Finlex - Etusivulle
Sopimussarja

34/2010

Sopimussarja

Sopimustekstit, valtiosopimusten voimaansaattamissäädökset, ministeriöiden ilmoitukset sekä sähköinen sopimussarja vuodesta 1999 alkaen

Tasavallan presidentin asetus eräiden Caymansaarten kanssa tehtyjen tuloverotusta koskevien sopimusten voimaansaattamisesta ja sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta annetun lain voimaantulosta

Allekirjoituspäivä
Alkuperäinen julkaisu
Vihko 10/2010 (Julkaistu 25.3.2010)

Tasavallan presidentin päätöksen mukaisesti, joka on tehty valtiovarainministerin esittelystä, säädetään:

1 §

Suomen tasavallan ja Caymansaarten välillä Tukholmassa 1 päivänä huhtikuuta 2009 veroasioita koskevista tiedoista tehty sopimus ja Pariisissa 17 päivänä kesäkuuta 2009 luonnollisten henkilöiden kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehty sopimus, laivoja tai ilma-aluksia kansainvälisessä liikenteessä käyttävien yritysten kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi tehty sopimus ja keskinäisestä sopimusmenettelystä etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulon oikaisemisen yhteydessä tehty sopimus, jotka eduskunta on hyväksynyt 10 päivänä marraskuuta 2009 ja jotka tasavallan presidentti on hyväksynyt 20 päivänä marraskuuta 2009 ja joiden hyväksymistä koskevat nootit on vaihdettu 1 päivänä maaliskuuta 2010, tulee voimaan 31 päivänä maaliskuuta 2010 niin kuin siitä on sovittu.

2 §

Eräiden Caymansaarten kanssa tuloverotuksesta tehtyjen sopimusten lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta 20 päivänä marraskuuta 2009 annettu, myös Ahvenanmaan maakuntapäivien osaltaan hyväksymä laki (915/2009) tulee voimaan 31 päivänä maaliskuuta 2010.

3 §

Sopimusten muut kuin lainsäädännön alaan kuuluvat määräykset ovat asetuksena voimassa.

4 §

Tämä asetus tulee voimaan 31 päivänä maaliskuuta 2010.    

SOPIMUS

SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN JA CAYMANSAARTEN HALLITUKSEN VÄLILLÄ VEROASIOITA KOSKEVISTA TIEDOISTA

Suomen tasavallan hallitus ja Caymansaarten hallitus, jotka haluavat tehdä sopimuksen veroasioita koskevista tiedoista, ovat sopineet seuraavaa:

1 artiklaSopimuksen kohde ja soveltamisala

Sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten on annettava toisilleen virka-apua vaihtamalla sellaisia tietoja, jotka ovat ennalta katsoen olennaisia sopimuspuolten tämän sopimuksen piiriin kuuluvia veroja koskevien kansallisten lakien hallinnoinnissa ja toimeenpanossa. Näihin tietoihin kuuluvat tiedot, jotka ovat ennalta katsoen olennaisia näiden verojen määrittämisessä, määräämisessä tai kantamisessa, verosaamisten perimisessä ja täytäntöönpanossa, tai veroasioiden tutkinnassa tai syytteeseenpanossa. Tietoja on vaihdettava tämän sopimuksen määräysten mukaisesti ja käsiteltävä salaisina 8 artiklassa määrätyllä tavalla. Pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen lakien tai hallintokäytännön henkilöille takaamat oikeudet ja suojatoimet pysyvät sovellettavina siltä osin kuin ne eivät asiattomasti estä tai viivytä tehokasta tiedonvaihtoa.

2 artiklaToimivalta

Pyynnön vastaanottanut sopimuspuoli ei ole velvollinen antamaan tietoja, jotka eivät ole sen viranomaisilla tai sen alueellisen toimivallan piiriin kuuluvien henkilöiden hallussa tai heidän kontrollinsa alaisia.

3 artiklaSopimuksen piiriin kuuluvat verot

1. Tätä sopimusta sovelletaan seuraaviin Suomen kantamiin veroihin:

1) valtion tuloverot;

2) yhteisöjen tulovero;

3) kunnallisvero;

4) kirkollisvero;

5) korkotulon lähdevero;

6) rajoitetusti verovelvollisen lähdevero;

7) ulkomailta tulevan palkansaajan lähdevero.

2. Tätä sopimusta sovelletaan myös kaikkiin samanlaisiin tai pääasiallisesti samanluonteisiin veroihin, joita tämän sopimuksen allekirjoittamisajankohdan jälkeen määrätään tällä hetkellä suoritettavien verojen ohella tai asemesta. Sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava toisilleen merkittävistä muutoksista, jotka koskevat sopimuksen kattamia verotustoimenpiteitä ja niihin liittyviä tiedonhankintakeinoja.

4 artiklaMääritelmät

1. Tätä sopimusta sovellettaessa, jollei toisin ole määritelty:

a) "sopimuspuoli" tarkoittaa Suomea tai Caymansaaria sen mukaan kuin asiayhteys edellyttää;

b) "Caymansaaret" tarkoittaa Caymansaarten aluetta ja sisältää aluemeren, Caymansaarten merirajojen sisällä olevat alueet ja kaikki alueet, joilla Caymansaaret kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjaan ja sen sisustaan ja niiden luonnonvaroihin;

c) "Suomi" tarkoittaa Suomen tasavaltaa ja, maantieteellisessä merkityksessä käytettynä, Suomen tasavallan aluetta ja Suomen tasavallan aluevesiin rajoittuvia alueita, joilla Suomi lainsäädäntönsä mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjan ja sen sisustan sekä niiden yläpuolella olevien vesien luonnonvarojen tutkimiseen ja hyväksikäyttöön;

d) "toimivaltainen viranomainen" tarkoittaa:

1) Caymansaarilla the Tax Information Authority tai sen nimeämä henkilö tai viranomainen;

2) Suomessa valtiovarainministeriötä, sen valtuuttamaa edustajaa tai sitä viranomaista, jonka valtiovarainministeriö määrää toimivaltaiseksi viranomaiseksi;

e) "henkilö" käsittää luonnollisen henkilön, yhtiön ja muun henkilöiden yhteenliittymän;

f) "yhtiö" tarkoittaa oikeushenkilöä tai muuta, jota verotuksessa käsitellään oikeushenkilönä;

g) ilmaisu "julkisen kaupankäynnin kohteena oleva yhtiö" tarkoittaa yhtiötä, jonka pääosakeluokka noteerataan hyväksytyssä arvopaperipörssissä edellyttäen, että yleisö voi helposti ostaa tai myydä sen noteerattuja osakkeita. "Yleisö" voi ostaa tai myydä osakkeita, jos osakkeiden ostamista tai myymistä ei ole epäsuorasti tai nimenomaisesti rajattu koskemaan rajoitettua sijoittajaryhmää;

h) ilmaisu "pääosakeluokka" tarkoittaa sitä osakeluokkaa tai niitä osakeluokkia, jotka edustavat yhtiön äänivallan ja arvon enemmistöä;

i) ilmaisu "hyväksytty arvopaperipörssi" tarkoittaa arvopaperipörssiä, josta sopimuspuolten toimivaltaiset viranomaiset ovat sopineet;

j) ilmaisu "kollektiivinen sijoitusrahasto tai -järjestelmä" tarkoittaa yhdistettyä sijoittamisvälinettä sen oikeudellisesta muodosta riippumatta. Ilmaisu "julkinen kollektiivinen sijoitusrahasto tai -järjestelmä" tarkoittaa jokaista kollektiivista sijoitusrahastoa tai -järjestelmää edellyttäen, että yleisö voi helposti ostaa, myydä tai lunastaa rahaston tai järjestelmän yksiköitä, osuuksia tai muita oikeuksia. "Yleisö" voi helposti ostaa, myydä tai lunastaa rahaston tai järjestelmän yksiköitä, osuuksia tai muita oikeuksia, jos ostamista, myymistä tai lunastamista ei ole epäsuorasti tai nimenomaisesti rajoitettu koskemaan rajattua sijoittajaryhmää;

k) ilmaisu "vero" tarkoittaa kaikkia veroja, joihin sopimusta sovelletaan;

l) ilmaisu "tietoja pyytävä sopimuspuoli" tarkoittaa sitä sopimuspuolta, joka tietoja pyytää;

m) ilmaisu "pyynnön vastaanottanut sopimuspuoli" tarkoittaa sitä sopimuspuolta, jota pyydetään antamaan tietoja;

n) ilmaisu "tiedonhankintakeinot" tarkoittaa lakeja ja hallinnollisia tai lainkäytöllisiä menettelyjä, jotka mahdollistavat sen, että sopimuspuoli voi hankkia ja antaa pyydetyt tiedot;

o) ilmaisu "tiedot" tarkoittaa kaikkia tosiasioita, merkintöjä tai asiakirjoja missä tahansa muodossa;

p) ilmaisu "verorikosasiat" tarkoittaa veroasioita, joihin liittyy tahallinen menettely, josta tietoja pyytävän sopimuspuolen rikoslakien mukaan voidaan nostaa syyte;

q) ilmaisu "rikoslait" tarkoittaa kaikkia niitä rikoslakeja, jotka on kansallisessa lainsäädännössä sellaisiksi tarkoitettu, siitä riippumatta, sisältyvätkö ne verolakeihin, rikoslakiin tai muihin säädöksiin.

2. Kun sopimuspuoli jonakin ajankohtana soveltaa sopimusta, katsotaan, jollei asiayhteydestä muuta johdu, jokaisella ilmaisulla, jota ei ole sopimuksessa määritelty, olevan se merkitys, joka sillä tänä ajankohtana on tämän sopimuspuolen lainsäädännön mukaan, ja tämän sopimuspuolen sovellettavan verolainsäädännön mukaisella merkityksellä on etusija ilmaisulle tämän sopimuspuolen muussa lainsäädännössä annettuun merkitykseen nähden.

5 artiklaPyynnöstä tapahtuva tiedonvaihto

1. Pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen on pyynnöstä annettava tietoja 1 artiklassa mainittuihin tarkoituksiin. Tällaisia tietoja on vaihdettava siitä riipumatta, olisiko tutkittavana oleva menettely rikos pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen lakien mukaan, jos menettely tapahtuisi pyynnön vastaanottaneessa sopimuspuolessa.

2. Jos pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen hallussa olevat tiedot eivät riitä tietopyynnön täyttämiseen, sopimuspuolen on käytettävä kaikki relevantit tiedonhankintakeinot pyydettyjen tietojen antamiseksi tietoja pyytävälle sopimuspuolelle, sitä riippumatta, että pyynnön vastaanottanut sopimuspuoli ei ehkä tarvitse näitä tietoja omiin verotuksellisiin tarkoituksiinsa.

3. Jos tietoja pyytävän sopimuspuolen toimivaltainen sitä erityisesti pyytää, pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen on, siinä laajuudessa kuin se on mahdollista sen kansallisen lainsäädännön mukaan, annettava tämän artiklan mukaiset tiedot kirjallisten todistajanlausuntojen ja alkuperäisten pöytäkirjojen oikeaksi todistettujen jäljennösten muodossa.

4. Kummankin sopimuspuolen on varmistettava, että sen toimivaltaisilla viranomaisilla on sopimuksen 1 artiklassa mainittuja tarkoituksia varten valta hankkia ja pyynnöstä antaa:

a) tietoja, jotka ovat pankkien, muiden rahoituslaitosten ja edustukseen tai luottamukseen perustuvassa ominaisuudessa toimivien henkilöiden, mukaan lukien nimellisedustajat ja trustinhoitajat (trustees), hallussa;

b) tietoja, jotka koskevat yhtiöiden, yhtymien, trustien, säätiöiden, "Anstalten" -yksiköiden ja muiden henkilöiden omistusta, mukaan lukien, 2 artiklan rajoitusten puitteissa, omistustiedot kaikista näistä henkilöistä omistusketjussa; trustien osalta tiedot trustinasettajista, -hoitajista ja edunsaajista; säätiöiden osalta tiedot perustajista, säätiön hallituksen jäsenistä ja edunsaajista. Lisäksi tämä sopimus ei velvoita sopimuspuolia hankkimaan tai antamaan omistustietoja julkisen kaupankäynnin kohteena olevista yhtiöistä tai julkisista kollektiivisista sijoitusrahastoista tai -järjestelmistä, paitsi jos nämä tiedot voidaan hankkia ilman, että siitä aiheutuu suhteettoman suuria vaikeuksia.

5. Tietoja pyytävän sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen on sopimuksen mukaisen tietopyynnön tehdessään annettava pyynnön vastaanottavan sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle seuraavat tiedot sen osoittamiseksi, että tiedot ovat pyynnön kannalta ennalta katsoen olennaisia.

a) tarkastuksen tai tutkinnan kohteena olevan henkilön henkilöllisyys;

b) selvitys etsityistä tiedoista mukaan lukien niiden luonne ja se, missä muodossa tietoja pyytävä sopimuspuoli haluaa tiedot pyynnön vastaanottavalta sopimuspuolelta saada;

c) se verotuksellinen tarkoitus, johon tietoja haetaan;

d) syyt, jotka antavat aiheen uskoa, että pyydetyt tiedot ovat pyynnön vastaanottaneessa sopimuspuolessa tai pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivallan piiriin kuuluvan henkilön hallussa tai hänen kontrollinsa alaisia;

e) siltä osin kuin ne ovat tunnetut, jokaisen sellaisen henkilön nimi ja osoite, jolla uskotaan olevan pyydetyt tiedot hallussaan;

f) selvitys siitä, että pyyntö on tietoja pyytävän sopimuspuolen lainsäädännön ja hallintokäytännön mukainen, että jos pyydetyt tiedot kuuluisivat tietoja pyytävän sopimuspuolen toimivallan piiriin, tietoja pyytävän sopimuspuolen toimivaltainen viranomainen pystyisi hankkimaan tiedot tietoja pyytävän sopimuspuolen lakien mukaan tai sen tavanomaisen hallintomenettelyn puitteissa ja että pyyntö on tämän sopimuksen mukainen;

g) selvitys siitä, että tietoja pyytävä sopimuspuoli on käyttänyt kaikki omalla alueellaan käytettävissä olevat keinot tietojen hankkimiseksi, pois lukien keinot, jotka aiheuttaisivat suhteettoman suuria vaikeuksia.

6. Pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen on lähetettävä pyydetyt tiedot tietoja pyytävälle sopimuspuolelle mahdollisimman pian. Nopean vastauksen varmistamiseksi pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen on:

a) kirjallisesti vahvistettava pyynnön vastaanottaminen tietoja pyytävän sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle ja ilmoitettava tietoja pyytävän sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle pyynnön mahdollisista puutteista 60 päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta.

b) jos pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivaltainen viranomainen ei ole voinut hankkia ja antaa tietoja 90 päivän kuluessa pyynnön vastaanottamisesta mukaan lukien se, että se kohtaa esteitä tietojen antamisessa tai kieltäytyy toimittamasta niitä, sen on välittömästi ilmoitettava asiasta tietoja pyytävälle sopimuspuolelle, selitettävä syy siihen, ettei se voi hankkia ja antaa tietoja, esteiden laatu tai kieltäytymisensä syyt.

6 artiklaVerotarkastukset ulkomailla

1. Sopimuspuoli voi sallia toisen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen edustajien tulla ensiksi mainitun sopimuspuolen alueelle haastattelemaan luonnollisia henkilöitä ja tutkimaan asiakirjoja kyseisten henkilöiden kirjallisella suostumuksella. Viimeksi mainitun sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen on ilmoitettava ensiksi mainitun sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle kyseisten luonnollisten henkilöiden tapaamisaika ja -paikka.

2. Sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen pyynnöstä toisen sopimuspuolen toimivaltainen viranomainen voi sallia ensiksi mainitun sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen edustajien olla läsnä verotarkastuksen sopivassa osassa jälkimmäisessä sopimuspuolessa.

3. Jos 2 kappaleessa tarkoitettuun pyyntöön suostutaan, tarkastuksen suorittavan sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen on mahdollisimman pian ilmoitettava toisen sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle tarkastusaika ja -paikka, tarkastuksen suorittajaksi nimetty viranomainen tai virkamies ja ne menettelytavat ja ehdot, joita ensiksi mainittu sopimuspuoli edellyttää tarkastuksen suorittamiseksi. Kaikki verotarkastuksen suorittamista koskevat päätökset tekee tarkastuksen suorittava sopimuspuoli.

7 artiklaPyynnön hylkäämismahdollisuus

1. Pyynnön vastaanottanut sopimuspuoli ei ole velvollinen hankkimaan tai antamaan tietoja, joita tietoja pyytävä sopimuspuoli ei pystyisi omien lakiensa mukaan hankkimaan omien verolakiensa hallinnointia tai toimeenpanoa varten. Pyynnön vastaanottanen sopimuspuolen toimivaltainen viranomainen voi kieltäytyä antamasta virka-apua, jos pyyntöä ei ole tehty tämän sopimuksen mukaisesti.

2. Tämän sopimuksen määräykset eivät velvoita sopimuspuolta hankkimaan tietoja, jotka paljastaisivat liikesalaisuuden taikka teollisen, kaupallisen tai ammatillisen salaisuuden tai elinkeinotoiminnassa käytetyn menettelytavan. Edellä olevan estämättä 5 artiklan 4 kappaleessa tarkoitettuja tietoja ei ole käsiteltävä tällaisena salaisuutena tai menettelytapana vain sen vuoksi, että ne täyttävät siinä kappaleessa olevat kriteerit.

3. Tämän sopimuksen määräykset eivät velvoita sopimuspuolta hankkimaan tai antamaan tietoja, jotka paljastaisivat luottamuksellista yhteydenpitoa asiakkaan ja oikeudenkäyntiasiamiehen tai muun hyväksytyn oikeusavustajan välillä, jos tällainen yhteydenpito:

a) tapahtuu oikeudellisten neuvojen hakemiseksi tai antamiseksi tai

b) tapahtuu tietojen käyttämiseksi vireillä olevassa tai harkinnan alaisena olevassa oikeudenkäynnissä.

4. Pyynnön vastaanottanut sopimuspuoli voi hylätä tietopyynnön, jos tietojen paljastaminen olisi vastoin yleistä etua (ordre public).

5. Tietopyynnöstä ei saada kieltäytyä sillä perusteella, että pyynnön aiheuttava verosaaminen kiistetään.

6. Pyynnön vastaanottanut sopimuspuoli voi hylätä tietopyynnön, jos tietoja pyytävä sopimuspuoli pyytää tietoja oman verolainsäädäntönsä sellaisen säännöksen tai siihen liittyvän vaatimuksen hallinnoimiseksi tai toimeenpanemiseksi, joka syrjii pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen kansalaista verrattuna tietoja pyytävän sopimuspuolen kansalaiseen samoissa olosuhteissa.

8 artiklaSalassapito

Sopimuspuolen tämän sopimuksen perusteella vastaanottamia tietoja on käsiteltävä salaisina ja niitä saadaan ilmaista vain niille kyseisen sopimuspuolen toimivalta-alueeseen kuuluville henkilöille tai viranomaisille (mukaan lukien tuomioistuimet ja hallintoelimet), jotka määräävät, kantavat tai perivät sopimuspuolen kantamia veroja tai käsittelevät niitä koskevia syytteitä tai valituksia. Näiden henkilöiden tai viranomaisten on käytettävä tietoja vain tällaisiin tarkoituksiin. Ne saavat ilmaista tietoja julkisessa oikeudenkäynnissä tai tuomioistuimen ratkaisuissa. Tietoja ei saada ilmaista muulle henkilölle tai yksikölle tai viranomaiselle tai muulle toimivalta-alueelle ilman pyynnön vastaanottaneen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen erityistä kirjallista suostumusta.

9 artiklaKulut

Sopimuspuolten on sovittava virka-avun antamisessa syntyneiden kulujen jakautumisesta.

10 artiklaKeskinäinen sopimusmenettely

1. Milloin sopimuspuolten välille syntyy vaikeuksia tai epävarmuutta tämän sopimuksen soveltamisessa tai tulkinnassa, toimivaltaisten viranomaisten pitää pyrkiä ratkaisemaan asia keskinäisellä sopimuksella.

2. Edellä 1 kappaleessa tarkoitettujen sopimusten lisäksi sopimuspuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat sopia 5 ja 6 artiklaa sovellettaessa käytettävistä menettelytavoista.

3. Sopimuspuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa tämän artiklan mukaisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

11 artiklaVoimaantulo

1. Kummankin sopimuspuolen on ilmoitettava kirjallisesti toiselle sopimuspuolelle niiden toimien suorittamisesta, joita sen lainsäädäntö tämän sopimuksen voimaantulemiseksi edellyttää.

2. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun myöhempi näistä ilmoituksista vastaanotetaan ja sitä sovelletaan

a) verorikosasioiden osalta voimaantulopäivästä alkaen, verokausilta, jotka alkavat 1 päivänä tammikuuta 2004 tai sen jälkeen, tai jos verokautta ei ole, kaikkiin niihin veroihin, jotka määrätään 1 päivänä tammikuuta 2004 tai sen jälkeen;

b) kaikkien muiden 1 artiklan piiriin kuuluvien asioiden tapauksessa niiden verokausien osalta, jotka alkavat tämän sopimuksen voimaantuloajankohtaa lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen, tai jos verokautta ei ole, kaikkiin niihin veroihin, jotka määrätään sopimuksen voimaantuloajankohtaa lähinnä seuraavan tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen.

12 artiklaPäättyminen

1. Tämä sopimus on voimassa siihen asti kun jompikumpi sopimuspuoli irtisanoo sen. Kumpikin sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen antamalla kirjallisen irtisanomisilmoituksen toiselle sopimuspuolelle. Siinä tapauksessa sopimusta lakataan soveltamasta sen kuukauden ensimmäisenä päivänä, joka seuraa kuuden kuukauden kuluttua ajankohdasta, jona toinen sopimuspuoli on vastaanottanut irtisanomisilmoituksen.

2. Jos sopimus irtisanotaan, 8 artiklan määräykset sitovat edelleen kumpaakin sopimuspuolta tämän sopimuksen perusteella saatujen tietojen osalta.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, asianmukaisesti siihen valtuutettuina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Tukholmassa 1 päivänä huhtikuuta 2009, kahtena englanninkielisenä kappaleena.

SUOMEN TASAVALLAN HALLITUKSEN PUOLESTA:

CAYMANSAARTEN HALLITUKSEN PUOLESTA:

SOPIMUS

SUOMEN TASAVALLAN JA CAYMANSAARTEN VÄLILLÄ LUONNOLLISTEN HENKILÖIDEN KAKSINKERTAISEN VEROTUKSEN VÄLTTÄMISEKSI

Suomen tasavallan hallitus ja Caymansaarten hallitus, jotka haluavat tehdä sopimuksen luonnollisten henkilöiden tuloveroja koskevan kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi, ovat sopineet seuraavasta:

1 artiklaSopimuksen piiriin kuuluvat luonnolliset henkilöt

Tätä sopimusta sovelletaan luonnollisiin henkilöihin, jotka asuvat yhdessä sopimuspuolessa tai molemmissa sopimuspuolissa.

2 artiklaSopimuksen piiriin kuuluvat verot

1. Tällä hetkellä suoritettavat verot, joihin sopimusta sovelletaan, ovat:

a) Caymansaarten osalta: kaikki Caymansaarten määräämät verot, jotka ovat pääasiallisesti samanluonteisia kuin ne Suomen nykyiset verot, joihin tätä sopimusta sovelletaan (jäljempänä "Caymansaarten vero");

b) Suomen osalta:

1) valtion tulovero (ansiotulo);

2) kunnallisvero;

3) kirkollisvero;

4) rajoitetusti verovelvollisen lähdevero;

(jäljempänä "Suomen vero").

2. Sopimusta sovelletaan myös kaikkiin samanlaisiin tai pääasiallisesti samanluonteisiin veroihin, joita määrätään sopimuksen allekirjoittamisajankohdan jälkeen tällä hetkellä suoritettavien verojen ohella tai asemesta. Sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten on ilmoitettava toisilleen luonnollisia henkilöitä koskevaan verolainsäädäntöönsä tehdyistä merkittävistä muutoksista.

3 artiklaYleiset määritelmät

1. Jollei asiayhteydestä muuta johdu, tätä sopimusta sovellettaessa:

a) "sopimuspuoli" tarkoittaa Caymansaaria tai Suomea sen mukaan kuin asiayhteys edellyttää; "sopimuspuolet" tarkoittaa Caymansaaria ja Suomea;

b) "Caymansaaret" tarkoittaa Caymansaarten aluetta ja sisältää aluemeren, Caymansaarten merirajojen sisällä olevat alueet ja kaikki alueet, joilla Caymansaaret kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjaan ja sen sisustaan ja niiden luonnonvaroihin;

c) "Suomi" tarkoittaa Suomen tasavaltaa ja, maantieteellisessä merkityksessä käytettynä, Suomen tasavallan aluetta ja Suomen tasavallan aluevesiin rajoittuvia alueita, joilla Suomi lainsäädäntönsä mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjan ja sen sisustan sekä niiden yläpuolella olevien vesien luonnonvarojen tutkimiseen ja hyväksikäyttöön;

d) "toimivaltainen viranomainen" tarkoittaa:

1) Caymansaarten osalta the Tax Information Authority tai sen nimeämä henkilö tai viranomainen;

2) Suomen osalta valtiovarainministeriötä, sen valtuuttamaa edustajaa tai sitä viranomaista, jonka valtiovarainministeriö määrää toimivaltaiseksi viranomaiseksi;

e) ilmaisua "yritys" sovelletaan kaikkeen liiketoiminnan harjoittamiseen;

f) "kansainvälinen liikenne" tarkoittaa kuljetusta sellaisella laivalla tai ilma-aluksella, jota sopimuspuolen yritys käyttää, paitsi milloin laivaa tai ilma-alusta käytetään ainoastaan toisessa sopimuspuolessa olevien paikkojen välillä.

2. Kun sopimuspuoli jonakin ajankohtana soveltaa sopimusta, katsotaan, jollei asiayhteydestä muuta johdu, jokaisella ilmaisulla, jota ei ole sopimuksessa määritelty, olevan se merkitys, joka sillä tänä ajankohtana on tämän sopimuspuolen lainsäädännön mukaan, ja tämän sopimuspuolen sovellettavan verolainsäädännön mukaisella merkityksellä on etusija ilmaisulle tämän sopimuspuolen muussa lainsäädännössä annettuun merkitykseen nähden.

4 artiklaSopimuspuolessa asuva henkilö

1. Tätä sopimusta sovellettaessa ilmaisu "sopimuspuolessa asuva henkilö" tarkoittaa:

a) Suomessa sellaista luonnollista henkilöä, joka on Suomen lainsäädännön mukaan siellä verovelvollinen domisiilin, asumisen tai muun luonteeltaan samanlaisen kriteerin perusteella. Tämä ilmaisu ei kuitenkaan käsitä luonnollista henkilöä, joka on Suomessa verovelvollinen vain Suomessa olevista lähteistä saadun tulon perusteella;

b) Caymansaarilla sellaista luonnollista henkilöä, joka sen lainsäädännön mukaan tunnistetaan siellä asuvaksi hänen domisiilinsa, asumisensa tai muun luonteeltaan samanlaisen kriteerin perusteella.

2. Milloin luonnollinen henkilö 1 kappaleen määräysten mukaan asuu kummassakin sopimuspuolessa, hänen asemansa määritetään seuraavasti:

a) hänen katsotaan asuvan vain siinä sopimuspuolessa, jossa hänen käytettävänään on vakinainen asunto; jos hänen käytettävänään on vakinainen asunto molemmissa sopimuspuolissa, hänen katsotaan asuvan vain siinä sopimuspuolessa, johon hänen henkilökohtaiset ja taloudelliset suhteensa ovat kiinteämmät (elinetujen keskus);

b) jos ei voida ratkaista, kummassa sopimuspuolessa hänen elinetujensa keskus on, tai jos hänen käytettävänään ei ole vakinaista asuntoa kummassakaan sopimuspuolessa, hänen katsotaan asuvan vain siinä sopimuspuolessa, jossa hän oleskelee pysyvästi;

c) jos hän oleskelee pysyvästi molemmissa sopimuspuolissa tai ei oleskele pysyvästi kummassakaan niistä, sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten on ratkaistava asia keskinäisin sopimuksin.

5 artiklaTyötulo

1. Jollei 6, 7, 8 ja 9 artiklan määräyksistä muuta johdu, verotetaan palkasta ja muusta samanlaisesta hyvityksestä, jonka sopimuspuolessa asuva henkilö saa epäitsenäisestä työstä, vain tässä sopimuspuolessa, jollei työtä tehdä toisessa sopimuspuolessa. Jos työ tehdään tässä toisessa sopimuspuolessa, työstä saadusta hyvityksestä voidaan verottaa tässä toisessa sopimuspuolessa.

2. Tämän artiklan 1 kappaleen määräysten estämättä verotetaan hyvityksestä, jonka sopimuspuolessa asuva henkilö saa toisessa sopimuspuolessa tekemästään epäitsenäisestä työstä, vain ensiksi mainitussa sopimuspuolessa, jos:

a) saaja oleskelee toisessa sopimuspuolessa yhdessä jaksossa, tai useassa jaksossa yhteensä, enintään 183 päivää 12 kuukauden ajanjaksona, joka alkaa tai päättyy kyseisen verovuoden aikana; ja

b) hyvityksen maksaa sellainen työnantaja tai se maksetaan sellaisen työnantajan puolesta, joka ei ole toisessa sopimuspuolessa asuva; ja

c) hyvityksellä ei rasiteta kiinteää liikepaikkaa, joka työnantajalla on toisessa sopimuspuolessa ja josta liiketoimintaa kokonaan tai osittain harjoitetaan.

3. Tämän artiklan 2 kappaletta ei sovelleta hyvitykseen, jonka sopimuspuolessa asuva henkilö saa toisessa sopimuspuolessa tekemästään epäitsenäisestä työstä ja jonka maksaa sellainen työnantaja tai joka maksetaan sellaisen työnantajan puolesta, joka ei asu tässä toisessa sopimuspuolessa, jos:

a) saaja suorittaa tämän työn aikana palveluja muulle henkilölle kuin työnantajalle ja tämä henkilö välittömästi tai välillisesti valvoo, ohjaa tai kontrolloi tapaa, jolla nämä palvelut suoritetaan, ja;

b) nämä palvelut ovat olennainen osa tämän henkilön harjoittamaa liiketoimintaa.

4. Edellä tässä artiklassa olevien määräysten estämättä voidaan hyvityksestä, joka saadaan sopimuspuolen yrityksen kansainväliseen liikenteeseen käyttämässä laivassa tai ilma-aluksessa tehdystä epäitsenäisestä työstä, verottaa tässä sopimuspuolessa.

6 artiklaJohtokunnan jäsenen palkkio

Johtokunnan jäsenen palkkiosta ja muusta samanlaisesta suorituksesta, jonka sopimuspuolessa asuva henkilö saa toisessa sopimuspuolessa asuvan yhtiön hallituksen tai muun sellaisen toimielimen jäsenenä, voidaan verottaa tässä toisessa sopimuspuolessa.

7 artiklaTaiteilijat ja urheilijat

1. Tulosta, jonka sopimuspuolessa asuva henkilö saa viihdetaiteilijana, kuten teatteri- tai elokuvanäyttelijänä, radio- tai televisiotaiteilijana, muusikkona tai urheilijana, toisessa sopimuspuolessa harjoittamastaan henkilökohtaisesta toiminnasta, voidaan verottaa tässä toisessa sopimuspuolessa.

2. Milloin tulo, joka saadaan viihdetaiteilijan tai urheilijan tässä ominaisuudessaan harjoittamasta henkilökohtaisesta toiminnasta, ei tule viihdetaiteilijalle tai urheilijalle itselleen, vaan toiselle luonnolliselle henkilölle tai oikeushenkilölle, voidaan tästä tulosta verottaa siinä sopimuspuolessa, jossa viihdetaiteilija tai urheilija harjoittaa toimintaansa.

8 artiklaEläkkeet

1. Eläkkeestä ja muusta etuudesta, joka toistuvasti tai kertakorvauksena suoritetaan sopimuspuolen sosiaalivakuutuslainsäädännön tai sopimuspuolen järjestämän muun julkisen sosiaaliturvan mukaan, tai elinkorosta, joka kertyy sopimuspuolesta, voidaan verottaa tässä sopimuspuolessa.

2. Ilmaisulla "elinkorko" tarkoitetaan tässä artiklassa vahvistettua rahamäärää, joka vahvistettuina ajankohtina joko elinkautena tai yksilöitynä taikka määritettävissä olevana aikana toistuvasti maksetaan ja joka perustuu velvoitukseen toimeenpanna maksut täyden raha- tai rahanarvoisen suorituksen (muun kuin tehdyn työn) vastikkeeksi.

9 artiklaJulkinen palvelus

1. a) Palkasta ja muusta samanlaisesta hyvityksestä (eläkettä lukuun ottamatta), jonka sopimuspuoli tai sen valtiollinen osa tai julkisyhteisö tai paikallisviranomainen maksaa luonnolliselle henkilölle työstä, joka tehdään tämän sopimuspuolen tai osan tai yhteisön tai viranomaisen palveluksessa, verotetaan vain tässä sopimuspuolessa.

b) Tällaisesta palkasta ja muusta samanlaisesta hyvityksestä verotetaan kuitenkin vain toisessa sopimuspuolessa, jos työ tehdään tässä sopimuspuolessa ja luonnollinen henkilö on tässä sopimuspuolessa asuva eikä hänestä tullut tässä sopimuspuolessa asuvaa vain tämän työn tekemiseksi.

2. Tämän sopimuksen 5, 6 ja 7 artiklan määräyksiä sovelletaan palkkaan ja muuhun samanlaiseen hyvitykseen, joka maksetaan sopimuspuolen tai sen valtiollisen osan tai julkisyhteisön tai paikallisviranomaisen harjoittaman liiketoiminnan yhteydessä tehdystä työstä.

10 artiklaOpiskelijat

Rahamääristä, jotka opiskelija tai liikealan harjoittelija, joka asuu tai välittömästi ennen oleskeluaan sopimuspuolessa asui toisessa sopimuspuolessa ja joka oleskelee ensiksi mainitussa sopimuspuolessa yksinomaan koulutuksensa tai harjoittelunsa vuoksi, saa elatustaan, koulutustaan tai harjoitteluaan varten, ei veroteta tässä sopimuspuolessa, edellyttäen, että rahamäärät kertyvät tämän sopimuspuolen ulkopuolella olevista lähteistä.

11 artiklaKaksinkertaisen verotuksen poistaminen

1. Caymansaarilla kaksinkertainen verotus vältetään Caymansaarten lainsäädännön mukaisesti.

2. Suomessa kaksinkertainen verotus vältetään seuraavasti:

Jollei Suomen lainsäädännöstä, joka koskee kansainvälisen kaksinkertaisen verotuksen poistamista, muuta johdu (sikäli kuin tämä lainsäädäntö ei vaikuta tässä esitettyyn yleiseen periaatteeseen);

a) Milloin Suomessa asuva henkilö saa tuloa, josta tämän sopimuksen määräysten mukaan voidaan verottaa Caymansaarilla, Suomen on vähennettävä tämän henkilön Suomen verosta Caymansaarten lainsäädännön mukaan ja sopimuksen mukaisesti maksettua Caymansaarten veroa vastaava määrä, joka lasketaan saman tulon perusteella kuin minkä perusteella Suomen vero lasketaan.

b) Jos Suomessa asuvan henkilön tulo on sopimuksen määräyksen mukaan vapautettu verosta Suomessa, Suomi voi kuitenkin tämän henkilön muusta tulosta suoritettavan veron määrää laskiessaan ottaa lukuun sen tulon, joka on vapautettu verosta.

12 artiklaKeskinäinen sopimusmenettely

1. Jos luonnollinen henkilö katsoo, että sopimuspuolen tai molempien sopimuspuolten toimenpiteet johtavat tai tulevat johtamaan hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, hän voi, näiden sopimuspuolten sisäisessä lainsäädännössä olevista oikeusturvakeinoista riippumatta, saattaa asiansa sen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa hän asuu. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä, kun henkilö sai ensimmäisen kerran tiedon toimenpiteestä, joka aiheuttaa sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.

2. Jos toimivaltainen viranomainen havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuksenvastaisen verotuksen välttämiseksi. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajoista riippumatta.

3. Sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai soveltamisessa syntyvät vaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset.

4. Sopimuspuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

13 artiklaVoimaantulo

1. Kummankin sopimuspuolen on ilmoitettava kirjallisesti toiselle sopimuspuolelle niiden toimien suorittamisesta, joita sen lainsäädäntö tämän sopimuksen voimaantulemiseksi edellyttää.

2. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun myöhempi näistä ilmoituksista vastaanotetaan, ja sitä sovelletaan

a) Caymansaarilla siitä päivästä alkaen;

b) Suomessa:

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta tuloon, joka saadaan sopimuksen voimaantuloajankohtaa lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta kannettavien verojen osalta veroihin, jotka määrätään sopimuksen voimaantuloajankohtaa lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta.

3. Tätä sopimusta sovelletaan edellyttäen, että Suomen tasavallan hallituksen ja Caymansaarten hallituksen välillä 1 päivänä huhtikuuta 2009 veroasioita koskevista tiedoista tehtyä sopimusta sovelletaan.

14 artiklaPäättyminen

Tämä sopimus on voimassa siihen asti kun jompikumpi sopimuspuoli irtisanoo sen. Kumpikin sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen antamalla kirjallisen irtisanomisilmoituksen vähintään kuusi kuukautta ennen jonkin kalenterivuoden loppua. Tällaisessa tapauksessa sopimusta lakataan soveltamasta

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta tuloon, joka saadaan kuuden kuukauden jakson loppua lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta kannettavien verojen osalta veroihin, jotka määrätään kuuden kuukauden jakson loppua lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, asianmukaisesti siihen valtuutettuina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Pariisissa 17 päivänä kesäkuuta 2009, kahtena englanninkielisenä kappaleena.

SUOMEN TASAVALLAN

HALLITUKSEN PUOLESTA

CAYMANSAARTEN HALLITUKSEN

PUOLESTA

SOPIMUS

SUOMEN TASAVALLAN JA CAYMANSAARTEN VÄLILLÄ LAIVOJA TAI ILMA-ALUKSIA KANSAINVÄLISESSÄ LIIKENTEESSÄ KÄYTTÄVIEN YRITYSTEN KAKSINKERTAISEN VEROTUKSEN VÄLTTÄMISEKSI

Suomen tasavallan hallitus ja Caymansaarten hallitus, jotka haluavat tehdä sopimuksen laivoja tai ilma-aluksia kansainvälisessä liikenteessä käyttävien yritysten kaksinkertaisen verotuksen välttämiseksi,

ovat sopineet seuraavasta:

1 artiklaMääritelmät

1. Jollei asiayhteydestä muuta johdu, tätä sopimusta sovellettaessa:

a) "sopimuspuoli" tarkoittaa Suomea tai Caymansaaria sen mukaan kuin asiayhteys edellyttää; "sopimuspuolet" tarkoittaa Suomea ja Caymansaaria;

b) "Suomi" tarkoittaa Suomen tasavaltaa ja, maantieteellisessä merkityksessä käytettynä, Suomen tasavallan aluetta ja Suomen tasavallan aluevesiin rajoittuvia alueita, joilla Suomi lainsäädäntönsä mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjan ja sen sisustan sekä niiden yläpuolella olevien vesien luonnonvarojen tutkimiseen ja hyväksikäyttöön;

c) "Caymansaaret" tarkoittaa Caymansaarten aluetta ja sisältää aluemeren, Caymansaarten merirajojen sisällä olevat alueet ja kaikki alueet, joilla Caymansaaret kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjaan ja sen sisustaan ja niiden luonnonvaroihin;

d) "henkilö" käsittää luonnollisen henkilön, yhtiön ja muun henkilöiden yhteenliittymän;

e) "yhtiö" tarkoittaa oikeushenkilöä tai muuta, jota verotuksessa käsitellään oikeushenkilönä.

f) "sopimuspuolessa asuva henkilö" tarkoittaa

1) Suomessa henkilöä, joka on Suomen lainsäädännön mukaan siellä verovelvollinen domisiilin, asumisen, johdon sijaintipaikan, rekisteröintipaikan tai muun luonteeltaan samanlaisen kriteerin perusteella; ilmaisu ei kuitenkaan käsitä luonnollista henkilöä, joka on tässä sopimuspuolessa verovelvollinen vain tässä sopimuspuolessa olevista lähteistä saadun tulon perusteella;

2) Caymansaarilla henkilöä, joka sen lainsäädännön mukaan tunnistetaan siellä asuvaksi domisiilin, asumisen, muodostamispaikan, tosiasiallisen johdon sijaintipaikan tai muun luonteeltaan samanlaisen kriteerin perusteella; edellyttäen, että yksikköä ei ole katsottava Caymansaarilla asuvaksi, ellei sen tosiasiallista johtamista ja aktiivista liiketoimintaa harjoiteta Caymansaarilla;

g) "sopimuspuolen yritys" tarkoittaa yritystä, jonka toimintaa sopimuspuolessa asuva henkilö harjoittaa;

h) ilmaisua "yritys" sovelletaan kaikkeen liiketoiminnan harjoittamiseen;

i) "kansainvälinen liikenne" tarkoittaa kuljetusta sellaisella laivalla tai ilma-aluksella, jota sopimuspuolen yritys käyttää, paitsi milloin laivaa tai ilma-alusta käytetään ainoastaan toisessa sopimuspuolessa olevien paikkojen välillä;

j) "laivojen tai ilma-alusten kansainväliseen liikenteeseen käyttämisestä saatu tulo" tarkoittaa tuloja, bruttotuloja ja voittoja, jotka kertyvät:

1) tällaisesta laivojen tai ilma-alusten käyttämisestä matkustajien tai lastin kuljettamiseen;

2) laivojen tai ilma-alusten tilausperusteisesta (charter) vuokralle antamisesta, jos vuokralle antaminen on laivojen tai ilma-alusten kansainväliseen liikenteeseen käyttämiseen nähden vähämerkityksistä;

3) lippujen tai vastaavien asiakirjojen myynnistä ja palvelujen suorittamisesta tällaisen käyttämisen yhteydessä joko yritystä itseään varten tai jotakin muuta yritystä varten, jos tällainen lippujen tai vastaavien asiakirjojen myynti tai palvelujen suorittaminen välittömästi liittyy laivojen tai ilma-alusten käyttämiseen kansainväliseen liikenteeseen tai on laivojen tai ilma-alusten kansainväliseen liikenteeseen käyttämiseen nähden vähämerkityksistä;

4) tavarankuljetukseen käytetyn kontin (siihen luettuna perävaunu ja vastaavanlainen kontinkuljetuskalusto) käytöstä, kunnossapidosta tai vuokralleannosta, jos käyttö, kunnossapito tai vuokralleanto välittömästi liittyy laivojen tai ilma-alusten käyttämiseen kansainväliseen liikenteeseen tai on laivojen tai ilma-alusten kansainväliseen liikenteeseen käyttämiseen nähden vähämerkityksistä;

5) korosta varoille, jotka on talletettu välittömästi laivojen tai ilma-alusten kansainväliseen liikenteeseen käyttämisen yhteydessä.

k) "toimivaltainen viranomainen" tarkoittaa:

1) Suomen osalta valtiovarainministeriötä, sen valtuuttamaa edustajaa tai sitä viranomaista, jonka valtiovarainministeriö määrää toimivaltaiseksi viranomaiseksi;

2) Caymansaarten osalta the Tax Information Authority tai sen nimeämä henkilö tai viranomainen;

2. Kun sopimuspuoli jonakin ajankohtana soveltaa sopimusta, katsotaan, jollei asiayhteydestä muuta johdu, jokaisella ilmaisulla, jota ei ole sopimuksessa määritelty, olevan se merkitys, joka sillä tänä ajankohtana on tämän sopimuspuolen lainsäädännön mukaan, ja tämän sopimuspuolen sovellettavan verolainsäädännön mukaisella merkityksellä on etusija ilmaisulle tämän sopimuspuolen muussa lainsäädännössä annettuun merkitykseen nähden.

2 artiklaKaksinkertaisen verotuksen välttäminen

1. Tulosta, jonka sopimuspuolen yritys saa laivan tai ilma-aluksen käyttämisestä kansainväliseen liikenteeseen, verotetaan vain tässä sopimuspuolessa.

2. Voitosta, jonka sopimuspuolen yritys saa laivan tai ilma-aluksen tai laivan tai ilma-aluksen kansainväliseen liikenteeseen käyttämiseen liittyvän irtaimen omaisuuden luovutuksesta, verotetaan vain tässä sopimuspuolessa.

3. Tämän artiklan 1 ja 2 kappaleen määräyksiä sovelletaan myös tuloon ja luovutusvoittoon, jonka sopimuspuolen yritys saa osallistumisesta pooliin, yhteiseen liiketoimintaan tai kansainväliseen kuljetusjärjestöön.

3 artiklaKeskinäinen sopimusmenettely

1. Jos henkilö katsoo, että sopimuspuolen tai molempien sopimuspuolten toimenpiteet johtavat tai tulevat johtamaan hänen osaltaan verotukseen, joka on tämän sopimuksen määräysten vastainen, hän voi, näiden sopimuspuolten sisäisessä lainsäädännössä olevista oikeusturvakeinoista riippumatta, saattaa asiansa sen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa hän asuu. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä, kun henkilö sai ensimmäisen kerran tiedon toimenpiteestä, joka aiheuttaa sopimuksen määräysten vastaisen verotuksen.

2. Jos toimivaltainen viranomainen havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuksenvastaisen verotuksen välttämiseksi. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajoista riippumatta.

3. Sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai soveltamisessa syntyvät vaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset.

4. Sopimuspuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

4 artiklaVoimaantulo

1. Tämä sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen myöhemmän päivän jälkeen, jona kumpikin sopimuspuoli on kirjallisesti ilmoittanut toiselle sopimuspuolelle lainsäädäntönsä edellyttämien toimien loppuunsaattamisesta. Sopimusta sovelletaan veroihin, jotka määrätään tämän sopimuksen voimaantulovuotta lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta.

2. Tätä sopimusta sovelletaan edellyttäen, että Suomen tasavallan hallituksen ja Caymansaarten hallituksen välillä 1 päivänä huhtikuuta 2009 veroasioita koskevista tiedoista tehtyä sopimusta sovelletaan.

5 artiklaPäättyminen

Tämä sopimus on voimassa siihen asti kun jompikumpi sopimuspuoli irtisanoo sen. Kumpikin sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen antamalla kirjallisen irtisanomisilmoituksen vähintään kuusi kuukautta ennen jonkin kalenterivuoden loppua. Tällaisessa tapauksessa sopimusta lakataan soveltamasta veroihin, jotka määrätään verovuosilta, jotka alkavat kuuden kuukauden ajanjakson loppua lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, asianmukaisesti siihen valtuutettuina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Pariisissa 17 päivänä kesäkuuta 2009, kahtena englanninkielisenä kappaleena.

SUOMEN TASAVALLAN

HALLITUKSEN PUOLESTA

CAYMANSAARTEN HALLITUKSEN PUOLESTA

SOPIMUS

SUOMEN TASAVALLAN JA CAYMANSAARTEN VÄLILLÄ KESKINÄISESTÄ SOPIMUSMENETTELYSTÄ ETUYHTEYDESSÄ KESKENÄÄN OLEVIEN YRITYSTEN TULON OIKAISEMISEN YHTEYDESSÄ

Suomen tasavallan hallitus ja Caymansaarten hallitus, jotka haluavat tehdä sopimuksen keskinäisestä sopimusmenettelystä etuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulon oikaisemisen yhteydessä, ovat sopineet seuraavasta:

1 artiklaSopimuksen piiriin kuuluvat verot

Verot, joihin tätä sopimusta sovelletaan, ovat:

a) Caymansaarilla:

1) kaikki Caymansaarten määräämät verot, jotka ovat pääasiallisesti samanluonteisia kuin ne Suomen nykyiset verot, joihin tätä sopimusta sovelletaan (jäljempänä "Caymansaarten vero");

b) Suomessa:

1) valtion tuloverot;

2) yhteisöjen tulovero; ja

3) kunnallisvero;

(jäljempänä "Suomen vero").

2 artiklaMääritelmät

1. Jollei asiayhteydestä muuta johdu, tätä sopimusta sovellettaessa:

a) "sopimuspuoli" tarkoittaa Caymansaaria tai Suomea sen mukaan kuin asiayhteys edellyttää; "sopimuspuolet" tarkoittaa Caymansaaria ja Suomea;

b) "Suomi" tarkoittaa Suomen tasavaltaa ja, maantieteellisessä merkityksessä käytettynä, Suomen tasavallan aluetta ja Suomen tasavallan aluevesiin rajoittuvia alueita, joilla Suomi lainsäädäntönsä mukaan ja kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjan ja sen sisustan sekä niiden yläpuolella olevien vesien luonnonvarojen tutkimiseen ja hyväksikäyttöön;

c) "Caymansaaret" tarkoittaa Caymansaarten aluetta ja sisältää aluemeren, Caymansaarten merirajojen sisällä olevat alueet ja kaikki alueet, joilla Caymansaaret kansainvälisen oikeuden mukaisesti saa käyttää oikeuksiaan merenpohjaan ja sen sisustaan ja niiden luonnonvaroihin;

d) "sopimuspuolessa asuva henkilö" tarkoittaa

1) Suomessa henkilöä, joka on Suomen lainsäädännön mukaan siellä verovelvollinen domisiilin, asumisen, johdon sijaintipaikan, rekisteröintipaikan tai muun luonteeltaan samanlaisen kriteerin perusteella; tämä ilmaisu ei kuitenkaan käsitä luonnollista henkilöä, joka on Suomessa verovelvollinen vain Suomessa olevista lähteistä saadun tulon perusteella;

2) Caymansaarilla henkilöä, joka sen lainsäädännön mukaan tunnistetaan siellä asuvaksi domisiilin, asumisen, muodostamispaikan, tosiasiallisen johdon sijaintipaikan tai muun luonteeltaan samanlaisen kriteerin perusteella; edellyttäen, että yksikköä ei ole katsottava Caymansaarilla asuvaksi, ellei sen tosiasiallista johtamista ja aktiivista liiketoimintaa harjoiteta Caymansaarilla;

e) ilmaisua "yritys" sovelletaan kaikkeen liiketoiminnan harjoittamiseen;

f) "sopimuspuolen yritys" tarkoittaa yritystä, jonka toimintaa sopimuspuolessa asuva henkilö harjoittaa;

g) "toimivaltainen viranomainen" tarkoittaa

1) Caymansaarten osalta the Tax Information Authority tai sen nimeämä henkilö tai viranomainen;

2) Suomen osalta valtiovarainministeriötä, sen valtuuttamaa edustajaa tai sitä viranomaista, jonka valtiovarainministeriö määrää toimivaltaiseksi viranomaiseksi.

2. Kun sopimuspuoli jonakin ajankohtana soveltaa tätä sopimusta, katsotaan, jollei asiayhteydestä muuta johdu, jokaisella ilmaisulla, jota ei ole sopimuksessa määritelty, olevan se merkitys, joka sillä tänä ajankohtana on tämän sopimuspuolen lainsäädännön mukaan, ja tämän sopimuspuolen sovellettavan verolainsäädännön mukaisella merkityksellä on etusija ilmaisulle tämän sopimuspuolen muussa lainsäädännössä annettuun merkitykseen nähden.

3 artiklaEtuyhteydessä keskenään olevien yritysten tulon oikaisemiseen sovellettavat periaatteet

Milloin:

a) sopimuspuolen yritys välittömästi tai välillisesti osallistuu toisen sopimuspuolen yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistaa osan sen pääomasta, taikka

b) samat henkilöt välittömästi tai välillisesti osallistuvat sekä sopimuspuolen yrityksen että toisen sopimuspuolen yrityksen johtoon tai valvontaan tahi omistavat osan niiden pääomasta,

noudatetaan seuraavaa:

Jos jommassakummassa tapauksessa yritysten välillä kauppa- tai rahoitussuhteissa sovitaan ehdoista tai määrätään ehtoja, jotka poikkeavat siitä, mistä riippumattomien yritysten välillä olisi sovittu, voidaan kaikki tulo, joka ilman näitä ehtoja olisi kertynyt toiselle näistä yrityksistä, mutta näiden ehtojen vuoksi ei ole kertynyt yritykselle, lukea tämän yrityksen tuloon ja verottaa siitä tämän mukaisesti.

4 artiklaKeskinäiset sopimusmenettelyt

1. Jos yritys katsoo, että tapauksessa, johon tätä sopimusta sovelletaan, ei ole noudatettu 3 artiklassa esitettyjä periaatteita, se voi, kyseisen sopimuspuolen sisäisessä lainsäädännössä olevista oikeusturvakeinoista riippumatta, saattaa asiansa sen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen käsiteltäväksi, jossa sen kotipaikka on. Asia on saatettava käsiteltäväksi kolmen vuoden kuluessa siitä, kun se toimenpide ensimmäisen kerran annettiin tiedoksi, joka on tai todennäköisesti on 3 artiklassa esitettyjen periaatteiden vastainen. Toimivaltaisen viranomaisen on sitten viipymättä ilmoitettava asiasta toisen sopimuspuolen toimivaltaiselle viranomaiselle.

2. Jos toimivaltainen viranomainen havaitsee huomautuksen perustelluksi, mutta ei itse voi saada aikaan tyydyttävää ratkaisua, viranomaisen on pyrittävä toisen sopimuspuolen toimivaltaisen viranomaisen kanssa keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan asia sopimuksenvastaisen verotuksen välttämiseksi. Tehty sopimus pannaan täytäntöön sopimuspuolten sisäisessä lainsäädännössä olevista aikarajoista riippumatta.

3. Sopimuspuolten toimivaltaisten viranomaisten on pyrittävä keskinäisin sopimuksin ratkaisemaan sopimuksen tulkinnassa tai soveltamisessa syntyvät vaikeudet tai epätietoisuutta aiheuttavat kysymykset.

4. Sopimuspuolten toimivaltaiset viranomaiset voivat olla suoraan yhteydessä toisiinsa edellisten kappaleiden mukaisen sopimuksen aikaansaamiseksi.

5 artiklaVoimaantulo

1. Kummankin sopimuspuolen on ilmoitettava kirjallisesti toiselle sopimuspuolelle niiden toimien suorittamisesta, joita sen lainsäädäntö tämän sopimuksen voimaantulemiseksi edellyttää.

2. Sopimus tulee voimaan kolmantenakymmenentenä päivänä sen jälkeen, kun myöhempi näistä ilmoituksista vastaanotetaan, ja sitä sovelletaan

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta tuloon, joka saadaan sopimuksen voimaantuloajankohtaa lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta kannettavien verojen osalta veroihin, jotka määrätään sopimuksen voimaantuloajankohtaa lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta.

3. Tätä sopimusta sovelletaan edellyttäen, että Suomen tasavallan hallituksen ja Caymansaarten hallituksen välillä 1 päivänä huhtikuuta 2009 veroasioita koskevista tiedoista tehtyä sopimusta sovelletaan.

6 artiklaPäättyminen

Tämä sopimus on voimassa siihen asti kun jompikumpi sopimuspuoli irtisanoo sen. Kumpikin sopimuspuoli voi irtisanoa sopimuksen antamalla kirjallisen irtisanomisilmoituksen vähintään kuusi kuukautta ennen jonkin kalenterivuoden loppua. Tällaisessa tapauksessa sopimusta lakataan soveltamasta

1) lähteellä pidätettävien verojen osalta tuloon, joka saadaan kuuden kuukauden jakson loppua lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen;

2) muiden tulosta kannettavien verojen osalta veroihin, jotka määrätään kuuden kuukauden jakson loppua lähinnä seuraavan vuoden tammikuun 1 päivänä tai sen jälkeen alkavilta verovuosilta.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet, asianmukaisesti siihen valtuutettuina, ovat allekirjoittaneet tämän sopimuksen.

Tehty Pariisissa 17 päivänä kesäkuuta 2009, kahtena englanninkielisenä kappaleena.

SUOMEN TASAVALLAN

HALLITUKSEN PUOLESTA

CAYMANSAARTEN HALLITUKSEN PUOLESTA:

Sivun alkuun