19.10.2012

A:n kanne Espoon käräjäoikeudessa

A kertoi V Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että hän oli työskennellyt V Oy:n palveluksessa 1.8.1999 lukien 9.6.1999 tehdyn, toistaiseksi voimassa olevan kirjallisen työsopimuksen perusteella. Työsopimuksen mukaan hänen palkkauksensa muodostui työsuhteen ensimmäisen neljän kuukauden jälkeen peruspalkasta sekä tehtyyn tulokseen perustuvasta provisiosta.

A vaati, että V Oy velvoitetaan maksamaan hänelle työsopimukseen perustuvia myyntiprovisioita ajalta 1.4.2001 - 31.12.2004 yhteensä 54 500 euroa sekä näihin saataviin liittyviä lomakorvauksia 5 450 euroa, molemmat määrät korkoineen.

V Oy:n vastaus

V Oy vaati, että kanne hylätään. Perusteinaan yhtiö lausui, että A:n kanssa oli suullisesti sovittu, että provisioiden maksamisesta luovuttiin ja A:lle maksettiin niiden sijasta alun perin sovittua korkeampaa peruspalkkaa.

Käräjäoikeuden tuomio 1.6.2009

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A:n palkkausta olisi V Oy:n väittämällä tavalla muutettu. Käräjäoikeus velvoitti yhtiön suorittamaan A:lle tämän vaatimat myyntiprovisiot ja lomakorvaukset korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Arto Järvinen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 5.11.2010

V Oy valitti hovioikeuteen ja vaati A:n vaatimusten hylkäämistä, koska A:n työsopimusta oli muutettu suullisesti siten, että työsopimuksen mukainen provisiojärjestelmä oli korvattu peruspalkan korotuksilla.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli riitaista se, oliko A:n työsopimuksen mukainen provisio työnantajan väittämin tavoin suullisesti tai hiljaisesti sopimalla korvattu peruspalkan korotuksilla.

Asiassa vastaanottamansa todistelun perusteella hovioikeus lausui, että A:lle ei ollut koskaan maksettu työsopimuksen mukaisia provisioita. Yhtiön muillekaan työntekijöille ei ollut provisioita maksettu, eikä yhtiössä ollut ollut edes järjestelmää niiden määrän laskemiseksi. A ei ollut omankaan ilmoituksensa mukaan vaatinut provisioita yli kolmeen vuoteen ennen joulua 2004. A:n ja V Oy:n välillä oli ainakin vuoden 2001 alkuun mennessä hiljaisesti sovittu palkkausehdon muuttamisesta siten, että peruspalkkaa korotettiin ja kirjallisen työsopimuksen provisiota koskevaa ehtoa ei noudatettu.

Muun muassa näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että A:lla ei ollut oikeutta saada vaatimaansa provisiopalkkaa eikä siihen perustuvaa lomakorvausta.

Hovioikeus hylkäsi A:n provisiopalkkaa ja lomakorvausta koskevat vaatimukset.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Söderström, Reima Jussila ja Mikko Sihvola.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on kanteessaan vaatinut, että V Oy velvoitetaan suorittamaan hänelle kirjallisen työsopimuksen mukaisesti provisiopalkkaa ja lomakorvausta. Yhtiö on vastustanut vaatimuksia sillä perusteella, että työsopimuksen mukaista palkkausehtoa oli myöhemmin muutettu suullisella sopimuksella. Käräjäoikeuden hyväksyttyä A:n mainitut palkkavaatimukset hovioikeus on ne hylännyt katsoen, että osapuolet olivat työsuhteen aikana hiljaisesti sopineet palkkausehdon muuttamisesta.

2. A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt ensisijaisesti, että hovioikeus oli menetellyt virheellisesti. Hovioikeus ei olisi saanut perustaa ratkaisuaan asiassa siihen, että A:n palkkausta oli muutettu sopimalla hiljaisesti palkkausehdon muuttamisesta, koska V Oy ei ollut vedonnut asiassa hiljaiseen sopimiseen.

Väittämistaakkaa koskevasta sääntelystä

3. Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentin mukaan asiassa, jossa sovinto on sallittu, tuomiota ei saa perustaa seikkaan, johon asianosainen ei ole vaatimuksensa tai vastustamisensa tueksi vedonnut. Niin kuin esimerkiksi ratkaisussa KKO 2006:54 (kohta 2) on lausuttu, seikalla tarkoitetaan lainkohdassa oikeusseuraamuksen kannalta välittömästi ratkaisuun vaikuttavaa tosiasiaa eli niin sanottua oikeustosiseikkaa. Seikkaan vetoamisella taas tarkoitetaan sitä, että asianosainen tuo sen esiin nimenomaan tarkoituksin saada seikka ratkaisun perusteeksi. Jos tällaiseen seikkaan ei vedota, tuomioistuin ei voi perustaa tuomiotaan siihen siinäkään tapauksessa, että seikka muutoin tulisi asiassa esille tai olisi tuomioistuimen tiedossa. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentissa säädetään puolestaan siitä, mihin seikkoihin valittaja saa hovioikeudessa vedota.

Korkeimman oikeuden kannanotto

4. Vastatessaan kanteeseen V Oy on ensin kiistänyt mainitut kanteessa esitetyt vaatimukset sillä perusteella, että A:n ja yhtiön välillä oli sovittu siitä, että vaaditut provisiot korvataan peruspalkkaan tehtävin korotuksin. A:n kiistettyä työsopimuksensa väitetynlaisen muuttamisen yhtiö on tarkentanut kiistämisperustettaan toteamalla, että kirjallisen työsopimuksen muuttamisesta oli sovittu A:n ja yhtiön edustajan välillä suullisesti. Osoituksena tästä oli yhtiön mukaan muun ohella se, ettei A ollut vaatinut kysymyksessä olevia saatavia työsuhteensa aikana vaan vasta sen päättymisen jälkeen.

5. Korkein oikeus toteaa, että suullisen sopimuksen syntyolosuhteet ja ilmenemistapa ovat olennaisesti erilaiset kuin niin sanotun hiljaisen sopimuksen. Suullinen sopimus syntyy, kun sopijapuolet suullisilla lausumillaan ilmaisevat tahtonsa solmia tietyn sisältöinen sopimus tai muuttaa sitä. Hiljaisen sopimuksen syntyminen ei perustu osapuolten nimenomaisiin tahdonilmaisuihin, vaan sopimuksen olemassaolo tai sopimuksen mukaisesta oikeudesta luopuminen päätellään muista heidän toimistaan, kuten tietyn asiantilan pitkäaikaisesta hyväksymisestä tai osapuolten yhteistoiminnassaan vakiintuneesti noudattamasta menettelystä. Suullinen sopimus perustuu siten erilaiseen tosiseikastoon kuin hiljainen sopimus.

6. Edellä selostetusta oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 3 §:n 2 momentista seuraa, että asianosaiset määräävät riidan kohteen. Ne seikat, joihin tuomioistuin perustaa ratkaisunsa, eivät saa poiketa niistä seikoista, joihin asianosaiset ovat vaatimustensa tueksi vedonneet. Yhtiön perustettua kiistämisensä asiassa siihen, että A:n työsopimusta oli asiasta nimenomaisesti sopien muutettu, riidan kohteena ei ole ollut se seikka, oliko A hiljaisesti hyväksynyt palkkauksensa muuttamisen. Tähän arviointiin ei vaikuta se, että yhtiö on osoituksena väittämästään suullisesta sopimuksesta vedonnut A:n passiiviseen menettelyyn provisiovaatimustensa esittämisessä. A on siten voinut puolustautua sopimuksen muuttamista koskevaa väitettä vastaan yksinomaan pyrkimällä osoittamaan sen, ettei palkkauksen muuttamisesta ollut V Oy:n väittämällä tavalla nimenomaisesti sovittu.

7. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeus on menetellyt virheellisesti perustaessaan ratkaisunsa asiassa hiljaiseen sopimiseen. Hovioikeudessa tapahtunut oikeudenkäyntivirhe on vaikuttanut asian lopputulokseen.

8. Siihen nähden, että asiassa on hovioikeudessa otettu vastaan suullista todistelua, eikä hovioikeus ole lausunut kaikista asiassa esitetyistä perusteista, asian käsittelyä on jatkettava hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväksi ja huomioon ottaen vaatimusten tueksi asiassa esitetyt perusteet ratkaista se uudelleen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Samuli Sillanpää.