14.5.2009

Kanne ja vastaukset Iisalmen käräjäoikeudessa

Valtioon kohdistamassaan kanteessa A ja B vaativat vahvistettavaksi, että X:n kaupungin hätäkeskuksen toimintojen siirtäminen osaksi valtion hätäkeskuslaitosta hätäkeskuslain (157/2000) ja sisäasiainministeriön päätöksen perusteella oli ollut työsopimuslain 1 luvun 10 §:n vastaista ottaen tulkintaohjeena huomioon Euroopan yhteisön direktiivin 2001/23/EY (liikkeenluovutusdirektiivi) 1 artiklan tarkoittama liikkeen luovutus ja että hätäkeskuslaitos oli menetellyt työsopimuslain 1 luvun 10 §:n vastaisesti ottaen tulkintaohjeena huomioon sanotun direktiivin 3 artiklan 1 kohdan, kun se ei ollut ottanut A:ta ja B:tä palvelukseensa 1.12.2003 alkaen. Lisäksi A ja B vaativat, että hätäkeskuslaitos velvoitetaan suorittamaan irtisanomisajan palkkana A:lle 12 905 euroa ja B:lle 12 358 euroa sekä korvaukseksi työsuhteen laittomasta päättämisestä työsopimuslain 12 luvun 2 §:n nojalla A:lle 43 016 euroa ja B:lle 41 194 euroa, kaikki määrät korkoineen.

Kanteessaan A ja B katsoivat, että hätäkeskustoimintojen siirtäminen kaupungilta valtion hätäkeskuslaitokselle täytti liikkeenluovutussääntelyn tarkoittaman liikkeen luovutuksen tunnusmerkit. Valtion hätäkeskuslaitoksen Pohjois-Savon hätäkeskuksen toiminta oli käynnistynyt välittömästi sen jälkeen, kun kaupungin hätäkeskuksen toiminta oli päättynyt. Kaupungin hätäkeskus oli harjoittanut taloudellista toimintaa ja muodostanut toiminnallisen kokonaisuuden. Kaupungin hätäkeskuksen identiteetti oli siirron yhteydessä säilynyt huolimatta siitä, että palvelun järjestäjä oli vaihtunut. Hätäkeskuksen toiminta oli siirron jälkeen jatkunut samankaltaisena. Luovutuksen yhteydessä kaupungilta ei tosin ollut siirtynyt ainakaan merkittävästi aineellista omaisuutta hätäkeskuslaitokselle, mutta henkilöstöllä oli ollut keskeinen merkitys hätäkeskuksen toiminnassa. Hätäkeskuksen toiminnassa ei ollut ollut kysymys julkisen vallan käyttämisestä eikä siis hallinnollisesta toiminnasta. Kysymys ei ollut hallinnollisten tehtävien siirtämisestä hallintoviranomaiselta toiselle. A:n ja B:n työoikeudellinen asema tuli määräytyä liikkeenluovutusdirektiivin ja työsopimuslain mukaisesti siten, että heidän työsuhteensa ja niistä johtuvat työnantajavelvoitteet olivat siirtyneet hätäkeskuslaitokselle.

Valtio vastusti kannetta ja vaati sen tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä. Hätäkeskuslaitoksen virkojen täyttäminen oli tapahtunut virkamieslainsäädännön ja hätäkeskuslain nojalla ja niiden mukaisesti. Julkisten palvelussuhteiden täyttämistä koskevat asiat eivät kuuluneet yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

Liikkeen luovutusta koskevan sääntelyn soveltamisedellytykset eivät täyttyneet miltään osin. Hätäkeskuslain tarkoituksena oli ollut järjestää kokonaan uudelleen pelastus-, poliisi- sekä sosiaali- ja terveystoimen hätäkeskustoiminta. Valtiolliset hätäkeskukset aloittivat toimintansa uusina viranomaisina ilman, että minkään aikaisemman viranomaisen toiminta olisi siirtynyt niille sellaisenaan tai säilyttänyt siirrossa identiteettinsä. Hätäkeskusten lakisääteisiksi tehtäviksi määrättiin pelastus-, poliisi- sekä sosiaali- ja terveystoimen toimialaan kuuluvien ilmoitusten vastaanottaminen, hälytyspäätöksen tekeminen ja asianomaisen yksikön hälyttäminen paikalle. Hätäkeskukset toimivat näitä lakisääteisiä tehtäviä suorittaessaan oman tilannearvionsa perusteella ja oli luonnollista, että tilannearvioinnin suorittaminen tapahtui virkavastuulla. Hälytyspäätöksen tekemistä oli pidettävä julkisen vallan käyttämisenä. Hätäkeskuslaitoksen perustamisessa oli ollut kysymys julkishallintoon liittyvien tehtävien uudelleenorganisoinnista. Hätäkeskustoimintaa ei ollut harjoitettu sen paremmin aikaisemman lainsäädännön nojalla kuin hätäkeskuslainkaan perusteella taloudellisena toimintana. A ja B eivät olleet milloinkaan olleet työsopimussuhteessa hätäkeskuslaitokseen eikä heillä siten ollut oikeutta irtisanomisajan palkkaan tai kanteessa vaadittuihin korvauksiin työsuhteen laittomasta päättämisestä.

Käräjäoikeuden tuomio 8.12.2006

Käräjäoikeus totesi, että kanteen perusteena oli työsopimuslaki ja että kanteessa oli kysymys liikkeenluovutussäännösten soveltamisesta kantajien työsopimussuhteisiin. Valtion väittämää estettä kanteen tutkimiselle ei siten ollut.

Hätäkeskuslaitoksen perustamiseen ei ollut liittynyt mitään yksityisoikeudellisia sopimuksia tai järjestelyjä, vaan kaikista hätäkeskuslaitoksen perustamiseen liittyneistä toimista oli säädetty lailla. Se, että julkisyhteisön toiminnan uudelleenjärjestely oli tapahtunut lainsäädännöllä, ei sinänsä estänyt liikkeenluovutusta koskevan sääntelyn soveltamista asiaan.

Hätäkeskuslaitosta perustettaessa kunnallisten hätäkeskusten ylläpitämiseen suunnatut taloudelliset resurssit oli siirretty lähes sellaisenaan sisäasiainministeriölle ja sen alaisen pelastusosaston käyttöön ja kuntien valtionosuuksia oli samalla vähennetty. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan viranomaisavustuksiin perustuva taloudellinen toiminta samoin kuin voittoa tavoittelematon toiminta saattoi olla liikkeen luovutuksen kohteena. Julkisin varoin harjoitettu kaupungin hätäkeskuksen toiminta oli ollut luonteeltaan taloudellista toimintaa samoin kuin oli myös hätäkeskuslaitoksen toiminta. Valtion budjettivaroilla harjoitettiin monia hallinnollisia toimintoja, jotka taloudellisen toiminnan luonteestaan huolimatta eivät olleet yritystoimintaa eivätkä kuuluneet liikkeenluovutussäännösten piiriin.

Käräjäoikeus katsoi, että kaupungin hätäkeskustoiminnan identiteetti oli luovutuksen jälkeenkin säilynyt ennallaan, koska toiminta oli ytimeltään jatkunut samanlaisena. Hätäkeskuslaitoksen toiminta oli käynnistynyt välittömästi kaupungin hätäkeskuksen toiminnan lakattua. Hätäkeskuslaitokselle ei ollut siirtynyt sen perustamisen yhteydessä mitään aikaisemmin harjoitettuun toimintaan liittynyttä kiinteää tai irtainta omaisuutta eikä hätäkeskuksella ollut omaa asiakaskuntaa. Hätäkeskuslaitos oli ottanut palvelukseensa sekä lukumääräisesti että pätevyydeltään olennaisen osan kunnallisten hätäkeskusten henkilökunnasta.

Johtopäätöksenään käräjäoikeus lausui, että liikkeen luovutuksen osakriteereistä täyttyivät toiminnan samankaltaisuutta ja keskeytymättömyyttä, henkilöstön siirtymistä ja osaksi myös taloudellista toimintaa koskevat kriteerit. Omaisuuden siirtymistä koskevalla kriteerillä ei toiminnan luonne huomioon ottaen ollut ratkaisevaa merkitystä asian arvioinnissa. Osakriteereitä ei kuitenkaan voitu arvioida erillisinä, vaan liikkeen luovutusta koskevien kriteerien täyttymistä oli arvioitava kokonaisuutena. Ennen muuta oli otettava huomioon toiminnan luonne.

Käräjäoikeus totesi, että hätäkeskuksen toiminta hätätilannetta koskevan tilannearvioinnin tekemisessä sekä poliisin esitutkintatoiminnan käynnistämiseen suoraan vaikuttavassa kiireellisyysluokan määrittelyssä oli viranomaisen toimesta tapahtuvaa julkisen vallan käyttämistä. Toimintaorganisaatio oli moniportainen käsittäen keskushallinnon ja paikallishallinnon. Toiminta oli luonteeltaan selkeästi hallinnollista. Hätäkeskuslaitoksen perustamisessa oli ollut kysymys toiminnan valtakunnallisesta uudelleenorganisoinnista. Se oli koskenut hallinnollisia toimintoja, joissa käytetään julkista valtaa. Kysymyksessä oli ollut hallinnollisten tehtävien siirtäminen julkisyhteisöltä toiselle. Toiminnassa liiketaloudellisen toiminnan harjoittamista oli pidettävä luonteeltaan toisarvoisena. Liikkeen luovutuksen tunnusmerkit eivät siten asiassa olleet täyttyneet.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet laamanni Erkki Kuvaja, käräjätuomari Heikki Pulkka ja notaari Janne Puustinen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 2.10.2007

A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Maija Liisa Kilpeläinen, Jukka Soininen ja Tuija Silvento. Esittelijä Tanja Makkonen.

Perustelut

Tapahtumatiedot ja kysymyksenasettelu

1. A ja B olivat 1.10.1979 lukien toimineet X:n kaupunkiin palo- ja pelastustoimesta annetun lain (559/1975) ja sittemmin pelastustoimilain (561/1999) nojalla sijoitetun kunnallisen hätäkeskuksen päivystäjinä. He olivat olleet työsopimuslaissa (320/1970 ja 55/2001) tarkoitetussa työsuhteessa kaupunkiin.

2. Pelastustoimilaki, jonka mukaan valtioneuvoston määräämiin hälytysalueisiin kuuluneiden kuntien oli perustettava ja ylläpidettävä pelastus- ja sosiaali- ja terveystoimen hätäkeskusta, on kumottu 1.1.2001 voimaan tulleella hätäkeskuslailla (157/2000). Viimeksi mainitulla lailla on järjestetty uudelleen pelastus-, poliisi- sekä sosiaali- ja terveystoimen hätäkeskustoiminta ja korvattu erilliset pelastustoimilain mukaiset kuntien ylläpitämät hätäkeskukset ja poliisihallintoon kuuluneet poliisin hätäkeskukset yhteisillä valtion ylläpitämillä hätäkeskuksilla. Järjestelyt on toteutettu kaikilta osin hätäkeskuslailla eikä niihin ole liittynyt yksityisoikeudellisia sopimuksia.

3. Hätäkeskuslain 13 §:n 1 momentin mukaan hätäkeskusten virat voitiin hätäkeskuslaitoksen toiminnan alkaessa täyttää lakkautettavien kunnallisten hätäkeskusten ja poliisin henkilöstöllä virkoja haettaviksi julistamatta ja kunnallisista hätäkeskuksista niihin siirtyvä henkilöstö voitiin tällöin nimittää säädettyjen kelpoisuusvaatimusten estämättä. Lain 17 §:ssä säädetään valtion virkaan 13 §:n 1 momentin nojalla nimitettyjen henkilöiden palvelussuhteen ehtojen määräytymisestä siirtymävaiheessa. Lain esitöiden (HE 87/1999 vp s. 17) mukaan valtion hätäkeskusten arvioitiin kykenevän palkkaamaan lähes kokonaan kunnallisten hätäkeskusten palveluksessa olleen päivystyshenkilöstön. Hätäkeskusten toiminta-alueen suurenemisen ja sijaintipaikkakuntien muutosten johdosta arvioitiin kuitenkin, ettei kaikkien kunnallisten hätäkeskusten päivystäjien olisi mahdollista siirtyä työskentelemään uusiin keskuksiin. Näiden päivystäjien osalta tuli hallituksen esityksen mukaan selvittää asianomaisten kuntien mahdollisuudet työllistää henkilöt kunnan palvelukseen muihin tehtäviin.

4. X:n kunnallisen hätäkeskuksen viidestä hätäkeskuspäivystäjästä muut paitsi A ja B nimitettiin uuden hätäkeskuslailla perustetun ja 2.12.2003 toimintansa aloittaneen Pohjois-Savon hätäkeskuksen virkoihin. X:n kaupunki ei ollut kunnallisen hätäkeskuksen toiminnan päättyessä irtisanonut A:n ja B:n työsopimuksia, koska kaupungin käsityksen mukaan kysymyksessä oli ollut työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä tarkoitettu liikkeen luovutus, jonka seurauksena A:n ja B:n työsuhteet olivat siirtyneet valtion vastattaviksi. Hätäkeskuslaitos oli puolestaan katsonut, että henkilöstön asema hätäkeskusuudistuksen yhteydessä oli järjestetty hätäkeskuslaissa säädetyllä tavalla eikä asiaa siten tullut arvioida työsopimuslain nojalla.

5. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hätäkeskustoimintojen siirtymisessä X:n kaupungilta Pohjois-Savon hätäkeskukseen ollut kysymys työsopimuslain 1 luvun 10 §:ssä tarkoitetusta liikkeen luovutuksesta ja onko hätäkeskuslaitos siten menetellyt sanotun säännöksen vastaisesti jättäessään ottamatta A:n ja B:n palvelukseensa.

Säännösten sisältö ja asiaa koskeva oikeuskäytäntö

6. Asiassa sovellettavan työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan työnantajan liikkeen luovutuksella tarkoitetaan yrityksen, liikkeen, yhteisön tai säätiön tai näiden toiminnallisen osan luovuttamista toiselle työnantajalle, jos luovutettava, pää- tai sivutoimisena harjoitettu liike tai sen osa pysyy luovutuksen jälkeen samana tai samankaltaisena. Säännöksen 2 momentin mukaan liikkeen luovutuksessa työnantajan luovutushetkellä voimassa olevista työsuhteista johtuvat oikeudet ja velvollisuudet siirtyvät liikkeen uudelle omistajalle tai haltijalle.

7. Työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentilla on osaltaan pantu täytäntöön Euroopan neuvoston liikkeen luovutusta koskeva direktiivi 77/187/ETY ja sen muutosdirektiivi 98/50/EY, jotka on sittemmin kodifioitu 12.3.2001 annetuksi neuvoston direktiiviksi 2001/23/EY työntekijöiden oikeuksien turvaamista yrityksen tai liikkeen taikka yritys- tai liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä (liikkeenluovutusdirektiivi). Mainitut direktiivit ja niitä koskeva Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytäntö on siten otettava huomioon työsopimuslain asianomaista säännöstä tulkittaessa.

8. Liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 b kohdan mukaan direktiivissä tarkoitettuna luovutuksena pidetään oman identiteettinsä säilyttävän taloudellisen yksikön luovuttamista, jolla tarkoitetaan pää- ja sivutoimisen taloudellisen toiminnan harjoittamiseksi järjestettyä resurssikokonaisuutta. Direktiivin 1 artiklan 1 c kohdan mukaan direktiiviä sovelletaan taloudellista toimintaa harjoittaviin julkisiin tai yksityisiin yrityksiin riippumatta siitä, tavoittelevatko ne voittoa. Sanotun kohdan mukaan direktiivissä tarkoitettuna luovuttamisena ei kuitenkaan pidetä hallintoviranomaisten uudelleenorganisointia eikä hallinnollisten tehtävien siirtoa hallintoviranomaiselta toiselle.

9. Kuten mainitun liikkeenluovutusdirektiivin 8 artiklasta ilmenee, kyseinen direktiivi ei estä jäsenvaltioita soveltamasta kansallisesti työntekijälle edullisempia lakeja. Työsopimuslaissa ei ole liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 c kohtaa vastaavaa soveltamisalaa nimenomaisesti rajoittavaa säännöstä. Työsopimuslain 1 luvun 10 §:ää säädettäessä on liikkeenluovutusdirektiivin soveltamisala kuitenkin ollut ilmeisenä lähtökohtana. Hallituksen esityksen (HE 157/2000 vp s. 65) mukaan työsopimuslain liikkeen luovutusta koskeva määritelmä on lain sanamuodon erosta huolimatta tarkoitettu vastaamaan liikkeenluovutusdirektiivin mukaista määritelmää. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momentin soveltamisalaa on otettava huomioon myös liikkeenluovutusdirektiivin soveltamisala.

10. Liikkeenluovutusdirektiivin soveltamisalaa on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä tulkittu laajasti. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on katsonut, että liikkeenluovutussääntelyn kohteena olevalla, liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 a kohdassa mainitulla yrityksellä (tai sen osalla) on tarkoitettu "pysyväksi tarkoitettua taloudellista kokonaisuutta, eli sellaista henkilöiden ja muiden tekijöiden muodostamaa organisoitua kokonaisuutta, jonka avulla on mahdollista harjoittaa omiin tavoitteisiin tähtäävää taloudellista toimintaa. Tällainen käsite on riippumaton kyseisen kokonaisuuden oikeudellisesta asemasta ja sen rahoitusmenetelmistä" (esimerkiksi asia C-175/99 Mayeur, tuomio 26.9.2000, kohta 32). Taloudellisella toiminnalla puolestaan tarkoitetaan kaikenlaista tavaroiden tai palvelusten tarjoamista markkinoille.

11. Liikkeenluovutusdirektiiviä sovelletaan siten taloudellista toimintaa harjoittavan yksikön luovuttamiseen riippumatta siitä, tavoitteleeko yksikkö voittoa vai ei (asia C-343/98 Collino ja Chiappero, tuomio 14.9.2000, kohta 30). Taloudellisen toiminnan luovutus ei jää direktiivin soveltamisalan ulkopuolelle myöskään pelkästään sillä perusteella, että toimintaa harjoitetaan yleisen edun nimissä (esimerkiksi asia C-175/99 Mayeur, kohta 40). Direktiivin soveltaminen ei liioin esty vain sen takia, että luovutetun palvelun on antanut suoritettavaksi julkisyhteisö, kuten kunta, jos kyseiseen toimintaan ei liity julkisen vallan käyttöä (asia C-343/98 Collino ja Chiappero, kohdat 31 - 32, sekä yhdistetyt asiat C-173/96 ja C-247/96 Hidalgo ym., tuomio 10.12.1998, kohta 24). Liikkeenluovutussääntelyn kannalta merkitystä ei sinänsä ole silläkään, että taloudellisen toiminnan luovutuksensaaja on julkisoikeudellinen elin (asia C-175/99 Mayeur, kohta 33), eikä välttämättä myöskään sillä, että yrityksen toiminnan luovutus toiselle yritykselle perustuu julkisyhteisön yksipuoliseen päätökseen eikä sopimukseen (asia C-29/91 Redmond Stichting, tuomio 19.5.1992, kohdat 10 - 21, sekä asia C-343/98 Collino ja Chiappero, kohdat 34 - 35). Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on kuitenkin katsonut, ettei liikkeen luovutuksesta ollut kysymys, kun kunnat siirsivät perustetulle kuntayhtymälle eräitä tehtäviään, joissa oli ollut kysymys vain julkisen vallan käyttämisestä ja joka tapauksessa vain vähäisessä määrin taloudellisesta toiminnasta (asia C-298/94 Henke, tuomio 15.10.1996, kohdat 16 - 18).

Esillä olevan tapauksen arviointi

12. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen oikeuskäytännössä omaksutut edellä selostetut tulkinnat huomioon ottaen liikkeenluovutussääntelyn soveltumista kunnallisten hätäkeskustoimintojen siirtämiseen valtiolle ei voida sulkea pois pelkästään sillä perusteella, että toiminnot ovat siirtyneet julkisyhteisöltä toiselle. Keskeistä liikkeenluovutussääntelyn soveltumisen kannalta sen sijaan on, onko järjestelyssä ollut kysymys taloudellista toimintaa harjoittaneen, luovutuksessa identiteettinsä säilyttäneen yksikön luovuttamisesta. Tätä kysymystä koskevassa kokonaisarvioinnissa on kiinnitettävä huomiota kyseessä olevien toimintojen sisältöön ja luonteeseen sekä siihen, millä tavoin toiminnot oli järjestetty yhtäältä ennen niiden siirtämistä ja toisaalta siirtämisen jälkeen.

13. Kuntien hätäkeskustoiminta oli niiden lakisääteinen tehtävä, jota harjoitettiin yleisen edun vuoksi ja vastikkeetta lukuun ottamatta hätäkeskusten pelastustoimilain 43 §:n nojalla mahdollisesti hoitamia maksullisia palvelutehtäviä. Hätäkeskusten tehtävänä oli lain 42 §:n 1 momentin mukaan huolehtia hätä- ja onnettomuusilmoitusten vastaanottamisesta ja tarvittavan avun hälyttämisestä sekä toimia pelastustoiminnan viestikeskuksena. Toiminnan järjestämisestä vastasivat kuntien ohella sisäasiainministeriö ja lääninhallitukset ja sitä rahoitettiin julkisin varoin.

14. Hätäkeskuslailla ja sen perusteella toimeenpannuilla viranomaisten päätöksillä hätäkeskustoiminta on järjestetty valtakunnallisesti kokonaan uudelta pohjalta. Toiminta on siirretty yksin valtion vastattavaksi ja sitä varten on perustettu uusi valtion viranomainen hätäkeskuslaitos ja sen alaiset alueelliset hätäkeskukset. Näihin valtiollisiin hätäkeskuksiin on yhdistetty sekä poliisin hätäkeskusten että kunnallisten hätäkeskusten toiminta. Hätäkeskustoiminnan tarkoituksena on yhtäältä turvata väestölle sen tarvitsemien hätäkeskuspalvelujen saaminen ja toisaalta turvata viranomaisille ja niiden suoritusyksiköille toimintaansa tukevat palvelut sekä tehostaa keskeisten turvallisuusviranomaisten yhteistoimintaa (HE 87/1999 vp s. 21).

15. Hätäkeskuslain 4 §:n mukaan hätäkeskusten tehtävänä on vastaanottaa hätäilmoituksia, välittömiä poliisin toimenpiteitä edellyttäviä ilmoituksia ja muita ihmisten, omaisuuden ja ympäristön turvallisuuteen liittyviä välittömiä toimenpiteitä edellyttäviä ilmoituksia sekä välittää ne edelleen niille yksiköille, joille tehtävä voimassa olevan lainsäädännön mukaan kuuluu. Lisäksi hätäkeskus toimii pelastus-, poliisi- sekä sosiaali- ja terveystoimen viestikeskuksena, tukee ja avustaa näiden viranomaisten tehtäviä hoitavia yksiköitä sekä hoitaa sille muussa laissa säädetyt tehtävät. Hätäkeskuslain 3 §:n mukaan kukin hätäkeskustoimintaan osallistuva viranomainen ohjaa hätäkeskuksia omaa toimialaansa koskevissa asioissa. Hätäkeskus suorittaa lisäksi ne toimialaansa kuuluvat tehtävät, jotka tehtäviä suorittavien viranomaisten yksiköt toimivaltuuksiensa rajoissa antavat tai määräävät tehtäväksi.

16. Hätäkeskusten toiminta ja tehtävät liittyvät siten, varsinkin hätäkeskuslailla toteutetun uudistuksen jälkeen, kiinteästi eri viranomaisten tehtäviin järjestyksen ja turvallisuuden ylläpidossa hätäkeskusten huolehtiessa tarvittavien viranomais- ja muiden avustamistoimien käynnistämisestä ja kohdentamisesta sekä avustamistoimien tukemisesta. Näillä tehtävillä on usein välitön ja olennainen yhteys julkisen vallan tosiasiallista käyttämistä merkitseviin viranomaistoimiin erityisesti siltä osin kuin kysymys on poliisin operatiivisen toiminnan käynnistämisestä ja niissä avustamisesta sekä muidenkin tehtävien osalta ainakin siltä osin kuin kysymys on hälytystehtävien kiireellisyyden arvioinnista sekä voimavarojen kohdistamisesta eri tehtäviin. Hätäkeskusten oma toimintakin on hätäkeskuslailla organisoitu entistä selkeämmin viranomaistoiminnaksi ja sitä harjoitetaan virkavastuulla, kuten myös Euroopan yhteisöjen komission suosituksessa 25.7.2003 on edellytetty. Toiminnan järjestäminen virkavastuulla hoidettavaksi viranomaistoiminnaksi on ollut tarpeen siitäkin syystä, että tehtäviensä vuoksi hätäkeskuspäivystäjille on annettu vastaava oikeus erilaisten tietojen saamiseen eri viranomaisten rekistereistä salassapitosäännösten estämättä kuin poliisin hälytyskeskusten päivystäjinä toimineille poliisimiehille (hätäkeskuslaki 8 § ja HE 87/1999 vp s. 26). Tähänkään nähden kysymyksessä olevan kaltaisten hälytyspalvelujen järjestäminen ei niiden sisältö ja luonne huomioon ottaen rinnastu luontevasti markkinoilla tuotettaviin palveluihin.

17. Hätäkeskukset ovat siten kiinteä osa julkisen vallan tosiasialliseen käyttämiseen liittyvää viranomaistoimintaa. Jo kunnallisten hätäkeskusten toimintaan liittyi selvästi tällaisia piirteitä, ja toiminnan tämä luonne on entisestään selkiytynyt hätäkeskustoimintojen siirryttyä kaikilta osin valtion vastattavaksi. Taloudelliseksi toiminnaksi luonnehdittavissa oleva osuus hätäkeskusten toiminnasta on ollut sekä kunnallisissa että varsinkin valtion hätäkeskuksissa vähäistä. Hätäkeskuslailla toteutettu uudelleenorganisointi on myös merkinnyt muutosta toiminnan luonteessa siltä osin kuin henkilöstö uudessa organisaatiossa toimii aiempaa selkeämmin virkavastuulla valtion virkamiehen asemassa.

18. Kokonaisuutena arvioiden hätäkeskuslain nojalla toimeenpannussa hätäkeskustoimintojen siirtämisessä kunnilta valtiolle ei ole siten ollut kysymys liikkeenluovutussääntelyssä tarkoitetusta identiteettinsä säilyttäneen taloudellista toimintaa harjoittaneen yksikön luovuttamisesta vaan pikemminkin hallinnollisten tehtävien siirrosta hallintoviranomaiselta toiselle tehtävien ja niitä hoitavien viranomaisten uudelleenorganisoinnin yhteydessä. Liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 c kohdan mukaan liikkeen luovuttamisena ei pidetä hallintoviranomaisten uudelleenorganisointia eikä hallinnollisten tehtävien siirtämistä hallintoviranomaiselta toiselle. Ottaen huomioon, että työsopimuslain 1 luvun 10 §:n 1 momenttia sovellettaessa on edellä kerrotuin tavoin otettava huomioon myös liikkeenluovutusdirektiivin 1 artiklan 1 c kohta ja Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen sitä koskeva tulkinta, ei valtion voida katsoa menetelleen liikkeen luovutusta koskevan pakottavan sääntelyn vastaisesti, kun se on jättänyt ottamatta A:n ja B:n palvelukseensa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kari Kitunen, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti ja Jukka Sippo. Esittelijä Kirsti Uusitalo (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikaisen vanhemman oikeussihteerin Uusitalon mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen lopputuloksen ja perustelujen kohtien 1 - 15 ja 19 osalta. Muilta osin mietintö kuului:

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut liikkeenluovutusdirektiivin soveltamista laajasti siten kuin Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 10 ja 11 on selostettu. Lisäksi tuomioistuin on kuitenkin määritellyt suppeasti palvelussuhteet, joissa on kysymys julkisen vallan käytöstä. Tämä määritelmä sisältää ainoastaan sellaiset palvelussuhteet, joihin liittyy suoraan tai välillisesti julkisen vallan käyttämistä, ja tehtäviä, joilla on tarkoitus suojata valtion ja muiden julkisyhteisöjen yleistä etua (esimerkiksi asia C-473/93, Euroopan yhteisöjen komissio vastaan Luxemburgin suurherttuakunta, kohta 48).

Käsillä olevaa tapausta voidaan arvioida siten kuin Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdissa 12 - 15 on selostettu. Tämän lisäksi Korkein oikeus todennee seuraavaa.

Kunnallisten pelastus-, sosiaali- ja terveystoimea palvelleiden hätäkeskusten toiminnassa on vain vähäisessä määrin ollut suoraan tai välillisestikään kysymys julkisen vallan käyttämisestä siinä suppeassa mielessä kuin sanottua käsitettä on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytännössä tulkittu. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella ei voida päätellä, ettei sanottu toiminta olisi soveltunut toteutettavaksi myös yksityisoikeudellisessa muodossa markkinoilla. Kunnallisten hätäkeskusten toiminnan siirtyminen valtion hätäkeskuksille hätäkeskuslaissa säädetyllä tavalla on siten voinut merkitä liikkeen luovutusta, jos toiminta on luovutuksen jälkeen jatkunut identiteetiltään samanlaisena.

Toiminnan identiteetin säilymistä arvioitaessa on Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan otettava huomioon kaikki kyseessä olevaa liiketoimea kuvaavat tosiseikat, erityisesti millaisesta yrityksestä tai liikkeestä on kysymys sekä muun ohella se, miten samanlaista ennen luovutusta ja sen jälkeen harjoitettu toiminta on ollut. Pelkästään sen seikan perusteella, että aiemman työnantajan ja uuden työnantajan harjoittama toiminta on samanlaista, ei voida päätellä, että kyseessä olisi taloudellisen kokonaisuuden luovutus. Kokonaisuuden identiteetti määräytyy myös muiden seikkojen, kuten sen henkilökunnan, johdon, työn organisoinnin, liiketoiminnan harjoittamistapojen tai sen käytössä mahdollisesti olevien tuotantovälineiden perusteella. Kaikkia arvioinnissa huomioon otettavia seikkoja on arvioitava kokonaisuutena (asia C-234/98, Allen, kohta 26 ja asia C-29/91, Mayeur, kohta 49). Tietyissä tapauksissa on mahdollista, että sellaiset seikat kuin organisaatio, toiminta, rahoitus, hallinto ja sovellettavat oikeussäännöt ovat tietylle kokonaisuudelle ominaisia siten, että niiden muuttuminen kyseisen kokonaisuuden luovutuksen takia merkitsee sen identiteetin muuttumista (asia C-29/91, Mayeur, kohta 53).

Kunnallisten hätäkeskusten toiminta ei ole luovutuksen jälkeen säilynyt identiteetiltään samanlaisena, kun valtion hätäkeskusten organisointitapaa ja toimintaa voidaan kokonaisuutena arvioida Korkeimman oikeuden ratkaisun kohdassa 16 esitetyllä tavalla. Hätäkeskukset ovat siten hätäkeskuslailla toteutetun organisaatiouudistuksen jälkeen kiinteä osa julkisen vallan tosiasialliseen käyttämiseen liittyvää poliisin ja muiden viranomaisten viranomaistoimintaa.

Tämän vuoksi toiminnan uudelleenorganisointi on voitu toteuttaa hätäkeskuslaissa säädetyllä tavalla eikä valtion voida katsoa menetelleen liikkeen luovutusta koskevan pakottavan sääntelyn vastaisesti, kun se on jättänyt ottamatta A:n ja B:n palvelukseensa.