20.5.1981

RATKAISU

Suomen Työnantajain Keskusliiton ja silloisen Suomen Teknillisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliitto r.y:n välillä 15.2.1966 tehdyssä työaikaa koskevassa sopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

1 §.

Tämä sopimus koskee STK:n jäsenyritysten palveluksessa työskenteleviä STTK:n kanssa tehdyn runkosopimuksen piiriin kuuluvia toimihenkilöitä.

2 §.

Niissä työsuhteissa, joissa vuonna 1965 voimassa olleen runkosopimuksen mukaan noudatetaan 40 tuntia pitempää viikkotyöaikaa ryhdytään tätä työaikaa asteittain lyhentämään siten, että 40 tunnin työviikko toteutuu täydellisenä viimeistään 1.1.1970 mennessä.

3 §.

Niissä työsuhteissa, joissa vuonna 1965 voimassa olleen runkosopimuksen mukaan noudatetaan 40 tuntista tai lyhyempää viikkotyöaikaa, on säännöllinen työaika 7 1/2 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin enintään 37 1/2 tuntia viikossa. Tämä työaika voidaan kuitenkin pidentää enintään vuonna 1965 voimassa ollutta viikkotyöaikaa vastaavaksi.

4 §.

Työaikaan nähden noudatetaan seuraavia määräyksiä:

1. 2 §:n tarkoittamien teknisten toimihenkilöiden säännöllinen työaika on 8 tuntia vuorokaudessa ja keskimäärin enintään 40 tuntia viikossa.

2. Muiden teknisten toimihenkilöiden säännöllinen työaika määräytyy 3 §:n mukaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6. Toimihenkilölle annetaan viikkoa kohti, ellei tästä työehtosopimuksesta muuta johdu yleensä toinenkin vapaapäivä. Se voidaan määrätä:

a) kiinteäksi viikonpäiväksi, jonka mikäli mahdollista tulee olla lauantai,

b) vaihtuvaksi viikonpäiväksi, jos työtä tehdään vähintään kuutena päivänä viikossa tai

c) keskimääräistä viikkotyöaikaa noudatettaessa siten, että työaika jakson kuluessa tasoittuu keskimäärin edellä olevien kohtien mukaan määräytyvään säännölliseen viikkotyöaikaan antamalla tarvittava määrä vapaapäiviä.

7. Arkipyhäviikolla on arkipäiviksi sattuvan juhlapäivän aaton ja lauantain säännöllinen työaika sama kuin muina arkipäivinä lukuunottamatta pääsiäislauantaita, juhannus- ja jouluaattoa, jotka ovat vapaapäiviä, elleivät tuotantoteknilliset syyt muuta vaadi.

Pöytäkirjamerkintä:

Mikäli tuotannolliset syyt edellyttävät työskentelyä mainittuina vapaapäivinä, on niiden menettäminen kompensoitava muuna aikana työtuntijärjestelmän puitteissa annettavilla vapaapäivillä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

8 §.

Tammikuun 1 päivästä 1970 lukien tai jos työajan muuttaminen tapahtuu yhdellä kertaa, muuttamisen ajankohdasta lukien noudatetaan työaikaan ja siihen liittyviin määräyksiin nähden vain tämän sopimuksen 3-7 pykälien määräyksiä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

9 §.

Sinä aikana, jolloin ei noudateta tämän sopimuksen 3-7 pykälien mukaista työaikaa, noudatetaan työaikaan nähden seuraavia määräyksiä:

1. Työnjohtajien tai heihin verrattavien työaika on päivätyössä 8 tuntia vuorokaudessa ja 45 tuntia viikossa sekä vuorotyössä keskimäärin 45 tuntia viikossa, paitsi keskeytymättömässä vuorotyössä keskimäärin 42 tuntia viikossa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3. Milloin teknisen toimihenkilön työaika välittömästi liittyy työntekijäin työskentelyyn taikka, jos hänet on jatkuvasti alistettu tuotannolliselle osastolle, noudatetaan toimihenkilön suhteen kyseeseen tulevan tuotannollisen osaston työaikaa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

10 §.

Tämän sopimuspöytäkirja on voimassa työehtosopimuksena vuoteen 1970 sekä sen jälkeen toistaiseksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Toiselta puolen muun muassa Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton ja toiselta puolen muun muassa Suomen Työnantajain Keskusliiton kesken 8.12.1970 arkipyhäviikkojen työajan järjestelyä koskevassa neuvottelussa pidetyssä pöytäkirjassa sanotaan muun muassa seuraavaa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1 § ARKIPYHÄVIIKKOJEN TYÖAJAN JÄRJESTELY

Edellä mainittujen keskusliittojen välillä vuonna 1965 solmittujen työaikasopimusten täydennykseksi ovat keskusliitot sopineet seuraavasta arkipyhäviikkoja koskevasta järjestelystä:

1. Lopullinen järjestely

A. Järjestöt ehdottavat viipymättä lisätylle piispainkokoukselle, että loppiainen, helatorstai ja toinen helluntaipäivä siirretään kiinteästi lauantaiksi, kaksi ensin mainittua saman viikon ja viimeksi mainittu edellisen viikon lauantaihin, sekä sitoutuvat kukin osaltaan kaikin tavoin myötävaikuttamaan tämän ehdotuksen toteuttamiseen.

B. Uudenvuodenpäivä-, vapunpäivä- ja itsenäisyyspäiväviikon lauantai on vapaapäivä töissä, joissa työaika muutoinkin on järjestetty kiintein, lauantaiksi osuvin vapaapäivin.

C. Pääsiäisen ja joulun jälkeiset lauantait säilyvät entiseen tapaan työpäivinä.

2. Aikataulu

Ottaen huomioon, että edellä A. kohdassa mainitut siirrot on mahdollista toteuttaa aikaisintaan vuonna 1972 sekä kiinnittäen huomiota myös edellä B. kohdassa mainittujen pyhien sijaintiin vuosina 1971-1973 keskusliitot ovat sopineet järjestelyn aikataulusta seuraavaa:

A. Vuodesta 1971 lähtien annetaan itsenäisyyspäiväviikon lauantai vapaapäiväksi.

B. Vuonna 1972 pyritään toteuttamaan loppiaisen, helatorstain ja toisen helluntaipäivän siirto lauantaihin sekä annetaan siitä lähtien vapunpäiväviikon lauantai vapaapäiväksi.

C. Vuodesta 1973 lähtien annetaan uudenvuodenviikon lauantai vapaapäiväksi, jolloin ohjelma kokonaisuudessaan on toteutettu.

Lisäksi keskusliitot suosittavat, että paikallisesti sovittaisiin vuoden 1971 perjantaipäiväksi sattuvaa uudenvuodenpäivää seuraavan lauantain sisäänteosta etukäteen.

2 §. SOPIMUKSEN SOVELTAMINEN

Tämä sopimus koskee työajan järjestelyä, jossa viikon toinen vapaapäivä on kiinteästi lauantaina paitsi arkipyhäviikkoina, jolloin myös lauantai on ollut työpäivä. Jos työaika on järjestetty muulla tavoin, sovelletaan edellä mainittuja periaatteita siten kuin asianomaiset liitot siitä keskenään sopivat.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton välillä 5.5.1978 allekirjoitetussa niin sanotussa turvalausekepöytäkirjassa sanotaan muun muassa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

3 §.

Työaikamuodoissa, joissa lauantai on yleensä vapaapäivä, on vuodesta 1978 alkaen myös joulun jälkeinen lauantai vapaapäivä. Vuodesta 1979 alkaen on edellä tarkoitetuissa töissä myös pääsiäisen jälkeinen lauantai vapaapäivä. Työaikajärjestely toteutetaan palkkaa alentamatta. Työajan lyhennys ei kuitenkaan koske töitä, joissa vastaava järjestely on toteutettu jo aikaisemmin.

Työaikamuodoissa, joissa lauantai ei ole yleisesti vapaapäivä sovitaan asianomaisten palkkasopimusliittojen kesken siitä, millä tavoin vastaava työaikajärjestely toteutetaan tai millä tavoin se muutoin korvataan asianomaisella alalla.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton kesken 31.1.1979 tehdyssä runkosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

4 §. Työaikalakien noudattaminen

Työajan suhteen noudatetaan, jollei alempana ole muuta sanottu, työaikalakia tai kauppaliikkeiden ja toimistojen työaikalakia riippuen siitä, kumman lain sovellutuspiiriin tekninen toimihenkilö kuuluu.

5 § Säännöllinen työaika

1. Työnjohtajien ja heihin verrattavien työaika on enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

11 § Arkipyhäviikot

Arkipyhäviikolla on arkipäiväksi sattuvan juhlapäivän aaton ja lauantain säännöllinen työaika sama kuin muina arkipäivinä lukuunottamatta

- uudenvuodenpäivän viikon lauantaita, - pääsiäislauantaita, - pääsiäisen jälkeistä lauantaita, - vapunpäivän viikon lauantaita, - juhannusaattoa, - itsenäisyyspäiväviikon lauantaita, - jouluaattoa ja - joulun jälkeistä lauantaita,

jotka ovat vapaapäiviä, elleivät tuotantotekniset syyt muuta vaadi.

Pöytäkirjamerkintä 1:

Mikäli tuotannolliset syyt edellyttävät työskentelyä mainittuina päivinä, on tällaisen vapaapäivän menettäminen korvattava muuna aikana työtuntijärjestelmän puitteissa annettavilla vapaapäivillä tahi korvaamalla niinä vapaapäivinä suoritettu työ samalla tavoin kuin mitä viikkoylityöstä on sanottu ellei samalta ajalta jo suoriteta korvausta seisokkiaikaa koskevien määräysten perusteella tai mikäli palkkasopimuksessa ei ole toisin sovittu.

12 §. Ylityö

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6. Laskettaessa ylityöstä maksettavaa korotettua palkkaa on peruspalkka laskettava siten, että kuukausipalkka luontoisetuineen jaetaan luvulla 169 silloin, kun säännöllinen työaika on 40 tuntia viikossa ja luvulla 158 silloin, kun säännöllinen työaika on 37,5 tuntia viikossa. Säännöllisen työajan ollessa jokin muu, käytetään jakajana vastaavasti laskettua säännölliseen työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää. Keskeytymättömän vuorotyön lyhennetyn työajan osalta kuukausipalkan jakajasta on sovittava palkkasopimusliittojen välillä.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

33 §. Neuvottelujärjestys

1. Sopijapuolten tulee asiallisesti neuvotella kaikista niiden toimialalla ilmaantuvista kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi yhteisymmärryksessä. Sopijapuolet myötävaikuttavat omalta osaltaan hyvien ja asiallisten neuvottelusuhteiden kehittämiseen työpaikoilla.

2. Jos tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, josta tekninen toimihenkilö ja työnantaja eivät ole voineet sopia keskenään ja josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi.

3. Jos jostakin muusta kuin edellä tarkoitetusta syystä syntyy erimielisyyttä työnantajan ja teknisten toimihenkilöiden välillä, on asiassa ensin pyrittävä sovintoon paikallisilla neuvotteluilla ja jolleivät nämä johda yksimielisyyteen, on asia siirrettävä asianomaisten liittojen käsiteltäväksi.

4. Jommankumman asiapuolen esittäessä neuvotteluja edellä tarkoitetuissa tapauksissa on ne aloitettava ensi tilassa ja viimeistään kahden viikon kuluessa esityksen tekemisestä. Neuvottelut on käytävä kaikkea tarpeetonta viivytystä välttäen. Seuraavan neuvottelutilaisuuden ajankohdasta on neuvotteluissa sovittava.

5. Neuvotteluista on jommankumman osapuolen niin vaatiessa laadittava pöytäkirja tai erimielisyysmuistio, joka kummankin osapuolen on allekirjoitettava. Asiakirjassa on lyhyesti mainittava erimielisyyttä koskeva asia sekä molempien osapuolten kanta. Pöytäkirja tai erimielisyysmuistio on laadittava viikon kuluessa neuvottelun päättymisestä.

6. Jolleivät edellä 2 momentissa mainitut neuvottelut johda tulokseen voi jompikumpi asiapuolista jättää asian työtuomioistuimen ratkaistavaksi. Edellä 2 ja 3 momentissa tarkoitetut asiat voivat asianomaiset liitot, oltuaan asiasta yksimieliset, siirtää keskusliittojen välillä neuvoteltaviksi.

7. Niin kauan kuin edellä 3 momentissa mainitusta erimielisyydestä käydään neuvotteluja, ei asian johdosta saa julistaa työnseisausta (lakkoa tai työsulkua) eikä ryhtyä muuhun toimenpiteeseen vastapuolen painostamiseksi tai työn säännöllisen kulun estämiseksi.

8. Tähän sopimukseen sidottujen liittojen edustajilla on oikeus osallistua paikalliseen neuvotteluun liittojen niin sovittua. Tallöin edellytetään, että neuvoteltavasta asiasta on jo aikaisemmin paikallisesti neuvoteltu. Ellei tällaisessa neuvottelussa päästä yksimielisyyteen, menetellään kuten 2, 3 ja 6 momenteissa.

34 §. Sopimuksen sitovuus

1. Tämä sopimus sitoo:

a) allekirjoittaneita keskusliittoja,

b) niitä keskusliittojen jäsenliittoja, jotka ovat keskenään kirjallisesti sopineet tähän sopimukseen yhtymisestä kysymyksessä olevan työnantajaliiton osalta ja tehneet tähän sopimukseen liittyvän palkkasopimuksen sekä

c) niitä työnantajia, teknisiä toimihenkilöitä ja näiden yhdistyksiä, jotka kuuluvat tai sopimuksen voimassa ollessa ovat kuuluneet edellä tarkoitettuihin jäsenliittoihin.

2. Tähän sopimukseen yhtyminen on voimassa siitä lähtien ja yhtä kauan kuin kysymyksessä olevien liittojen välillä solmittu palkkasopimuskin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Sanottuun runkosopimukseen liittyvässä pöytäkirjassa on muun muassa seuraavat määräykset:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6 §

Tämän sopimuksen mukaisia matkakustannusten korvauksia korotetaan vuonna 1980 kustannustason nousua vastaavasti työmarkkinoilla yleisesti noudatettavan linjan mukaisesti. Runkosopimuksen 24 §:ssä tarkoitettua kurssirahaa korotetaan 1. maaliskuuta 1980 lukien kustannustason nousua vastaavasti.

7 §

Voimalaitos- ja sähkönjakelualaa lukuunottamatta lyhennetään keskeytymättömän kolmivuorotyön työaikaa kullakin palkkasopimusalalla erikseen sovittavalla tavalla niin että se sopeutuu muiden henkilöstöryhmien kohdalla sovittavaan työajan lyhennykseen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Viimeksi sanotun pöytäkirjan 7 §:ää vastaava määräys sisältyi samojen asianosaisten välillä 18.5.1977 tehdyn vastaavan pöytäkirjan 9 §:ään.

Tammikuun 31 päivänä 1979 solmitun runkosopimuksen soveltamisohjeissa sanotaan muun muassa:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5 §. SÄÄNNÖLLINEN TYÖAIKA

5 §:n 1 ja 2 momentit sekä pöytäkirjamerkinnät

Tekniset toimihenkilöt jakautuvat ns. välityöaikojen poistamisen jälkeen säännöllisen työajan pituuden suhteen kahteen ryhmään. Työnjohtajien ja heihin verrattavien työaika on enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa. Pääasiallisesti toimistoissa sekä tutkimus- ja keskuslaboratorioissa työskentelevien teknisten toimihenkilöiden säännöllinen työaika on enintään 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa tai jos työaika on asianomaisessa tehtävässä ollut aikaisemmin pitempi, enintään 8 tuntia päivässä ja 40 tuntia viikossa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

11 §. ARKIPYHÄVIIKOT

Arkipyhäaattojen ja lauantain säännöllinen työaika on sama kuin muina arkipäivinä ja kaikki työpäivät ovat säännöllisen vuorokautisen työajan mukaan määräytyviä täysiä työpäiviä. Poikkeuksen muodostavat keskusliittojen solmiman arkipyhäviikkojen työaikaa koskevan sopimuksen mukaiset seuraavat päivät: uudenvuodenpäivän viikon lauantai, pääsiäislauantai, pääsiäisen jälkeinen lauantai, vapunpäivän viikon lauantai, juhannusaatto, itsenäisyyspäiväviikon lauantai, jouluaatto ja joulun jälkeinen lauantai. Nämä päivät ovat vapaapäiviä elleivät tuotantotekniset syyt muuta vaadi. Nämä vapaapäivät koskevat sellaisenaan vain niitä työaikamuotoja, joissa työ on järjestetty kiintein lauantaiksi osuvin vapaapäivin. Koska säännöllisten työtuntien vuosittainen enimmäismäärä on eri työaikamuodoissa sama, tulee tämä ottaa työtuntijärjestelmää laadittaessa huomioon liikkuvissa työaikamuodoissa järjestämällä vuotuisen työajan tasaamiseksi riittävä määrä vapaapäiviä. Ellei sanottua järjestelyä voida toteuttaa, korvataan saamatta jäänyt työajanlyhennys kuten viikkoylityö.

Pöytäkirjamerkintä 1:

Korvaamistapoja on pääsääntöisesti kaksi; sen lisäksi on useissa palkkasopimuksissa näiltä päiviltä erityisiä korvaussäännöksiä.

1. Antamalla vastaavasti vapaata työtuntijärjestelmän puitteissa tai

2. korvaamalla näinä päivinä suoritettu työ samalla tavoin kuin viikkoylityöstä on sovittu

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

12 § YLITYÖ

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Peruspalkan laskeminen - 6 mom.

a) Peruspalkkaa laskettaessa tulee kuukausipalkan lisäksi ottaa huomioon mahdollisten luontoisetujen raha-arvo, provisiopalkka ja tuotantopalkkiot, mutta ei sen sijaan vuorotyölisää, säännöllisestä sunnuntaityöstä maksettavaa korvausta eikä tilapäisluontoisia poikkeuksellisia korvauksia, kuten yli-, sunnuntai- ja lisätyökorvaukset.

b) Kun a) -kohdassa tarkoitettu kuukausipalkka on selvitetty, saadaan tuntikohtainen peruspalkka käyttämällä 6 momentissa mainittuja jakajia 169 ja 158.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ja toiselta puolen muun muassa Teknisten Liiton, Svenska Tekniker- och Arbetsledareförbundet i Finlandin ja Suomen Konepäällystöliiton välillä 18.5.1977 tehdyssä Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän kemian teollisuutta koskevassa palkkasopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1 §

Tällä sopimuksella allekirjoittaneet liitot yhtyvät Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton välillä toukokuun 18 päivänä 1977 tehtyyn runkosopimukseen ja saattavat sen voimaan allekirjoittaneen työnantajaliiton osalta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

10 § Erityismääräyksiä

1. Työviikko vaihtuu maanantain ensimmäisen työvuoron alkaessa ja työvuorokausi työviikon alkamisajankohtaa vastaavana kellonaikana.

2. Työtuntijärjestelmän edellyttämän vuosityöajan tulee vuorotyössä keskimäärin vastata runkosopimuksen 5 §:n 1. kappaleessa tarkoitettujen toimihenkilöiden työtuntijärjestelmän mukaista vuosityöaikaa.

3. Uudenvuoden-, I ja II pääsiäis-, vappu-, juhannus-, itsenäisyys- sekä I ja II joulupäivänä kello 06.00 lähtien 24 tunnin aikana kaikille työssä oleville maksetaan 200 %:lla korotettu palkka, johon sisältyy sunnuntaityökorvaus. Mainittujen päivien aattoina maksetaan ilta- ja yövuoroissa työskenteleville vuorotyöntekijöille 100 %:lla korotettu palkka, johon ei sisälly sunnuntai- eikä ylityökorvausta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6. Mikäli työvuorojärjestelmä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä on laadittu siten, että työtuntijärjestelmän mukainen säännöllinen työaika on keskimäärin 42 tuntia viikossa, tulee näistä työvuoroista antaa vuodessa 18 vuoroa vapaata esim. seisokkien ja/tai ns. tasausvapaiden muodossa ja niissä työtuntijärjestelmissä, joissa viikkotyöaika on keskimäärin 40 tuntia on tasausvapaan pituus vuodessa 4 päivää.

Liitot päättivät asettaa toimikunnan, jonka tehtävänä on selvittää työaikakysymystä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä siten, että kehitys on yhdenmukainen eri alojen kesken. Tämä koskee myös mahdollisen työajan lyhennyksen huomioonottamista vuosiloman pidennyksen yhteydessä. Samassa yhteydessä selvitetään muidenkin työaikamuotojen käyttömahdollisuudet työn sekä työ- ja vapaavuorojen järjestelyn kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla viikoittaisen ja päivittäisen työajan joustomahdollisuuksia hyväksi käyttäen.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

11 § Neuvottelujärjestys

Jos tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, voidaan asia siirtää asianomaisten liittojen käsiteltäväksi runkosopimuksen 33 §:n määräysten mukaista neuvottelujärjestystä noudattaen. Tämän sopimuksen 2 §:n tarkoittamiin asioihin ei sovelleta, mitä runkosopimuksen 33 §:n 6 momentin ensimmäisessä virkkeessä on sanottu eikä niiden johdosta saa ryhtyä työtaisteluun.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Samojen osallisten kesken 31.1.1979 ajaksi 1.2.1979-28.2.1981 tehdyssä saman alan palkkasopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

1 §

Tällä sopimuksella allekirjoittaneet liitot yhtyvät Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliiton välillä tammikuun 31 päivänä 1979 allekirjoitettuun runkosopimukseen ja saattavat sen voimaan allekirjoittaneen työnantajaliiton osalta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

10 § Erityismääräyksiä

1. Työviikko vaihtuu maanantain ensimmäisen työvuoron alkaessa ja työvuorokausi työviikon alkamisajankohtaa vastaavana kellonaikana.

2. Työtuntijärjestelmän edellyttämän vuosityöajan tulee vuorotyössä keskimäärin vastata runkosopimuksen 5 §:n 1. kappaleessa tarkoitettujen toimihenkilöiden työtuntijärjestelmän mukaista vuosityöaikaa.

3. Uudenvuoden-, pitkäperjantain, ensimmäinen ja toinen pääsiäis-, vappu-, varsinaisena helluntai-, juhannus-, itsenäisyys- sekä ensimmäisenä ja toisena joulupäivänä maksetaan klo 06.00 lähtien 24 tunnin aikana kaikille työssä oleville 200 %:lla korotettu palkka, mihin sisältyy sunnuntaityökorvaus. Mainittujen päivien aattoina maksetaan ilta- ja yövuorossa työskenteleville vuorotyöntekijöille 100 %:lla korotettu palkka, johon ei sisälly sunnuntai- eikä ylityökorvausta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6. Mikäli työvuorojärjestelmä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä on laadittu siten, että työtuntijärjestelmän mukainen säännöllinen työaika on keskimäärin 42 tuntia viikossa, tulee näistä työvuoroista antaa vuodessa 18 vuoroa vapaata esim. seisokkien ja/tai ns. tasausvapaiden muodossa ja niissä työtuntijärjestelmissä, joissa viikkotyöaika on keskimäärin 40 tuntia on rasausvapaan pituus vuodessa 4 päivää.

Liitot sopivat marraskuun 1979 loppuun mennessä niiden työaikamuotojen osalta, joissa lauantai ei ole yleisesti vapaapäivä, millä tavoin pääsiäisen jälkeisen lauantain ja joulun jälkeisen lauantain vastaava työaikajärjestely toteutetaan tai millä tavoin se muutoin toteutetaan kemian teollisuudessa.

Keskeytymättömässä 3-vuorotyössä siirrytään keskimäärin 36 tunnin viikkotyöaikaan vuoden 1980 alusta liittojen tarkemmin sopimalla tavalla. Edellisessä sopimuksessa mainittu toimikunta jatkaa työtään sanotussa sopimuksessa sovitun tehtävänantonsa mukaisesti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

11 § Neuvottelujärjestys

Jos tämän sopimuksen tulkinnasta tai soveltamisesta syntyy erimielisyyttä, josta paikalliset neuvottelut eivät johda yksimielisyyteen, voidaan asia siirtää asianomaisten liittojen käsiteltäväksi runkosopimuksen 33 §:n määräysten mukaista neuvottelujärjestystä noudattaen. Tämän sopimuksen 2 §:n tarkoittamiin asioihin ei sovelleta, mitä runkosopimuksen 33 §:n 6 momentin ensimmäisessä virkkeessä on sanottu eikä niiden johdosta saa ryhtyä työtaisteluun.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Teknisten Liitto, Suomen Konepäällystöliitto ja Svenska Tekniker- och Arbetsledareförbundet i Finland ovat Suomen Työnantajain Yleistä Ryhmää vastaan ajamassaan kanteessa lausuneet, että kemian teollisuudessa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työskentelevien runkosopimuksen 5 §:n 1 kohdassa tarkoitettujen teknisten toimihenkilöitten työaika oli vuoden 1979 loppuun saakka ollut keskimäärin 40 tuntia viikossa vuoden pituisena ajanjaksona. Tämä oli nimenomaan todettu edelle jäljennetyssä kemian teollisuuden palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 2 kohdan määräyksessä. Keskeytymättömän kolmivuorotyön työaika oli toteutettu niin kuin palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohdan ensimmäisessä kappaleessa määrättiin. Sanotun kappaleen tarkoittamiin 18:aan vapaavuoroon sisältyi kuusi runkosopimuksen 11 §:ssä mainittua päivää. Kemian palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohdan ensimmäisen kappaleen viimeisessä virkkeessä oli sen sijaan erikseen sovittu otettavaksi huomioon vain neljä näistä päivistä, koska siinä yrityksessä, jota varten tämä määräys oli otettu, oli oma paikallinen järjestelmänsä. Kemian palkkasopimuksen mukaan siirryttiin vuoden 1980 alussa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä keskimäärin 36 tunnin viikkotyöaikaan.

Työnantajapuoli oli kuitenkin ruvennut toteuttamaan lyhennettyä työaikaa sillä tavoin, ettei runkosopimuksen 11 §:ää enempää kuin kemian palkkasopimuksen asianomaisia määräyksiä otettu huomioon. Kantajaliitot olivat sitä mieltä, että runkosopimuksen 11 §:ssä mainitut päivät tuli ottaa huomioon työaikaa lyhentävinä samalla tavoin kuin noudatettaessa keskimäärin 40 tunnin viikkotyöaikaa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. 40 tunnin työviikon käsitteeseen oli alusta alkaen sisältynyt, että runkosopimuksen 11 §:ssä mainitut päivät lyhensivät myös kolmivuorotyössä vuotuista työaikaa. STK:n ja STTK:n kesken vuonna 1966 solmitulla työaikasopimuksella oli työaikaa lyhennetty asteittain siten, että "40 tunnin työviikko toteutuu täydellisenä viimeistään 1.1.1970". Tämän sopimuksen mukaan arkipyhäviikon aaton ja lauantain työaika oli sama kuin muinakin arkipäivinä lukuunottamatta pääsiäislauantaita, juhannusaattoa ja jouluaattoa. Joulukuussa 1970 keskusjärjestöjen välillä tehty pöytäkirja arkipyhäviikkojen työajan järjestelyistä oli solmittu "työaikasopimusten täydennykseksi", ja sillä oli vähennetty vuotuista työaikaa kolmella arkipyhäviikon lauantailla, jotka aikaisemmin olivat olleet työpäiviä. Nämä päivät olivat itsenäisyyspäivän viikon lauantai, vapunpäivän viikon lauantai ja uudenvuoden viikon lauantai. Tämä pöytäkirja koski sellaisenaan työajan järjestelyä, jossa viikon toinen vapaapäivä oli kiinteästi lauantai paitsi arkipyhäviikkoina, jolloin myös lauantai oli ollut työpäivä. Jos työaika oli järjestetty muulla tavoin, oli pöytäkirjan periaatteita sovellettava siten kuin asianomaiset liitot siitä keskenään sopivat. Runkosopimuksen 11 §:ssä ja kemian palkkasopimuksessa tämä oli sovittu siten, että sanotut kolme päivää annettiin vapaana myös keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. Runkosopimuksen 11 §:ssä mainittuja kahta uutta päivää, nimittäin pääsiäisen jälkeistä lauantaita ja joulun jälkeistä lauantaita koskeva erimielisyys oli aikaisemman sopimuskauden aikana ollut työtuomioistuimen käsiteltävänä. Tällöin nämä kaksi päivää kuitenkin olivat puuttuneet runkosopimuksen 11 §:stä. Myös kemian palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohdan toisessa kappaleessa oli näitä koskeva määräys.

Vuoden 1979 joulukuussa liitot olivat olleet yhtä mieltä siitä, että kysymyksessä olevat lauantait tuli antaa vapaana, ja ellei niitä voitu antaa vapaana, tuli ne korvata kuten viikkoylityöstä oli sovittu. Liitot olivat antaneet asiasta samanlaiset ohjeet. Työnantajaliitto ja yksityiset työnantajat olivat sitten kuitenkin menetelleet kemian palkkasopimuksen ja sen osana olevan runkosopimuksen vastaisesti jättäessään ottamatta huomioon sanotut päivät työaikaa lyhentävinä siirryttäessä keskimäärin 36 tunnin työviikkoon. Yksittäiset työnantajat olivat toteuttaneet tämän työnantajaliittonsa ohjeen mukaisesti. Työnantajaliitto oli antanut ohjeen, vaikka sillä ja myös runkosopimuksen solmineella STK:lla oli ollut tiedossa kantajaliittojen ja STTK:n käsitys silloin, kun kaksivuotiset runkosopimus ja palkkasopimukset solmittiin vuoden 1979 tammikuun viimeisenä päivänä.

Sanotuilla perusteilla kantajaliitot ovat vaatineet työtuomioistuinta vahvistamaan,

ensiksi että vuonna 1966 solmitun työaikasopimuksen ja voimassa olevien runkosopimuksen ja kemian palkkasopimuksen nojalla pääsiäislauantai, juhannusaatto ja jouluaatto on keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien teknisten toimihenkilöitten osalta otettava huomioon vuosittaista työaikaa lyhentävinä antamalla kolme vuoroa vapaata esimerkiksi seisokkien tai tasausvapaitten taikka molempien muodossa silloin, kun työtuntijärjestelmän mukainen säännöllinen työaika on keskimäärin 42 tuntia viikossa,

toiseksi että vuonna 1966 solmitun työaikasopimuksen ja siihen liittyvän vuonna 1970 solmitun arkipyhäviikkoja koskevan pöytäkirjan sekä voimassa olevien runkosopimuksen ja kemian palkkasopimuksen nojalla itsenäisyyspäivän viikon lauantai, vapunpäivän viikon lauantai ja uudenvuodenpäivän viikon lauantai on keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien teknisten toimihenkilöitten osalta otettava työtuntijärjestelmässä huomioon vuosittaista työaikaa lyhentävinä antamalla kolme vuoroa vapaata esimerkiksi seisokkien, tasausvapaiden tai molempien muodossa silloin kun työtuntijärjestelmän mukainen säännöllinen työaika on keskimäärin 42 tuntia viikossa,

kolmanneksi että voimassa olevan runkosopimuksen ja kemian palkkasopimuksen nojalla pääsiäisen jälkeinen lauantai ja joulun jälkeinen lauantai on keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien teknisten toimihenkilöitten osalta otettava huomioon työtuntijärjestelmän puitteissa annettavilla vapaapäivillä tai ellei sanottua järjestelyä voida toteuttaa, korvattava saamatta jäänyt työajan lyhennys kuten viikkoylityö,

sekä neljänneksi että Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on menetellyt mainittujen sopimusten vastaisesti antaessaan ohjeen, jonka mukaan työtuntijärjestelmää laadittaessa edellä mainittuja päiviä ei tule ottaa huomioon.

Kanteeseen vastatessaan Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on lausunut, että kantajain väite, jonka mukaan työnantajapuoli olisi vuoden 1980 alusta lähtien alkanut toteuttaa lyhennettyä työaikaa siten, ettei runkosopimuksen 11 §:ää eikä kemian palkkasopimuksen työajan lyhentämistä koskevia määräyksiä olisi otettu huomioon, oli väärä. Työnantajapuoli oli katsonut olevansa velvollinen lyhentämään myös teknisten toimihenkilöitten työaikaa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä siten kuin työaikaa oli lyhennetty muiden henkilöstöryhmien osalta. Työaika ei siis miltään osin ollut pidentynyt eikä mikään vanha vapaapäivä ollut muodostunut työpäiväksi. Huolimatta siitä, että teknistä mallia työajan lyhentämisestä ei ollut saatu teknisten toimihenkilöitten kanssa sovituksi, työnantaja oli lyhentänyt teknisten toimihenkilöitten työaikaa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä, jotta runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 7 §:ssä asetettu velvoite olisi tullut täytetyksi. Työajan lyhennys oli toteutettu palkkaa alentamatta, ja vuositasolla noin 120:llä tunnilla lyhentynyttä työaikaa oli alettu noudattaa työnantajan laatiman työtuntijärjestelmän mukaisesti vuoden 1980 alusta lukien. Tekninen malli työajan lyhentämiselle oli saatu Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ja Kemian Työntekijäin Liiton välisestä työajan lyhentämissopimuksesta, ja tekniset toimihenkilöt olivat saaneet näin ollen samat edut kuin työntekijätkin. Esillä olevassa asiassa ei ollut oleellista minkään runkosopimuksen määräyksen noudattamatta jättäminen vaan se, että tekniset toimihenkilöt vaativat lyhyempää 36-tuntista työviikkoa kuin miksi vastaava työaika oli sovittu muiden henkilöstöryhmien osalta. Kanteessa tarkoitetut tekniset toimihenkilöt olivat siten saaneet 36-tuntisen työviikon täsmälleen samoin kuin muutkin työntekijät, mitään edun menetystä heidän osaltaan ei ollut tapahtunut työajan vain lyhennettyä keskimäärin 36 tuntiin viikossa niin kuin sopimus edellyttikin, ja runkosopimuksen 11 §:n edellyttämät järjestelyt toteutuivat työajan lyhentämisen yhteydessä täsmälleen samalla tavalla kuin aikaisemmin.

Kanteen lähtökohta, että runkosopimuksen 5 §:n 1 momentin mukaisesti teknisiin toimihenkilöihin oli noudatettu aikaisemmin keskimäärin 40-tuntista työviikkoa, johon arkipyhät vaikuttivat työaikaa lyhentävästi ja että arkipyhäviikkojen lauantait tulisi nyt keskimäärin 36-tuntiseen työviikkoon siirryttäessä ottaa huomioon edelleen samalla lailla, ei ollut sopusoinnussa sen enempää työajan lyhentämistä koskevan sopimusmääräyksen kuin viikkotyöaikaa koskevan sopimusmääräyksenkään kanssa. Runkosopimuksen mukaan työaika sai olla enintään 8 tuntia päivässä ja enintään 40 tuntia viikossa. Määräys ei siis pakottanut työaikaa olemaan aina 40 tuntia viikossa, eikä se määritellyt vuositasolla noudatettavaa keskimääräistä viikkotyöaikaa 40-tuntista työviikkoa noudatettaessa. Runkosopimuksen 5 §:n 1 momentin määräys oli säilynyt muuttumattomana koko sen ajan, jona arkipyhäviikkojen vapaitten lauantaitten lukumäärää oli lisätty. Tämä oli selvä osoitus siitä, etteivät mainittu sopimusmääräys ja arkipyhäviikkojen lauantaita koskeva määräys liittyneet toisiinsa. Runkosopimuksen työaikaa koskevien määräysten vastaisesti saattaisi työnantaja menetellä vain silloin, jos hän pidentäisi työaikaa. Runkosopimuksen 11 §:n esille ottaminen tuntui muutoinkin perusteettomalta tilanteessa, jossa keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien teknisten toimihenkilöitten vuosityöaika oli tarkoituksellisesti lyhyempi kuin päivätyötä tekevien vastaavien toimihenkilöitten työaika. Runkosopimuksen 11 §:n tarkoituksena oli nimittäin alun perin ollut tasata keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien toimihenkilöitten työaika samaksi mikä se oli päivätyössä. Tämä runkosopimuksen tarkoitus kävi varsin selvästi ilmi edelle jäljennetystä runkosopimuksen soveltamisohjeesta. Oli samantekevää teknisen toimihenkilön kannalta, nimitettiinkö lisääntyvää vapaa-aikaa merkitsevät vapaapäivät kokonaisuudessaan uuden järjestelmän mukaisiksi vuorovapaiksi vaiko osittain runkosopimuksen 11 §:n mukaisiksi vapaapäiviksi ja osittain työajan lyhentämisestä johtuviksi vapaapäiviksi, jos lopputulos oli sama. Työajan erot päivätyössä ja keskeytymättömässä kolmivuorotyössä selvisivät seuraavasta: Päivätyön työaika 40-tuntisella työviikolla ilman arkipyhäviikkojen lauantaita, kun työntekijällä oli neljän viikon vuosiloma, oli 1928 ja arkipyhäviikkojen lauantait huomioon ottaen 1867. Keskeytymättömän kolmivuorotyön työaika 36-tuntisessa työviikossa, josta oli sovittu Kemian Työntekijäin Liiton kanssa ja jota työnantaja noudatti teknisiin toimihenkilöihin nähden, oli vastaavasti 1736 tuntia. Luvut osoittivat selvästi, että runkosopimuksen 11 §:n mukaiset vapaapäivät eivät suinkaan olleet jääneet pois, vaan ne sisältyivät siihen työajan lyhennykseen, jonka työnantaja oli toteuttanut keskeytymättömän kolmivuorotyön työajan lyhennyksen yhteydessä.

Kanteessa oli vielä viitattu palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohdan ensimmäiseen kappaleeseen. Tämä määräys koski tapauksia, joissa työtuntijärjestelmän mukainen säännöllinen työaika oli keskimäärin 42 tuntia viikossa. Määräys ei sen sijaan koskenut lainkaan tapauksia, joissa keskimääräinen säännöllinen viikoittainen työaika oli 36 tuntia viikossa. Työnantajapuoli puolestaan ei ollut sitoutunut järjestämään keskimäärin 36-tuntista työviikkoa siten, että uusi työaikajärjestely antaisi varsinaisen lyhennyksen lisäksi ne edut, jotka olivat liittyneet 42-tuntiseen keskimääräiseen viikoittaiseen työaikaan 40-tuntisen lakisääteisen viikkotyöajan vallitessa.

Kanteessa oli edelleen eroteltu omaksi ryhmäkseen pääsiäislauantai, juhannusaatto ja jouluaatto, omakseen itsenäisyyspäivän viikon lauantai, vapunpäivän viikon lauantai ja uudenvuodenpäivän viikon lauantai ja omakseen pääsäisen jälkeinen lauantai ja joulun jälkeinen lauantai. Kantajien mukaan runkosopimuksen 11 § salli arkipyhäviikon lauantain korvaamisen myös rahalla vain kahden viimeksi mainitun päivän osalta. Vastaajan mielestä myös muissa tapauksissa, joissa työnantajalla oli ollut velvollisuus noudattaa sanottua määräystä, oli rahakorvaus ollut mahdollinen. Edellytyksenä oli ainoastaan, että tuotannolliset syyt edellyttivät työskentelyä runkosopimuksen 11 §:ssä mainittuina päivinä. Rahalla korvaamisen mahdollisuus oli koskenut samalla tavoin kaikkia määräyksessä tarkoitettuja päiviä. Runkosopimuksen 11 § ei sellaisenaan edes ehdottomasti siis edellyttänyt työajan lyhentämistä niissäkään tapauksissa, joissa sen mukaista menettelyä oli alunperin edellytetty.

Runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 7 § velvoitti työajan lyhennykseen keskeytymätöntä kolmivuorotyötä tekevien teknisten toimihenkilöitten osalta vuoden 1980 alusta. Sanottu 7 § oli vaihtunutta pykälänumeroa lukuunottamatta allekirjoituspöytäkirjassa samassa muodossa kuin vuonna 1977. Taustana sopimusmääräykselle oli, ettei eri henkilöstöryhmillä voinut samalla alalla olla eripituisia työaikoja. Runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan perusteella kemian teollisuudessa oli 18.5.1977 asetettu toimikunta, jonka toimeksianto sisältyi palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohdan toiseen kappaleeseen. Vuonna 1979 toimeksianto oli jäänyt entiselleen niin kuin palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohdan kolmannesta kappaleesta selvisi.

Sanotusta selvisi, että työnantajaa sitovat sopimusmääräykset olivat velvoittaneet työajan lyhentämisen toimeenpanemiseen siten, että se sopeutui muiden henkilöstöryhmien kohdalla sovittavaan työajan lyhennykseen, ja siten, että kehitys oli yhdenmukainen eri alojen kesken, ja edelleen, että velvollisuus työajan lyhennyksen toimeenpanemiseen oli aktualisoitunut vuoden 1980 alusta lukien. Työnantaja oli menetellyt juuri näin. Työajan lyhennys oli myös teknisten toimihenkilöitten osalta toteutettu siten, että se oli yhdenmukainen Kemian Työntekijäin Liiton kanssa 6.9.1979 allekirjoitetun työajan lyhentämissopimuksen kanssa. Mainittu sopimus oli taas kaikissa keskeisissä kysymyksissä yhdenmukainen eri aloja edustavien muitten sopimusten kanssa. Sanotuilla perusteilla Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on vaatinut kanteen hylkäämistä.

Suomen Teknisten Toimihenkilöjärjestöjen Keskusliitto STTK, Teknisten Liitto, Suomen Konepäällystöliitto ja Svenska Tekniker- och Arbetsledareförbundet i Finland ovat Suomen Työnantajain Keskusliittoa (STK) ja Suomen Työnantajain Yleistä Ryhmää vastaan ajamassaan kanteessa lausuneet, että Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä ja toisaalta Teknisten Liitto, Suomen Konepäällystöliitto ja Svenska Tekniker- och Arbetsledareförbundet i Finland olivat yhtyneet 31.1.1979 tehtyyn runkosopimukseen samana päivänä solmitulla kemian teollisuutta koskevalla palkkasopimuksella. Runkosopimuksen 12 §:n 6 kohdassa oli määrätty ylityöstä maksettavan korotetun palkan laskennassa käytettävästä jakajasta. Keskeytymättömän vuorotyön lyhennetyn työajan osalta kuukausipalkan jakajasta oli runkosopimuksen mukaan sovittava palkkasopimusliittojen välillä. Sanotut liitot eivät olleet sopineet jakajaa, vaikka keskeytymättömässä vuorotyössä oli siirrytty keskimäärin 36 tunnin viikkotyöaikaan vuoden 1980 alusta. Myöskään muiden palkkasopimusten osalta asiaa ei ollut sovittu lukuun ottamatta voimalaitosalaa, jossa työajan lyhennys oli toteutettu lopullisesti vuoden 1979 alusta.

Koska sopimusta ylityöjakajasta ei ollut palkkasopimusliittojen välillä solmittu, oli noudatettava sanotun 6 kohdan määräystä, jonka mukaan säännöllisen työajan ollessa joku muu jakajana käytetään vastaavasti laskettua säännölliseen työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää. Työnantajat olivat kuitenkin menetelleet toisin. Työnantajayhdistysten ohjeitten mukaan jakajana oli käytetty edelleen lukua 169, joka koski tapauksia, joissa säännöllinen työaika oli 40 tuntia viikossa. Menettely oli runkosopimuksen 12 §:n ja myös työaikalain 17 §:n vastainen. Runkosopimuksen 4 §:n mukaan työajan suhteen noudatettiin työaikalakia, ellei muuta ollut sovittu.

Sanotuilla perusteilla kantajayhdistykset ovat vaatineet työtuomioistuinta vahvistamaan, että kuukausipalkan jakaja 169 on runkosopimuksen ja sen osana olevan työaikalain vastainen keskeytymättömässä vuorotyössä ja että runkosopimuksen perusteella on kuukausipalkan jakajana käytettävä runkosopimuksen 12 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla laskettua säännölliseen työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää. Siltä varalta, että työtuomioistuin ei hyväksyisi jälkimmäistä vaatimusta, kantajat ovat toissijaisesti vaatineet vahvistettavaksi, että jakajana on käytettävä työaikalain 17 §:n 6 momentissa määrättyä sääntöä, koska keskusliitot tai liitot eivät ole sopineet jakajasta.

STK ja Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä ovat kanteeseen vastatessaan lausuneet, että edellä olevassa vastineessaan Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä oli lausunut, että työnantajapuoli oli yksityiskohtaisen sopimuksen puuttumisesta huolimatta lyhentänyt teknisten työaikaa siten, että se sopeutui muiden henkilöstöryhmien työajan lyhennykseen, ja siten, että kehitys oli yhdenmukainen eri alojen kesken. Viimeksi mainitusta periaatteesta johtuen työnantajapuoli oli menetellyt muun muassa siten, että työajan lyhennys oli toteutettu palkkaa vähentämättä. Tuntipalkkaisten työntekijöitten kohdalla, joista tyypillisintä alaa edusti metalliteollisuus, työajan lyhentämisestä muutoin aiheutuva palkan alentuminen oli kompensoitu siten, että työntekijä ansaitsi jokaiselta keskeytymättömässä kolmivuorotyössä työskentelemältään säännöllisen työajan tunnilta pennimääräisen lisän, jonka suuruus oli 11,1 % työntekijän vuosineljänneksittäin määräytyvästä keskituntiansiosta. Kuukausipalkkaisilla aloilla, joista tyypillisintä edusti puolestaan kemian teollisuus, kompensaatio tapahtui siten, että työtuntijärjestelmän vuorovapaat eli ajantasausvapaat olivat palkallisia. Ansiotason alentumisesta käyty keskustelu osoitti, ettei kumpikaan osapuoli ollut tarkoittanut sellaista vaihtoehtoa, että ansiotaso työajan lyhennyksen lisäksi tai jopa siitä johtuen nousisi. Jotta tämä tarkoitus olisi toteutunut myös ylitöiden osalta, olivat metalliteollisuuden osapuolet sopineet siitä, että lisää ei otettu huomioon laskettaessa sitä keskituntiansiota, josta oli määräys metalliteollisuuden työehtosopimuksessa. Erillinen lisä ei näin ollen vaikuttanut muualle. Kuukausipalkkaisilla aloilla kuukausipalkan jakaja oli pysytetty ennallaan, mikä oli luonnollista siitä syystä, että myös kuukausipalkka oli säilynyt ennallaan.

Kanne tarkoittikin tosiasiassa sitä, että ansiotason tulisi nousta työajan lyhentämisen johdosta. Se, että kuukausipalkan jakaja olisi laskettava säännölliseen työhön tosiasiallisesti keskimäärin kuukaudessa käytettyä työtuntien lukumäärää vastaavalla tavalla, olisi luonnollista vain siinä tapauksessa, että palkkaa olisi alennettu myös tässä suhteessa. Näin ei ollut tapahtunut eivätkä kantajaliitotkaan tällaista tulosta tavoitelleet. Väite siitä, että kuukausipalkan sovittu jakaja olisi työaikalain vastainen, kumoutui työaikalain 17 §:n 9 momentin säännöksen perusteella, jonka mukaan asianosaisliitot saivat keskenään sopia tällaisesta ylityöstä maksettavan korotetun palkan laskentatavasta. Väite siitä, etteivät keskusliitot olisi asiasta sopineet, ei perustunut tosiasioihin. Runkosopimukseen oli otettu vuoden 1978 neuvottelukierroksella määräys siitä, että keskeytymättömän kolmivuorotyön jakajasta oli sovittava palkkasopimusliittojen välillä. Määräyksen tarkoituksena oli irroittaa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä sovellettava jakaja työtuntien lukumäärään perustuvasta jakajasta, koska olosuhteet (ansiotason alentamatta jättäminen) tässä työaikamuodossa erosivat huomattavasti tapauksesta, jossa toimihenkilö oli jo alun perin tullut osaaikatyöhön. Ennen kuin tällainen sopimus syntyisi, meneteltäisiin samoin kuin aikaisemminkin työehtosopimusmääräykseen muuttamattomana sisältyvän varsinaisen materiaalisen määräyksen mukaan, eli kuukausipalkan jakaja olisi 169. Asianosaisliittojen välillä oli käyty keskustelua sovellettavasta jakajasta. Työnantajapuoli ei ollut suostunut jakajan muuttamiseen, koska mitkään asialliset syyt eivät tällaista muutosta vaatineet. Mikäli kuukausipalkka säilyi samana, oli myös jakajan säilyttävä samana ansiotason nostamisen ehkäisemiseksi.

Sanotuilla perusteilla Suomen Työnantajain Keskusliitto ja Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä ovat vaatineet kanteen hylkäämistä.

Teknisten Liitto, Suomen Konepäällystöliitto ja Svenska Tekniker- och Arbetsledareförbundet i Finland ovat Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän vastineessa lausutun johdosta esittäneet muun ohella, että keskeytymättömän kolmivuorotyön työajan lyhentäminen vuoden 1980 alusta perustui Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ja kantajaliittojen välillä 31.1.1979 solmitun palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohtaan, jossa ensimmäisen kerran mainittiin 36 tunnin viikkotyöaika ja lyhentämisen aikataulu. Tätä edeltäneessä palkkasopimuksessa oli ollut ainoastaan maininta toimikunnasta, jonka tehtävänä oli selvittää työaikakysymystä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. Lisäksi STK:n ja STTK:n välillä vuonna 1977 solmitun runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjassa oli yleinen maininta työajan lyhentämisestä keskeytymättömässä kolmivuorotyössä. Vuoden 1979 palkkasopimuksessa oli sovittu työajan lyhentämisen tapahtuvan 2-vuotisen sopimuksen puolivälissä eli 1.1.1980 lukien. Työnantajan toteuttamassa työajan lyhentämisessä ei kuitenkaan ollut noudatettu palkkasopimuksen eikä runkosopimuksen määräyksiä. Vastaajapuoli piti kemian työntekijöiden kanssa tehtyä ratkaisua sellaisenaan samalla teknisten toimihenkilöitten ratkaisuna. Kantajien mielestä erimielisyys tuli ratkaista voimassa olevan työehtosopimuksen ja sen tulkinnan perusteella eikä minkään nyt kysymyksessä olevan sopimuspiirin ulkopuolella olevan tahon myöhemmin tekemien ratkaisujen perusteella. Runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan määräykselle ei voitu antaa sellaista merkitystä, että se sivuuttaisi työehtosopimuksen muut määräykset tai että jonkin muun sopimuspiirin ratkaisu tulisi automaattisesti sovellettavaksi myös teknisiin toimihenkilöihin. Esimerkiksi kemian työntekijöiden sopimuksessa oli lisäksi ollut runkosopimuksen 11 §:ssä mainittujen päivien osalta erilaiset määräykset.

Runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan 8 §:n määräys oli tullut suoraan valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksesta vuodelta 1977. Voimalaitosala oli siinä erikseen mainittu, koska siellä oli sovittu erilainen aikataulu kuin muilla teknisillä toimihenkilöillä tai muilla henkilöstöryhmillä. Kantajien mielestä määräys sisälsi vain sen, että esimiehen ja alaisten työntekijöitten työvuorokierto oli sama. Kantajapuolen vaatimukset olivat muutoinkin sopusoinnussa tämän määräyksen kanssa. Vuoden 1979 neuvotteluissa STTK oli vain halunnut velvoittavan tekstin työajan lyhentämisestä ja aikataulusta. Tämä määräys oli sittemmin otettu liittokohtaisiin palkkasopimuksiin, mikä olikin tarkoituksenmukaista. Teknisten Liitto ei liioin ollut tahtonut luopua vuonna 1977 sovitusta ratkaisumallista, vaan teknisten esitys oli otettu sellaisenaan solmittuun palkkasopimukseen. Kun vuoden 1977 sopimuksessa mainittiin työajan lyhentämistä selvittäneen toimikunnan toimeksiannossa eri alojen yhdenmukaisesta kehityksestä, niin sekä voimalaitosalalla että metsäteollisuudessa työskentelevien teknisten toimihenkilöitten työajan lyhennys oli sovittu voimassa olevia sopimuksia allekirjoitettaessa, ja kummallakin alalla oli lyhyempi vuotuinen työaika kuin työnantaja nyt oli toteuttanut kemian teollisuudessa. Kummassakin sopimuksessa oli myös sovittu siitä, miten runkosopimuksen 11 §:ssä mainitut päivät otettiin huomioon.

Kantajien mielestä työaika oli vuoden 1979 loppuun saakka ollut keskimäärin 40 tuntia viikossa, ja tähän käsitteeseen kuuluivat runkosopimuksen 11 §:ssä mainitut päivät kanteessa mainittujen sopimusten perusteella. Työnantaja ei ollut toteuttanut työajan lyhennystä työehtosopimuksen mukaisesti, kun voimassa olevan palkkasopimuksen 10 §:n 1 momentin 6 kohdassa mainituista 18:sta tasausvapaapäivästä oli ensin vähennetty niihin sisältyvät kuusi runkosopimuksen 11 §:ssä mainittua päivää ja vasta tämän jälkeen tarkasteltu, kuinka paljon jäljelle jääneisiin 12:een tasausvapaaseen piti lisätä päiviä, jotta vuorossa 42 tuntia viikossa työskentelevän teknisen työaika lyhenisi entisten 40 tunnin sijasta 36 tuntiin viikossa. Työnantajan menettelyn osoitti myös työnantajan esittämien tuntimäärien perusteella tehty laskelma, jonka mukaan vuotuinen työaika ilman runkosopimuksen 11 §:ssä mainittuja päiviä oli 1928 tuntia, kun asianomaisella oli neljän viikon vuosiloma.

Kantajaliitot perustivat kanteensa sekä palkkasopimukseen että sen osana olevaan runkosopimukseen. STK:n ja STTK:n välinen allekirjoituspöytäkirja ei ollut palkkasopimuksen osa niin kuin itse runkosopimus. Lisäksi pöytäkirjan tekstiä oli tarkasteltava sopimusajankohtaa silmällä pitäen. Kantajien käsityksen mukaan vastaaja pyrki antamaan pöytäkirjalle sellaisen sisällön, jota sillä ei ollut ollut vuonna 1977 eikä myöskään voimassa olevaa kaksivuotista sopimusta solmittaessa tammikuussa 1979.

STTK, Teknisten Liitto, Suomen Konepäällystöliitto ja Svenska Tekniker- och Arbetsledareförbundet i Finland ovat lisänneet sen johdosta mitä työnantajayhdistykset ovat lausuneet jälkimmäiseen kanteeseen esittämässään vastineessa, että neuvoteltaessa STK:n ja STTK:n välillä tammikuussa 1979 kaksivuotisesta runkosopimuksesta työnantajapuoli oli esittänyt sekä 19.1. että 25.1., että runkosopimuksen 12 §:n 6 kohta ei koskisi niitä työaikamuotoja, joissa työaika oli keskimäärin 36 tuntia viikossa. Se ettei esityksiä ollut hyväksytty STTK:n puolelta, vaan sopimusmääräys oli tullut nykyiseen muotoonsa, osoitti, ettei kuukausipalkan jakajaa ollut erotettu muutoin sovellettavista säännöistä. Missään tapauksessa jakaja ei voinut edelleen olla 169. Kantajien tietämän mukaan myös metsäteollisuudessa jakaja oli edelleen sopimatta. Sielläkään ei siis ollut syntynyt ratkaisua, joka tukisi työnantajapuolen kantaa kysymyksessä.

Työtuomioistuin on jutuissa 16.11.1980 antamissaan välipäätöksissä lausunut havainneensa, että sen mukaan kuin oli selvitetty, asianosaisliitot olivat käyneet jossakin määrin neuvotteluja edellä tarkoitettujen sopimuskohtien tarkoittamiin sopimuksiin pääsemiseksi. Työtuomioistuin oli kuitenkin tullut sille jutuissa esitetystä aineistosta siihen käsitykseen, ettei läheskään kaikkea asiaan vaikuttavaa aineistoa ollut käsitelty mainituissa neuvotteluissa. Työtuomioistuin ei katsonut voivansa ratkaista sen tutkittavaksi saatettuja riitakysymyksiä varaamatta asianosaisliitoille tilaisuutta vielä selvittää asioita kaiken kertyneen aineiston valossa edellä mainittujen eri sopimuskohtien tarkoittamissa neuvotteluissa. Tämän vuoksi työtuomioistuin on välipäätöksissään kehottanut asianosaisia panemaan vireille edellä tarkoitetut neuvottelut ja ilmoittamaan niistä ja niiden tuloksista työtuomioistuimelle.

Teknisten Liitto, Suomen Konepäällystöliitto ja Svenska Tekniker- och Arbetsledareförbundet ovat jatkettaessa työaikaa koskevan asian käsittelyä lausuneet muun muassa, että kanne perustui siihen, että kemian palkkasopimuksessa 1979-1981 oli sovittu, että silloisesta keskimäärin 40-tuntisesta viikkotyöajasta siirrytään keskimäärin 36 tunnin viikkotyöaikaan vuoden 1980 alusta lukien. Teknisten lähtökohta oli, että edellä mainittuun 40 tunnin työviikon käsitteeseen sisältyivät runkosopimuksen 11 §:ssä mainitut päivät. Vuoden 1979 lopussa osapuolet olivat olleet yksimielisiä siitä, että työnantaja oli velvollinen lyhentämään työaikaa vuoden 1980 alusta. Erimielisyys koski sitä, että STTK:n mielestä työajan lyhentäminen oli toteutettu väärin, koska siihen ei sisältynyt yhtään yllämainituista päivistä.

Neuvottelut 1977. Runkosopimus ja voimalaitosalan palkkasopimus olivat syntyneet valtakunnansovittelijan sovintoehdotuksen perusteella. Muut palkkasopimukset oli sovittu liittojen välillä. Sovintoehdotuksen runkosopimusta koskevasta osasta oli siirretty allekirjoituspöytäkirjaan yleinen maininta työajan lyhentämisestä siten, että se sopeutui muiden henkilöstöryhmien kohdalla sovittavaan työajan lyhentämiseen. Mistään yhdenmukaisuudesta ei tässä määräyksessä mainittu. Työtuomioistuinkäsittely osoitti, ettei esillä ollut tällöin ollut tälle määräykselle mitään sellaista merkitystä, minkä työnantaja nyt tahtoi sille antaa; STTK:lta ei ollut edellytetty sitä, että se olisi sitoutunut johonkin nyt kyseessä olevan työehtosopimuksen ulkopuolella sovittavaan työajan lyhentämissopimukseen. Kemian palkkasopimukseen oli otettu teksti toimikunnasta. Runkosopimuksessa tai kemian palkkasopimuksessa ei kuitenkaan ollut puhuttu vielä 36 tunnista yhtään mitään. Vuoden 1977 kierroksella ei STTK:n taholta ollut myötävaikutettu ns. Liinamaan suositukseen eikä myöskään sitouduttu siihen.

Kemian työryhmä 1978. Teknisten vaatimukset, jotka koskivat vuosittaista työaikaa ja runkosopimuksen 11 §:ää, olivat olleet esillä neuvotteluissa.

Neuvottelut 1979. Kemian palkkasopimukseen oli tullut määräys siitä, että siirrytään 36 tuntiin 1.1.1980 lukien. Runkosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan nyt kyseessä oleva määräys oli otettu sellaisenaan uuteen sopimukseen. STTK:n taholta sitä ei ollut vaadittu muutettavaksi. Jos työnantajapuoli oli ymmärtänyt STTK:n 24.1.1979 jättämän ehdotuksen näiltä osin muutosvaatimuksena, olisi se pitänyt ilmoittaa STTK:lle. STTK:n perustelu tälle kohdalle oli se, että jonnekin sopimukseen piti tulla selvä määräys työajan lyhentämisestä 36 tuntiin ja aikataulu. STTK:n taholta ei sinänsä ollut haluttu muuttaa tätä allekirjoituspöytäkirjan määräystä, vaan kantajille oli yhtä hyvin sopinut se, että määräys otettaisiin kemian palkkasopimukseen. Mikään riitakysymys tämä ei ollut ollut vuoden 1979 neuvotteluissa. Vuoden 1979 solmittujen sopimusten taustalla olivat voimalaitosala ja paperi, joissa kummassakin oli otettu huomioon runkosopimuksen 11 §:ssä mainitut päivät ja vuosittainen työaika oli lyhempi kuin mitä työnantaja nyt edellytti. Runkosopimuksen 11 §:ssä mainittujen päivien huomioon ottaminen oli yksi keskeisimpiä kysymyksiä voimalaitosalan työajan lyhentämisessä, joka sovittiin vuoden 1979 neuvottelukierroksen yhteydessä.

Kemian työryhmä 1979. Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä oli tehnyt eräiden muiden sopimuspiirien kanssa työaikaa koskevat sopimukset. Teknisten käsityksen mukaan missään vaiheessa ei ollut annettu valtakirjaa tai sitoumusta ulkopuolisten kanssa tehtäviin sopimuksiin, mikä työnantajapuolen oli täytynyt tietää.

Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on lausunut työaikaa koskevassa jutussa vielä muun muassa, että vuonna 1977 työmarkkinoilla yleisesti tehtyjen sopimusten mukaan siirryttiin keskeytymättömässä 3-vuorotyössä vuoden 1980 alusta 36 tunnin työviikkoon. Eri alat olivat vuonna 1977 sopineet yleensä vain työryhmien asettamisesta, ja samat työryhmien asettamispäätökset oli yleisesti tehty myös vuosiksi 1977-1979 tehdyissä työehtosopimuksissa. Työryhmät, teknisiä toimihenkilöitä lukuunottamatta, olivat saaneet työnsä yleensä yksimieliseen päätökseen vuoden 1979 aikana. Työmarkkinoilla oli tällöin vakiintunut yleiseksi linja, jonka mukaan työajan pituus uudessa järjestelmässä oli vuositasolla 1736-1700 tuntia. Järjestelmä oli toteutettu eri aloilla jossain määrin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Eräillä aloilla oli sovittu vuosityöajoista sellaisenaan, eräillä aloilla taas työehtosopimuksiin sisältyviä vuorovapaita oli lisätty erikseen sovituilla tavoilla siten, että mainittu tavoite täyttyi. Kemian teollisuus kuului viimeksi mainittuihin aloihin. Siellä vuorovapaiden määrää oli lisätty aikaisemmista 18:sta siten, että mainittujen vapaiden maksimimäärä oli työajan lyhennyksen jälkeen 35.

Työryhmäneuvotteluissa tekniset toimihenkilöt eivät olleet pitäneet määrää riittävänä vaan vaatineet noin 8 vuorovapaata enemmän. Työnantajapuoli oli neuvotteluissa pitänyt tällaista työmarkkinoilla yleisesti omaksutun linjan vastaisena ja siis perusteettomana. Vaatimuksen perusteettomuus oli vieläkin ilmeisempää, kun asiaa katsottiin juridiselta kannalta: teknisillä toimihenkilöillä, joiden osalta ei ollut syntynyt sopimuksissa tarkoitettua neuvotteluratkaisua, ei ollut argumentteja, joilla SAK-STK sektorilla omaksutusta ja sovitusta linjasta poiketen voitaisiin perustella 8 vuorokautta suurempaa työajan lyhennystä kuin muiden kanssa oli sovittu.

Sopimukset työajan lyhentämisestä. Työnantajaliittojen kielteinen kanta perustui ensinnäkin siihen, että keskeytymättömän 3-vuorotyön työajan lyhennyksessä käyttöön otettu käsite eli keskimääräinen 36 tunnin viikkotyöaika vuoden mittaisena ajanjaksona oli kokonaan uusi. Missään tämän jutun kannalta merkittävässä työehtosopimusmääräyksessä ei ollut sovittu keskimäärin 40-tuntisen työviikon käsitteestä ja tällaisen käsitteellisen työajan lyhentämisestä keskimäärin 36 tuntiin viikossa. Kaikki nämä määräykset puhuivat yksinomaan siirtymisestä keskimäärin 36-tuntiseen työviikkoon vuoden 1980 alusta lähtötasoa mainitsematta. 40-tuntisen työviikon käsitteen määritteleminen ei näin ollen liittynyt mihinkään työajan lyhentämistä koskevaan määräykseen. Muutoinkaan runkosopimuksen 11 §:llä ja sen taustalla olevilla vuoden 1966, 1970 ja 1978 sopimuksilla ei voitu perustella erityisvaatimuksia työajan lyhentämisen suhteen; sillä ensinnäkin kaikki kantajapuolen vaatimuksensa perusteena mainitsemat sopimukset olivat olleet yhteisiä STK:n, SAK:n ja STTK:n kanssa ja mikään sopimuksista ei siis ollut antanut STTK:lle erityisetuuksia, jotka nyt tapahtuvan työajan lyhentämisen yhteydessä pitäisi jopa vastoin työehtosopimusmääräysten sanamuotoa säilyttää; toiseksi vuoden 1966 työaikasopimuksen 2 § ei puuttunut millään lailla nyt kyseessä olevan työaikalyhennyksen keskeisimpään kysymykseen vuosityöaikaan, vaan sen tarkastelulähtökohta oli yksinomaan viikkotyöajan enimmäismäärän lyhentäminen 48 tunnista 40 tuntiin; kolmanneksi vuoden 1970 työaikasopimus ei edes sellaisenaan koskenut muita työaikamuotoja kuin sellaisia, joissa viikon toinen vapaapäivä oli kiinteästi lauantaina; ja neljänneksi vuoden 1978 sopimuksesta johtuen runkosopimuksen 11 §:ään oli lisätty kaksi päivää vuosittaisen työajan tasoittamiseksi kolmivuorotyössä samaksi kuin päivätyössä, ja runkosopimuksen 11 § ei puolestaan koskenut keskeytymätöntä 3-vuorotyötä, minkä lisäksi tekniset toimihenkilöt saivat näinä päivinä (juhannusaatto, jouluaatto) tehdystä työstä suurjuhlapyhäkorvauksen.

Vaikka edellä mainitut sopimukset eivät koskeneetkaan vuosityöaikaa keskeytymättömässä kolmivuorotyössä, oli aikaisemmin ollut tasapuolisuusperiaatteen mukaisesti luonnollista, että