4.12.2006

Hyvinkään käräjäoikeuden tuomio 6.10.2004

Syyttäjän syytteen perusteella käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen murhaan. Käräjäoikeus totesi, että A oli 16.12.2003 tahallaan tappanut B:n. A oli lyönyt ainakin muutaman kerran 1 633 gramman painoisella lasisella pullolla ensin sohvalla istunutta ja sen jälkeen sohvalle makuuasentoon kaatunutta B:tä päähän. Sen jälkeen A oli viiltänyt askarteluveitsellä B:tä useita kertoja kaulaan ja iskenyt puukolla kuusi kertaa puolustuskyvyttömänä sohvalla maannutta B:tä rintakehään. A oli lisäksi viiltänyt terävällä esineellä B:n päälakeen haavan, joka oli lävistänyt päänkamaran, ja pistänyt terävällä esineellä B:tä korvan etupuolelle. B:n kuolema oli aiheutunut mainituista vammoista. Käräjäoikeus katsoi, että tappo oli tehty erityisen raa´alla tavalla ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.
Surmansa saaneen B:n isä ja äiti vaativat muun ohella korvausta kuoleman aiheuttamasta kärsimyksestä. Käräjäoikeus katsoi isän ja äidin olleen erityisen läheisiä henkilöitä surmansa saaneelle B:lle ja harkitsi korvauksen kohtuulliseksi määräksi isän osalta 6 000 euroa ja äidin osalta 3 000 euroa.

Edellisten lisäksi korvausta kärsimyksestä vaati X. X:n korvausvaatimuksen osalta käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että X ja B eivät olleet tapahtuma-aikana asuneet yhteisessä asunnossa. X:n ja B:n oli kuitenkin väitetty olleen kihloissa ja väitetty lisäksi, ettei erilleen muutto ollut merkinnyt kihlauksen purkautumista. X ja B olivat asuneet aikaisemmin avoliitossa, mutta muuttaneet erilleen B:n alkoholinkäytön vuoksi. Tämän perusteella käräjäoikeus totesi, ettei erilleen muuton syy huomioon ottaen ollut uskottavaa, että X:llä ja B:llä olisi ollut tarkoitus solmia avioliitto. He eivät siten olleet olleet kihloissa avioliittolain tarkoittamassa merkityksessä. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, ettei erilleen muutto ollut merkinnyt välirikkoa, vaan X:n ja B:n suhde oli jatkunut erittäin läheisenä muuton jälkeenkin.

Kysymys siitä, ketä oli pidettävä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettuna surmansa saaneen erityisen läheisenä henkilönä, oli ratkaistava tapauskohtaisesti. Säännöksessä erityistä läheisyyttä ei ollut sidottu muodollisiin tunnusmerkkeihin, vaan säännöksen piiriin oli tarkoitettu sellaiset henkilöt, joille läheisen surmasta ilmeisesti aiheutui erityinen kriisitilanne.

X:n ja B:n välisen suhteen läheisyyttä osoitti myös asiassa esitetty lääkärinlausunto, jonka mukaan X oli käynyt tapahtuman jälkeen hoitokäynnillä ja oli ollut järkyttynyt ja ahdistunut. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi myös X:n lainkohdassa tarkoitetuksi surmansa saaneelle erityisen läheiseksi henkilöksi. Käräjäoikeus katsoi korvauksen tuomitsemisen olevan myös kohtuullista. Kohtuulliseksi korvaukseksi kärsimyksestä käräjäoikeus arvioi 5 000 euroa, minkä määrän käräjäoikeus velvoitti A:n korvaamaan X:lle.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kari Kangas sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 26.9.2005

A valitti hovioikeuteen vaatien muun ohella, että hänen katsotaan syyllistyneen murhan asemesta tappoon ja että X:n korvausvaatimukset hylätään.

Lausumillaan perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksi lukemisen osalta.

X:n kärsimyskorvauksen osalta hovioikeus lausui, että vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momentin mukainen korvaus kuoleman aiheuttamasta kärsimyksestä on luonteeltaan hyvitystä läheisen ihmisen yllättävästä menetyksestä aiheutuvasta, lähinnä suruun ja menetyksen tunteeseen rinnastuvasta kärsimyksestä (HE 116/1998 vp s. 8). Korvausta voidaan tuomita erityisen läheisen henkilön menettämisestä aiheutuvasta surun ja menetyksen tunteeseen verrattavasta kärsimyksestä siinä määrin kuin harkitaan kohtuulliseksi. Vaikka läheisen menettämisestä aiheutuvan surun ja menetyksen tunteen voimakkuus ja sen vaikutus ovat hyvin yksilöllisiä, kärsimyksen suuruutta arvioitaessa tällaisille yksilöllisille eroille ei hallituksen esityksen mukaan tulisi antaa ratkaisevaa merkitystä. Olennaisinta on se, miten suurta kärsimystä korvausta vaativan asemassa olevalle henkilölle voidaan yleensä arvioida läheisen menettämisestä aiheutuvan.

X ja B olivat tutustuneet vuonna 1998. He olivat asuneet avoliitossa 22.3.2001 - 8.12.2002. Seurustelusuhde oli jatkunut erilleen muutosta huolimatta B:n kuolemaan saakka. Suhteen läheisyyttä osoitti myös, että X:n psyykkinen vointi oli tapahtuneen jälkeen huonontunut.

Hovioikeus totesi, että X oli tosiasiallisesti ollut erityisen läheinen henkilö B:lle. B:n kuolema oli aiheutettu tahallisella rikoksella. Näin ollen korvauksen yleiset edellytykset täyttyivät. Asiassa oli lisäksi harkittava, oliko korvauksen tuomitseminen kohtuullista. Hallituksen esityksen perustelujen mukaan keskeisenä kohtuusharkinnassa huomioon otettavana seikkana voidaan pitää korvausta vaativan ja surmansa saaneen henkilön välisen suhteen läheisyyttä (s. 11). Merkitystä voi olla sillä, onko korvausta vaativa asunut surmansa saaneen kanssa tämän kuolemaan asti samassa taloudessa. Kuoleman aiheuttaneen teon laadulla on normaalisti vaikutusta siihen, miten tuskallisena läheiset henkilöt kokevat menetyksen. Myös muut olosuhteet on otettava huomioon.

Lääkärinlausunnosta ilmenevät seikat huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että X oli ollut riippuvainen B:stä. B:n kuolema oli ollut yllättävä ja kuoleman aiheuttanut rikos törkeä ja raaka. Hovioikeus katsoi, että teon laatu ja muut olosuhteet huomioon ottaen korvauksen erityiset edellytykset täyttyivät.

Käräjäoikeuden tuomitseman korvauksen määrää oli kuitenkin pidettävä liiallisena, minkä vuoksi sitä oli alennettava. Hovioikeus alensi korvauksen määrän 3 000 euroon.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iiro Kartano (eri mieltä), Juha Paimela ja Tuovi Hyvärinen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Kartano lausui kärsimyskorvauksen osalta, että X:n mukaan hänen ja B:n erilleen muuttaminen 8.12.2002 oli johtunut B:n alkoholinkäytöstä. X ja B olivat asuneet erillään jo vuoden ennen B:n kuolemaa. X ei ollut omakohtaisesti kokenut rikokseen liittyviä olosuhteita. Hallituksen esityksen (HE 116/1998 vp) mukaan surun ja menetyksen tunteen voimakkuuden ja vaikutuksen yksilöllisille eroille ei tullut antaa ratkaisevaa merkitystä. X:n pitkäaikainen perussairauskin huomioon ottaen merkitystä ei ollut sillä seikalla, miten X oli B:n kuoleman kokenut. Näillä perusteilla Kartano katsoi, että korvauksen tuomitseminen X:lle kärsimyksestä ei ollut hänen ja B:n suhteen läheisyys, teon laatu sekä muut olosuhteet huomioon ottaen kohtuullista. Kartano olisi hylännyt X:n korvausvaatimuksen kärsimyksestä.

Perustelut

Tausta ja kysymyksenasettelu

1. A:n syyksi on tältä osin lainvoiman saaneella tuomiolla luettu, että hän oli 16.12.2003 tahallaan tappanut B:n. X on vaatinut A:lta vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n nojalla korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä katsoen olleensa surmansa saaneelle B:lle erityisen läheinen henkilö. Suhteen erityistä läheisyyttä X on perustellut sillä, että he olivat tutustuneet vuonna 1998, olleet kihloissa ja asuneet avoliitossa 22.3.2001 - 8.12.2002. He olivat muuttaneet erilleen B:n alkoholinkäytön vuoksi, mutta erilleen muuttaminen ei ollut kuitenkaan johtunut välien rikkoutumisesta, vaan heidän ystävyyssuhteensa oli jatkunut edelleen. Lisäksi X:n psyykkinen terveydentila oli heikentynyt tapahtuman jälkeen.

2. A on kiistänyt korvausvaatimuksen katsoen, että X:ää ei voitu pitää mainitussa lainkohdassa tarkoitetulla tavalla B:lle erityisen läheisenä henkilönä, koska X ja B eivät enää tapahtumahetkellä asuneet yhdessä eivätkä olleet kihloissa.

3. Hovioikeus on katsonut, että X oli tosiasiassa ollut erityisen läheinen henkilö B:lle. Tätä kantaa on perusteltu sillä, että X:n ja B:n välinen suhde oli jatkunut erityisen läheisenä erilleen muuton jälkeenkin ja että korvaukseen oikeutettujen piiriin on tarkoitettu sellaiset henkilöt, joille läheisen surmasta ilmeisesti aiheutuu erityinen kriisitilanne. Arvioidessaan korvauksen tuomitsemisen kohtuullisuutta hovioikeus on katsonut, että lääkärin lausunnosta ilmenevät seikat huomioon ottaen X oli ollut riippuvainen B:stä.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko X:ää pidettävä vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla erityisen läheisenä henkilönä surmansa saaneelle B:lle.

Korkeimman oikeuden arviointi vahingonkorvauksen perusteesta

5. Vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n mukaan surmansa saaneen vanhemmilla, lapsilla ja aviopuolisolla sekä muulla näihin rinnastettavalla surmansa saaneelle erityisen läheisellä henkilöllä on oikeus saada korvausta kuolemantapauksen aiheuttamasta kärsimyksestä, jos kuolema on aiheutettu tahallisesti tai törkeästä huolimattomuudesta ja korvauksen tuomitseminen harkitaan kohtuulliseksi ottamalla huomioon surmansa saaneen ja korvausta vaativan välisen suhteen läheisyys, teon laatu ja muut olosuhteet.

6. Säännöksen sanamuodosta ilmenee, ettei korvaukseen oikeutettu henkilöpiiri ole sidottu muodollisiin tunnusmerkkeihin. Koska säännöksessä tarkoitetaan korvaukseen oikeutettuna henkilönä kuitenkin vain erityisen läheistä henkilöä, on perusteltua katsoa, että tällainen läheissuhde on olemassa yleensä silloin, kun henkilöiden välillä on vallinnut kiinteä ja voimakas yhteenkuuluvuus- tai riippuvuussuhde. Tällainen läheissuhde voi olla kysymyksessä esimerkiksi silloin, kun henkilöt ovat asuneet samassa taloudessa tai heidän yhteydenpitonsa on ollut muutoin tiivistä, jolloin suhteeseen on voinut liittyä jatkuvaa huolenpitoa toisesta. Mainitunlaiseen suhteeseen verrattuna yksinomaan ystävyyssuhdetta ei voida pääsääntöisesti pitää säännöksessä tarkoitettuna läheissuhteena. Tämän suuntaisesti erityisen läheinen henkilö -tunnusmerkkiä on tarkasteltu myös 1.1.2006 voimaan tulleen vahingonkorvauslain 5 luvun 2 d §:n esitöissä (HE 167/2003 vp s. 43 - 44). Mainittu pykälä koskee tosin kärsimyskorvaukseen verrattuna erilaista korvausta, mutta siinä on korvaukseen oikeutettujen henkilöiden piiri määritelty samalla tavalla kuin nyt sovellettavassa luvun 4 a §:ssä. Viimeksi mainitun lainkohdan säätämiseen johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 116/1998 vp s. 10) mainitaan esimerkkinä, että aviopuolisoon verrattava erityisen läheinen henkilö voisi olla ainakin surmansa saaneen kanssa samassa taloudessa elänyt avopuoliso. Esityksessä mainitaan edelleen esimerkkinä seikasta, jonka perusteella oletus suhteen erityisestä läheisyydestä yleensä kumoutuisi, aviopuolisoiden erillään asuminen välien rikkoutumisen vuoksi.

7. Asiassa on riidatonta, että X ja B olivat tutustuneet toisiinsa vuonna 1998 ja asuneet yhdessä 22.3.2001 - 8.12.2002. Tämän jälkeen X ja B olivat B:n alkoholinkäytön vuoksi muuttaneet erilleen ja asuneet eri asunnoissa aina siihen saakka, kunnes B oli saanut surmansa 16.12.2003. X:n mukaan erilleen muutto ei ollut kuitenkaan johtunut välien rikkoutumisesta, vaan he olivat olleet läheisiä myös erilleen muuton jälkeen. X:stä esitetyn psykiatrian erikoislääkärin lääkärintodistuksen mukaan X oli ollut vastaanottokäynnillä 18.12.2003 järkyttynyt, ahdistunut ja masentunut ja hänelle oli määrätty sairauslomaa psyykkisin perustein ajalle 17.12.2003 - 8.2.2004.

8. X ja B eivät ole enää noin vuoteen ennen B:n kuolemaa asuneet yhdessä. Erillään asumisesta on pääteltävissä, ettei heidän suhteensa ole ollut enää kiinteä ja ettei X ole ollut riippuvainen B:stä. Tämä seikka on siten vahva osoitus siitä, ettei heidän suhteensa ole ollut vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitetulla tavalla erityisen läheinen. Yksinomaan heidän erilleen muuttamisen jälkeen jatkuneen seurustelusuhteensa tai hyvän ystävyyssuhteensa perusteella ei voida päätyä toisenlaiseen tulokseen. Tässä arvioinnissa ei ole merkitystä sillä seikalla, että X:ssä on todettu pian B:n kuoleman jälkeen lääkärintodistuksesta ilmenevät psyykkiset vaivat.

9. Tämän vuoksi X:ää ei voida pitää sellaisena vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:ssä tarkoitettuna erityisen läheisenä henkilönä, joka olisi oikeutettu saamaan vahingonkorvausta kärsimyksestä B:n kuoleman johdosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että X:n A:han kohdistama korvausvaatimus kärsimyksestä hylätään ja A vapautetaan korvaamasta X:lle kärsimyksestä tuomittua vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Hannu Rajalahti ja Ilkka Rautio. Esittelijä Timo Ojala.