4.10.1991

KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUS

KA on vaatinut, että Keskinäinen yhtiö YrittäjäinvakuutusFenniaa kuluttajansuojalain (KSL) 3 luvun 1 ja 2 §:n nojalla sakon uhalla kielletään soveltamasta jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoa, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa vakuutusehtoja vakuutusaikana siten, että ehtomuutokset tulevat voimaan vakuutuskauden vaihtuessa, jollei kuluttaja ole ehtomuutoksista tiedon saatuaan irtisanonut vakuutusta.

KA on pyytänyt, että Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitolle varataan tilaisuus tulla kuulluksi asiassa.

Vakuutusyhtiöt liittävät vahinkovakuutussopimuksiinsa normaalisti ehdon, joka kuuluu seuraavasti: "Vakuutuskauden aikana muutettuja vakuutusehtoja tai perusteita noudatetaan seuraavan vakuutuskauden alusta lukien. Jos vakuutuksenottaja ei hyväksy vakuutusehtojen muutosta tai muusta kuin indeksisidonnaisuudesta johtuvaa maksun korotusta, hän voi kirjallisesti irtisanoa vakuutuksen lakkaamaan edellä mainitun vakuutuskauden alusta lukien. Vakuutuksenottajan on suoritettava irtisanominen 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai muutoksesta tiedon."

KA on vuoden 1988 aikana neuvotellut Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton kanssa vakuutusehtojen muuttamisesta. Neuvotteluissa käsiteltiin myös sellaisia tapauksia, joissa supistetaan vakuutuksen antamaa turvaa. KA esitti, että vakuutusehtojen rajoittamaton muutosoikeus on kuluttajan kannalta kohtuuton. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto ei hyväksynyt KA:n esitystä.

Neuvottelujen tuloksena saatiin aikaan ehtojen muutoksia ja niiden tiedottamista koskeva ohjeisto. Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto on suositellut jäsenistölleen ohjeiston soveltamista. Suositus ei kuitenkaan sisällä KA:n näkemyksen mukaista menettelytapaohjetta vakuutusehtojen muutostilanteita silmällä pitäen.

Vastaajana oleva vakuutusyhtiö käyttää vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoja siten, että muutokset tulevat voimaan vakuutuskauden vaihtuessa. Kuluttajalla on puolestaan mahdollisuus irtisanoa vakuutuksensa 30 päivän kuluessa muutoksista tiedon saatuaan.

Vakuutussopimuslain (132/33) 12a §:n mukaan vakuutusmaksu sellaisesta vakuutuksesta, jossa vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä, vaikka vakuutusmaksua ei olisikaan määräaikana suoritettu, saadaan enintään 12 prosentin vuotuisine viivästyskorkoineen tai enintään 10 prosentin suuruisine kertakaikkisine viivästyskorotuksineen periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen, mitä verojen ja maksujen ulosotosta on säädetty, edellyttäen, että vakuutusyhtiö on tehnyt tästä merkinnän maksulippuun. Vakuutusyhtiöt ovat liittäneet ehtoihinsa säännöksen sisällön mukaisen lausekkeen.

Sen sijaan vakuutusehtoihin ei yleensä sisälly vakuutussopimuslain 13 §:n mukaista irtisanomisoikeutta; vakuutussopimuslain 13 §:n mukaan yhtiöllä olisi oikeus irtisanoa sopimus lakkaavaksi kolmen päivän kuluttua, jollei vakuutusmaksua määräaikana suoriteta.

Vakuutussopimuslain 12 a §:ää sovelletaan myös jatkuvien vakuutusten ehtoja muutettaessa; kuluttaja pysyy vakuutussopimukseen sidottuna, vaikka jättäisi vakuutusmaksun suorittamatta. Häneltä ei edellytetä nimenomaisesti ehtomuutosten hyväksymistä.

KSL:n 1 luvun 1 §:n mukaan lakia sovelletaan kulutushyödykkeiden tarjontaan, myyntiin ja muuhun markkinointiin elinkeinonharjoittajilta kuluttajille. Saman säännöksen toisessa momentissa suljetaan soveltamisalan ulkopuolelle lakisääteiset vakuutukset sekä työntekijän ryhmähenkivakuutukset. Säännöksen sanamuodosta voidaan tehdä se johtopäätös, että lakia sovelletaan vapaaehtoisiin vakuutuksiin. KSL:n esitöissä todetaankin, että sopimusehtojen sääntelyn tulee ulottua kaikkiin kulutustavaroihin ja -palveluihin. Vaikka vakuutusehtoja säännellään myös vakuutussopimuslaissa, ei pelkästään tämän lain voimassaolo estä KSL:n 3 luvun soveltamista. Sen sijaan sopimuksen kokonaisarvioinnin yhteydessä edellytetään myös asianomaisen alan erityispiirteiden huomioon ottamista. Tämä kanta on tullut näkyviin myös korkeimman oikeuden (KKO) tekemässä ratkaisussa, joka koski markkinatuomioistuimen toimivaltaa pankkien ottolainausehtojen osalta (KKO 1986:II 135).

Sopimusehtoa voidaan pitää KSL:n 3 luvun 1 §:n nojalla kohtuuttomana, jos se on luonteeltaan, tyypiltään omiaan suosimaan elinkeinonharjoittajaa siinä määrin, että sopimusosapuolten välillä ei voida enää katsoa vallitsevan kohtuullista tasapainoa. Hallituksen esityksessä sekä ehdotuksessa kuluttajansuojalainsäädännöksi mainitaan eräänä esimerkkinä kohtuuttomasta ehdosta lauseke, jolla elinkeinonharjoittajalle varataan yksipuolisesti oikeus muuttaa sopimuksen sisältöä. Taustalla on sopimusoikeuden perusoppeihin kuuluva ajatus "pacta sunt servanda". Jos sopimus on syntynyt oikeustoimilain mukaisesti, velvoittaa syntynyt sopimus kumpaakin osapuolta. Jos sopimukseen sittemmin halutaan muutoksia, tarvitaan siihen kummankin osapuolen myötävaikutus. Sitovaa sopimusta ei normaalisti voida katsoa syntyvän pelkästään siten, että toinen osapuoli pysyy toimettomana.

Vakuutussopimuslain säännökset ovat pääosin tahdonvaltaisia. Lakiin ei sisälly säännöstä vakuutusehtojen muuttamisesta. Vahinkovakuutuksissa on muotoutunut käytäntö, jonka mukaan vakuutuskauden pituus on vuosi ja jonka mukaan vakuutus jatkuu automaattisesti vuoden kerrallaan, jollei jompikumpi sopijapuoli sitä irtisano. Näin ollen nämä vakuutukset ovat käytännössä voimassa toistaiseksi. On toki olemassa myös määräaikaisia vahinkovakuutuksia, jotka lakkaavat ilman irtisanomista vakuutuskauden päättyessä.

Kuluttajan kannalta vakuutuksen automaattinen jatkuminen on sikäli hyvä, että järjestely estää kuluttajan jäämisen ilman vakuutusturvaa, mikäli kuluttaja ei muistaisi huolehtia vakuutuksen voimassa pitämisestä tai uuden sopimuksen tekemisestä. Toisaalta kuluttaja voi vuosittain harkita sopimuksesta irrottautumista, mikäli vakuutusturvaa ei enää tarvita taikka kuluttaja haluaa tehdä sopimuksen jonkun toisen vakuutusyhtiön kanssa.

Automaattiseen jatkuvuuteen liittyy vakuutussopimuslain 12 a §:n mukaan se, että vakuutusyhtiö voi periä ulosottoteitse erääntyneen vakuutusmaksun. Tällöin yhtiön ei tarvitse heti maksuviivästyksen huomattuaan irtisanoa vakuutusta (vakuutussopimuslain 13 §) vaan yhtiö saa kuluttajalta koko vakuutuskauden maksut.

Jatkuvat vakuutukset ovat sikäli poikkeuksellinen sopimusmuoto, että kuluttaja on sitoutunut pysymään sopimussuhteessa toistaiseksi, vaikka vakuutuskausi on vain vuoden mittainen. Ainoastaan irtisanominen keskeyttää sopimussuhteen vakuutuskauden vaihtuessa. Vaikka kuluttaja ei olisi millään tavalla aktiivinen ja jättäisi vakuutusmaksunsa suorittamatta, vakuutus jatkuu kuitenkin vuodesta toiseen, mikäli yhtiö saa vakuutusmaksunsa ulosottoteitse kokonaan perityksi ennen vakuutuskauden vaihtumista.

Koska edellä kuvattu rakennelma on vakuutussopimuslain mahdollistama, sitä ei sinänsä voida pitää sopimattomana. Järjestelmän soveltaminen edellyttää kuitenkin aina, että sopimusehdoissa tasapainotetaan vahvan sopimussidonnaisuuden vakuutusyhtiölle tuomaa etua. Tasapainottaminen on tärkeätä luonnollisesti sen vuoksi, että järjestelmä poikkeaa tavanomaisesta sopimuksen voimassaoloa koskevasta normistosta.

Yleisesti on tunnustettu, että pitkäaikaisissa sopimuksissa saattaa syntyä tarvetta tarkistaa sopimuksen ehtoja. Olosuhteet saattavat muuttua ratkaisevasti sopimuksen tekemisen ajankohdan jälkeen. Jotta muuttuneissa olosuhteissa voitaisiin tehdä muutoksia voimassa oleviin sopimuksiin, edellytetään pääsääntöisesti, että muutokset johtuvat ulkopuolisista yllättävistä tapahtumista, jotka voidaan objektiivisesti todeta. Oikeutta yksipuoliseen muutokseen ei yleensä hyväksytä eikä yleensä ole myöskään katsottu riittäväksi, että sopimusta yksipuolisesti muutettaessa toiselle sopijapuolelle varataan vain irrottautumismahdollisuus. Kuluttajan taipumusta passiivisuuteen ei saa käyttää hyväksi sillä tavalla, että sopimussuhteen sisältöä muutetaan olennaisilta osiltaan yksipuolisesti elinkeinonharjoittajan tarpeiden mukaan.

Vakuutussopimus on erityinen sopimuslaji sen vuoksi, että sopimuksen kohteena oleva tuote itse asiassa määrittyy sopimusehdoissa. Vakuutusta ei ole olemassa ilman vakuutusehtoja. Kun jatkuva vakuutus yhdistetään ehtoihin, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus harkintansa mukaan muuttaa mitä tahansa vakuutusehtoa kuluttajien kuitenkin pysyessä sopimukseen sidottuina, ei lopputulosta voida enää pitää kuluttajan kannalta kohtuullisena.

Tämä rakennelma voi ääritapauksessa johtaa siihen, että vakuutuksenottaja, joka pysyy passiivisena, huomaa vakuutustapahtuman sattuessa olevansa aivan erisisältöisen sopimuksen osapuolena kuin mitä hän alkujaan oli neuvotellut ja sopinut. Siinäkin tapauksessa, että vakuutusyhtiö olisi muuttanut sopimuksen keskeisiä osia, kuluttaja on sidottu sopimukseen ja häneen voidaan kohdistaa ulosottotoimia. Näin on asianlaita, vaikka sopimuksenteko sinänsä on täysin vapaaehtoista. Kärjistäen voidaan sanoa, että vakuutussopimus nykymuodossaan on sopimus, jossa aluksi luetellaan pitkä liuta sopimusehtoja ja lopuksia todetaan "aprillia, aprillia, ei sovittukaan".

Vakuutukset kuuluvat nykyään myös kilpailulainsäädännön piiriin, joten eri yhtiöiden vakuutustuotteet eivät ainakaan kaikilta osin ole keskenään samanlaisia. Yhtiöt voivat ja myös väittävät kilpailevansa paitsi maksuilla myös vakuutusturvan ulottuvuuden, korvauskäytännön ja palvelun paremmuudella. Kilpailulainsäädännön nimenomaisena tavoitteena on myös kuluttajien edun turvaaminen. Myös kilpailun edistämisen kannalta tuntuu arveluttavalta, että vakuutusyhtiö voi esim. supistaa kuluttajan tekemän vakuutussopimuksen antamaa turvaa ja silti olla varma siitä, että maksutulo pysyy samana.

Ehtojen muutosoikeus yhdistettynä jatkuvaan voimassaoloon on johtanut mm. siihen, että kuluttajien saamat tiedotteet vakuutusehtojen muuttamisesta ovat olleet puutteellisia ja epäselviä. Pelkkä tiedottaminen ei kuitenkaan ole riittävää silloin, kun kyse on vakuutusturvan keskeisistä ja olennaisista muutoksista.

Itse asiassa ehtoja muutettaessa ei voida edes puhua alkuperäisen sopimuksen jatkumisesta. Päinvastoin kyse on alkuperäisen sopimuksen lakkaamisesta ja uuden tarjoamisesta. Tällöin on vastoin kaikkia sopimusoikeuden periaatteita, että kuluttaja passiivisuudellaan sitoutuu useiksi vuosiksi muutettuun sopimukseen. Yhtiöhän ei irtisano vakuutusta vaan se luottaa siihen, että kuluttaja pysyy toimettomana; viime kädessä yhtiö voi turvautua vakuutusmaksujen ulosottoon.

Vakuutusyhtiön tekemää ehtomuutosta ei voi verrata tavanomaisiin vakuutuksenottajan irtisanoutumistilanteisiin. Jos kuluttajan vakuutustarve muuttuu tai kuluttaja havaitsee jonkun muun yhtiön palvelevan häntä paremmin, kuluttaja ehtii ennen vakuutuskauden vaihtumista rauhassa arvioida ja vertailla vaihtoehtoja. Ehtomuutostilanteessa kuluttajalle ei jää kuin kuukausi aikaa selvittää, mitä - joskus puutteellisestikin tiedotetut - muutokset merkitsevät hänelle ja mikä on muiden markkinoilla olevien vaihtoehtojen sisältö. Vakuutusyhtiöiden ehtomuutosoikeuden kohtuuttomuus korostuu tilanteessa, jossa kuluttajalla ei ole aikaa eikä mahdollisuuksia ehtomuutoksista tiedon saatuaan ryhtyä mihinkään toimenpiteeseen.

Vakuutusyhtiöt pystyvät käyttämään laajaa ehtomuutosoikeutta jopa markkinointikeinona siten, että tehdään houkutteleva tarjous laajan mainoskampanjan tukemana ja muutaman vakuutuskauden kuluttua tarjouksen keskeisiä osia muutetaan. Kuluttajan on vaikea mieltää, että hän passiivisenakin pysyttelemällä joutuu tavalla tai toisella maksamaan vakuutusmaksun myös muuttuneesta tuotteesta, joka ei välttämättä lainkaan vastaa hänelle aikanaan markkinoitua tuotetta. Keskeisiä ehtoja uusittaessa tapahtuu sopimussuhteen perusteissa oleellinen muutos eikä edellytyksiä sopimussuhteen jatkumiselle muuttuneessa tilanteessa ole. Kuluttajan kannalta tasapainottavana tekijänä ei voida pitää sitä, että vakuutus tosin pysyy voimassa mutta vakuutusturva on muuttunut sellaiseksi, mikä ei välttämättä enää vastaa hänen alkuperäistä tarkoitustaan.

Vakuutusehtojen muutostilannetta ei voida verrata muihin kestovelkasuhteisiin, kuten esim. sähkö- ja puhelinsopimuksiin. Näiden sopimusten kohde on yksi jatkuvasti toimitettava hyödyke ja elinkeinonharjoittajalla on sähkön osalta lakiin perustuva suoritus- ja sopimuspakko. Näiden sopimusten pääsuoritus pysyy muuttumattomana, ja ehtomuutokset voivat koskea vain yhtiön sivuvelvoitteita. Vakuutuksenantaja voi siten muuttaa mitä tahansa sopijapuolen kannalta merkityksellistä sopimuksen osaa. Vakuutuksenantaja voi uudistaa vaikka kaikki sopimusehdot samalla kertaa ja näin päättää aina uudestaan oman suorituksensa sisällöstä, mutta kuluttaja ei puolestaan voi vaikuttaa millään tavalla sopimuksen sisältöön eikä edes vastapainona rajoituksettomalle ehtomuutosoikeudelle olettaa vakuutusmaksujen pysyvän ennallaan. Vakuutussopimuksissa ilmeneekin harvinaisen selvästi kuluttaja-elinkeinonharjoittaja -suhteen epätasapaino vakiosopimuksia käytettäessä. Sopimuskokonaisuudesta ei löydy yhtään tekijää, joka jollakin tavalla ilmentäisi edes yritystä tasapainottaa sopimussuhdetta.

Rajoittamatonta ehtojen muutosoikeutta ei voida perustella vakuutussopimuksen erityisluonteella. Yhtiöiden vakavaraisuutta ja maksuvalmiutta ei ole tarkoitettu turvattavaksi siten, että kuluttajat passiivisuudellaan pysyvät sidottuina vakuutussopimuksiin. Maksutulo säilyy tällöin vakaana, mutta vakuutusyhtiöitä ei liene tarkoitettu asettaa eri asemaan kuin muita markkinataloudessa keskenään kilpailevia yrityksiä. Yksipuolinen ehtomuutosoikeus estää täten tehokasta kilpailua. Kuluttajan kannalta ei myöskään voida pitää hyvänä ratkaisuna sitä, että hänen vakuutuksensa pysyy voimassa silloinkin, kun kyse on uudesta kuluttajan päätöksenteon kannalta ratkaisevilta osiltaan muutetusta vakuutuksesta. On kohtuutonta, että kuluttajalla ei ole minkäänlaista varmuutta siitä, mitkä hänen oikeutensa ja velvollisuutensa vastaisuudessa ovat. Vakuutusyhtiö voi esim. muuttaa vuosittain kotivakuutukseen sisältyviä suojeluohjeita. Kuluttaja saattaa investoida tiettyihin suojeluohjeissa edellytettyihin toimenpiteisiin havaitakseen sitten, että yhtiö seuraavana vuonna on muuttanut vaatimuksia kuluttajalle lisäkustannuksia tietävällä tavalla.

On kohtuutonta, että kuluttaja tekee sopimuksen tietystä vakuutuksesta, jonka sisältöä vakuutusyhtiö voi kuitenkin yksipuolisesti muuttaa vuosittain. Kuluttaja ujutetaan sopimussuhteeseen, jossa vahvempi osapuoli voi vapaasti muuttaa sopimuksen sisältöä ja jossa kuluttaja poikkeuksellisesti tulee sidotuksi passiivisuudella. Suora ulosottomahdollisuus korostaa sopimusehdon kohtuuttomuutta: mikäli vakuutusyhtiöt irtisanoisivat lyhyen ajan kuluessa ne vakuutukset, joiden vakuutusmaksua ei suoriteta, kuluttajan oikeusasema ei muodostuisi yhtä ongelmalliseksi kuin nykyään. Merkillepantavaa on, että vakuutusyhtiöt eivät edes sisällytä sopimusehtoihinsa maksulaiminlyöntiin pohjautuvaa irtisanomisoikeutta. Sen sijaan yhtiöt sitoutuvat pitämään vakuutuksen voimassa maksulaiminlyönnistä huolimatta tietoisina siitä, että maksut saadaan perityiksi ulosottoteitse. Sopimusehto näyttää pikemminkin olevan rahastuskeino kuin huolenpitoa kuluttajan vakuutusturvan jatkumisesta.

Kieltovaatimuksen kohteena oleva ehto on kohtuuton ja KSL:n 3 luvun 1 §:n vastainen, koska se asettaa kuluttajaosapuolen olennaisesti heikompaan asemaan elinkeinonharjoittajaan verrattuna. Vakuutusyhtiö neuvottelee kuluttajan kanssa sopimuksesta ja täsmentää sopimuksen sisällön tarjoamalla vaihtoehtoisia vakioehtoja tai vakuutusmääriä. Vakuutusta koskeviin yleisiin sopimusehtoihin, joiden sisältöön kuluttaja ei voi millään vaikuttaa, on kuitenkin sisällytetty oikeus muuttaa kuluttajan kanssa neuvoteltua sopimusta yksipuolisesti.

KA on valmis hyväksymään, mikäli kielto määrätään, että kiellon voimaantulolle asetetaan ylimenoaika, jolloin vakuutusyhtiöllä on mahdollisuus neuvotella KA:n kanssa siitä, millainen sopimusehto kielletyn ehdon tilalle voidaan ottaa.

KESKINÄINEN YHTIÖ YRITTÄJÄINVAKUUTUS-FENNIAN VASTINE

Vakuutusyhtiö on kiistänyt sopimusehtonsa olevan kohtuuton ja vaatinut hakemuksen hylkäämistä.

Vakuutusyhtiö on esittänyt, että sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolle varataan tilaisuus tulla kuulluksi asiassa.

Vakuutuslaitosten toiminta on lailla säänneltyä elinkeinotoimintaa. Vakavaraisuuden valvomisesta ja asiakkaiden etujen turvaamisesta huolehtii sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosasto. Vakuutusyhtiöiden valvontaa kuluttajavakuutussopimussuhteissa sääntelee toisaalta vakuutusyhtiölaki ja toisaalta kuluttajansuojalainsäädäntö.

Sosiaali- ja terveysministeriön ja kuluttajansuojaviranomaisten valvonnan kohde vakuutusyhtiöiden käyttämien sopimusehtojen osalta on sama. Myös hyvän vakuutustavan, sopimattomuuden ja kohtuuttomuuden mittapuut lienevät samat. Sen vuoksi asian käsittelyssä on erityisesti otettava huomioon, että vakuutussopimuslaissa hyvän vakuutustavan valvonta on uskottu sosiaali- ja terveysministeriölle, ja myös kyseisen asiantuntijainstanssin suhtautumiselle esillä olevaan asiaan on merkitystä. Sen vuoksi asiassa olisi syytä hankkia sosiaali- ja terveysministeriön kannanotto KA:n vaatimukseen.

KA:n ja Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton käymissä neuvotteluissa on käsitelty myös esillä olevaa asiaa. Neuvottelut ovat jääneet kesken. Keskusliitosta on tuotu esille, että ainakin yksi jäsenyhtiö on ottanut kuluttajavakuutusehdoissaan käyttöön kohdan, jonka mukaan vakuutuksenottaja voi milloin tahansa vakuutuskauden aikana irtisanoa vakuutuksen päättyväksi 14 vuorokauden kuluttua. Eräällä toisella jäsenyhtiöllä on autovakuutusehdoissaan vastaava määräys, jossa irtisanomisaika on 30 vuorokautta. Keskusliiton taholta kerrottiin myös, että tällaisten irtisanomisklausuulien yleistymistä vahinkovakuutusyhtiöiden kuluttajavakuutusten ehdoissa voidaan pitää todennäköisenä ja pyydettiin KA:n kannanottoa siihen, täyttääkö mainittu irtisanomisoikeus hänen vaatimuksensa neuvottelujen kohteena olleessa asiassa. Alan hämmästykseksi KA:n kannanotto tuli markkinatuomioistuimelle tehdyn hakemuksen muodossa.

Vakuutussopimuset ovat pääsääntöisesti vakiosopimuksia vakioehdoin eli sopimukset solmitaan kokonaan tai osittain etukäteen laadittujen vakioitujen ehtojen mukaisina. Ehdot on laadittu siinä tarkoituksessa, että niitä sovelletaan yhtäläisesti lukuisissa yksittäisissä sopimustilanteissa, joissa ainakin toinen sopijapuoli vaihtelee. KA on hakemuksessaan viitannut oikeustoimilakiin käsitellessään vakuutussopimusten syntymistä. Vakioehdoin kuluttajan kanssa solmittavan vakuutussopimuksen, kuten muidenkin vakiosopimusten, synty poikkeaa kuitenkin jossain määrin perinteisestä sopimusmekanismista. Tarpeet ovat ajan myötä muuttuneet ja sopimusoikeuskin on joutunut mukautumaan uusiin tilanteisiin pystyäkseen vastaamaan muuttuvan yhteiskunnan sille asettamiin vaatimuksiin. Yrityksen tai julkisyhteisön, joka tekee päivittäin satoja, ehkä tuhansia sopimuksia yksittäisten ihmisten kanssa, on mahdotonta enää solmia jokaista sopimusta erikseen yksilöllisin ehdoin ja sopimuksen sisällöstä käytyjen neuvottelujen tuloksena. Vakuutussopimusta vakioehdoin solmittaessa pyritään kuitenkin informoimaan vakuutuksenottajaa mahdollisimman hyvin vakuutusehtojen sisällöstä.

Koska sopimuksia vakioehdoin solmittaessa sopimusehdoista ei pääsääntöisesti neuvotella, vakuutuksenottajan näkökohdat on pyrittävä ottamaan huomioon toisella tavoin. Esim. ryhmävakuutuksissa, jotka ottaa vakuutuksenottajaa edustava järjestö, ehtojen sisällöstä neuvotellaan erikseen vakuutusyhtiön ja ko. järjestön välillä, jolloin toisaalta järjestön jäsenten etuja valvotaan ja vakuutusmaksut saadaan myös pysymään edullisina.

Vakuutuslaitos myy vakuutuksenottajille vakuutusturvaa tulevaisuudessa mahdollisesti sattuvan vakuutustapahtuman varalta. Korvauskulut eivät ole etukäteen täsmällisesti laskettavissa, koska vahinkojen lukumäärässä ja suuruudessa esiintyy huomattavia sattumanvaraisia vaihteluja. Vakuutuslaitoksen on kuitenkin aina pystyttävä selviytymään korvauksista, myös silloin, kun korvauskulut ovat poikkeuksellisen suuret. Vakuutusmatematiikkaa ja tilastoaineistoa apuna käyttäen vakuutusehdot on laadittava ja vakuutusmaksut sekä vakuutuslaitosten pääomavaatimukset mitoitettava niin, että korvauksista pystytään selviytymään myös niissä tapauksissa.

Vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa käytetään yleisesti vakioehtoja. Yhtiöt vahvistavat yleiset vakuutusehdot ja vakuutusten tariffit. Koko vakuutustoiminta perustuu juuri sopimusten kokonaismäärälle, ei yksittäisille sopimuksille. Perusajatus on riskien tasaaminen, ja se tarvitsee pohjakseen riittävän suuren joukon vakuutuksenottajia. Vakuutustoiminnan tarkoituksena on tasata tietyn, tarpeiltaan yhtenäisen ryhmän riskit koko ryhmän kesken. Erilaiset ryhmät eivät saisi subventoida toisiaan. Se puolestaan edellyttää sopimusten solmimista yhtenäisin ehdoin.

Vakuutusalalla näyttää kehitys olevan menossa siihen suuntaan, että kuluttajavakuutuksissa vakuutus koottaisiin tietyistä vakiosisältöisistä osista, joista asiakas voisi valita haluamansa. Silloin vakuutuksenottaja myös maksaisi vain siitä, mitä hän tarvitsee. Mikään ei kuitenkaan nykyäänkään estä sitä, etteikö asiakas halutessaan voisi neuvotella sisällöltään yksilöllisestä vakuutuksesta vakuutuslaitosten kanssa, jos hänellä on sellaiseen tarvetta.

Jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa, ja vakuutussopimuksissa yleensäkin, on lähtökohtana, että sopimusehtoja täytyy pystyä muuttamaan tarpeen vaatiessa. Koko vakuutuksen voimassaoloajan saman sisältöisenä voimassa oleville vakuutuksille ei ole tarvetta, vaan ehtomuutoksia on pystyttävä tekemään joustavasti vuosittain, jos siihen on syytä.

Vahinkovakuutussopimuksiin sisältyy normaalisti KA:n hakemuksessa mainittu vakuutusehtojen tai -maksuperusteiden muuttumista koskeva ehto. Ehtojen muutosoikeus sinänsä on täysin lakiin perustuva. Sosiaali- ja terveysministeriö vakuutusyhtiöiden toimintaa valvovana viranomaisena saattaa jopa velvoittaa vakuutusyhtiöt muuttamaan vakuutusehtojaan ja -maksuperusteitaan.

KA lähtee hakemuksessaan siitä, että kaikkia vakuutusehtojen muutoksia kohdeltaisiin samalla tavalla ja että oikeus ehtojen yksipuoliseen muuttamiseen on aina kohtuuton. KA ei ole lainkaan kiinnittänyt huomiota ehtojen muuttamisen perusteisiin ja syihin tai ehtomuutosten sisältöön.

Vakuutusehtojen muuttaminen saattaa kuitenkin johtua monestakin eri syystä. Muuttuva lainsäädäntö asettaa omat vaatimuksensa myös vakuutusehdoille. Ehtoja joudutaan muuttamaan tai täsmentämään myös muunlaisten olosuhteiden muutosten vuoksi. Joissakin tapauksissa ehtojen muuttaminen on ollut tarpeen siksi, että vakuutussopimuksen ehto ei ole ollut käytännössä vakuutuksenottajan kannalta riittävän selvä. Ehtomuutokset pitävät usein sisällään vakuutuksen sisällön tai korvauspiirin laajentamisen. Huomattavasti harvemmin on kyse vakuutuksen sisällön tai korvauspiirin rajoittamisesta.

Esimerkkeinä vakuutusehtojen laajentavasta muuttamisesta voidaan mainita seuraavat tapaukset: - Autovakuutuksissa autopalveluvakuutus on laajennettu olemaan voimassa kaikkialla Euroopassa, kun se oli aikaisemmin voimassa vain Pohjoismaissa. - Kaikkiin kotivakuutustyyppisiin vakuutuksiin on niihin sisältyvän oikeusturvavakuutuksen vakuutetuiksi hyväksytty vakuutuksenottajan kanssa samassa taloudessa asuva henkilö. Aikaisemmin vakuutettujen piiri oli huomattavasti suppeampi. - Autovakuutusehtoihin suunnitellaan parhaillaan omavastuun poistamista varkaus- ja ilkivaltavakuutuksissa, jos ajoneuvossa on ollut käyttöön kytketty varkaushälytin.

Esim. mainittu oikeusturvavakuutuksen vakuutettujen piirin laajentaminen on johtunut lähinnä yhteiskunnan muutoksista. Laajennus on ollut vakuutuksenottajien kannalta merkittävä. Lainsäädännön vuoksi vakuutusehtoihin joudutaan usein tekemään myös ns. teknisiä uudistuksia. Esim. korkolain mukanaan tuoma viivästyskoron muuttuminen ja rikoslakiin aikanaan lisätyt rattijuopumussäännösten promillemäärät aiheuttivat vakuutusehtojen muutostarpeen.

Vakuutusehdon epäselvän sisällön aiheuttamasta muutostarpeesta voidaan mainita esimerkkinä oikeusturvavakuutuksen rajoitusmääräys siitä, että vakuutus ei ole voimassa, jos joku on antanut takauksen toisen elinkeinotoimintaa varten. Jatkuvien epäselvyyksien poistamiseksi ehto olisi tarkoituksenmukaista kirjoittaa siten, ettei tulkinnallisia rajanvetoja aina syntyisi.

KA:n hakemuksessaan esittämän vaatimuksen toteuttaminen merkitsisi käytännössä sitä, että kaikkien edellä kuvattujen kaltaisten muutosten tekeminen olisi mahdotonta vakuutuksenottajan vakuutusturvaa katkaisematta. Sanotun kaltaisia ja esitettyihin syihin perustuvia muutoksia ei kuitenkaan voida pitää vakuutuksenottajan kannalta kohtuuttomina.

Oikeusministeriössä laaditussa ehdotuksessa hallituksen esitykseksi vakuutussopimuslaiksi on säännös, joka koskee jatkuvien vakuutusten irtisanomista silloin, kun vakuutusehdot muuttuvat olennaisesti. Huomiota on kiinnitettävä siihen, että KA:n hakemus ei koske ainoastaan olennaisia ehtomuutoksia vaan kaikkia ehtomuutoksia.

Tässä asiassa voidaan viitata Ruotsin vastaavaan vakuutuskäytäntöön. Ruotsissa on muista Pohjoismaista poiketen säädetty erityinen kuluttajavakuutuksia koskeva laki, Konsumentförsäkringslag (1980:38). Se koskee eräitä kuluttajien ottamia vahinkovakuutuksia, kuten koti-, huvila-, matkustaja-, moottoriajoneuvo- ja venevakuutuksia sekä vapaa-ajan vakuutuksia. Lain tarkoituksena on vahvistaa kuluttajan asemaa vakuutussuhteessa ja laki poikkeaakin monissa suhteissa vakuutussopimuksia koskevasta yleislaista, Lag om försäkringsavtal (1927:77). Kuluttajavakuutuksia koskevan lain 14 §:n mukaan vakuutus uudistetaan, jos sitä ei ole sanottu irti päättymään vakuutuskauden päättyessä eikä vakuutuksenottaja siihen mennessä ole ottanut vastaavaa vakuutusta jostakin toisesta vakuutusyhtiöstä. Lain 17 §:n mukaan vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa vakuutuksen ehtoja siten, että muuttuneet ehdot tulevat voimaan seuraavan vakuutuskauden alusta, jos vakuutuksenottajalle on lähetetty ehtojen muutoksesta kirjallinen ilmoitus viimeistään 14 päivää ennen vakuutuskauden päättymistä.

KA on viitannut vakuutussopimuslain 12 a §:n säännökseen, jonka mukaan vakuutuksenantaja saa tietyin edellytyksin periä vakuutusmaksun ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä. Ulosottokelpoisuus on ollut voimassa 1950-luvun alkupuolelta saakka. Säännös oli vuoden 1952 vakuutusyhtiölain 87 §:ssä, josta se vuonna 1979 siirrettiin vakuutussopimuslain 12 a §:ään. Vakuutusyhtiöiden vakiintunut käytäntö periä vakuutusmaksuja ulosottoteitse perustuu siten pitkään voimassa olleeseen nimenomaiseen lain säännökseen.

Vakuutussopimuslain 12 a §:n mukaan vakuutusmaksu sellaisesta vakuutuksesta, jossa vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä, vaikka vakuutusmaksu ei olisikaan määräaikana suoritettu, saadaan enintään 12 prosentin suuruisine viivästyskorkoineen tai enintään 10 prosentin suuruisine kertakaikkisine viivästyskorotuksineen periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen, mitä verojen ja maksujen ulosotosta on säädetty, edellyttäen että vakuutusyhtiö on tehnyt tästä merkinnän maksukuittiin. Saman lain 13 §:n mukaan, jollei vakuutusmaksua määräaikana suoriteta, on vakuutuksenantajalla oikeus irtisanoa sopimus lakkaavaksi kolmen päivän kuluttua. Vakuutuksenantaja ei voi vedota välipuheeseen, jonka mukaan irtisanomisaika olisi lyhyempi.

Kuluttajavakuutuksissa käytetään yleisesti vakuutusehtoa, jonka mukaan, vaikka vakuutusmaksua ei olisi suoritettukaan määräaikana, vakuutussopimus on voimassa vakuutuskauden loppuun. Samassa ehtokohdassa on todettu myös, että vakuutusmaksu siltä vakuutuskaudelta on ulosottokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä.

KA on hakemuksessaan moittinut vakuutusyhtiöitä siitä, ettei vakuutussopimuslain 13 §:ssä säädettyä irtisanomisoikeutta koskevaa vakuutusehtoa sisällytetä vakioehtoihin.

Vakuutussopimuslain 12 a ja 13 §:n keskinäinen suhde on kuitenkin ongelmallinen. Lain 13 § on ollut vakuutussopimuslaissa sen säätämisestä eli vuodesta 1933 lähtien. Vakuutussopimuslain 12 a §:ään vuonna 1979 lisätty vakuutusmaksujen ulosottokelpoisuutta koskeva säännös on sen sijaan alun perin lähtöisin vuoden 1952 vakuutusyhtiölaista. Sen mukainen vakuutusmaksujen ulosottokelpoisuus ilman tuomiota tai päätöstä edellyttää, että vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä. Vakuutussopimuksiin onkin säännönmukaisesti sisällytetty vakuutuksenantajan sitoumus, jonka mukaan vakuutusyhtiö pitää vakuutuksen voimassa vakuutuskauden loppuun saakka, vaikka vakuutusmaksujen suorittaminen olisikin laiminlyöty.

Vakuutussopimuslain 13 §:n soveltaminen silloin, kun vakuutusehdoissa on nimenomaisesti sitouduttu pitämään vakuutus voimassa kauden loppuun maksujen laiminlyönnistä huolimatta, on vähintäänkin kyseenalaista. Irtisanoessaan sopimuksen sellaisissa tapauksissa 13 §:n nojalla vakuutusyhtiö menettelisi vakuutuksenottajan kannalta kohtuuttomasti. Sellaisessa tapauksessa vakuutuksenottajan voitaisiin katsoa joutuvan vakuutussuojan yllättävän menetyksen kohteeksi ja menettelyä voidaan pitää jopa hyvän vakuutustavan vastaisena. Tilanne olisi yhtä ongelmallinen silloinkin, jos 13 §:n mukainen irtisanomisoikeus olisi nimenomaisesti sisällytetty vakuutusehtoihin. Vakuutussopimuslain 12 a ja 13 § ovat sisällöltään siten ristiriidassa, ettei 13 §:n mukaisen irtisanomisoikeuden käyttämistä voitane siinäkään tapauksessa pitää mahdollisena.

Vakuutusmaksujen periminen ulosottoteitse on laissa vakuutusyhtiöille annettu oikeus, eikä sitä sinänsä voitane pitää vakuutuksenottajan kannalta sopimattoman menettelynä. Sisällyttämällä vakuutusehtoihin vain 12 a §:n mukaisen menettelyn ja jättämällä pois viittauksen lain 13 §:ään vakuutusyhtiö on sitoutunut kuluttajan etujen vuoksi pitämään vakuutuksen voimassa siinäkin tapauksessa, että vakuutuksenottaja olisi unohtanut maksaa vakuutusmaksunsa. Lain 13 § on pakottavaa oikeutta, josta voidaan poiketa vain vakuutuksenottajan eduksi, mistä tässäkin tapauksessa voidaan katsoa olevan kysymys. Vakuutuksenottajan ei tarvitse pelätä vakuutusturvansa katkeavan maksun unohtumisen vuoksi. Toisaalta yhtiö saa vakuutusmaksun perityksi ilman tuomiota tai päätöstä ja välttää siten tarpeettomia kustannuksia, mikä puolestaan heijastuu vakuutusmaksuihin.

Kieltohakemuksensa perusteluissa KA on katsonut, että vakuutusmaksujen suora ulosottomahdollisuus korostaa sopimusehtojen muuttamista koskevan vakuutussopimusten ehdon kohtuuttomuutta. Hänen mukaansa, mikäli vakuutusyhtiöt irtisanoisivat lyhyen ajan kuluessa ne vakuutukset, joiden vakuutusmaksua ei ole suoritettu, kuluttajan oikeusasema olisi parempi kuin nykyisen käytännön vallitessa.

Vahinkovakuutusten käytännön korvaustoiminnassa tulee kuitenkin jatkuvasti esiin huomattavan paljon sellaisia tapauksia, joissa vahinkotapahtuma on sattunut eikä kyseisen vakuutuskauden maksua ollut vahinkohetkeen mennessä suoritettu. Vakuutusmaksu voi vakuutuksenottajan tahtomatta jäädä maksamatta, paitsi ulkomaanmatkan vuoksi, myös poikkeuksellisten työpaineiden, lähiomaisen kuoleman, avioliitto-ongelmien tai muiden perheongelmien vuoksi. Kuka tahansa voi joutua sellaisen yllättävän tilanteen eteen, että tavanomaiset asiat jäävät vähäksi aikaa hoitamatta. Pakkoperintäjärjestelmän ansiosta on päästy monien vakuutuksen voimassaoloon liittyvien epäselvyyksien selvittämisestä.

Jos KA:n esittämää vakuutussopimuslain 13 §:n antamaa mahdollisuutta sovellettaisiin käytännössä ja yhtiöt ryhtyisivät irtisanomaan vakuutuksia, jos vakuutusmaksua ei ole määräaikaan mennessä maksettu, se johtaisi varmuudella kuluttajien kannalta kohtuuttomaan lopputulokseen ja vakuutusturvan yllättäviin katkeamisiin sellaisissakin tapauksissa, joissa se kuluttajansuojan kannalta ei ole toivottavaa.

Vakuutuksenottajalla on siis vakuutussopimuksissa yleisen ehdon mukaan 30 päivää aikaa reagoida vakuutuksen ehtojen muuttumiseen. Aktiivinen vakuutuksenottaja, joka katsoo, ettei vakuutus enää ehtomuutoksen jälkeen vastaa hänen tarpeitaan, irtisanoo vakuutuksensa 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai muutoksesta tiedon. Ehtojen muuttamisesta vakuutuksenottajille lähetettävissä tiedotteissa on aina myös maininta irtisanomisoikeudesta. Jos vakuutuksenottaja ei toimi hänelle asetetun määräajan kuluessa, hän on sidottu vakuutukseen seuraavan vakuutuskauden ajaksi, ei sitä pidemmäksi aikaa. Vapaaehtoisissa jatkuvissa kuluttajavakuutuksissa vakuutuskausi on yleensä vuoden mittainen, eikä vuotta voida pitää kohtuuttoman pitkänä aikana, jos irtisanominen unohtuu.

Toisaalta, jos vakuutuksenantaja aina ehtojen muuttamisen yhteydessä irtisanoisi vakuutukset, passiiviset vakuutuksenottajat kärsisivät aina, koska heidän vakuutusturvansa katkeaisi vakuutuskauden päättyessä. Uuden vakuutuksen hankkiminen edellyttäisi aina myös vakuutuksenottajalta uusia toimenpiteitä ja aktiivisuutta.

KA on väittänyt, että vakuutusyhtiö ei ole nuorisoturvavakuutuksensa ehtomuutoksista tiedottaessaan maininnut mitään vakuutuksenottajan irtisanomisoikeudesta. Kun yhtiö muutti nuorisoturvavakuutuksensa ehtoja alkaen 1.10.1988, sen vakuutuksenottajille lähetettiin tiedote, jossa kerrottiin maksujen ja ehtojen muutoksista sekä irtisanomismahdollisuudesta. Vakuutusyhtiö on noudattanut Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton kuluttajavakuutusten ehtojen uudistamista ja ehto- ja maksumuutoksista tiedottamista koskevassa yleiskirjeessä suositeltua menettelytapaa ehtomuutoksista tiedottaessaan.

KA on hakemuksessaan esittänyt eräitä huomautuksia vakuutussopimusten nykymuodosta sekä vakuutusyhtiöiden vakavaraisuuden ja maksuvalmiuden turvaamisesta. Vakuutusyhtiöiden maksukykyisyyden säilyttäminen on kuitenkin koko vakuutustoiminnan ehdoton edellytys. Yhteiskunnan on huolehdittava vakuutuksenantajien taloudellisesta tasapainosta ja siksi vakavaraisuus on myös tärkeä valvonnan kohde. Vakuutusyhtiöiden maksukyvyttömyystapauksia ei ole ilmennyt Suomessa, mikä on ehkä osaltaan vaikuttanut siihen, että vakuutusalan kuluttajansuojasta keskusteltaessa vakuutuksenantajan maksukykyisyys usein sivuutetaan itsestäänselvyytenä.

Kuluttajien kannalta vakuutuksen hinta on hyvin keskeinen asia. Toimenpiteitä, jotka merkitsevät vakuutusten kallistumista, ei voida pitää kuluttajien kannalta suotavina. Solmittavien vakuutussopimusten määrä on niin suuri, ettei jokaisen sopimuksen tekeminen räätälintyönä ole mahdollista. Lisäksi kunkin sopimuksen sisällön neuvotteleminen erikseen vaikuttaisi myös olennaisesti vakuutusten hintaan. Vakuutusyhtiön toiminta edellyttää, että vakuutuskannassa olevat vakuutukset ovat kutakuinkin saman sisältöisiä. Tuhansien ehdoiltaan erilaisten vakuutussopimusten ja niiden perusteella maksettavien korvausten käsitteleminen on käytännössä mahdotonta ja se olisi joka tapauksessa erittäin kallista, mikä näkyisi välittömästi vakuutusten hinnoittelussa.

Myöskään kuluttajien taholta ei liene esiintynyt erityistä tarvetta käytännön muuttamiseen KA:n vaatimalta osin. Sosiaali- ja terveysministeriö ei myöskään vakuutusyhtiöiden toimintaa ja vakuutusehtoja valvovana viranomaisena ole kiinnittänyt vakuutusyhtiöiden tai Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliiton huomiota sanottuihin seikkoihin.

Tietyn vakuutussopimuksen ehdon kohtuuttomuutta arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota sopimuksen kokonaisvaikutukseen ja vakuutusalan erityispiirteisiin. KA:n vaatiman kiellon määräämiselle ei ole KSL:ssa säädettyjä edellytyksiä. Vakuutusyhtiön oikeutta soveltaa jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoa, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on oikeus muuttaa vakuutusehtoja vakuutusaikana siten, että ehtomuutokset tulevat voimaan vakuutuskauden vaihtuessa, jollei kuluttaja ole ehtomuutoksista tiedon saatuaan irtisanonut vakuutusta, ei ole pidettävä KSL:n 3 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla kuluttajan kannalta kohtuuttomana sopimusehtona.

KSL:n 3 luvun 2 §:ssä edellytetään, että kiellon antaminen on kuluttajansuojan kannalta tarpeellista. KA:n vaatimaan muutokseen ei ole ollut kuluttajien taholta mitään erityistä painetta. Kun vahinkovakuutuksia koskevan lainsäädännön uudistamistyö on jo hyvin pitkällä, ei kiellon antamista voida pitää kuluttajansuojan kannalta tarpeellisena.

LAUSUNNOT

Suomen Vakuutusyhtiöiden Keskusliitto ja sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosasto ovat antaneet asiassa kirjalliset lausunnot.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia tarjoaa kuluttajille erilaisia vapaaehtoisia vakuutuksia. Tehtyihin vakuutussopimuksiin sovelletaan yleensä yhtiön laatimia "yleisiä vakuutusehtoja". Kuluttajien kanssa tehdyt vakuutussopimukset ovat säännöllisesti samanlaisilla ehdoilla tehtyjä ns. vakiosopimuksia.

Vakuutusyhtiön kuluttajien kanssa tekemiin vapaaehtoisiin jatkuviin vakuutuksiin sisältyy seuraava ehto:

"Vakuutusehtojen tai maksuperusteiden muuttaminen

Jos vakuutusehtoja tai -maksuperusteita muutetaan vakuutuskauden aikana, noudatetaan muutoksia seuraavan vakuutuskauden alusta lukien.

Jos vakuutuksenottaja ei hyväksy vakuutusehtojen muutosta tai muusta kuin indeksisidonnaisuudesta johtuvaa maksun korotusta, hän voi kirjallisesti irtisanoa vakuutuksen lakkaavaksi edellä mainitun vakuutuskauden alusta lukien.

Vakuutuksenottajan on irtisanottava vakuutussopimus 30 päivän kuluessa siitä, kun hän sai muutoksesta tiedon."

(Esim. "Kodin Ykkösvakuutus"; voimassa 1.4.1989 alkaen).

Jatkuva vakuutus on tarkoitettu olemaan voimassa toistaiseksi. Tämä on määritelty e.m. vakuutuksen ehdoissa seuraavasti:

"Vakuutussopimuksen voimassaolo

---Jatkuva vakuutussopimus on voimassa ensimmäisen vakuutuskauden päätyttyä vuoden kerrallaan, jollei sopimusta ole kirjallisesti irtisanottu viimeistään 30 päivää ennen vakuutuskauden päättymistä."

Vakuutusyhtiön tarjoamia po. vakuutussopimuksia säännellään vakuutussopimuslaissa (132/33). Lain säännökset ovat pääosin tahdonvaltaisia. Lakiin ei sisälly säännöstä jatkuvan vakuutuksen ehtojen muuttamisesta.

Vakuutusmaksun suorittamisesta on e.m. vakuutuksen ehdoissa seuraava lauseke:

"Vakuutusmaksun suorittaminen

--

Vaikka vakuutusmaksua ei olisi suoritettukaan määräaikana, vakuutussopimus on voimassa vakuutuskauden loppuun. Vakuutusmaksu tältä vakuutuskaudelta on ulosottokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä (ks. VakSL 12a §).

Vakuutussopimus lakkaa, vaikka sitä ei ole irtisanottu, sen vakuutuskauden lopussa, jonka vakuutusmaksua ei ole siihen mennessä kokonaisuudessaan maksettu."

Ehto perustuu vakuutussopimuslain 12 a §:ään, jonka mukaan vakuutusmaksu sellaisesta vakuutuksesta, jossa vakuutuksenantajan vastuu ei lakkaa ennen vakuutusajan päättymistä, vaikka vakuutusmaksua ei olisikaan määräaikana suoritettu, saadaan viivästyskorkoineen tai -korotuksineen periä ulosottotoimin ilman tuomiota tai päätöstä noudattaen mitä verojen ja maksujen ulosotosta on säädetty.

Sopimusehtoa voidaan pitää KSL:n 3 luvun 1 §:n nojalla kohtuuttomana, jos se suosii elinkeinonharjoittajaa siinä määrin, että sopimusosapuolten välillä ei voida enää katsoa vallitsevan kohtuullista tasapainoa. Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi on eräänä esimerkkinä kohtuuttomasta ehdosta mainittu lauseke, jolla elinkeinonharjoittajalle varataan yksipuolisesti oikeus muuttaa sopimuksen sisältöä (HE 8/1977 s. 36).

Sopimusoikeuden perusperiaatteisiin kuuluu, että tehdyissä sopimuksissa on pysyttävä, ja että pätevällä tavalla syntynyt sopimus velvoittaa kumpaakin sopimuksen osapuolta. Sopimuksen luonteeseen ei kuulu, että sopimus muuttuu toisen sopijapuolen pysyessä passiivisena. Pitkäaikaisissa sopimuksissa saattaa esim. olosuhteiden muutosten vuoksi syntyä tarve tarkistaa sopimuksen ehtoja. Sopimusoikeudellinen sääntö tällöinkin on, että muutosten tekemiseen tarvitaan kummankin sopijapuolen myötävaikutus.

Eräillä aloilla elinkeinonharjoittajat tekevät kuluttajien kanssa sopimuksia, joissa jo käytännön syistä käytetään elinkeinonharjoittajan itsensä laatimia samanlaisia vakiosopimusehtoja. Kuluttajan kannalta oikeutettuna lähtökohtana voidaan pitää, että pitkäaikaisten vakiosopimusten ehdot pysyvät sopimuskauden jatkuessa pääpiirteittäin samanlaisina.

Euroopan Neuvoston kohtuuttomia sopimusehtoja koskevassa suosituksessa 47 vuodelta 1976 (Resolution 47 on unfair terms in consumer contracts and an appropriate method of control 16.11.1976) on kohtuuttomana mainittu sopimusehto, jonka mukaan elinkeinonharjoittaja pidättää itsellään oikeuden yksipuolisesti muuttaa tai lopettaa sopimus muilla kuin sopimuksessa nimenomaisesti ilmoitetuilla perusteilla.

Kuluttajavakuutusten lukumäärä on huomattavan suuri. Vakuutussopimukset on voitava tehdä vakiosopimuksina. Sopimusehdoista ei voida mainittavassa laajuudessa neuvotella yksittäisten kuluttajien kanssa erikseen.

Vakuutus on hyödyke, jonka sisältö määritellään vakuutussopimuksessa. Ostaessaan vakuutuksen kuluttaja ostaa vakuutusturvaa eli vakuutussopimuksessa määritettyä taloudellista suojaa tulevaisuudessa mahdollisesti tapahtuvan vahingon tai muun tilanteen varalle.

Vakuutukset ovat kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tärkeitä. Kuluttajalla tulee olla selkeä tieto vakuutusturvastaan. Olisi tähdellistä, että kuluttajan vakuutussuoja ei muutu eikä pääty erehdyksessä tai kuluttajan tietämättä.

Vapaaehtoisen vakuutuksen ottaessaan kuluttaja yleensä selvittää sen antaman vakuutusturvan. Vakuutusehtoja on tavallisesti paljon ja ne muodostavat usein vaikeasisältöisen kokonaisuuden. Kuluttajan vakuutussuojan tarve on yksilöllinen. Jos vakuutusyhtiö muuttaa vakuutusehtoja, kuluttajalta saattaa jäädä huomaamatta, minkälainen vaikutus ehtojen muutoksella on juuri hänen vakuutusturvaansa.

Arvioitaessa vakuutussopimusten ehtojen yksipuolista muuttamista on keskeistä, millä edellytyksillä ehtoja muutetaan. Edelleen on tärkeää, millaisia muutokset ovat ja mikä vaikutus niillä on vakuutussopimuksen sisältöön. Merkitystä on myös sillä, miten muutoksista tiedotetaan ja mitä myötävaikuttavia toimenpiteitä vakuutuksenottajalta edellytetään.

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennian käyttämissä vakioehdoissa ei ole määritetty niitä edellytyksiä, joiden vallitessa vakuutuksenantajalla on oikeus muuttaa jatkuvan vakuutussopimuksen ehtoja. Vakuutuksenantajan kannalta voi sopimussuhteen aikana ilmetä sellaisia syitä tai tapahtumia, jotka aiheuttavat perusteen joiltain osin muuttaa vakuutussopimusehtoja. Tällaisia syitä voivat olla esim. lainsäädännön muutokset ja viranomaisten päätökset. Luonnontapahtumista tai kansainvälisistä kriiseistä voi syntyä tarve muuttaa vakuutussopimuksen maantieteellistä voimassaoloaluetta. Tällaiset sopijapuolten määräysvallasta ja vaikutusmahdollisuuksista riippumattomat seikat ovat objektiivisesti todettavissa. Tällaisille seikoille on tunnusomaista, että niitä on vaikea tai mahdoton ennakoida eikä ole perusteita varautua niihin etukäteen.

Sitä vastoin ei ole selvää, missä määrin vakuutusyhtiön omien vaikutusmahdollisuuksien piirissä tapahtuvia olosuhteiden muutoksia voidaan pitää hyväksyttävänä syynä muuttaa sovittuja ehtoja. Tältä osin on mahdollista periaatteessa erottaa toisaalta vakuutustoiminnasta ja alan markkinoista johtuvat yleiset syyt sekä toisaalta asianomaisen vakuutusyrityksen omasta liiketoiminnasta johtuvat tekijät.

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennian käyttämissä vakuutusehdoissa ei ole määritetty, miten vakuutussopimusehtoja sisällöllisesti voidaan muuttaa. Jos ehtojen muutos on kuluttajien kannalta olennainen, kysymys ei ole jo tehtyjen sopimusten jatkamisesta, vaan lähinnä vakuutuksenantajan tarjoamasta uudesta hyödykkeestä. Sopimusoikeudellisesti ei ole riittävää, että kuluttajille tällaisessa tapauksessa varataan ainoastaan mahdollisuus irtisanoa aiempi sopimus. Tarjoukseen uuden sopimuksen tekemisestä tulee saada nimenomainen hyväksyvä vastaus.

Markkinatuomioistuin katsoo, että sopimusehtojen muutoksen olennaisuutta on arvioitava kuluttajien kannalta. Keskeistä on, mikä merkitys muutoksella on itse tarjottuun hyödykkeeseen eli vakuutusturvaan.

Sopimusehtoihin on yleensä hyväksyttävää tehdä sellaisia muutoksia ja tarkistuksia, joilla ei vähennetä vakuutusturvaa. Vakuutusturva vähenee esim. sellaisilla ehtomuutoksilla, joilla supistetaan korvattavia vakuutustapahtumia tai laajennetaan vakuutustapahtumaa koskevia vakuutusyhtiön vastuun rajoituksia. Vakuutuskorvausten määrän alenemiseen johtavat ehtomuutokset voivat olla kuluttajan kannalta hyväksyttäviä ainoastaan, jos ne johtavat esim. omavastuun korotuksen johdosta kuluttajan kannalta pienehköön markkamääräiseen tai suhteelliseen taloudelliseen vaikutukseen ja samalla estävät tarvetta vakuutusmaksun korotukseen.

Vakuutussopimuksen ehdot sisältävät vakuutuksen sisältöön ja vakuutustapahtumaan ym. liittyvien ehtojen lisäksi useita ehtoja, jotka vaikuttavat kuluttajan asemaan vakuutussopimuksen sopijapuolena. Esim. "Kodin Ykkösvakuutuksen" sopimusehtoihin sisältyy otsikko "Yleiset sopimusehdot", jossa on mm. seuraavat alaotsikot: "Vakuutuksenottajan menettelyn vaikutus Yrittäjäin Fennian vastuuseen", "Velvollisuus noudattaa suojeluohjeita ja viranomaisten määräyksiä", "Ilmoitusvelvollisuus vahingonvaaran lisääntyessä", "Toimenpiteet vahinkotapahtuman yhteydessä", "Korvausvaatimuksen esittämisen ajankohta ja vanhentuminen", "Yrittäjäin Fennian korvausvelvollisuuden täyttämisen ajankohta" ja "Tyytymättömyys korvauspäätökseen".

Po. otsikoiden sisältämät ehdot asettavat kuluttajalle toimimisvelvoitteita ja vaikuttavat vakuutusyhtiön korvausvastuun toteutumiseen. Näidenkin ehtojen muuttaminen saattaa vaikeuttaa tai heikentää kuluttajan asemaa vakuutussopimuksen sopijapuolena. Vakuutuksenottajan toimimisvelvollisuutta voidaan kuitenkin muuttaa esim. jos muutos tähtää vahinkotapahtuman välttämiseen ja toimimisvelvollisuus on kohtuudella kuluttajan toteutettavissa.

Myös vakuutusmaksujen perusteet määritellään vakuutussopimuksen ehdoissa. Jatkuvaan vakuutukseen ja erityisesti sen maksuperusteiden muuttamiseen liittyy keskeisesti se, että vakuutusyhtiö voi suoraan ulosottoteitse periä erääntyneen vakuutusmaksun. Keskinäinen Yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennia ei maksuviivästyksen tapahduttua irtisano vakuutusta, vaan perii kuluttajalta po. vakuutuskauden maksut. Kuluttajalta, joka olettaa, että vakuutus päättyy, jos vakuutusmaksu jätetään maksamatta, peritään erääntyneet maksut. Vakuutussopimus jää tämänkin jälkeen voimaan, jos perintä ulosottomenettelyssä on kokonaisuudessaan onnistunut ennen po. vakuutuskauden päättymistä.

Jatkuvissa vakuutussopimuksissa on hyväksyttävää, että hyödykkeen hintaa korotetaan rahan arvon muutoksia vastaavalla tavalla. Vakuutustapahtumien määrä ja laatu eivät ole täsmällisesti ennakoitavissa. Vahinkokehitys ja vakuutuskorvaukset saattavat esim. vahinkovakuutuksissa muuttua vakuutustyypeittäin siten, että vakuutusyhtiölle syntyy perusteltu tarve korottaa vakuutusmaksuja. Tällaisissakin tapauksissa sopimukseen tulee sisältyä ehto, joka määrittää hinnan korotuksen edellytykset ja perusteet.

Henkilövakuutuksessa voidaan pitää kohtuuttomana esim. tilannetta, jossa maksua voitaisiin korottaa vakuutetun terveydentilan huonontumisen perusteella. Jos jatkuvan henkilövakuutuksen ehdoissa on alun perin sovittu, että vakuutetulle kertyy säästöä, voi vakuutusmaksun olennainen korottaminen johtaa yksittäisen kuluttajan kannalta kohtuuttomaan tilanteeseen. Esim. pitkään voimassa olleen henkivakuutuksen vakuutusmaksun korottaminen yli indeksikehityksen voi muuttaa alkuperäisen sopimuksen merkityksen kuluttajan kannalta.

Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fennian käyttämä vakuutus ehtojen tai maksuperusteiden muuttamista koskeva sopimusehto merkitsee, että vakuuutuksenantajalla on rajoittamaton oikeus yksipuolisesti muuttaa mitä tahansa jatkuvan kuluttajavakuutuksen ehtoa millä tavalla tahansa. Markkinatuomioistuin katsoo, että ehto suosii yksipuolisesti vakuutusyhtiötä ja on kuluttajien kannalta kohtuuton.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin harkitsee KSL:n 3 luvun 1 ja 2 §:n nojalla oikeaksi kahdensadatuhannen (200 000) markan sakon uhalla kieltää Keskinäinen yhtiö Yrittäjäinvakuutus-Fenniaa käyttämästä jatkuvissa vapaaehtoisissa kuluttajavakuutuksissa ehtoa, jonka mukaan vakuutusyhtiöllä on sisällöltään määrittelemätön ja rajoittamaton oikeus muuttaa vakuutusaikana yksipuolisesti vakuutusehtoja kuluttajan vahingoksi.

Kieltoa on noudatettava 1.7.1992 lukien.

Vaatimus kiellon ulottamisesta laajemmalti hylätään.

Läsnä: Huttunen, puheenjohtaja, Kurri, varapuheenjohtaja, Tala, Aaltonen, Hannula, Henriksson, Mustonen, Mäkinen, P., ja Ollikainen