Finlex - Etusivulle
Sopimussarja

6/1979

Sopimussarja

Sopimustekstit, valtiosopimusten voimaansaattamissäädökset, ministeriöiden ilmoitukset sekä sähköinen sopimussarja vuodesta 1999 alkaen

Asetus tavaroiden ja palvelusten kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskevan tarkistetun Nizzan sopimuksen voimaansaattamisesta.

Allekirjoituspäivä

Ulkoasiainministerin esittelystä säädetään:

Genevessä 13 päivänä toukokuuta 1977 tehty tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskeva tarkistettu Nizzan sopimus, jonka tasavallan presidentti on ratifioinut 7 päivänä kesäkuuta 1978 ja jota koskeva ratifioimiskirja on talletettu Maailman henkisen omaisuuden järjestön pääjohtajan huostaan 12 päivänä heinäkuuta 1978, tule voimaan 6 päivänä helmikuuta 1979 niin kuin siitä on sovittu.

Tavaroiden ja palvelujen kansainvälistä luokitusta tavaramerkkien rekisteröimistä varten koskeva Genevessä 13 päivänä toukokuuta 1977 tarkistettu NIZZAN SOPIMUS

1 artiklaErityisliiton perustaminen, kansainvälisen luokituksen käyttöönotto, luokituksen määrittely ja kielet

1. Maat, joita tämä sopimus koskee, muodostavat erityisliiton ja ottavat käyttöön yhteisen tavaroiden ja palvelujen luokituksen tavaramerkkien rekisteröimistä varten (jäljempänä "luokitus").

2. Luokitus käsittää:

i) luokkien luettelon, johon on tarpeen vaatiessa liitetty selventäviä huomautuksia;

ii) tavaroiden ja palvelujen aakkosellisen luettelon (jäljempänä aakkosellinen luettelo") joka ilmoittaa luokan, johon kukin tavara ja palvelu kuuluu.

3. Luokitukseen sisältyvät:

i) Maailman henkisen omaisuuden järjestön perustavassa yleissopimuksessa tarkoitetun henkisen omaisuuden kansainvälisen toimiston (jäljempänä "kansainvälinen toimisto") vuonna 1971 julkaisema luokitus, kuitenkin siten ymmärrettynä, että mainittuun julkaisuun sisältyvän luokkien luettelon selventävien huomautusten katsotaan olevan väliaikaisia ja suosituksia siihen asti, kunnes 3 artiklassa mainittu asiantuntijakomitea laatii selventävät huomautukset luokkien luetteloon;

ii) muutokset ja lisäykset, jotka ovat tulleet voimaan 15 päivänä kesäkuuta 1957 tehdyn Nizzan sopimuksen ja sanotun sopimuksen 14 päivänä heinäkuuta 1967 tehdyn Tukholman sopimuskirjan 4 artiklan 1 kappaleen perusteella ennen tämän sopimuskirjan voimaantulemista;

iii) kaikki tämän sopimuskirjan 3 artiklan mukaisesti tehtävät muutokset, jotka tulevat voimaan tämän sopimuskirjan 4 artiklan 1 kappaleen perusteella.

4. Luokitus on englannin- ja ranskankielinen (kummankin tekstin ollessa yhtä todistusvoimainen.

5. a) Tämän artiklan 3 kappaleen i alakohdassa mainittu luokitus sekä ne 3 kappaleen ii alakohdassa mainitut muutokset ja lisäykset, jotka ovat tulleet voimaan ennen sitä päivää, jolloin tämä - sopimuskirja avataan allekirjoittamista varten, sisältyvät yhteen todistusvoimaiseen ranskankieliseen kappaleeseen, joka on talletettu Maailman henkisen omaisuuden järjestön pääjohtajan huostaan (jäljempänä "järjestö" ja "pääjohtaja"). Ne 3 kappaleen ii alakohdassa mainitut muutokset ja lisäykset, jotka tulevat voimaan sen päivän jälkeen, jolloin tämä sopimuskirja avataan allekirjoittamista varten, talletetaan yhtenä todistusvoimaisena ranskankielisenä kappaleena pääjohtajan huostaan.

b) Edellä 3 artiklassa mainittu asiantuntijakomitea laatii a kohdassa mainittujen tekstien englanninkielisen käännöksen heti tämän sopimuksen tultua voimaan. Sen todistusvoimainen kappale talletetaan pääjohtajan huostaan.

c) Edellä 3 kappaleen iii alakohdassa mainitut muutokset talletetaan yhtenä todistusvoimaisena englannin- ja ranskankielisenä kappaleena pääjohtajan huostaan.

6. Luokituksen viralliset tekstit arabian, espanjan, italian, portugalin, saksan, venäjän ja muilla sellaisilla kielillä, jotka 5 artiklassa mainittu yleiskokous saattaa määrätä, laaditaan pääjohtajan toimesta hänen neuvoteltuaan asiasta kiinnostuneiden hallitusten kanssa ja joko näiden hallitusten antaman käännöksen pohjana tai millä tahansa muulla tavalla, joka ei aiheuta taloudellisia seurauksia erityisliiton talousarviolle tai järjestölle.

7. Aakkosellisessa luettelossa tulee mainita jokaisen siihen merkityn tavaran tai palvelun kohdalla sen kielen mukainen järjestysnumero, jolle mainittu luettelo on laadittu, sekä:

i) aakkosellisen luettelon ollessa laadittu englanniksi ranskankielisessä aakkosellisessa luettelossa saman merkinnän kohdalla mainittu järjestysnumero ja päinvastoin;

ii) jokaisessa 6 kappaleen perusteella laaditussa aakkosellisessa luettelossa, englanninkielisessä aakkosellisessa luettelossa tai ranskankielisessä aakkoseilisessa luettelossa saman merkinnän kohdalla mainittu järjestysnumero.

2 artiklaLuokituksen oikeudellinen vaikutus ja käyttö

1. Huomioon ottaen tämän sopimuksen asettamat velvoitteet, luokituksen vaikutus on se, minkä jokainen erityisliittoon kuuluva maa sille antaa. Luokitus ei etenkään sido erityisliittoon kuuluvia maita tavaramerkin suojan laajuuden arvostelemisessa eikä palvelumerkkien tunnustamisessa.

2. Jokainen erityisliittoon kuuluva maa pidättää itselleen oikeuden käyttää luokitusta joko pää- tai apujärjestelmänä.

3. Erityisliittoon kuuluvien maiden toimivaltaisten virastojen tulee sisällyttää tavaramerkkien rekisteröintiä koskeviin virallisiin asiakirjoihin ja julkaisuihin niiden luokituksen mukaisten luokkien numerot, joihin tavarat tai palvelut, joille tavaramerkki on rekisteröity, kuuluvat.

4. Se, että nimike on otettu aakkoselliseen luetteloon, ei vaikuta mitenkään niihin oikeuksiin, joita voi olla voimassa tähän nimikkeeseen.

3 artiklaAsiantuntijakomitea

1. Asetetaan asiantuntijakomitea, jossa jokainen erityisliittoon kuuluva maa on edustettuna.

2. a) Pääjohtaja voi, ja asiantuntijakomitean pyynnöstä hänen tulee, kutsua erityisliiton ulkopuolisia maita, jotka ovat järjestön jäseniä tai teollisoikeuden suojelemista koskevan Pariisin yleissopimuksen sopimuspuolia, osallistumaan huomioitsijoina asiantuntijakomitean kokouksiin.

b) Pääjohtaja kutsuu tavaramerkkialaan erikoistuneita hallitustenvälisiä järjestöjä, joiden jäsenmaista ainakin yksi on erityisliittoon kuuluva maa, osallistumaan huomioitsijoina asiantuntijakomitean kokouksiin.

c) Pääjohtaja voi, ja asiantuntijakomitean pyynnöstä hänen tulee, kutsua muita hallitustenvälisiä ja kansainvälisiä ei-valtiollisia järjestöjä ottamaan osaa niitä kiinnostaviin keskusteluihin.

3. Asiantuntijakomitea:

i) päättää luokitukseen tehtävistä muutoksista;

ii) antaa erityisliittoon kuuluville maille suosituksia luokituksen käytön helpottamiseksi ja sen yhdenmukaisen soveltamisen edistämiseksi;

iii) suorittaa kaikki muut toimenpiteet, jotka aiheuttamatta taloudellisia seurauksia erityisliiton talousarviolle tai järjestölle ovat omiaan helpottamaan luokituksen soveltamista kehitysmaissa;

iv) on oikeutettu perustamaan alakomiteoita ja työryhmiä.

4. Asiantuntijakomitea hyväksyy omat menettelytapasääntönsä. Niissä tulee antaa sellaisille 2 kappaleen b kohdassa mainituille hallitustenvälisille järjestöille, joiden panos voi olla merkittävä luokitusta kehitettäessä, mahdollisuus osallistua asiantuntijakomitean - alakomiteoiden ja työryhmien kokouksiin.

5. Ehdotuksia luokitukseen tehtäviksi muutoksiksi voi tehdä jokaisen erityisliittoon kuuluvan maan toimivaltainen viranomainen, kansainvälinen toimisto, jokainen 2 kappaleen b kohdan mukaisesti asiantuntijakomiteassa edustettuna oleva hallitustenvälinen järjestö ja jokainen maa tai järjestö, jonka asiantuntijakomitea erikseen kutsuu tällaisia ehdotuksia tekemään. Ehdotukset tulee ilmoittaa kansainväliselle toimistolle, jonka tulee esittää ne asiantuntijakomitean jäsenille ja huomioitsijoille viimeistään kaksi kuukautta ennen sitä asiantuntijakomitean kokousta, jossa sanotut ehdotukset tulevat käsiteltäviksi.

6. Kullakin erityisliittoon kuuluvalla maalla on yksi ääni.

7. s) Huomioon ottaen b kohdan asiantuntijakomitean päätöksiin vaaditaan edustettuina olevien ja äänestävien erityisliittoon kuuluvien maiden yksinkertainen enemmistö.

b) Päätöksiin, joilla hyväksytään luokitukseen tehtävät muutokset, vaaditaan edustettuina olevien ja äänestävien erityisliittoon kuuluvien maiden neljän viidesosan enemmistö. "Muutos" tarkoittaa jokaista tavaroiden tai palvelujen siirtämistä luokasta toiseen tai jokaista uuden luokan muodostamista.

c) Edellä 4 kappaleessa mainituissa menettelytapasäännöissä tulee määrätä, että erityistapauksia lukuun ottamatta luokituksen muutokset hyväksytään määrättyjen ajanjaksojen päättyessä; kunkin jakson pituuden vahvistaa asiantuntijakomitea.

8. Äänestyksestä pidättäytymistä ei lasketa ääneksi.

4 artiklaMuutosten tiedoksiantaminen, voimaantulo ja julkaiseminen

1. Asiantuntijakomitean päättämät muutokset ja asiantuntijakomitean suositukset on kansainvälisen toimiston toimesta annettava tiedoksi erityisliittoon kuuluvien maiden toimivaltaisille viranomaisille. Luokitukseen tehdyt muutokset tulevat voimaan kuuden kuukauden kuluttua tiedonannon lähettämispäivästä. Jokainen muu muutos tulee voimaan sinä ajankohtana, jonka asiantuntijakomitea määrää silloin, kun muutos hyväksytään.

2. Kansainvälinen toimisto sisällyttää luokitukseen voimaan tulleet muutokset. Ilmoitukset näistä muutoksista julkaistaan 5 artiklassa mainitun yleiskokouksen nimeämissä aikakausjulkaisuissa.

5 artiklaErityisliiton yleiskokous

1. a) Erityisliitolla on yleiskokous, joka koostuu niistä maista, jotka ovat ratifioineet tämän sopimuskirjan tai liittyneet siihen.

b) Kunkin maan hallitusta edustaa yksi valtuutettu, jolla voi olla apunaan varamiehiä, neuvonantajia ja asiantuntijoita.

c) Kunkin valtuuskunnan kulut suorittaa sen nimittänyt hallitus.

2. a) Huomioon ottaen 3 ja 4 artiklan määräykset, yleiskokous:

i) käsittelee kaikkia kysymyksiä, jotka koskevat erityisliiton ylläpitämistä ja kehittämistä sekä tämän sopimuksen soveltamista;

ii) antaa kansainväliselle toimistolle tarkistuskonferenssien valmistelua koskevia ohjeita ottaen asianmukaisesti huomioon niiden erityisliiton maiden näkökohdat, jotka eivät ole ratifioineet tätä sopimuskirjaa tai liittyneet siihen;

iii) tarkastaa ja hyväksyy järjestön pääjohtajan (jäljempänä "pääjohtaja") erityisliittoa koskevat toimintakertomukset ja toimenpiteet sekä antaa hänelle kaikki tarpeelliset ohjeet erityisliiton toimivallan puitteissa;

iv) päättää erityisliiton toimintaohjelmasta ja hyväksyy sen kolmivuotisen talousarvion sekä sen tilinpäätöksen;

v) hyväksyy erityisliiton varainhoitosäännöt;

vi) asettaa 3 artiklassa mainitun asiantuntijakomitean lisäksi sellaisia muita asiantuntijakomiteoita ja työryhmiä, joita se pitää tarkoituksenmukaisina erityisliiton päämäärien toteuttamiseksi;

vii) päättää, minkä erityisliittoon kuulumattomien valtioiden sekä minkä hallitustenvälisten ja kansainvälisten ei-valtiollisten järjestöjen sallitaan osallistua huomioitsijoina sen kokouksiin;

viii) hyväksyy 5-8 artiklan muutokset;

ix) ryhtyy kaikkiin muihin tarpeellisiin toimenpiteisiin, joilla voidaan edistää erityisliiton tavoitteita;

x) suorittaa muita sellaisia tehtäviä, jotka johtuvat tästä sopimuksesta.

b) Kysymyksistä, jotka kiinnostavat myös muita järjestön alaisia liittoja, yleiskokous tekee päätöksensä kuultuaan järjestön yhtenäistämiskomiteaa.

3. a) Kullakin yleiskokouksen jäsenmaalla on yksi ääni.

b) Yleiskokous on päätösvaltainen, kun puolet sen jäsenmaista on kokouksessa läsnä.

c) Edellä b kohdassa olevien määräysten estämättä yleiskokous voi, jos jossakin istunnossa edustettuina olevien maiden lukumäärä on puolta pienempi, mutta sama tai enemmän kuin kolmannes yleiskokouksen jäsenmaista, tehdä päätöksiä, mutta lukuunottamatta sen omia menettelytapoja koskevia päätöksiä, kaikki nämä päätökset tulevat voimaan ainoastaan seuraavien ehtojen ollessa täytetyt. Kansainvälisen toimiston tulee tiedottaa mainitut päätökset niille yleiskokouksen jäsenmaille, jotka eivät olleet edustettuina, ja pyytää niitä kirjallisesti antamaan äänensä tai ilmoittamaan äänestyksestä pidättäytymisestään kolmen kuukauden kuluessa tiedottamispäivästä. Jos tämän ajanjakson päätyttyä täten äänensä antaneiden tai äänestyksestä pidättäytyneiden maiden lukumäärä yltää lukumäärään, joka puuttui päätösvaltaisuudesta itse istunnossa, nämä päätökset tulevat voimaan edellyttäen, että vaadittu enemmistö samanaikaisesti myös saavutetaan.

d) Ottaen huomioon 8 artiklan 2 kappaleen määräykset yleiskokouksen päätöksiin vaaditaan kaksi kolmasosaa annetuista äänistä.

e) Äänestyksestä pidättäytymistä ei lasketa ääneksi.

f) Kukin valtuutettu voi edustaa vain yhtä maata ja äänestää vain yhden maan nimissä.

g) Erityisliittoon kuuluvat maat, jotka eivät ole yleiskokouksen jäseniä, saavat osallistua sen kokouksiin huomioitsijoina.

4. a) Yleiskokous kokoontuu kerran joka kolmas kalenterivuosi varsinaiseen istuntoon pääjohtajan kutsusta ja, elleivät poikkeukselliset olosuhteet toisin vaadi, samana aikana ja samassa paikassa kuin järjestön yleiskokous.

b) Yleiskokous kokoontuu ylimääräiseen istuntoon pääjohtajan kutsusta yhden neljäsosan yleiskokouksen jäsenmaista sitä pyytäessä.

c) Kunkin istunnon esityslistan valmistaa pääjohtaja.

5. Yleiskokous hyväksyy omat menettelytapasääntönsä.

6 artiklaKansainvälinen toimisto

1. a) Kansainvälinen toimisto hoitaa erityisliiton hallinnolliset tehtävät.

b) Kansainvälinen toimisto suorittaa erityisesti yleiskokouksen, asiantuntijakomitean sekä yleiskokouksen tai asiantuntijakomitean mahdollisesti asettamien muiden asiantuntijakomiteoiden ja työryhmien kokousten valmistelutyöt ja hankkii sihteeristön niitä varten.

c) Pääjohtaja on erityisliiton korkein toimeenpaneva virkamies ja edustaa sitä.

2. Pääjohtaja ja kuka tahansa hänen määräämänsä henkilökunnan jäsen osallistuu ilman -äänioikeutta kaikkiin yleiskokouksen, asiantuntijakomitean sekä yleiskokouksen tai asiantuntijakomitean mahdollisesti asettaman muun asiantuntijakomitean tai työryhmän kokouksiin. Pääjohtaja tai hänen määräämänsä henkilökunnan jäsenen on virkansa puolesta näiden toimielinten sihteeri.

3. a) Kansainvälinen toimisto suorittaa yleiskokouksen antamien ohjeiden mukaisesti sopimuksen muitten kuin 5-8 artiklan määräysten tarkistamiseksi pidettävien konferenssien valmistelut.

b) Kansainvälinen toimisto voi neuvotella hallitustenvälisten ja kansainvälisten ei-valtiollisten järjestöjen kanssa tarkistuskonferenssien valmisteluista.

c) Pääjohtaja ja hänen määräämänsä henkilöt osallistuvat ilman äänioikeutta keskusteluihin näissä konferensseissa.

4. Kansainvälinen toimisto suorittaa kaikki muutkin sille määrätyt tehtävät.

7 artiklaVarainhoito

1. a) Erityisliitolla on talousarvio.

b) Erityisliiton talousarvio käsittää erityisliiton omat tulot ja menot, sen maksuosuuden liittojen yhteisten menojen talousarviosta ja milloin tarpeellista, määrärahan käytettäväksi järjestön konferenssin talousarvioon.

c) Menot, jotka eivät kuulu yksinomaan erityisliitolle vaan myös yhdelle tai useammalle järjestön hallinnon alaiselle muulle liitolle, katsotaan liittojen yhteisiksi menoiksi. Erityisliiton osuus näistä yhteisistä menoista on suhteessa siihen hyötyyn, joka erityisliitolla niistä on.

2. Erityisliiton talousarvio vahvistetaan ottaen huomioon ne vaatimukset, joita koordinointi järjestön hallinnon alaisten muiden liittojen talousarvioiden kanssa edellyttää.

3. Erityisliiton talousarvio rahoitetaan seuraavilla tuloilla:

i) erityisliiton jäsenmaiden maksuosuuksilla;

ii) kansainvälisen toimiston erityisliiton puolesta suorittamista palveluksista perityillä palkkioilla ja maksuilla;

iii) kansainvälisen toimiston erityisliittoa koskevien julkaisujen myyntituloilla tai niistä saadulla rojaltimaksuilla;

iv) lahjoituksilla, testamentinsaannoilla ja avustuksilla;

v) vuokrilla, koroilla ja muilla sekalaisilla tuloilla.

4. a) Edellä 3 kappaleen i alakohdassa edellytetyn maksuosuutensa määräämistä varten jokainen erityisliiton jäsenmaa kuuluu samaan luokkaan kuin teollisoikeuden suojelemista koskevassa Pariisin liitossa, ja sen tulee suorittaa vuosittaiset maksuosuutensa tätä luokkaa varten sanotussa liitossa määrättyjen yksikkömäärien perusteella.

b) Erityisliiton jokaisen jäsenmaan vuosittainen maksuosuus on määrältään samassa suhteessa kaikkien jäsenmaiden erityisliiton talousarvioon suorittamien osuuksien kokonaismäärään kuin sen maksuyksikköjen määrä on kaikkien maksuosuuden suorittavien maiden kokonaisyksikkömäärään.

c) Maksuosuudet on suoritettava kunkin vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä.

d) Jäsenmaalla, jolla on maksuosuuttansa suorittamatta, ei ole oikeutta äänestää missään erityisliiton toimielimessä, jos sen suorittamatta olevien erien määrä on yhtä suuri tai ylittää sen maksuosuuksien määrän kahdelta edeltäneeltä täydeltä vuodelta. Mikä tahansa näistä toimielimistä voi kuitenkin sallia tällaisen maan käyttävän edelleen äänioikeuttaan asianomaisessa toimielimessä jos, ja niin kauan kuin, se on vakuuttunut siitä, että maksujen viivästyminen on aiheutunut poikkeuksellisista ja väistämättömistä olosuhteista.

e) Jos talousarviota ei ole hyväksytty ennen uuden varainhoitokauden alkua, sen tulee olla samansuuruinen kuin edellisen vuoden talousarvio, varainhoitosääntöjen mukaisesti.

5. Pääjohtaja vahvistaa ja ilmoittaa yleiskokoukselle kansainvälisen toimiston erityisliiton osalta suorittamista palveluksista perittyjen palkkioiden ja maksujen määrän.

6. a) Erityisliitolla on käyttöpääomarahasto, joka koostuu erityisliiton kunkin jäsenmaan kertakaikkisista maksuista. Jos rahasto käy riittämättömäksi, sen lisäämisestä päättää yleiskokous.

b) Kunkin jäsenmaan sanottuun rahastoon suoritettavan kertakaikkisen perus- tai lisämaksun määrän tulee olla suhteessa asianomaisen maan maksuosuuteen sinä vuonna, jona rahasto perustetaan tai jolloin lisäyksestä päätetään.

c) Yleiskokous vahvistaa osuuden ja maksuehdot pääjohtajan ehdotuksesta kuultuaan järjestön yhteistoimintakomiteaa.

7. a) Päämajaa koskevassa sopimuksessa, joka on solmittu maan kanssa, jonka alueella järjestöllä on päämajansa, on määrättävä, että käyttöpääomarahaston osoittautuessa riittämättömäksi tämän maan on suoritettava ennakkoa. Tällaisten ennakkojen suuruudesta ja niiden myöntämisehdoista on tehtävä kussakin tapauksessa erillinen sopimus asianomaisen maan ja järjestön välillä.

b) Edellä a kohdassa tarkoitetulla maalla ja järjestöllä on kummallakin oikeus irtisanoa kirjallisella ilmoituksella velvollisuus myöntää ennakoita. Irtisanominen tulee voimaan kolmen vuoden kuluttua sen vuoden päättymisestä, jolloin siitä on ilmoitettu.

8. Tilien tarkastuksen suorittaa yksi tai useampi jäsenmaa tai ulkopuoliset tilintarkastajat niin kuin varainhoitosäännöissä on määrätty. Yleiskokous suorittaa heidän nimittämisensä heidän suostumuksellaan.

8 artikla5-8 artiklan muuttaminen

1. Ehdotuksia 5, 6, 7 ja tämän artiklan muuttamiseksi voi tehdä jokainen yleiskokouksen jäsenmaa tai pääjohtaja. Pääjohtajan on ilmoitettava tällaiset ehdotukset yleiskokouksen jäsenmaille ainakin kuusi kuukautta ennen niiden käsittelyä yleiskokouksessa.

2. Yleiskokous hyväksyy kaikki 1 kappaleessa mainittuihin artikloihin tehtävät muutokset. Muutokset hyväksytään kolmen neljäsosan ääntenenemmistöllä annetuista äänistä huomioon ottaen kuitenkin, että 5 artiklan ja tämän kappaleen muuttamiseen vaaditaan neljä viidesosaa annetuista äänistä.

3. Jokainen 1 kappaleessa mainittuihin artikloihin tehty muutos tulee voimaan kuukauden kuluttua siitä, kun pääjohtaja on vastaanottanut valtiosäännön mukaisten menettelytapojen mukaisesti annetut kirjalliset hyväksymisilmoitukset kolmelta neljäsosalta niistä maista, jotka olivat yleiskokouksen jäseniä silloin, kun muutos hyväksyttiin. Jokainen täten hyväksytty kyseisten artiklojen muutos sitoo kaikkia maita, jotka ovat yleiskokouksen jäseniä muutoksen tullessa voimaan tai jotka tulevat sen jäseniksi myöhemmin edellyttäen, että jokainen erityisliiton jäsenmaitten taloudellisia velvoitteita lisäävä muutos sitoo ainoastaan niitä maita, jotka ovat ilmoittaneet hyväksyvänsä tällaisen muutoksen.

9 artiklaRatifioiminen ja liittyminen; voimaantulo

1. Jokainen erityisliittoon kuuluva maa, joka on allekirjoittanut tämän sopimuskirjan, voi ratifioida sen ja, ellei ole sitä allekirjoittanut, voi liittyä siihen.

2. Jokainen erityisliittoon kuulumaton maa, joka on osallisena teollisoikeuden suojelemista koskevassa Pariisin yleissopimuksessa, voi liittyä tähän sopimuskirjaan ja tulla siten erityisliiton jäsenmaaksi.

3. Ratifioimis- ja liittymiskirjat talletetaan pääjohtajan huostaan.

4. a) Tämä sopimus tulee voimaan kolme kuukautta sen jälkeen kun seuraavat kaksi ehtoa on täytetty:

i) vähintään kuusi maata on tallettanut ratifioimis- tai liittymiskirjansa;

ii) ainakin kolme mainituista maista on maita, jotka sinä päivänä, jolloin tämä sopimuskirja avataan allekirjoittamista varten, ovat erityisliiton jäsenmaita.

b) Edellä a kohdassa mainittu voimaantulo koskee niitä maita, jotka viimeistään kolmea kuukautta ennen sanottua voimaantuloa ovat tallettaneet ratifioimis- tai liittymiskirjansa.

c) Sellaisen maan osalta, jota b kohta ei koske, tämä sopimus tulee voimaan kolmen kuukauden kuluttua siitä päivästä, jolloin pääjohtaja on ilmoittanut tämän maan ratifioimisesta tai liittymisestä, ellei myöhempää päivää ole ilmoitettu ratifioimis- tai liittymiskirjassa. Jälkimmäisessä tapauksessa tämä sopimuskirja tulee voimaan kyseisen maan osalta täten ilmoitettuna päivänä.

5. Ratifioiminen tai liittyminen merkitsee automaattisesti tämän sopimuskirjan kaikkien ehtojen hyväksymistä ja etuisuuksien saamista.

6. Tämän sopimuskirjan voimaantulon jälkeen mikään maa ei voi ratifioida tämän sopimuksen aikaisempaa sopimuskirjaa eikä liittyä siihen.

10 artiklaVoimassaoloaika

Tällä sopimuksella on sama voimassaoloaika kuin teollisoikeuden suojelemista koskevalla Pariisin yleissopimuksella.

11 artiklaTarkistaminen

1. Tämän sopimuksen voi ajoittain tarkistaa erityisliiton jäsenmaiden konferenssi.

2. Jokaisen tarkistuskonferenssin kokoonkutsumisesta päättää yleiskokous.

3. Muutoksia 5-8 artiklaan voidaan tehdä joko tarkistuskonferenssissa tai 8 artiklan mukaisesti.

12 artiklaIrtisanominen

1. Jokainen maa voi irtisanoa tämän sopimuskirjan pääjohtajalle osoitetulla ilmoituksella. Tällainen irtisanominen merkitsee myös tämän sopimuksen yhden tai useamman aikaisemman sopimuskirjan irtisanomista, jonka tämän sopimuskirjan irtisanova maa mahdollisesti on ratifioinut tai johon se on liittynyt, ja koskee vain sen suorittanutta maata sopimuksen jäädessä täysin voimaan erityisliiton muiden jäsenmaiden osalta.

2. Irtisanominen tulee voimaan vuoden kuluttua siitä päivästä, jolloin pääjohtaja on vastaanottanut ilmoituksen.

3. Tämän artiklan edellyttämää irtisanomisoikeutta ei mikään maa saa käyttää ennen kuin viisi vuotta on kulunut siitä päivästä, jolloin se on tullut erityisliiton jäsenmaaksi.

13 artiklaViittaus Pariisin yleissopimuksen 24 artiklaan

Teollisoikeuden suojelemista koskevan Pariisin yleissopimuksen vuoden 1967 Tukholman sopimuskirjan 24 artiklan määräyksiä sovelletaan tähän sopimukseen, kuitenkin niin, että jos näitä määräyksiä muutetaan tulevaisuudessa, viimeisintä muutosta sovelletaan tähän sopimukseen niiden erityisliittoon kuuluvien maiden osalta, joita tällainen muutos sitoo.

14 artiklaAllekirjoittaminen, kielet, tallettaminen, ilmoitukset

1. a) Tämä sopimuskirja allekirjoitetaan yhtenä englannin- ja ranskankielisenä alkuperäiskappaleena kummankin tekstin ollessa yhtä todistusvoimainen ja talletetaan pääjohtajan huostaan.

b) Neuvoteltuaan asiasta kiinnostuneiden hallitusten kanssa ja kahden kuukauden kuluessa tämän sopimuskirjan allekirjoituspäivästä pääjohtaja valmistuttaa viralliset tekstit tästä sopimuskirjasta niillä kahdella muulla kielellä, espanjan ja venäjän kielellä, joilla a kohdassa mainittujen kielten lisäksi Maailman henkisen omaisuuden järjestön perustavan yleissopimuksen alkuperäistekstit on allekirjoitettu.

c) Neuvoteltuaan asiasta kiinnostuneiden hallitusten kanssa pääjohtaja valmistuttaa viralliset tekstit tästä sopimuskirjasta arabian, italian, portugalin ja saksan kielellä ja muilla yleiskokouksen mahdollisesti määräämillä kielillä.

2. Tämä sopimuskirja on avoinna allekirjoittamista varten 31 päivään joulukuuta 1977.

3. a) Pääjohtaja toimittaa kaksi oikeaksi todistamaansa jäljennöstä tämän sopimuskirjan allekirjoitetusta tekstistä kaikkien erityisliiton jäsenmaiden hallituksille sekä pyynnöstä jokaisen muun maan hallitukselle.

b) Pääjohtaja toimittaa kaksi oikeaksi todistamaansa jäljennöstä jokaisesta tämän sopimuskirjan muutoksesta kaikkien erityisliiton jäsenmaiden hallituksille sekä pyynnöstä jokaisen muun maan hallitukselle.

4. Pääjohtaja kirjaa tämän sopimuskirjan Yhdistyneiden Kansakuntien sihteeristössä.

5. Pääjohtaja ilmoittaa kaikkien teollisoikeuden suojelemista koskevaan Pariisin yleissopimukseen osapuolina olevien maiden hallituksille:

i) 1 kappaleen mukaisista allekirjoittamisista;

ii) 9 artiklan 3 kappaleen mukaisista ratifioimis- tai liittymiskirjojen tallettamisista;

iii) tämän sopimuskirjan 9 artiklan 4 kappaleen a kohdan mukaisesta voimaantulopäivästä;

iv) tähän sopimuskirjaan tehtävien muutosten 8 artiklan 3 kappaleen mukaisista hyväksymisistä;

v) tällaisten muutosten voimaantulopäivistä;

vi) 12 artiklan mukaisesti vastaanotetuista irtisanomisista.

Tämän vakuudeksi allekirjoittaneet ovat siihen asianmukaisesti valtuutettuina allekirjoittaneet tämän sopimuskirjan.

Tehty Genevessä 13 päivänä toukokuuta 1977.

(Allekirjoitukset)

Sivun alkuun