TT:1995-9
- Asiasanat
- Kanteen tutkiminen, ks. neuvottelu-, velvollisuus, vahvistuskanneintressi, Neuvotteluvelvollisuus, Tarjoilijan palkkaus, Tulkinta, Tulkinta, perusteena, - määräyksen syntyhistoria, - työehtosopimuksen rakenne, - vakiintunut soveltamiskäytäntö, Työehtosopimuksen tieten rikkominen, Vahvistuskanneintressi, Valvontavelvollisuus, - työehtosopimuksen määräysten noudattamiseksi
- Tapausvuosi
- 1995
- Antopäivä
- Diaarinumero
- D:1994/75
Majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksessa määrättiin toisaalta kiinteäpalkkaisten tarjoilijain ja toisaalta palvelurahapalkkaisten tarjoilijain palkkauksesta.
Palkkamääräysten syntyhistoriasta, työehtosopimuksen rakenteesta samoin kuin työehtosopimuksen vakiintuneesta soveltamiskäytännöstä esitetyn selvityksen perusteella työehtosopimusosapuolten tarkoitusta parhaiten vastasi se tulkinta, että tarjoilijoiden palkkaus oli järjestettävä sanottujen palkkausmuotojen mukaan taikka niitä yhdistämällä. Sovellettu, osaksi asiakkaiden vapaaehtoisesti maksamiin juomarahoihin perustuva palkkausjärjestelmä oli siten työehtosopimuksen vastainen.
Käyttöön otettu palkkausjärjestelmä takasi sellaisenaan työehtosopimuksen palvelurahapalkkaisen tarjoilijan takuupalkkatason. Muutoinkin järjestelmän työehtosopimuksen vastaisuus oli siinä määrin tulkinnanvarainen, ettei työnantajan voitu katsoa rikkoneen työehtosopimusta tieten.
Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden ei myöskään työnantajaliiton ollut katsottava laiminlyöneen asiassa valvontavelvollisuuttaan.
Kysymys myös kanteen tutkimisesta. (Ään.)
Kantaja Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL ry Vastaajat Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ry Siipipyörä Oy
TUOMIO
TYÖEHTOSOPIMUKSEN MÄÄRÄYKSET
Asianosaisliittojen välillä 1.12.1993 30.11.1994 voimassa olleessa majoitus ja ravitsemisalan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
7 § Kiinteäpalkkaiset työntekijät 1. Kiinteäpalkkaisille työntekijöille pisimmältä työehtosopimuksen mukaiselta säännölliseltä työajalta maksettavat kuukausipalkat mainitaan tämän sopimuksen palkkaliitteessä (Liite 1). Työntekijän kuukausipalkkaa ei kuitenkaan vähennetä, vaikka säännöllinen työaika olisi tässä kohdassa mainittua lyhyempi, ellei asiasta työntekijän kanssa erikseen toisin sovita. Liitteessä mainitut palkat ovat vähimmäispalkkoja, ja niitä voidaan korottaa työntekijän taitavuuden, työtehon, ahkeruuden, kielitaidon ja alallaolovuosien ym. seikkojen perusteella.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
8 § Palvelurahapalkkaiset työntekijät 1. Tarjoilijat
Asiakkailta peritään maanantaista keskiviikkoon palvelurahaa 14 % kaikkien tarjoiltujen valmisteiden myyntihinnasta. Torstaista sunnuntaihin, arkipyhinä, itsenäisyyspäivänä ja vapunpäivänä samoin kuin niiden aattoina 00.00-24.00 alkavina työvuoroina palveluraha on 15 % kaikkien tarjoiltujen valmisteiden myyntihinnasta.
Palvelurahan tarjoilija tilittää päivittäin työajan päätyttyä liikkeen kassaan, ja sitä vastaava määrä maksetaan tarjoilijalle henkilökohtaisen myynnin perusteella.
Yhteistilauksessa jaetaan kertyneet palvelurahat tarjoilun suorittaneiden tarjoilijoiden kesken, elleivät he keskenään toisin sovi.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
Tarjoilijan takuupalkka
Säännöllistä työaikaa tekevälle palvelurahapalkkaiselle tarjoilijalle työnantaja takaa kuukaudessa työvuorolistan mukaiselta säännölliseltä työajalta palkkaliitteen (Liite 2) mukaisen takuupalkka-ansion.
Takuupalkka tarkistetaan aina kahdelta edelliseltä kuukaudelta. Jos esimerkiksi tammi-helmikuun ansio säännölliseltä työajalta vastaa takuupalkka-ansiota, suoritetaan seuraavaksi tarkistus helmimaaliskuun ajalta jne. siten, että tarkistuksessa on sama kuukausi mukana kaksi kertaa. Ellei kahden kuukauden säännöllisenä työaikana ansaittu palveluraha-ansio täytä kuukausitakuupalkkaa kerrottuna kahdella, työnantaja suorittaa tarjoilijalle takuupalkan ja palveluraha-ansion välisen erotuksen. Kun takuupalkka on suoritettu, katkeaa tarkistuskausi siten, että sitä kuukautta, jolta takuupalkka on jouduttu suorittamaan, ei enää oteta huomioon, vaan vasta kaksi seuraavaa kuukautta muodostavat seuraavan tarkistuskauden.
= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =
KANNE
Kanteessa esitetyt vaatimukset
Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Siipipyörä Oy on rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä ottaessaan käyttöön vapaaksi palvelurahajärjestelmäksi kutsumansa palkkausmuodon. Lisäksi HRHL on vaatinut Siipipyörä Oy:n tuomitsemista työehtosopimuksen rikkomisen johdosta hyvityssakkoon työehtosopimuslain 7 ja 10 §:n nojalla sekä Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton tuomitsemista hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden rikkomisesta työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla.
Lisäksi HRHL on vaatinut vastaajien velvoittamista yhteisvastuullisesti korvaamaan oikeudenkäyntikulut korkoineen.
Perustelut
Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL on työtuomioistuimessa lausunut, että vastaajaliiton jäsenyritys Siipipyörä Oy, joka käytti yritystoiminnassaan myös toiminimeä Hyvä Ystävä, harjoitti ravintolatoimintaa muun ohessa Helsingin kaupungissa sijaitsevassa Hunter's Grill and Bar-nimisessä ravintolassa. Ravintolasalin tarjoilijat ja baarimestarit työskentelivät aiemmin työehtosopimuksen 7 §:n mukaisesti kiinteällä palkalla. Vuoden 1994 helmikuussa ravintolan nimi oli muuttunut nykyiseksi Hunter's Grill and Bar'iksi ja ravintolan liikeideassa oli tapahtunut joitain muitakin pieniä muutoksia. Näiden muutosten yhteydessä Siipipyörä Oy oli ilmoittanut ravintolan tarjoilijoille, että he siirtyisivät tekemään työtään aikaisemman kiinteän palkan sijasta niin sanotulla vapaalla palvelurahapalkalla. Mikäli tarjoilijat kuitenkin haluaisivat jatkaa kiinteällä palkalla oli heidän mahdollista siirtyä tekemään työtä baarissa, missä palkka ja palkkaustapa olisivat entiset.
Osa tarjoilijoista oli suostunut allekirjoittamaan uuden työsopimuksen, jossa heidän palkkauksensa oli sovittu niin sanotun vapaan palvelurahapalkan mukaisesti. Hunter's ravintolasaliin oli sittemmin palkattu uusiakin tarjoilijoita näillä samoilla ehdoilla. Tarjoilijoita oli kesällä 1994 ollut töissä uudella palkkausjärjestelmällä ainakin kuusitoista.
Tämä vapaa palvelurahapalkka, tosiasiassa vanha juomarahapalkka tarkoitti sitä, että Siipipyörä Oy maksoi tarjoilijalle 15 markan suuruisen tuntipalkan tehdyiltä työtunneilta. Yli kuuden hengen seurueet maksoivat aina tarjoilijalle palvelurahaa 15 prosenttia myytyjen valmisteiden hinnasta. Lisäksi tarjoilijalla oli mahdollisuus saada asiakkailta vapaaehtoisina lahjoina palvelurahaa, josta tarjoilija oli velvollinen pitämään kirjanpitoa niin verottajaa kuin takuupalkan tarkistusta silmälläpitäen. Kahden kuukauden jälkeen suoritettiin tarkistus ja mikäli tarjoilija ei ollut saanut kiinteänä palkkana ja vapaaehtoisina lahjoina yhteensä palvelurahapalkkaisen tarjoilijan takuupalkan määrää eli 46,43 markkaa tunnissa tai 7 382 markkaa kuukaudessa, suoritti Siipipyörä Oy erotuksen takuupalkkana tarjoilijalle.
Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n saatua tiedon uudesta palkkausjärjestelmästä helmikuussa 1994 se oli heti ilmoittanut kirjeitse Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitolle, että palkkausjärjestelmä oli työehtosopimuksen vastainen ja edellyttänyt liiton valvovan, että sen jäsenyritys lopettaisi työehtosopimuksen vastaisen kokeilun. HRHL:n näkemyksen mukaan alalle oli työehtosopimuksessa sovittu tarjoilijoille ainoastaan kaksi palkkausjärjestelmää: työehtosopimuksen 7 §:n mukainen kiinteä palkka, jossa tarjoilija sai vähintään työehtosopimuksen mukaisen taulukkopalkan tehdyltä työajalta ja 8 §:n mukainen palvelurahapalkka, jossa tarjoilija sai 14 tai 15 prosenttia palvelurahana myytyjen valmisteiden määrästä. Muunlaisia palkkausjärjestelmiä tarjoilijoille voitiin luoda ainoastaan mikäli liitot erikseen siitä työehtosopimuksella sopivat. Siipipyörä Oy:n omin päätöksin luoma vapaa palvelurahapalkka ei voinut tulla kysymykseen, koska tämän tyyppinen asiakkaiden maksettavaan juomarahaan perustuva palkkaustapa oli nimenomaisesti työehtosopimuksessa suljettu pois. 1930-luvulla yleisessä käytössä ollut juomarahapalkkajärjestelmä oli tosiasiassa ollut kielletty jo vuodesta 1938 lukien ja viimeistään vuodesta 1948, kun asiassa siirryttiin työehtosopimuspohjaiseen säätelyyn.
Asiakkailta perittävä laskuun merkittävä palveluraha, joka kuului vähentymättömänä tarjoilijalle, oli sittemmin ollut aina 1980-luvun puoliväliin saakka vallitseva palkkausjärjestelmä. Sen rinnalle ja sitä yleisemmäksikin oli nyttemmin tullut kiinteä palkkajärjestelmä.
Vaikka Siipipyörä Oy:ssä Hunter's Grill and Bar'ssa nyt käyttöönotetussa järjestelmässä jonkin verran poikettiin kielletystä juomarahapalkasta, muun muassa takuupalkan osalta, oli sen kuitenkin katsottava olevan työehtosopimuksen vastainen. Työehtosopimuksen 7 § edellytti Hunter's Grill and Barin tarjoilijoiden palkan olevan vähintään työehtosopimuksen palkkataulukkojen suuruinen eli 38,69 - 41,86 markkaa tunnissa, mutta se oli vain 15 markkaa tunnissa. Työehtosopimuksen 8 §:n mukainen palvelurahapalkkaus taas puolestaan edellyttäisi, että tarjoilija saisi palkkanaan 14 tai 15 prosenttia valmisteiden myyntihinnasta, mutta näin ei tapahtunut, ei edes silloin kun asiakkaita oli kuusi tai enemmän. Näissäkin tapauksissa hinnoissa olevan palvelurahan otti itselleen Siipipyörä Oy. Työehtosopimuksen vastainen menettely oli ilmeisen selvää.
VASTAUS
Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Siipipyörä Oy ovat kiistäneet kanteen, vaatineet sen hylkäämistä ja oikeudenkäyntikulujensa korvaamista korkoineen.
Työehtosopimuksen 20 §:n 2 kohdan mukaan sopimuksen tulkintaa ja rikkomista koskevista erimielisyyksistä on ensin neuvoteltava työnantajan ja työntekijäin kesken siten kuin luottamusmiessopimuksen soveltamispöytäkirjassa on sovittu. Siipipyörä Oy:n ravintola Hunter's Grill and Barin henkilökunnan välillä ei vallinnut erimielisyyttä työntekijöihin noudatettavan palkkausjärjestelmän suhteen. Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL oli tästä huolimatta saattanut palkkausjärjestelmän työtuomioistuimen tutkittavaksi.
Siipipyörä Oy oli uudistanut keväällä 1994 Helsingissä sijaitsevan ravintola Hyvä Ystävä Kaivokadun liikeidean täysin. Entinen Hyvä Ystävä -konseptilla toiminut ravintola oli muutettu Hunter's Grill and Bar -nimiseksi palveluravintolaksi, jonka toiminnassa keskityttiin korkeaan laatuun sekä itse tuotteissa että asiakaspalvelussa. Syynä muutokseen oli pyrkimys markkina-aseman parantamiseen vahvasti kilpailevalla ja laman puristuksissa elävällä ravintola-alalla. Samassa yhteydessä liikeidean muutosta tukemaan oli tehty huomattava sisustusinvestointi, jolla pyrittiin lisäämään asiakkaiden viihtyvyyttä.
Palveluraharavintola-liikeidea edellytti ravintolan henkilökunnalta uudenlaista asennoitumista asiakaspalveluun. Yhtenä keinona saada henkilökunta sitoutumaan korkeatasoiseen, asiakkaiden tarpeet huomioon ottavaan yksilölliseen palveluun oli yrityksessä lähdetty kokeilemaan uudenlaista palkkausjärjestelmää. Lähtökohtana oli kokonaan uusi palvelujärjestelmä, jonka yksi osa oli siihen liittyvä palkkausjärjestelmä. Yrityksessä oli kehitetty tätä tarkoitusta varten vapaan palvelurahapalkkauksen nimellä esitelty palkkausjärjestelmä, jossa pääosa ansioista määräytyi työntekijän asiakaspalvelun perusteella. Kiinteän palkan osuus oli 15 markkaa tunnissa. Työntekijän ansiotaso määräytyi siis ensisijaisesti hyvän asiakaspalvelun perusteella siten, että asiakas määritteli palvelun rahallisen arvon.
Uudesta kokeilusta oli sovittu työnantajan ja henkilökunnan välillä hyvässä hengessä. Kokeilun tavoitteet ja käytännön toteutus oli selvitetty henkilökunnalle yksityiskohtaisesti. Tämä oli täysin välttämätöntäkin, koska kokeilu perustui vapaaehtoisuuteen ja edellytti työntekijöiltä sitoutumista uuteen järjestelmään. Uusista työsuhteen ehdoista oli sovittu työsopimusten muutoksilla. Muutokset olivat voimassa vuoden 1994 loppuun. Osoituksena siitä, että kaikki kokeilun piirissä olevat työntekijät olivat hyväksyneet järjestelmän, oli se, ettei ainuttakaan riitatapausta ole ilmennyt kokeilun aikana. Näin ollen myöskään HRHL ei voinut perustaa kannettaan yksittäiseen erimielisyyteen.
Työehtosopimuksessa oli määräykset kiinteäpalkkaisista työntekijöistä ja palvelurahapalkkaisista työntekijöistä. HRHL lähti siitä, että työehtosopimus kieltäisi muiden vaihtoehtoisten palkkaustapojen käytön. Työehtosopimuksen sanamuoto ei tukenut tätä tulkintaa. Mikäli vaihtoehtoiset palkkaustavat olisi haluttu kieltää, tulisi työehtosopimuksessa olla kieltomääräys tai maininta siitä, että työntekijöihin oli pakko soveltaa jompaa kumpaa työehtosopimuksessa kuvattua palkkaustapaa.
Koska työehtosopimuksessa ei kielletty muiden vaihtoehtoisten palkkausjärjestelmien käyttöä, oli niitä pidettävä sallittuina edellyttäen, että työntekijälle maksetaan suuruudeltaan työehtosopimuksen mukaista vähimmäispalkkaa. Tämä olikin keskeinen seikka arvioitaessa Siipipyörä Oy:n palkkausjärjestelmän suhdetta työehtosopimukseen.
Ravintola Hunter's Grill and Barin työntekijöiden palkka muodostui kahdesta osasta. Työnantaja maksoi työntekijälle 15 markan tuntipalkan, ja muun palkanosan muodostivat asiakkaiden maksamat, asiakaspalvelun laatuun perustuvat palvelurahat. Oikeudellisesti asiakkaiden maksamat palvelurahat olivat kiistatta työntekijän työstään saamaa palkkaa. Olennaista järjestelmän työehtosopimuksenmukaisuuden kannalta oli kuitenkin se, että työnantaja takasi työntekijöille työehtosopimuksen palvelurahapalkkaisen tarjoilijan takuupalkan suuruisen kuukausipalkan. Tällä hetkellä työehtosopimuksen mukainen takuupalkka Helsingissä oli 7 382 markkaa. Työnantaja sitoutui siis takaamaan työntekijälle työehtosopimuksen mukaisen vähimmäispalkan, jos työntekijälle maksettu 15 markan tuntipalkka ja asiakkaiden maksama palveluraha eivät tähän yhteensä yltäneet. Kokonaan toinen asia olisi arvioida sellaisia palkkausjärjestelmiä, joissa työehtosopimuksen taso alitettaisiin.
Oli täysin selvää, että työehtosopimuksen vähimmäispalkkasäännöksen tarkoituksena ei voinut olla työsopimuksen osapuolien kahlitseminen noudattamaan palkan määräytymisessä yksinomaan tiettyä menettelyä vaan tarkoituksena oli ja täytyikin olla taata työntekijälle työehtosopimuksessa sovittu palkan määrä.
Osoituksena siitä, että työehtosopimus ei estänyt vaihtoehtoisten palkkausjärjestelmien käyttöä, olivat lukuisat alan yrityksissä erityisesti 1980- ja 1990-luvuilla käyttöönotetut tulospalkkausjärjestelmät. Yhteisenä piirteenä näille järjestelmille oli ollut palkkauksen sitominen yrityksen tai ravintolan kannattavuuteen erilaisten tulospalkkioiden ja bonusten kautta. Myös HRHL oli ollut tietoinen käytetyistä palkkausjärjestelmistä.
TYÖTUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Käsittelyratkaisu
Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto on esittänyt, että kanteen tutkimiselle työtuomioistuimessa ei ehkä ole edellytyksiä. Työnantajan ja työntekijöiden välillä ei ole ollut erimielisyyttä noudatettavasta palkkausjärjestelmästä eikä asiasta ole käyty työehtosopimuksessa edellytettyjä paikallisia erimielisyysneuvotteluja.
Kanteessa on kysymys ensisijaisesti majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen 7 ja 8 §:n tulkinnasta; onko sopimusosapuolten tarkoituksena ollut sopia tyhjentävästi tarjoilijoiden palkkauksessa käytettävissä olevista palkkausjärjestelmistä. Kun sopimuksen tehneillä liitoilla on tästä erilaiset käsitykset, Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:llä on perusteltu oikeudellinen tarve saattaa asia työtuomioistuimen ratkaistavaksi siitä huolimatta, että kyseisen työpaikan työntekijät eivät ole työnantajan menettelyä riitauttaneet. Kun lisäksi liittojen välillä on erimielisyydestä neuvoteltu työehtosopimuksessa edellytetyllä tavalla, asian tutkimiselle työtuomioistuimessa ei ole laillista estettä.
Pääasiaratkaisu
Perustelut
Majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksessa on erikseen määräykset kiinteäpalkkaisten ja erikseen palvelurahapalkkaisten työntekijöiden palkkauksesta. Eräissä tehtävissä voidaan työehtosopimuksen määräysten mukaan soveltaa myös mainittujen palkkaustapojen yhdistelmiä.
Tarjoilijoiden palkkaus voidaan sopia joko kiinteänä tai palvelurahaperusteisena palkkauksena. Kiinteäpalkkaisen tarjoilijan palkka määräytyy työehtosopimuksen 7 §:n perusteella sopimuksen palkkaliitteen mukaisesti. Työehtosopimuksen 8 §:n 1 kohdan mukaan palvelurahapalkkaisen tarjoilijan palkkaus määräytyy määräprosenttisena palvelurahana tarjoiltujen valmisteiden myyntihinnasta, jonka tarjoilija tilittää päivittäin työajan päätyttyä liikkeen kassaan ja jota vastaava määrä maksetaan tarjoilijalle henkilökohtaisen myynnin perusteella. Säännöllistä työaikaa tekevälle palvelurahapalkkaiselle tarjoilijalle työnantaja takaa kuukaudessa työehtosopimuksen palkkaliitteen mukaisen takuupalkka-ansion.
Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n mukaan muut kuin 7 ja 8 §:n mukaiset tarjoilijoiden palkkausjärjestelmät eivät työehtosopimuksen mukaan ole mahdollisia. Kantansa tueksi liitto on esittänyt selvitystä tarjoilijoiden palkkausjärjestelmän kehityksestä. Ennen työehtosopimusten solmimista käytössä oli ollut yleisimmin juomarahaan perustuva järjestelmä, jossa työnantaja ei maksanut tarjoilijoille lainkaan palkkaa, vaan tarjoilijan ansion määrä riippui asiakkaiden antamista juomarahoista. Palkkaukseen liittyvien epäkohtien korjaamiseksi on vuonna 1938 sovittu tarjoiluhenkilökunnalle tulevien tarjoilumaksujen määräämisen perusteista. Sopimuksen mukaan tarjoilumaksu oli 10 - 15 prosenttia laskun määrästä. Samalla on sovittu, että näiden säännösten vastaiset aiemmin tehdyt sopimukset katsottiin mitättömiksi.
Työtuomioistuimelle ei ole esitetty selvitystä, onko myöhemmin tehtyihin sopimuksiin sisältynyt vastaavaa muut palkkausjärjestelmät kieltävää määräystä. Sellaista nimenomaista kieltoa ei sisälly nyt tulkittavana olevaan sopimukseen.
Majoitus- ja ravitsemisalalla on esitetyn selvityksen mukaan ollut kokeilutarkoituksessa 1980 ja 1990 -luvuilla käytössä palkkausjärjestelmiä, joissa on poikettu työehtosopimuksen 7 ja 8 §:n mukaisesta palkkauksesta. Tällöin tarjoiluhenkilökunnalle on esimerkiksi voitu maksaa työehtosopimuksen 7 §:n mukaista palkkaa pienempää kiinteätä palkkaa, ja sen lisäksi myynnin perusteella määräytyvää, 8 §:n mukaista palkkaa pienempää palvelurahapalkkaa. Palkkaus on näissä tapauksissa ollut kuitenkin vähintään 7 §:n tarkoittaman takuupalkan suuruinen. Alalla on ilmoitettu suoritetun myös muunlaisia kannustepalkkajärjestelyjä, joiden tarkemmasta sisällöstä ei kuitenkaan ole esitetty selvitystä. Kokeilut, joita ei ole toteutettu työehtosopimuksen muodossa, on tehty Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n myötävaikutuksella.
Se, että sopijaliitot ovat hyväksyneet kuvatunlaiset järjestelmät, jotka ovat perustuneet osittain kiinteään palkkaan ja osittain myynnin tai kannattavuuden perusteella määräytyvään palkkaan, työtuomioistuimen mielestä osoittaa, etteivät työehtosopimuksen tehneet liitot ole tarkoittaneet sopimusta sovellettavaksi niin kaavamaisesti, että tarjoilijoiden palkkauksessa noudatettavia palkkausjärjestelmiä olisivat vain 7 §:n mukainen kiinteä palkka ja 8 §:n 1 kohdan mukainen palvelurahapalkka.
Kuitenkin sopimushistoriasta esitetyn selvityksen valossa on katsottava näytetyksi, että sopijaosapuolet ovat aikoinaan tarjoilijoiden kiinteästä tariffipalkkauksesta sopiessaan tarkoittaneet tämän palkkaustavan ainoaksi vaihtoehdoksi kiinteälle palkkaukselle tilanteessa, jossa aiemmin yleisin palkkaustapa on ollut juomarahapalkkaus. Työtuomioistuimelle ei ole esitetty selvitystä, joka osoittaisi juomarahapalkkausta tämän jälkeen sovelletun tarjoilijoiden palkkauksessa ennen nyt esillä olevaa tapausta. Edellä tarkoitetut, Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton tulkintansa tueksi viittaamat työehtosopimuksen 7 ja 8 §:n mukaisista palkkausjärjestelmistä poikkeavat kokeilujärjestelmät ovat nekin esitetyn selvityksen mukaan olleet lähinnä kiinteän palkkauksen ja myyntiin perustuvan palvelurahapalkkauksen yhdistelmiä.
Työehtosopimuksen palkkaustapaa koskevilla määräyksillä ei välttämättä ole ollut entisenkaltaista merkitystä työsuhteissa sovellettavina vähimmäisehtoina enää sen jälkeen kun työehtosopimukseen on otettu määräykset takuupalkkauksesta. Kuitenkin työehtosopimukseen edelleen sisältyy omia yksityiskohtaisia palkkausjärjestelmää koskevia määräyksiä eri nimikkeillä työskenteleville työntekijöille.
Majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimus tuntee myös asiakkaiden vapaaehtoisesti maksamiin palvelurahoihin osittain tai kokonaan perustuvan palkkausjärjestelmän. Tällaista palkkaustapaa sovelletaan esimerkiksi hotellilähetti/pikkoloihin, joiden työehtosopimuksen 7 §:n 4 kohdassa kuvattu palkkausjärjestelmä on Siipipyörä Oy:ssä sovellettuun järjestelmään verrattava. Kuitenkin se, että hotellilähetti/pikkoloiden osalta on työehtosopimuksessa samalla sovittu erityisistä palkkatakuujärjestelmän toteutumisen edellyttämistä järjestelyistä viittaa työtuomioistuimen mielestä siihen, että kysymys on poikkeuksellisesta, ilman eri määräystä vain tähän ammattiryhmään sovellettavaksi tarkoitetusta järjestelmästä.
Palkkamääräysten syntyhistoriasta, työehtosopimuksen rakenteesta samoin kuin työehtosopimuksen vakiintuneesta soveltamiskäytännöstä esitetyn selvityksen perusteella työtuomioistuin katsoo työehtosopimusosapuolten tarkoitusta parhaiten vastaavan tulkinnan, että tarjoilijoiden palkkaus on järjestettävä joko työehtosopimuksen 7 tai 8 §:n 1 kohdassa sovitulla tavalla tai näitä palkkausmuotoja yhdistämällä. Siipipyörä Oy:n tarjoilijoiden palkkaukseen soveltama, osaksi asiakkaiden vapaaehtoisesti maksamiin juomarahoihin perustuva palkkausjärjestelmä on siten työehtosopimuksen vastainen.
Siipipyörä Oy:n käyttöönottama palkkausjärjestelmä on sellaisenaan taannut tarjoilijoille työehtosopimuksen 8 §:n mukaisen takuupalkkatason. Muutoinkin järjestelmän työehtosopimuksen vastaisuus on ollut siinä määrin tulkinnanvarainen, ettei yhtiön voida katsoa rikkoneen työehtosopimusta työehtosopimuslain 7 §:ssä tarkoitetulla tavalla. Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden myöskään Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliiton ei ole katsottava laiminlyöneen asiassa valvontavelvollisuuttaan.
Tuomiolauselma
Työtuomioistuin vahvistaa, että Siipipyörä Oy on rikkonut majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksen määräyksiä ottaessaan käyttöön palkkausjärjestelmän, jossa tarjoilijoiden palkkaus osaksi koostuu asiakkaiden vapaaehtoisesti maksamista juomarahoista.
Enemmälti kanne hylätään.
Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Tiitinen, Rautiainen, Tiitola, Pystynen ja Porttila jäseninä. Esittelijä on ollut Silvola.
Eri mieltä olevan jäsen Rautiaisen lausunto:
Jutussa ei ole esitetty näyttöä siitä, että majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimukseen sisältyisi nimenomainen määräys tai sopimuksen osapuolten yhteisesti hyväksymä käytäntö, joka kieltäisi työehtosopimuksen 7 ja 8 §:stä poikkeavat palkkaustavat. Sellaista määräystä ei ole ainakaan nyt tulkittavana olevassa työehtosopimuksessa.
Majoitus- ja ravitsemisalalla on osapuolten esittämän selvityksen mukaan ollut kokeilutarkoituksessa 1980- ja 1990-luvuilla lukuisissa tapauksissa käytössä palkkausjärjestelmiä, joissa on poikettu työehtosopimuksen 7 ja 8 §:n mukaisista palkkaustavoista. Näissä tapauksissa tarjoiluhenkilökunnalle on esimerkiksi voitu maksaa työehtosopimuksen 7 §:n mukaista palkkaa pienempää kiinteätä palkkaa, ja sen lisäksi myynnin perusteella määräytyvää, 8 §:n mukaista palkkaa pienempää palvelurahapalkkaa. Palkka on näissä tapauksissa ollut kuitenkin vähintään 7 §:n tarkoittaman takuupalkan suuruinen. Osapuolten kertoman mukaan alalla on ollut käytössä myös muunlaisia kannustepalkkajärjestelyjä, joiden tarkemmasta sisällöstä ei kuitenkaan ole esitetty selvitystä. Kokeilut, joita ei ole toteutettu työehtosopimuksen muodossa, on tehty Hotelli- ja Ravintolahenkilökunnan Liitto HRHL:n myötävaikutuksella.
Kun sopimusosapuolet ovat hyväksyneet kuvatunlaiset järjestelmät, jotka ovat perustuneet osittain kiinteään palkkaan ja osittain myynnin tai kannattavuuden perusteella määräytyvään palkkaan, tämä osoittaa, etteivät työehtosopimuksen tehneet liitot ole tarkoittaneet sopimusta sovellettavaksi siten, että oikeudellisesti sallittuja palkkaustapoja olisivat vain 7 §:n mukainen kiinteä palkka ja 8 §:n mukainen palvelurahapalkkajärjestelmä. Tämä lähtökohta vastaa yleistä työehtosopimuskäytäntöä, jonka mukaan työnantaja ja työntekijä voivat vapaasti sopia palkkaustavasta, ellei työehtosopimuksessa ole nimenomaisesti rajoitettu tietyn yksilöidyn palkkaustavan käyttöä.
Siipipyörä Oy:ssä käytössä olevassa palkkausjärjestelmässä palkkaus koostuu osaksi kiinteästä osasta, osaksi myynnin perusteella määräytyvistä ja osaksi asiakkaiden vapaaehtoisesti maksamista palvelurahoista. Myös majoitus- ja ravitsemisalan työehtosopimuksessa on eräiden asiakaspalvelussa työskentelevien työntekijäryhmien osalta sovittu, että heidän palkkansa voi kokonaan tai osaksi koostua asiakkailta tulevista palvelumaksuista. Työehtosopimusosapuolet ovat näin hyväksyneet, että tällaiset palvelumaksut voivat majoitus- ja ravitsemisalalla olla sopimuksen palkkamääräyksissä tarkoitettua palkkaa. Sopimusta ei tule esitetyn selvityksen valossa tulkita tältä osin siten, että tällainen palkkaustavan käyttö olisi rajattu ainoastaan tiettyihin työntekijäryhmiin.
Työehtosopimuksen määräykset ovat oikeudelliselta luonteeltaan vähimmäismääräyksiä, joita työnantajan ja työntekijän välisessä työsopimuksessa on noudatettava. Kun työehtosopimusosapuolet ovat hyväksyneet, että prosenttiosuus myynnistä voi olla työehtosopimuksen 8 §:ssä määrättyä pienempi, jos osa palkasta maksetaan kiinteänä palkkana, tai vastaavasti palkan kiinteä osa voi olla 7 §:n mukaista palkkaa pienempi, jos osa palkasta määräytyy muulla perusteella, katson työehtosopimuksen palkkamääräysten vähimmäisehtojen täyttyvän, jos työntekijän saama palkka on vähintään joko 7 tai 8 §:n mukaisen takuupalkan suuruinen.
Edellä lausutuilla perusteilla katson, että Siipipyörä Oy:n soveltama palkkausjärjestelmä, jolla tarjoilijoille on taattu työehtosopimuksen 8 §:ssä tarkoitettu takuupalkka, on työehtosopimuksen mukainen. Näin ollen yhtiö ei ole rikkonut työehtosopimusta eikä työnantajaliitto laiminlyönyt sille kuuluvaa valvontavelvollisuutta, minkä vuoksi hylkään kanteen.
Asian tulkintavaraisuuteen nähden Majoitus- ja Ravitsemisalan Työnantajaliitto ja Siipipyörä Oy saavat pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.