14.10.1992

Yksilösuoja

Luottamusmiehestä johtuvasta syystä ei luottamusmiestä saa irtisanoa ilman työsopimuslain 53 §:n 2 momentin edellyttämää niiden työntekijöiden enemmistön suostumusta, joita hän edustaa.

Luottamusmiehen työsopimusta ei saa purkaa vastoin työsopimuslain 43 §:n säännöksiä. Luottamusmiehen työsopimuksen purkaminen sillä perusteella, että hän on rikkonut järjestysmääräyksiä ei ole mahdollista, ellei hän ole samalla toistuvasti ja olennaisesti sekä varoituksesta huolimatta jättänyt noudattamatta työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdan velvoitetta.

Luottamusmiehen työsopimuksen purkuperusteita arvioitaessa luottamusmiestä ei saa asettaa huonompaan asemaan muihin työntekijöihin nähden.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Korvaukset

Jos luottamusmiehen työsopimus on lakkautettu tämän sopimuksen vastaisesti, työnantajan on suoritettava korvauksena luottamusmiehelle vähintään 10 ja enintään 30 kuukauden palkka. Korvaus on määrättävä samojen perusteiden mukaan kuin Irtisanomismenettelylain (IML) 20 §:n 2 momentissa on säädetty. Korvausta lisäävänä tekijänä on otettava huomioon se, että tämän sopimuksen oikeuksia on loukattu. Jos tuomioistuin harkitsee, että edellytykset työsuhteen jatkamiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle ovat olemassa, eikä työsuhdetta siitä huolimatta jatketa, on tämä otettava erityisen painavana syynä huomioon korvauksen suuruutta määrättäessä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Työehtosopimuksen osana samoin noudatettavassa 14.6.1991 allekirjoitetussa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevassa yleissopimuksessa soveltamisohjeineen on seuraavat määräykset:

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Soveltamisohje

Työsopimuslaissa (320/1970) irtisanomisperusteeksi on säädetty erityisen painava syy. Sopimuksessa viitataan työsopimuslain irtisanomisperusteisiin. Irtisanomisen perusteena tulee olla erityisen painava syy.

Erityisen painava syy -käsitteen sisältöä on pyritty täsmentämään luettelemalla eräitä esimerkkejä sellaisista tapauksista, joissa työsuhteen päättäminen irtisanomalla on sopimuksen mukaan sallittua. Irtisanomisperustetta harkittaessa on otettava huomioon kaikki asiaan vaikuttavat seikat.

Irtisanomisperusteena pidetään myös syitä, joiden johdosta työsopimuksen purkaminen työsopimuslain mukaan on mahdollista. Työsopimuslain 43 §:n 2 momentissa on esimerkkiluettelo niistä perusteista, jotka oikeuttavat työnantajan purkamaan työsopimuksen.

Työsopimuslain irtisanomisperusteita koskevia tuomioita voidaan käyttää hyväksi sopimuksen tulkinnassa, sikäli kuin annetuilla tuomioilla voidaan katsoa olevan ennakkopäätöksen arvo.

3 § Irtisanomisajat

Työnantajan on irtisanoessaan työsopimuksen noudatettava työsuhteen jatkuttua keskeytyksettä

1 kahden kuukauden irtisanomisaikaa, jos työsuhde on jatkunut enintään 5 vuotta;

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

4 § Irtisanomisajan noudattamatta jättäminen

Työnantaja, joka ei noudata irtisanomisaikaa, on velvollinen maksamaan työntekijälle täyden palkan irtisanomisajalta.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

7 § Soveltamisala

Sen lisäksi mitä edellä on sanottu, noudatetaan työntekijästä johtuvasta syystä tapahtuvassa irtisanomisessa tämän luvun määräyksiä.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

12 § Korvaus perusteettomasta irtisanomisesta

Työnantaja, joka on tämän sopimuksen 2 §:ssä määriteltyjen irtisanomisperusteiden vastaisesti irtisanonut työntekijänsä, on velvollinen maksamaan työntekijälle korvausta perusteettomasta irtisanomisesta.

13 § Korvauksen määrä

Korvauksena on suoritettava vähintään kolmen ja enintään 24 kuukauden palkka.

Korvauksen suuruutta määrättäessä otetaan sitä lisäävänä ja vastaavasti vähentävänä seikkana huomioon työtä vaille jäämisen arvioitu kesto ja ansion menetys, työsuhteen kestoaika, työntekijän ikä ja hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan tai koulutustaan vastaavaa työtä, työnantajan menettely työsopimusta päätettäessä, työntekijän itsensä antama aika päättämiseen, työntekijän ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä muut näihin verrattavat seikat.

Työnantajaa ei voida tuomita tässä pykälässä tai 15 §:ssä tarkoitettuun korvaukseen työsopimuslain 47 f tai 51 §:n mukaisen vahingonkorvauksen lisäksi eikä sen sijasta.

14 § Työsuhteen jatkamisen edellytysten selvittäminen

Jos työsopimus on irtisanottu 2 §:ssä sovittujen perusteiden vastaisesti, tuomioistuimen on vaatimuksesta harkittava, ovatko asiassa ilmenneet olosuhteet sellaiset, että on olemassa edellytykset työsuhteen jatkumiselle tai jo päättyneen työsuhteen palauttamiselle. Työntekijän on tehtävä vaatimus päättyneen työsuhteen palauttamiselle. Työntekijän on tehtävä vaatimus kuuden kuukauden kuluessa työsopimuksen irtisanomista koskevan ilmoituksen toimittamisesta ja työnantajan ennen irtisanomisajan päättymistä.

Edellä 1 kappaleessa mainittuja edellytyksiä harkittaessa on kiinnitettävä huomiota, paitsi asiassa ilmenneisiin olosuhteisiin kokonaisuudessaan, erityisesti irtisanomisen syihin, työnantajan toiminnan laajuuteen ja työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden määrään sekä irtisanotun työntekijän haluun ja toisiasiallisiin mahdollisuuksiin palata entiseen työhönsä sekä hänen muihin olosuhteisiinsa.

15 § Korvaus työsuhteen jatkuessa

Jos neuvotteluissa todetaan tai työtuomioistuin katsoo, että edellytykset työsuhteen jatkamiselle ovat olemassa, voidaan määrätä, että työnantajan on maksettava joko 13 §:n mukainen korvaus tai, mikäli työnantaja antaa työsuhteen jatkua, vaihtoehtoinen korvaus.

Tällainen määräys voidaan antaa myös työsuhteen jo päätyttyä sen varalta, että työnantaja neuvotteluissa tai tuomiossa asetetun määräajan kuluessa tarjoaa työntekijälle joko irtisanotun työsopimuksen edellyttämää tai siihen rinnastettavaa työtä.

Vaihtoehtoisen korvauksen suuruus voidaan määrätä 13 §:n 1 kappaleen mukaisesta vähimmäiskorvauksen määrästä riippumatta taikka, jos vahinkoa ei ole syntynyt, määrätä, ettei korvausta ole lainkaan suoritettava.

Jos tässä pykälässä tarkoitettua tuomiota täytäntöönpantaessa syntyy erimielisyyttä siitä, kumpi tuomiossa määrätyistä korvauksista on maksettava, asia on saatettava työtuomioistuimen ratkaistavaksi.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Tämän sopimuksen perusteella voidaan tutkia, onko työsopimuslain 37 a §:n perusteella suoritettu irtisanominen johtunut tosiasiallisesti työntekijästä johtuvasta syystä ja olisiko työnantajalla ollut riittävät perusteet irtisanoa työntekijä sopimuksen 2 §:ssä mainituilla perusteilla sellaisessa tilanteessa, jossa työsopimus on purettu työsopimuslain 43 §:n perusteella.

= = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = = =

Kanteen perustelut

Kiinteistötyöntekijäin Liitto on lausunut, että liiton jäsen siivooja A oli ollut Työnantajain Yleisen Ryhmän jäsenyrityksen SOL-Siivouspalvelu Oy:n, entisen Lindström Siivouspalvelu Oy:n, palveluksessa siivoojana Turussa 1.3.1990 alkaen. Työsopimus oli tehty kirjallisesti 24.1.1990 toistaiseksi voimassa olevaksi. A oli 26.3.1991 valittu siivoojien luottamusmieheksi ja 6.11.1991 työpaikkansa pääluottamusmieheksi.

Työnantajan edustajana palveluesimies oli purkanut A:n työsuhteen 29.1.1992 väittäen, että A oli laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuuden poistuessaan työpaikalta 28.1.1992.

A oli vastustanut työsopimuksensa purkamista ja pitänyt sitä täysin aiheettomana. Hän oli 28.1.1992 ollut sairaana töissä, mistä myös työnantajan edustaja oli ollut tietoinen. A oli 28.1.1992 kello 12.15 saanut työpaikkalääkärin vastaanoton seuraavaksi päiväksi. Sairauden pahentuessa A oli poistunut työpaikaltaan kello 13.15. Hän ei tuolloin kuitenkaan ollut enää ennen poistumistaan tavoittanut ketään työnantajan edustajaa yrityksistään huolimatta. Hän oli ilmoittanut seuraavana päivänä palveluesimiehelle, että lääkäri oli todennut hänet työkyvyttömäksi 29. ja 30.1.1992.

Koska työnantajan edustaja oli ollut tietoinen A:n sairaudesta ja koska A oli ennen työpaikalta lähtöään yrittänyt tavoittaa työnantajan edustajaa saamatta häntä kiinni, oli työsopimuksen purkaminen tapahtunut täysin perusteettomasti.

Työnantaja oli antanut A:lle 27.8.1991 varoituksen, missä työnantaja oli väittänyt A:n olleen aiheettomasti poissa töistä. Tämä varoituskin oli ollut täysin aiheeton.

Edellä mainitut työnantajan toimenpiteet olivat osoittaneet, että työsopimuksen purkamiselle oli ollut joku muu syy kuin väitetty ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöminen ja luvaton poissaolo. Se syy oli ollut luottamusmiestehtävissä toimiminen.

Luottamusmiessopimuksen 4 §:n 3 kohdan mukaan työntekijää, joka oli valittu luottamusmieheksi, ei saanut tämän tehtävän takia erottaa työstä. Edelleen luottamusmiessopimuksen mukaan luottamusmiehen työsopimusta ei saanut purkaa vastoin työsopimuslain 43 §:n säännöksiä. Luottamusmiehen työsopimuksen purkaminen järjestysmääräyksien rikkomisen vuoksi ei ollut mahdollista, ellei hän ollut samalla toistuvasti ja olennaisesti sekä varoituksesta huolimatta jättänyt noudattamatta työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdan velvoitteita. Koska yhtiö ei ollut näyttänyt mitään luottamusmiessopimuksen mukaista perustetta A:n työsuhteen purkamiselle, se oli menetellyt luottamusmiessopimuksen vastaisesti.

A:n työsopimuksen irtisanomiseenkaan ei ollut ollut väitetyillä tai muillakaan perusteilla oikeutta. Sen vuoksi yhtiö oli rikkonut purkaessaan A:n työsopimuksen myös irtisanomissuojasopimuksen 2 §:ää, jonka mukaan työnantaja ei saanut irtisanoa työsopimusta ilman työsopimuslain 37 §:n 2 momentin mukaista erityisen painavaa syytä. A:n työsopimuksen irtisanomiseen ei ollut minkäänlaista syytä puhumattakaan siitä, että olisi ollut erityisen painavaa syytä.

Yhtiön purettua pääluottamusmiehen työsopimuksen, jonka irtisanomisellekaan ei ollut ollut mitään perustetta, se oli velvollinen maksamaan korvausta luottamusmiessopimuksen 5 §:n mukaisesti. Korvauksen määrässä tuli huomioida lisäävänä tekijänä A:n ikä, sekä huonon työllisyystilanteen vuoksi hänen mahdollisuutensa saada myöhemmin ammattiaan vastaavaa työtä. A oli edelleen työttömänä. Samaten tuli huomioida työnantajan menettely työsopimusta perusteettomasti purettaessa ja se, että luottamusmiessopimuksen mukaisia oikeuksia oli loukattu.

A:n työsopimuksen purkamisen vuoksi oli 10.2.1992 käyty työntekijä- ja työnantajaliiton välillä neuvottelu, jolloin asiasta oli jääty erimielisiksi. Työntekijäliiton vaatimuksesta huolimatta Työnantajain Yleinen Ryhmä ei ollut ryhtynyt toimiin, joilla työehtosopimusten mukainen asiaintila sen jäsenyrityksessä olisi palautettu. Näin menetellessään työnantajaliitto oli jättänyt täyttämättä työehtosopimuslain mukaisen valvontavelvollisuutensa.

Kanteessa esitetyt vaatimukset

Kiinteistötyöntekijäin Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että SOL-Siivouspalvelu Oy on purkanut pääluottamusmies A:n työsopimuksen luottamusmiessopimuksen 4 ja 5 §:n vastaisesti ja että A:n työsopimuksen purkaminen on tapahtunut myös työsopimuksen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen vastaisesti. Lisäksi Kiinteistötyöntekijäin Liitto on vaatinut työtuomioistuinta harkitsemaan, onko edellytyksiä olemassa A:n työsuhteen palauttamiselle ja mikäli edellytykset katsottaisiin olevan olemassa, velvoittaisi yhtiön palauttamaan työsuhteen sekä velvoittaisi sen maksamaan tämän lisäksi irtisanomissuojasopimuksen 15 §:n mukaisena korvauksena 8 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 43 232 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 8.7.1992 lukien. Mikäli työtuomioistuin katsoisi, ettei edellytyksiä ollut olemassa työsuhteen palauttamiselle tai mikäli yhtiö ei työsuhdetta palauttaisi, Kiinteistötyöntekijäin Liitto on vaatinut yhtiön velvoittamista maksamaan A:lle luottamusmiessopimuksen mukaisena korvauksena 26 kuukauden palkkaa vastaavan määrän 140 504 markkaa ja irtisanomissuojasopimuksen mukaisena irtisanomisajan palkkana kahdelta kuukaudelta 10 808 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 8.7.1992 lukien. Edelleen Kiinteistötyöntekijäin Liitto on vaatinut Työnantajain Yleisen Ryhmän tuomitsemista hyvityssakkoon työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla valvontavelvollisuuden laiminlyönnistä.

Vastineen perustelut

Työnantajain Yleinen Ryhmä, jonka lausumaan SOL-Siivouspalvelu Oy on osaltaan yhtynyt, on lausunut, että A oli ollut 26.8.1991 luvattomasti poissa työpaikaltaan, minkä vuoksi työnantaja oli antanut hänelle 27.8.1991 kirjallisen varoituksen työvelvoitteen laiminlyönnistä. A ei ollut myöhemminkään esittänyt pätevää perustetta poissaololleen.

A oli 28.1.1992 poistunut työpaikaltaan kesken työpäivän kello 13.15. Hän ei ollut ennen poistumistaan ilmoittanut työnantajalle poistumisensa syytä eikä hän ollut myöskään pyytänyt lupaa poistumiseen. A:n esimiehenä toiminut palveluohjaaja, jolta hänen olisi pitänyt pyytää lupaa poistumiseen, oli ollut mainittuna ajankohtana yhdessä toisen palveluohjaajan kanssa käymässä pankkiautomaatilla työpaikan läheisyydessä. A olisi tavoittanut esimiehensä hakulaitteen avulla, joka palveluohjaajalla oli ollut mukanaan. Palatessaan asioiltaan palveluohjaat olivat nähneet A:n seisovan noin 10 metrin päässä linja-autopysäkillä ja myös A:n oli täytynyt nähdä esimiehensä. Tällöinkään A ei ollut ilmoittanut työnantajalle työstä poistumisen syytä, vaan pikemminkin pyrkinyt välttelemään näiden tapaamista menemällä pysäkkikatoksen taakse.

A:lla oli ollut aika varattuna työterveyslääkärille 29.1.1991 kello 12.15. A ei ollut kuitenkaan saapunut työpaikalleen kyseisen päivän aamuna työvuoronsa mukaisesti ennen lääkärin vastaanotolle menoa, vaikka hänellä ei ollut ollut sairauslomaa. Hän ei myöskään ennen lääkärille menoa ollut pyrkinyt ottamaan yhteyttä työnantajaan selvittääkseen, miksi hän oli edellisenä päivänä poistunut työpaikaltaan tai miksi hän ei ollut saapunut työhön ennen lääkärin vastaanottoa. Lääkärissä käynnin jälkeen A ei ollut toimittanut työnantajalle todistusta työkyvyttömyydestään eikä todistusta ollut suostuttu esittämään edes liittojen välisessä neuvottelussa 10.2.1992.

Edellä kerrotusta, varoituksesta huolimatta jatkuneesta tahallisesta työvelvoitteen laiminlyönnistä johtuen työnantaja oli 29.1.1992 työsopimuslain 43 §:n 2 momentin nojalla purkanut A:n työsopimuksen.

A:n työsopimuksen purkamisesta oli 10.2.1992 neuvoteltu liittojen välillä Turussa Leafin tuotantolaitoksella. Neuvotteluissa oli todettu, että A ei ollut toimittanut työantajalle lääkärintodistusta työkyvyttömyydestään eikä todistusta neuvottelujen aikanakaan ollut suostuttu esittämään. Neuvottelujen aikana A:lle oli tarjottu muuta siivoustyötä entisillä palkkaehdoilla. Tarjottua työtä ei kuitenkaan ollut suostuttu ottamaan vastaan.

Koska A oli varoituksesta huolimatta jatkanut työvelvoitteensa laiminlyöntiä, oli työnantajalla ollut työsopimuslain 43 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla tärkeä syy purkaa A:n työsopimus. Työnantaja ei ollut näin ollen purkanut A:n työsopimusta myöskään työehtosopimuksen osana noudatettavan luottamusmiessopimuksen tai irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen määräysten vastaisesti.

Työnantajain Yleinen Ryhmä ei puolestaan edellä todetun perusteella ollut laiminlyönyt työehtosopimuslain 8 §:ssä tarkoitettua valvontavelvollisuuttaan.

Vastineessa esitetyt vaatimukset

Työnantajain Yleinen Ryhmä on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Perustelut

A on 1.3.1990 alkaen työskennellyt SOL-Siivouspalvelu Oy:n palveluksessa Leafin tuotantolaitoksella Turussa. A on toiminut yhtiön tuossa kohteessa työskennelleiden siivoojien luottamushenkilönä 26.3.1991 lukien.

SOL-Siivouspalvelu Oy:n palveluesimies on 29.1.1992 purkanut A:n työsopimuksen. Yhtiö on ilmoittanut A:n työsopimuksen purkamisen syyksi, että hän on laiminlyönyt ilmoitusvelvollisuutensa ja aikaisemmasta varoituksesta huolimatta laiminlyönyt työvelvoitteensa.

Työnantaja on selvityksen mukaan vuoden 1991 aikana antanut A:lle useita suullisia huomautuksia luvattomista poissaoloista työpaikalta. Lisäksi A:lle on 27.8.1991 annettu kirjallinen varoitus aiheettomasta poissaolosta 26.8.1991. A oli todistajana kuullun palvelupäällikön kertoman mukaan soittanut 26.8.1991 humalassa ja kertonut avanneensa viinapullon ja olevansa pois töistä. Varoitus oli annettu seuraavana päivänä, kun A:lla ei ollut ollut esittää perusteltua syytä poissaololleen.

A on 27.1.1992 ilmoittanut yhtiön palveluesimiehelle, että hän tulisi olemaan poissa työstä lääkärissä suoritettavan aikaisempaa sairautta koskevan tarkistuskäynnin vuoksi 29.1.1992 kello 12.15. Tehtaalla siivoojana toiminut työntekijä on todistajana kertonut, että hän on 28.1.1992 ollut yhtiön taukotuvalla kello 11 jälkeen, kun A on ilmoittanut yhtiön kahdelle palveluohjaajalle sairastuneensa päivän aikana ja saaneensa varatuksi lääkäriltä ajan seuraavaksi päiväksi kello 12.15. Edelleen A on todistajan mukaan tuossa tilaisuudessa ilmoittanut palveluohjaajille, että hän olisi sinä päivänä vielä töissä niin kauan kuin sairaudeltaan jaksaisi ja mikäli mahdollista tulisi seuraavana aamuna työhön. A on poistunut työpaikalta 28.1.1992 kello 13.15. Edellä tarkoitetut palveluohjaajat, jotka ovat nähneet A:n linja-autopysäkillä tämän ollessa lähdössä töistä, eivät todistajina kuultaessa ole muistaneet edellä kuvattua keskustelua.

Seuraavana päivänä 29.1.1992 A on lääkärissä käynnin jälkeen noin kello 14 soittanut yhtiön palveluesimiehelle ja ilmoittanut lääkärin määränneen hänelle sairauslomaa 29.ja 30.1.1992. Yhtiön palveluesimies on todistajana kertonut pyytäneensä puhelinkeskustelun aikana A:lta selvitystä poissaolostaan työnantajalle. Kun palveluesimies ei ollut saanut mielestään riittävää selvitystä A:lta hän on kertonut puhelinkeskustelun aikana purkaneensa A:n työsopimuksen sillä perusteella, että A ei ole ilmoittanut poissaolostaan ja on siten laiminlyönyt työvelvoitteensa. A:n on samalla kehotettu saapumaan tehtaan toimistolle. Siellä palveluesimies on uudelleen ilmoittanut työsopimuksen purkamisesta ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnin ja työalueen hoitamatta jättämisen vuoksi.

Kiinteistötyöntekijäin Liitto on esittänyt työtuomioistuimelle A:ta koskevan, 29.1.1992 päivätyn lääkärintodistuksen, jossa diagnoosiksi on merkitty vasemman välikorvan tulehdus ja akuutti nielutulehdus ja työkyvyttömyysajaksi 29. - 30.1.1992.

Asiasta esitetty ristiriitainen selvitys huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo jääneen näyttämättä, että A olisi asianmukaisesti ilmoittanut sairastumisestaan ja työstä poistumisestaan 28.1.1992. Työnantajalla on ollut perusteita epäillä A:n poissaolon asianmukaisuutta myös aamupäivän 29.1.1992 osalta sen perusteella, mitä A aiemmin oli ilmoittanut etukäteen varaamastaan lääkärintarkastusajasta. Kun A kuitenkin on puhelimitse 29.1.1992 ilmoittanut sairaudestaan ja hänelle määrätystä sairauslomasta, ei työnantajalla ilman ilmoituksen todenperäisyyden tarkistamista ole ollut perusteita pitää A:n poissaoloa ainakaan tuon päivän osalta aiheettomana. Näin ollen ja kun A:n poissaoloon 29.1.1992 on ollut hyväksyttävä peruste, ei A:n yksinomaan 28.1.1992 tapahtuneen vajaan kahden tunnin poissaolon vuoksi, joka on liitty-nyt lääkärin seuraavana päivänä toteamaan sairauteen, voida katsoa luottamusmiessopimuksen tarkoittamalla olennaisella tavalla jättäneen työvelvoitettaan täyttämättä.

Yhtiöllä ei ole aiemmista huomautuksista ja sinänsä aiheelliseksi näytetystä varoituksesta huolimatta ollut perusteita purkaa A:n työsopimusta. Päättäessään A:n työsuhteen edellä kerrotulla tavalla työnantaja on menetellyt luottamusmiessopimuksen 5 §:n vastaisesti. Näyttämättä on jäänyt, että A:n luottamusmiesasema olisi sinänsä vaikuttanut hänen työsopimuksensa purkamiseen.

Yhtiö on velvollinen suorittamaan A:lle korvausta luottamusmiessopimuksen vastaisesta työsuhteen päättämisestä sekä lisäksi, kun luottamusmiessopimuksen mukaisia edellytyksiä myöskään työsopimuksen irtisanomiselle ei ole ollut olemassa, palkan kahden kuukauden irtisanomisajalta. Korvauksen suuruutta harkittaessa on sitä alentavana tekijänä otettava huomioon A:n itsensä antama aihe työsuhteen päättämiseen.

A on ilmoittanut olevansa halukas palaamaan entisen työnantajansa palvelukseen. A:n työsopimuksen purkamiseen liittyvät olosuhteet kokonaisuudessaan huomioon ottaen työtuomioistuimen mielestä on olemassa edellytykset A:n työsuhteen palauttamiselle.

Työnantajaliitto on erimielisyysneuvottelujen yhteydessä pyrkinyt A:n työsuhteen palauttamiseen. Työntekijäpuolta edustanut neuvottelija ei kuitenkaan ollut hyväksynyt tehtyä esitystä, koska se olisi edellyttänyt A:n siirtymistä toiseen työkohteeseen ja siten luottamusmiesaseman menettämistä. Työnantajaliiton toimintaa on ollut vaikeuttamassa, ettei neuvotteluissa työntekijäpuolelta ole esitetty asian selvittämisen kannalta merkityksellistä lääkärintodistusta A:n työkyvyttömyydestä. Muutoinkin on jäänyt näyttämättä, että Työnantajain Yleinen Ryhmä olisi laiminlyönyt asiassa valvontavelvollisuutensa.

Tuomiolauselma

Työtuomioistuin vahvistaa, että SOL-Siivouspalvelu Oy on purkaessaan A:n työsopimuksen menetellyt luottamusmiessopimuksen vastaisesti.

SOL-Siivouspalvelu Oy velvoitetaan maksamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 10 808 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 8.7.1992 lukien. Lisäksi SOL-Siivouspalvelu Oy velvoitetaan suorittamaan A:lle korvauksena luottamusmiessopimuksen vastaisesta työsopimuksen päättämisestä 80 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 8.7.1992 lukien.

Mikäli SOL-Siivouspalvelu Oy kolmen viikon kuluessa työtuomioistuimen tuomion antamisesta tarjoaa A:lle hänen työsopimuksensa edellyttämää tai siihen rinnastettavaa työtä, velvoitetaan yhtiö irtisanomisajan palkan ja edellä mainitun korvauksen sijasta maksamaan A:lle luottamusmiessopimuksen mukaisena vaihtoehtoisena korvauksena 27 000 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 8.7.1992 lukien.

Esitetyt vaatimukset hylätään enemmälti.

SOL-Siivouspalvelu Oy velvoitetaan korvaamaan Kiinteistötyöntekijäin Liiton oikeudenkäyntikulut 2 700 markalla. Asian laatuun nähden Työnantajain Yleinen Ryhmä saa pitää oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.

Asian ratkaisemiseen ovat osallistuneet Orasmaa puheenjohtajana sekä Lyytikäinen, Kontio, Nouro, Leivo ja Vertanen jäseninä.

Tuomio on yksimielinen.