13.6.2008

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 14.5.2004

Käräjäoikeus on virallisen syyttäjän syytteestä, johon X yliopisto on yhtynyt, lausunut selvitetyksi, että A oli 1.1.1992 - 5.12.2000 välisenä aikana Helsingissä toimiessaan X yliopiston kemian laitoksen professorina ja orgaanisen laboratorion esimiehenä myynyt laitoksen kemikaaleja ulkomaisille ostajille ja tällöin menetellyt vastoin X yliopiston taloussääntöä ohjaamalla myynneistä saatuja tuloja usealla eri kerralla yhteensä 117 367 markan arvosta omalle pankkitililleen, jota hän oli käyttänyt henkilökohtaisen rahaliikenteensä hoitamiseen, sekä käyttämällä mainittuja yliopistolle kuuluvia varoja vuosien 1992 ja 2000 välisenä aikana kemian laitoksen erilaisiin tarvikehankintoihin maksaen ostoja yliopiston tai laitoksen kirjanpidon ulkopuolella käteisellä, eri pankkitileiltä tai omalla luottokortillaan. A oli tällä menettelyllään tahallaan rikkonut virkavelvollisuuttaan.

Käräjäoikeuden mukaan se, että A oli toiminut orgaanisen laboratorion esimiehenä, oli liittynyt olennaisesti professorin viran hoitamiseen. Vaikka esimiehen tehtävä ei ollut ollut virka, oli se edellyttänyt professorin virkaa ja perustunut siten professorin virkaan. Tällä perusteella käräjäoikeus katsoi, että A:n syytteen teonkuvauksen mukainen menettely oli tapahtunut virkaa toimitettaessa. Rikoslain 40 luvun 10 §:n säännös oli siten sovellettavissa A:n menettelyyn.

Käräjäoikeus totesi, että X yliopiston taloussäännön 15 §:n mukaan yliopiston menot maksetaan yliopiston postisiirtomenotililtä tilisiirtoa käyttäen ja että tulot peritään postisiirtomenotilille tai kassaan. Suoraan kassasta tai tililtäottokorttia käyttäen voidaan maksuja suorittaa vain silloin, kun tilisiirto ei ole mahdollinen tai tarkoituksenmukainen.

Tämän taloussäännön määräyksen mukaan yliopiston menojen maksamisen ja tulojen perimisen oli täytynyt tapahtua yliopiston omien eikä yliopiston ulkopuolisten tilien kautta.

A oli 23.7.1992 antanut kvestorille selvityksen muun muassa erään yliopiston tutkimuskemikaalinäytteistä. Tästä selvityksestä oli käynyt ilmi, että toisaalta oli ollut olemassa yliopiston kirjanpidon ulkopuolinen "orgaanisen osaston kurssitili" ja että A oli toisaalta nostanut edellä kerrotun yliopiston kemikaalinäytteistä maksamat 4 500 Yhdysvaltain dollaria henkilökohtaiselle tililleen ja maksanut summan opiskelijoille stipendeinä siten, että viimeiset maksut olivat tapahtuneet 7.7.1992.

Käräjäoikeus katsoi, että yliopisto oli saanut vuonna 1992 tiedon yliopiston kirjanpidon ulkopuolisesta orgaanisen osaston kurssitilistä ja myös yhdestä kemikaalien myynnistä saadun maksun maksamisesta A:n henkilökohtaiselle tilille. A:n antaman selvityksen yhteydessä ei ollut kuitenkaan A:n oman kertomankaan mukaan käsitelty muita kuin A:n selvityksessä ilmoittamia asioita. Yliopisto ei ollut siten voinut olla tietoinen kemikaalien myynnin laajuudesta eikä yliopiston ollut katsottava hyväksyneen A:n menettelyä yliopiston ulkopuolisten tilien käytössä siinä laajuudessa kuin se todellisuudessa oli tapahtunut. Asiassa ei ollut siten näytetty, että yliopisto olisi hyväksynyt A:n taloussäännön vastaisen menettelyn.

Käräjäoikeus ei pitänyt uskottavana A:n selitystä, ettei hän olisi rahaliikenteestä omalla vastuualueellaan orgaanisen laboratorion esimiehenä ollut tietoinen taloussäännön sisällöstä.

Käräjäoikeus katsoi, että olennaista A:n taloussäännön vastaisessa menettelyssä oli ollut se, että hän oli käyttänyt omaa henkilökohtaista tiliään sekä kemikaalien myynnistä saatujen tulojen ohjaamiseen että myös yliopistolle tehtävien hankintojen rahoittamiseen. Tuon tilin kautta olivat kulkeneet myös A:n omat tulot ja menot. Kysymys ei siten ollut ollut erillisen yliopiston kirjanpidon ulkopuolisen tilin käyttämisestä.

Käräjäoikeus totesi, että tällaisen yliopiston kirjanpidon ulkopuolisen mutta omasta henkilökohtaisesta taloudesta erillisen tilin pitäminen näytti olleen varsin yleistä tuohon aikaan. Käräjäoikeuden mielestä tällaista tiliä ei olisi voitu tässäkään tapauksessa pitää tuon ajan mukaisen käytännön perusteella arvioituna rangaistavana virkavelvollisuuden rikkomisena.

A:n kohdalla menettely oli kuitenkin ollut sellainen, että yliopistolle tulleet tulot ja yliopiston hankintojen menot olivat sekoittuneet A:n omiin tuloihin ja menoihin. Menoja A oli maksanut käteisellä, tililtään ja luottokortillaan. Kuten asiassa esitetty selvitys osoitti, tämän sekoittumisen vuoksi yliopiston tulot ja menot eivät olleet olleet selvästi erotettavissa A:n omista menoista ja tuloista A:n itsensäkään eikä varsinkaan ulkopuolisen toimesta. A:n oli täytynyt olla sen vuoksi täysin tietoinen siitä, ettei tällainen menettely ollut ollut luvallista.

Käräjäoikeus katsoi, että A oli siten tahallaan rikkonut taloussäännön 15 §:ää. Käräjäoikeuden mielestä teon vanhentuminen ei ollut alkanut viimeisen shekin lunastamisesta. Kun virkavelvollisuuden rikkominen käsitti sekä tulojen ohjaamisen henkilökohtaiselle tilille että menojen maksamisen siltä, vanhentumista ei voitu laskea alkavaksi siitä, kun hankinnat ja nostot olivat vastanneet toisiaan. Virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistöön ei kuulunut tässä tapauksessa vahingon aiheutuminen vaan se, että tuloja oli ohjattu yliopiston ulkopuoliselle tilille ja että tuolta tililtä oli myös maksettu yliopiston menoja.

Tekoaika ei ollut siten päättynyt 18.11.1998 vaan 5.12.2000, jolloin A oli ilmoittanut maksaneensa viimeisen kerran yliopiston hankintoja omalta tililtään. Syyteoikeus ei ollut siten vanhentunut.

A:n menettelyä ei voitu pitää tekoajan eikä tilille ohjattujen varojen määrän perusteella vähäisenä.

A oli menettelyllään syyllistynyt siten virkavelvollisuuden rikkomiseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Marja Leppisaari ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 6.10.2006

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A valittamalla saattoi jutun ja vaati syytteen hylkäämistä, toimitettuaan asiassa pääkäsittelyn totesi ratkaisunsa perusteluissa, että A ja todistajana kuultu A:n esimies B olivat hovioikeudessa kertoneet asiaan vaikuttavista seikoista pääosin siten kuin käräjäoikeuden tuomiosta ilmeni.

Hovioikeus katsoi esitetyn selvityksen perusteella näytetyksi, että X yliopistossa oli ollut vielä 1990-luvun alussa tavallista, että yliopistolle kuuluvia varoja oli ollut esimerkiksi professoreiden eli siis muillakin kuin yliopiston pankkitileillä. Tämä oli kuitenkin edellyttänyt, että menettelylle oli ollut perusteltu syy ja että yliopiston tulot ja menot olivat näkyneet yliopiston kirjanpidossa ja olleet selkeästi eroteltavissa ulkopuolisen tilin haltijan eli esimerkiksi professorin omista tuloista ja menoista.

A oli vastaanottanut kemikaalimyynnistä saatuja tuloja omalle henkilökohtaiselle pankkitililleen, jota hän oli käyttänyt oman henkilökohtaisen rahaliikenteensä hoitoon ja jolta hän oli myös maksanut yliopistolle tulleita hankintoja. Tilin käytöstä ei ollut jälkikäteen ollut selvitettävissä, mitkä olivat olleet todelliset kemikaalimyynnistä saadut varat tai yliopiston hyväksi suoritetut hankinnat ja mitkä varat olivat olleet A:n henkilökohtaisia. A oli vastoin yliopiston taloussääntöä sekoittanut yliopistolle kuuluneita varoja omiin henkilökohtaisiin varoihinsa, vaikka hankintojen olisi taloussäännön mukaan tullut tapahtua niin, että ne ilmenivät yliopiston kirjanpidosta.

Hovioikeus katsoi, että A:n oli yliopiston professorina ja kemian laitoksen vastuullisena esimiehenä toimiessaan sekä sen rahaliikennettä hoitaessaan täytynyt ymmärtää, ettei hänen menettelynsä ollut ollut sallittua. A:n oli asemansa perusteella täytynyt myös tuntea yliopiston taloussäännön sisältö. Hänen virkavelvollisuutensa luonnetta ei voitu pitää tältä osin tulkinnanvaraisena.

Hovioikeus katsoi siten samoin kuin käräjäoikeus, että A:n menettely oli ollut tahallista ja hän oli toimiessaan yliopistossa professorina ja kemian laitoksen esimiehenä rikkonut virkavelvollisuutensa. Kemian laitoksen esimiehenä toimimista ei voitu erottaa A:n professorin virkaan muutoin kuuluneista velvollisuuksista.

A:n menettely oli ollut järjestelmällistä. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että menettelyä oli arvioitava asiallisena ja ajallisena kokonaisuutena ja että vanhentumista oli siten arvioitava viimeisestä osateosta eli siitä, kun A oli kertonut viimeisen kerran käyttäneensä puheena olevaa omaa tiliään yliopiston menoihin ilmeisesti eräänlaisena korvauksena tai hyvityksenä tililleen saamistaan mutta tosiasiassa yliopistolle kuuluneista varoista. Syyteoikeus ei siten ollut vanhentunut.

Hovioikeus katsoi, että kaikki edellä esitetty huomioon ottaen aihetta rangaistuksen alentamiseen ei ollut.

Näillä perusteilla hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ilkka Sinisalo, Aino Virkkunen ja Päivi Hack.

Perustelut

1. Asiassa on riidatonta, että A on toimiessaan X yliopiston professorina ja kemian laitoksen orgaanisen laboratorion esimiehenä myynyt yliopiston kemikaaleja ja ohjannut myynneistä saatuja tuloja ainakin 23 959,67 euron arvosta omalle pankkitililleen, jota hän oli käyttänyt myös henkilökohtaisen rahaliikenteensä hoitamiseen. Lisäksi A on käyttänyt tällä tilillä olleita varoja kemian laitoksen tarvikehankintojen rahoittamiseen siten, että maksutapahtumat eivät ilmene yliopiston kirjanpidosta. Syytteessä tarkoitetut tulouttamiset ja tarvikehankinnat ovat tapahtuneet 1.1.1992 - 5.12.2000 välisenä aikana.

2. Asiassa sovellettavan rikoslain 40 luvun 10 §:n 1 momentin (792/1989) mukaan virkavelvollisuuden rikkomisesta voidaan tuomita virkamies, joka virkaansa toimittaessaan tahallaan rikkoo tai jättää täyttämättä virkatoiminnassa noudatettaviin säännöksiin tai määräyksiin perustuvan virkavelvollisuutensa eikä teko huomioon ottaen sen haitallisuus ja vahingollisuus ja muut tekoon liittyvät seikat ole kokonaisuutena arvioiden vähäinen.

3. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että yliopiston kemian laitoksen orgaanisen laboratorion esimiehenä toimiminen on olennaisesti liittynyt A:n professorin virkaan. A on siten toimittanut rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetuin tavoin professorin virkaansa myös silloin, kun hän on hoitanut mainittua esimiehen tehtävää.

4. A:n virkavelvollisuuden sisältö käy ilmi X yliopiston taloussäännön 15 §:stä. Sen mukaan yliopiston menot maksetaan yliopiston postisiirtomenotililtä tilisiirtoa käyttäen ja tulot peritään postisiirtotulotilille tai kassaan. Suoraan kassasta tai tililtäottokorttia käyttäen voidaan maksuja suorittaa vain silloin, kun tilisiirto ei ole mahdollinen tai tarkoituksenmukainen.

5. Syytteessä on tukeuduttu X yliopiston taloussäännön määräykseen, joka on tullut voimaan 1.6.1993. A:n syyksi virkavelvollisuuden rikkomisena ei siten voida missään tapauksessa lukea hänen toimintaansa taloussäännön voimaantuloa edeltävältä ajalta.

6. Alemmat oikeudet ovat lukeneet A:n syyksi virkavelvollisuuden rikkomisena sen, että tämä oli menetellyt vastoin yliopiston taloussääntöä, ensinnäkin, ohjaamalla kemikaalimyynneistä saatuja tuloja omalle pankkitililleen, jota hän oli käyttänyt myös henkilökohtaisen rahaliikenteensä hoitamiseen, sekä toiseksi, käyttämällä mainittuja yliopistolle kuuluvia varoja kemian laitoksen tarvikehankintoihin maksaen ostoja kirjanpidon ulkopuolella käteisellä, eri pankkitileiltä tai omalla luottokortillaan. Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että syyteoikeuden vanhentumisaika on laskettava vasta ajankohdasta 5.12.2000, jolloin A oli viimeisen kerran maksanut yliopiston hyväksi tulleita tarvikehankintoja omalta pankkitililtään. A on kuitenkin itse katsonut vanhentumisajan alkaneen jo 18.11.1998, jolloin hän oli viimeisen kerran ohjannut yliopistolle kuuluneita myyntituloja omalle pankkitililleen. Tämän jälkeen hän on kertomansa mukaan ainoastaan omilla varoillaan rahoittanut yliopiston hyväksi tekemiään tarvikehankintoja.

7. Syyteoikeuden vanhentuminen riippuu siitä, voidaanko puheena olevien 18.11.1998 jälkeen tapahtuneiden tarvikehankintojen tekemistä kerrotuissa olosuhteissa ylipäänsä pitää rangaistavana menettelynä. Syyte koskee tältä osin siis hankintoja, joihin on käytetty "yliopistolle kuuluvia varoja", mutta jotka on maksettu A:n hallussa olleista käteisvaroista, hänen pankkitileiltään tai hänen luottokortillaan. Asiassa on kuitenkin käynyt ilmi, ettei A ole pitänyt yliopistolle kuuluneita myyntituloja erillään omista henkilökohtaisista varoistaan vaan nämä myyntitulot ovat sekoittuneet täydellisesti hänen omiin varoihinsa. Ei ole voitu selvittää edes sitä, miltä osin tarvikehankinnat ovat arvoltaan vastanneet A:n tilille ohjattuja myyntituloja.

8. Varojen sekoittumisen oikeudellisena seurauksena on ollut se, että yliopisto on menettänyt omistusoikeutensa näihin myyntituloihin mutta saanut sen sijaan niitä vastaavan saamisoikeuden A:han nähden. Näissä olosuhteissa A:n on katsottava tehneen puheena olevat tarvikehankinnat omilla varoillaan siltäkin osin kuin tämän menettelyn syynä on mahdollisesti ollut sen hyvittäminen, että A oli kerrotuin tavoin ensin ohjannut yliopistolle kuuluneita myyntituloja omalle pankkitililleen. Tarvikehankinnat on tehty yliopiston hyväksi ja yliopiston tarpeita varten, mutta niiden ei ole näytetty tapahtuneen yliopiston nimissä. A on päinvastoin kertonut voineensa hankinnoissa hyödyntää hänelle henkilökohtaisesti kuuluvia oikeuksia alennuksiin. Kysymys ei ole tällöin voinut olla yliopiston taloussäännön 15 §:ssä tarkoitetuista yliopiston menoista. Yliopiston taloussäännössä määrätty kirjanpitovelvollisuus ei ole voinut koskea professorin omilla varoilla rahoitettuja tarvikehankintoja, siitä huolimatta, että nämä hankinnat on tehty yliopiston hyväksi ja yliopiston tarpeita varten. Näin ollen A ei ole tältä osin voinut syyllistyä virkavelvollisuuden rikkomiseen.

9. Rikosoikeudellisesti olennaista syytteessä tarkoitetussa virkavelvollisuuden rikkomisessa on joka tapauksessa ollut se, että yliopiston professorin on katsottu yliopiston taloussäännön vastaisesti sekoittaneen yliopistolle kuuluvia varoja omiin henkilökohtaisiin varoihinsa. Tältä osin virkavelvollisuuden rikkomisena A:n syyksi luettu menettely on kokonaisuudessaan päättynyt 18.11.1998. Sen jälkeen tapahtuneet tarvikehankinnat ovat olleet jälkiteon luonteisia ja johtuneet edellä todetusta varojen sekoittumisesta. Itsessään ne eivät kuitenkaan ole olleet moitittavia vaan päinvastoin koituneet yliopiston hyväksi.

10. Haaste on annettu A:lle tiedoksi 19.1.2004 eli vasta sen jälkeen, kun viisi vuotta oli kulunut syyteoikeuden vanhentumisajan alkamisesta 18.11.1998. Syyteoikeus on ollut siten vanhentunut.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan ja syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja, Pasi Aarnio (eri mieltä), Juha Häyhä (eri mieltä) ja Soile Poutiainen. Esittelijä Kari Vesanen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Häyhä: Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kohtien 1 - 5 osalta olen samaa mieltä kuin enemmistö. Muilta osin lausun seuraavan.

Taloussäännön mainittu määräys osoittaa, että pääsääntöisesti kaikki yliopiston menot ja tulot tulee hoitaa siten, että ne näkyvät yliopiston kirjanpidosta. Määräys koskee yhtä lailla yliopistolle kuuluvia myyntituloja kuin yliopistolle tehdyistä hankinnoista suoritettuja maksuja. Määräyksen nojalla yliopiston maksuliikenne ohjataan yliopiston kirjanpidon piiriin. Ilmeisenä tarkoituksena on ollut estää yliopiston rahavarojen sekoittuminen muihin varoihin sekä tehostaa yliopiston nimissä tapahtuvan toiminnan hallinnointia ja valvontaa.

A on vastaanottanut kemikaalien myynnistä saatuja tuloja sekä maksanut yliopistolle tulleita hankintoja käyttäen omaa pankkitiliään, jota hän on käyttänyt myös henkilökohtaisen rahaliikenteensä hoitoon. Tilin käytöstä ei ole jälkikäteen ollut selvitettävissä, mitkä ovat olleet todelliset kemikaalien myynnistä yliopistolle saadut varat tai yliopiston hyväksi suoritetut hankinnat ja mitkä varat tai hankinnat ovat olleet A:n henkilökohtaisia. Yliopistolle kuuluneet varat ovat näin ollen sekoittuneet A:n omiin henkilökohtaisiin varoihin, vaikka sekä tulouttamisten että hankintojen olisi taloussäännön mukaan tullut tapahtua niin, että ne ilmenevät yliopiston kirjanpidosta.

Ohjaamalla yliopiston saamia myyntituloja omalle pankkitililleen ja suorittamalla yliopiston hankintoja omalta pankkitililtään, käteisellä ja luottokortillaan, A on toiminut vastoin yliopiston taloussäännön määräystä.

A on vedonnut siihen, että hänen toimintansa on ollut yliopistolla tiedossa. Tämän vuoksi A on ollut siinä käsityksessä, että toiminta on ollut yliopiston hyväksymää ja sallittua. Kuten käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, yliopisto oli vuonna 1992 saanut tiedon yksittäisestä yliopiston kirjanpidon ulkopuolisesta maksusta A:n tilille, jolta A oli maksanut stipendejä opiskelijoille tulouttamansa summan verran. Asiassa ei ole ilmennyt, että yliopistolla olisi ollut tietoa syytteessä kuvatun A:n toiminnan laajuudesta eikä yliopisto ole tämän vuoksi voinut antaa A:n toiminnalle hyväksyntää.

A on siten professorin virkaa toimittaessaan ja edellä mainituin tavoin toimiessaan rikkonut virkavelvollisuuttaan rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetuin tavoin. Hänen sanotut toimensa muodostavat sellaisen yhtenäisen toiminnan, että niitä siitä huolimatta, että ne ajoittuvat varsin pitkälle ajalle, on pidettävä yhtenä rikoksena.

Rikoslain 8 luvun 1 §:n 2 ja 4 momentin mukaan syyteoikeus virkavelvollisuuden rikkomisesta vanhentuu, jollei syytettä ole nostettu viidessä vuodessa rikoksen tekemisestä. A:n menettely luetaan hänen syykseen yhtenä virkavelvollisuuden rikkomisena. Syyteoikeuden vanhentuminen on alkanut siten vasta kun viimeinen rikokseen luettava teko on tapahtunut. A on ilmoittanut käyttäneensä viimeisen kerran omaa tiliään yliopiston menoihin 5.12.2000. Kun A on saanut haasteen asiassa tiedoksi 19.1.2004, syyte on nostettu viiden vuoden kuluessa rikoksen tekemisestä eikä syyteoikeus ole miltään osin vanhentunut.

Mainituilla perusteilla muutan hovioikeuden tuomion lopputulosta siten, että hylkään syytteen virkavelvollisuuden rikkomisesta siltä osin kuin syytteessä on kysymys A:n toiminnasta ajalta ennen 1.6.1993 ja luen A:n syyksi virkavelvollisuuden rikkomisen ajalla 1.6.1993 - 5.12.2000. Muilta osin en muuta hovioikeuden tuomiota.

Oikeusneuvos Aarnio: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Häyhä.