19.3.2008

TYÖTUOMIOISTUIN LAUSUNTO Nro 43

KUULTAVAT

Rakennusliitto ry
Infra ry

ASIA

Rovaniemen hovioikeuden lausuntopyyntö työntekijän palkkaetuja koskevassa jutussa (koneenkuljettaja A / Veljekset Karjalainen Oy)

TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET

Suomen Maarakentajien Keskusliitto ry:n, nykyisen Infra ry:n, ja Rakennusliiton välillä ajaksi 1.2.2003 - 15.2.2005 tehdyssä maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksessa on muun ohella seuraavat määräykset:

23 §
Matkatyö ja kustannusten korvaukset
A. Matkat
Näitä määräyksiä noudatetaan työntekijöihin, joilla ei ole varsinaista (kiinteää) työpaikkaa ja jotka työskentelevät pysyvästi työmailla.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
2. Päivittäiset matkat
Päivittäiset matkakustannusten korvaukset
Työntekijän matkustaessa päivittäin asunnostaan tai työnantajan järjestämästä työmaamajoituksestaan työmaalle maksetaan päivittäisenä matkakustannusten korvauksena asunnon ja työpaikan välisen etäisyyden mukaan seuraavasti:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
yli 50 km.................11,57 euroa
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Ateriakorvaus
Työntekijälle maksetaan ateriakorvauksena 7 euroa, mikäli työmatkasta ei suoriteta päivärahaa ja työntekijä matkustaa päivittäin työmaalle, jonka etäisyys matkan mittaamisen lähtökohdasta on yli 40 kilometriä. Ateriakorvauksen maksaminen edellyttää lisäksi, ettei työntekijällä ole tilaisuutta varsinaiseen työnantajan järjestämään työpaikkaruokailuun erityisellä työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
B. Matkat varsinaiselta työpaikalta
Näitä määräyksiä noudatetaan työntekijän tehdessä työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi tilapäisen matkan varsinaisen (kiinteän) työpaikan ulkopuolelle.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Päivittäiset matkakustannusten korvaukset
Silloin, kun työntekijä tekee tilapäisen matkan varsinaisen (kiinteän) työpaikan ulkopuolelle eikä hänellä ole oikeutta päivärahaan, noudatetaan kohdan A 2 päivittäisten matkakustannusten korvausten määräyksiä.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
D. Yleisiä määräyksiä
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Matkan mittaamisen lähtökohta
Matkan pituus mitataan työntekijän asunnosta lähtien työmaalle, jollei muusta ole paikallisesti sovittu.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
E. Paikallinen sopiminen
Tämän pykälän määräyksistä voidaan poiketa paikallisesti sovitulla yrityksen matkustussäännöllä tai paikallisesti kirjallisesti toisin sopien. Tämä edellyttää, että näin menetellen saavutetaan kokonaisuus huomioonottaen kaikille työntekijöille työehtosopimuksen tasoiset etuudet.

KÄSITTELY KÄRÄJÄOIKEUDESSA

KANNE

VASTAUS

KÄRÄJÄOIKEUDEN TUOMIO

Kemijärven käräjäoikeus on 21.4.2006 antamallaan tuomiolla hylännyt A:n matkakustannusten ja ateriakorvausten suorittamista koskevat vaatimukset. Asianosaiset ovat sopineet kahdesta työntekopaikasta, minkä myös työehtosopimus on mahdollistanut. Kun myös Pyhätunturin hallit on työsopimuksessa määritelty varsinaiseksi työntekopaikaksi ja matkan mittaamisen lähtökohdaksi, ei A:lla ole myöskään oikeutta vaatimaansa ateriakorvaukseen.

KÄSITTELY HOVIOIKEUDESSA

A on valittanut tuomiosta hovioikeuteen vaatien edellä mainittujen matkakorvauksien ja ateriakorvauksen suorittamista joko työsopimuksen nojalla tai ainakin työehtosopimuksen mukaisena vähimmäisehtona.

A on käynyt työssä kotoaan Savukoskelta edellä mainittuina päivinä Pyhätunturin halleilla, jonne yhdensuuntainen työmatka on ollut 69 kilometriä. Muina aikoina hän on työskennellyt Savukoskella tai kulkenut työkohteisiin työnantajan järjestämällä kyydillä. A:lla ei voi olla kuin yksi kiinteä työpaikka (Savukoski) ja toinen on työmaa (Pyhätunturi). Koska A oli näkemyksensä mukaan sopinut oman auton käytöstä työehtosopimuksen 23 §:n C. kohdan mukaisesti, oli hänellä oikeus kilometrikorvauksiin työmatkakuluista. A:n kanssa lomautuksen jälkeen tehtyyn uuteen työsopimukseen työntekopaikaksi oli merkitty kaksi hallia eli Savukoski ja Pyhätunturi.

Mikäli A:n ja työnantajan välillä ei katsottaisi syntyneen sopimusta oman auton käytöstä, on A:lla oikeus ainakin asunnon ja työpaikan väliseen matkakorvaukseen maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen nojalla. Oikeus kulukorvauksiin A:lle syntyy joko työehtosopimuksen 23 §:n A. kohdan 2. Päivittäiset matkat mukaan (matka Pyhätunturille on matka työmaatehtävissä) tai B. kohdan mukaan (matka Pyhätunturille on tilapäinen matka kiinteän työpaikan ulkopuolelle) ja E. kohdan mukaan. Sopimus, jolla matka mitattaisiin kahdesta eri työntekopaikasta johtaisi siihen, että A:n työsopimuksen ehdot jäisivät alle työehtosopimuksen minimitason. Hän joutuisi omalla kustannuksellaan matkustamaan tilapäiseen työhön Pyhätunturille.

Koska työmaa on sijainnut yli 40 kilometrin päässä, on A:lla myös oikeus työehtosopimuksen mukaiseen ateriakorvaukseen.

HOVIOIKEUDEN LAUSUNTOPYYNTÖ

Hovioikeus on tekemänsä välitoimiratkaisun mukaisesti pyytänyt työtuomioistuimelta lausunnon maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 23 §:n tulkinnasta siltä osin, onko työsopimuksella voitu matka- ja ateriakorvausten kannalta pätevästi sopia siitä, että A:lla on useampi kuin yksi varsinainen työpaikka.

KÄSITTELY TYÖTUOMIOISTUIMESSA

Työtuomioistuin on työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla varannut Infra ry:lle ja Rakennusliitto ry:lle tilaisuuden tulla asiassa kuuluiksi.

Infra ry:n lausunto

Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 23 §:n matkatyötä ja kustannusten korvauksia koskevat määräykset uudistettiin vuonna 2000 siten, että uudistetut määräykset tulivat voimaan ensimmäisen kerran työehtosopimuksessa 21.1.2000 lukien. Määräykset uudistettiin, koska maksettaessa matkakustannusten korvauksia vanhojen työehtosopimusmääräysten mukaisesti, eräiltä osin maksetut korvaukset olivat veronalaista tuloa. Uudistetut matkakustannusten korvauksia koskevat määräykset laadittiin siten, että matkakustannusten korvaukset ovat jatkossa verovapaita.

Uusissa matkakustannusten korvauksia koskevissa määräyksissä työntekijä on jaettu tuloverolain ja verohallituksen vuosittain antaman päätöksen verovapaista matkakustannusten korvauksista mukaisesti kahteen ryhmään:

1. Työntekijöihin, joilla ei ole varsinaista työpaikkaa, 23 § A. Matkat työmaatehtävissä. Näitä määräyksiä sovelletaan työntekijöihin, joilla ei ole varsinaista (kiinteää) työpaikka ja jotka työskentelevät pysyvästi työmailla.

2. Työntekijöihin, joilla on varsinainen työpaikka, 23 § B. Matkat varsinaiselta työpaikalta. Näitä määräyksiä noudatetaan työntekijän tehdessä työhön kuuluvien tehtävien suorittamiseksi tilapäisen matkan varsinaisen (kiinteän) työpaikan ulkopuolelle.

Silloin, kun työntekijään noudatetaan työehtosopimuksen 23 §:n kohdan B. Matkat varsinaiselta työpaikalta -määräyksiä, ei työntekijälle makseta matkakustannusten korvauksia matkasta asunnostaan varsinaiselle työpaikalle. Sanamuotonsa mukaisesti matkakustannusten korvauksia suoritetaan ainoastaan silloin, kun työntekijä tekee tilapäisen matkan varsinaisen (kiinteän) työpaikan ulkopuolelle.

Työehtosopimuksen määräys vastaa myös tuloverolain 72 §:n määräyksiä.

lnfra ry katsoo, että työntekijällä voi olla myös kaksi tai useampia varsinaisia työpaikkoja.

Veljekset Karjalainen Oy harjoittaa maarakennusurakointia pääasiassa Lapin läänissä ja kyseiseen aikaan myös hiihtolatujen kunnossapitoa Pyhätunturin hiihtokeskuksessa. Yhtiöllä on korjaamohalli Savukoskella, jossa korjataan yhtiön maarakennuskoneita ja kuljetuskalustoa. Lisäksi yhtiöllä on toinen halli Pelkosenniemen Pyhätunturilla, jossa säilytetään ja korjataan myös hiihtolatujen kunnossapitokalustoa. Kyseiset korjaamohallit ovat yhtiön työehtosopimuksen mukaisia varsinaisia työpaikkoja.

Nyt esillä olevassa asiassa A:n varsinaisia työpaikkoja ovat olleet sekä Savukosken että Pyhätunturin hallit. A on suorittanut korjaustöitä sekä Savukosken hallilla että Pyhätunturin hallilla, minkä lisäksi hän on ajanut talvisin latujen kunnossapitokonetta Pyhätunturin hiihtokeskuksessa. Tällöin hän on päivittäin hakenut latukoneen Pyhätunturin hallilta ja työpäivän päätteeksi vienyt koneen takaisin hallille. A:n työsopimuksessa on edellä olevan mukaisesti sovittu, että hänen varsinaisia työkohteitaan ovat Savukosken ja Pyhän hallit.

Työehtosopimuksen 23 §:n D. Yhteisiä määräyksiä -kohdan "Matkan mittaamisen lähtökohta" mukaan on sovittu, että matkan pituus mitataan työntekijän asunnosta lähtien työmaalle, jollei muusta ole paikallisesti sovittu. A:n osalta on työsopimuksessa lisäksi paikallisesti sovittu, että hänen asuntonsa sijasta matkan mittaamisen lähtökohtia ovat edellä mainitut Savukosken halli ja Pyhän halli. Paikallinen sopimus on työehtosopimuksen mukainen ja johtaa myös siihen, ettei matkakorvauksia Savukosken tai Pyhätunturin hallille makseta.

Rakennusliitto ry:n lausunto

Suomen Maarakentajien Keskusliitto ry:n ja Rakennusliitto ry:n välisen maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 23 §:n B.) kohta koskee työntekijöitä, joilla on varsinainen (kiinteä) työpaikka. Työehtosopimuksen tekstistä käy selkeästi ilmi, että tämän kohdan määräyksiä noudatetaan sellaiseen työntekijään, joka työskentelee yhdellä kiinteällä työpaikalla.

Työehtosopimuksessa ei ole mainintaa useammasta kiinteästä työpaikasta. Saman 23 §:n E.) kohta antaa mahdollisuuden poiketa sopimuksen määräyksistä paikallisesti sovitulla yrityksen matkustussäännöllä tai paikallisesti kirjallisesti toisin sopien. Tämän edellytyksenä on, että työntekijä saa kuitenkin työehtosopimuksen tasoiset etuudet. Tämä tarkoittaa, että voidaan sopia kustannusten korvaustavasta, mutta ei siitä, ettei niitä tarvitse maksaa. Tämäkään työehtosopimuksen kohta ei mahdollista työntekijän kahta varsinaista työpaikkaa. Työehtosopimuksen määräysten mukaan työsopimuksella ei voida sopia useammasta kuin yhdestä varsinaisesta työpaikasta.

Rakennusliitto ry on lisäksi ilmoittanut, että 22.3.2004 alkaneen työsuhteensa aikana A on käynyt maaliskuussa Pyhätunturilla omalla autolla neljä kertaa ja huhti-syyskuussa työnantajan autolla neljä - viisi kertaa ja kerran Posiolla. A on mennyt työkohteeseen aina Savukosken hallin kautta. Työehtosopimuksen 23 §:n D. kohdassa tarkoitettu paikallinen sopimus voidaan tehdä työnantajan ja työntekijän välillä, mutta kohdassa tarkoitettua sopimista ei voida tehdä työsopimuksella.

TODISTELU

Rakennusliitto ry:n kirjallinen todiste:

1. A:n 22.3.2004 päivätty työsopimus

Infra ry:n kirjalliset todisteet

1. Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen soveltamisopas 2003

2. A:n 22.3.2004 päivätty työsopimus

Rakennusliitto ry:n todistajat:

1. YIT Rakennus Oy:n päätoiminen luottamusmies B

2. lakimies C

3. toimitsija D

Infra ry:n henkilötodistelu

Laki- ja työmarkkinapäällikkö, varatuomari E

TYÖTUOMIOISTUIMEN LAUSUNTO

Erimielisyys

Hovioikeus on pyytänyt lausuntoa siitä, onko Veljekset Karjalainen Oy:n ja A:n välisellä työsopimuksella voitu maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 23 §:n mukaan sopia matka- ja ateriakorvausten kannalta pätevästi siitä, että A:lla on useampi kuin yksi varsinainen työpaikka.

Työehtosopimukseen osalliset Rakennusliitto ry ja Infra ry ovat työtuomioistuimessa olleet eri mieltä siitä, voiko työntekijällä olla useampi kuin yksi työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdassa tarkoitettu varsinainen työpaikka ja voiko 23 §:n D. kohdassa tarkoitettuja matkanmittaamisen lähtökohtia olla useampia kuin yksi. Edelleen työehtosopimukseen osalliset ovat jääneet erimielisiksi siitä, onko työnantajan ja työntekijän välisellä työsopimuksella voitu poiketa työehtosopimuksen 23 §:n E. kohdassa tarkoitetulla tavalla mainitun pykälän määräyksistä.

Työehtosopimuksen tulkinnasta esitetty näyttö

B ja C ovat Rakennusliiton edustajina osallistuneet muun muassa niihin maa- ja vesirakennusalan työehtosopimusneuvotteluihin, joissa on sovittu nykyisen sisältöisistä työehtosopimuksen 23 §:n matkatyötä ja kustannusten korvauksia koskevista määräyksistä. B:n ja C:n kertomuksista on käynyt ilmi, että uusista määräyksistä sovittaessa tavoitteena oli, että määräykset olisivat verottajan verovapaita matkakustannusten korvauksia koskevien ohjeiden mukaiset. Uusilla määräyksillä pyrittiin kustannusneutraalin ratkaisuun. Määräyksillä työntekijät jaettiin kahteen ryhmään eli niihin, joilla on kiinteä työpaikka ja toisaalta niihin, jotka työskentelevät eri työmailla ilman kiinteää työpaikkaa. Työehtosopimusneuvotteluissa ei tullut esille se, että työntekijällä voisi olla kiinteitä työpaikkoja enemmän kuin yksi. Työntekijäliiton edustajat ymmärsivät määräyksen siten, että kiinteitä työpaikkoja voisi olla vain yksi ja että tämä oli myös työnantajapuolen tarkoitus määräyksestä sovittaessa. Käytännössä työntekijöillä ei B:n tietämän mukaan ole ollut useampaa kuin yksi kiinteä työpaikka. Pykälässä tarkoitettujen matkakustannusten korvaamisen perusteena olevan matkan pituus mitataan yleensä pitämällä lähtökohtana työnantajan kotikunnan asuntoa tai sovittua kiinteää työpaikkaa.

D:n vastuualueeseen Rakennusliitto ry:n toimitsijana kuuluvat maa- ja vesirakennusalan työehtosopimukseen liittyvät kysymykset. D on tekemäänsä selvitykseen perustuen kertonut, että työehtosopimuksen soveltamisalalla työskentelevien yritysten palveluksessa on noin tuhat työntekijäliittoon järjestäytynyttä työntekijää, jotka kuuluvat työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdan piiriin eli joilla on työehtosopimuksessa tarkoitettu kiinteä työpaikka. Kaikilla mainituilla työntekijöillä on vain yksi kiinteä työpaikka.

E, joka on ollut Infra ry:n ja sen edeltäjän palveluksessa vuodesta 1984 lukien, on kertonut työehtosopimuksen matkatyötä ja matkakustannusten korvausta koskevien määräysten taustasta samalla tavoin kuin Rakennusliitto ry:n todistajat. Myöskään E:n mukaan työehtosopimusneuvotteluissa ei keskusteltu siitä, voiko työntekijällä olla useampi kuin yksi kiinteä työpaikka. Työehtosopimuksessa ei kuitenkaan asetettu estettä sille, että työntekijällä voisi olla kaksi kiinteää työpaikkaa. E:llä ei ollut tietoa siitä, että jossakin työehtosopimuksen soveltamisalalla toimivassa yrityksessä olisi sovittu, että työntekijällä on kaksi kiinteää työpaikkaa.

B:n ja C:n mukaan työehtosopimuksen 23 §:n E. kohdan paikallista sopimista koskevat määräykset on otettu työehtosopimukseen työnantajaliiton esityksestä. Rakennusliitto ry on hyväksynyt sen, että työehtosopimuksen mukainen paikallinen sopimus voidaan tehdä paitsi luottamusmiehen ja työnantajan välillä myös työnantajan ja yksittäisen työntekijän välillä. Rakennusliitto ry:n kanta kuitenkin on ollut aina se, että paikallinen sopimus, jolla poiketaan työehtosopimuksen määräyksistä, voidaan tehdä yksittäisen työntekijän ja työnantajan välillä vain työsuhteen aikana mutta ei työsopimusta solmittaessa. Asiasta on ollut liittojen välillä erilaiset käsitykset. C:n mukaan työehtosopimuksen 23 §:n E. kohdassa oleva maininta työehtosopimuksen tasoisten etujen saavuttamisesta on otettu sopimukseen mahdollisesti Rakennusliitto ry:n vaatimuksesta. Sopimisen sisältörajoituksella on tarkoitettu, että sopimus on vaikutuksiltaan kustannusneutraali.

E:n käsityksen mukaan työehtosopimuksessa tarkoitettu paikallinen sopimus voidaan tehdä työnantajan ja yksittäisen työntekijän välillä. Mikäli työehtosopimus on mahdollistanut työehtosopimuksen ehdosta poikkeamisen paikallisella sopimuksella, voidaan tällainen paikallinen sopimus tehdä jo työsopimusta solmittaessa. Jos työehtosopimuksessa on sovittu siitä, että esimerkiksi työehtosopimuksen työaikamääräyksistä voidaan poiketa paikallisella sopimuksella, niin käytännössä on yleistä, että tällaisesta asiasta sovitaan työntekijän kanssa jo työsopimusta tehtäessä. Maininta työehtosopimuksen tasoisista etuuksista on otettu työehtosopimuksen 23 §:n E. kohtaan työntekijäliiton vaatimuksesta. Jos työnantajan ja työntekijän välillä kuitenkin on työehtosopimuksen 23 §:n D. kohdan nojalla sovittu siitä, että matkan pituus mitataan pitäen lähtökohtana muuta paikkaa kuin työntekijän asuntoa, ei tällaiselta sopimukselta E:n mukaan edellytetä, että se antaa työntekijälle työehtosopimuksen tasoiset etuudet.

Arviointi ja johtopäätökset

Varsinainen työpaikka

Työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdan määräys koskee työntekijöitä, joilla on varsinainen eli kiinteä työpaikka. Asiassa on riidatonta, että Savukosken halli on ollut A:n varsinainen työpaikka, ja kysymys on vain siitä, voitaisiinko myös Pyhätunturin halli katsoa hänen varsinaiseksi työpaikakseen työehtosopimuksen tai sen nojalla tehdyn paikallisen sopimuksen perusteella.

Työehtosopimuksessa tarkoitetun varsinaisen työpaikan käsitteestä ei ole esitetty muuta selvitystä kuin se, että työehtosopimuksen osapuolet ovat tältäkin osin tavoitelleet matkakustannusten korvaamista koskevien sopimusmääräysten ja verotusta varten annettujen ohjeiden vastaavuutta. Määräyksestä sovittaessa työehtosopimusosapuolten välillä ei ole keskusteltu myöskään siitä, voiko työntekijällä olla useampi kuin yksi kiinteä työpaikka. Määräyksessä käytetty sanamuoto viittaa lähinnä siihen, että varsinaisia työpaikkoja työntekijällä olisi vain yksi. Käytännöstä esitetyn selvityksen mukaan työehtosopimuskohdassa tarkoitetuilla työntekijöillä on ilmeisesti poikkeuksetta vain yksi varsinainen työpaikka. Kysymyksessä on ollut esimerkiksi autonkuljettaja tai korjausmies, joka säännöllisesti kulkee työpisteeseen tietyn hallin tai varaston kautta. Alalla on tavanomaista, että työntekijät työskentelevät vaihtelevilla työmailla, jolloin varsinaista työpaikkaa ei ole.

Työtuomioistuimen käsityksen mukaan työehtosopimuksessa tarkoitettu varsinainen työpaikka määräytyy sen mukaan, missä työntekijä tosiasiallisesti vakituisesti työskentelee. Tällä tavoin on tulkittu myös eräiden muiden työehtosopimusten vastaavia määräyksiä, joiden on tarkoitettu vastaavan verotuksessa noudatettavia säännöksiä (esim. TT 2007:23 ja TT 2007:37). Tällöin on pidetty mahdollisena, että työntekijällä on kaksi varsinaista työpaikkaa. Edellytyksenä on ollut työntekijän säännöllinen ja pysyvä työskentely molemmissa työpaikoissa. Jos työntekijä tosiasiallisesti on työskennellyt vain satunnaisesti toisessa työpaikassa, ei tätä työpaikkaa voida pitää työntekijän varsinaisena työpaikkana.

Työtuomioistuimelle esitetyn selvityksen mukaan A on puoli vuotta kestäneen työsuhteensa aikana työskennellyt pääasiallisesti Savukosken hallilla. Pyhätunturilla hän on ollut työssä vuoden 2004 maaliskuussa neljä kertaa ja huhti-syyskuun aikana neljä-viisi kertaa ja kerran Posiolla. Tämän selvityksen mukaan A:n ei voida katsoa työskennelleen yhtiön Pyhätunturin hallilla niin vakituisesti, että kysymyksessä olevaa hallia voitaisiin työehtosopimuksen 23 §:n B. kohdan nojalla pitää hänen varsinaisena työpaikkanaan.

Toisin sopiminen

Maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksen 23 §:n E. kohdan mukaan tämän pykälän määräyksistä voidaan poiketa paikallisesti sovitulla yrityksen matkustussäännöllä tai paikallisesti kirjallisesti sopien. Edellytyksenä kuitenkin on, että näin menetellen saavutetaan kokonaisuus huomioonottaen kaikille työntekijöille työehtosopimuksen tasoiset etuudet. Paikallista sopimista koskevia yleisiä määräyksiä on lisäksi työehtosopimuksen 28 §:ssä.

Työehtosopimukseen osalliset ovat olleet yhtä mieltä siitä, että maa- ja vesirakennusalan työehtosopimuksessa tarkoitettu paikallinen sopimus, jolla poiketaan työehtosopimuksen mukaisista ehdoista, voidaan tehdä myös työnantajan ja työntekijän välillä. Työehtosopimuksessa ei ole määrätty siitä, milloin tällainen sopimus voidaan tehdä. Työtuomioistuimen mielestä työehtosopimuksen määräykset eivät estä sitä, että sopimus tehdään työsopimusta solmittaessa. Kysymys saattaa useasti olla sellaisesta ehdosta, kuten työajasta tai matkan mittaamisen lähtökohdasta, josta on asian luonteen vuoksi tarkoituksenmukaista sopia jo työsopimusta solmittaessa.

Työehtosopimuksen 23 §:n E. kohdassa on kuitenkin asetettu sisällöllisiä rajoja pykälässä tarkoitetulle paikalliselle sopimukselle. Määräyksen sanamuoto ei ole täysin johdonmukainen, mutta siitä kuitenkin työtuomioistuimen mielestä välittyy ajatus, että sopimuksen on taattava työntekijälle työehtosopimuksen tasoiset etuudet, kun otetaan huomioon esimerkiksi työsopimuksella sovittujen matkakustannusten korvaamista koskevien ehtojen kokonaisuus. Työsopimuksella ei sen sijaan voida pätevästi sopia niin, että työehtosopimuksen määräykset oikeudesta matkakustannusten korvauksiin menettäisivät kokonaan merkityksensä.

Toisin sopimisen rajoitukset koskevat työtuomioistuimen mielestä myös tarkasteltavan pykälän D. kohdassa olevaa määräystä matkan mittaamisen lähtöpisteestä. Vaikka määräyksessä on erikseen lyhyesti viitattu paikalliseen sopimismahdollisuuteen asettamatta sille mitään sisällöllisiä rajoja, pykälän lopussa olevan E. kohta koskee tältä osin selvän sanamuotonsa mukaan pykälän kaikkia edellä olevia kohtia.

Mahdollista ei siten ole sopia kahdesta varsinaisesta työpaikasta ja matkan mittaamisen lähtökohdasta sillä tavoin, että työntekijältä jäävät kokonaan saamatta työehtosopimuksen mukaiset korvaukset. A:n kohdalla tehty työsopimus on johtanut siihen, että työsopimuksessa mainitusta kahdesta työpaikasta ja kahdesta matkan mittaamisen lähtökohdasta johtuen häneltä ovat jääneet saamatta työehtosopimuksen mukaiset korvaukset niiltä päiviltä, jolloin hän on matkustanut Pyhätunturin hallille.

Yhteenveto

Edellä esitetyillä perusteilla työtuomioistuin lausuntonaan katsoo, ettei asiassa ole työehtosopimuksen 23 §:n määräysten mukaan voitu pätevästi sopia siitä, että A:n varsinaisia työpaikkoja ovat sekä Savukosken halli että Pyhätunturin halli tai että kumpaakin hallia käytettäisiin matkan mittaamisen lähtöpisteenä. Toisenlaiseen arvioon voidaan päätyä A:n tosiasiallisesta työskentelystä vielä mahdollisesti esitettävän lisäselvityksen perusteella, jos ilmenee, että myös Pyhätunturin halli on täyttänyt aiemmin selostetut varsinaisen työpaikan tunnusmerkit.

Työtuomioistuimesta annetun lain 39 §:n nojalla pyydetyssä lausunnossaan työtuomioistuin kiinnittää vielä huomiota saman lain 1 §:n merkitykseen asiassa, jossa työsopimuksen osapuolet ovat työehtosopimuslain 4 §:n 1 momentin nojalla sidottuja sovellettavaan, tulkinnaltaan riidanalaiseen työehtosopimukseen.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Kröger, H. Rautiainen, Sutela, Vuorio ja Raitoharju jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Lausunto on yksimielinen.