26.6.1986

KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUS

KA on vaatinut kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun 1 §:n 2 momentin 7 ja 10 §:n nojalla, että markkinatuomioistuin (MT)

1. a) tuomitsee Hirvox Oy:lle MT:n päätöksessä 1981:5 26.2.1981 annetun tililuottojen markkinointimenettelyä koskevan kiellon tehosteeksi asetetun 100 000 markan uhkasakon maksettavaksi;

b) asettaa kieltonsa tehosteeksi uuden, edellistä korkeamman uhkasakon.

2. Kieltää yhtiötä markkinoimasta yksilöityjä tavaroita luotolla ostettavaksi siten, että luoton takaisinmaksun kuukausierä ilmoitetaan esimerkinomaisesti, jos samalla jätetään kertomatta

a) minkätyyppisestä luotosta ja, jos kysymys on luottokorttiluotosta, minkänimisestä luottokorttijärjestelmästä on kysymys;

b) tavaran käteishinta sekä tarjotun luottokorttiluoton käytöstä kuluttajilta luottoehtojen mukaan veloitettava vuotuinen korkokanta;

c) kuukausierien lukumäärä ja tavaran luottohinta markkinoidun tavaran hankkimiseksi tarjotun luoton takaisinmaksun tapahtuessa markkinoinnissa kerrotuin kuukausierin.

MT on päätöksessään 1981:5 26.2.1981 kieltänyt Hirvox Oy:tä kuluttajiin kohdistuvassa markkinoinnissaan tekemästä tililuottoa koskevaa MT:n päätöksen perustelujen I kohdasta ilmenevää tai muuta siihen rinnastettavaa tarjousta, joka on omiaan antamaan harhaanjohtavan edullisen kuvan tililuotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan. Kiellon tehosteeksi MT on asettanut 100 000 markan uhkasakon.

Hirvox Oy on Helsingin Sanomissa 19.5.1985 julkaistussa mainoksessa tarjonnut muun muassa Sharp-stereoradionauhuria luotolla ostettavaksi. Hyödyketietojen yhteydessä kerrotaan stereoradionauhurin edullisen tarjoushinnan olevan 798 markkaa. Mainostekstin mukaan ensimmäinen maksuerä elokuussa on 50 markkaa ja sen jälkeenkin kuukausittain vain 50 markkaa.

Uusi Suomi -nimisessä lehdessä Hirvox Oy on 24.5.1985 julkaissut mainoksen, jossa tarjotaan Commodore 64 -kotitietokonetta ja Toshiba HX-10 -kotitietokonetta. Tuotekuvailun jälkeen todetaan "ensimmäinen maksuerä vasta elokuun 21. päivänä ja sekin vain 150 markkaa. Sen jälkeen kuukausittain tasaerissä." Muuta hintatietoa mainoksessa ei ole.

Kummastakaan mainoksesta ei ilmennyt, mistä luottomuodosta on kyse ja mikä tulee olemaan tarjottavien tavaroiden kokonaisluottohinta, eikä Uudessa Suomessa olleesta mainoksesta käynyt selville edes tarjottujen tavaroiden käteisostohinta. Edellä mainituista syistä Hirvox Oy:ltä tiedusteltiin kirjallisesti, mitä markkinoidut kotitietokoneet maksavat käteisellä ja mitä luotolla ostettaessa, sekä mikä on tarjotun Sharp-stereoradionauhurin kokonaishinta luotolla ostettuna. Lisäksi yhtiötä pyydettiin liittämään vastaukseensa jäljennös jostakin kuluttajan kanssa solmitusta Sharp-stereoradionauhuria koskevasta luottosopimuksesta.

Hirvox Oy ilmoitti vastauksessaan 19.7.1985 seuraavaa: "Ilmoituksessa ei mainita luottomuodoksi osamaksua tai tililuottoa, joka edellyttäisi kuluttajansuojalain 2 luvun säännösten mukaista hintatietoutta ilmoituksissa." Hirvox Oy:n mukaan kyseessä on luottokorttikauppa, jossa asiakas saa mahdolliset rahoituskulut tietoonsa rahoituslaitokselta. Vastaukseen oli liitetty "Aktiiviraha" -nimisen luottokortin luottokorttihakemus.

"Aktiiviraha" -luottokortin lisäksi Hirvox Oy:ssä voi maksaa ostoksensa "Käyttöluottokortilla". Kummatkin luottokortit ovat nk. yleisluottokortteja, ts. niillä voi tehdä ostoksia kaikissa sellaisissa liikkeissä, jotka ovat sopineet luotonantajana olevan rahoitusyhtiön kanssa asiakkaittensa luototuksesta tässä muodossa sovittuun luottorajaan asti.

Kyseisten mainosten julkaisemisen jälkeenkin Hirvox Oy on toistuvasti tarjonnut kuluttajille mahdollisuutta ostaa luotolla tiettyjä hyödykkeitä tarjousten ollessa muotoilultaan sellaisia, että tarjottavasta tuotteesta kerrotaan kuukausierän suuruus sekä "hinta"-maininnalla käteishinta.

Joissakin mainoksissa ei ole ollut muuta kuin kuukausierän suuruus.

1. a) MT:n päätöksen 1981:5 kohteena olleessa tapauksessa Hirvox Oy oli tarjonnut kuluttajille väritelevisiota "satasella kotiin ja käyttöön". Mainoksissa oli kerrottu tililuoton käsirahaosuus ja tuotteen käteishinta osittain täsmentämättä, että kyseessä oli nimenomaan käteishinta. Sen sijaan mainoksissa ei ollut mitään tietoa tililuotolla hankittavan hyödykkeen kokonaishinnasta. MT esitti perusteluissaan, että mainonta ei saa olla sellaista, että kuluttajalle voi syntyä väärinkäsitys tililuotolla hankittavan hyödykkeen kokonaishinnasta ja mainitun kokonaishinnan suhteesta käteishintaan. Edelleen MT totesi yhtiön antaneen harhaanjohtavan edullisen kuvan kokonaishinnasta, joka kuluttajan on suoritettava ostaessaan väritelevision tarjottua tililuottoa käyttäen, ja että tämä harhaanjohtavuus aiheutui toisaalta tilinhoitomaksun sisällön ja suuruuden kertomatta jättämisestä samoin kuin käteishinnan ilmoittamisesta vertailevana hintatietona osittain jopa ilman mainintaa "käteishinta". MT:n kieltopäätös koskee myös edellä selostettuun rinnastettavaa tarjousta.

Sharp-stereoradionauhuria koskeva mainos on laadittu siten, että mainoksen pääsanoma on luotolla ostettaessa maksettavien kuukausierien suuruus. Tuotetietojen yhteydessä on kerrottu vain "edullisesta tarjoushinnasta", mutta ei ole kerrottu, että tarjoushinta koskee vain käteiskauppaa. Mainoksessa ei ole vähäisintäkään viittausta siihen, että kuluttaja tavaran luotolla ostaessaan joutuisi maksamaan enemmän kuin mainitut 795 markkaa. Kuitenkin "Aktiivirahasta" koituvat luottokustannukset huomioon ottaen Sharp-stereoradionauhurin hinnaksi tulee 50 markan kuukausierillä noin 1 000 markkaa.

Mainos painottuu siis poikkeuksellisen pieniin kuukausieriin velvoittavan luottokaupan esittelyyn. Koska mainoksessa ei ole puhuttu lainkaan käteismaksuvaihtoehdosta, on todennäköistä, että mainoksen lukija mieltää myös "edullisen tarjoushinnan" osaksi esiteltävää luottotarjousta. Kuluttaja olettaa siis saavansa Sharp-stereoradionauhurin 795 markalla maksamalla siitä kuukausittain 50 markkaa.

Puheessa olevassa Hirvox Oy:n mainoksessa on näin ollen aivan samalla tavoin kuin MT:n päätöksen perustana olevissa mainoksissa annettu kuluttajalle harhaanjohtavan edullinen kuva luotolla ostettavan hyödykkeen kokonaishinnasta ja käytetty vertailuhintana käteishintaa mainitsematta, että kysymys on tästä hinnasta.

Hirvox Oy on vastauksessaan KA:lle katsonut, että koska kyseessä on rahoitusyhtiön yleisluottokortti, kuluttaja saa rahoituskulut tietoonsa rahoitusyhtiöltä. Hirvox Oy ei siten ole velvollinen kertomaan niistä kuluttajille. Tämä selvitys ei kuitenkaan anna vastausta siihen, mistä syystä mainoksessa käytetään MT:n päätöksen perustana olevien mainosten tapaan vertailuhintana käteishintaa täsmentämättä, että kyse on juuri käteishinnasta eikä kokonaisluottohinnasta. Hirvox Oy on itse päättänyt mainostaa Sharp-stereoradionauhuria ja tarjota sitä ostettavaksi tietyllä luottokortilla, Aktiivirahalla. Tällöin Hirvox Oy kuluttajalle tapahtuvasta markkinoinnista vastaavana on velvollinen huolehtimaan siitä, ettei kuluttaja saa mainoksesta harhaanjohtavan edullista kuvaa mainostettavan hyödykkeen hinnasta.

Kuluttajan kannalta asiaa arvioitaessa on tärkeää, että tavaran myyjä, jonka kanssa kuluttaja kaupan tekee ja jonka markkinointi on ollut kuluttajan ostopäätöksen pohjana, markkinoi tavaroitaan asianmukaisesti ja selostaa myynnin edistämiseksi tarjoamiansa luottokaupan ehtoja riittävästi. Kuluttajansuojan päätavoitteet huomioon ottaen olisi keinotekoista, mikäli markkinoinnin oikeellisuus tulisi arvioitavaksi sen mukaan, kuka muodollisesti on velkojan asemassa. Myyjän, joka tarjoaa hyödykkeitään tietyn rahoitusyhtiön luottoehdoin ja joka saa markkinoinnista välittömän hyödyn, on oltava mainonnan oikeellisuudesta ensisijaisesti vastuussa. Myyjän vastuuta luottomarkkinointitietojen antamisesta on painotettu jo kauppa- ja teollisuusministeriön osamaksukaupan hintailmoittelusta antamassa päätöksessä (513/73), jonka mukaan myyjän on annettava tiedot muun muassa osamaksuhinnasta ja erien lukumäärästä, vaikka osamaksukaupan rahoittajana toimisikin itse asiassa ulkopuolinen rahoitusyhtiö.

Toisaalta Hirvox Oy on katsonut, että KSL:n 2 luvun säännökset koskevat vain tililuottoa tai osamaksukauppaa. Nyt kyseessä olevaan luottokorttikauppaan ei voitaisi ensinkään soveltaa KSL:n 2 luvun säännöksiä MT:n päätöksestä puhumattakaan. Hirvox Oy lienee tarkoittanut "tililuotolla" myyjän myöntämää kertaluottoa, jollaisesta oli kyse myös vuonna 1981.

On totta, että vuoden 1981 MT:n päätöksen pohjana oli kertaluotto: Hirvoxin oma "tililuotto". MT:n päätöksen perusteluissa sanaa "tililuotto" on kuitenkin mitä ilmeisimmin käytetty yleisnimityksenä erottamaan Hirvox Oy:n tarjoamaa luottoa osamaksukaupasta; sanan käyttöä ei ole päätöksen perusteluosassa rajattu koskemaan vain myyjän itsensä tarjoamaa luottoa. MT:n päätöksestä samoin kuin sen perusteluista on luettavissa tarkoitus ulottaa päätös koskemaan ylipäätään sellaista menettelyä, jossa kuluttajalle annetaan harhaanjohtava kuva hyödykkeen luottohinnasta verrattuna hyödykkeen käteishintaan, kun kyse on muusta luottokaupasta kuin erikseen säännellystä osamaksukaupasta. Tätä käsitystä tukee myös se, että tililuotto-sanalla on mm. vuoden 1977 kulutusluottotoimikunnan mietinnössäkin tarkoitettu muuta kuin kertaluottoa; luottokorttiluotto on vuoden 1977 mietinnössä samoin kuin Hallituksen esityksessä Eduskunnalle kulutusluottoja koskevaksi lainsäädännöksi (88/85) luettu tililuoton erääksi lajiksi. Mikäli MT:n päätös olisi haluttu rajata koskemaan vain myyjän myöntämää kertaluottoa, olisi päätöksessä myös puhuttu kertaluotosta eikä käytetty tililuotto-sanaa. Voidaankin tehdä se johtopäätös, että MT:n päätöksessä tililuotto-sana kuvaa yleisesti kulutushyödykkeen hankkimiseksi tarjottavaa luottoa. MT:n päätöksen ei voida katsoa menettäneen merkitystään vain siitä syystä, että luottomarkkinat ja terminologia kehittyvät; päätöksen ratiohan on edelleen voimassa.

Kulutusluottolainsäädäntöä koskevan edellä mainitun hallituksen esityksen mukaan tililuottoja markkinoitaessa on ilmoitettava todellinen vuosikorko luoton tyypillistä käyttöä kuvaavana esimerkkinä. Uhkasakon maksuunpanoon po. lainsäädäntöhanke ei kuitenkaan vaikuta. Po. MT:n päätös on koskenut sitä, että luottokauppamarkkinoinnissa ei saa ylipäätään antaa kuluttajalle harhaanjohtavaa kuvaa luotto- ja käteishinnan välisestä suhteesta. MT:n päätös jää siis edelleen voimaan kulutusluottolain voimaantulemisenkin jälkeen.

Hirvox Oy on toistuvasti toukokuusta 1985 lähtien markkinoinut tuotteitaan viittaamalla näkyvästi kuukausierän suuruuteen ja käyttämällä vertailuhintana käteishintaa, pääsääntöisesti ilman täsmennystä "käteishinta". Tästä syystä on aiheellista tuomita uhkasakko maksuun kokonaisuudessaan.

1. b) Hirvox Oy on toistuvasti rikkonut MT:n kieltoa. Kyse ei ole ollut yksittäisestä mainoksesta, jossa MT:n päätös olisi täysin tahattomasti jätetty huomioon ottamatta, vaan Hirvox Oy on markkinoinnissaan järjestelmällisesti antanut kuluttajalle tavaran luottohinnasta harhaanjohtavan edullisen kuvan. Tämä osoittaa, että 100 000 markan uhkasakko kiellon tehosteena ei ole ollut riittävä. Kiellon tehosteeksi on syytä asettaa uusi, aikaisempaa tuntuvasti suurempi uhkasakko.

2. a) Hallituksen esityksessä Eduskunnalle kuluttajansuojalainsäädännöksi (8/77) todetaan, että kuluttajien on saatava riittävät tiedot heidän suunnitellessaan ja päättäessään kulutushyödykkeen hankkimisesta ja käytöstä.

Luottokorttiluotonkin markkinoinnilta on edellä olevan mukaan edellytettävä, että kuluttajan aseman kannalta keskeiset ostopäätökseen vaikuttavat seikat tulevat riittävästi selvitetyiksi. Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi todetaan erikseen KSL:n 3 luvun säännösten osalta, että säännökset koskevat myös sopimuksia, joilla elinkeinonharjoittaja myöntää kuluttajalle luottoa kulutushyödykkeen hankkimiseksi. Esimerkkeinä kohtuuttomista luottoehdoista mainitaan myös luottokortti- ja valintatilisopimusten ehdot. Vaikka markkinointisäännösten osalta ei olekaan erikseen mainittu niiden soveltamisesta hyödykkeiden markkinointiin kulutusluotolla hankittaviksi, ei ole syytä tehdä tästä poikkeavaakaan johtopäätöstä. Kuten edellä 1-kohdassa on todettu, markkinoinnin arvioinnin kannalta ei ole merkitystä, kuka on muodollisesti velkojana. KSL:n 2 luvun vastuusäännösten lähtökohtana on välittömän hyödyn saajan, tässä tapauksessa tavaroita myyvän Hirvox Oy:n vastuu.

Kuluttajalla on siis luottokaupassa oltava mahdollisuus päätöksentekoon, joka perustuu riittäviin tietoihin samoin kuin vertailumahdollisuuksiin. Vaatimus riittävistä tiedoista pohjautuu luottosuhteissa siihen, että luottokortilla hankitaan monesti kalliita kestokulutushyödykkeitä. Tällaisen hyödykkeen hankintapäätös on kuluttajan taloudellisen aseman kannalta merkittävä. Toisaalta kuluttaja ostaessaan markkinoitavan hyödykkeen luottokortilla sitoutuu ainakin ostetun hyödykkeen maksuajaksi tiettyyn luottokorttiin. Tämä luonnollisesti ohjailee kuluttajan muitakin ostopäätöksiä tiettyyn luottomuotoon ja ko. luottokortin hyväksyvissä liikkeissä toteutettaviksi. Tästä syystä luottokortin hankinta vaikuttaa kuluttajan vastaisiin toiminta- ja valintamahdollisuuksiin. Luottokorttikaupan erityispiirteiden takia onkin perusteltua, että kuluttajan jo lehti-ilmoitteluvaiheessa olisi saatava mahdollisimman tarkat tiedot kaikista olennaisista luottotarjoukseen liittyvistä tekijöistä.

Kuluttajan päätöksenteon kannalta tärkeänä on pidettävä tietoja luoton muodosta ja luottokortin nimestä. Se seikka, onko kyseessä elinkeinonharjoittajan itsensä myöntämä kertaluotto vai muitakin kuin tarjouksessa markkinoituja hyödykeostoksia mahdollistava luottokorttiluotto, on merkityksellistä kuluttajan vastaisen talouden suunnittelun kannalta. Kuluttaja haluaa kenties välttää yleisluottokortteja ylivelkaantumisvaaran vuoksi tai yleisluottokortteihin liittyvän huolellisuusvelvoitteen ankaruuden vuoksi. Toisaalta moni kuluttaja haluaa ohjata ostoksensa jo ennestään omistamallaan luottokortilla toteutettavaksi, joten tieto tarjouksen tarkoittamasta luottomuodosta on myös tällaisessa tapauksessa tärkeää. Kumpaakaan Hirvoxin markkinoinnissaan tarjoamaa luottokorttia ei hyväksytä niin laajalti, etteikö luottokortin hankkiminen rajoittaisi valintamahdollisuuksia myös sen suhteen, missä liikkeissä tulevia luottokorttiostoksia voidaan tehdä. Jos kuluttajalla jo on ollut Hirvox Oy:n mainoksessaan tarkoittama luottokortti, hän ei mainoksesta saamiensa vajavaisten tietojen perusteella ole pystynyt päättelemään, koskeeko mainittu 50 markan kuukausierä häntä, vai määräytyykö luottoerän suuruus hänen kohdallaan aikaisemmin sovitun luottorajan mukaan. Mikäli kuluttaja jo lehtimainoksesta näkisi, mistä luottomuodosta on kyse, pystyisi hän arvioimaan luottotarjouksen edullisuutta suhteessa omaan senhetkiseen taloudelliseen tilanteeseensa ja jo ennen liikkeeseen menoa päättelemään, mitä vaikutuksia ostopäätöksellä hänen kohdallaan olisi. Pelkkä tieto kuukausierästä ei täytä KSL:n markkinointisäännösten vaatimusta rationaaliseen päätöksentekoon tarvittavien tietojen antamisesta.

Edellä olevan mukaan tieto siitä, että kyse on luottokorttiluotosta samoin kuin se, minkä nimiseen luottokorttiin luotto liittyy, muodostuu kuluttajan kannalta niin olennaiseksi osaksi päätöksentekoa, että näiden tietojen kertominen on tarpeellista jo yleismarkkinointivaiheessa, esim. lehti-ilmoittelussa. On sopimatonta ja siis KSL:n 2 luvun 1 §:n 2 momentin vastaista, että Hirvox Oy korostaa markkinoinnissaan vain mahdollisuutta hankkia tavara luotolla tietynsuuruisin kuukausierin, mutta samalla jättää kokonaan kertomatta, millaisesta luotosta on kysymys.

2. b) Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi on pidetty erityisen tärkeänä hintatietojen antamista kuluttajille, koska kuluttajan päätöksenteon kannalta juuri hintatiedot ovat keskeisessä asemassa. Hintatietojen samoin kuin muidenkin tietojen antamisessa on pidettävä lähtökohtana sitä, että tiedot ovat kuluttajille riittävän helposti tavoitettavia ja ymmärrettäviä sekä mahdollisuuksien mukaan muihin tietoihin nähden vertailukelpoisia.

Mainonnan kansainvälisissä perussäännöissä, joita KSL:n esitöiden mukaan voidaan pitää eräänä lähtökohtana mainonnan sopimattomuutta arvioitaessa, on käsitelty erikseen luottotarjousmainontaa. Osamaksu- ja luottokaupasta todetaan perussäännöissä seuraavasti: "Osamaksu- ja luottokauppaehtoja tai muita kuluttajille tarjottavia luottoehtoja sisältävän mainoksen on oltava sellainen, ettei se ole omiaan aikaansaamaan väärinkäsitystä mainostetun tuotteen käteishinnasta, käsirahasta, korosta, kokonaishinnasta eikä myyntiehdoista."

MT:n ratkaisukäytännössä on käsitelty myös puutteellisia tai harhaanjohtavia hintatietoja sisältävää markkinointia. Esim. päätöksessään 1983:4 MT katsoi, että hyödykkeen kokonaishinta on ilmoitettava selvästi ja kuluttajalle helposti ymmärrettävällä tavalla. Päätöksessään 1985:4 MT totesi kulutushyödykkeen kokonaishinnan olevan kuluttajan ostopäätöksen kannalta tärkeä ja että hinnan osittelua ei voida pitää kuluttajan kannalta hyväksyttävänä menettelynä. MT:n hintailmoittelua koskevista päätöksistä on luettavissa se periaate, että elinkeinonharjoittajan on hintailmoittelussaan pyrittävä saamaan hintatieto mahdollisimman selkeään ja ymmärrettävään asuun sekä kerrottava kokonaishinta tai, ellei tämä ole mahdollista, ainakin kerrottava lopulliseen hinnanmääräytymiseen vaikuttavat tekijät niin perusteellisesti kuin kohtuudella voidaan vaatia.

KSL:n vastaisena pidettävästä hintatietojen puutteellisuudesta on kysymys, jos tarjotaan ostettavaksi yksilöityä tavaraa ja kerrotaan vain yhden kuukausierän suuruus. Hirvox Oy on mm. kotitietokonemainoksessaan antanut näennäisesti kaikki ostopäätökseen vaikuttavat tiedot: mainoksessa on kuvailtu kotitietokoneiden ominaisuuksia ja käyttömahdollisuuksia, kerrottu takuuaika ja hintatietona kuukausierän suuruus. Pelkän kuukausierän perusteella kuluttajalla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia järkiperäiseen päätöksentekoon. Korostamalla suhteellisen pientä kuukausierää pyritään vaikuttamaan epäasianmukaisesti kuluttajan päätöksentekoon; kuluttaja näkee vain verraten pienen kuukausimaksun, mutta ei pysty arvioimaan lainkaan laitteen hinnan edullisuutta muuhun tavara- ja luottotarjontaan verrattuna.

Kauppa- ja teollisuusministeriön päätöksessa osamaksukaupan hintailmoittelusta on lähdetty siitä, että kuluttajan on saatava tietoonsa käteishinta, osamaksuhinta, maksuerien lukumäärä ja maksuajan pituus silloin, kun tavaroita tarjotaan osamaksulla. Lainsäätäjä on siis jo vuonna 1973 katsonut aiheelliseksi turvata kuluttajalle tietojensaannin markkinoitavan luoton keskeisistä seikoista, jotta kuluttaja voisi verrata eri luottomuotojen keskinäistä edullisuutta ja saisi selville käteis- ja luottohintojen eroavuudet. Vastaavalla tavalla on myös luottokorttiluoton markkinoinnilta voitava edellyttää kuluttajan taloudellisen turvallisuuden kannalta tärkeiden seikkojen kertomista. Niin kauan kuin erityislainsäädäntöä muunlaisista kulutusluotoista ei vielä ole, KSL:n markkinointisäännökset muodostavat lähtökohdan luottomarkkinoinnin tietosisällön vähimmäisvaatimuksille.

Koska Hirvox Oy on tarjonnut tavaroita nk. yleisluottokortilla ostettavaksi, luottokauppaa harkitsevan kuluttajan kannalta olisi oleellista kertoa ensinnä se, mikä on kuluttajan maksettavaksi koituva laskelmallinen vuosikorko. Luottokortin käyttöä koskevissa sopimusehdoissa ilmoitetaan luoton käytöstä kuluttajilta veloitettava korko kuukausikorkona. Kuukausikoron kertominen sopimusehdoissa on perusteltua, koska laskutus tapahtuu kuukausittain. Yleisimmin käytössä oleva tapa koron ilmoittamiseen on kuitenkin vuotuisen korkoprosentin kertominen. Siinä muodossa ilmoitettua kokoprosenttitietoa kuluttaja voisi vaivattomasti käyttää vertaillakseen tarjotun luoton edullisuutta muihin luottomuotoihin (pankkiluotto, osamaksuluotto, muu tililuotto).

Käteishinnan ilmoittaminen markkinoinnssa tekisi mahdolliseksi verrata hintaa muiden liikkeiden ja tuotemerkkien hintoihin. Hintakilpailuahan on pidetty kilpailulainsäädännössäkin puolustettavana asiana. Käteishinnan ilmoittaminen edistäisi täten myös kilpailulainsäädännön tavoitteiden mukaisesti hintakilpailua ja kuluttajan kannalta edullista hinnanmuodostusta. Käteishinnan poisjättämiseen ei ole löydettävissä minkäänlaisia perusteluja. Jos tavaran myyjä käyttää mainostilaa jonkun yksittäisen tavaran ja sen ominaisuuksien esittelyyn, ei käteishinnan liittämistä samaan yhteyteen voida pitää kohtuuttomana vaatimuksena. Jos myyjä toisinaan myöntää ostajille erisuuruisia käteisalennuksia ja käteishinta siten voi joissakin tapauksissa poiketa ilmoitetusta myyntihinnasta, ei eroa voida kuitenkaan pitää ongelmana kuluttajan kannalta.

Kestokulutustavaramarkkinoilla, joissa mallit ja merkit vaihtuvat usein, kuluttajalla ei myöskään ole sellaista yleistä hintatietoutta, jolla voitaisiin perustella hintojen poisjättämistä merkkimainonnassa.

Markkinoitavien tavaroiden myyjä on asettanut tavaroille tietyn tiedossaan olevan käteishinnan; Hirvox Oy ei siten voi perustella menettelyään käteishinnan epämääräisyydellä.

2. c) Jotta kuluttaja saisi mahdollisimman selkeän kuvan luottotarjouksen ehdoista, markkinoinnissa olisi edellä käsiteltyjen seikkojen lisäksi kerrottava myös luoton maksuerien lukumäärä samoin kuin näin muodostuva luottohinta.

Vaikka kysymys onkin luottokortista, jolla voidaan suorittaa useampia ostoksia sovittuun luottorajaan asti, on vaatimus perusteltu. Hirvox Oy on omasta aloitteestaan halunnut yksilöidyn tavaran mainonnassa korostaa vain yhtä luottotarjouksen yksityiskohtaa: maksuerän suuruutta. Hirvox Oy on näin kertonut esimerkinomaisesti tietyn yksilöidyn tavaran yhteydessä, miten luottokorttia voi käyttää yhden tavaran ostamiseen. Luontevaa ja aiemmin selostettujen MT:n päätösten mukaista olisi ilmoittaa samassa yhteydessä muutkin esimerkiksi valittuun luottokortin käyttötapaan ja tarjotun tavaran hankintaan liittyvät, kuluttajan päätöksenteon kannalta olennaiset tekijät. Maksuerien lukumäärästä kuluttaja näkisi, kuinka pitkään hän on sidottu sopimukseen lyhentäessään markkinoidun tavaran kauppahintaa Hirvox Oy:n mainostamalla lyhennystavalla. Lopullinen luottohinta taas antaa kuluttajalle keskeisimmän tiedon luottotarjouksesta: mitä tarjottu tavara itse asiassa tulee maksamaan, jos kuluttaja valitsee markkinoidun maksutavan.

Kun markkinoinnissa esitetään luottohinta, kuluttajalle selviää kaikkien luoton käytöstä perittävien maksujen yhteisvaikutus. On aiheellista vaatia luottohinnan esittämistä myös siitä syystä, että MT on päätöksessään 1983:4 katsonut markkinoinnissa voitavan käyttää laskutoimitusta edellyttävää hintatietoa ainoastaan, jos laskutoimitus on hyvin yksinkertaisena vaikeudetta ymmärrettävissä oleva. Hirvox Oy:n markkinoimien kestokulutushyödykkeiden luottohintojen selvillesaamiseksi tehtäviä laskutoimituksi ei kuitenkaan voida pitää niin yksinkertaisina, että sillä perusteella voitaisiin puolustella luottohintojen esittämättä jättämistä. Kuten MT on todennut päätöksessään 1983:4, kuluttaja saattaa helposti kiinnittää huomiota vain yhden erän suuruuteen, mikäli lopullista hintaa ei ole valmiiksi laskettu.

Edellä olevan nojalla on sopimatonta ja KSL:n 2 luvun 1 §:n 2 momentin vastaista markkinoida tavaroita luottokortilla ostettavaksi siten, että kerrotaan vain luoton takaisinmaksun kuukausierän suuruus mutta jätetään kertomatta tavaran käteishinta, luoton käytöstä kuluttajien maksettavaksi tuleva vuosikorko sekä kuukausierien lukumäärä ja luottohinta.

MT:n päätöstä luottokorttiluoton hintailmoittelusta on erityisen tärkeä ensinnä siitä syystä, että markkinointimenettely, jossa tarjotaan tavaraa luotolla, mutta annetaan puutteelliset hintatiedot, on selvästi yleistynyt. Päätös, joka kohdistuisi erääseen alan johtavista liikkeistä, tulisi vaikuttamaan myönteisesti myös alan muiden yrittäjien markkinointiin.

Jo MT:n päätöksen 1981:5 nojalla on ollut selvää, että on harhaanjohtavaa yhdistää tieto kuukausierästä tavaran käteishintaan sitä käteishinnaksi yksilöimättä.

Sen sijaan tuolloisesta päätöksestä ei löydy selvää oikeusohjetta siitä, mitä muita edellytyksiä esimerkiksi luottokorttiluoton markkinoinnille voidaan KSL:n markkinointisäännösten nojalla asettaa. Mikäli kulutusluottolainsäädäntö tulee voimaan siinä muodossa, jossa eduskunta sitä parhaillaan käsittelee, tullaan tililuoton/luottokorttiluoton markkinoinnilta edellyttämään todellisen vuosikoron ilmoittamista luoton tyypillistä käyttöä kuvaavana esimerkkinä. Kulutusluoton myöntämistä ei myöskään saa käyttää pääasiallisena markkinointikeinona. Vaatimus on pyrkimykseltään yhdensuuntainen kulutusluottoesityksen kanssa: kuluttajalle on annettava mahdollisuus asiallisin perustein ratkaista, ottaako hän luottoa markkinoitavan hyödykkeen ostamiseksi ja mikä luottomuoto on kuluttajalle edullisin. Kulutusluottolain voimaan tuleminen ei kuitenkaan tee vaatimusta merkityksettömäksi. Sillä tulee mahdollisen kulutusluottolain voimaantulemisen jälkeenkin olemaan oma itsenäinen merkityksensä sen suhteen, mitä tietoa kuluttajalle on annettava tarjouksesta silloin, kun markkinoija haluaa tarjota luotolla tiettyä yksilöityä tavaraa ja ilmoittaa kuukausierän suuruuden.

Hirvox Oy on vastauksessaan KA:lle katsonut, että KSL:n 2 luvun säännökset eivät koske lainkaan luottokorttikauppaa.

HIRVOX OY:N VASTINE

Vastaaja on kiistänyt rikkoneensa sille asetettua MT:n kieltoa ja pyytänyt, että KA:n vaatimus tältä osin hylättäisiin kokonaisuudessaan perusteettomana. Aihetta uuden, korotetun uhkasakon asettamiseen ei myöskään ole. Muuten vastaaja on ilmoittanut hyväksyvänsä vaatimukset osittain ja muilta osin pyytänyt, että ne hylättäisiin.

1. MT:n kielto 1981:5 koski täysin erityyppistä tarjousta kuin nyt puheena oleva, eikä se käsittänyt lainkaan samanlaista hintailmoittelua kuin nyt käsiteltävänä oleva mainonta.

MT:n päätöksessä 1981:5 käytetään sanontaa "tililuotto" eri merkityksessä kuin mitä sana tarkoittaa esim. hallituksen esityksessä kulutusluottolaiksi. Sana tililuotto tarkoittaa myymälän itsensä tarjoamaa luottoa tietyn tuotteen oston yhteydessä. Sana luottokorttikauppa tarkoittaa rahoituslaitoksen tms. tarjoamaa, luottokortin avulla käytettävää luottoa.

Po. tarjous ei ole rinnastettavissa MT:n päätöksessä no 1981:5 tarkoitettuun tarjoukseen. Ko. päätöksessä oli kyse käteishinnan ilmoittamisesta tililuottoa tarjottaessa. Po. tapauksessa sensijaan myyjä ilmoittaa kuukausierän suuruuden, jonka luottokorttiyhtiö tulee perimään, mikäli tuote ostetaan luottokortilla luottokorttiyhtiön tarjoamien ehtojen mukaisesti.

MT:n päätös 1981:5 koski tiettyä vastaajan ilmoittelua. KA:n hakemus mainitussa asiassa määrittelee, mitä KA piti siinä ilmoittelussa kiellettynä. KA:n vaatimus alkoi määritelmällä:

HIRVOX OY:N ASEMA

Hirvox Oy:n toiminimi on 29.5.1986 muutettu kuulumaan Xova Oy. Xova Oy on 10.6.1986 asetettu konkurssiin.

Xova Oy:n väliaikainen pesänhoitaja on 9. ja 11.6.1986 toimittanut markkinatuomioistuimelle tätä koskevat kirjalliset ilmoitukset ja pyytänyt, että päätös annetaan asiassa, jossa asianosaisen toiminimi on Xova Oy eikä Hirvox Oy, ja erityisesti että Xova Oy nimetään yhtiöksi, johon mahdollisesti määrättävät kielto- tai oikaisutoimenpiteet kohdistuvat, sekä ettei Xova Oy:n maksettavaksi tuomita asetettua uhkasakkoa.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Markkinatuomioistuin on päätöksessään 1980:17 mainituin perustein katsonut, että konkurssiin asettaminen ei estä hakemuksen käsittelyä markkinatuomioistuimessa. Sen vuoksi markkinatuomioistuin on Xova Oy:n, ent. Hirvox Oy:n konkurssista huolimatta tutkinut hakemuksen.

1. Markkinatuomioistuin on 26.2.1981 päätöksellään 1981:5 KSL 2 luvun 1 §:n ja 7 §:n 1 momentin nojalla 100 000 markan sakon uhalla kieltänyt Hirvox Oy:tä markkinoinnissaan kuluttajille tekemästä tililuottoa koskevaa perustelujen I kohdassa ilmenevää tai muuta siihen rinnastettavaa tarjousta, joka on omiaan antamaan harhaanjohtavan edullisen kuvan tililuotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan.

Kiellon perusteena olevissa markkinointi-ilmoituksissa oli tarjottu yksilöityjä kulutushyödykkeitä tililuotolla siten, että mainoksissa oli kerrottu tililuoton käsirahan osuus ja tuotteen käteishinta osittain täsmentämättä, että kysymyksessä nimenomaan oli käteishinta. Mainoksissa ei ollut mitään tietoa tililuotolla hankittavan hyödykkeen kokonaishinnasta.

Markkinatuomioistuimen ratkaisun perusteluissa kohdassa I lausuttiin mm.: "Markkinatuomioistuin toteaa, että ns. kulutusluottoja koskevaa erityislainsäädäntöä ei ole ja että tililuottoja tarjotaan sekä korollisina että korottomina. Arvioidessaan tililuottojen markkinointia KSL:n säännösten nojalla markkinatuomioistuin katsoo, että mainonta ei saa olla sellaista, että kuluttajalle voi syntyä väärinkäsitys tililuotolla hankittavan hyödykkeen kokonaishinnasta ja mainitun kokonaishinnan suhteesta hyödykkeen käteishintaan.

Yhtiöiden tarjouksissa on annettu kuva, että mainoksessa on esitetty kuluttajan kannalta olennaiset sopimusehdot. Mainoksissa on kerrottu, että tililuoton takaisinmaksu tapahtuu sovitun maksuohjelman mukaisesti kuukausittain ja maksuihin sisältyy "tilinhoitomaksu". Tililuottosopimuksen mukaisiin takaisinmaksueriin on sisällytetty tilinhoitomaksu sekä lyhennys ja korko. Tililuottosopimuksella hankitun väritelevision hinta muodostuu olennaisesti korkeammaksi kuin käteishinnalla ostetun väritelevision hinta. Jättämällä kertomatta tarjouksissa tarkoitetun "tilinhoitomaksun" sisällöstä ja suuruudesta sekä ilmoittamalla vertailevana hintatietona käteishinnan osittain jopa ilman mainintaa "käteishinta" ovat yhtiöt tarjouksissaan antaneet harhaanjohtavan edullisen kuvan kokonaishinnasta, joka kuluttajan on suoritettava ostaessaan väritelevision tarjottua tililuottoa käyttäen.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että yhtiöiden sanottu markkinointi on hintatietojen osalta kuluttajan kannalta sopimatonta."

Hirvox Oy on 19.5.1985 julkaissut Helsingin Sanomissa mainoksen, jossa yhtiö tarjoaa ostettavaksi mm. Sharp-merkkistä stereoradionauhuria ilmoittaen siitä isommalla painetusti "ensimmäinen maksuerä vasta elokuussa ja sen jälkeen kuukausittain vain 50,-". Saman ilmoituksen pienemmällä painetussa tekstiosassa ilmoitetaan tuotteesta annettujen teknisten tietojen lisäksi "Edullinen tarjoushinta nyt 795,-". KA on esittänyt myös muita Hirvox Oy:n vuonna 1985 julkaisemia ilmoituksia, joissa luotolla tarjottujen hyödykkeiden hintatietoina on esitetty ainoastaan kuluttajan maksettavan kuukausierän suuruus ja vertailuhintana käteishinta.

Hirvox Oy:n selvityksen mukaan vuoden 1985 ilmoituksissa oli kysymys erään rahoitusyhtiön luottokorttiluoton markkinoinnista. Lisäksi ilmoituksissa mainitut hyödykkeet on voinut ostaa eräällä toisella luottokortilla.

Markkinatuomioistuimen päätöksen 1981:5 kielto koski tililuottoja koskevaa tarjousta. Vuonna 1981 käytetyn terminologian mukaan "tililuotto" oli yleisnimitys, joka kattoi mm. kertaluotot ja luottokorttiluotot. Myös hallituksen esityksessä Eduskunnalle kulutusluottoja koskevaksi lainsäädännöksi (HE 1985/88 s. 22) mainitaan: "Luottokorttiluotot ovat eräs tililuoton laji". Vuoden 1981 kiellossa tai sen perusteluissa ei ole mitään mainintaa, joka viittaisi siihen, että kielto rajoittuisi vain Hirvox Oy:n itsensä tarjoamiin tililuottoihin tai kertaluottoihin. Sekä vuoden 1981 että 1985 markkinoinnissa luoton markkinointi on suoritettu nimetyn hyödykkeen markkinointina.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että vuoden 1981 kieltopäätös koskee myös Hirvox Oy:n nyt puheenaolevaa vuoden 1985 markkinointia siitä huolimatta, että jälkimmäisessä on kysymys luottokorttiluotosta ja Hirvox Oy ei muodollisesti tule velkojan asemaan.

Edellä mainitussa 19.5.1985 julkaistussa ilmoituksessa Hirvox Oy on ilmoittanut luottokaupan hintatietoina ainoastaan kuukausierän suuruuden (50,-), mutta ei kuukausierien lukumäärää, sekä vertailuhintana "Edullinen tarjoushinta nyt 795,-". Markkinointi on omiaan antamaan kuluttajalle kuvan, että hän saa hyödykkeen ilmoitetulla "edullisella tarjoushinnalla" maksamalla vastaavan määrän kuukausieriä. Markkinoinnissa tarjottua luottoa käyttävä kuluttaja joutuu kuitenkin suorittamaan myös luottokustannukset.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että Hirvox Oy on markkinoinnissaan antanut harhaanjohtavan edullisen kuvan luotolla hankitun hyödykkeen hinnasta verrattuna käteishinnalla ostetun hyödykkeen hintaan. Siten yhtiö on rikkonut markkinatuomioistuimen kieltoa 1981:5.

2. Hirvox Oy on julkaissut 24.5.1985 Uudessa Suomessa ilmoituksen, jossa tarjotaan ostettavaksi Commodore- ja Toshiba-merkkisiä kotitietokoneita. Hintatietoina ilmoitetaan ainoastaan "Ensimmäinen maksuerä vasta elokuun 21. ja sekin vain 150,-" (Commodore) ja "200,-" (Toshiba) sekä "Senjälkeen kuukausittain tasaerissä".

Myös tässä tapauksessa on kysymyksessä ollut lähinnä erään rahoitusyhtiön luottokorttiluoton markkinoinnista. Mainoksesta ei ilmene, minkätyyppisestä luotosta markkinoinnissa on kysymys.

Luottokorttikauppaan sisältyy useita erityispiirteitä. Kuluttaja, joka hankkii yksittäisen hyödykkeen ostamista varten luottokortin, sitoutuu ainakin ostamansa hyödykkeen maksuajaksi tiettyyn luottokorttiin ja tämä saattaa ohjailla kuluttajan muitakin ostopäätöksiä sekä vaikuttaa kuluttajan vastaisiin toiminta- ja valintamahdollisuuksiin. Tieto siitä, onko kysymys yleisluottokorttiluotosta, on merkityksellinen kuluttajalle, joka haluaa huolellisesti ohjata ostokäyttäytymistään. Myös tieto siitä, kenen kanssa kuluttaja tulee luottosuhteeseen, saattaa olla kuluttajan kannalta tärkeä.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että kuluttajalla on markkinoinnissa, jossa yksittäisiä hyödykkeitä tarjotaan luottokorttiluotolla, perusteltu tarve jo mainonnan perusteella saada tietää, mistä luottokorttijärjestelmästä on kysymys. Siten po. kaltainen markkinointi, jossa ei ilmoiteta, että kysymys on muun kuin myyjän itsensä myöntämästä luottokorttiluotosta, on kuluttajan kannalta sopimatonta.

Tieto hyödykkeen hinnasta on kuluttajan ostopäätöksen kannalta tärkeä. Hintatietoja sisältävässä markkinoinnissa hyödykkeen kokonaishinta on ilmoitettava selvästi ja kuluttajalle helposti ymmärrettävällä tavalla. Markkinointi, jossa hintatietona ilmoitetaan ainoastaan takaisinmaksun kuukausierä, on hintatiedoiltaan olennaisen puutteellinen. Tällaisen markkinoinnin pohjalta ei voida tehdä mitään eri hyödykkeiden hintavertailuja taikka saada kuvaa tarjotun hyödykkeen käteis- ja luottohinnasta tai tarjouksen edullisuudesta.

Markkinointi, jossa yksilöityjä hyödykkeitä tarjotaan ostettavaksi luotolla ja samalla ilmoitetaan luoton takaisinmaksun kuukausierä, on omiaan johtamaan väärinkäsityksiin, ellei samalla anneta riittäviä hyödykkeen hintaa ja luottoa koskevia tietoja. Jotta kuluttaja voisi suorittaa hintavertailua ja harkita tarjotun luoton kannattavuutta, on tarpeen ilmoittaa sekä käteishinta että luottohinta. Kun kysymys on luottokorttiluotosta, on perusteltua, että selkeästi ilmoitetaan, kuinka pitkäksi aikaa kuluttaja tulee sidotuksi. Jotta kuluttaja voisi asianmukaisesti harkita tarjotun luottomuodon edullisuutta ja verrata sitä esim. pankkilainaan, on tarpeen ilmoittaa myös vuotuinen korkokanta.

Edellä mainituilla perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että Hirvox Oy:n po. markkinointi on hintatietojen puutteellisuuden vuoksi ollut kuluttajien kannalta sopimatonta.

Siihen nähden, että Xova Oy, joksi Hirvox Oy:n toiminimi on muutettu, on asetettu konkurssiin eikä ilmoitusten mukaan tule jatkamaan toimintaansa, markkinatuomioistuin katsoo, että on aiheetonta asettaa aiemman kiellon tehosteeksi uutta, korkeampaa uhkasakkoa taikka tehostaa nyt annettavaa kieltoa uhkasakolla.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin harkitsee oikeaksi tuomita Xova Oy:n maksamaan markkinatuomioistuimen 26.2.1981 antamassa päätöksessä Hirvox Oy:lle määrätyn kiellon tehosteeksi asetetun sadantuhannen (100 000) markan uhkasakon.

Edelleen markkinatuomioistuin harkitsee oikeaksi KSL 2 luvun 1 §:n 1 momentin ja 7 §:n 1 momentin nojalla kieltää Xova Oy:tä markkinoimasta kuluttajille yksilöityjä tavaroita ostettavaksi luottokorttiluotolla siten, että luoton takaisinmaksun kuukausierä ilmoitetaan esimerkinomaisesti, ellei samalla kerrota minkä nimisestä luottokorttijärjestelmästä on kysymys sekä mitkä ovat tavaran luottohinta ja käteishinta sekä luoton takaisinmaksun kuukausierien lukumäärä ja vuotuinen korkokanta.

Kieltoja on noudatettava heti.

Vaatimukset laajemmalti hylätään.

Läsnä: Huttunen, puheenjohtaja, Valkonen, varapuheenjohtaja, Wilhelmsson, Aaltonen, Heiniö, Maijala, Mustonen, Ollikainen ja Tammilehto.