12.11.1993

Kanteen perustelut

Vakuutusväen Liitto on kanteessaan lausunut, että Riitta Aholuoto-Järvinen oli ollut Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan palveluksessa vuodesta 1985 lähtien. Hän oli jäänyt jälleenvakuutusassistentin toimestaan äitiyslomalle ja hoitovapaalle tammikuussa 1990. Aholuoto-Järvinen oli äitiyslomalle jäädessään ollut palkkaryhmien yläpuolinen toimihenkilö, ja hänen palkkansa oli ollut 9 069 markkaa kuukaudessa. Ollessaan hoitovapaalla Aholuoto-Järvinen oli saanut kuulla työtovereiltaan, että Vakuutusosakeyhtiö Pohjola oli päättänyt lakkautta henkijälleenvakuutustoimintansa ja että Aholuoto-Järvisen työ sen myötä lakkaisi.

Aholuoto-Järvinen oli tammikuussa 1991 ottanut yhteyttä työnantajaansa ilmoittaen palaavansa työhön elokuussa 1991. Tuolloin oli sovittu, että ennen hoitovapaan päättymistä selvitetään, mitä entiseen työhön rinnastettavaa työtä yhtiöllä olisi hänelle tarjota. Heinäkuun lopulla Aholuoto-Järviselle oli ilmoitettu, ettei yhtiöllä ollut tarjottavana mitään hänen entiseen työhönsä rinnastettavaa työtä. Koska Aholuoto-Järvisellä oli ollut pitämättömiä vuosilomapäiviä, hän oli saanut pitää ne elokuussa, jonka aikana yhtiö oli vielä luvannut jatkaa työn etsimistä hänelle.

Elokuun aikana oli käynyt selville, ettei Vakuutusosakeyhtiö Pohjolalla edelleenkään ollut ollut tarjota Aholuoto-Järviselle hänen entiseen työhönsä rinnastettavaa työtä. Samalla yhtiö oli ilmoittanut, että mikäli Aholuoto-Järvinen olisi kiinnostunut vaativuustasoltaan alemmasta tehtävästä, voitaisiin sellaista hänelle etsiä. Tällaisesta tehtävästä hänelle ei kuitenkaan maksettaisi entistä tehtävää vastaavaa palkkaa. Aholuoto-Järvinen oli sittemmin käynyt keskustelua luottovakuutusosaston käsittelijän tehtävästä, joka oli sijoitettu palkkaryhmään 5. Tähän tehtävään sosionomin koulutuksen omaava AholuotoJärvinen oli kuitenkin todettu ylikoulutetuksi. Tämän jälkeen hänelle oli tarjottu ainoastaan jälleenvakuutuskäsittelijän/osastosihteerin tehtävää fakultatiivisen jälleenvakuutuksen osastolta. Tehtävä oli sijoitettu palkkaryhmään 6. Kuukausipalkan määrä oli tuossa palkkaryhmässä 6 846 markkaa. Lisäksi Aholuoto-Järviselle oli luvattu maksaa sekä henkilökohtainen lisä että kielilisä. Entiseen tehtävään verrattuna uudesta tehtävästä maksettava palkka oli noin 1 200 markkaa pienempi. AholuotoJärvinen oli ottanut vastaan tuon tehtävän ja aloittanut työn 26.8.1991. Hän oli samana päivänä ottanut yhteyttä pääluottamusmieheen tiedustellen yhtiön oikeutta alentaa tehtäväsiirron yhteydessä toimihenkilön palkkaa. Pääluottamusmies oli ottanut välittömästi yhteyttä yhtiön työsuhdelakimieheen ja osastonjohtajaan kertoen näille pitävänsä yhtiön menettelyä palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan vastaisena.

Asiasta myöhemmin käydyissä erimielisyysneuvotteluissa pääluottamusmies oli ilmoittanut kantanaan, että palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan mukaan tehtäväsiirron yhteydessä toimihenkilön henkilökohtaista palkkaa tai palkkaryhmää ei voida alentaa muutoin kuin sellaisessa tapauksessa, jossa siirron syynä oli toimihenkilön oma pyyntö tai muu hänestä itsestään johtuva syy. Aholuoto-Järvisen siirto ei ollut tapahtunut hänen pyynnöstään eikä muutoinkaan hänestä johtuvasta syystä vaan oli ollut seurausta työn loppumisesta yhtiön omien toimenpiteiden johdosta. Pääluottamusmies oli huomauttanut myös työnantajan työehtosopimuksen 16 §:n 7 kohdan mukaisesta velvollisuudesta ottaa hoitovapaalta palaava toimihenkilö aikaisempaan tai siihen rinnastettavaan työhön.

Yhtiön edustajat olivat neuvotteluissa kiistäneet rikkoneensa palkkasopimuksen 2 §n 2 kohdan määräystä. He olivat ilmoittaneet kantanaan, että tuossa määräyksessä tarkoitettu palkkasuoja tuli kysymykseen ainoastaan tilanteessa, jossa työnantaja tavanomaisen työnjohto-oikeutensa turvin siirsi toimihenkilön alemman vaativuustason tehtävään. Heidän mielestään Aholuoto-Järvisen tapauksessa ei ollut kysymys direktion puitteissa toteutettavasta siirrosta vaan siitä, että työsopimuslain mukaan työnantajan oli tarjottava muuta työtä.

Koska asiasta ei paikallistasolla ollut päästy yksimielisyyteen, olivat osapuolet alistaneet erimielisyyden liittojen ratkaistavaksi 18.10.1991 päivätyllä muistiolla.

Liittotason erimielisyysneuvottelut asiasta oli käynnistetty marraskuussa 1991. Neuvotteluissa toimihenkilötaho oli toistanut pääluottamusmiehen yhtiötasolla esittämän kannan määräyksen tulkinnasta ja vaatinut työnantajayhdistystä oikaisemaan yhtiön palkkasopimuksen vastaisen menettelyn. Työnantajayhdistyksen edustaja oli neuvottelussa yhtynyt yhtiön esittämiin perusteisiin menettelyn oikeellisuudesta. Työnantajayhdistyksen edustajan käsityksen mukaan yhtiön menettely oli perusteltua myös siksi, että yhtiöllä oli siirtotilanteessa ollut olemassa irtisanomisperuste, jolloin palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan tarkoittama palkkasuoja ei tulisi lainkaan sovellettavaksi. Liittotason erimielisyysneuvottelut oli todettu päättyneiksi tuloksettomina 11.12.1991.

Palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräys oli kantajan mielestä sanamuodoltaan yksiselitteinen. Toimihenkilön siirtyessä alemmantasoiseen tehtävään voitiin hänen palkkaansa alentaa vain mikäli siirto johtui toimihenkilön omasta pyynnöstä tai muutoin hänestä itsestään johtuvasta syystä. Toimihenkilöstä itsestään johtuvana syynä oli alalla vakiintuneen käytännön mukaan pidetty tilannetta, jossa työnantajalla oli ollut työsopimuslain tarkoittama henkilöstä johtuva peruste toimihenkilön irtisanomiseen. Tällaista perustetta ei Aholuoto-Järvisen tapauksessa ollut tuotu esiin.

Tulkittava normi oli ollut voimassa yli 20 vuotta, ja tänä aikana siirtoja oli tapahtunut paljon. Kaikki aiemmat siirrot eivät olleet voineet tapahtua pelkästään direktio-oikeuden puitteissa. Joukossa täytyi olla myös tapauksia, joissa oli ollut kysymys olennaisemmasta muutoksesta, joka oli vaatinut joko toimihenkilön suostumuksen tai irtisanomisperusteen tuekseen. Tähän saakka käytännössä palkkasuojan toteutumisen kannalta ratkaisevaa oli nimenomaan ollut se, kumman syystä siirto oli tapahtunut. Kysymys oli siis ollut joko direktion puitteissa toteutetusta siirrosta tai työsopimuksen muuttamisesta. Oli kyseenalaista, voiko työnantaja pelkästään direktio-oikeutensa turvin siirtää toimihenkilön alemmantasoisiin tehtäviin. Kysymys oli tällöin useinkin olennaisesta muutoksesta, joka vaatisi toimihenkilön suostumuksen tai irtisanomisperusteen. Näin epämääräisesti määriteltävän edellytyksen toteutumisen varaan ei normia aikanaan ollut sovittu otettavaksi käyttöön.

1970- ja 1980-luvuilla ei ollut edes keskusteltu kollektiivisten irtisanomisperusteiden olemassaolosta. Käytännön siirtotilanteissa erityisesti fuusioiden yhteydessä oli ollut tilanteita, jolloin taustalla oli ollut kollektiiviperuste irtisanomiseen. Näihin saakka oli ollut itsestään selvää, että palkkasuoja näissä yhteyksissä oli toteutunut.

Määräyksen tulkinnasta oli aikaisemmin syntynyt erimielisyyttä vain Kansa-yhtiössä, jossa oli konttoreiden lakkauttamisten seurauksena toimistonhoitajat siirretty asiakaspalveluvirkailijoiksi yhtiön muihin konttoreihin, ja uudet tehtävät olivat vaativuustasoltaan entisiä alemmantasoisia. Siirron yhteydessä toimihenkilöiden henkilökohtaista kokonaispalkkaa oli alennettu. Erimielisyys oli saatettu työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Tuomiossa n:o 1/89 työtuomioistuin oli vahvistanut, ettei kyseisten toimihenkilöiden henkilökohtaista palkkaa voitu siirron johdosta alentaa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Vakuutusväen Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että Riitta Aholuoto-Järvisellä oli palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan mukaan oikeus jälleenvakuutuskäsittelijän/osastosihteerin tehtävässään saada jälleenvakuutusassistentin tehtävässä hänelle maksetun suuruista palkkaa tehtävänsiirron voimaantulosta lukien. Lisäksi Vakuutusväen Liitto on vaatinut Vakuusosakeyhtiö Pohjolan tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuksen tieten rikkomisesta ja Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen hyvityssakkoon valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Vastineen perustelut

Vakuutusalan Työnantajayhdistys ja Vakuutusosakeyhtiö Pohjola ovat lausuneet, että Riitta Aholuoto-Järvisen hoitovapaan aikana Vakuutusosakeyhtiö Pohjolassa oli syksyllä 1990 tehty päätös jälleenvakuutustoiminnan supistamisesta. Päätös oli merkinnyt sitä, että muun muassa siltä osastolta, jossa Aholuoto-Järvinen ennen äitiyslomalle lähtöään oli työskennellyt, tehtävät tulivat loppumaan. Osastoon oli kuulunut kahdeksan toimihenkilöä. Näistä kolme oli eronnut yhtiön palveluksesta 30.11.1990, yksi siirtynyt joulukuussa 1990 jälleenvakuutusorganisaation ulkopuolelle muuhun tehtävään ja kolme siirtynyt jälleenvakuutusyksikön sisällä muuhun tehtävään vuoden 1991 tammi-maaliskuun aikana.

Aholuoto-Järvinen oli tammikuussa 1991 ollut yhteydessä työnantajaansa, jolloin oli todettu, ettei hänen entistä työtään enää ollut olemassa. Tällöin oli sovittu siitä, että Aholuoto-Järvinen oli vuosilomalla 1.8.1991 alkaen kolme viikkoa, ja että hänelle yritetään vielä etsiä muuta entiseen työhön rinnastettavaa työtä. Vuosiloman päätyttyä hänelle oli ilmoitettu, ettei hänelle löytynyt muuta hänen entiseen työhönsä rinnastettavaa työtä ja hänen työsuhteensa jouduttaisiin irtisanomaan yhtiön organisaatiossa tapahtuneen muutoksen vuoksi, jollei hän ota vastaan muuta vaativuustasoltaan aiempaa tehtävää alempaa työtä. Aholuoto-Järvinen oli ottanut vastaan 26.8.1991 alkaen palkkaryhmään 6 sijoitetun tehtävän, josta maksettava palkka lisineen oli 7 886 markkaa kuukaudessa.

Vastaajien käsityksen mukaan palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräys koski ainoastaan tilanteita, joissa työnantaja työnjohto-oikeutensa perusteella siirsi toimihenkilön toiseen tehtävään. Määräys ei koskenut sellaisia tilanteita, jossa työnantajalla oli velvollisuus työsopimuslain 37 a §:n perusteella tarjota toimihenkilölle muuta työtä, kun toimihenkilön työ oli vähentynyt taloudellisista, tuotannollisista tai muista niihin verrattavista syistä ja työnantajalla oli oikeus irtisanoa työsopimus. Määräyksen tarkoituksena oli ollut taata toimihenkilölle hänen henkilökohtainen palkkansa tilanteissa, joissa työnantaja työnjohto-oikeutensa perusteella siirsi toimihenkilön tehtävästä toiseen. Oikeuskäytännön mukaan työnantaja ei voinut siirtää työntekijää ilman hänen suostumustaan toisiin tehtäviin, ellei uusi työ välittömästi liittynyt hänen varsinaiseen työhönsä tai uusi tehtävä olennaisesti muuttanut hänen työnsä laatua. (TT 4/1969). Mikäli työ muuttui olennaisesti tai se ei välittömästi liittynyt entiseen työhön työnantaja ei voinut yksipuolisesti siirtää toimihenkilöä toisiin tehtäviin. (TT 18/1969)

Nyt kysymyksessä olevan normin soveltaminen edellytti lähtökohtaisesti jo sanamuodonkin mukaan, että työnantajalla oli oikeus yksipuolisesti siirtää toimihenkilö toisiin tehtäviin työnjohto-oikeutensa puitteissa. Toimihenkilöä ei voitu ilman hänen suostumustaan tai irtisanomisperusteen olemassaoloa siirtää toiseen tehtävään, jos se olennaisesti poikkesi entisestä tehtävästä. Silloin ei ollut kysymys toimihenkilön siirtämisestä vaan työsopimuksen muuttamisesta.

Työtuomioistuin oli tuomiollaan n:o 23/92 ratkaissut vastaavan tapauksen pankkialalla. Tuomion mukaan palkkaryhmän pysyvyyttä koskevalla määräyksellä tarkoitettiin vain työnantajan direktio-oikeutensa nojalla suorittamaa toimihenkilön siirtämistä palkkaryhmältään alempaan tehtävään.

Vakuutusalalta työtuomioistuin oli ratkaissut Kansa-yhtiöiden toimistonhoitajia koskeneen tapauksen. Tuomiossa n:o 1/1989 oli kysymys siitä, miten henkilökohtaisen palkan käsitettä oli tulkittava eli kuuluiko toimistonhoitolisä paikallisesti sovittuna lisänä palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan soveltamisen piiriin. Tässä asiassa ei ollut ratkaistavana kysymys siitä, oliko palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohtaa sovellettava myös silloin, kun oli olemassa irtisanomisperuste ja työnantaja irtisanomisen sijaan tarjosi työsopimuslain 37 a §:n mukaisesti toista työtä. Irtisanomisperusteeseen ei työnantaja tässä tapauksessa vedonnut. Kuten Vakuutusväen Liitto oli sanotussa asiassa kanteensa perusteluissa lausunut, "työehtosopimusta on vakiintuneesti tulkittu niin, että edellytyksenä siirrolle vähemmän vaativaan tai alemman palkkaryhmän työhön oli työnantajalla oltava työsopimuslain mukaiset perusteet irtisanoa toimihenkilö, jos siirto johti palkan alenemiseen.".

Kantaja ei ollut väittänyt, ettei nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa olisi ollut organisaatiomuutoksen vuoksi perusteet irtisanoa Aholuoto-Järvinen, jos hän ei olisi vastaanottanut tarjottua uutta työtä. Työnantajalla oli siten perusteet työsopimuksen muuttamiselle ja palkan määräämiselle työehtosopimuksen 6. palkkaryhmän mukaisesti henkilökohtaisine lisineen ja kielilisineen.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Vastaajat ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Perustelut

Vakuutusosakeyhtiö Pohjolassa on syntynyt erimielisyys hoitovapaalta palanneen konttoritoimihenkilön Riitta Aholuoto-Järvisen palkkaryhmästä ja henkilökohtaisesta palkasta hänen aikaisemman tehtävänsä lakattua hoitovapaan aikana.

Vakuutusalan konttoritoimihenkilöitä koskevan palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan mukaan, jos konttoritoimihenkilö ilman omaa pyyntöä tai muutoin ilman hänestä itsestään johtuvaa syytä siirretään tehtävään, joka kuuluu alempaan palkkaryhmään, hänen henkilökohtaista palkkaansa tai palkkaryhmäänsä ei tämän johdosta alenneta. Vakuutusalan toimihenkilöitä koskevan työehtosopimuksen 16 §:n 7 kohdan mukaan taas synnytyslomalta tai tilapäiseltä tai osittaiselta hoitovapaalta palaavalla toimihenkilöllä on oikeus palata aikaisempaan tai siihen rinnastettavaan työhön.

Aholuoto-Järvinen on työskennellyt vuodesta 1985 lähtien Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan jälleenvakuutusassistenttina. Hän on jäänyt tammikuussa 1991 ensin äitiyslomalle ja sen jälkeen hoitovapaalle. Aholuoto-Järvisen palkkaryhmien yläpuolinen palkka on tuohon saakka ollut 9 069 markkaa kuukaudessa.

Vakuutusosakeyhtiö Pohjola on syksyllä 1990 päättänyt supistaa jälleenvakuutustoimintaa, minkä seurauksena sen osaston, jolla Aholuoto-Järvinen oli työskennellyt, tehtävät ovat loppuneet. Aholuoto-Järvinen on ottanut käytyjen neuvottelujen jälkeen vastaan hänelle tarjotun jälleenvakuutuskäsittelijän/osastosihteerin tehtävän fakultatiivisen jälleenvakuutuksen osastolta. Tehtävä on sijoitettu palkkaryhmään 6, minkä lisäksi Aholuoto-Järviselle maksetaan henkilökohtaista lisää ja kielilisää. Uuden tehtävän palkkaus on noin 1 200 markkaa pienempi kuin aikaisempi Aholuoto-Järviselle maksettu palkka. AholuotoJärvinen on aloittanut työn uudessa tehtävässä 26.8.1991.

Vakuutusosakeyhtiö Pohjola on käydyissä neuvotteluissa samoin kuin Vakuutusalan Työnantajayhdistys vastineessaan katsonut, ettei kysymys ole ollut palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan mukaisesta tilanteesta. Työehtosopimuksen sanottu määräys ei niiden käsityksen mukaan koske sellaisia tapauksia, joissa työnantajalla on oikeus irtisanoa toimihenkilö taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla. Aholuoto-Järvisen työ oli lakannut jälleenvakuutusosaston supistumisen vuoksi. Kun työnantajalla oli tällaisessa tilanteessa työsopimuslain 37 a §:n perusteella oikeus irtisanoa työsopimus, Aholuoto-Järvisen uuden tehtävän palkkaus määräytyi hänen vastaanottamansa uuden työn mukaisesti. Vastaajien käsityksen mukaan palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräys koskee ainoastaan tilanteita, joissa työnantaja työnjohto-oikeutensa perusteella siirtää toimihenkilön toiseen tehtävään.

Vakuutusväen Liitto on katsonut, että palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräystä on tarkoituksensa ja sanamuotonsakin mukaan sovellettava Aholuoto-Järvisen palkkaukseen hänen uudessa tehtävässään, johon hänet on siirretty ilman omaa pyyntöä tai hänestä itsestään johtuvaa syytä. Liiton mukaan määräyksen mukainen palkkaturva syrjäytyy vain silloin, kun työnantajalla olisi toimihenkilöstä johtuva peruste irtisanoa työsopimus. Vakuutusosakeyhtiö Pohjolalla on saattanut olla työsopimuslain mukaiset taloudelliset ja tuotannolliset syyt irtisanoa AholuotoJärvisen työsopimus. Palkkasopimuksen vakiintuneen tulkinnan mukaan nämä tilanteet kuuluvat kuitenkin Vakuutusväen Liiton mukaan palkkaryhmän pysyvyyttä koskevan määräyksen piiriin.

Vakuutusväen Liitto on viitannut kantansa tueksi työtuomioistuimen tuomioon n:o 89/1989, jossa on ollut kysymys vakuutusalan konttorihenkilöitä koskevan palkkasopimuksen palkkaryhmän pysyvyyttä koskevan vastaavan määräyksen tulkinnasta. Tuossa asiassa on kuitenkin ollut kysymys siitä, kuuluvatko paikallisesti sovitut toimistonhoitolisät kyseisen palkkatakuumääräyksen piiriin. Näin ollen siitä, että Vakuutusalan Työnantajayhdistys ei tuon asian yhteydessä ole riitauttanut määräyksen tulkintaa enemmälti, ei voida päätellä, että työnantajapuoli olisi hyväksynyt Vakuutusväen Liiton nyt käsiteltävänä olevassa asiassa edustaman tulkinnan.

Vakuutusalan Työnantajayhdistys on puolestaan viitannut työtuomioistuimen tuomioon n:o 93/92, jolla on ratkaistu pankkialan työehtosopimuksen palkkaryhmän pysyvyyttä koskevan sopimusmääräyksen tulkintaa koskeva erimielisyys. Kun tuomiossa mainittujen kolmen pankkitoimihenkilön siirtyminen uusiin tehtäviin ei ollut tapahtunut työnantajan direktio-oikeuden nojalla antaman määräyksen perusteella, jollaista riidanalaisen työehtosopimusmääräyksen katsottiin koskevan, pankilla ei ollut näytetty olleen työehtosopimukseen perustuvaa velvollisuutta säilyttää palkkaryhmää uudessa tehtävässä samana, joka se oli ollut aikaisemmassa tehtävässä.

Esitetyn selvityksen mukaan pankki- ja vakuutusalan toimihenkilöpuoli on muun muassa 1970-luvun alkupuolella, jolta ajalta kyseinen määräys vakuutusalalla on peräisin, saattanut sopia yhteisistä työehtosopimustavoitteista, mutta neuvottelut on käyty kummallakin alalla erikseen. Edelleen on selvitetty, että palkkaryhmän pysyvyyttä koskevat määräykset ovat tulleet alojen työehtosopimuksiin eri aikoina ja ne myös sanamuodoltaan poikkeavat toisistaan. Ottaen lisäksi huomioon, ettei viitatussa tapauksessa ole ollut kysymys hoitovapaalta palaavista toimihenkilöistä, ei edellä mainitusta tuomiosta sellaisenaan ole saatavissa välitöntä johtoa nyt kysymyksessä olevaa asiaa ratkaistaessa.

Vakuutusväen Liiton palveluksessa vuodesta 1969 työskennellyt liiton toiminnanjohtaja on työtuomioistuimessa kertonut, että määräys on tullut vakuutusalan työehtosopimukseen 1970-luvun alussa. Määräys otettiin työehtosopimukseen toimihenkilöyhdistyksen aloitteesta sen vuoksi, että 1960-1970-lukujen taitteessa vakuutusalalla oli käynnistynyt voimakas fuusioaalto. Fuusioiden yhteydessä toimihenkilöt saattoivat joutua siirtymään entisiä tehtäviään alempiarvoisiin tehtäviin. Sen vuoksi työehtosopimuksessa sovittiin palkkaryhmän säilyvyydestä. Seuraavassa työehtosopimusneuvottelussa sovittiin siitä, ettei henkilökohtainen palkka eikä palkkaryhmä alene. Liittojen edustajien kesken työehtosopimusneuvottelujen ulkopuolella käydyissä keskusteluissa Vakuutusväen Liitto oli ymmärtänyt saaneensa työnantajanyhdistyksen taholta lupauksen, ettei taloudellisten eikä tuotannollisten syiden vuoksi ketään irtisanottu. Tuossa vaiheessa ei todistajan mukaan puhuttu tapauksista, joissa työnjohto-oikeuden perusteella siirrettäisiin toimihenkilöitä toiseen tehtävään eikä palkkauksen määräytymisestä tuossa tilanteessa. Käytännössä ei liittojen kesken ollut syntynyt erimielisyyksiä tulkinnasta ennen kuin pari vuotta sitten, jolloin taloudelliset ja tuotannolliset syyt työsuhteen päättämistilanteissa olivat tulleet ajankohtaisiksi. Todistajan mukaan työnantajataho on omaksunut uuden molemmin puolin hyväksytystä sopimustulkinnasta poikkeavan tulkinnan hyväksyessään siirtotilanteessa palkan alentamisen työnantajan työnjohto-oikeuteen vedoten.

Todistajana kuultu Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen asiamies on kiistänyt sen, että liittojen kesken olisi epävirallisestikaan sovittu siitä, ettei toimihenkilöitä irtisanota taloudellisin ja tuotannollisin perustein. Kysymys oli tullut esille ensimmäisen kerran liittojen välillä vuonna 1986. Hän on edelleen kertonut, että fuusiotilanteet eivät olleet mikään uusi ilmiö 1970-luvun taitteessa, vaan ne ovat olleet tavallisia vakuutusalalla jo 1920-luvulta lähtien. Palkkaryhmän pysyvyyttä koskevaa määräystä on sovellettu siirtoihin, joita työnantaja työnjohtovaltansa puitteissa on tehnyt. Työnantajaliiton piirissä on jo useita vuosia pidetty kiistattomana, että kun kysymyksessä on irtisanomisperuste, toimihenkilön palkkaa voidaan alentaa vastaamaan uutta tehtävää. Tämä käytäntö on entistä suuremmalla syyllä jatkunut edellä mainitun pankkialaa koskevan tuomion antamisen jälkeen, koska sopimusmääräykset ovat lähes samanlaiset ja ne ovat syntyneet samoihin aikoihin.

Työtuomioistuimelle on esitetty todistelua siitä, että useissa vakuutusyhtiöissä fuusioiden yhteydessä toimihenkilöiden palkkaryhmä on pysytetty huolimatta tehtävämuutoksista. Kysymys työnjohto-oikeudesta ei ole tullut esiin näissä yhteyksissä. Toimihenkilöiden palkka on muutoinkin pysytetty niissä tilanteissa, joissa siirto ei ole aiheutunut toimihenkilön omasta pyynnöstä. Myöskään silloin, kun hoitovapaalta palaava toimihenkilö on sijoitettu alemman palkkaryhmän mukaiseen tehtävään, palkkaryhmää ei ole alennettu. Esitetystä todistelusta ei voida johtaa tukea työnantajapuolen edustamalle työnantajan työnjohto-oikeuteen rajatulle tulkinnalle riidanalaisista määräyksistä.

Esitetyn selvityksen pohjalta työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että vakuutusalalla palkkaryhmän pysyvyyttä koskevan määräyksen tulkinta olisi ollut sidoksissa työnantajan työnjohto-oikeuteen ja rajoittunut sen nojalla toteutettuihin tehtävämuutoksiin. Sen sijaan asian käsittelyn yhteydessä on käynyt selville, että vakuutusalalla on ollut yhteinen näkemys siitä, että palkkaturvamääräys ei sovellu ainakaan kaikissa sellaisissa työsuhteen ehtojen muutostilanteissa, joissa työnantaja olisi voinut irtisanoa työsopimuksen.

Palkkasopimuksen tulkittavana olevan määräyksen sanamuodosta on saatavissa tukea Vakuutusväen Liiton omaksumalle rajatummalle tulkinnalle, vaikka määräyksessä ei sinänsä mainita lainkaan irtisanomistilanteita. Siitä seikasta, että vakuutusalalla taloudellisiin ja tuotannollisiin syihin irtisanomisperusteina ei viime vuosia lukuun ottamatta ole vedottu ei työtuomioistuimen mielestä voida päätellä, että nämä irtisanomistilanteet olisi tarkoitettu asettaa tai vakiintuneesti asetettu palkkaryhmän pysyvyysmääräyksen soveltamisen kannalta henkilökohtaisista syistä johtuneisiin irtisanomisperusteisiin nähden eri asemaan. Palkkaturvamääräyksestä sopiminen irtisanomistilanteen varalle olisi jo sinänsä poikkeuksellista. Kun siirtyminen toisiin tehtäviin irtisanomisen vaihtoehtona aina merkitsee sopimuksen jatkamista uusin ehdoin, ei ole perusteltua katsoa, että palkkaryhmän pysyvyyttä koskevaa sopimusehtoa olisi sovellettava myöskään niissä tilanteissa, joissa irtisanomisperuste on johtunut taloudellisista tai tuotannollisista syistä.

Edellä lausutuilla perusteilla työtuomioistuin katsoo, ettei palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräystä palkkaryhmän pysyvyydestä ole sovellettava, milloin työnantaja on muuttanut työsuhteen ehtoja tilanteessa, jossa sillä olisi ollut perusteet työsopimuksen irtisanomiseen.

Vakuutusosakeyhtiö Pohjola on erimielisyysneuvottelujen kuluessa ja oikeudenkäynnissä vedonnut aikaisemman tehtävän loppumisesta johtuneeseen irtisanomisperusteeseen Aholuoto-Järvisen siirron ja uutta tehtävää vastaavan aiempaa alemman palkan maksamisen perusteena. Vakuutusväen Liiton kanteen pohjalta työtuomioistuimessa ei ole ollut kyse irtisanomisperusteen olemassaolosta sinänsä, vaan edellä mainitun palkkaryhmämääräyksen tulkinnasta muun muassa taloudellisista ja tuotannollisista syistä johtuneissa irtisanomistilanteissa. Asiassa on jäänyt epäselväksi, millä tavoin ja missä vaiheessa irtisanomisvaihtoehto on Aholuoto-Järviselle itselleen esitetty. Työehtosopimukseen ei kuitenkaan sisälly määräyksiä siitä menettelytavasta, jota työsuhteen ehtoja muutettaessa on noudatettava.

Työehtosopimuksen 16 §:n 7 kohdan määräys on työehtosopimuslain 6 §:ssä tarkoitettu vähimmäisehto, jota työsopimuksissa on noudatettava. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että ennen äitiyslomalle tai hoitovapaalle jäämistä maksettua palkkaa on maksettava ainakin irtisanomisajan siinäkin tapauksessa, että työsopimuksen ehtoja irtisanomisen vaihtoehtona muutetaan. Tämän seikan mahdolliseen laiminlyöntiin ei kanteessa kuten ei myöskään erimielisyysneuvotteluissa ole kuitenkaan vedottu.

Edellä lausuttuun nähden työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että yhtiö olisi Aholuoto-Järvisen siirron yhteydessä rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä kanteessa tarkoitetulla tavalla. Myöskään Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen ei ole näytetty laiminlyöneen asiassa valvontavelvollisuuttaan.

Tuomiolauselma

Kanne hylätään.

Asian tulkinnanvaraisuuteen nähden saavat Vakuutusalan Työnantajayhdistys ja Vakuutusosakeyhtiö Pohjola itse vastata oikeudenkäyntikuluistaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Iirola, Uski, Virtanen, Leivo ja Pohja jäseninä.

Eri mieltä olleen jäsen Pohjan lausunto, johon jäsen Leivo yhtyi:

Olen enemmistön kanssa samaa mieltä siitä, ettei palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan määräystä palkkaryhmän pysyvyydestä ole sovellettava, milloin työnantaja on muuttanut työsuhteen ehtoja tilanteessa, jossa sillä olisi ollut perusteet työsopimuksen irtisanomiseen.

Todistajana kuultu Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan työsuhdelakimies on kertonut, että hänen tietämänsä mukaan joko yhtiön henkilöstöpäällikkö tai toimeenottaja oli ottanut esille mahdollisuuden työsuhteen päättymisestä keskustellessaan Aholuoto-Järvisen kanssa uudelleensijoittumisvaihtoehdoista. Saman yhtiön pääluottamusmies on puolestaan kertonut, että irtisanomisvaihtoehto ei ollut tullut esille paikallisissa erimielisyysneuvotteluissa eikä tiettävästi myöskään keskusteluissa Aholuoto-Järvisen ja yhtiön edustajien välillä sitä ennen. Molemmat mainitut todistajat ovat lisäksi kertoneet, että yhtiössä tapahtuu vuosittain noin 150 sisäistä siirtoa ja että suunnilleen saman verran toimihenkilöitä on äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Alan soveltamiskäytännöstä esitetystä selvityksestä päätellen ennen esillä olevaa Aholuoto-Järvisen palkkausta koskevaa asiaa ovat hoitovapaalta palanneet toimihenkilöt voineet poikkeuksetta palata työhön heillä ennen äitiyslomaa tai hoitovapaata ollein palkkaeduin.

Enemmistön tavoin totean, että työehtosopimuksen 16 §:n 7 kohdan määräys on työehtosopimuslain 6 §:ssä tarkoitettu vähimmäisehto, jota työsopimuksissa on noudatettava. Tämä merkitsee muun muassa sitä, että ennen äitiyslomalle tai hoitovapaalle jäämistä maksettua palkkaa on maksettava ainakin irtisanomisajan siinäkin tapauksessa, että työsopimuksen ehtoja irtisanomisen vaihtoehtona muutetaan. Muutoinkin työntekijän työsuhdeturvan toteutuminen edellyttää, että irtisanomisperusteeseen on edes vedottu.

Aholuoto-Järvisen työsopimuksen ehtoja on muutettu irtisanomisaikaa noudattamatta. Vaikka työsuhteen mahdollinen päättyminen on jonkinlaisena mahdollisuutena ehkä ollut esillä Aholuoto-Järvisen ja työnantajan edustajien välisissä keskusteluissa, on kuitenkin jäänyt näyttämättä, että uutta tehtävää olisi tarjottu irtisanomisen vaihtoehtona. Tähän nähden katson, että kysymys on ollut palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan tarkoittamasta siirrosta eikä Aholuoto-Järvisen palkkausta sen mukaan olisi saanut alentaa.

Työtuomioistuimen ei mielestäni ole tarpeen ottaa tämän jutun yhteydessä kantaa siihen, olisiko Vakuutusosakeyhtiö Pohjolalla ollut perusteet irtisanoa Aholuoto-Järvisen työsopimus.

Työnantajayhtiön menettely, kun se edellä todetussa tilanteessa on alentanut hoitovapaalta palanneen AholuotoJärvisen palkkausta, on ollut työnantajayhtiössä ja alalla yleisesti vakiintuneen tulkintakäytännön vastainen. Yhtiön on katsottava tietensä rikkoneen työehtosopimuksen määräyksiä. Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen olisi tullut havaita työnantajan menettelyn virheellisyys ja pyrkiä se viipymättä oikaisemaan. Tämän laiminlyödessään työnantajayhdistys on rikkonut sille työehtosopimuslain mukaan kuuluvan valvontavelvollisuuden.

Vahvistan, että Riitta Aholuoto-Järvisellä on oikeus vakuutusalan konttoritoimihenkilöitä koskevan palkkasopimuksen 2 §:n 2 kohdan nojalla saada jälleenvakuutuskäsittelijän/osastosihteerin tehtävässään hänelle jälleenvakuutusassistentin tehtävässä maksetun suuruista palkkaa tehtävänsiirron voimaantulosta lukien.

Tuomitsen Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan ja Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen maksamaan Vakuutusväen Liitolle hyvityssakkoa, yhtiön työehtosopimuslain 7, 9 ja 10 §:n nojalla työehtosopimuksen tieten rikkomisesta 10 000 markkaa ja yhdistyksen työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä 15 000 markkaa.

Vakuutusalan Työnantajayhdistyksen ja Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan velvoitan yhteisvastuullisesti korvaamaan Vakuutusväen Liiton oikeudenkäyntikulut 2 700 markalla 16 prosentin korkoineen tuomion antopäivästä lukien.