11.9.1974

1 § Sopimuksen soveltamisala

1. Tätä työehtosopimusta sovelletaan Suomen Työnantajain Yleiseen Ryhmään kuuluviin kemian perusteollisuutta harjoittaviin yrityksiin ja niiden kaikkiin työntekijöihin.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

6. Ulkomaan päivärahat ovat seuraavat:

a) Ruotsi ja muut Skandinavian maat

Ruotsi: 75 Skr tai vastaava määrä

Norja: 90 Nkr tai vastaava määrä

Tanska: 95 Dkr tai vastaava määrä

b) Muut Länsi-Euroopan maat, joissa valuutta on vapaasti vaihdettavaa

15 US-dollaria vastaava määrä

c) Neuvostoliitto

11 ruplaa ja vapaa asunto

d) Muut maat, joiden valuutta ei ole vapaasti vaihdettavaa

Päivärahasta sovitaan kussakin rapauksessa erikseen, kuitenkin siten, että työntekijälle maksetaan 4 US-dollaria vastaava määrä silloin, kun hänelle on järjestetty vapaa asunto ja ruoka.

e) Euroopan ulkopuoliset maat, joissa on vapaasti vaihdettava valuutta

Sovitaan kussakin tapauksessa erikseen pitäen ohjeena edellä olevaa kohtaa b.

Edellä mainitut päivärahat ovat kokonaiskorvauksia tavanomaisista kuluista ulkomailla.

Mikäli työntekijä tämän kappaleen a- ja b-kohdissa mainituissa tapauksissa saa vapaan asunnon tai ruoan taikka molemmat, vähennetään päivärahaa vastaavasti.

B. Työ suoritetaan tehdasalueen ulkopuolella paikassa, josta työntekijä voi saapua yöksi kotiinsa.

Työntekijälle korvataan ylimääräiset matkakulut.

Matkaan käytetyn ajan korvaamisesta sopivat asianomaiset keskenään.

Jos tässä momentissa tarkoitettu työ suoritetaan sellaisessa paikassa, että työntekijä tästä syystä tavallisuudesta poikkeavasti on estynyt ruokailutauon aikana käymästä ruokailemassa kotonaan tai tehtaalla, suoritetaan hänelle, ellei työpaikalla anneta kunnollista vapaata ruokaa, ruokarahaa 5 markkaa.

Pöytäkirjamerkintöjä:

1. Sellaisia tapauksia, joissa työntekijä edellisessä kappaleessa mainitun työn takia voi palata kotiinsa vasta myöhään illalla ja joissa hän tämän vuoksi joutuu järjestämään päivällisensäkin vastaavalla poikkeuksellisella tavalla, ei siinä oleva ruokarahamääräys peitä. Liitot katsovat, että nämä tapaukset on harkittava erikseen ja ruokarahasta kulloinkin sovittava kohtuusnäkökohdat huomioon ottaen.

2. Jos työntekijä on matkalla tai vieraalla paikkakunnalla klo 21:n ja klo 6:n välillä vähintään 6 tuntia, on hän oikeutettu tämän pykälän mukaiseen päivärahaan.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

31 § Erimielisyyksien sovittelu

1. Jos työnantajan ja työntekijäin välillä syntyy erimielisyyttä tämän sopimuksen soveltamisesta tai tulkinnasta, on työpaikalla pyrittävä sovintoon neuvottelemalla työnantajan ja työntekijäin kesken.

2. Ellei asiaa saada työpaikalla selvitetyksi, käsitellään se tämän työehtosopimuksen allekirjoittaneiden liittojen kesken Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön välisen yleissopimuksen määräämällä tavalla.

3. Erimielisyys, jota ei liittojen välisissä neuvotteluissa ole voitu selvittää, voidaan saattaa työtuomioistuimen käsiteltäväksi.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Kemian Työntekijäin Liitto on työtuomioistuimessa lausunut, että Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän jäsenyritys Suomen Forsiitti-Dynamiitti Osakeyhtiö - Finska Forcit-Dynamit Aktiebolaget oli jatkuvasti kieltäytynyt suorittamasta autonkuljettajilleen työehtosopimuksen 16 §:n edellyttämiä matkakustannusten korvauksia ja päivärahoja. Kyseinen työnantaja oli laatinut autonkuljettajia varten omat päivärahasäännöksensä, jotka poikkesivat työehtosopimuksen määräyksistä työntekijäin vahingoksi. Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä oli asettunut tukemaan jäsenyrityksensä menettelyä hyväksyen sen täysin. Esimerkkikuukaudeksi valitun vuoden 1973 toukokuun osalta työnantaja oli jättänyt maksamatta autonkuljettajilleen Bertel Björckille, Arvid Dahlströmille, Yngve Forsmanille ja Birger Mattssonille kanteessa mainitut päivärahat. Työnantajaliiton tekemä väite siitä, että paikallisesti olisi sovittu ruokarahakorvaus maksettavaksi autonkuljettajille kilometrirahana, oli täysin perätön, koska kilometriraha oli puhtaasti työstä maksettavaa palkkaa eikä kustannusten korvausta kuten ruoka- ja päivärahat. Ei työehtosopimusmääräystä laadittaessa eikä sen soveltamisessakaan ollut koskaan tarkoitettu, että esimerkiksi autonkuljettajat olisivat tämän työnsä vuoksi jääneet sen ulkopuolelle. Kemian Työntekijäin Liitto on lisäksi huomauttanut, että osa autonkuljettajien työajasta ja työstä tapahtui nimenomaan tehtaan sisäpuolella, joten tehty väite siitä, että autonkuljettajien työpaikka olisi maantie, oli täysin keksitty. Kaikissa matkustamista vaativissa työpaikoissa pidettiin työnantajan kotipaikkaa tai tuotantolaitoksen sijaintipaikkaa kiinteänä työpaikkana, josta kaikki kustannusten korvaukset lähdettiin laskemaan. Tällöin ei työntekijän omalla kotipaikalla juuri ollut merkitystä. Niinpä Helsingin raastuvanoikeus oli mm. 4.4.1974 antamillaan yhdeksällä tosin vielä lainvoimaa vailla olevalla päätöksellä katsonut, että elintarvikealan autonkuljettajille tuli samanlaisen päivärahamääräyksen perusteella maksaa päivärahaa.

Näillä perusteilla Kemian Työntekijäin Liitto on työtuomioistuimessa vaatinut työtuomioistuinta vahvistamaan, että puheena olevan työehtosopimuksen 16 §:n määräyksiä matkakustannusten korvauksista ja päivärahoista tuli soveltaa myös ko. työehtosopimukseen sidotun työnantajan palveluksessa oleviin Kemian Työntekijäin Liittoon kuuluviin autonkuljettajiin ja että näin oli laita myös vastaajayhtiön ja esimerkkeinä mainittujen autonkuljettajien Björckin, Dahlströmin, Forsmanin ja Mattssonin osalta ja että yhtiö ja Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla tuomittaisiin hyvityssakkoon mainitun työehtosopimuksen 16 §:ään, lähinnä A 4 kohdan 2 momenttiin kohdistuneesta työtaistelutoimenpiteestä. Vaihtoehtoisesti Kemian Työntekijäin Liitto on vaatinut, että vastaajayhtiö tuomittaisiin työehtosopimuslain 7 §:n nojalla työehtosopimuksen 16 §:n, muun muassa A 4 kohdan 2 kappaleen määräysten neljästä tieten rikkomisesta neljään eri hyvityssakkoon ja että vastaajaliitto, siitä riippumatta katsottaisiinko vastaajayhtiön rikkoneen työehtosopimusta tietensä, tuomittaisiin työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla hyvityssakkoon, koska se ei ollut huolehtinut, ettei sen jäsenyritys rikkonut työehtosopimuksen määräyksiä. Vielä Kemian Työntekijäin Liitto on vaatinut, että vastaajayhtiö velvoitettaisiin suorittamaan maksamatta jääneitä ns. puolipäivärahoja Björckille 60, Dahlströmille 15, Forsmanille 30 ja Mattssonille 60 markkaa.

Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on vastineessaan viitannut mainitun työehtosopimuksen 31 §:ssä sovittuun neuvottelujärjestykseen. Kuten haastehakemuksen liitteestä kävi ilmi, allekirjoittajaliittojen kesken ei ollut päästy yksimielisyyteen ruokarahasäännösten soveltamisesta autonkuljettajiin. Työehtosopimuksen soveltamista ja tulkintaa koskeva erimielisyys oli, jolleivat riitapuolet päässeet sovintoon, alistettava allekirjoittajajärjestöjen ratkaistavaksi. Koska työehtosopimuksen 16 §:n mukaisista matkakustannuksista ja päivärahoista ei nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa ollut neuvoteltu muutoin kuin ruokarahasäännöstön osalta ja kun kantaja ei ollut väittänytkään, ettei se ollut syypää neuvottelematta jäämiseen, Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä on katsonut, ettei työtuomioistuin voinut työtuomioistuinlain 10 §:n nojalla ottaa asiaa ruokarahasäännöstöä lukuunottamatta tutkittavakseen.

Työehtosopimuksen 16 §:n ns. voileipärahaa koskevan määräyksen osalta vastaajat ovat todenneet, että vaikka siinä ei ollut rajattu mitään työntekijäryhmää säännöstön soveltamisalan ulkopuolelle, seurasi tällainen rajaus jo määräyksen luonteesta ja tarkoitusperästä. Mainitulla korvauksella pyrittiin peittämään ne erityiset kustannukset, jotka aiheutuivat poikkeuksellisesta työskentelystä säännönmukaisen työpaikan ulkopuolella. Näin ollen ko. määräystä ei tullut soveltaa niihin työntekijöihin, joiden säännöllinen työskentely tapahtui pääasiassa työpaikan ulkopuolella sen johdosta, että työ oli luonteeltaan liikkuvaa ja tiettyyn työpaikkaan sitomatonta. Tehdasalueen ulkopuolella työskentelevällä työntekijällä oli oikeus mainittuun korvaukseen vain mikäli hän tavallisuudesta poikkeavasti oli estynyt ruokailemasta kotonaan tai tehtaalla. Tämä edellytys ei luonnollisestikaan täyttynyt sellaisen työntekijän kohdalta, joka enimmältä osin, kuten autonkuljettajat, teki työtään varsinaisen tehdasalueen ulkopuolella. Tämän oli myös kantajaliitto todennut, koska se oli työehtosopimuksen uudistamista koskevissa neuvotteluissa keväällä 1973 esittänyt määräykseen sisältyvien sanojen "tavallisuudesta poikkeavasti" poistamista muun muassa sillä perusteella, että autonkuljettajat jäivät säännöksen ulkopuolelle. Teollisuuden työehtosopimusten matkakustannusten korvausta ja päivärahoja koskevat säännökset olivat sitä paitsi merkittävimmiltä osiltaan samankaltaiset. Niinpä nyt kysymyksessä oleva säännöstökin rakentui enempiä neuvotteluja käymättä kirjattuihin metalliteollisuuden työehtosopimusten vastaaviin määräyksiin. Niin metalli- kuin muussakin teollisuudessa oli samanlaisia voileipärahaa koskevia määräyksiä säännöllisesti tulkittu siten, etteivät kiinteää työpaikkaa vailla olleet työntekijät olleet kyseisen määräyksen piirissä. Näin oli menetelty myös vastaajayhtiöön työsuhteessa olevien autonkuljettajien kohdalla. Suorittamalla autonkuljettajille ajomatkan pituuden mukaan määräytyvää voileipärahaa yhtiö ei ollut pyrkinyt paikallisella sopimuksella hylkäämään työehtosopimusmääräyksiä, koska ei ollut edes velvollisuutta niiden soveltamiseen. Työehtosopimukseen perustumattomalla paikallisella järjestelyllä yhtiö oli myönteisessä mielessä pyrkinyt osaltaan korvaamaan niitä mahdollisia haittoja, joita autonkuljettajille saattoi liikkuvasta työstä aiheutua.

Edellä olevan nojalla vastaajat ovat pyytäneet, että kanne tältä osin perusteettomana hylättäisiin. Siltä varalta, että kanne muulta osin tutkittaisiin, vastaajat ovat jutun suullisessa käsittelyssä myöntäneet, että vastaajayhtiön autonkuljettajilla on muissa kuin ruokarahaa koskevan kysymyksen piiriin kuuluvissa tapauksissa oikeus työehtosopimuksessa tarkoitettuihin päivärahoihin, mutta pyytäneet, että kanne aiheettomana hylättäisiin, mikäli oli kysymys työehtosopimuslain 7 ja 9 §:n tarkoittamien seuraamusten tuomitsemisesta, koska työtaistelutoimenpiteen tunnusmerkit eivät olleet täyttyneet pelkän lukuisia kertoja liittojen välillä neuvotellun tulkintaerimielisyyden johdosta.

Asianosaiset ovat pyytäneet korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Työtuomioistuin on käsitellyt jutun, ja koska asianosaisliittojen kesken on neuvoteltu työehtosopimuksen päivärahamääräysten soveltamisesta yhtiön autonkuljettajiin muutenkin kuin ruokarahojen osalta eikä se seikka, että neuvotteluja ei ehkä ole saatettu loppuun, ole sen mukaan mitä jutussa on selvitetty, johtunut kantajaliitosta, mutta neuvottelujen ei ole selvitetty koskeneen työehtosopimuksen matkakustannusmääräyksiä muilta osin eikä näiden määräysten soveltamista muiden työnantajien kuin Suomen Forsiitti-Dynamiitti Osakeyhtiön palveluksessa oleviin autonkuljettajiin, työtuomioistuin jättää jutun tutkimatta siltä osin kuin siinä esitetty vahvistusvaatimus koskee muita matkakustannuksia kuin päivä- ja ruokarahoja ja muiden työnantajien kuin vastaajayhtiön velvollisuutta soveltaa työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä, mutta hylkää muulta osin vastaajien vaatimuksen jutun jättämisestä osittain tutkimatta.

Jutun edeltä selviävin osin näin ollen tutkiessaan työtuomioistuin toteaa vastaajien työtuomioistuimessa myöntäneen työehtosopimuksen 16 §:n A kohdan määräysten koskevan kaikkia työntekijöitä ja niin muodoin myös vastaajayhtiön autonkuljettajia. Vastaajat eivät liioin ole kiistäneet Björckin, Dahlströmin, Forsmanin ja Mattssonin päivärahavaatimusten perusteina olleita tosiasioita eivätkä vaatimusten määriä. Tästä huolimatta Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä ei ole jutun suulliseen käsittelyyn mennessä huolehtinut siitä, että yhtiö olisi maksanut riidanalaiset päivärahat Björckille, Dahlströmille, Forsmanille ja Mattssonille ja ryhtynyt muutenkin soveltamaan työehtosopimuksen mainittuja määräyksiä kokonaisuudessaan autonkuljettajiinsa. Yhtiö puolestaan ei ole edes väittänyt työehtosopimuksen selvien määräysten vastaisen menettelynsä perustuneen Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän ohjeisiin, ja työtuomioistuin katsookin yhtiön rikkoneen tietensä työehtosopimusta. Kuitenkin on yhtiön menettelyä työtuomioistuimen mielestä pidettävä jatkettuna, josta on tuomittava vain yksi hyvityssakko. Liioin ei ole esitetty perusteita sille, että yhtiön ja Suomen Työnantajain Yleisen Ryhmän menettelyä voitaisiin pitää työtaistelutoimenpiteenä.

Työehtosopimuksen 16 §:n B kohdan määräyksiä ruokarahasta ei työtuomioistuimen mielestä sitä vastoin sopimuksen sanamuodon mukaan ja siihen selvitykseen nähden, mitä jutussa on esitetty sopimuskohdan tarkoituksesta ja kehityksestä sekä yhtiön autonkuljettajien työstä, ole sovellettava heihin.

Näillä perusteilla työtuomioistuin harkitsee oikeaksi, kanteen sen tutkitulta osalta enemmälti hyläten, vahvistaa, että työehtosopimuksen 16 §:n A kohdan määräyksiä päivärahasta on sovellettava vastaajayhtiön autonkuljettajiin, heidän joukossaan Björckiin, Dahlströmiin, Forsmaniin ja Mattssoniin, sekä velvoittaa yhtiön heti kuitin saadessaan maksamaan vaadittuina päivärahoina Björckille ja Mattssonille kummallekin 60, Dahlströmille 15 ja Forsmanille 30 markkaa. Sen ohessa tuomitaan Suomen Forsiitti-Dynamiitti Osakeyhtiö työehtosopimuslain 7 §:n nojalla maksamaan Kemian Työntekijäin Liitolle hyvityssakkona työehtosopimuksen tieten rikkomisesta 700 markkaa ja Suomen Työnantajain Yleinen Ryhmä työehtosopimuslain 8 ja 9 §:n nojalla valvontavelvollisuutensa laiminlyömisestä 2 000 markkaa. Jutun näin päättyessä saavat asianosaiset puolin ja toisin itse kärsiä oikeudenkäyntikulunsa.

Työtuomioistuimessa läsnä juttua ratkaistaessa: Suviranta, puheenjohtaja, Lampi, Järvenpää, Vihma, Sirkiä, Nordström, Hyppönen, Lankinen ja Kenraali.

Tuomio oli yksimielinen.