erillinen kansainvälinen rekisteröinti saa sen kansainvälisen rekisteröinnin numeron, josta osa on siirretty tai muulla tavalla luovutettu sekä ison kirjaimen.

8. [ Kansainvälisten rekisteröintien yhdistämisen merkitseminen rekisteriin ] Jos samasta henkilöstä tulee kahden tai useamman kansainvälisen rekisteröinnin haltija seurauksena osittaisesta haltijan muutoksesta, rekisteröinnit yhdistetään mainitun henkilön pyynnöstä ja 1–6 kappaleita sovelletaan mutatis mutandis. Yhdistämisen seurauksena oleva kansainvälinen rekisteröinti saa sen kansainvälisen rekisteröinnin numeron, josta osa oli siirretty tai muulla tavalla luovutettu sekä, soveltuvin kohdin, ison kirjaimen.

22 sääntö

Korjaukset kansainväliseen rekisteriin

1. [Korjaaminen] Jos kansainvälinen toimisto toimiessaan viran puolesta tai haltijan pyynnöstä katsoo, että kansainvälisessä rekisterissä on virhe kansainvälisen rekisteröinnin kohdalla, sen tulee korjata rekisteriä ja tiedottaa asiasta haltijalle.

2. [Kieltäytyminen korjauksen vaikutuksista] Nimetyn sopimuspuolen virastolla on oikeus ilmoittaa ilmoituksessa kansainväliselle toimistolle, että se kieltäytyy tunnustamasta korjauksen vaikutukset. 18–19 sääntöä sovelletaan mutatis mutandis.

5 LUKU

UUDISTAMISET

23 sääntö

Epävirallinen ilmoitus suoja-ajan päättymisestä

Kuusi kuukautta ennen viiden vuoden ajanjakson päättymistä, kansainvälisen toimiston tulee lähettää haltijalle ja mahdolliselle asiamiehelle ilmoitus, josta käy ilmi kansainvälisen rekisteröinnin päättymispäivä. Se, että mainittua ilmoitusta ei ole vastaanotettu, ei anna hyväksyttävää perustetta olla noudattamatta 24 säännön määräaikoja.

24 sääntö

Uudistamista koskevia yksityiskohtia

1. [Maksut]

a) Kansainvälinen rekisteröinti uudistetaan maksamalla seuraavat maksut:

i) perusmaksu

ii) vakionimeämismaksu jokaisesta vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti nimetystä sopimuspuolesta, joka ei ole antanut vuoden 1999 asiakirjan 7 artiklan 2 kappaleen mukaista selitystä, ja jokaisesta vuoden 1960 asiakirjan mukaisesti nimetystä sopimuspuolesta, jonka osalta kansainvälinen rekisteröinti on määrä uudistaa

iii) yksilöllinen nimeämismaksu jokaisesta vuoden 1999 asiakirjan mukaisesti nimetystä sopimuspuolesta, joka on antanut vuoden 1999 asiakirjan 7 artiklan 2 kappaleen mukaisen selityksen, ja jonka osalta kansainvälinen rekisteröinti on määrä uudistaa.

b) a kohdan i ja ii alakohdissa tarkoitettujen maksujen määrät ilmoitetaan maksutaulukossa.

c) a kohdassa tarkoitetut maksut on maksettava viimeistään kansainvälisen rekisteröinnin uudistamisen viimeisenä määräpäivänä. Se voidaan kuitenkin vielä maksaa kuuden kuukauden kuluessa päivästä, jolloin kansainvälisen rekisteröinnin uudistaminen on viimeistään tehtävä, jos samanaikaisesti maksetaan maksutaulukossa mainittu ylimääräinen maksu.

d) Jos uudistamista varten maksettu maksu vastaanotetaan kansainvälisessä toimistossa aikaisemmin kuin kolme kuukautta ennen päivää, jona kansainvälisen rekisteröinnin uudistaminen on viimeistään tehtävä, se katsotaan vastaanotetuksi kolme kuukautta ennen kyseistä päivää.

2. [Muita yksityiskohtia]

a) Jos haltija ei halua uudistaa kansainvälistä rekisteröintiä

i) nimetyn sopimuspuolen osalta tai

ii) kansainvälisen rekisteröinnin kohteena olevien teollismallien osalta vaadittaviin maksuihin tulee oheistaa lausunto, josta käy ilmi se sopimuspuoli tai ne teollismallien numerot, joiden osalta kansainvälistä rekisteröintiä ei uudisteta.

b) Jos haltija haluaa uudistaa kansainvälisen rekisteröinnin nimetyn sopimuspuolen osalta huolimatta siitä, että teollismallien enimmäissuoja-aika kyseisessä sopimuspuolessa on päättynyt, vaadittaviin maksuihin kyseisen sopimuspuolen osalta, mukaan luettuna vakionimeämismaksu tai yksilöllinen nimeämismaksu tapauksesta riippuen, tulee oheistaa lausunto siitä, että kansainvälisen rekisteröinnin uudistaminen tulee merkitä kansainväliseen rekisteriin kyseisen sopimuspuolen osalta.

c) Jos haltija haluaa uudistaa kansainvälisen rekisteröinnin nimetyn sopimuspuolen osalta huolimatta siitä, että sopimuspuolen kohdalle kansainväliseen rekisteriin on merkitty kieltäytyminen kaikkien kyseessä olevien teollismallien osalta, vaadittaviin maksuihin kyseisen sopimuspuolen osalta, mukaan luettuna vakionimeämismaksu tai yksilöllinen nimeämismaksu tapauksesta riippuen, tulee oheistaa lausunto siitä, että kansainvälisen rekisteröinnin uudistaminen tulee merkitä kansainväliseen rekisteriin kyseisen sopimuspuolen osalta.

d) Kansainvälistä rekisteröintiä ei voi uudistaa sellaisen nimetyn sopimuspuolen osalta, jonka osalta on rekisteröity kaikkia teollismalleja koskeva mitätöinti 20 säännön mukaisesti, tai jonka osalta on rekisteröity luopuminen 21 säännön mukaisesti. Kansainvälistä rekisteröintiä ei voi nimetyn sopimuspuolen osalta uudistaa niitä teollismalleja varten, joiden osalta rekisteriin on merkitty mitätöinti kyseisessä sopimuspuolessa 20 säännön mukaisesti tai joiden osalta rekisteriin on merkitty supistus 21 säännön mukaisesti.

3. [Riittämättömät maksut]

a) Jos vastaanotettujen maksujen summa on pienempi kuin uudistamiseen vaadittava summa, kansainvälisen toimiston tulee välittömästi ja samanaikaisesti ilmoittaa asiasta sekä haltijalle että mahdolliselle asiamiehelle. Ilmoituksessa tulee mainita puuttuva summa.

b) Jos vastaanotettujen maksujen summa on 1 kappaleen c kohdassa tarkoitetun kuuden kuukauden määräajan umpeutuessa pienempi kuin uudistamiseen vaadittava summa, kansainvälinen toimisto ei merkitse uudistamista rekisteriin ja palauttaa vastaanotetun summan sekä ilmoittaa asiasta haltijalle ja mahdolliselle asiamiehelle.

25 sääntö

Uudistamisen rekisteriin merkitseminen; Todistus

1) [ Uudistamisen rekisteriin merkitseminen ja voimaantulopäivä ] Uudistaminen tulee merkitä kansainväliseen rekisteriin sillä päivämäärällä, jolloin uudistamisen oli määrä viimeistään tapahtua, vaikka uudistamiseen vaadittavat maksut olisi maksettu 24 säännön 1 kappaleen c kohdan tarkoittaman ylimääräisen lisäajan kuluessa.

2) [ Todistus ] Kansainvälisen toimiston tule lähettää uudistamistodistus haltijalle.

6 LUKU

JULKAISU

26 sääntö

Julkaisu

1) [ Kansainvälisiä rekisteröintejä koskevat tiedot ] a) Kansainvälisen toimiston tulee julkaisussa julkaista asiaankuuluvat tiedot

i) kansainvälisistä rekisteröinneistä 17 säännön mukaisesti

ii) kieltäytymisistä, mukaan luettuna tieto siitä, voiko niihin hakea muutosta tai voiko niistä valittaa, mutta ilman tietoa kieltäytymisen perusteista, sekä muista 18 säännön 5 kappaleen ja 18 bis säännön 3 kappaleen mukaisesti rekisteriin merkityistä ilmoituksista

iii) 20 säännön 2 kappaleen mukaisesti rekisteriin merkityistä mitätöinneistä

iv) 21 säännön mukaisesti rekisteriin merkityistä haltijan muutoksista, haltijan nimen- tai osoitteenmuutoksista, luopumisista ja supistuksista

v) 22 säännön mukaisesti suoritetuista korjauksista

vi) 25 säännön 1 kappaleen mukaisesti rekisteriin merkityistä uudistamisista

vii) kansainvälisistä rekisteröinneistä, joita ei ole uudistettu.

2. [ Selityksiä koskevat tiedot; Muut tiedot ] Kansainvälisen toimiston tulee julkaisussa julkaista sopimuspuolen vuoden 1999 asiakirjan, vuoden 1960 asiakirjan tai näiden sääntöjen mukaisesti antamat selitykset sekä luettelo päivistä, joina kansainvälinen toimisto ei ole avoinna yleisölle kuluvan ja tulevan kalenterivuoden aikana.

3. [ Julkaisun julkaisutapa ] Julkaisu julkaistaan Maailman henkisen omaisuuden järjestön verkkosivuilla. Kansainvälinen toimisto ilmoittaa sähköisesti sopimuspuolten virastoille tiedon siitä minä päivänä kukin julkaisun numero julkaistaan kyseisillä verkkosivuilla. Tällaisen ilmoituksen katsotaan korvaavan vuoden 1999 asiakirjan 10 artiklan 3 kappaleen b kohdassa ja vuoden 1960 asiakirjan 6 artiklan 3 kappaleen b kohdassa tarkoitetun julkaisun lähettämisen ja, vuoden 1960 asiakirjan 8 artiklan 2 kappaleen soveltamista varten, julkaisu katsotaan kyseisten virastojen vastaanottamiksi myös mainitun ilmoituksen päivänä.

7 LUKU

MAKSUT

27 sääntö

Maksujen määrät ja niiden suorittaminen

1. [ Maksujen määrät ] Vuoden 1999 asiakirjan, vuoden 1960 asiakirjan ja näiden sääntöjen nojalla suoritettavien muiden kuin 12 säännön 1 kappaleen a kohdan iii alakohdassa tarkoitettujen yksilöllisten nimeämismaksujen määrät määritellään maksutaulukossa, joka on näiden sääntöjen liitteenä ja niiden kiinteä osa.

2. [Maksusuoritukset]

a) Ellei b kohdasta ja 12 säännön 3 kappaleen c kohdasta muuta johdu, maksut tulee suorittaa suoraan kansainväliselle toimistolle.

b) Jos kansainvälinen hakemus tehdään hakijan sopimuspuolen viraston kautta, kyseisen hakemuksen yhteydessä suoritettavat maksut voidaan suorittaa kyseisen viraston kautta, jos se suostuu perimään ja välittämään edelleen maksut ja hakija tai haltija sitä haluaa. Viraston, joka suostuu perimään ja välittämään edelleen maksut, tulee ilmoittaa asiasta pääjohtajalle.

3. [ Maksujen maksutavat ] Maksut on suoritettava kansainväliselle toimistolle hallinnollisten määräysten mukaisesti.

4. [ Maksuun liitettävät tiedot ] Suoritettaessa maksua kansainväliselle toimistolle tulee ilmoittaa

i) ennen kansainvälistä rekisteröintiä hakijan nimi, kyseinen teollismalli ja maksun tarkoitus

ii) kansainvälisen rekisteröinnin jälkeen haltijan nimi, kyseisen kansainvälisen rekisteröinnin numero ja maksun tarkoitus.

5. [ Maksun päivämäärä ]

a) Ellei 24 säännön 1 kappaleen d kohdasta ja seuraavasta b kohdasta muuta johdu, maksu katsotaan suoritetuksi kansainväliselle toimistolle sinä päivänä, jona kansainvälinen toimisto on vastaanottanut vaadittavan summan.

b) Jos vaadittava summa on saatavilla kansainväliseen toimistoon avatulla tilillä ja toimisto on saanut tilin haltijalta määräyksen veloittaa tiliä, maksu katsotaan suoritetuksi kansainväliselle toimistolle sinä päivänä, jona kansainvälinen toimisto on vastaanottanut kansainvälisen hakemuksen, pyynnön muutoksen merkitsemiseksi rekisteriin tai määräyksen uudistaa kansainvälinen rekisteröinti.

6. [Muutos maksujen suuruudessa]

a) Jos kansainvälinen hakemus tehdään hakijan sopimuspuolen viraston kautta ja kansainvälisen hakemuksen hakemusmaksuna maksettava summa muuttuu toisaalta sen päivän, jona kansainvälinen hakemus on vastaanotettu kyseisessä virastossa, ja toisaalta sen päivän, jona kansainvälinen hakemus on vastaanotettu kansainvälisessä toimistossa, välisenä aikana, sovelletaan sitä maksua, joka oli voimassa ensiksi mainittuna päivänä.

b) Jos kansainvälisen hakemuksen uudistamiseksi suoritettavien maksujen summa muuttuu maksupäivän ja uudistamisen eräpäivän välisenä aikana, sovelletaan sitä maksua, joka oli voimassa maksupäivänä tai päivänä, jonka katsotaan olevan maksupäivä 24 säännön 1 kappaleen d kohdan mukaisesti. Jos maksu suoritetaan eräpäivän jälkeen, sovelletaan eräpäivänä voimassa ollutta maksua.

c) Jos muu maksu kuin edellä a ja b kohdassa tarkoitettu maksu muuttuu, sovelletaan sen suuruista maksua, joka oli voimassa sinä päivänä, jona kansainvälinen toimisto vastaanotti maksun.

28 sääntö

Maksun valuutta

1. [Velvoite käyttää Sveitsin valuuttaa] Kaikki näiden sääntöjen mukaisesti kansainväliselle toimistolle suoritetut maksut tulee olla Sveitsin valuutassa riippumatta siitä, että, jos maksut on suoritettu viraston kautta, virasto on saattanut periä ne muussa valuutassa.

2. [Yksilöllisen nimeämismaksun määrän määrittäminen Sveitsin valuutassa]

a) Jos sopimuspuoli antaa vuoden 1999 asiakirjan 7 artiklan 2 kappaleen tai 36 säännön 1 kappaleen mukaisen selityksen siitä, että se haluaa saada yksilöllisen nimeämismaksun, kansainväliselle toimistolle ilmoitetun maksun suuruus tulee ilmoittaa siinä valuutassa, jota sopimuspuolen virasto käyttää.

b) Jos edellä a kohdassa tarkoitetussa selityksessä mainittu maksu ilmoitetaan muussa kuin Sveitsin valuutassa, pääjohtajan tulee, neuvoteltuaan kyseisen sopimuspuolen viraston kanssa, määrätä maksun suuruus Sveitsin valuutassa Yhdistyneiden Kansakuntien virallisen vaihtokurssin perusteella.

c) Jos Yhdistyneiden Kansakuntien virallinen vaihtokurssi Sveitsin valuutan ja sopimuspuolen ilmoittaman yksilöllisen nimeämismaksun valuutan välillä on kauemmin kuin kolmen kuukauden ajan yhtäjaksoisesti vähintään 5 % ylempi tai alempi kuin viimeisin vaihtokurssi, jota on käytetty maksun määrittämiseksi Sveitsin valuutassa, kyseisen sopimuspuolen virasto voi pyytää pääjohtajaa määrittämään maksun uudestaan Sveitsin valuutassa sen Yhdistyneiden Kansakuntien virallisen vaihtokurssin perusteella, joka oli voimassa pyynnön esittämispäivää edeltävänä päivänä. Pääjohtajan tulee toimia tämän mukaisesti. Uutta maksua sovelletaan pääjohtajan määräämästä päivästä lähtien, edellyttäen että päivään on yhdestä kahteen kuukautta siitä, kun maksu on julkaistu julkaisussa.

d) Jos Yhdistyneiden Kansakuntien virallinen vaihtokurssi Sveitsin valuutan ja sopimuspuolen ilmoittaman yksilöllisen nimeämismaksun valuutan välillä on kauemmin kuin kolmen kuukauden ajan yhtäjaksoisesti vähintään 10 % alempi kuin viimeisin vaihtokurssi, jota on käytetty maksun määrittämiseksi Sveitsin valuutassa, pääjohtajan tulee määrittää maksu uudestaan Sveitsin valuutassa Yhdistyneiden Kansakuntien kyseisen ajankohdan virallisen vaihtokurssin perusteella. Uutta maksua sovelletaan pääjohtajan määräämästä päivästä lähtien, edellyttäen että päivään on yhdestä kahteen kuukautta siitä, kun maksu on julkaistu julkaisussa.

29 sääntö

Maksujen tilittäminen asianomaisten sopimuspuolten tileille

Kansainväliselle toimistolle sopimuspuolen osalta suoritettu vakionimeämismaksu tai yksilöllinen nimeämismaksu, maksetaan kyseisen sopimuspuolen kansainvälisessä toimistossa olevalle tilille kuukauden kuluessa siitä kuukaudesta, jonka aikana tapahtui se kansainvälinen rekisteröinti tai uudistaminen, josta maksu suoritettiin, tai yksilöllisen nimeämismaksun toisen osan osalta heti kun kansainvälinen toimisto on sen vastaanottanut.

8 LUKU[Kumottu]

30 sääntö[Kumottu]

31 sääntö[Kumottu]

9 LUKU

MUUT MÄÄRÄYKSET

32 sääntö

Julkaistuja kansainvälisiä rekisteröintejä koskevat otteet, jäljennökset ja tiedot

1. [ Tavat ] Maksutaulukossa määrätyn suuruista maksua vastaan kuka tahansa voi kansainväliseltä toimistolta saada julkaistun kansainvälisen rekisteröinnin osalta

i) otteita kansainvälisestä rekisteristä

ii) oikeaksi todistettuja jäljennöksiä kansainväliseen rekisteriin tehdyistä merkinnöistä tai kansainvälisen rekisteröinnin asiakirjojen sisällöstä

iii) ei oikeaksi todistettuja jäljennöksiä kansainväliseen rekisteriin tehdyistä merkinnöistä tai kansainvälisen rekisteröinnin asiakirjojen sisällöstä

iv) kirjallista tietoa kansainvälisen rekisterin sisällöstä tai kansainvälisen rekisteröinnin asiakirjoista

v) valokuvan mallikappaleesta.

2. [ Vapautus oikeaksi todistamisesta, laillistamisesta tai muusta vahvistamisesta ] Sellaisen 1 kappaleen i ja ii alakohdassa tarkoitetun asiakirjan osalta, jossa on kansainvälisen toimiston sinetti ja pääjohtajan tai hänen puolestaan toimivan henkilön allekirjoitus, sopimuspuolen viranomainen ei voi vaatia asiakirjan, sinetin tai allekirjoituksen oikeaksi todistamista, laillistamista tai muuta vahvistamista joltakin muulta henkilöltä tai viranomaiselta. Tätä kappaletta sovelletaan mutatis mutandis 15 säännön 1 kappaleessa tarkoitettuun kansainväliseen rekisteröintitodistukseen.

33 sääntö

Tiettyjen sääntöjen muuttaminen

1. [Yksimielisyysvaatimus] Näiden sääntöjen seuraavien määräysten muuttamiseen vaaditaan vuoden 1999 asiakirjaan liittyneiden sopimuspuolten yksimielisyys:

i) 13 säännön 4 kappale

ii) 18 säännön 1 kappale.

2. [Neljän viidesosan enemmistön vaatimus] Sääntöjen seuraavien määräysten ja tämän säännön 3 kappaleen muuttamiseen vaaditaan vuoden 1999 asiakirjaan liittyneiden sopimuspuolten neljän viidesosan enemmistö:

i) 7 säännön 7 kappale

ii) 9 säännön 3 kappaleen b kohta

iii) 16 säännön 1 kappaleen a kohta

iv) 17 säännön 1 kappaleen iii alakohta.

3. [Menettely] Ehdotus 1 tai 2 kappaleessa tarkoitettujen määräysten muuttamiseksi on lähetettävä kaikille sopimuspuolille vähintään kaksi kuukautta ennen sen yleiskokouksen alkamista, joka kutsutaan koolle päättämään ehdotuksesta.

34 sääntö

Hallinnolliset määräykset

1. [Hallinnollisten määräysten antaminen; Asiat, joita ne koskevat]

a) Hallinnolliset määräykset antaa pääjohtaja. Pääjohtaja voi muuttaa niitä. Pääjohtajan on ehdotettujen hallinnollisten määräysten tai niihin ehdotettujen muutosten osalta kuultava sopimuspuolten virastoja.

b) Hallinnollisissa määräyksissä käsitellään asioita, joiden kohdalla näissä säännöissä nimenomaan viitataan sellaisiin määräyksiin, ja näiden sääntöjen soveltamiseen liittyviä yksityiskohtia.

2. [Yleiskokouksen suorittama valvonta] Yleiskokous voi kehottaa pääjohtajaa muuttamaan mitä tahansa hallinnollisten määräysten määräystä ja pääjohtajan on toimittava sen mukaisesti.

3. [Julkaiseminen ja voimaantulopäivä]

a) Hallinnolliset määräykset ja muutokset niihin julkaistaan julkaisussa.

b) Jokaisessa julkaisemisessa on ilmoitettava päivä, jona julkaistut määräykset tulevat voimaan. Eri määräyksillä voi olla eri päivät, kuitenkin niin, ettei mitään määräystä voida julistaa voimaan tulleeksi ennen kuin se on julkaistu julkaisussa.

4. [Ristiriita vuoden 1999 asiakirjan, vuoden 1960 asiakirjan tai näiden sääntöjen kanssa] Jos toisaalta hallinnollisten määräysten määräys ja toisaalta vuoden 1999 asiakirjan, vuoden 1960 asiakirjan tai näiden sääntöjen määräys ovat ristiriidassa, sovelletaan jälkimmäistä.

35 sääntö

Vuoden 1999 asiakirjan sopimuspuolten antamat selitykset

1. [Selitysten tekeminen ja voimaantulo ] Vuoden 1999 asiakirjan 30 artiklan 1 ja 2 kappaletta sovelletaan mutatis mutandis 8 säännön 1 kappaleen, 9 säännön 3 kappaleen a kohdan, 13 säännön 4 kappaleen tai 18 säännön 1 kappaleen b kohdan mukaisen selityksen tekemiseen ja selityksen voimaantuloon.

2. [Selitysten peruuttaminen] 1 kappaleessa tarkoitettu selitys voidaan peruuttaa milloin tahansa tekemällä ilmoitus pääjohtajalle. Peruutus tulee voimaan, kun pääjohtaja on vastaanottanut peruuttamisilmoituksen tai minä tahansa myöhempänä ilmoituksessa mainittuna ajankohtana. Jos kyseessä on 18 säännön 1 kappaleen b kohdan mukaisesti tehty selitys, peruuttaminen ei vaikuta kansainväliseen rekisteröintiin, jonka päivä on aikaisempi kuin mainitun peruuttamisen voimaantuloaika.

36 sääntö

Vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolten antamat selitykset

1. [Yksilöllinen nimeämismaksu] Vuoden 1960 asiakirjan 15 artiklan 1 kappaleen 2 kohdan b alakohdan soveltamista varten vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuoli, jonka virasto on tutkiva virasto voi selityksessä ilmoittaa pääjohtajalle, että, sellaisen kansainvälisen hakemuksen yhteydessä, jossa se on nimettynä vuoden 1960 asiakirjan mukaisesti, 12 säännön 1 kappaleen a kohdan ii alakohdassa tarkoitettu vakionimeämismaksu korvataan yksilöllisellä nimeämismaksulla, jonka määrä käy ilmi selityksestä ja voidaan muuttaa myöhemmissä selityksissä. Kyseinen määrä ei voi olla suurempi kuin vastaava määrä, jonka kyseisen sopimuspuolen virasto olisi oikeutettu saamaan hakijalta suojan myöntämisestä vastaavaksi ajaksi yhtä monelle teollismallille, ja kyseistä määrää pienentää kansainvälisestä menettelystä aiheutuneet säästöt.

2. [Suojan enimmäiskestoaika] Vuoden 1960 asiakirjan sopimuspuolen tulee selityksessä ilmoittaa pääjohtajalle oman lainsäädäntönsä mukaisen suojan enimmäiskestoaika.

3. [Ajankohta, jolloin selitykset voidaan antaa ] 1 ja 2 kappaleen mukaiset selitykset voidaan antaa

i) talletettaessa vuoden 1960 asiakirjan 26 artiklan 2 kappaleessa tarkoitettua kirjaa, jolloin se tulee voimaan päivänä, jona selityksen antanut valtio liittyy kyseiseen asiakirjaan tai

ii) vuoden 1960 asiakirjan 26 artiklan 2 kappaleessa tarkoitetun kirjan talletuksen jälkeen, jolloin se tulee voimaan yhden kuukauden kuluttua siitä, kun pääjohtaja on sen vastaanottanut, tai minä tahansa myöhempänä selityksessä mainittuna ajankohtana, mutta koskee ainoastaan kansainvälistä rekisteröintiä, jonka kansainvälinen rekisteröintipäivämäärä on sama tai myöhempi kuin selityksen voimaantulopäivä.

37 sääntö

Siirtymäsäännös

1. [Vuoden 1934 asiakirjaan liittyvät siirtymäsäännökset]

a) Tässä määräyksessä

i) "vuoden 1934 asiakirja" tarkoittaa 2. kesäkuuta 1934 Lontoossa allekirjoitettua Haagin sopimuksen asiakirjaa

ii) "vuoden 1934 asiakirjan mukaisesti nimetty sopimuspuoli" tarkoittaa kansainväliseen rekisteriin merkittyä sopimuspuolta

iii) viittaus "kansainväliseen hakemukseen" tai "kansainväliseen rekisteröintiin" katsotaan tarvittaessa sisältävän viittauksen vuoden 1934 asiakirjassa tarkoitettuun "kansainväliseen talletukseen".

b) Haagin sopimuksen vuoden 1999 asiakirjan, vuoden 1960 asiakirjan ja vuoden 1934 asiakirjan yhteisiä sovellutussääntöjä, sellaisina kuin ne ovat voimassa ennen [1. tammikuuta 2010], sovelletaan ennen kyseistä päivämäärää tehtyyn kansainväliseen hakemukseen, joka on vielä vireillä kyseisenä päivänä, sekä ennen kyseistä päivämäärää tehdystä kansainvälisestä hakemuksesta seuraavassa kansainvälisessä rekisteröinnissä vuoden 1934 asiakirjan mukaisesti nimettyyn sopimuspuoleen.

2. [Kieliä koskeva siirtymäsäännös] 6 sääntöä sellaisena kuin se on voimassa ennen [1. huhtikuuta 2010] sovelletaan edelleen ennen kyseistä päivämäärää tehtyyn kansainväliseen hakemukseen ja siitä seuraavaan kansainväliseen rekisteröintiin.

MAKSUTAULUKKO

(voimassa 1.1.2010 alkaen)

Sveitsin frangia

I. Kansainväliset hakemukset

1. Perusmaksu

1.1 Yhdeltä mallilta 397

1.2 Jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen 19

2. Julkaisemismaksu1

2.1 Jokaiselta julkaistavalta kuvalta 17

2.2 Jokaiselta ensimmäisen sivun jälkeiseltä sivulta, jolla näkyy yksi tai useampi kuva (jos kuvat toimitetaan paperilla)

150

3. Lisämaksu, jos kuvaus on pidempi kuin 100 sanaa (jokaiselta sanalta 100 sanan jälkeen) 1 2

Sveitsin frangia

4. Vakionimeämismaksu

4.1 Jos sovelletaan tasoa yksi:

4.1.1 Yhdeltä mallilta 42

4.1.2 Jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen 2

4.2 Jos sovelletaan tasoa kaksi:

4.2.1 Yhdeltä mallilta 60

4.2.2 Jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen 20

4.3 Jos sovelletaan tasoa kolme:

4.3.1 Yhdeltä mallilta 90

4.3.2 Jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen 50

5. Yksilöllinen nimeämismaksu (yksilöllisen nimeämismaksun suuruuden määrittää kukin sopimuspuoli itse)

II. [Kumottu]

6. [Kumottu]

Sveitsin frangia

III. Yksinomaan tai osittain vuoden 1960 asiakirjaan tai vuoden 1999 asiakirjaan perustuvasta kansainvälisestä hakemuksesta seuraavan kansainvälisen rekisteröinnin uudistaminen

7. Perusmaksu

7.1 Yhdeltä mallilta 200

7.2 Jokaiselta samaan kansainväliseen rekisteröintiin sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen 17

8. Vakionimeämismaksu

8.1 Yhdeltä mallilta 21

8.2 Jokaiselta samaan kansainväliseen rekisteröintiin sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen 1

9. Yksilöllinen nimeämismaksu (yksilöllisen nimeämismaksun suuruuden määrittää kukin sopimuspuoli itse)

10. Ylimääräinen maksu (lisäaika)

IV. [Kumottu]

11. [Kumottu]

12. Ylimääräinen maksu (lisäaika

V. Muut merkinnät

13. Haltijan muutos 144

14. Haltijan nimen- ja/tai osoitteenmuutos

14.1 Yhdeltä kansainväliseltä rekisteröinniltä 144

14.2 Jokaiselta samaan pyyntöön sisältyvältä saman haltijan kansainväliseltä rekisteröinniltä ensimmäisen rekisteröinnin jälkeen 72

15. Luopuminen 144

16. Supistus 144

Sveitsin frangia

VI. Julkaistuja kansainvälisiä rekisteröintejä koskevat tiedot

17. Julkaistua kansainvälistä rekisteröintiä koskeva ote kansainvälisestä rekisteristä

144

18. Ei oikeaksi todistetut jäljennökset kansainvälisestä rekisteristä tai julkaistun kansainvälisen rekisteröinnin asiakirjojen sisällöstä

18.1 Ensimmäiset viisi sivua 26

18.2 Jokainen sivu viidennen sivun jälkeen, jos jäljennökset pyydetään samanaikaisesti ja liittyvät samaan kansainväliseen rekisteröintiin 2

19. Oikeaksi todistetut jäljennökset kansainvälisestä rekisteristä tai julkaistun kansainvälisen rekisteröinnin asiakirjojen sisällöstä

19.1 Ensimmäiset viisi sivua 46

19.2 Jokainen sivu viidennen sivun jälkeen, jos jäljennökset pyydetään samanaikaisesti ja liittyvät samaan kansainväliseen rekisteröintiin 2

20. Valokuva mallikappaleesta 57

21. Kirjallinen tieto kansainvälisen rekisterin sisällöstä tai julkaistun kansainvälisen rekisteröinnin asiakirjoista

21.1 Yhdestä kansainvälisestä rekisteröinnistä 82

21.2 Saman haltijan kansainvälisestä rekisteröinnistä ensimmäisen rekisteröinnin jälkeen, jos samaa tietoa pyydetään samalla kertaa 10

22. Haku kansainvälisten rekisteröintien haltijoiden luettelosta

22.1 Jokainen haku tietyn henkilön tai yhteisön nimellä 82

22.2 Jokainen löydetty kansainvälinen rekisteröinti ensimmäisen jälkeen 10

23. Ylimääräinen maksu otteiden, jäljennösten, tietojen tai tutkimusraporttien toimittamisesta faksilla (per sivu) ...........4

Hyväksyessään 10 artiklan diplomaattikonferenssi katsoi, etteivät tämän artiklan määräykset estä hakijaa tai haltijaa taikka sellaista henkilöä, jolla on hakijan tai haltijan suostumus, saamasta oikeutta tutustua kansainväliseen hakemukseen tai kansainväliseen rekisteröintiin.

When adopting Article 10, the Diplomatic Conference understood that nothing in this Article precludes access to the international application or the international registration by the applicant or the holder or a person having the consent of the applicant or the holder.

Hyväksyessään 12 artiklan 4 kohdan, 14 artiklan 2 kohdan b alakohdan ja 18 säännön 4 kohdan, diplomaattikonferenssi katsoi, että kielteisen päätöksen tiedoksi antanut virasto voi peruuttaa päätöksen antamalla lausuman siitä, että kyseinen virasto on päättänyt hyväksyä kansainvälisen rekisteröinnin vaikutukset niiden teollismallien tai joidenkin niiden teollismallien osalta, joihin kielteistä päätöstä koskeva ilmoitus liittyi. Lisäksi katsottiin, että virasto voi kielteisestä päätöksestä ilmoittamiselle asetetun määräajan kuluessa toimittaa lausuman siitä, että se on päättänyt hyväksyä kansainvälisen rekisteröinnin vaikutukset silloinkin, kun se ei ole antanut tiedoksi kielteistä päätöstä koskevaa ilmoitusta.

When adopting Article 12(4), Article 14(2)(b) and Rule 18(4), the Diplomatic Conference understood that a withdrawal of refusal by an Office that has communicated a notification of refusal may take the form of a statement to the effect that the Office concerned has decided to accept the effects of the international registration in respect of the industrial designs, or some of the industrial designs, to which the notification of refusal related. It was also understood that an Office may, within the period allowed for communicating a notification of refusal, send a statement to the effect that it has decided to accept the effects of the international registration even where it has not communicated such a notification of refusal.

Ks. 12 artiklan 4 kohtaa koskeva alaviite.

See footnote on Article 12(4).

Sellaisten hakijoiden tekemien kansainvälisten hakemusten osalta, joiden oikeus johtuu ainoastaan yhteydestä Yhdistyneiden Kansakuntien luettelon mukaiseen vähiten kehittyneeseen maahan (LDC-maa) tai yhteydestä hallitustenväliseen järjestöön, jonka jäsenvaltioista suurin osa on LDC-maita, kansainväliselle toimistolle tarkoitetut maksut alennetaan 10 prosenttiin säädetystä summasta (pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun). Alennusta sovelletaan myös sellaisen hakijan tekemään kansainväliseen hakemukseen, jonka oikeus johtuu ainoastaan yhteydestä sekä kyseiseen hallitustenväliseen järjestöön että toiseen sopimuspuoleen, kuitenkin niin että tämä sopimuspuoli on LDC-maa tai kuitenkin niin että tämä sopimuspuoli on kyseisen hallitustenvälisen järjestön jäsenvaltio ja että kansainvälinen hakemus on yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus. Jos hakijoita on useita, jokaisen on täytettävä kyseiset kriteerit.

Jos maksun alennusta sovelletaan, perusmaksu on 40 Sveitsin frangia (yhdeltä mallilta) ja 2 Sveitsin frangia (jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen), julkaisemismaksu on 2 Sveitsin frangia jokaiselta kuvalta ja 15 Sveitsin frangia jokaiselta ensimmäisen sivun jälkeiseltä sivulta, jolla näkyy yksi tai useampi kuva, ja lisämaksu, jos kuvaus on pidempi kuin 100 sanaa, on 1 Sveitsin frangi jokaiselta viiden sanan ryhmältä 100 sanan jälkeen.

For international applications filed by applicants whose sole entitlement is a connection with a Least Developed Country (LDC), in accordance with the list established by the United Nations, or with an intergovernmental organization the majority of whose member States are LDCs, the fees intended for the International Bureau are reduced to 10% of the prescribed amounts (rounded to the nearest full figure). The reduction also applies in respect of an international application filed by an applicant whose entitlement is not solely a connection with such an intergovernmental organization, provided that any other entitlement of the applicant is a connection with a Contracting Party which is an LDC or, if not an LDC, is a member State of that intergovernmental organization and the international application is governed exclusively by the 1999 Act. If there are several applicants, each must fulfill the said criteria. Where such fee reduction applies, the basic fee is fixed at 40 Swiss francs (for one design) and 2 Swiss francs (for each additional design included in the same international application), the publication fee is fixed at 2 Swiss francs for each reproduction and 15 Swiss francs for each page, in addition to the first, on which one or more reproductions are shown, and the additional fee where the description exceeds 100 words is fixed at 1 Swiss franc per group of five words exceeding 100 words.

Sellaisten hakijoiden tekemien kansainvälisten hakemusten osalta, joiden oikeus johtuu ainoastaan yhteydestä Yhdistyneiden Kansakuntien luettelon mukaiseen vähiten kehittyneeseen maahan (LDC-maa) tai yhteydestä hallitustenväliseen järjestöön, jonka jäsenvaltioista suurin osa on LDC-maita, vakiomaksut alennetaan 10 prosenttiin säädetystä summasta (pyöristettynä lähimpään kokonaislukuun). Alennusta sovelletaan myös sellaisen hakijan tekemään kansainväliseen hakemukseen, jonka oikeus johtuu ainoastaan yhteydestä sekä kyseiseen hallitustenväliseen järjestöön että toiseen sopimuspuoleen, kuitenkin niin että tämä sopimuspuoli on LDC-maa tai kuitenkin niin että tämä sopimuspuoli on kyseisen hallitustenvälisen järjestön jäsenvaltio ja että kansainvälinen hakemus on yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus. Jos hakijoita on useita, jokaisen on täytettävä kyseiset kriteerit.

Jos alennusta sovelletaan, vakionimeämismaksu on 4 Sveitsin frangia (yhdeltä mallilta) ja 1 Sveitsin frangi (jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen) tasoa yksi varten, 6 Sveitsin frangia (yhdeltä mallilta) ja 2 Sveitsin frangia (jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen) tasoa kaksi varten, ja 9 Sveitsin frangia (yhdeltä mallilta) ja 5 Sveitsin frangia (jokaiselta samaan kansainväliseen hakemukseen sisältyvältä mallilta ensimmäisen mallin jälkeen) tasoa kolme varten

For international applications filed by applicants whose sole entitlement is a connection with a Least Developed Country (LDC), in accordance with the list established by the United Nations, or with an intergovernmental organization the majority of whose member States are LDCs, the standard fees are reduced to 10% of the prescribed amounts (rounded to the nearest full figure). The reduction also applies in respect of an international application filed by an applicant whose entitlement is not solely a connection with such an intergovernmental organization, provided that any other entitlement of the applicant is a connection with a Contracting Party which is an LDC or, if not an LDC, is a member State of that intergovernmental organization and the international application is governed exclusively by the 1999 Act. If there are several applicants, each must fulfill the said criteria. Where such reduction applies, the standard designation fee is fixed at 4 Swiss francs (for one design) and 1 Swiss franc (for each additional design included in the same international application) under level one, 6 Swiss francs (for one design) and 2 Swiss francs (for each additional design included in the same international application) under level two, and 9 Swiss francs (for one design) and 5 Swiss francs (for each additional design included in the same international application) under level three.

[WIPOn huomautus]: Haagin liiton yleiskokouksen hyväksymä suositus:

"Sopimuspuolia, jotka antavat tai ovat antaneet vuoden 1999 asiakirjan 7 artiklan 2 kappaleen tai yhteisten sääntöjen 36 säännön 1 kappaleen mukaisen selityksen, kehotetaan ilmoittamaan kyseisessä selityksessä tai uudessa selityksessä, että sellaisten hakijoiden tekemien kansainvälisten hakemusten osalta, joiden oikeus johtuu ainoastaan yhteydestä Yhdistyneiden Kansakuntien luettelon mukaiseen vähiten kehittyneeseen maahan, tai yhteydestä hallitustenväliseen järjestöön, jonka jäsenvaltioista suurin osa on vähiten kehittyneitä maita, heidän nimeämisestään maksettava yksilöllinen maksu alennetaan 10 prosenttiin määrätystä summasta (pyöristettynä tarvittaessa lähimpään kokonaislukuun). Sopimuspuolia kehotetaan lisäksi ilmoittamaan, että alennusta sovelletaan myös sellaisen hakijan tekemään kansainväliseen hakemukseen, jonka oikeus johtuu ainoastaan yhteydestä sekä kyseiseen hallitustenväliseen järjestöön että toiseen sopimuspuoleen, kuitenkin niin että tämä sopimuspuoli on vähiten kehittynyt maa tai kuitenkin niin että tämä sopimuspuoli on kyseisen hallitustenvälisen järjestön jäsenvaltio ja että kansainvälinen hakemus on yksinomaan vuoden 1999 asiakirjaan perustuva kansainvälinen hakemus."

[WIPO Note]: Recommendation adopted by the Assembly of the Hague Union: "Contracting Parties that make, or that have made, a declaration under Article 7(2) of the 1999 Act or under Rule 36(1) of the Common Regulations are encouraged to indicate, in that declaration or in a new declaration, that for international applications filed by applicants whose sole entitlement is a connection with a Least Developed Country, in accordance with the list established by the United Nations, or with an intergovernmental organization the majority of whose member States are Least Developed Countries, the individual fee payable with respect to their designation is reduced to 10% of the fixed amount (rounded, where appropriate, to the nearest full figure). Those Contracting Parties are further encouraged to indicate that the reduction also applies in respect of an international application filed by an applicant whose entitlement is not solely a connection with such an intergovernmental organization, provided that any other entitlement of the applicant is a connection with a Contracting Party which is a Least Developed Country or, if not a Least Developed Country, is a member State of that intergovernmental organization and the international application is governed exclusively by the 1999 Act."

50 prosenttia uudistamisen perusmaksusta

50 per cent of the renewal basic fee

Sivun alkuun