21.3.1997

Vaatimukset

Puu ja erityisalojen liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan metsäalan työehtosopimuksen 4 §:n 4.2 kohdan henkilökohtaista aikapalkkaa koskevan määräyksen ja metsäalan työehtosopimuksen muuttamista koskevan 29.9.1995 päivätyn pöytäkirjan palkkoja koskevan 2 kohdan määräyksen oikeaksi sisällöksi ja tulkinnaksi sen, että työntekijän palkan määräytyessä henkilökohtaisen aikapalkan perusteella palkka on laskettava 1.11.1995 lukien siten, että työehtosopimuksen mukaiseen työkohtaiseen palkkaan (taulukkopalkkaan) lisätään saman suuruinen prosentuaalinen henkilökohtainen palkanosa kuin työntekijällä oli ennen 1.11.1995 voimaan tullutta palkkojen korotusta.

Puu ja erityisalojen liitto on vaatinut työtuomioistuinta tuomitsemaan Metsähallituksen työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen 4 §:n 4.1. ja 4.2. kohtien sekä metsäalan työehtosopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan määräysten tieten rikkomisesta.

Puu- ja erityisalojen liitto on lisäksi vaatinut Metsähallituksen velvoittamista korvaamaan liiton oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Metsäalan työehtosopimuksen 4 §:n mukaan työntekijän palkka määräytyi tehtävän työn vaativuuden mukaisena työkohtaisena päiväpalkkana (aikapalkkana) siten, että alinta vaativuutta vastaava työkohtainen palkka oli vaativuusryhmä 1 mukainen työkohtainen päiväpalkka ja ylintä vaativuutta vastaava työkohtainen palkka vastaavasti vaativuusryhmä 3 mukainen työkohtainen päiväpalkka. Lisäksi aikapalkkaan sisältyi työntekijän pätevyyden mukaan maksettava henkilökohtainen palkanosa, joka määräytyi suoraan työkohtaisen palkan mukaan. Henkilökohtainen palkanosa oli 2-20 prosenttia työkohtaisesta palkasta.

Työehtosopimuksen muuttamista koskevan 29.9.1995 päivätyn pöytäkirjan palkkoja koskevassa kohdassa oli sovittu siitä, että työkohtaisia päiväpalkkoja korotettiin 1.11.1995 alkaen 8,40 markkaa päivässä ja 1.10.1996 alkaen 5,20 markkaa päivässä. Uusia palkkoja oli sovittu sovellettavaksi 1.11.1995 tilittämättä olleisiin palkkoihin. Siten vaativuusryhmässä 3 työkohtainen taulukkopalkka oli noussut 308,58 markkaan päivässä ja työntekijän kokonaispalkka henkilökohtaisen palkanosan ollessa esimerkiksi 10 prosenttia 339,44 markkaan päivässä.

Metsähallituksen Savukosken yksikössä oli työehtosopimuksen muuttamista koskevaa pöytäkirjaa tulkittu siten, että korotus kohdistui vain vaativuusryhmäkohtaisiin (taulukko)palkkoihin. Metsähallituksen palkanlaskentaohjelma oli ohjelmoitu laskemaan palkat siten, että esimerkiksi vaativuusryhmä 3:n työkohtainen (taulukko)palkka korotettuna 8,40 markalla oli 308,58 markkaa päivässä. Tähän palkanlaskentaohjelmassa lisättiin henkilökohtainen, suoraan työkohtaisen palkan mukaan määräytyvä palkanosa esimerkiksi 10 prosenttia eli 30,86 markkaa. Työntekijän aikapalkaksi tuli siten 339,44 markkaa. Näin muodostuneesta henkilökohtaisesta aikapalkasta Metsähallitus kuitenkin vähensi sisäisen soveltamisohjeen perusteella mainitun esimerkin tilanteessa henkilökohtaisesta palkanosasta 10 prosenttia vastaavat 0,84 markkaa päivässä. Tällaisesta vähennyksestä ei ollut sovittu metsäalan työehtosopimuksessa tai sen muuttamista koskevassa pöytäkirjassa.

Metsähallituksen ohjeistama palkankorotuskäytäntö 1.11.1995 palkankorotuksiin johti käytännössä siihen, että työntekijän henkilökohtaisen palkanosan prosentuaalinen osuus (2-20 %) työkohtaisesta palkasta pieneni sanotun palkankorotuksen yhteydessä, vaikka tätä ei ollut pöytäkirjaa allekirjoitettaessa tarkoitettu. Tätä tuki myös työehtosopimuksen 4 §:n 4.1. kohdan henkilökohtaisen palkanosan määrittämistä aikapalkkauksessa koskevan määräyksen toinen kappale. Sen mukaan henkilökohtainen palkanosa tarkistettiin, kun työntekijän pääasiassa tekemät työt muuttuivat tai pätevyystekijät sitä edellyttivät, kuitenkin vähintään kerran vuodessa. Nyt esillä olevassa tilanteessa tehdyt työt tai pätevyystekijät eivät olleet muuttuneet.

Metsähallituksen tulkinta juonsi juurensa ilmeisesti keskusjärjestöjen neuvottelutulokseen, joka oli koskenut talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittista sopimusta vuosille 1996 - 1997. Keskusjärjestöjen välisen neuvottelutuloksen 2.3 kohdan mukaan yksityisen sektorin työehtosopimusten ohje- ja taulukkopalkkoja korotetaan 1.11.1995 ja 1.10.1996 lukien kullakin sopimusalalla yleiskorotusta vastaavalla prosentti- tai markkamäärällä siten, ettei korotus aiheuta sovitun yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten palkkojen korotuksia.

Metsäalan työehtosopimuksen muuttamista koskeneissa neuvotteluissa työnantajapuoli oli 18.9.1995 jättänyt esityksensä työehtosopimuksen muuttamista koskevaksi pöytäkirjaksi. Siinä työnantajapuoli oli ehdottanut, että aikapalkkoja korotetaan 1.11.1995 ja 1.10.1996 lukien yleiskorotusta vastaavalla prosentti- ja markkamäärällä siten, ettei korotus aiheuta sovitun yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten aikapalkkojen korotuksia. Tätä ehdotusta ei ollut hyväksytty eikä esityksen tekstiä ollut kirjattu puheena olevaan työehtosopimuksen muuttamista koskevaan pöytäkirjaan.

Puu- ja erityisalojen liiton sekä Maaseudun Työnantajaliiton välisessä maatalousalan työehtosopimuksen muuttamista koskevassa pöytäkirjan 3 §:ssä, toisin kuin metsäalan työehtosopimuksen vastaavassa pöytäkirjassa, on todettu, että ohjepalkkojen korotukset eivät saa aiheuttaa 2 §:ssä sovittujen korotusten ylittäviä henkilökohtaisten palkkojen korotuksia.

Puu- ja erityisalojen liiton sekä Metsähallituksen, Metsäteollisuus ry:n ja Yksityismetsätalouden Työnantajat ry:n välisessä 29.9.1995 voimaan tulleessa taimitarhaalan työehtosopimuksessa palkkarakennelma oli samankaltainen kuin metsäalan työehtosopimuksessa. Tässä sopimuksessa henkilökohtainen aikapalkka määräytyi rakenteellisesti samalla tavalla kuin metsäalan työehtosopimuksessa eli työntekijän pääasiallisesti tekemien töiden työkohtaisen palkan ja henkilökohtaisen palkanosan perusteella. Viimeksi mainittu palkanosa oli 2-20 prosenttia työkohtaisesta palkasta. Taimitarha-alan työehtosopimuksessa työkohtaiset tuntipalkat oli 1.11.1995 määritelty siten, että työkohtaisiin tuntipalkkoihin tullut yleiskorotus oli ollut 1.11.1995 lukien pienempi kuin 8,40 markkaa päivässä. Tällä rakennelmalla oli otettu huomioon henkilökohtaisen palkanosan (2-20 %) korottava vaikutus, minkä vuoksi yleiskorotus työkohtaisiin tuntipalkkoihin oli jäänyt pienemmäksi kuin edellä mainittu 8,40 markkaa päivässä.

Edellä esitetty tuki sitä kantajaliiton omaksumaa kantaa, että metsäalan työehtosopimuksessa oli 1.11.1995 lukienkin palkan määräytyessä henkilökohtaisen aikapalkan perusteella yleiskorotus laskettava siten, että työehtosopimuksen mukaiseen työkohtaiseen palkkaan lisättiin saman suuruinen prosentuaalinen henkilökohtainen palkanosa kuin työntekijällä oli ollut ennen 1.11.1995 voimaan tullutta yleiskorotusta.

Metsähallitus oli 9.11.1995 antanut muun muassa yksiköidensä tilittäjille tiedotteen 18/95. Sen mukaan aikapalkkaisissa töissä palkanlaskenta tapahtui siten, että työkohtaisen palkan ja henkilökohtaisen osuuden kautta lasketuista päiväpalkoista vähennettiin tiedotteessa esitetyn taulukon mukaiset luvut. Tämä Metsähallituksen palkanlaskentaohje johti siihen, että aikapalkkaisen työntekijän palkankorotus 1.11.1995 oli pienempi kuin miksi se olisi työehtosopimuksen työkohtaisen palkan ja prosentuaalisen henkilökohtaisen palkanosan perusteella muutoin määräytynyt. Se johti myös siihen, että työntekijöiden henkilökohtainen prosentuaalinen palkanosa (2-20 %) työkohtaisesta palkasta oli pienentynyt 1.11.1995 toteutetun palkankorotuksen yhteydessä. Tämä oli vastoin työehtosopimuksen 4 §:ään sisältyvää henkilökohtaisen palkan-osan määrittämistä aikapalkkauksessa koskevaa määräystä.

Metsähallituksen edellä selostettu ohjeistus oli työehtosopimuksen edellä mainittujen määräysten ja työehtosopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan sisällön ja sanamuodon vastainen. Metsähallitus oli tuomittava hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta.

Vaatimukset

Metsähallitus on vaatinut kanteen hylkäämistä sekä Puu- ja erityisalojen liiton velvoittamista korvaamaan metsähallituksen oikeudenkäyntikulut laillisine korkoineen.

Perustelut

Talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittinen sopimus vuosille 1996 - 1997 edellytti, että sen mukaiset työehtosopimukset olivat palkkaratkaisuiltaan täsmällisesti sen mukaisia. Tämän korostamiseksi oli sanottuun keskusjärjestöjen allekirjoittamaan sopimukseen otettu kohta, jossa oli edellytetty, että työehtosopimusten ohje- ja taulukkopalkkoja korotetaan kullakin sopimusalalla yleiskorotusta vastaavalla prosentti- tai markkamäärällä siten, ettei korotus aiheuta sovitun yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten palkkojen korotuksia.

Metsäalan työehtosopimus oli solmittu talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittisen sopimuksen mukaisena ja sen reunaehtoja noudattaen. Molemmat osapuolet olivat olleet yhtä mieltä tästä lähtökohdasta. Sen vuoksi oli perusteetonta väittää, että metsäalan työehtosopimusta solmittaessa olisi ollut tarkoitus poiketa talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittisesta sopimuksesta vastoin sitä ilmoitusta, joka työehtosopimuksen sisällöstä oli annettu valtakunnansovittelijalle. Myöskään neuvottelujen kulku ja sisältö eivät tukeneet tätä väitettä.

Metsäalan työehtosopimusta koskeneissa neuvotteluissa työn-antajapuoli oli aluksi tehnyt esityksen palkkojen korottamisesta siten, että urakkapalkkojen korotus toteutettaisiin ehdotuksessa olevia rahakertoimia käyttäen ja että työkohtaisia palkkoja (= aikatyön taulukkopalkkoja) korotettaisiin samoilla kertoimilla. Tämän lisäksi oli esitetty, että henkilökohtaisia aikapalkkoja korotettaisiin yleiskorotuksella. Kun kertoimet oli määritelty urakkajoutuisuuden perusteella, olisi samojen kertoimien käyttäminen työkohtaisissa palkoissa (= aikapalkoissa) johtanut siihen, että taulukkopalkat olisivat nousseet yleiskorotusta vähemmän. Kun Puu- ja erityisalojen liitto ei ollut hyväksynyt tätä ratkaisua ja kun toisaalta erityisesti työnantajapuoli oli edellyttänyt, että mikään ryhmä palkkaustavasta riippumatta ei saisi sovittuja korotuksia suurempia korotuksia, oli päädytty ratkaisuun, jossa aikaisemmasta menettelystä poiketen aika- ja urakkapalkoille oli sovittu erilaiset rahakertoimet. Kun aikapalkoille olivat tulleet omat työkohtaiset palkat, joihin oli lisätty pennimääräinen yleiskorotus, oli selvää, että taulukon mukaisesti menetellen kaikkien aikapalkalla työskentelevien yleiskorotus tuli olemaan sovitun suuruinen, eikä erityistä rajoituslauseketta enää tarvittu.

Neuvotteluissa ei ollut edes ollut esillä henkilökohtaisen palkan-osan korottaminen, koska koko yleiskorotus oli käytetty työkohtaisen palkanosan korottamiseen. Vaikka työehtosopimuksessa ei ollut nimenomaisesti sitä sanottu, oli talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittisen sopimuksen ehto, että taulukkopalkkojen korotus ei saanut aiheuttaa sovitun yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten palkkojen korotuksia, voimassa myös metsäalalla.

Metsäalalla tehdyn työehtosopimusratkaisun seurauksena henkilökohtaisten palkanosien prosentuaalinen osuus työkohtaisesta palkanosasta oli pienentynyt. Henkilökohtaisen palkan-osan määritti yksin työnantaja paikallisesti sovittujen määrittämisohjeiden perusteella. Mikäli työnantaja katsoi henkilökohtaisen palkanosan olevan yleiskorotuksen jälkeen väärässä suhteessa asianomaisen työntekijän pätevyyteen tai työkohtaiseen osuuteen, työnantajalla oli mahdollisuus muuttaa sitä.

Syksyllä 1995 tehdyt työehtosopimusratkaisut olivat aiheuttaneet eräillä muilla sopimusaloilla sovittujenkin prosenttiosuuksien muuttumista. Syynä niissäkin oli ollut palkkaratkaisujen tiukka raami.

Työehtosopimuksen mukaisen yleiskorotuksen teknisellä toteuttamistavalla ei ollut merkitystä työehtosopimuksen tulkinnan kannalta, eikä sillä ollut merkitystä sopimuksen sisältöä ja tarkoitusta arvioitaessa.

Metsäalan työehtosopimuksesta sovittaessa oli sovittu siitä, että se oli talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittisen sopimuksen vuosille 1996 - 1997 mukainen työehtosopimusratkaisu palkkaratkaisunkin osalta. Metsähallituksessa toteutetut palkankorotukset olivat olleet sekä talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittisen ratkaisun että metsäalan työehtosopimuksen mukaiset.

Perustelut

Metsäalan työehtosopimuksen 4 §:n mukaan metsätöiden palkkauksen perusteena ovat työntekijän tekemän työn vaativuus, työntekijän pätevyys työssään ja työsuoritus. Työntekijän henkilökohtainen aikapalkka määräytyy hänen pääasiallisesti suorittamansa työn työkohtaisen palkan ja henkilökohtaisen palkanosan perusteella. Työkohtaiset päiväpalkat on työehtosopimuksen 4.2 kohdan taulukossa ryhmitelty kolmeen vaativuusryhmään. Henkilökohtainen palkanosa on määräyksen mukaan 2 - 20 prosenttia työkohtaisesta palkasta.

Työmarkkinakeskusjärjestöjen syksyllä 1995 saavuttaman neuvottelutuloksen talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittiseksi sopimukseksi vuosille 1996 - 1997 mukaan palkantarkistuksissa yleiskorotusten suuruus 1.11.1995 tai sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta alkaen on 105 penniä tunnilta tai 180 markkaa kuukaudelta, kuitenkin vähintään 1,8 prosenttia. Yleiskorotuksen suuruus edellä mainituin ehdoin 1.10.1996 alkaen on 65 penniä tunnilta tai 110 markkaa kuukaudelta, kuitenkin vähintään 1,3 prosenttia. Edelleen sanotun neuvottelutuloksen ohjepalkkoja ja muita palkkaperusteita koskevan kohdan mukaan yksityisen sektorin työehtosopimusten ohje- ja taulukkopalkkoja korotetaan sanottuina ajankohtina kullakin sopimusalalla yleiskorotusta vastaavalla prosentti- tai markkamäärällä siten, ettei korotus aiheuta yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten palkkojen korotuksia.

Metsäalan työehtosopimuksen muuttamista koskevan 29.9.1995 päivätyn pöytäkirjan mukaan työehtosopimusta ja sen allekirjoituspöytäkirjan määräyksiä noudatetaan muuttamista koskevassa pöytäkirjassa mainituin muutoksin 31.1.1998 saakka. Pöytäkirjan johdannosta käy ilmi, että allekirjoittaneet osapuolet ovat tehneet pöytäkirjan tarkoittaman sopimuksen keskusjärjestöjen talous-, työllisyys- ja työmarkkinapoliittiseksi sopimukseksi vuosille 1996 - 1997 saavuttaman neuvottelutuloksen mukaisesti. Sanotun pöytäkirjan palkkoja koskevan 2 kohdan mukaan yleiskorotus aikapalkkoihin 1.11.1995 alkaen on 8,40 markkaa päivässä ja 1.10.1996 alkaen 5,20 markkaa päivässä. Työkohtaisia palkkoja on korotettu tulopoliittisessa kokonaisratkaisussa sovitun yleiskorotuksen määrällä. Henkilökohtaisen palkanosan määräytymistä koskevia määräyksiä ei työehtosopimuksen muuttamista koskevaan pöytäkirjaan sisälly. Sen sijaan pöytäkirjaan on otettu erilliset määräykset urakan rahakertoimista.

Metsähallituksen Savukosken yksikössä on 1.11.1995 alkaen sovellettu työkohtaisia palkkamääräyksiä siten, että yleiskorotus ei ole vaikuttanut korottavasti työkohtaisen palkan perusteella määräytyvän henkilökohtaisen palkanosan määrään, vaan henkilökohtaisen palkanosan prosentuaalinen osuus työkohtaisesta palkasta on tosiasiallisesti pienentynyt.

Osapuolten välille on syntynyt erimielisyys siitä, voiko työntekijän aikapalkan henkilökohtaisen palkanosan prosentuaalinen osuus työkohtaisesta palkasta edellä tarkoitetulla tavalla pienentyä palkankorotuksen yhteydessä. Puu- ja erityisalojen liiton mukaan palkkoja koskevalla korotusratkaisulla ei ole tarkoitettu muuttaa henkilökohtaisen palkanosan määräytymisperusteita. Metsähallitus on puolestaan katsonut, että pennimääräisen yleiskorotuksen kohdistamisella kokonaan työkohtaisiin palkkoihin osapuolet eivät ole tarkoittaneet poiketa työmarkkinapoliittisen sopimuksen neuvottelutuloksen mukaisista korotuksista.

Metsäalan eri osapuolten väliset neuvottelut on käyty edellä mainitun työmarkkinapoliittisen neuvottelutuloksen pohjalta ottamatta sitä kuitenkaan osaksi työehtosopimusta. Työnantajapuoli on 18.9.1995 tehnyt esityksensä metsäalan työehtosopimuksen muuttamista koskevaksi pöytäkirjaksi. Tuon esityksen mukaan työkohtaisten urakkapalkkojen korotus olisi toteutettu samoja rahakertoimia käyttäen kuin aikatyön taulukkopalkkojen korottaminen. Aikapalkkoja olisi lisäksi korotettu yleiskorotuksella. Esitys oli sisältänyt myös määräyksen, jonka mukaan aikapalkkojen korotus ei saanut aiheuttaa sovitun yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten aikapalkkojen korotuksia. Puu- ja erityisalojen liitto ei ollut hyväksynyt esitystä, koska se ei ollut yltänyt keskusjärjestöjen välisen esityksen tasolle.

Puu- ja erityisalojen liitto oli tehnyt vastaesityksen, jonka mukaan 105 pennin korotus tuntipalkkaan olisi viety suoraan taulukkopalkkoihin. Työnantajapuoli ei kuitenkaan ollut tätä esitystä hyväksynyt, koska se olisi suorassa urakassa johtanut liian korkeaan palkankorotukseen.

Neuvottelujen tuloksena osapuolet ovat sopineet edellä ilmenevällä tavalla erikseen urakan rahakertoimet ja työkohtaiset palkat. Työkohtaisiin palkkoihin on lisätty pennimääräinen yleiskorotus, jolloin kaikkien aikapalkalla työskentelevien työntekijöiden yleiskorotus on muodostunut samansuuruiseksi. Yleiskorotuksen vaikutus aikapalkkojen henkilökohtaisen palkanosan määräytymiseen ei nimenomaisesti ole ollut neuvotteluissa esillä.

Työtuomioistuimessa on kuultu työehtosopimuksen muuttamista koskevan pöytäkirjan sopimusneuvotteluihin osallistuneita työntekijäliiton sihteeriä todistelutarkoituksessa ja työntekijäliiton osastopäällikköä ja työehtosihteeriä sekä Metsäteollisuus ry:n työmarkkinayksikön asiamiestä todistajina.

Työntekijäliiton osastopäällikön mukaan metsäalalla suurin osa töistä on urakkapalkkaisia töitä. Sen sijaan aikapalkalla suoritettavien töiden osuus on jäänyt alle 20 prosentin, ja näin aikapalkkojen osuus alan palkkasummasta on muodostunut varsin vähäiseksi. Työmarkkinapoliittiseen kokonaisratkaisun neuvottelutuloksen mukaisia palkantarkistuksia ei metsäalan työehtosopimuksen palkkausjärjestelmän vuoksi ollut voitu ottaa suoraan työehtosopimukseen. Osastopäällikkö on kertomansa mukaan neuvottelujen ollessa käynnissä henkilökohtaisesti puhelimitse sopinut Metsäteollisuus ry:n edustajan kanssa ratkaisumallista, jonka mukaan urakkapalkkojen laskentaa varten laaditaan omat rahakertoimensa ja yleiskorotus viedään kokonaisuudessaan taulukkopalkkoihin. Tästä ratkaisumallista on sen jälkeen neuvoteltu työehtosopimusneuvotteluissa. Näissä neuvotteluissa osapuolet ovat osastopäällikön mukaan todenneet aikapalkan henkilökohtaisen palkanosan korotusprosentilla olevan niin vähäisen vaikutuksen alan kokonaispalkkasummaan, että urakan rahakertoimilla voitiin huolehtia sopimuksen kokonaiskustannusvaikutuksesta niin, ettei yleiskorotuksen ylittävien henkilökohtaisten aikapalkkojen korotusta rajoittavaa määräystä sopimuksessa tarvittu. Näin työmarkkinapoliittisen kokonaisratkaisun neuvottelutulos oli sovellettavissa alalle. Osastopäällikön mukaan osapuolet olivat neuvotteluissa pitäneet ratkaisua hyvänä sen vuoksi, ettei määräyksen soveltaminen aiheuttaisi ongelmia kentällä, ja lisäksi olleet puolin ja toisin tyytyväisiä siitä, että ratkaisun avulla oli vältytty puuttumasta vuonna 1993 metsäalalle sovittuun palkkarakenteeseen.

Työntekijäliiton sihteerin mukaan metsäalalle on vuonna 1993 hyväksytty uusi palkkausjärjestelmä. Seuraavana vuonna palkankorotuksia koskeneessa liittokohtaisessa ratkaisussa on sovittu ainoastaan työkohtaisten palkkojen korottamisesta. Aikapalkkojen henkilökohtaisen osan määräytymiseen tai henkilökohtaisen osan prosenttiosuuksiin ei tuolloin ole puututtu. Sihteerin mukaan työnantajapuolelta on syksyllä 1995 työehtosopimuksen muuttamista koskeneissa neuvotteluissa esitetty työmarkkinapoliittiseen neuvottelutulokseen sisällytetyn niin sanotun leikkuripykälän kaltaista määräystä siitä, ettei aikapalkkojen korotus saa aiheuttaa sovitun yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten aikapalkkojen korotuksia. Työntekijäpuoli ei ollut pitänyt tuollaisen määräyksen pöytäkirjaan ottamista tarkoituksenmukaisena eikä työehtosopimuksen palkkausjärjestelmään sopivana.

Työntekijäliiton työehtosihteerin mukaan syksyn 1995 työehtosopimusneuvotteluissa on pohdittu tapaa, jolla tulopoliittisen sopimuksen mukainen palkankorotus voitaisiin toteuttaa alalla käyttöönotetun uuden palkkausjärjestelmän rakenteisiin puuttumatta. Tämä on ollut mahdollista, kun aikapalkkojen korotukset on viety sellaisenaan taulukkopalkkoihin. Muita ehtoja palkankorotuksen soveltamisesta työehtosopimukseen ei ole sovittu.

Metsäteollisuus ry:n työmarkkinayksikön asiamiehen mukaan työmarkkinapoliittinen neuvottelutulos oli asettanut tiukat edellytykset sille, mitä metsäalan työehtosopimuksessa voitiin palkoista sopia. Työnantajapuolen neuvottelijat olivat neuvotteluissa pitäneet itsestään selvänä, että palkankorotus ei saa aiheuttaa sovitun yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisten palkkojen korotuksia. Neuvotteluissa ei ollut ollut esillä työehtosopimuksen mukaisen palkkausjärjestelmän henkilökohtaisen palkanosan määräytymisen muuttamista koskevat kysymykset eikä myöskään henkilökohtaisen palkanosan muodostuminen sopimusratkaisun perusteella.

Osaksi samojen sopimuspuolten välisessä taimitarha-alaa koskevassa työehtosopimuksessa palkkausjärjestelmä on metsäalan sopimuksen palkkausjärjestelmän kaltainen. Taimitarha-alalla työkohtaisten palkkojen taulukkokorotuksia määritettäessä oli otettu huomioon henkilökohtaisen palkanosan määräytymisperusteen aikapalkkaa korottava vaikutus. Tämä on todistajana kuullun työehtosihteerin mukaan johtunut osaksi siitä, että taimitarha-alalla tehdään työtä aikapalkalla huomattavasti enemmän kuin metsäalalla.

Työtuomioistuimelle esitetty jossakin määrin ristiriitainen selvitys työtuomioistuimen mielestä osoittaa, että osapuolet ovat syksyn 1995 neuvotteluissa pyrkineet löytämään palkankorotusten toteuttamisessa mallin, jonka avulla voitaisiin säilyttää alalla käytössä oleva palkkausjärjestelmä muuttumattomana. Edelleen selvityksen mukaan aikapalkalla tehtävä työ alalla on varsin vähäistä. Työnantajapuoli on neuvottelujen kestäessä luopunut esityksestään yleiskorotuksen ylittäviä henkilökohtaisia aikapalkkojen korotuksia estävän määräyksen ottamisesta pöytäkirjaan. Lisäksi osittain samojen sopimusosapuolten välillä tehdyssä edellä mainitussa toisen alan sopimuksessa aikapalkkojen korottuminen henkilökohtaisen palkanosan kautta on otettu taulukoissa huomioon. Työtuomioistuimen mielestä niin työnantaja- kuin työntekijäpuolenkin neuvottelijoiden on sopimusneuvottelujen kestäessä täytynyt havaita työehtosopimuksen henkilökohtaista aikapalkkaa koskevan määräyksen johtavan aikapalkalla työskentelevien työntekijöiden henkilökohtaisten palkkojen korottumiseen yli työmarkkinapoliittisen sopimuksen neuvottelutuloksen. Kun korotusta koskevan rajoitusmääräyksen ottamisesta pöytäkirjaan on näissä oloissa luovuttu eikä työnantajapuoli ole tuolloin selkeästi tuonut ilmi tarkoitustaan kuitenkin soveltaa sopimusta aikapalkkojen osalta tiukasti työmarkkinapoliittisen neuvottelutuloksen mukaisesti, työntekijäpuoli on perustellusti voinut käsittää työnantajapuolen luopuneen aikapalkkojen korotuksen rajoittamisesta työmarkkinapoliittisen neuvottelutuloksen mukaiseksi. Näillä perusteilla työtuomioistuin katsoo sopimuksen tarkoitusta parhaiten vastaavan tulkinnan, jonka mukaan työmarkkinapoliittisen neuvottelutuloksen palkkaratkaisua sovelletaan alalla työntekijäpuolen esittämällä tavalla kokonaispalkkasumman puitteissa kokonaisratkaisuna siten, että aikapalkkojen henkilökohtaisen palkanosan korottumiselle ei ole estettä.

Metsähallituksen tiedotteessaan antama palkanlaskentaohje on johtanut siihen, että aikapalkkaisen työntekijän palkankorotus 1.11.1995 on ollut pienempi kuin se työehtosopimuksen työkohtaisen palkan ja prosentuaalisen henkilökohtaisen palkanosan perusteella muutoin määräytyisi. Metsähallitus on siten menetellyt työehtosopimuksen vastaisesti. Kun asia on kuitenkin ollut tulkinnanvarainen, metsähallituksen ei ole katsottava rikkoneen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että metsäalan työehtosopimuksen 4 §:n 4.2. kohdan henkilökohtaista aikapalkkaa koskevan määräyksen ja metsäalan työehtosopimuksen muuttamista koskevan 29.9.1995 päivätyn pöytäkirjan palkkoja koskevan 2 kohdan määräyksen mukaan työntekijän palkan määräytyessä henkilökohtaisen aikapalkan perusteella palkka on muiden edellytysten täyttyessä laskettava 1.11.1995 alkaen siten, että työehtosopimuksen mukaiseen työkohtaiseen palkkaan lisätään saman suuruinen prosentuaalinen henkilökohtainen palkanosa kuin työntekijällä oli ennen 1.11.1995 voimaan tullutta palkkojen korotusta.

Kanne hylätään enemmälti.

Asian laatu ja lopputulos huomioon ottaen saavat asianosaiset itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Kauppinen puheenjohtajana sekä Tiitinen, Kontio, Vänttinen, Lähteenmäki ja Kiuru jäseninä. Esittelijä on ollut Salonen.

Tuomio on yksimielinen.