MT:1981:20
- Asiasanat
- Takuu, tae, Korjaus- ja huoltosopimus
- Tapausvuosi
- 1981
- Antopäivä
KA vastaan Oy Lohja Ab (yhtiö). 15.10.1981.-Sanan "takuu" tai asiallisesti samaa merkitsevän sanan "tae" käyttäminen maksullisesta korjaus- ja huoltosopimuksesta oli KSL:ssa tarkoitetun takuu käsitteen vastaista ja saattoi antaa kuluttajalle harhaanjohtavan kuvan sopimuksen oikeudellisesta luonteesta ja merkityksestä. Markkinointi oli kuluttajien kannalta sopimatonta.
KSL_2_luvun_1_§
KULUTTAJAASIAMIEHEN VAATIMUS
KA on vaatinut, että yhtiötä kuluttajansuojalain (KSL) 2 luvun 1 §:n 1 mom:n nojalla sakon uhalla kielletään markkinoimasta kuluttajille takuuna televisioiden tai muiden elektroniikkalaitteiden normaalin takuuajan päätyttyä määräajan voimassa olevaa vastikkeellista korjaus ja huoltosopimusta, tai antamasta markkinoinnissaan muulla tavoin mainitusta sopimuksesta sellaista kuvaa, että kysymyksessä on KSL:n tarkoittama korjaussitoumus.
Yhtiö käynnisti tammikuussa 1981 valmistamiensa väritelevisioiden MoniVuosiTakuu eli MVTkampanjan sanoma ja aikakauslehdissä sekä televisiossa. Yhtiö on toimittanut kampanjaansa koskevaa markkinointiaineistoa myös jälleenmyyjilleen liikepaikka ja näyteikkunamarkkinointia sekä lehtimainontaa varten.
Yhtiön Helsingin Sanomissa sunnuntaina 25.1.1981 julkaisemaa kokosivun ilmoitusta hallitsee kampanjan teema MoniVuosiTakuu MVT. Ilmoituksessa selvitetään, että MoniVuosiTakuu sopimus voidaan lunastaa uuden Finlux väritelevision ostohetkellä. Sopimus voidaan niin ikään lunastaa jälkikäteen niihin vuonna 1980 ostettuihin väritelevisioihin, joille kaupantekohetkellä annettu puolen vuoden kojeistotakuu on lunastushetkellä vielä voimassa.
MVT-sopimus tulee sovellettavaksi televisioille annettavan, elektroniikka-alan yleisten takuuehtojen mukaisen puolen vuoden kojeistotakuuajan ja vuoden kuvaputkitakuuajan päätyttyä. MVT-sopimuksen voimassaolovaihtoehdot ovat: 1. kojeiston lisätakuuaika 1,5 vuotta ja kuvaputken yksi vuosi, jolloin kuluttajan lunastaman sopimuksen voimassaoloaika päättyy kahden vuoden kuluttua television ostosta sekä 2. kojeiston lisätakuuaika 2,5 vuotta ja kuvaputken kaksi vuotta, jolloin sopimuksen voimassaolo päättyy kolmen vuoden kuluttua kaupanteosta.
Sopimusten lunastushinnat ovat 195 markkaa ja 290 markkaa.
KSL:n 5 lukuun sisältyy kulutustavaroille annettavia takuita koskevia pakottavia säännöksiä. Luvun säännökset ovat muuttaneet kulutushyödykkeille annettaville takuille asetettavia vaatimuksia aiemmin varsin kirjavaan takuukäytäntöön nähden.
KSL 5 luvun 3 §:ssä ovat kulutushyödykkeille annettavia korjaustakuita koskevat perussäännökset. Niissä edellytetään kulutushyödykkeen korjaustakuulta mm. että takuun alaisen virheen korjaaminen tapahtuu takuun antajan kustannuksella. Vain silloin kun takuun antaja on etukäteen sitoutunut kustannuksellaan vastaamaan tavarassa ilmenevien virheiden korjaamisesta, hän voi ensisijaisesti vedota korjausoikeuteensa, joutuen vasta korjauksen jäätyä suorittamatta tai epäonnistuttua alistumaan ostajan muihin vaatimuksiin, esim. tavaran korjaamiseen muualla, hinnanalennukseen tai kaupan purkuun.
Laissa puhutaan kirjallisesta sitoumuksesta. Lainsäätäjä ei ole 5 luvun säännösten yhteydessä pitänyt keskeisenä myyjäosapuolen korjaussitoumukselleen antamaa nimeä. Olennaista on, että korjaussitoumuksen antaja voi virhetilanteissa vedota antamaansa takuuseen ensisijaisesti vain, mikäli sitoumus täyttää 5 luvun 3 §:n asettamat edellytykset riippumatta siitä, onko sitoumus nimetty takuuksi vai ei. Sitoumusta, joka ei täytä mainitun säännöksen sisältämiä vaatimuksia, ei puolestaan voi nimittää takuuksi syyllistymättä KSL:n markkinointiluvussa tarkoitettuun sopimattomaan menettelyyn.
KSL 5 luvun 3 §:n mukaiseen korjaussitoumukseen ei voida sisällyttää ostajan suoritettavaksi jäävää omavastuuta, sillä sen perusteella kuluttaja joutuisi ainakin osittain vastaamaan niistä kustannuksista, jotka johtuvat siitä, ettei tavara olekaan myyjän sitoumuksessa luvatun kaltainen.
Vastikkeellista MVT-sopimusta ei voi pitää edes omavastuun sisältävänä takuuna, vielä vähemmän KSL:n 5 luvun mukaisena takuuna. MVT-sopimuksen lunastaessaan kuluttaja tekee vastikkeellisen, ostamaansa televisiota koskevan määräaikaisen, takuuajan päätyttyä voimaan tulevan korjaus- ja huoltosopimuksen, jonka voimassaoloaika määräytyy siitä maksetun hinnan mukaan.
Kuluttajan sopimuksesta osittain puolta vuotta, osittain vuotta ennen sen voimaan tuloa maksama hinta on kiinteä eikä se ole yhteydessä televisiossa mahdollisesti sopimuksen voimassaoloaikana ilmenevien virheiden laajuuteen. MVT-sopimus ei ole yhtiön virhevastuutaan laajentaakseen kuluttajille tarjoama takuun muotoinen lisäetu, vaan heille tarjottu eri hinnasta lunastettava korjaus- ja huoltojärjestely, joka ei voi tavaran virhetilanteessa syrjäyttää myyjän KSL:n 5 luvun mukaista virhevastuuta. Vastikkeellisten huolto- ja korjaussopimusten myymiseen kestokulutushyödykkeiden kaupan yhteydessä KSL ei sinänsä aseta esteitä.
Sanan takuu käyttöä markkinoinnissa tulee arvioida sekä KSL:n 5 luvun että markkinointia koskevan 2 luvun säännösten nojalla. Hallituksen esityksessä kuluttajansuojalainsäädännöksi (8/ 1977 s. 26) lausutaan 2 luvun säännöskohtaisissa perusteluissa mm.: "Lisäksi voidaan kieltää sanan takuu käyttö ilman, että kuluttajalle annetaan lisäetuja sekä hyödykkeen mainostaminen siten, ettei tiedottamisen mainosluonne käy ilmi". Hallituksen esityksen 5 lukua koskevassa osassa (s. 44) viitataan niin ikään mahdollisuuteen puuttua KSL:n vastaisen takuun markkinointiin 2 luvun säännösten nojalla.
KA:n ja elinkeinoelämän välillä käydyissä takuuehtoneuvotteluissa on useilla aloilla saatu aikaan KSL:n 5 luvun vaatimukset täyttäviä toimiviksi osoittautuneita takuujärjestelmiä. Neuvottelutuloksilla on ollut selkeyttävä vaikutus myös sanan takuu käyttämiseen sopimusten yhteydessä. Kuluttajien oikeusturvan kannalta on tärkeää, että takuu käsite rajataan korjaussitoumusten osalta koskemaan vain 5 luvun asettamat vaatimukset täyttäviä sitoumuksia.
Yhtiön markkinointivastuu MVT-sopimus kampanjassa ulottuu myös yhtiön jälleenmyyjien näiden liikepaikoissa tai lehti-ilmoittelun muodossa harjoittamaan markkinointiin, sikäli kuin tämä tapahtuu yhtiön toimittaman materiaalin ja sen käytöstä annettujen ohjeiden tai taloudellisen tuen avulla.
Yhtiö sitoutui KA:n vaatimuksesta 10.2.1981 luopumaan MVT-sopimuksen markkinoimisesta takuuna. Tämän jälkeen yhtiön jälleenmyyjien havaittiin kuitenkin jatkavan sitoumuksen vastaista markkinointia. KA:n kehotuksesta yhtiö antoi 10.3.1981 kirjallisen selvityksen, jossa se ilmoitti, ettei se käsityksensä mukaan ollut käyttänyt sanaa takuu markkinoinnissaan KSL:n vastaisella tavalla.
OY LOHJA AB:N VASTINE
Yhtiö on kiistänyt käyttäneensä markkinoinnissaan KSL:n vastaista menettelyä ja vaatinut hakemuksen hylkäämistä.
KA:n kieltohakemus koskee sanan takuu käyttöä sellaisen vastikkeellisen sopimuksen yhteydessä, joka koskee varsinaisen takuuajan jälkeistä aikaa. Sen enempää KSL kuin käytäntökään ei osoita, että sanaa takuu saisi käyttää vain siinä yhteydessä kuin KA esittää. KA:n vaatimus ei perustu lakiin. Asiaan liittyvällä laajentavalla tulkinnalla ei ole lain tukea.
Esillä olevassa asiassa lausunnon antaminen markkinatuomioistuimen taholta on tarpeetonta, koska yhtiö on - riippumatta asian oikeudellisesta luonteesta - sitoumuksessaan 10.2.1981 ilmoittanut KA:lle luopuvansa sanan takuu käytöstä käsiteltävänä olevassa yhteydessä. Tämän ilmoituksen yhtiö on toistanut jälkeenkin päin KA:n huomauttaessa siitä, että yhtiö ei olisi riittävän nopeasti pystynyt vaikuttamaan siihen myymäläkohtaiseen markkinointiin, mitä itsenäiset alan kauppiaat ovat harjoittaneet. Yhtiö ei ole sitoumuksen jälkeen toimittanut jälleenmyyjille tai muille materiaalia, joka olisi ollut ristiriidassa sitoumuksen ehtojen kanssa. Organisaation hajanaisuudesta ja laajuudesta johtuen sitoumuksen toimeenpano jälleenmyyjille saakka kesti tosin noin kaksi viikkoa.
Sitoumuksen antamisen yhteydessä yhtiö selvitti KA:lle käsityksensä menettelynsä KSL:n mukaisuudesta ja samassa yhteydessä ilmoitti korvaavansa sanan takuu sanalla tae. Myös sanan tae käytöstä on nyttemmin luovuttu. Sana takuu ei esiinny enää missään muodossa käsiteltävänä olevan vastikkeellisen huoltoja korjaussopimuksen markkinoinnissa.
MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISUN PERUSTELUT
Oy Lohja Ab on vuoden 1981 alkupuolella markkinoinut valmistamiensa väritelevisioiden korjaus- ja huoltosopimusta kuluttajille nimellä MoniVuosiTakuu (MVT). Sopimuksesta on sen kestoajasta riippuen peritty 195 tai 290 markan määräinen erillinen maksu. Yhtiön ilmoituksen mukaan sopimuksen nimeksi on sittemmin muutettu MoniVuosiTae (MVT).
KSL 5 luvun 3 §:n nojalla myyjä voi kulutustavarakaupassa antaa lisäetuna korjaussitoumuksen ja samalla myös pidättää itsellään oikeuden myydyn virheellisen tavaran korjaamiseen. Tällaisesta korjaussitoumuksesta käytetään yleisesti nimitystä "takuu".
KSL 5 luvun 3 §:n sääntelemä sitoumus edellyttää, että virhe korjataan myyjän kustannuksella. Saman luvun 5 §:ssä käytetyn käsitteen "takuu" on katsottava sisältävän, että myyjä on sitoutunut vastaamaan tavaran laadusta. Sanan "takuu" tai asiallisesti samaa merkitsevän sanan "tae" käyttäminen nyt puheena olevan kaltaisesta maksullisesta korjaus- ja huoltosopimuksesta on KSL:n "takuu" käsitteen vastaista ja voi antaa kuluttajalle harhaanjohtavan kuvan sopimuksen oikeudellisesta luonteesta ja merkityksestä. Näillä perusteilla markkinatuomioistuin katsoo, että yhtiö on käyttäessään sopimuksestaan sanaa "takuu" ja "tae" menetellyt kuluttajien kannalta sopimattomasti.
MARKKINATUOMIOISTUIMEN RATKAISU
Markkinatuomioistuin harkitsee oikeaksi KSL 2 luvun 1 §:n 1 mom:n ja 7 §:n nojalla 100 000 markan sakon uhalla kieltää Oy Lohja Ab:tä markkinoimasta kuluttajille "takuuna" televisioiden tai muiden elektroniikkalaitteiden tavanmukaisen takuuajan päätyttyä voimassa olevaa määräaikaista maksullista korjausja huoltosopimusta taikka muulla tavoin antamasta markkinoinnissaan sopimuksesta kuvaa, että kysymyksessä on KSL:n tarkoittama korjaussitoumus.
Kieltoa on noudatettava heti.
Läsnä: Huttunen, puheenjohtaja, Valkonen, varapuheenjohtaja, Wilhelmsson, Aaltonen, Henriksson, Mustonen, Oksanen, Ollikainen ja Tammilehto.