11.6.1985

KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUS

KA on vaatinut, että Instrumentarium Oy:tä kuluttajansuojalain (KSL) 2 ja 7 §:n nojalla sakon uhalla kielletään

a) ilmoittamasta piilolinssien hintaa kertomatta samalla ja yhtä näkyvästi piilolinssien sovituksen hintaa ja

b) ilmoittamasta piilolinssien hintaa vain kappalehintana.

Instrumentarium Oy on julkaissut ainakin Helsingin Sanomissa 19., 21. ja 25.9.1984 ja Etelä-Suomen Sanomissa 21.9.1984 mainoksen, jossa tarjotaan piilolinssejä ilmaisulla "alkaen 217 mk/kpl (+linssien sovitus)". Vaihtolinssejä tarjotaan ilmaisulla "vaihtolinssit alkaen 108,50/kpl (+linssien sovitus)". Saman sisältöinen ikkunajuliste on ollut syyskuussa ainakin Instrumentarium Oy:n Aleksanterinkatu 15:ssä sijaitsevassa vähittäismyymälässä Helsingissä.

Mainos aiheutti kuluttajien yhteydenottoja kuluttajaviranomaisiin, koska ilmeni, että koko piilolinssipaketti sovituksineen maksoi ensi kertaa piilolinssit hankkivalle yhteensä vähintään 850 mk, josta sovituksen osuus oli 416 mk. Vaihtolinssipari maksoi vähintään 217 mk, jonka lisäksi tulee sovitusmaksu 208 mk silloin, kun uudet linssit eroavat vanhoista jossakin suhteessa. Vaihdettaessa täysin samanlaisiin linsseihin sovitusmaksua ei peritä. Linssien laadusta riippuen mainitut parien hinnat voivat vielä nousta.

KA totesi mainoksen hintailmoittelun kuluttajia harhaanjohtavaksi ja siis KSL:n 2 luvun 2 §:n vastaiseksi. Koska kyseessä oli laaja mainoskampanja, KA antoi Instrumentarium Oy:lle edellä olevan vaatimuksen mukaisen kieltomääräyksen. Yhtiö vastusti kieltoa määräajassa, joten kielto raukesi.

Kuluttajien on KSL:n esitöiden mukaan (HE 8/77) saatava riittävät tiedot heidän suunnitellessaan ja päättäessään kulutushyödykkeiden hankkimisesta ja käytöstä. Erityisen tärkeänä on pidetty oikeiden hintatietojen antamista kuluttajalle, koska kuluttajan päätöksenteon kannalta juuri hyödykkeen hintatiedot ovat keskeisessä asemassa. Lähtökohtana on pidettävä sitä, että tieto hinnasta olisi kuluttajille riittävän helposti tavoitettavaa ja ymmärrettävää sekä mahdollisuuksien mukaan myös muihin tietoihin vertailukelpoista.

KSL:n 2 luvun 2 §:n mukaan markkinoinnissa ei saa antaa totuudenvastaisia tai harhaanjohtavia tietoja. Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi todetaan tältä osin mm. että "oikeitakin tietoja sisältävä markkinointi voi johtaa harhaan, jos kokonaisuuden kannalta merkittäviä tietoja ei saateta kuluttajien tietoon tai ne esitetään epäselvästi." Tämä 2 §:n säännös edellyttää hintatietojen osalta sitä, että kuluttaja ei mainoksen perusteella saa todellista edullisempaa kuvaa hyödykkeen hinnasta.

Yhtiön mainoksessa korostetaan voimakkaasti yhden piilolinssin hintaa. Mainokseen nopeasti tutustuva kuluttaja, jolla ei ennestään ole välttämättä tietoa piilolinsseistä, saa mielikuvan poikkeuksellisen edullisesta tarjouksesta. Mainoksessa tosin todetaan, että kyseessä on vain kappalehinta, mutta lyhenne "kpl" on muuta hintatietoa pienemmällä. Vaikka kuluttaja havaitsisikin kpl-merkinnän, on silti mahdollista, että kuluttaja mieltää piilolinssit samanlaiseksi yksiköksi kuin silmälasien kehykset ja ilmoitetun hinnan siis piilolinssiparia koskevaksi. Tämä näkemys olisi sikäli hyvin luonnollinen, että yleensä parittain käytettävien tuotteiden hintailmoittelussa aina kerrotaan suoraan parin hinta, esim. käsineet 10 mk. Saattaa tietysti olla henkilöitä, jotka toisen silmän heikon näön tai esimerkiksi kaihin johdosta tarvitsevat piilolinssin vain toiseen silmäänsä, mutta tällaiset tapaukset lienevät harvinaisia. Tästä syystä on pidettävä keinotekoisena ilmoittaa markkinoinnissa piilolinssien hinta vain kappaleittain. Koska linssejä käytännössä hankitaan kaksi kappaletta, on markkinoijan hyvin vaivatonta todeta kahden linssin yhteishinta eli tässä tapauksessa ensilinssien osalta 434 mk ja vaihtolinssien osalta 217 mk.

Yhtiön mainoksessa ei ilmoiteta lainkaan linssien sovituksesta perittävää hintaa, vaan siitä on mainittu ainoastaan viitteellisesti. Ensilinssien sovitus kuitenkin tiettävästi maksaa 416 mk. Sovitus tulee siis maksamaan lähes yhtä paljon kuin piilolinssipari. Kuluttaja ei voi hankkia piilolinssejä ilman sovitusta, vaan sovitusmaksu kuuluu kiinteänä osana piilolinssien hankintaan. Kuluttaja ei pystyne mitenkään ennakoimaan sovituksesta perittävää, lopullisesta hinnasta varsin suuren osan muodostavaa maksua, koska sana "sovitus" johtaa ajatukset melko pieneen toimenpiteeseen. Kyseessä on nimenomaisesti vain piilolinssihankintaan liittyvä erityispiirre, joten piilolinssien sovituksen hinta ei voi olla pääteltävissä esim. silmälasien kaupasta. Ei voida pitää asianmukaisena, että kuluttajan jo alustavasti tehtyä ostopäätöksensä hänelle vasta myymälässä selviää, että hänen piilolinsseihin sijoitettavaksi tarkoittamansa rahasumma yllättäen nelinkertaistuu. Koska sovituksen hinta on kiinteä, ei ole käytännön esteitä sen ilmoittamiselle. Myöskään vaihtolinssien osalta sovituksen hinnan ilmoittaminen ei tuota kohtuuttomia ongelmia elinkeinonharjoittajalle. Jos sovitusta tarvitaan, on sen hinta pienempi kuin linssejä ensi kertaa hankittaessa, koska käyttö- ja hoitotietoutta ei tarvitse antaa. Vaihtolinssien hintaan verrattuna sovitusmaksu on kuitenkin niin huomattava, että on perusteltua ilmoittaa siitä kuluttajalle, joka on vaikkapa ensimmäistä kertaa linssejä uusimassa.

Yhtiön harjoittama piilolinssien markkinointi poikkeaa myös alan yleisestä käytännöstä. Suomen Silmäoptikkojen Liitto r.y. on ilmoittanut, että normaalisti piilolasihinnoittelussa eritellään optikon työn osuus eli sovitus. Liiton kannan mukaan optikon työn osuus on niin merkittävä, että se tulisi selvästi ilmoittaa kuluttajalle. Edelleen liiton kanta on, että kappalehintaa ei voida pitää perusteltuna; piilolasit näet myydään yleensä pareittain. Mielenkiintoista on, että kaikki Instrumentarium Oy:n paikallisliikkeetkään eivät ole pitäneet hakemuksen pohjana olevien mainoksien hintailmoittelutyyliä asianmukaisena, vaan ovat noudattaneet alan vanhaa käytäntöä.

Mainonnan kansainvälisissä perussäännöissä, joita hallituksen esityksen mukaan voidaan pitää eräänä lähtökohtana markkinointia arvioitaessa, on otettu kantaa hintailmoitteluun. Perussääntöjen 4 artiklan 1 kohdassa todetaan näet seuraavasti: "Mainos ei saa sisältää lausumaa tai kuvallista esitystä, joka suoranaisesti tai epäsuorasti, salailevana, moniselitteisenä tai liioittelevana on omiaan johtamaan kuluttajaa harhaan erityisesti seuraavista seikoista:---b) tuotteen arvo ja tosiasiallisesti maksettava kokonaishinta."

Hintailmoittelu on kuluttajan kannalta erityisen keskeinen markkinoinnin osa-alue. Tästä syystä KA on useissa päätöksissään puuttunut nimenomaan hintatietojen puutteellisuuteen ja harhaanjohtavuuteen. Tätä taustaa vasten vaatimus pelkän kappalehinnan ilmoittamisen kieltämisestä ja sovituksen hinnan ilmoittamisesta on johdonmukaista jatkoa aiemmin hintailmoittelulle asetetuille edellytyksille. KA on myös hakenut markkinatuomioistuimen ennakkopäätöksiä hintailmoittelua koskevissa asioissa.

Markkinatuomioistuin on päätöksessään 1981:13 todennut mm., että oli kuluttajan kannalta sopimatonta jättää ilmoittamatta tiedossa ollut peruutus- ja jäännöspaikkojen yksilöity kokonaishinta. Päätöksen pohjana olevassa tapauksessa oli matkojen hinta ilmoitettu siten, että ilmoituksen alareunassa oli todettu hintoihin lisättävän peruutusturva- ja polttoainelisämaksu yhteensä 95 - 295 mk kohteesta riippuen. Kuluttajalla oli siis siinä tapauksessa mahdollisuus muutaman sadan markan tarkkuudella päätellä matkan loppuhinta, mikäli oli varauksen huomannut. Nyt käsiteltävänä oleva tapaus eroaa ennakkopäätöksestä siinä, että piilolinssien sovituksen hintaa ei kerrota missään eikä kerrota myöskään, että kappalehinta olisi kerrottava ensin kahdella, jotta päädyttäisiin tarvittavan parin hintaan.

Markkinatuomioistuimen päätöksessä 1983:4 on myös käsitelty hintailmoittelua. Päätöksen perusteluissa todetaan, että hyödykkeen kokonaishinta on markkinoinnin hintailmoittelussa ilmoitettava selvästi ja kuluttajalle helposti ymmärrettävällä tavalla. Koska silloisessa tapauksessa oli kuitenkin kyseessä vain yksinkertaista laskutoimitusta edellyttävä hintatieto (2 x 37), markkinointia ei siinä tapauksessa pidetty kuluttajien kannalta sopimattomana. Piilolinssien markkinoinnissa ei kuitenkaan ole kysymys tällaisesta yksinkertaisesta hintatiedosta, jonka kuluttaja voisi vaikeudetta ymmärtää.

Edellä olevan perusteella on katsottava, että Instrumentarium Oy on markkinoinut piilolinssejä harhaanjohtavasti ja siis KSL:n 2 luvun 2 §:n vastaisesti ilmoittamalla normaalisti pareittain ostettavista piilolinsseistä vain kappalehinnan ja toisaalta jättämällä kokonaan kertomatta piilolinssihankintaan välttämättömänä osana liittyvän sovituksen hinnan.

INSTRUMENTARIUM OY:N VASTINE

Yhtiö on kiistänyt markkinointinsa olevan harhaanjohtavaa ja vaatinut hakemuksen hylkäämistä.

Mainoksessa on selvästi ilmoitettu, että kysymyksessä on piilolinssien kappalehinta eikä piilolinssiparin hinta. Kuluttaja tuskin mieltää piilolinssejä samanlaiseksi yksiköksi kuin silmälasien kehykset. Paljon todennäköisempää on, että kuluttaja rinnastaa piilolinssit ja silmälasien linssit keskenään. Silmälasien linssejä taas myydään nimenomaan kappalehinnoiteltuina eikä pareittain. Silmälasien linssien hinta on riippuvainen mm. linssin vahvuudesta. Piilolinssien hintoja ei vielä nykyisin yleensä ole sidottu esim. linssien vahvuuteen, mutta on mahdollista, että näin tullaan tekemään seuraavien 3 - 4 vuoden aikana, mikäli piilolinssien myynti kasvaa nykyisellä vauhdilla. Ilmoittamalla piilolinssien kappalehinnan ko. kampanjailmoituksessa yhtiön tarkoitus oli nimenomaan informoida kuluttajaa siitä, että yhtiö oli vuoden aikana alentanut piilolinssin hintaa n. 30 prosentilla.

Piilolinssin kappalehinnan ilmoittaminen on perusteltua sen vuoksi, että kaikki piilolinssien muutos- ja huoltotyöt on myös hinnoiteltu kappale- eikä pariperiaatteella. Optisen alan tukkukaupassa noudatetaan piilolinssien hinnoittelussa kappalehinnoittelua eikä parihinnoittelua.

Kun henkilö ensimmäistä kertaa hankkii itselleen piilolinssit, hänen on ensin käytävä silmälääkärissä tutkituttamassa silmänsä. Ilman silmälääkärin reseptiä ei uudelle asiakkaalle myydä piilolinssejä. Piilolinssien mainonta eroaa siten muusta mainonnasta vaikutuksiltaan.

Piilolinssien ja käsineiden rinnastaminen ei voi olla oikein eikä asianmukaista. Kuluttajalla on nimittäin aina mahdollisuus ostaa vain yksi piilolinssi, jos hän tarvitsee piilolinssin vain toiseen silmäänsä, esim. on kadottanut piilolinssin tai toisen silmän taittovika on muuttunut, taikka jos linssi on likaantunut tai rikkoutunut. Yhtä käsinettä kuluttaja ei sen sijaan voi ostaa mistään, vaikka tarvitsisi ja haluaisi.

KA on hakemuksessaan väittänyt, että yhtiön mainoksessa ei ilmoiteta lainkaan linssien sovituksesta perittävää hintaa, vaan siitä on mainittu ainoastaan viitteellisesti. Kysymyksessä olevassa mainoksessa ei ole tosin mainittu piilolinssien sovituksen hintaa markkamääräisesti. Mainoksesta käy kuitenkin selvästi ja yksiselitteisesti ilmi, että linssien sovituksesta peritään eri korvaus. Edelleen mainoksessa on kerrottu selvästi kuluttajalle, mistä hän voi saada tarvitessaan ja halutessaan lisäinformaatiota.

Yhtiö on KA:lle lähettämässään 3.10.1984 päivätyssä kirjeessään ilmoittanut, että yhtiö tulee vastaisuudessa sekä sanomalehti-ilmoituksissaan että mainosjulisteissaan piilolinssimainosten yhteydessä ilmoittamaan myös linssien sovituksesta perittävät hinnat. Yhtiön uudesta kampanjailmoituksesta ilmenee, että linssien sovitus sisältyy piilolinssiparin kokonaishintaan. Piilolinssien sovitushinnat ovat sitä paitsi olleet muuttumattomat 1.12.1983 alkaen.

KA on hakemuksessaan väittänyt, että yhtiön harjoittama piilolinssien markkinointi poikkeaa myös alan yleisestä käytännöstä. Tältä osin KA on viitannut hakemuksensa liitteenä olevaan Suomen Silmäoptikkojen Liitto r.y:n kirjeeseen.

Kyseinen kirje on nimenomaan hinnoitteluohje eikä mikään piilolinssien mainontaa koskeva ohje. Väite siitä, että yhtiön harjoittama piilolinssien markkinointi poikkeaisi alan yleisestä käytännöstä huonompaan suuntaan, ei pidä lainkaan paikkaansa. Päinvastoin yhtiön mainonta on ollut alan yleiseen käytäntöön verrattuna hyvin selkeää ja asiallista.

Suomen Silmäoptikkojen Liitto r.y. on nimenomaan yksityisoptikkoliikkeiden jäsenetujärjestö, joka edustaa ainoastaan jäsenkuntaansa ja harjoittaa neuvontaa, koulutustoimintaa ym. Instrumentarium Oy taas on maan johtava optisen alan erikoisliike ja on Suomen Optisenalan Tukkukauppiaat r.y:n jäsen, eikä kuulu Silmäoptikkojen Liitto r.y:hyn, joka on sen kilpailijoita edustava järjestö.

KA:n havainto siitä, että yhtiön eräs myymälä on mainoksessaan 21.9.1984 ilmoittanut koko piilolinssipaketin hinnan, on sinänsä oikea. Syynä ei kuitenkaan ole ollut, että hakemuksen pohjana olevan mainoksen hintailmoittelutyyliä olisi pidetty epäasianmukaisena. Tosiasia on nimittäin, että yhtiön piilolinssien markkinoinnista ja mainonnasta koko maassa vastaa asianomainen tuotepäällikkö eikä yksittäinen myymälä ota tai edes voi ottaa kantaa jonkin mainoksen asianmukaisuuteen. Kampanjailmoitusten osalta voidaan vielä todeta, ettei mainontaa suinkaan aina aloiteta samanaikaisesti koko maassa, vaan muilla paikkakunnilla kampanjamainonta saattaa alkaa myöhemmin kuin esim. Helsingissä.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT

Instrumentarium Oy on Helsingin Sanomissa 25.9.1984 julkaistussa mainoksessa markkinoinut piilolinssejä seuraavasti: "Hanki Instrun Pehmolinssit. Erittäin pehmeät ja mukautuvat piilolinssit, joita on entistä mukavampi pitää. Alkaen 217,-/kpl (+ linssien sovitus). Vaihtolinssit alkaen 108,50/kpl (+ linssien sovitus)."

Asiassa esitetyn selvityksen mukaan ilmoituksessa mainitun uuden piilolinssiparin hinta on itse linssien osalta vähintään 434 markkaa. Kuluttajan on piilolinssejä ostaessaan säännönmukaisesti sovitettava niitä myymälässä. Linssiparin sovituksesta kuluttaja joutuu erikseen maksamaan 416 markkaa. Yhtiön markkinoimien piilolinssien hankkiminen maksaa siten tavallisesti kuluttajalle vähintään 850 markkaa.

Kulutushyödykkeen kokonaishinta on kuluttajan ostopäätöksen kannalta tärkeä. Markkinatuomioistuin on ratkaisussaan 1983:4 lausunut mm., että hyödykkeen kokonaishinta on markkinoinnin hintailmoittelussa ilmoitettava selvästi ja kuluttajalle helposti ymmärrettävällä tavalla.

Mainoksia luetaan yleensä pintapuolisesti. Yhtiön mainoksessa on esitetty suurikokoisina hinnat 217 ja 108,50 markkaa. Mainoksessa puhutaan linsseistä monikkomuodossa: "pehmolinssit", "vaihtolinssit" ja "linssien sovitus". Käytännössä piilolinssejä hankitaan kaksi kappaletta. Jos tällaisia tuotteita kuitenkin markkinoidaan yksittäin, tästä on markkinoinnissa kerrottava riittävän selkeästi.

Sana "sovitus" voidaan ymmärtää erilaisia toimenpiteitä tarkoittavaksi. Esillä olevassa yhteydessä sana "sovitus" ei osoita, mitä toimenpiteitä ilmaisulla tässä yhteydessä tarkoitetaan. Kuluttaja, jolla ei ennestään ole piilolinssejä, ei yleensä tunne linssien sovituksen hinnan suuruusluokkaa.

Markkinatuomioistuin katsoo, että piilolinssien hintailmoittelussa, jossa ei selkeästi ilmoiteta kokonaishintaa, jonka kuluttaja tavallisesti joutuu linsseistä maksamaan, on eri osahinnat ilmoitettava toistensa yhteydessä yhtä näkyvästi.

Kun tavallinen kokonaishinta, jonka kuluttaja joutuu linssit hankkiessaan maksamaan, on edellä mainitut 850 markkaa, yhtiön ilmoittamat hintatiedot 217 ja 108,50 markkaa ovat olleet omiaan antamaan harhaanjohtavan kuvan linssien todellisista hankintakustannuksista.

MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU

Markkinatuomioistuin harkitsee KSL:n 2 luvun 2 ja 7 §:n nojalla oikeaksi sadantuhannen (100 000) markan sakon uhalla kieltää Instrumentarium Oy:tä piilolinssien mainonnassa ilmoittamasta piilolinssien hintaa osahintoina, ellei mainoksesta selvästi käy ilmi, mitkä ovat tarjottavien linssien hankkimisesta kuluttajalle aiheutuvat kaikki kustannukset sovituksesta perittävä maksu mukaan luettuna.

Kieltoa on noudatettava heti.

Läsnä: Huttunen, puheenjohtaja, Valkonen, varapuheenjohtaja, Tala, Aaltonen, Henriksson, Laurila, Mustonen, Ollikainen ja Tammilehto.