11.5.1979

RATKAISU

Asianosaisliittojen välillä 26.5.1977 tehdyssä asfalttialan työehtosopimuksessa on muun muassa seuraavat määräykset:

URAKKAPALKAT

4 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Mikäli työmenetelmissä tapahtuu huomattavia muutoksia, voidaan hinnoitteluja tarkistaa liittojen kesken tehdyllä sopimuksella.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Rakennustyöläisten Liitto on kolmesta Asfalttityönantajainliittoa ja Rakennus Oy Lehtistä vastaan työtuomioistuimessa vireille panemastaan kanteesta ensimmäisessä lausunut, että Asfaltti Oy Lehtinen oli suorittanut vuoden 1977 syksyllä urakointia Ovitorin työmaalla Helsingissä. Tällöin eristäjät Kaarlo, Kauko, Kalevi ja Into Salonen sekä Timo Remes olivat joutuneet kiinnittämään 5 cm:n paksuisia eristyslevyjä mekaanista kiinnitystapaa noudattaen. Eristyslevyjen päälle oli lisäksi tullut kermejä, jotka kiinnitettiin bitumilla. Työn päättyessä suoritetussa mittauksessa ja palkanmaksussa oli ilmennyt, että työnantaja kieltäytyi suorittamasta eristystyöstä työehtosopimuksen urakkahinnoittelun kohdassa "Eristyslevytyöt" tarkoitettua hintaa eli 1,29 mk/m2. Kun työmaalla ei ollut päästy työntekijöitä tyydyttävään ratkaisuun, asia oli viety työntekijäpuolen toimesta liittojen välisen hinnoittelutoimikunnan ratkaistavaksi. 22.11.1977 pidetyssä neuvottelussa ei asiassa ollut päästy yksimielisyyteen Asfalttityönantajainliiton edustajien jättäessä tarkemmin ilmoittamatta syyt siihen, miksi heidän mielestään työntekijät eivät olleet oikeutettuja työehtosopimuksen yksikköhintaan suorittamastaan työstä. Rakennustyöläisten Liiton edustajien taholta oli tuotu selvästi julki, että työnantaja olisi velvollinen maksamaan mainitun yksikköhinnan, sekä todettu, että Asfalttityönantajainliittoa ja Asfaltti Oy Lehtistä oli hyvissä ajoin ennen hinnoittelutoimikunnan kokousta informoitu riidanalaisesta tilanteesta sekä vaadittu kumpaakin noudattamaan työehtosopimusta. Lisäksi Rakennustyöläisten Liiton taholta oli selvästi ilmoitettu työnantajaliitolle sekä yhtiölle, että mainitun kaltainen riitaisuus oli ratkaistu työtuomioistuimen 12.12.1974 antamalla tuomiolla. Rakennustyöläisten Liiton edustajat pitivät raskauttavana sitä, että työnantajaliiton ja työnantajan taholta ei otettu vakavasti työtuomioistuimen tuomioita. Tämän pohjalta oli todettu, että asia vietäisiin työtuomioistuimeen ja siellä tultaisiin vaatimaan työnantajaliitolle hyvityssakkoa valvontavelvollisuuden laiminlyömisestä sekä Asfaltti Oy Lehtiselle hyvityssakkoa työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta sekä sen velvoittamista suorittamaan edellä mainituille työntekijöille työehtosopimuksen mukainen korvaus eristyslevytöistä.

Työtuomioistuin oli edellä mainitussa tuomiossaan katsonut urakkahinnoittelun kehitysvaiheiden johtaneen siihen, että tapauksissa, joissa eristyslevyjen mekaanisen kiinnityksen suorittaneiden urakkaan oli kuulunut myös huopakaton tekeminen kuumatyönä mainittujen eristyslevyjen päälle, työehtosopimuksen puheena olevaa hinnoittelumääräystä oli sovellettava tähän eristyslevyjen kiinnitykseen. Vaikka toisaalta työtuomioistuin oli jättänyt tuolloin kanteen yleisessä muodossa esitettynä tutkimatta, se oli selvästi ottanut kantaa siihen, kuuluiko eristyslevyjen mekaanisesta kiinnityksestä maksaa työehtosopimuksessa otsikon "Eristyslevytyöt" alla oleva yksikköhinta. Nyt riidanalainen tapaus oli täysin identtinen työtuomioistuimen tuomiolla ratkaistun asian kanssa.

Toisessa kanteessaan Rakennustyöläisten Liitto on lausunut edellä olevan lisäksi, että eristäjät Markku Vuori, Raimo Metsätie ja Taisto Issakainen olivat joutuneet Asfaltti Oy Lehtisen työkohteessa Lahden Osuuskaupan uudisrakennustyömaalla Lahdessa kiinnittämään 6 cm:n ja 8 cm:n paksuisia eristyslevyjä mekaanista kiinnitystapaa noudattaen. Eristyslevyjen päälle oli lisäksi tullut kermejä, jotka kiinnitettiin bitumilla. Eristyslevyjen kiinnityksestä ja saumojen täytöstä olisi kuulunut maksaa työehtosopimuksen urakkahinnoittelun kohdassa "Eristyslevytyöt" tarkoitettu hinta 1,29 markkaa/m2, mistä työnantaja oli kieltäytynyt. Lisäksi työnantaja oli kieltäytynyt suorittamasta mainituille työntekijöille työehtosopimuksen C 10 kohdan tarkoittamaa paksuuskorotusta. Asia oli viety yhdessä Ovitorin työmaan tapauksen kanssa hinnoittelutoimikuntaan, missä molemmat tapaukset oli käsitelty yhdessä työnantajapuolen esittämättä mitään perustelua sille, miksei työntekijöillä olisi oikeutta edellä mainittuun yksikköhintaan paksuuskorotuksineen.

Vuoden 1974 työtuomioistuinjutussa työntekijät olivat kuten tässäkin jutussa kiinnittäneet poimulevyjen päälle mekaanisesti eristyslevyjä kahtena kerroksena. Tuolloin sekä työnantaja- että työntekijäpuoli olivat olleet yhtä mieltä siitä, että kiinnitettäessä levyjä kahtena kerroksena niistä maksettaisiin myös kaksinkertainen hinta. Vasta tämän jutun yhteydessä tämä selvä asia oli riitautettu. Mikäli työnantajapuoli olisi nimittäin tuolloin ollut sitä mieltä, että kaksinkertaisesta kiinnityksestä ei tulisi maksaa kaksinkertaista neliömetrihintaa, se olisi ilman muuta vastineessaan tuolloin todennut, että työntekijöille oli jo maksettu riittävästi (2,40 mk/m2) , koska voimassa olleen asfalttialan työehtosopimuksen kohdassa "Eristyslevytyöt" tarkoitettu neliömetrihinta oli 1,11 markkaa, johon lisättynä poimulevykiinnityksestä maksettu käytännön hinta (90 penniä - 1 markka) olisi ollut alle 2,40 markkaa.

Sillä seikalla, moneenko kertaan tai monellako kiinnikkeellä eristyslevyt, oli niitä yksi tai useampia kerroksia, jouduttiin alustaan kiinnittämään, ei ollut tämän asian kannalta mitään merkitystä. Otsikon "Eristyslevytyöt" alla puhuttiin vain levyjen kiinnityksestä ja saumojen täytöstä lainkaan erottelematta sitä, montako kertaa ja monellako eri toimenpiteellä kukin levykerros olisi toisiinsa kiinnitettävä.

Kolmannessa kanteessaan Rakennustyöläisten Liitto on vielä lausunut, että eristäjät Kaarlo Karvonen ja Osmo Vilkko olivat Asfaltti Oy Lehtisen työkohteessa Kemira Oy:n Säterin tehtaalla Valkeakoskella joutuneet kiinnittämään 5 cm:n paksuisia eristyslevyjä kahtena kerroksena mekaanista kiinnitystapaa noudattaen. Eristyslevyjen päälle tuli lisäksi kermejä, jotka kiinnitettiin bitumilla. Eristyslevyjen kiinnityksestä ja saumojen täytöstä olisi kuulunut maksaa 2 x 1,29 markkaa/m2, mistä työnantaja oli kieltäytynyt. Tämäkin asia oli viety yhdessä molempien muiden kanssa hinnoittelutoimikuntaan ja käsitelty siellä aivan samoin kuin Lahden Osuuskaupan työmaata koskeva asia.

Edellä olevilla perusteilla Rakennustyöläisten Liitto on vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että edellä mainittu työehtosopimuksen urakkahinnoittelun kohta "Eristyslevytyöt" koskee myös siinä mainittujen levyjen mekaanista kiinnittämistä silloin, kun työntekijät ovat saman urakan yhteydessä tehneet myös kuumatyötä. Edelleen liitto on vaatinut vahvistamaan, että Asfaltti Oy Lehtinen olisi ollut velvollinen maksamaan nyt puheena olevista töistä hinnan, jota määrättäessä on otettava huomioon se, että suoritettu eristyslevyjen kiinnitys on kohdassa "Eristyslevytyöt" hinnoiteltua työtä, sekä että Asfaltti Oy Lehtinen olisi ollut velvollinen maksamaan Lahden Osuuskaupan ja Kemira Oy:n Säterin työmailla suoritetusta työstä työehtosopimuksen C 10 kohdan tarkoittaman 3 %:n lisäyksen perushintaan kutakin lisäpaksuuden senttimetriä kohti. Lisäksi liitto on vaatinut Asfalttityönantajainliiton tuomitsemista työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla hyvityssakkoon valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä sekä Asfaltti Oy Lehtisen tuomitsemista työehtosopimuslain 7 §:n nojalla hyvityssakkoon työehtosopimuksen tietensä rikkomisesta.

Kanteeseen vastatessaan Asfalttityönantajainliitto ja Asfaltti Oy Lehtinen ovat lausuneet, että Ovitorin työmaata koskeneen tapauksen osalta myönnettiin Asfaltti Oy Lehtisen alunperin maksaneen kyseisestä työstä vastoin työtuomioistuimen vuonna 1974 antamaa tuomiota. Asia oli ollut esillä hinnoittelutoimikunnan kokouksessa viimeksi 7.12.1977, jolloin työnantajapuolen kanta oli ollut, että töistä oli maksettu riittävästi. Kannanotto Ovitorin työn osalta oli kuitenkin perustunut neuvottelukunnan asiasta saamiin virheellisiin tietoihin. Myös neuvottelukuntaan kuuluvalla Asfaltti Oy Lehtisen toimitusjohtajalla oli ollut virheelliset tiedot asiassa. Kun asia oli mainitussa kokouksessa tullut liittojen välillä loppuun käsitellyksi, virhettä ei ollut huomattu ennen kuin asian tultua Rakennustyöläisten Liiton haasteen johdosta uudelleen esille. Virheen paljastuttua Asfalttityönantajainliitto oli kehottanut Asfaltti Oy Lehtistä välittömästi maksamaan työstä työtuomioistuimen aiemman tuomion mukaisesti. Yhtiön taholta oli ilmoitettu, että virhe korjattaisiin, ja 30.10.1978 yhtiö olikin maksanut työntekijöille työstä työtuomioistuimen tuomion mukaisesti. Kun yhtiö oli maksanut täysin haasteen mukaisesti, haaste katsottiin aiheettomaksi. Näin oli laita myös sen vuoksi, että haasteen vaatimus siitä! että työtuomioistuin vahvistaisi, että alan työehtosopimuksen urakkahinnoittelun kohta "Eristyslevytyöt" koskee myös siinä mainittujen levyjen mekaanista kiinnittämistä, tulisi työtuomioistuimen käsiteltäväksi muutenkin jo kahden muun kanteen yhteydessä.

Lahden Osuuskaupan ja Kemira Oy:n Säterin työmaita koskevien kanteiden johdosta vastaajat ovat lausuneet, että eristäjät olivat näillä työmailla kiinnittäneet lämpöeristyksen mekaanisesti ns. RR-kiinnikkeillä alustaan siten, että holkkimainen RR-kiinnike siinä olevine itseporautuvine ruuveineen oli työnnetty koko eristyskerroksen läpi, minkä jälkeen ruuvi oli kierretty alustaan kiinni. Lämpöeristyksen päälle tulleet kermit samat työntekijät olivat kiinnittäneet bitumilla liimaten. Palkasta ei työntekijöiden kanssa ollut sovittu ennen työn aloittamista, vaan tarkoituksena oli ollut, että työstä suoritettaisiin yrityksen aikaisemman käytännön perusteella määräytyvä palkka, joka oli muuta kuin kohdassa "Eristyslevytyöt" määrätty kiinnittämisestä maksettava yksikköhinta. Yhtiö oli maksanut levyjen ladonnasta 0,75 mk/m2 ja kiinnitykseen tarvittavista kiinnikkeistä 0,14 markkaa kappaleelta. Kun kiinnikkeitä oli käytetty keskimäärin 2 kappaletta neliömetriä kohden, kiinnittämisestä oli kaiken kaikkiaan maksettu 1,73 mk/m2. Hinnan jakaminen edellä mainittuihin osiin oli perustunut työnantajan haluun maksaa tehdyn työn mukaan. Oli muistettava, että työehtosopimuksessa oleva hinta oli tarkoitettu koskemaan eristyslevyjen bitumikiinnitystä. Mekaaninen kiinnitys taas oli luonteeltaan täysin eri työtä, ja näin ollen työtuomioistuimen tuomion yksioikoinen noudattaminen johtaisi monissa tapauksissa vääristymiin ja jopa kohtuuttomuuksiin. Jouduttiinhan esimerkiksi kiinnikkeitä käyttämään eri töissä erilaisia määriä. Ottaessaan käyttöön oman hinnoittelunsa yhtiö oli kuitenkin huolehtinut siitä, että työntekijöille maksettiin vähintään työtuomioistuimen tuomion mukaisesti. Jos tuomiota sovellettaisiin sellaisenaan tähän tapaukseen, työntekijöille tulisi maksaa neliöltä 1,29 markkaa eli 44 penniä vähemmän kuin työnantaja oli maksanut. Tähän perustui työnantajapuolen neuvotteluissa ilmoittama kanta, jonka mukaan työstä oli maksettu riittävästi.

Kanteessa oli kuitenkin lähdetty siitä, että levyjen kiinnityksestä tulisi maksaa kiinnitysmaksu kummankin levyn osalta erikseen. Se, moneenko kertaan kiinnitysmaksu tulisi maksaa, tuntuikin nyt olevan riitainen. Työtuomioistuin ei ollut ottanut tuomiossaan tähän kysymykseen kantaa. Tuomiossa oli tarkoitettu, että bitumikiinnityshinnan soveltamisella mekaaniseen kiinnittämiseen ei muutettaisi mainitun urakkahinnoittelukohdan tarkoitusta ja sen selvään sanamuotoon perustuvaa soveltamiskäytäntöä, vaan kyseistä kohtaa sovellettaisiin kuten tähänkin saakka. Toisin sanoen kiinnityshinnan maksaminen riippuisi myös mekaanisessa kiinnittämisessä kiinnitysten määrästä. Nyt esillä olevassa tapauksessa oli kysymys yhdestä kiinnittämisestä. Vaikka levyjä olisikin ollut kaksi kerrosta päällekkäin nämä levyt oli kiinnitetty yhdessä ja yhteen kertaan kiinnikkeillä alustaan. Mikäli kumpikin levykerros olisi jouduttu erikseen kiinnittämään, olisi kysymyksessä ollut luonnollisesti kaksi kiinnitystä. Mikäli sama työ olisi taas jouduttu suorittamaan bitumilla kiinnittäen, kumpikin levy olisi jouduttu kiinnittämään erikseen. Oli selvää, että tästä työstä maksettaisiin kiinnitysmaksu kahteen kertaan, koska siinä tuli kysymykseen kaksi eri kiinnitystä. Työtuomioistuin oli aiemmassa tuomiossaan ottanut kantaa siihen, minkä suuruista yksikköhintaa kyseiseen tapaukseen tulisi soveltaa. Kokonaishinta jäi sen sijaan riippumaan todellisen työn eli yksikköjen määrästä eikä tosiasioita vastaamattomista ajatusrakennelmista.

Lahden Osuuskaupan työmaalla samat työntekijät olivat joutuneet kiinnittämään eristyslevyjä sekä bitumilla että mekaanisesti. Asfaltti Oy Lehtinen oli maksanut bitumikiinnityksestä urakkahinnoittelun mukaisesti sekä mekaanisesta kiinnittämisestä oman käytäntönsä mukaisesti. Työntekijöiden keskituntiansioksi oli muodostunut bitumikiinnityksessä 33,17 markkaa/tunti ja mekaanisessa kiinnityksessä 40,40 markkaa/tunti. Mekaanisessa kiinnityksessä keskituntiansio oli noussut siis jo nyt noin 22 % korkeammaksi kuin bitumikiinnityksen keskituntiansio. Mikäli mekaanisesta kiinnityksestä olisi maksettu kanteessa vaadituin tavoin, keskituntiansio olisi noussut siinä peräti 78 % korkeammaksi kuin bitumikiinntyksessä eli kaikkiaan 58,97 markkaan tunnilta.

Edellä olevilla perusteilla Asfalttityönantajainliitto ja Asfaltti Oy Lehtinen ovat vaatineet kanteiden hylkäämistä kokonaisuudessaan.

Asianosaiset ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista.

Työtuomioistuin on käsitellyt jutut ja todeten, ettei asianosaisten kesken enää ole erimielisyyttä Asfaltti Oy Lehtisen velvollisuudesta maksaa Ovitorin työmaata koskevassa kanteessa tarkoitettua urakkahintaa ja että tämä urakkahinta nyttemmin on riidattomasti maksettukin, jättää tuota maksuvelvollisuutta koskevan vahvistusvaatimuksen tutkimatta. Muulta osin työtuomioistuin on tutkinut jutut paitsi siltä osin kuin kanteista on luovuttu ja toteaa 12.12.1974 antamassaan tuomiossa n:o 87 ratkaisseensa Rakennustyöläisten Liiton ja Asfalttityönantajainliiton välisen jutun, jossa oli kysymys siitä, soveltuiko silloisen asfalttialan työehtosopimuksen urakkahinnoittelun edelle jäljennettyä sanamuodoltaan vastaava määräys eristyslevyjen kiinnityksen hinnoittelusta silloisessa kanteessa tarkoitettuun mekaanisesti tapahtuneeseen lasivillalevyjen kiinnitykseen. Mainitussa tuomiossa on katsottu urakkahinnoittelun kehitysvaiheiden johtavan siihen, että tapauksessa, jossa eristyslevyjen mekaanisen kiinnityksen suorittaneiden työntekijöiden urakkaan on kuulunut myös huopakaton tekeminen kuumatyönä mainittujen eristyslevyjen päälle, työehtosopimuksen puheena olevaa hinnoittelumääräystä oli sovellettava tähän eristyslevyjen kiinnitykseen.

Ovitorin työmaata koskevassa kanteessa tarkoitetussa tapauksessa työntekijät ovat suorittaneet 5 cm:n paksuisten eristyslevyjen kiinnityksen mekaanisesti ja sen jälkeen bitumia eristeenä käyttäen levittäneet eristyslevyjen päälle kermejä, joten työ on ollut samankaltaista kuin tuomion n:o 87/1974 pohjana olleessa yksityistapauksessa. Tämän jutun käsittelyn yhteydessä ei työtuomioistuimelle ole esitetty mitään sellaista selvitystä, joka antaisi aiheen muuttaa tuota aikaisempaa tulkintaa. Riitaa on käsitelty kahdessa asianosaisliittojen välisen hinnoittelutoimikunnan kokouksessa, joissa Asfalttityönantajainliiton edustajana on ollut läsnä muun muassa Asfaltti Oy Lehtisen toimitusjohtaja. Vaikka kantajaliitto on hyvissä ajoin ennen ensimmäistä kokousta ilmoittanut kantansa riidanalaisesta asiasta ja yksilöidyt vaatimukset sekä viitannut työtuomioistuimen aikaisempaan tuomioon, ei Asfalttityönantajainliitto ole ilmoittanut kokouksessa lainkaan omaa mielipidettään. Jälkimmäisessä kokouksessa työnantajaliiton taholta on taas ilmoitettu, että kysymyksessä olivat olleet hinnoittelemattomat työt ja että töistä oli maksettu riittävästi. Vastaajat ovat työtuomioistuimessa myöntäneet maksun tapahtuneen virheellisesti, mikä oli vastaajien mukaan johtunut työnantajapuolen neuvottelukunnan sekä vastaajayhtiön toimitusjohtajan asiasta saamista virheellisistä tiedoista, mistä ei ole kuitenkaan esitetty näyttöä. Yhtiö on tosin maksanut kanteen mukaisen palkan työntekijöille, mutta vasta Asfalttityönantajainliiton kehotuksesta haasteen tiedoksisaamisen jälkeen eli noin vuoden kuluttua mainituista neuvottelukunnan kokouksista. Työtuomioistuin katsookin Asfaltti Oy Lehtisen rikkoneen tietensä työehtosopimusta. Asfalttityönantajainliitto on ottamatta riittävästi selvää asiaan vaikuttaneista tosiseikoista ilmoittanut neuvotteluissa pitävänsä Asfaltti Oy Lehtisen noudattamaa maksutapaa oikeana ja niin osaltaan vaikuttanut siihen, että asiassa ei ole päästy sopimukseen, eikä liitto ole myöhemminkään valvonut, että työnantaja olisi ryhtynyt noudattamaan työehtosopimusta.

Lahden Osuuskaupan ja Kemira Oy Säterin työmaita koskevissa jutuissa asianosaisten välinen erimielisyys koskee paitsi sitä, tuleeko kanteessa tarkoitetusta eristyslevyjen mekaanisesta kiinnityksestä suorittaa hinta urakkahinnoittelun kohdan "Eristyslevytyöt" mukaan, myös sitä, tuleeko kahden eristyslevyn kiinnittämisestä nippuna maksaa kaksinkertainen kiinnitysmaksu eli hinta kummankin levyn osalta erikseen, vaikka levyt kiinnitetään yhdessä ja yhteen kertaan kiinnikkeillä alustaan. Työntekijät ovat kiinnittäneet puheena olevissa tapauksissa lämpöeristyksenä kaksi eristyslevyä mekaanisesti ns. RR- kiinnikkeillä alustaan siten, että holkkimainen kiinnike siinä olevine itseporautuvine ruuveineen on työnnetty koko lämpöeristyskerroksen lävitse, minkä jälkeen ruuvit on kierretty alustaan kiinni. Eristyskerroksen päälle tulleet kermit on kiinnitetty bitumilla liimaten. Työnantaja on maksanut työstä yhtiön aikaisemman käytännön perusteella määräytyvän, todella tehtyä työtä vastaavan palkan, joka käsitti erikseen neliömetrihinnan levyjen latomisesta kummaltakin levykerrokselta ja hinnan kiinnikkeistä niiden lukumäärän mukaan. Näin laskettu urakkahinta on ylittänyt hinnan, mitä työehtosopimuksen eristyslevytöitä koskevan hinnoittelukohdan mukaan työstä maksettaisiin, jos työehtosopimus ei velvoittaisi maksamaan neliömetrihintaa kummaltakin eristyslevykerrokselta erikseen, vaikka kylläkin paksuuskorotuksen siltä eristyslevykerrokselta, jonka paksuus erillisenä sitä edellyttäisi.

Työtuomioistuin ei ole edellä mainitussa tuomiossaan ottanut varsinaisesti kantaa kaksoiskiinnityksestä maksettavaan hintaan, kun kantajaliitto ei tuolloin kanteessaan ole vaatinut työnantajan velvoittamista suorittamaan päällekkäisistä kiinnityksistä kaksinkertaista hintaa. Toisaalta tuomion pohjana ollessa yksityistapauksessa oli kiinnitetty kaksi eristyslevykerrosta poimulevyalustan päälle samaan tapaan kuin nyt puheena olevassa asiassa, eikä työnantajapuoli jutun yhteydessä vedonnut siihen, että työstä olisi jo maksettu riittävästi sillä perusteella, että kiinnityksestä olisi tullut maksaa vain yksinkertainen hinta. Otsikon "Eristyslevytyöt" alla puhutaan vain levyjen kiinnityksestä ja saumojen täytöstä erottelematta sitä, montako kertaa tai monellako eri toimenpiteellä kukin levykerros on kiinnitettävä, joten työehtosopimuksen sanamuoto tukee työtuomioistuin mielestä paremmin kantajaliiton kuin vastaajien kantaa. Työehtosopimuksen sanamuodosta ei myöskään ole pääteltävissä, että useampien levykerrosten kiinnitys bitumilla, minkä työnantajapuoli kyllä katsoo oikeuttavan kerrosten lukumäärän perusteella määräytyvään hintaan, olisi asetettava hinnan suhteen eri asemaan kuin yhtä monen levykerroksen kiinnitys mekaanisesti. Asianosaiset ovat yksimielisiä siitä, että kiinnityshintaan sisältyy myös työskentelypaikan lähelle tuotujen eristyslevyjen latominen lopulliselle sijoituspaikalleen, mikä kahta levykerrosta käytettäessä on tehtävä kummankin kerroksen osalta erikseen.

Rakennustyöläisten Liiton taholta on työtuomioistuimelle esitetty selvitystä, jonka mukaan käytännössä olisi muun muassa alan suurimpiin kuuluvissa yrityksissä, Icopal Oy:ssä sekä Lemminkäinen Oy:ssä maksettu valtaosaltaan kanteessa tarkoitetulla tavalla sekä levyjen mekaanisesta kiinnityksestä yleensä että kaksoiskiinnityksestä. Icopal Oy:ssä käytäntö on tosin ollut erään työmaan osalta sekä Lemminkäinen Oy:ssä parin viime vuoden aikana paikallisen sopimuksen perusteella eräillä työmailla samankaltainen kuin Asfaltti Oy Lehtisellä mekaanisen kiinnityksen hinnoittelun suhteen yleensä. Työnantajapuoli on perustellut kantaansa esittämällä perusteiltaan melko epäselvän laskelman siitä, että maksettaessa mekaanisesta kiinnityksestä kanteessa vaadituin tavoin keskituntiansio nousisi huomattavasti korkeammaksi kuin bitumikiinnityksessä ja olisi näin ollen kohtuuttoman korkea työn laatuun verrattuna. Rakennustyöläisten Liiton esittämien selvitysten mukaan kahden levykerroksen mekaaniseen kiinnitykseen liittyy kuitenkin erityisesti eristyskerroksen paksuuden, kiinnikkeiden kohdalleen satuttamisen, levyjen asettelun sekä välissä käytettävän muovin vuoksi sekä yleisimmin käytettävien alustojen rakenteesta johtuen siinä määrin haittatekijöitä, ettei toisen eristyslevykerroksen jättämistä hinnoittelematta voida perustella pelkästään työnantajapuolen esittämästä laskelmasta ilmenevällä väitetyllä kohtuuttomalla hinnalla.

Edellä sanotusta ilmenevillä perusteilla työtuomioistuin katsookin, että sovellettaessa riidanalaista hinnoittelumääräystä eristyslevyjen mekaaniseen kiinnitykseen on levyjä kahteen kerrokseen kiinnitettäessä neliömetrihinta maksettava kummaltakin kerrokselta. Työtuomioistuin ei kuitenkaan katso voivansa antaa työehtosopimuksen tulkintaa koskevaa lausumaansa laajempana kuin riitakysymyksen voidaan katsoa olleen työehtosopimuksen 21 §:ssä tarkoitetun hinnoittelutoimikunnan käsiteltävänä, ja rajoittaa siten lausumansa koskemaan tapauksia, joissa kuumatyö työnä liittyy mekaaniseen kiinnitykseen esimerkiksi - niin kuin nyt esillä olevissa tapauksissa - siten, että eristyslevyjen päälle kiinnitetään bitumilla kermit.

Riitaa on myös Lahden Osuuskaupan ja Kemira Oy Säterin työmaiden osalta käsitelty edellä mainituin tavoin kahdessa asianosaisliittojen välisen hinnoittelutoimikunnan kokouksessa. Asfalttityönantajainliitto on ottamatta riittävästi selvää asiaan vaikuttavista tosiseikoista ilmoittanut neuvotteluissa pitävänsä Asfaltti Oy Lehtisen noudattamaa maksutapaa oikeana ja niin osaltaan vaikuttanut siihen, että asiassa ei ole päästy sopimukseen, ja näin ollen rikkonut valvontavelvollisuutensa. Kun asia on kaksoiskiinnityksen osalta kuitenkin ollut tulkinnanvarainen, työtuomioistuin ei katso Asfaltti Oy Lehtisen näissä tapauksissa rikkoneen tietensä työehtosopimusta.

Sanotuilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, Asfaltti Oy Lehtistä vastaan tehdyt hyvityssakkovaatimukset Lahden Osuuskaupan ja Kemira Oy Säterin työmaiden osalta hyläten, vahvistaa, että jos eristyslevyjen mekaanisen kiinnityksen suorittaneiden työntekijäin urakkaan kuuluu myös samaan eristystyöhön liittyvää kuumatyötä, työehtosopimuksen kohdan "Eristyslevytyöt" hinnoittelumääräystä on sovellettava tähän eristyslevyjen kiinnitykseen ja lisäksi siten, että kahden eristyslevykerroksen kiinnityksestä tulee maksaa kiinnitysmaksu kummaltakin kerrokselta. Asfaltti Oy Lehtinen on näin ollen ollut velvollinen maksamaan kanteissa tarkoitetusta Lahden Osuuskaupan ja Kemira Oy Säterin työmailla suoritetusta eristyslevyjen kiinnittämisestä hinnan urakkahinnoittelun kohdan "Eristyslevytyöt" mukaan ja siten myös työehtosopimuksen C 10 kohdassa tarkoitetun 3 %:n lisäyksen perushintaan kutakin kummankin eristyslevykerroksen lisäpaksuuden senttimetriä kohti. Asfalttityönantajainliitto tuomitaan työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla maksamaan Rakennustyöläisten Liitolle hyvityssakkona valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä 5 000 markkaa ja Asfaltti Oy Lehtinen työehtosopimuksen tieten rikkomisesta Ovitorin työmaalla 800 markkaa. Asfaltti Oy Lehtinen ja Asfalttityönantajainliitto velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan Rakennustyöläisten Liiton oikeudenkäyntikulut 1 600 markalla.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Äimälä, Parkkinen, Sariola, Kaski, Lankinen ja Suominen.

Tuomio oli yksimielinen.