23.12.2008

Vaatimukset

Suomen Merimies-Unioni SM-U ry on vaatinut, että työtuomioistuin

velvoittaa Viking Line Abp:n maksamaan hyvityssakkoa työehtosopimuksen tieten rikkomisesta,

velvoittaa Suomen Varustamot ry:n maksamaan hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä ja

velvoittaa Viking Line Abp:n ja Suomen Varustamot ry:n yhteisvastuullisesti korvaamaan Suomen Merimies-Unioni SM-U ry:n oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Perusteet

Viking Line Abp:n työntekijä A on saanut pahan lihasrepeämän vapaa-ajalla sattuneessa tapaturmassa 11.7.2005. A:lla todettiin samana päivänä Sahalahden terveyskeskuksessa leikkausta edellyttävä rintalihaksen repeämä ja hänet lähetettiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Siellä A:n vamma diagnosoitiin aiemmasta poiketen hauislihaksen repeämäksi, joka paranisi ilman leikkausta.

A:n hakeuduttua jatkuvien kipujen johdosta työterveyslääkärille Mehiläiseen hänellä todettiin ultraäänitutkimuksessa 9.8.2005 aiemmasta diagnoosista poiketen leikkausta edellyttävä rintalihaksen repeämä. Mehiläisestä lähetettiin samana päivänä maksusitoumuspyyntö Viking Line Abp:n vakuutusyhtiöön. Vakuutusyhtiö ilmoitti A:lle, ettei se anna maksusitoumusta, koska kysymyksessä on vapaa-ajan tapaturma, jolloin Kela on ensisijainen korvauksen maksaja. Myös Viking Line Abp kieltäytyi maksusitoumuksen antamisesta.

Maksusitoumuksen epäämisen johdosta A:lle annettiin lähete Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, josta hän sai leikkausajaksi 3.11.2005. Vakuutusyhtiö kuitenkin ilmoitti 17.10.2005 A:lle kirjallisesti, että hänen pitäisi mennä leikkaukseen Mehiläiseen. A leikattiin Mehiläisessä 7.11.2005 eli lähes kolme kuukautta diagnoosin tekemisen jälkeen. A:n kuntoutuksen yhteydessä on sittemmin selvinnyt, ettei leikkauksella saatu täysin korjattua tapaturmassa sattunutta vammaa, koska rintalihaksen repeämä olisi edellyttänyt operatiivista hoitoa jo varhaisessa vaiheessa. Leikkauksen viipymisen johdosta A:lle on jäänyt pysyvä vamma ja haitta. Hänelle maksetaan korvausta tapaturman ja potilasvahingon perusteella.

Viking Line Abp on rikkonut työehtosopimuksen 10.4 kohtaa, koska se ei ole ottanut työehtosopimuksessa edellytetyn tasoista vapaa-ajan tapaturmavakuutusta työntekijöilleen eikä toisaalta ole huolehtinut siitä, että työntekijä saa hyväkseen tapaturmakorvaukset, koska yhtiö on laiminlyönyt vakuutuksenottovelvollisuutensa. Viking Line Abp ei myöskään ole viipymättä toimittanut A:n tapaturmailmoitusta vakuutusyhtiöön, eikä toisaalta ole huolehtinut siitä, että A saa tästä työnantajan laiminlyönnistä huolimatta hyväkseen työehtosopimuksessa edellytetyn korvauksen.

Työehtosopimuksen mukaan Viking Line Abp on ollut velvollinen ottamaan vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen samoin ehdoin kuin työtapaturman osalta on säädetty. Määräyksestä sovittaessa SM-U ry.n tarkoitus on ollut työehtosopimuksen sanamuodon mukainen. Määräyksen johdosta työntekijän kannalta ei pitäisi olla eroa siinä, onko tapaturma sattunut työ- vai vapaa-ajalla. Näin on kuitenkin tapahtunut. A:n vapaa-ajalla sattuneen tapaturman osalta on menetelty eri tavalla kuin, jos tapaturma olisi sattunut työajalla.

Viking Line Abp on sinänsä ottanut työntekijöilleen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen, mutta sen ehdot eivät täysin vastaa lakisääteistä tapaturmavakuutusta. Viking Line Abp:n ottamaan vapaa-ajan tapaturmavakuutukseen sovelletaan vakuutusyhtiön vakioehtoja, joiden 4.2 kohdan mukaan sairaanhoitokustannuksina korvataan ne sairaanhoitokustannukset, joihin vakuutettu on oikeutettu sairausvakuutuslain nojalla. Kelan hoitama sairausvakuutus on siten ensisijainen korvausjärjestelmä. Vakuutetun pitää ensin hakeutua julkiseen terveydenhuoltoon ja vaatia vakuutusyhtiöitä jälkikäteen korvausta niistä asiakasmaksuista, mitä hän joutuu maksamaan. Lakisääteisessä tapaturmavakuutuksessa ei ole vastaavaa rajausta. Työtapaturmavakuutus on ensisijainen korvausjärjestelmä, eikä korvauksia myönnettäessä soviteta yhteen muita korvauksia. Tapaturmavakuutuslain 15 §:n mukaan vahingoittuneella on oikeus saada korvaus tarpeellisesta sairaanhoidosta, jota annetaan julkisena taikka yksityisenä terveydenhuoltona vakuutusyhtiön maksusitoumusta vastaan. Vakuutusyhtiölle aiheutuvat kulut ovat lähtökohtaisesti samat siitä riippumatta, hoidetaanko vakuutettua julkisella vai yksityisellä puolella.

Mikäli Viking Line Abp olisi täyttänyt työehtosopimuksen mukaisen velvoitteensa ja ottanut lakisääteistä tapaturmavakuutusta vastaavan vakuutuksen vapaa-ajalle eli vakuutuksen ilman viittausta sairausvakuutuslain mukaisen järjestelmän ensisijaisuuteen, vakuutusyhtiö olisi tapaturmavakuutuslain 15 §:n nojalla myöntänyt A:lle maksusitoumuksen Mehiläisen leikkaukseen heti elokuussa 2005. Näin leikkaukseen pääseminen ei olisi kohtuuttomasti viivästynyt.

Viking Line Abp ei ole myöskään korjannut laiminlyöntiään huolehtimalla itse siitä, että A saa työehtosopimuksen edellyttämät korvaukset. Koska Viking Line Abp nimenomaisesti kieltäytyi antamasta maksusitoumusta A:n leikkaukseen, yhtiö on rikkonut myös työehtosopimuksen 10.4 kohdan 3 kappaleen määräystä.

Viking Line Abp toimitti A:n tapaturmailmoituksen vakuutusyhtiöön vasta 11.8.2005 eli 22 päivän kuluttua ilmoituksen vastaanottamisesta ja on siten rikkonut työehtosopimuksen 10.4. kohdan 4 kappaleen määräystä "viipymättä" toimittaa ilmoitus asianomaiseen vakuutuslaitokseen. Viking Line Abp ei ole A:n maksusitoumuspyynnöistä huolimatta huolehtinut siitä, että A saa hyväksensä lain mukaisen tapaturmakorvauksen. Näin ollen Viking Line Abp on rikkonut myös työehtosopimuksen 10.4 kohdan 5 kappaleen määräystä.

Viking Line Abp:n on pitänyt tietää rikkovansa työehtosopimuksen määräyksiä, kun se on ottanut tapaturmavakuutuksen huonommin ehdoin kuin mitä on säädetty työtapaturman osalta. Viking Line Abp ei ole sille annetusta mahdollisuudesta huolimatta korjannut laiminlyöntiään.

Hyvityssakon suuruutta arvioitaessa on otettava huomioon Viking Line Abp:n toiminnan tahallisuus ja se, ettei SM-U ry tai A ole antanut mitään aihetta rikkomukseen. Työehtosopimuksen piiriin kuuluu noin 1 400 merimiestä, joten Viking Line Abp:n rikkomus koskee potentiaalisesti hyvin laajaa merimiesten joukkoa. Työehtosopimuksen vastainen asiantila on vallinnut jo lähes koko työehtosopimuksen voimassaoloajan. Huomioon on otettava myös rikkomuksella aiheutetun vahingon suuruus: A:n diagnoosin tehnyt ortopedi on todennut, että varhaisen vaiheen leikkauksella olisi voitu nopeuttaa A:n kuntoutusta ja lyhentää työkyvyttömyysaikaa. A:lle aiheutuneen rintalihasrepeämän jälkitila alentaa A:n työkykyä edelleen selvästi. On selvää, että jos Viking Line Abp olisi noudattanut työehtosopimusta, A:lle aiheutunut vahinko ja haitta olisi ollut pienempi.

Ålands Redarföreningen rf:n (nykyisin Suomen Varustamot ry ) velvollisuutena on ollut huolehtia siitä, ettei sen jäsen riko työehtosopimuksen määräyksiä. Muodolliset erimielisyysneuvottelut Ålands Redarförening rf:n kanssa käytiin vasta 13.2.2008, mutta SM-U ry oli jo aiemmin tiedottanut työnantajayhdistykselle Viking Line Abp:n menettelystä. Työnantajayhdistyksen maksettavaksi määrättävän hyvityssakon suuruutta harkitessa on otettava huomioon edellä Viking Line Abp:n kohdalla mainitut seikat.

Vastaus kannevaatimuksiin

Viking Line Abp on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä

Viking Line Abp on vaatinut, että Suomen Merimies-Unioni SM-U ry velvoitetaan korvaamaan yhtiön oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Viking Line Abp ja kaikki suomalaiset ulkomaanliikennettä harjoittavat varustamot ovat koko työehtosopimushistorian ajan toteuttaneet sovellettavassa määräyksessä tarkoitetun vakuuttamisvelvollisuutensa ottamalla työntekijöilleen tapaturmavakuutuslain 57 §:n 2 momentissa säännellyn vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen. Näiden vakuutusten työehtosopimuksenmukaisuutta ei ole aiemmin riitautettu.

Korvattavaan sairaanhoitoon kuuluva hoito määritellään sekä työtapaturmien että vapaaehtoisten vakuutusten osalta lain 15a §:ssä, joten työtapaturmavakuutus ja 57 §:n 2 momentissa tarkoitettu vapaa-ajan tapaturmavakuutus takaavat yhtä kattavan vakuutusturvan. Näin ollen Viking Line Abp on täyttänyt työehtosopimusmääräyksen mukaisen vakuuttamisvelvollisuutensa ottamalla tapaturmavakuutuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitetun vakuutuksen työntekijöidensä vapaa-aikaa varten.

Viking Line Abp:n ottama vapaa-ajan tapaturmavakuutus ei estä vakuutusyhtiötä harkintansa mukaan antamasta tapaturman kärsineelle työntekijälle maksusitoumusta yksityiseen hoitoon. Vakuutusyhtiö on myöhemmin antanutkin A:lle tällaisen maksusitoumuksen. Jos A:n hoito on viivästynyt sen vuoksi, että vakuutusyhtiö on viivytellyt maksusitoumuksen antamisessa, kuuluu vastuu viivästyksen mahdollisista seurauksista vakuutusyhtiölle. Vakuutusyhtiön mahdollisesti virheellinen menettely ei osoita, että työnantajan ottama vakuutus olisi työehtosopimuksen vastainen.

Viking Line Abp:n ottaman vakuutuksen ehto 4.2 koskee korvausten yhteensovittamista, eikä sillä kanteessa esitetyin tavoin rajoiteta vahingonkärsineen vakuutussuojaa. Ehdon tarkoitus on ainoastaan estää vahingonkärsijää rikastumasta vahinkotapahtuman johdosta. Samansisältöinen ehto on kaikkien vapaaehtoisia tapaturmavakuutuksia myöntävien vakuutusyhtiöiden vakioehdoissa.

Viking Line Abp ei ole viivytellyt tapaturmailmoituksen toimittamisessa vakuutusyhtiölle, vaan tähän kulunut aika on ollut tavanomainen.

Vastaus kannevaatimuksiin

Suomen Varustamot ry on kiistänyt kanteen ja vaatinut sen hylkäämistä sekä Suomen Merimies-Unioni SM-U ry:n velvoittamista korvaamaan Suomen Varustamot ry:n oikeudenkäyntikulut laillisine viivästyskorkoineen.

Kanteen kiistämisen perusteet

Alan työehtosopimuksissa on ainakin vuodesta 1971 lähtien ollut määräys siitä, että työnantajan on vakuutettava työntekijä myös vapaa-aikana sattuvien tapaturmien varalle samoin ehdoin kuin työtapaturman varalle. Työnantajayhdistys on tarkistanut vakuutusyhtiöltä, että Viking Line Abp:llä on työehtosopimusmääräyksessä tarkoitettu vakuutus. Vakuutuksenantaja on ilmoittanut vakuutuksen vastaavan työehtosopimuksen määräystä. Koska Viking Line Abp ei ole rikkonut työehtosopimusta, ei myöskään työnantajayhdistys ole laiminlyönyt valvontavelvollisuuttaan.

TODISTELU

Kantajan kirjalliset todisteet

1. Vakuutusyhtiön vakuutusehdot
3. Ortopedi B:n lausunto 30.3.2006
3. Ortopedi C:n E-lausunto 29.1.2008
4. Ote Finstashipiä koskevasta työehtosopimuksesta
5. Vakuutusyhtiön A:lle lähettämä kirje 24.8.2005
6. Vakuutusyhtiö Fennian ja If -vakuutusyhtiön vakuutusehdot
7. A:n Viking Line Abp:lle 16.10.2005 lähettämä kirje
8.Vakuutusyhtiön maksusitoumuspäätös 17.10.2005

Vastaajien kirjalliset todisteet

Suomen Varustamot ry

1. Alandia-yhtiön lausunto 12.10.2006

2. Redarnas Ömsesidiga Försäkringsbolags -yhtiön antama m/s Isabellaa koskeva vakuutuskirja

Viking Line Abp:

1. Ote teoksesta Työtapaturmakirja (s. 168)
2. Redarnas Ömsesidiga Försäkringsbolags -yhtiön antama vakuutuskirja 16.12.2007 ja vakuutusehdot
3. If ja Pohjola yhtiöiden vapaa-ajan tapaturmia koskevat vakuutusehdot

Kantajan henkilötodistelu

1. Laivakokki A

Vastaajien henkilötodistelu

1. Varatuomari D

Perustelut

Tausta ja erimielisyys

Viking Line Abp:n palveluksessa oleva A on vapaa-ajallaan 11.7.2005 vahingoittunut tapaturmaisesti ja saanut rintalihaksen repeämän. Työterveyslääkäri on 9.8.2005 pyytänyt Alandia Bolagen -vakuutusyhtiöiltä maksusitoumusta vamman korjaamiseksi yksityisessä hoitolaitoksessa suoritettavalla leikkauksella. Vakuutuslaitos on kuitenkin kieltäytynyt maksusitoumuksen antamisesta ilmoittaen syyksi sen, että koska kysymys on vapaa-ajalla sattuneesta tapaturmasta, on ensisijainen korvausvastuu Kelalla. A:n pyydettyä tämän jälkeen maksusitoumusta Viking Line Abp:ltä on myös työnantaja kieltäytynyt antamasta maksusitoumusta leikkaukseen. A on tämän jälkeen saanut vamman hoitamiseksi lähetteen Tampereen yliopistolliseen sairaalaan, josta hänelle oli ilmoitettu leikkausajaksi 3.11.2005. Vakuutuslaitos on 17.10.2005 ilmoittanut antavansa maksusitoumuksen leikkauksen suorittamiseksi yksityisessä hoitolaitoksessa, jossa leikkaus on tehty 7.11.2005.

Suomen Merimies-Unioni SMU ry on katsonut Viking Line Abp:n laiminlyöneen työehtosopimuksen mukaisen vakuuttamisvelvollisuutensa, koska yhtiö ei ole ottanut työehtosopimuksessa edellytetyn tasoista vapaa-ajan vakuutusta. Mikäli yhtiön vakuuttamisvelvollisuus olisi täytetty työehtosopimuksen 10.4. kohdan määräysten mukaisesti eli työntekijät olisi vakuutettu vapaa-ajan tapaturman varalta samoin ehdoin kuin työtapaturman kohdalla, olisi tämä SM-U ry:n mukaan merkinnyt sitä, että A:lle olisi annettu maksusitoumus leikkaukseen heti, kun sitä oli pyydetty.

SM-U ry on lisäksi katsonut Viking Line Abp:n menetelleen työehtosopimuksen edellä mainitun kohdan vastaisesti, kun se ei ole toimittanut tapaturmailmoitusta vakuutuslaitokselle viipymättä. SM-U ry:n mukaan työnantajan toiminta on johtanut siihen, että tapaturmasta aiheutunutta vammaa ei ole hoidettu sen vaatimassa kiireellisessä aikataulussa, mistä johtuen A:lle on aiheutunut pysyvä vamma ja haitta.

A:n selvitys tapaturman jälkeisistä tapahtumista

A on kertonut tehneensä tapaturmailmoituksen laivan sairaanhoitajalle 20.7.2005 palattuaan vapaalta työvuorolleen. Koska työskentely ei vamman vuoksi onnistunut, otti A yhteyttä työterveyslääkäriin Tampereen Mehiläisessä. Työterveyslääkäri määräsi hänet ultraäänitutkimukseen, minkä jälkeen A kävi ortopedin vastaanotolla. Ortopedi kirjoitti 9.8.2005 vakuutuslaitokselle maksusitoumuspyynnön. Koska vamma ortopedin A:lle ilmoittaman mukaan näytti pahalta, ortopedi pyysi A:ta kiirehtimään vakuutuslaitosta maksusitoumuksen antamisessa. A soitti seuraavana päivänä vakuutuslaitokselle. Tällöin vakuutuslaitoksen virkailija ilmoitti, että koska kysymys oli vapaa-ajan tapaturmasta, vakuutuslaitos ei korvaa leikkausta. Tässä yhteydessä tuli myös ilmi, ettei vakuutuslaitos ollut vielä saanut tapaturmailmoitusta. Vakuutuslaitoksen kieltäydyttyä maksusitoumuksen antamisesta A oli yhteydessä Viking Line Abp:n henkilöstöpäällikköön ja tiedusteli, antaisiko työnantaja maksusitoumuksen leikkaukseen. Työnantaja kieltäytyi tästä ilmoittaen, että kustannusten maksaja olisi Kela.

Vakuutuslaitoksen ja työnantajan kieltäytymisten johdosta A oli joutunut alkuvaiheessa maksamaan muun muassa työterveyslääkärillä käyntinsä ja suoritetun ultraäänikuvauksen ja muut tutkimukset. Jos kysymyksessä olisi ollut työtapaturma, laskut olisivat menneet suoraan vakuutuslaitoksen maksettaviksi.

A:n mukaan hänelle on tapaturmasta jääneen vamman johdosta maksettu työnantajan vakuutuksen perusteella 3. haittaluokan mukainen haittaraha. Lisäksi hänelle on maksettu korvausta potilasvahinkolain mukaan. Tämän syynä on Tampereen yliopistollisessa sairaalassa työskentelevän lääkärin tekemä virheellinen diagnoosi ja hoito-ohje heti tapaturman jälkeen. A:n käsityksen mukaan hänen rintalihaksensa ei kipuilisi kuten nykyään, mikäli hän olisi päässyt leikkaukseen heti tapaturman sattumisen jälkeen.

Vapaa-ajan ja työajan tapaturmavakuutuksiin liittyvä selvitys

D toimii Alandia-konsernin Redarnas Ömsesidiga Försäkringsbolag -emoyhtiön lakimiehenä ja vastaa muun muassa lakisääteistä tapaturmavakuutusta hoitavan osaston toiminnasta. Hän on aikaisemmin toiminut muun muassa varustamon lakimiehenä ja osallistunut 1980-luvulla työehtosopimusneuvotteluihin. Vuoden 2005 alusta voimaantulleilla tapaturmavakuutuslain muutoksilla eli niin sanotulla TÄKY-uudistuksella julkista sairaanhoitoa antaville tahoille annettiin mahdollisuus periä vakuutuslaitoksilta ne kustannukset, jotka hoidon antaminen tosiasiallisesti niille aiheuttaa. Tämä uudistus koski vain pakollista tapaturmavakuutusta mutta ei tapaturmavakuutuslain 57 §:n 2 momentissa tarkoitettua vapaaehtoista vapaa-ajan tapaturmavakuutusta. Tapaturmavakuutuslakiin tehdyt muutokset antoivat vakuutuslaitokselle mahdollisuuden ohjata tapaturman uhriksi joutunut saamaan hoitoa paikassa, jossa hoito voidaan antaa nopeammin ja halvemmin kuin jossain muussa mahdollisessa paikassa. Vakuutuslaitoksella ei kuitenkaan ole hoitovastuuta, se on aina hoitavalla lääkärillä. TÄKY-uudistuksessa oli kysymys pelkästään siitä, kuka viime kädessä vastaa hoitokustannuksista. TÄKY-uudistus ei muuttanut korvausaluetta pakollisessa eikä myöskään vapaaehtoisessa vakuutuksessa, ja vakuutetulle korvataankin kummankin vakuutuksen mukaan tapaturmavakuutuslain 15a §:ssä mainittu sairaanhoito. Vapaaehtoisessa vapaa-ajan vakuutuksessa vakuutuslaitos on lähtökohtaisesti velvollinen korvaamaan sairaanhoidosta vain sen osuuden, josta vahingoittunut vastaa niin sanotun asiakasmaksulain mukaan. Vakuutuslaitos voi korvata tämän ylittävät kustannukset, jos sille on olemassa tapaturmavakuutuslain 57b §:ssä mainitut edellytykset.

D:n saaman tiedon mukaan vakuutuslaitoksen kieltäytyminen aluksi antamasta A:lle maksusitoumusta leikkaukseen on perustunut siihen, että vakuutuslaitokselle siihen mennessä toimitetun selvityksen perusteella vakuutuslaitoksen lääkäri oli katsonut, että leikkauksella ei voida enää tuossa vaiheessa edesauttaa A:n työhönpaluuta.

D on edelleen kertonut, että aika, jossa tapaturmailmoitus toimitetaan vakuutuslaitokselle, vaihtelee muutamasta päivästä jopa muutamiin kuukausiin. Kuukauden aikaa ei D:n mielestä voida pitää millään tavoin erityisen pitkänä.

Arviointi ja johtopäätökset

Työehtosopimuksen 10.4 kohdan ensimmäisen kappaleen mukaan työnantaja on velvollinen vakuuttamaan työntekijän vapaa-aikana sattuvan tapaturman varalta samoin ehdoin kuin työtapaturman varalta on laissa säädetty. SM-U ry on kanteessa katsonut, ettei Viking Line Abp ole täyttänyt työehtosopimuksen mukaista vakuuttamisvelvollisuuttaan.

Viking Line Abp:n vakuutusyhtiön Alandian myöntämän, tapaturmavakuutuslain 57 §:n 2 momentin mukaisen vapaaehtoisen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen vakuutusehtojen 4.1. kohdan mukaan korvaukset määräytyvät tapaturmavakuutuslain mukaan vakuutusehdoissa mainituin poikkeuksin. Ehtojen mukaan tapaturmavakuutuslain mukaisista sairaanhoitokuluista vähennetään se osuus, joka vakuutetulle on maksettu sairausvakuutuslain nojalla. Ehdoissa on tämän lisäksi todettu, että tapaturmavakuutuslain mukaisesta päivärahasta ja tapaturmaeläkkeestä vähennetään se päiväraha tai työkyvyttömyyseläke, johon vakuutettu on samalta ajalta oikeutettu sairausvakuutuslain nojalla. Näitä ehtoja on sovellettu muuttumattomina ainakin 1990-luvun loppupuolelta asti.

Vuoden 2005 alusta tulivat voimaan tapaturmavakuutuslain muutokset, joilla toteutettiin tapaturmavakuutuksen sairaanhoitokorvauksen täyskustannusvastuu. Tapaturmavakuutuslain 2 lukuun tehdyt muutokset merkitsivät sitä, että sairaanhoitopalveluiden järjestämisestä vastaavat kunnat ja kuntayhtymät saavat suoraan vakuutuslaitoksilta tapaturmavahinkopotilaiden hoidosta aiheutuneet kustannukset vähennettynä potilaalta perityllä asiakasmaksulla. Lainmuutoksilla (15 ja 15 b §) vakuutuslaitoksille annettiin myös aikaisempaa suurempi mahdollisuus vaikuttaa hoitopaikan valintaan ja siten vaikuttaa hoidosta aiheutuviin kustannuksiin. Muutoksilla luovuttiin aikaisemmasta julkisen sektorin hoidon pääsäännöstä. Lainmuutosten jälkeen tapaturmavahinkopotilas voidaan hoitaa joko yksityisen tai julkisen sairaanhoidon puolella. Myös tapaturmavakuutuslakiin sisältynyttä korvattavaa sairaanhoitoa koskevaa säännöstä muutettiin (uusi 15a §). Lain 15 §:n 1 momentissa, jossa säädetään vahingoittuneen oikeudesta saada korvaus vamman tai sairauden vuoksi tarpeellisesta sairaanhoidosta laissa mainittujen tahojen antamana, on todettu, että sairaanhoito annetaan tarpeettomia kustannuksia välttäen.

Täyskustannusvastuujärjestelmää ei ulotettu koskemaan tapaturmavakuutuslain 57 §:ssä tarkoitettuja työajan vakuutukseen liitettäviä vapaaehtoisia vapaa-ajan vakuutuksia. Lainmuutoksen yhteydessä tapaturmavakuuslakiin otettiin uusi 57b §, jossa todetaan, että poiketen siitä, mitä 15 ja 15 b §:ssä säädetään, tämän lain 57 § 2 ja 3 momentin vakuutuksen perusteella korvataan 15a §:n mukainen sairaanhoito tarpeettomia kustannuksia välttäen vahingoittuneen terveydentilaa kuitenkaan vaarantamatta. Korvauksena maksetaan se kustannusten osuus, josta vahingoittunut vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain perusteella. Vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen perusteella korvattavan sairaanhoidon korvausperusteiden ja maksettavan korvauksen kohdalla on siten tarkoitettu edelleen noudatettavaksi aikaisemman lain mukaisia ja uuteen lakiin kirjattuja korvausperiaatteita, eli korvauksena suoritetaan se kustannusten osuus, josta vahingoittunut vastaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain perusteella. Vapaaehtoisessa vakuutuksessa pääsääntönä siten edelleen on, että hoito korvataan julkisen terveydenhuollon asiakkaalta perimien maksujen mukaisesti. Tapaturmavakuutuslain 57b §:stä ilmenevin tavoin tämän ylittävät kustannukset voidaan korvata, jos se on perusteltua ottaen huomioon sairaanhoidon odotusajan olennainen vaikutus työkyvyttömyyden kestoon tai muu erityinen syy. Myös yksityisellä sektorilla annettu hoito voidaan siten korvata vapaaehtoisen vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen piirissä, mutta korvaaminen edellyttää vakuutuslaitoksen antamaa maksusitoumusta.

Työnantajan vakuuttamisvelvollisuutta koskevat määräykset ovat sisältyneet merenkulkualan työehtosopimukseen jo 1960-luvulta lähtien. Määräysten muutostarpeista ei ole keskusteltu työehtosopimusosapuolten välillä, vaikka tapaturmalakiin on vuosien aikana tehty muun muassa edellä mainitut muutokset. Ennen TÄKY-muutoksia tapaturmavakuutuslain korvausjärjestelmä on ollut samanlainen sekä pakollisen että vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen kohdalla. Korvausjärjestelmän eroista huolimatta se, mitä vakuutetulle sairaanhoitona korvataan, määräytyy edelleen sekä pakollisessa että vapaaehtoisessa tapaturmavakuutuksessa tapaturmavakuutuslain 15a §:n mukaisesti. Esimerkiksi A:lle on marraskuussa 2005 ollut tarjolla vakuutuksen kattama leikkaushoito sekä julkisessa että yksityisessä hoitolaitoksessa.

Työtuomioistuimelle ei ole esitetty selvitystä siitä, mitä osapuolet ovat määräyksestä sopiessaan tarkoittaneet sanoilla "samoin ehdoin". Muun selvityksen puuttuessa työtuomioistuin katsoo, että määräyksellä on tarkoitettu velvoittaa työnantaja huolehtimaan vakuutuksella siitä, että työntekijällä on myös vapaa-ajan tapaturman kohdalla mahdollisuus saada sairaanhoitoa samassa laajuudessa kuin jos tapaturma olisi sattunut työssä ja että hänellä on myös oikeus muihin tapaturmavakuutuslain mukaisiin etuuksiin. Työtuomioistuimen mielestä määräystä ei voida perustellusti tulkita siten, että työnantajalla olisi velvollisuus sellaisen vapaa-ajan vakuutuksen ottamiseen, jossa myös kustannusten jakautuminen vakuutuslaitoksen ja julkisen tai yksityisen sairaanhoitojärjestelmän kesken olisi samanlainen kuin pakollisessa tapaturmavakuutuksessa. Tämän sisältöistä sopimusehtoa tuskin voitaisiin edes pitää sellaisena työsuhteen ehtoja koskevana määräyksenä, josta voitaisiin pätevästi sopia työehtosopimuslain 1 §:n nojalla. Toisaalta korvausjärjestelmien erot sinänsä eivät rajoita vakuutetun oikeutta tapaturmavakuutuslain mukaisiin etuuksiin.

Viking Line Abp:n ottamalla vapaaehtoisella vakuutuksella A on saanut hyväkseen tapaturmavakuutuslain 15 a§ :n mukaisen sairaanhoidon. Kun työnantaja ei ole laiminlyönyt vakuuttamisvelvollisuuttaan, se ei myöskään ole vastuussa vakuutuslaitoksen menettelystä, joka koskee sairaanhoidon korvaamista koskevan asian käsittelyä ja vakuutuslaitoksen asiassa tekemiä päätöksiä. Vakuutuslaitoksen maksusitoumuksen antamisesta kieltäytymisen johdosta ei vakuuttamisvelvollisuutensa täyttäneellä Viking Line Abp:llä ole myöskään ollut työehtosopimukseen perustuvaa velvollisuutta antaa A:lle tämän pyytämää maksusitoumusta.

Työehtosopimuksen 10.4 kohdan neljännen kappaleen mukaan työntekijän on ilmoitettava työnantajalle heti häntä kohdanneesta tapaturmasta. Varustamon on puolestaan lähetettävä tapaturmailmoitus viipymättä tapaturman tapahduttua vakuutuslaitokselle. Saman kohdan viidennessä kappaleessa on sovittu siitä, että jos varustamo laiminlyö tapaturmailmoituksen ajoissa lähettämisen vakuutuslaitokselle, varustamo vastaa siitä, että työntekijä saa kuitenkin hyväksensä lain mukaisen tapaturmakorvauksen.

A on ilmoittanut 20.7.2007 työnantajalle häntä 11.7.2005 kohdanneesta tapaturmasta. Työnantajan laatima tapaturmailmoitus on saapunut vakuutuslaitokselle 11.8.2005. Todistaja D:n kertoman mukaan käytännössä tapaturmailmoitukset toimitetaan vakuutuslaitokselle ajassa, joka vaihtelee muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen, eikä yhden kuukauden aikaa voida pitää pitkänä.

Työehtosopimuksessa ei ole asetettu mitään tarkkaa aikaa, jossa tapaturmailmoitus tulisi toimittaa vakuutuslaitokselle. Kun A:n tapaturmaa koskeva ilmoitus on toimitettu vakuutuslaitokselle ajassa, jota ei asiassa esitetyn niukan selvityksen perusteella voida pitää käytännöstä poikkeavana, ei Viking Line Abp:n voida tältä osin katsoa rikkoneen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Edellä esitetyn mukaan Viking Line Abp ei ole rikkonut A:n asiassa työehtosopimusta. Näin ollen myöskään Suomen Varustamot ry ei ole laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuuttaan.

Oikeudenkäyntikulut

Tapaturmavakuutuslakiin tehtyjen muutosten vaikutus pitkän aikaa voimassa olleen työehtosopimusmääräyksen tulkintaan on ollut epäselvä kysymys. Asianosaisilla on siten ollut perusteltua aihetta tähän oikeudenkäyntiin. Tämän vuoksi Viking Line Abp ja Suomen Varustamot ry saavat jutun voittaessaankin työtuomioistuimesta annetun lain 33a §:n 1 momentin nojalla pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Viking Line Abp ja Suomen Varustamot ry saavat itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Saloheimo puheenjohtajana sekä Lonka, Virtanen, Kari, Vertanen ja Lehto jäseninä. Sihteeri on ollut Laurila.

Tuomio on yksimielinen.