19.1.1979

2 § Työnjohto ja valvonta

Tämän työehtosopimuksen mukaista työsopimusta solmittaessa tai muutettaessa työnantaja osoittaa ne työt ja työaikalain mukaiset työajat, jotka sisältyvät työsopimukseen Työntekijä sitoutuu puolestaan suorittamaan nämä työt työnantajan johdon ja valvonnan alaisena allaolevin ehdoin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

18 §

Kaikki työtaistelutoimenpiteet tätä sopimusta vastaan ovat kielletyt tämän sopimuksen voimassaoloaikana.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Työehtosopimukseen liittyvissä asianosaisliittojen erikseen allekirjoittamissa pöytäkirjamerkinnöissä on muun muassa seuraavat määräykset:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

8. Sosiaaliset ym. edut säilytetään sopimuskautena ennallaan.

Työnantaja hankkii työntekijän käytettäväksi tarpeelliset sade- ja suojapuvut sekä asialliset suojakäsineet ja huolehtii niiden puhdistuksesta. Työnantaja hankkii työpaikalle kumijalkineet, jotka ovat työntekijöiden käytettävissä työn laadun nim vaatiessa.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

12. Tämän työehtosopimuksen piirissä sovelletaan seuraavia keskusjärjestöjen solmimia sopimuksia ja edellämainittujen sopimusten lisäksi:

1. Yleissopimus vuodelta 1946

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Pöytäkirjamerkintöjen 12 kohdassa mainitussa keskusjärjestöjen solmimassa yleissopimuksessa on muun muassa seuraava määräys:

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

5. kohta:

Työnantajalla on oikeus ottaa toimeen ja erottaa työntekijä ja määrätä työn johtamisesta.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Suomen Kiinteistötyönantajainliitto on työtuomioistuimessa lausunut, että sen jäsenyrityksessä Matinkylän Huolto Oy:ssä olivat työntekijät vuonna 1978 panneet toimeen useita työtaistelutoimenpiteitä. Paitsi sanottuja aikaisemmin vuonna 1978 toimeenpantuja työtaisteluita, olivat yhtiön huoltomiehet 27.12.1978 jääneet lakkoon. Työajan alkaessa oli työpaikalle saapunut vain muutama huoltomies. Iltapäivällä kello 14.15 isännöitsijä oli tiedustellut luottamusmiehenä toimineelta varaluottamusmieheltä, luottamusmiehen ollessa sairaslomalla, miksi huoltomiehet eivät olleet työpaikalla. Varaluottamusmies oli vastannut, ettei hänellä ollut asiasta tietoa. Yhtiön toimitusjohtajan tiedusteltua asiaa myöhemmin oli varaluottamusmies arvellut huoltomiesten pahoittaneen mielensä siitä että työnantaja ei ollut hankkinut työntekijöiden vaatimia talvityövaatteita. Isännöitsijä oli tämän jälkeen kehottanut varaluottamusmiestä ja työsuojeluvaltuutettua aloittamaan työnteon välittömästi. Varaluottamusmies oli soittanut kello 14.30 lääkärille ja poistunut työpaikalta esittämättä työnantajalle todistusta lääkärissä käynnistään. Myöskin työsuojeluvaltuutettu oli poistunut työpaikalta.

Seuraavana päivänä 28.12.1978 huoltomiehet olivat edelleen olleet lakossa. Varaluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu olivat päivällä tulleet neuvottelemaan erimielisyyksistä työnantajan edustajien kanssa. Neuvottelussa varaluottamusmies oli ilmoittanut, että työntekijät saattoivat käyttää joukkovoimaa työterveyslääkärin vaihtamiseksi, koska selvästi kuumeiset työntekijät eivät olleet saaneet sairaslomaa. Neuvotteluissa oli käsitelty sen jälkeen pääasiassa työntekijöiden vaatimusta uusien suoja-asujen hankkimisesta. Työnantajan edustajien ilmoitettua, että suoja-asut olivat työehtosopimuksen mukaiset, eivät työntekijäpuolen edustajat olleet tätä käsitystä hyväksyneet. Lakko oli jatkunut edelleen 29.12.1978. Iltapäivällä oli aloitettu lumen auraus tilapäistä ulkopuolista työvoimaa käyttäen. Illalla työsuojeluvaltuutettu ja eräs huoltomies olivat uhanneet lumenauraajia, elleivät nämä lopettaisi aurausta. Toiseen auraajaan he olivat käyneet käsiksi yrittäen vetää hänet ulos traktorista. Lakko oli jatkunut edelleen 2.1.1979, jolloin työntekijät olivat kello 11.30 pitäneet kokouksen kasvihuoneessa valiten uudet luottamusmiehet vuodeksi 1979. Vaalin toimittamisesta ei ollut ilmoitettu työnantajalle luottamusmiessopimuksen edellyttämällä tavalla etukäteen. Varaluottamusmieheksi valittu oli kokouksen jälkeen käynyt kertomassa vaalista isännöitsijälle. Isännöitsijä oli kutsunut työntekijät keskustelemaan samana päivänä kello 14 työpaikalla vallitsevasta tilanteesta. Työnantajan tiedusteltua syytä lakkoon eivät työntekijäpuolen edustajat olleet antaneet mitään selitystä töiden keskeytymiselle. Kokouksessa työnantajan taholta oli korostettu, että kyseessä oli vakava työtaistelutoimenpide, ja kehotettu työntekijöitä palaamaan työhön, mutta luottamusmies oli väheksynyt ammattiosastosta lähetettyä kirjettä, jossa työntekijöitä oli kehotettu palaamaan työhön. Tilaisuudessa oli käynyt ilmi, ettei osaston kirjeestä ollut kerrottu huoltomiehille. Pääluottamusmies oli ilmoittanut että työntekijät olisivat työnantajan käytettävissä vasta sitten, kun työvaatetuksesta syntynyt erimielisyys olisi ratkaisu työntekijöiden esittämällä tavalla. Luottamusmies oli vielä ilmoittanut, ettei kysymyksessä ollut työntekijöiden kollektiivinen päätös työstä poisjäämiseksi, vaan kunkin työntekijän omaan harkintaan perustunut päätös; mahdollisiin työnantajan toimenpiteisiin työntekijät suhtautuisivat kuitenkin kollektiivisesti. Kokouksen jälkeen oli paikalla olleille työntekijöille annettu kirjallinen varoitus ja kehotettu heitä aloittamaan työnteko välittömästi. Kokouksen jälkeen kaksi huoltomiestä oli palannut työhön.

3.1.1979 työntekijät sanottuja kahta lukuunottamatta olivat edelleen olleet lakossa. Sairaslomalla ollut luottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu olivat oleskelleet työtä tekemättä työpaikalla. Illalla työssä olleiden työntekijäin ja huoltomestarin auratessa lunta olivat alueella olleet huoltomiehet häirinneet näiden työntekoa siten, että ajoivat kolme henkilöautoa aurattavana olleelle jalkakäytävälle. Työnantajan edustajat olivat hälyttäneet paikalle poliisit. 4.1.1979 aamupäivällä työntekijät olivat pitäneet taukohuoneessa kokousta. Kokouksen jälkeen työnjohtaja oli käynyt ilmoittamassa työntekijöille, että ne, jotka olivat työnantajan käytettävissä, jäisivät taukohuoneeseen töiden jatkoa varten. Kukaan työntekijä ei ollut sinne jäänyt. 5.1.1979 aamulla kello 7.20 luottamusmies oli toisen työntekijän kanssa yrittänyt tunkeutua väkisin työssä olleen työntekijän ajamaan traktoriin, toisen tunkeutujan loukatessa tapauksessa käsivartensa. Lakko on edelleen 8.1.1979 jatkunut lukuunottamatta sanottuja kahta työntekijää. 9.1.1979 aamulla oli kaikille Matinkylän asukkaille toimitettu Matinkylän huoltomiesten kirje, jossa arvosteltiin työnantajapuolen edustajia.

Kiinteistötyöntekijäin Liitto oli heti lakon alettua tullut tietoiseksi työtaistelusta. Se oli lisäksi mitä ilmeisimmin ollut tietoinen työtaistelumahdollisuudesta yhtiössä jo ennen lakon alkamista, koska sitä oli informoitu Matinkylässä alati uusiutuneista erimielisyyksistä. Kantajaliiton toimitusjohtaja oli puhelimitse edellyttänyt vastaajaliiton puheenjohtajalta erityistä tarkkavaisuutta työrauhavelvoitteen noudattamisen valvomisessa yhtiössä pyytäen työntekijäliiton taholta käyntiä etukäteen kysymyksessä olevalla työpaikalla työrauhan turvaamiseksi. Lisäksi toimitusjohtaja oli ilmaissut huolestuneisuutensa työrauhan säilymisestä ja palauttamisesta kirjeessä, jonka hän oli lähettänyt vastaajaliitolle 8.1.1979. Vastaajaliitto ei ollut ilmoittanut toimenpiteistään työrauhan turvaamiseksi ja palauttamiseksi.

Työtaisteluun olivat siis ottaneet osaa kaikki yhtiön työntekijät, myös luottamusmiehen sijaisena vuonna 1978 ja vuoden 1979 alusta luottamusmiehenä toiminut työntekijä. Huolimatta siitä, että työnantaja oli toistuvasti muistuttanut luottamusmiestä ammattiosaston edustajana työrauhavelvoitteesta, ei hän eikä vastaajaliiton jäsenyhdistys Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. 1 r.y. ollut ryhtynyt mihinkään näkyviin toimenpiteisiin työrauhan säilyttämiseksi ja palauttamiseksi työpaikalla.

Suomen Kiinteistötyönantajainliitto on esitetyn perusteella vaatinut Kiinteistötyöntekijäin Liiton ja Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. l:n tuomitsemista työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisten velvollisuuksiensa rikkomisesta ja laiminlyönnistä hyvityssakkoon.

Suomen Kiinteistötyönantajainliitto on edelleen 15.1.1979 työtuomioistuimeen toimittamaansa toiseen haastehakemukseen perustuvassa kanteessa lausunut edellisessä kirjelmässä tarkoitetun lakon Matinkylän Huolto Oy:ssä jatkuvan edelleen. Lakon kestäessä lakossa olevat työntekijät olivat antaneet lehdistölle lausuntoja työtaistelusta. Lehtiartikkeleissa työntekijät myönsivät ryhtyneensä työtaisteluun ja ilmoittivat osan työtaistelun syistä. Erityisesti oli huomattava se erittäin loukkaava sävy, jolla kirjoituksissa käsiteltiin yhtiön toimitusjohtajaa. Sanotut seikat tulisi ottaa huomioon hyvityssakkoa korottavina tekijöinä. Matinkylän Huolto Oy oli purkanut 8.1.-9.1.1979 viiden työntekijänsä työsuhteet, koska sanotut työntekijät olivat omalla työsopimuksen vastaisella käyttäytymisellään aiheuttaneet tilanteen, jossa työnantajalta ei enää kohtuudella voitu vaatia työsuhteen jatkamista. Tämän jälkeen oli tapahtumien kulku ollut seuraava: Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. I oli 11.1.1979 julistanut Matinkylän Huolto Oy:ssä avoimeksi jääneet toimet työ- ja hakusaarron alaisiksi 15.1.1979 kello 00 alkaen. Hakusaarrosta oli ilmoitettu työnantajaliitolle ammattiosaston puheenjohtajan allekirjoittamalla kirjeellä Työnantajaliiton toimitusjohtaja oli välittömästi kirjeen saatuaan kirjeitse kehottanut Kiinteistötyöntekijäin Liittoa ryhtymään tarpeellisiin toimenpiteisiin hakusaarron lopettamiseksi. Ammattiosasto oli julkaissut työ- ja hakusaartoa koskevan ilmoituksen 13.1.1979 kahdessa sanomalehdessä siten muutettuna, että hakusaarto alkaisi 17 1. 1979. Suomen Kiinteistötyönantajainliiton toimitusjohtaja oli uudestaan 15.1.1979 päivätyllä kirjeellä kehottanut Kiinteistötyöntekijäin Liittoa ensinnäkin peruuttamaan yhdessä ammattiosaston kanssa laittoman haku- ja työsaarron sekä toiseksi pyrkimään kaikin käytettävissä olevin keinoin lopettamaan työtaistelun. Julistaessaan työt hakusaartoon oli ammattiosasto itse ryhtynyt aktiivisesti tukemaan laitonta työtaistelua syyllistyen näin passiivisen työrauhavelvollisuuden rikkomiseen. Tilanne ja tapahtumien kehitys huomioon ottaen ei työntekijäliitonkaan voitu katsoa ryhtyneen riittäviin toimenpiteisiin valvontavelvollisuutensa täyttämiseksi. Työntekijäliitto oli itse asiassa välinpitämättömällä asenteellaan tukenut aktiivisesti osastonsa toimenpiteitä Saarron julistaessaan ammattiosasto oli painostanut työnantajaa luopumaan tälle yleissopimuksen 5 kohdan mukaan kuuluvasta oikeudesta ottaa ja erottaa työntekijät. Työtaistelutoimenpiteiden sijoittamisella juuri kovan talven kynnykselle oli pyritty nimenomaan siihen, että työnantaja joutuisi mahdollisimman suuriin vaikeuksiin niin kuin oli sitten jo käynytkin. Sanotuilla perusteilla Suomen Kiinteistötyönantajainliitto on vaatinut Kiinteistötyöntekijäin Liiton ja Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. l:n tuomitsemista työehtosopimuksen ja työehtosopimuslain mukaisten velvollisuuksien rikkomisesta ja laiminlyönnistä hyvityssakkoon.

Kanteeseen vastatessaan Kiinteistötyöntekijäin Liitto on lausunut, että työehtosopimuksen pöytäkirjamerkinnän mukaan työnantajan velvollisuus oli hankkia tarpeelliset sade- ja suojapuvut. Kuten kantajan mainitsemasta Matinkylän huoltomiesten alueen asukkaille lähettämästä kirjeestä selvisi, yhtiön huoltomiehet olivat aikaisemmin saaneet tarpeellisen suojavarustuksen, johon oli kylmänä aikana kuulunut lämmin lentäjän pusero ja kesäaikana kevyempi puku. Täten työntekijöillä oli ollut saavutettuna määrätyntasoinen asiallinen suoja työolosuhteissa mahdollisesti uhkaavaa terveydenvaaraa vastaan. Tämä sosiaalinen etu oli merkitykseltään suuri, kun otettiin huomioon ne erilaiset olosuhteet, joissa huoltomiehet joutuivat työskentelemään. Vuoden 1977 aikana työnantaja oli kuitenkin ryhtynyt tinkimään sanotusta sosiaalisesta edusta. Lokakuussa 1977 pidetyssä työmaaneuvottelussa oli yhteisesti todettu muun muassa, että uusimmilta huoltomiehiltä jopa kokonaan puuttui suoja-asu. Työnantaja oli esittänyt, että sanottu lämmin puku jätettäisiin pois ja tilalle tulisi kaikkina aikoina pidettäväksi tarkoitettu kevyempi suojapuku. Tällöin työntekijäin luottamusmies oli selvästi esittänyt, ettei menettely ollut työehtosopimuksen mukainen eikä sitä voitu hyväksyä. Yhtiön toimitusjohtaja oli tuolloin esittänyt, että työntekijäin tulkinta oli väärä ja että kun suojapukukysymys liittyi lisäksi yhtiön budjettiin, jonka sisältämät varat eivät riittäneet kalliimpiin suojapukuihin, työntekijät jäivät keveiden suojapukujen varaan. Sanotun asian tultua ilmeiseksi marraskuussa 1977 ja kun samalla oli selvinnyt, että työnantaja oli omavaltaisesti nostanut 1.2.1977 lukien työsuhdeasuntojen vuokria yli työehtosopimuksen salliman korotuksen ilmoittamatta asiasta etukäteen työntekijöille, olivat työntekijät väsyneet tilanteeseen. Työntekijöiden ja ammattiosaston yhteisen tehokkaan toiminnan ansiosta oli työnantaja saatu helmikuussa 1978 maksamaan takaisin työntekijöiltä liikaa perimänsä viimeisetkin vuokraerät. Melko välittömästi tämän jälkeen työnantaja oli kuitenkin ryhtynyt toisin keinoin työntekijäin vuokrien korottamiseen. Kanteessa mainitut aikaisemmat työntekijöiden reaktiot olivat helposti ymmärrettävissä muun muassa näiden tapahtumien valossa.

Vuoden 1978 loppupuolella olivat työntekijät luottamusmiesten välityksellä sekä osapuolten keskeisissä neuvotteluissa yrittäneet saada suojapukukysymyksen sovinnolliseen ja työntekijöille myönteiseen ratkaisuun. Asiassa oli otettu yhteyttä muun muassa yhtiön huoltopäällikköön, mutta korjausta tilanteeseen ei ollut saatu. Työntekijät eivät 27.12.1978 olleet suojavarusteiden puutteellisuuden vuoksi pystyneet menemään ulkotöihin. Seuranneena päivänä työpaikalla olikin jouduttu käymään neuvotteluja pääasiallisesti juuri suojavaatetuskysymyksestä. Käytäessä samana päivänä liittojen välillä neuvotteluja vastaajaliiton toimistossa eräiden vanhojen kiistakysymysten ratkaisemiseksi Kiinteistötyöntekijäin Liiton puheenjohtaja oli, kummankaan liiton edustajan tietämättä nyt puheena olevasta selkkauksesta, esittänyt, että olisi neuvoteltu myös yhdistysten 12.12.1977 liitoille jättämästä Matinkylän Huolto Oy:n suojapukukysymyksestä. Työnantajaliiton toimitusjohtaja oli tästä kieltäytynyt ilmoittaen, että asia oli jo sovittu yhdistysten välillä. Yhteydenotossa ammattiosastoon oli kuitenkin heti selvinnyt, ettei tällaista sopimista ollut tapahtunut.

Kantajan mainitsemat eräät työntekijäin tekemiset eivät kuuluneet työtuomioistuimessa käsiteltäviin eivätkä olleet totuudenmukaisia. Kun Kiinteistötyöntekijäin Liitto oli saanut työnantajaliitosta 28.12.1978 puhelinilmoituksen kello 14.45 Matinkylän alueella kenties meneillään olleesta selkkauksesta, oli liitosta lähetetty samana päivänä kello 15.00 ammattiosastolle kirje, jossa oli kehotettu ammattiosastoa heti tutkimaan asiaa ja ryhtymään toimiin työehtosopimuksen noudattamiseksi. Ammattiosasto oli saanut myös kantajaliiton toimitusjohtajalta puhelinilmoituksen 28.12.1978 kello 14.30 työpaikalla tapahtuneesta häiriöstä, jolloin sanottu ammattiosasto myös heti kello 15.09 oli lähettänyt pikakirjeen työpaikan varaluottamusmiehelle. Kirjeessä oli vedottu työehtosopimuslain ja työehtosopimuksen asettamiin velvoitteisiin ja kehotettu työntekijöitä ottamaan nämä vakavasti huomioon sekä työ- että erimielisyysasioissa. Tämän jälkeen ei asiaan haastetuille vastaajaliitolle enempää kuin ammattiosastollekaan ollut tullut kantajayhdistyksen eikä työpaikan taholta minkäänlaista tietoa, mistä voitiin päätellä, että tilanne oli normalisoitunut. Vasta Kiinteistötyöntekijäin Liiton puheenjohtajan palattua kolme päivää eli 8.1.-10.1.1979 kestäneen sairauden jälkeen työpaikalle oli hän havainnut työpöydällään kantajaliiton 8.1.1979 päivätyn kirjeen, josta oli yllättäen ilmennyt selkkauksen jatkuneen edelleen. Tällöin Kiinteistötyöntekijäin Liiton taholta oli välittömästi pyydetty kaikkien osapuolten keskeisiä neuvotteluja. Neuvottelu olikin pidetty samana päivänä vastaajaliiton toimistossa. Tässä neuvottelussa vastaajaliitto oli tehnyt osapuolille esityksen, jossa oli edellytetty työrauhan välitöntä palauttamista. Ihmeteltävää oli, ettei ammattiosastolta, joka ei myöskään 28.12.1978 jälkeen ollut ollut tietoinen selkkauksen jatkumisesta, edes ollut tiedusteltu kantajaliiton taholta asioiden kulkua. Totuus olikin, että kantajaliittokaan ei ollut ollut tietoinen selkkauksen jatkumisesta aikaisemmin kuin 8.1.1979. Kiinteistötyöntekijäin Liiton sanotun esityksen olivat työntekijät tiettävästi samana päivänä hyväksyneet ja työhön palaaminen oli jäänyt Matinkylän Huolto Oy:n hallituksen hyväksyttäväksi. Vastaajaliiton ja ammattiosaston työrauhaan pyrkivistä tarmokkaista toimenpiteistä huolimatta ei työnantaja ollut kuitenkaan ryhtynyt omalta puoleltaan toimiin, joilla olisi luotu mahdollisuus työntekijöiden työhön palaamiseen. Työnantajaliiton 15.1.1979 päivätyn kirjeen johdosta oli Kiinteistötyöntekijäin Liitto samana päivänä kehottanut ammattiosastoa kaikkiin toimiin työrauhan puolesta. Vielä 16.1.1979 kello 8.00 oli ammattiosaston puheenjohtaja juuri mainitun kirjeen johdosta osallistunut työntekijäin asiaa käsitelleeseen kokoukseen.

Suomen Kiinteistötyönantajainliiton lisäkanteen johdosta Kiinteistötyöntekijäin Liitto on lausunut, että vastaajaliiton toimesta oli ammattiosaston toimikunta 16.1.1979 päättänyt yksimielisesti ilmoittaa työselkkauksessa mukana olleille jäsenilleen, että koska mitkään liiton taikka osaston toimenpiteet eivät olleet saattaneet jäseniä työehtosopimuksen mukaiseen järjestykseen, nämä jäsenet erotettaisiin sääntöjen mukaisessa järjestyksessä osastosta, ellei työrauhaa Matinkylän Huolto Oy:n työmaalle välittömästi palauteta. Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. 1 oli käyttänyt tätä ammatillisissa järjestöissä äärimmäistä keinoa, joka oli johtanut 17.1.1979 aamulla työntekijöitten työhön paluuseen lukuun ottamatta viittä erotettua työntekijää. Missään vaiheessa ei kysymyksessä ollut ollut työ- ja hakusaarto vaan ainoastaan hakusaarto. Ammattiosaston kantajaliitolle ja Matinkylän Huolto Oy:lle 11.1.1979 ilmoittamaa ja 15.1.1979 voimaan astuvaksi suunniteltua hakusaarron uhkaa ei ollut koskaan pantu täytäntöön, vaan vastaajaliiton kehotuksesta oli ammattiosasto osapuolten välisissä neuvotteluissa jo 11.1.1979 ilmoittanut luopuvansa aiotuista hakusaartotoimenpiteistä luodakseen edellytykset työrauhan palauttamiselle jo tässä neuvottelutilaisuudessa. Työntekijät olisivat siis hyväksyneet työrauhan palauttamisen työmaalle 12.1.1979 lukien Kiinteistötyöntekijäin Liiton toimistossa edellisenä päivänä käydyn neuvottelun päätöksen mukaisesti. Työnantaja puolestaan ei kuitenkaan ollut edesauttanut työhön palaamisessa, vaan purkanut useiden työntekijäin, muun muassa työpaikan työsuojeluvaltuutetun työsopimuksen aikomuksenaan myös pääluottamusmiehen työsopimuksen purkaminen, mikä tapahtui paria päivää myöhemmin. Näissä oloissa ammattiosasto ei ollut voinut olla ryhtymättä puolustustoimenpiteisiin. Sanotusta syystä ammattiosasto oli 13.1.1979 ilmoittanut hakusaarron alkavaksi 17.1.1979. Tämäkin hakusaarto oli 17.1.1979 lehti-ilmoituksin peruutettu. Näin ollen saartotoimenpiteitä ei ollut missään vaiheessa toimeenpantu. Sanomalehtien kirjoittelu ja muu sen kaltainen ei voinut olla perusteena hyvityssakkojen korottamiselle.

Kiinteistötyöntekijäin Liitto on edelleen, todeten molemmissa työnantajaliiton haastehakemuksissa kuvatut tapahtumat yhdeksi ja samaksi asiaksi, kiistänyt vaatimuksen kaksinkertaisista hyvityssakoista. Edellä kerrotusta selvisi, että Kiinteistötyöntekijäin Liitto ja ammattiosasto olivat asiassa toimineet kaikin käytettävissä olevin keinoin niin tehokkaasti, ettei saartouhka ollut missään vaiheessa toteutunut. Liitto ja ammattiosasto olivat ryhtyneet erittäin poikkeuksellisiin toimenpiteisiin erottamisuhan työstä poissaoleville jäsenille antaessaan. Kiinteistötyöntekijäin Liitto on näin ollen vaatinut kanteen hylkäämistä. Liitto on vielä huomauttanut, että kun ammattiosasto oli haastettu asiassa vain kuultavaksi, ei sen tuomitseminen hyvityssakkoon ollut muodollisestikaan mahdollista.

Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. 1 on ollut jutussa kuultavana.

Asianosaiset ovat vaatineet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Työtuomioistuin on jutun käsitellessään tutkinut ensin vastaajaliiton väitteen, ettei Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. 1:tä voitaisi Suomen Kiinteistötyönantajainliiton kanteen perusteella tuomita hyvityssakkoon, koska osasto on haastettu kanteen johdosta vain kuultavaksi, mutta koska työtuomioistuimesta annetun lain 12 §:n 3 momentin mukaan työtuomioistuimessa vireille pantuun kanteeseen vastaa eräin poikkeuksin, joista nyt ei ole kysymys, työehtosopimukseen osallinen yhdistys myös niiden puolesta, jotka sen tekemän työehtosopimuksen johdosta ovat siihen sidotut, kun taas tällainen sidottu yhdistys on kutsuttava asiassa kuultavaksi, niin kuin on tapahtunutkin, työtuomioistuin harkitsee oikeaksi hylätä väitteen. Näin ollen työtuomioistuin on, katsoen toisaalta vastaajaliiton voineen haastehakemusten perusteella perustellusti ymmärtää kanteen koskevan vain 27 12. 1978 alkaen sattuneita tapahtumia, tutkinut kanteen näin ymmärrettynä ja katsoo siinä selvitetyksi, että Matinkylän Huolto Oy:n työntekijät ovat alkaen 27.12.1978 olleet kanteessa tarkoitetuin tavoin lakossa lähinnä painostaakseen työnantajaa suojapukukysymystä koskevassa kanteessa mainitussa riidassa. Ammattiosaston asettama työpaikan varaluottamusmies, joka on lakon alkaessa työpaikan luottamusmiehen sairauden johdosta toiminut tämän sijaisena ja on vuoden 1979 alusta valittu työpaikan luottamusmieheksi, on sairaslomaansa lukuun ottamatta osallistunut lakkoon, kunnes hänen työsuhteensa on purettu, ja toiminut muutenkin pikemminkin lakon edistämiseksi kuin sen estämiseksi ja lopettamiseksi. Ammattiosasto vastaa hänen toiminnastaan. Lakko on päättynyt 17.1.1979 ammattiosaston toimikunnan päätettyä ryhtyä toimenpiteisiin lakossa olevien erottamiseksi osastosta. Selvittämättä on kuitenkin jäänyt, että ammattiosasto olisi jo aikaisemmin ryhtynyt riittäviin toimenpiteisiin lakon lopettamiseksi. Ammattiosasto ei liioin ole pitänyt Kiinteistötyöntekijäin Liittoa lakkotilanteen tasalla.

Ammattiosasto on toisaalta kun Matinkylän Huolto Oy oli lakon johdosta purkanut viiden työntekijän, näiden joukossa luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun työsuhteet, 11.1.1979 päivätyllä kirjeellä ilmoittanut julistavansa avoimeksi jääneet toimet hakusaartoon 15.1.1979. Hakusaarto, josta siinä vaiheessa ei ollut ilmoitettu julkisesti, on 11.1.1979 pidetyssä neuvottelussa ilmoitettu peruutettavaksi, mutta 13.1.1979 julkaistuilla sanomalehti-ilmoituksilla on samat toimet julistettu samalla perusteella hakusaartoon 17.1.1979 alkaen. Viimeksi mainittuna päivänä julkaistuilla sanomalehti-ilmoituksilla ammattiosasto on kuitenkin peruuttanut saarron välittömästi.

Lakko on kohdistunut työtaistelutoimenpiteenä työehtosopimuksen allekirjoituspöytäkirjan määräyksiin suojapuvuista ja sosiaalisista eduista ja ilmoitettu, joskin vielä voimaan astumaton saarto allekirjoituspöytäkirjassa mainitun yleissopimuksen määräyksiin työnantajan oikeudesta ottaa ja erottaa työntekijä.

Kiinteistötyöntekijäin Liitto on eri vaiheissa kehottanut ammattiosastoa huolehtimaan lakon lopettamisesta. Sekä ilmoitetun saarron peruuttaminen kummallakin kerralla että työhönpaluukehotus ammattiosastosta erottamisen uhalla ovat johtuneet Kiinteistötyöntekijäin Liiton vaatimuksista. Liiton toiminnasta esitetyn selvityksen huomioon ottaen työtuomioistuin katsoo näyttämättä jääneen, että liitto olisi kanteen käsittämänä aikana laiminlyönyt valvontavelvollisuutensa.

Edellä olevilla perusteilla työtuomioistuin harkitsee työehtosopimuslain 8, 9 ja 10 §:n nojalla oikeaksi, Kiinteistötyöntekijäin Liittoa vastaan tehdyn hyvityssakkovaatimuksen hyläten, tuomita Helsingin Seudun Kiinteistötyöntekijät os. 1:n maksamaan Suomen Kiinteistötyönantajainliitolle hyvityssakkoa työrauhavelvollisuuden rikkomisesta 4 500 markkaa sekä korvaamaan Suomen Kiinteistötyönantajainliiton oikeudenkäyntikulut 1200 markalla. Jutun laatuun katsoen saa Kiinteistötyöntekijäin Liitto kärsiä omat oikeudenkäyntikulunsa

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, V. Hämäläinen, Sarkko, Parkkinen, M. Virtanen, Lankinen ja P. Virtanen.

Tuomio oli yksimielinen.