21.8.2006

Tampereen käräjäoikeuden tuomio 16.3.2005

Käräjäoikeus lausui selvitetyn, että A ja B olivat 17.11.2004 Tampereella pitäneet laittomasti hallussaan 2,522 kilogrammaa amfetamiinia, jonka pitoisuus oli ollut 89 - 95 painoprosenttia, ja siten menettelyllään syyllistyneet törkeään huumausainerikokseen. Rikoksen kohteena oli ollut suuri määrä huumausainetta ja rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Syyksilukemisen perusteet

Käräjäoikeus totesi asiassa osoitetun, että A oli saanut Virossa tarkat ohjeet siitä, että hänen tuli matkustaa Tukholman kautta Tampereelle sittemmin B:ksi osoittautuneen miehen kanssa. Niin ikään oli selvitetty, että A ja B olivat suostuneet huumausaineen hakemiseen Suomesta. A:lla ja B:llä oli täytynyt olla tietoisuus huumausaineen hakemisessa noudatetusta työnjaosta. Huumausaineen noutaminen, suunniteltu maastavienti ja toimenpiteet Tampereella olivat hyvin tarkoin suunniteltuja. A ja B olivat molemmat kantaneet reppua, jossa huumausaine oli ollut. Molempien oli repun painon perusteella täytynyt ymmärtää, että reppu sisältää suuren määrän huumausainetta. B oli mennyt paniikkiin kurkistaessaan reppuun ja tämän jälkeen laittanut repun säilytyslokeroon. Tämä menettely tuki sitä, että B:n oli täytynyt ymmärtää, että kyseessä oli suuri määrä huumausainetta.

Asiassa ei ollut osoitettu, että A ja B olisivat tarkoin tienneet repussa olleen huumausaineen laatua tai tarkkaa määrää. A ja B eivät olleet itse asiassa huumausaineen laatuun ja tarkkaan määrään voineet kuriiriasemansa johdosta vaikuttaakaan. A:n tehtävään oli kuulunut hakea reppuun huumausainetta ja antaa reppu B:lle ja B:n tehtävänä oli ollut viedä huumausainetta sisältänyt reppu Ruotsiin. Kun A ja B olivat hyväksyneet mainitut tehtävänsä, he olivat samalla hyväksyneet sen seurauksen ja syyllisyyden asteen, minkä aineen määrä ja laatu aiheutti. A ja B olisivat halutessaan voineet selvittää huumausaineen laadun. Huumausaine oli ollut siten pakattuna, ettei aineen selvittäminen olisi ollut vaikeaa. Tämän selvitystoimen he olivat laiminlyöneet. A ja B olivat ottaneet tehtävän hyväksyessään riskin siitä, että kyseessä oli suuri määrä vaarallista huumausainetta.

Rangaistuksen määrääminen

Rangaistuksen määräämisen osalta käräjäoikeus totesi, että kysymyksessä oli suuri määrä vaarallista huumausainetta. Rangaistusta jonkin verran lieventävänä seikkana käräjäoikeus huomioi sen, ettei ollut osoitettu, että vastaajat olisivat olleet tarkoin selvillä huumausaineen laadusta.

A:n syyllisyys edellytti, että hänet tuomitaan ankarampaan rangaistukseen kuin B. Tätä käräjäoikeus perusteli sillä, että A oli jo Virossa tullut tietoiseksi huumausaineen kuljetustehtävästään ja hyväksynyt tehtävän suorittamisen. A oli toiminut rikoksen toteuttamisessa saamiensa ohjeiden mukaisesti ja hänellä oli ollut muun muassa matkoja varten saamansa varat mukanaan.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä huumausainerikoksesta 6 vuodeksi vankeuteen ja B:n törkeästä huumausainerikoksesta 5 vuodeksi vankeuteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Aulikki Stenbäck ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 25.11.2005

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B olivat valittamalla saattaneet jutun, katsoi, että A:n ja B:n oli käräjäoikeuden tuomiossa selostettujen perusteiden mukaan täytynyt ymmärtää, että heidän hallussaan oli ollut syytteessä mainittu huumausaine. A:n ja B:n ei kuitenkaan ollut näytetty tienneen hallussa pitämänsä huumausaineen tarkkaa määrää tai laatua. Kyseinen huumausaine oli kuitenkin ollut verrattain pitkän ajan heidän hallussaan siten pakattuna, ettei aineen laadun selvittäminen olisi ollut vaikeaa. Heidän käyttäytymisensä aina siitä lähtien, kun he olivat suostuneet kyseisen aineen hallussapitoon, heille annetut tarkat ohjeet asiassa, puhelimen ja repun hankinta, heidän liikkumisensa Virossa, Ruotsissa ja Suomessa ennen aineen vastaanottamista, aineen vastaanottaminen, kätkeminen Tampereen rautatieaseman tallelokeroon ja A:n B:lle tämän jälkeen antamat ohjeet palaamisesta tallelokerolle ja tehtävän täyttämisestä sekä heidän yhteydenottonsa muihin henkilöihin ennen aineen vastaanottamista ja kyseisen aineen hallussapitoaikana osoittivat, että heidän oli täytynyt pitää varsin todennäköisenä, että aine oli ollut laadullisesti syytteessä tarkoitettua erittäin vaarallista huumausainetta.

A:ta ja B:tä oli ennen rikoksen tekemistä poliisin toimesta seurattu ainakin Tukholmassa, Tampereella ja Ylöjärvellä. Mainittu seikka ei kuitenkaan vaikuttanut rikoksen törkeysarvosteluun. Myöskään se seikka, oliko huumausaineen kätköpaikka mahdollisesti ollut poliisin valvonnassa, ei muuttanut kokonaisarvosteluun perustuvaa törkeysarvostelua.

Hovioikeus totesi B:n lieventävänä seikkana vedonneen siihen, että hän oli 17.11.2004 luopunut rikoksen täytäntöönpanotoimesta. B:n käyttäytymisestä asiassa esitetty selvitys ei kuitenkaan osoittanut muuta kuin että hän oli tuona päivänä luopunut huumausaineen siirtämisestä laivalla Suomesta Ruotsiin. Mainittu seikka ei vaikuttanut rikoksen törkeysarvosteluun eikä sitä voitu ottaa huomioon rangaistuksen lieventämisperusteena.

Edellä selostetuilla ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa lausutuilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Mikkola, Jukka Uusitupa ja Matti Jalava.

Perustelut

1. A ja B ovat saamansa toimeksiannon mukaisesti kuljettaneet reppua, jossa on ollut syytteessä mainittu määrä amfetamiinia, tietoisina siitä, että reppu sisälsi jotakin huumausainetta. He ovat kuitenkin kiistäneet tienneensä, että kysymyksessä oli erittäin vaarallinen huumausaine.

A:n ja B:n tahallisuus

2. Asiassa on kysymys siitä, ovatko A ja B olleet tietoisia niistä rikoslain 50 luvun 2 §:ssä mainituista seikoista, joihin vedoten syyttäjä on tässä tapauksessa pitänyt huumausainerikosta törkeänä, eli että rikoksen kohteena on ollut erittäin vaarallinen huumausaine ja suuri määrä huumausainetta. Kuten Korkeimman oikeuden vuonna 2001 julkaisemista ratkaisuista ilmenee, tuomitsemisen tahallisesta rikoksesta on katsottu edellyttävän, että tekijä on joko tietoinen kaikista rikoksen tunnusmerkistöön kuuluvista seikoista tai että hänen voidaan katsoa ainakin pitäneen niiden olemassaoloa varsin todennäköisenä (KKO 2001:13, 97 ja 117).

3. Vuonna 2004 voimaan tulleen rikoslain 3 luvun 6 §:ään sisältyy tahallisuutta koskeva määritelmä, joka vastaa edellä mainituissa ratkaisuissa noudatettua linjaa. Määritelmä koskee kuitenkin vain rikostunnusmerkistöön kuuluvan seurauksen aiheuttamisen tahallisuutta. Kysymys siitä, miten tahallisuus muiden tunnusmerkistöön kuuluvien seikkojen suhteen tulee määritellä, on lakia säädettäessä tietoisesti jätetty oikeuskäytännön arvioitavaksi (ks. LaVM 28/2002 vp s. 9 - 10). Koska lakiin ei ole otettu muuta tahallisuutta koskevaa määritelmää, on tahallisuuteen kuuluvaa tietoisuutta arvioitaessa perusteltua ottaa tältäkin osin edelleen lähtökohdaksi edellä mainittu oikeuskäytäntö, josta ei ole ilmennyt aihetta poiketa.

4. Tahallisuusvaatimuksen täyttymisen arvioinnissa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös 1.1.2004 voimaan tulleeseen tunnusmerkistöerehdystä koskevaan rikoslain 4 luvun 1 §:ään. Sen mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. Säännös koskee sekä seurausta että muita rikostunnusmerkistössä mainittuja seikkoja.

5. Harkittaessa, ovatko A ja B tienneet, että heidän hallussaan pitämänsä reppu sisälsi erittäin vaarallista huumausainetta tai että aineen määrä oli suuri, Korkein oikeus on kiinnittänyt huomiota seuraaviin seikkoihin:

6. A:n ja B:n on täytynyt repun koon ja painon perusteella päätellä, että huumausainetta, olipa se laadultaan mitä tahansa, oli suuri määrä. Näin ollen heidän tahallisuutensa täyttää törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön siltä osin kuin on kysymys suuresta määrästä.

7. A ja B ovat väittäneet, etteivät he olleet selvillä repussa olleen huumausaineen laadusta ja siten sen vaarallisuudesta. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa pitävänsä epäuskottavana, ettei heillä olisi ollut todellista mahdollisuutta selvittää tai ainakin huomattavalla todennäköisyydellä arvata hallussa pitämänsä huumausaineen laatua. Heidän saamansa toimeksiannon luonteeseen on kuitenkin kuulunut, että he täyttävät tehtävänsä kyselemättä, olipa repussa mitä huumausainetta tahansa. He ovat saattaneet ymmärtää myös oman vastuunsa kannalta edulliseksi tietää repun sisältämästä huumausaineesta mahdollisimman vähän. Huumausaineen laatua koskevaa tietämättömyyttä voidaan näissä olosuhteissa pitää heidän osaltaan jopa tarkoituksellisena. Rikoslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettua tunnusmerkistöerehdystä koskevaa säännöstä ei ole perusteltua tulkita niin, että tämänluonteinen tietämättömyys riittäisi poistamaan tahallisuuden huumausaineen laatua koskevalta osalta.

8. Hovioikeuden tuomiosta ilmeneviin teko-olosuhteisiin viitaten Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A ja B ovat tienneet tai pitäneet varsin todennäköisenä, että heidän hallussa pitämänsä huumausaine on ollut erittäin vaarallista ja että huumausainetta oli tavanmukaisina kerta-annoksina mitaten suuri määrä.

9. B on pitänyt omalta osaltaan lieventävänä seikkana sitä, että hän oli syytteessä mainittuna tekopäivänä 17.11.2004 jättänyt repun Tampereella säilytyslokeroon ja lähtenyt takaisin Ruotsiin sekä näin luopunut rikoksen täytäntöönpanotoimesta. Korkein oikeus kuitenkin toteaa, että B on jo mainittuna päivänä suorittamillaan toimilla syyllistynyt täytettyyn tekoon. Lisäksi myöhemmät tapahtumat osoittavat, ettei B:llä ole tekopäivänä ollut lopullista tarkoitusta luopua aineen kuljettamisesta Ruotsiin.

10. A ja B ovat edelleen vedonneet siihen, että he olivat olleet poliisin seurannassa ja että huumausaineen kätköpaikkakin oli mahdollisesti ollut poliisin tiedossa, jolloin huumausaine olisi voitu takavarikoida aikaisemminkin eikä tekoa sen vuoksi voitaisi ainakaan pitää törkeänä. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä kuullun rikoskomisarion kertomuksesta on käynyt ilmi, ettei Ylöjärvellä sijainnut maastokätkö, josta amfetamiini haettiin, ollut poliisin tiedossa eikä ainetta siten olisi voitu takavarikoida ennen sen kulkeutumista A:n ja B:n haltuun.

11. Näillä ja muutoin hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla A ja B ovat syyllistyneet hovioikeuden heidän syykseen lukemiin törkeisiin huumausainerikoksiin.

Rangaistukset

12. Perusteita rangaistusten alentamiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja, Kati Hidén, Eeva Vuori ja Pertti Välimäki. Esittelijä Jarmo Hirvonen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Vanhempi oikeussihteeri Hirvonen:

Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Olosuhdetahallisuus ja tahallisuuden alaraja

Tahallisuuteen liittyvät oikeudelliset kysymykset liittyvät useimmiten siihen, millaista rikoksen tunnusmerkistön mukaisen seurauksen mieltämistä ja tahtomista tahallisuus edellyttää. Tällöin kysymys on seuraustahallisuudesta. Seurausten lisäksi rikosten tunnusmerkistöihin kuuluu kuitenkin myös muunlaisia ainesosia. Suhteessa niihin kysymys on olosuhdetahallisuudesta.

Kun arvioidaan A:n ja B:n tahallisuutta suhteessa heidän hallussaan olleen repun sisältöön, kysymys on olosuhdetahallisuuden sisällön ja alarajan määrittämisestä.

Rikoslain yleisen osan uudistamisen yhteydessä 1.1.2004 säädetty 3 luvun 6 § sisältää tahallisuuden määritelmän. Aikaisemmin sellaista ei laissa ollut. Määritelmän mukaan tekijä on aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän on tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus on aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä on pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.

Kuten edellä siteeratusta lakitekstistä suoraan ilmenee, tahallisuuden määrittely koskee ainoastaan seuraustahallisuutta. Rangaistusvastuun edellytyksenä tahallisuuden tulee kuitenkin kattaa seurauksen ohella myös muut tunnusmerkistötekijät. Huumausainerikos ja törkeä huumausainerikos eivät ole rikoslain 3 luvun 6 §:ssä tarkoitettuja seurausrikoksia. Se, että hallussa pidetyn aineen on rikoslain 50 luvun 1 §:n 4 kohdassa oltava huumausainetta, ei ole tunnusmerkistön mukainen seuraus vaan muu tunnusmerkistössä mainittu seikka. Näin ollen kysymystä A:n ja B:n tahallisuudesta ei voida arvioida välittömästi rikoslain 3 luvun 6 §:n nojalla.

Rikoslain yleisen osan uudistamisen keskeisiä tavoitteita oli määrittää rangaistavan ja rankaisemattoman käyttäytymisen raja laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla tarkasti laissa. Tästä tavoitteesta huolimatta eduskunta päätti lakivaliokunnan ehdotuksen (LaVM 28/2002 vp) mukaisesti rajoittaa rikoslain 3 luvun 6 §:n koskemaan vain seuraustahallisuutta.

Lakivaliokunta ehdotti, että tahallisuutta koskevassa pykälässä säädettäisiin ainoastaan seuraustahallisuudesta ja olosuhdetahallisuus jäisi edelleen oikeuskäytännössä arvioitavaksi. Muussa tapauksessa tahallisuuskynnys saattaisi lakivaliokunnan arvion mukaan olosuhdetahallisuuden osalta nousta. Rikoslain 3 luvun 6 §:n sisältö vastaa täysin lakivaliokunnan ehdotusta.

Rikokset rangaistaan vain tahallisesti tehtyinä, jollei laista muuta ilmene. Tahallisuuden ja tuottamuksen raja on siten huumausainerikosten ja useimpien muiden rikosten kohdalla myös rangaistavan ja rankaisemattoman käyttäytymisen välinen raja. Tahallisuus on näin ollen rikosoikeuden keskeisimpiä vastuuta määrittäviä käsitteitä. Laillisuusperiaatteen kannalta on arveluttavaa, että rikosoikeudellisen vastuun alaan näin tärkeällä tavalla vaikuttava peruste on jätetty olosuhdetahallisuuden osalta laissa määrittelemättä.

Teko-olosuhteiksi kutsutut seikat ovat yleensä tekijän tahdosta riippumattomia eikä tekijä voi asettaa niitä toimintansa päämääräksi. Niiden osalta tahallisuuden olemassaolon ratkaisevat tiedolliset seikat, kun seurausten osalta merkitystä on sekä tahtoon liittyvillä että tiedollisilla seikoilla. Tahallisuuden perusmuodoksi mielletty ja rikoslain 3 luvun 6 §:ään kirjattu tarkoitustahallisuus ei sovellu olosuhdetahallisuuden muodoksi. Olosuhdetahallisuudessa tahallisuuden olemassaolo on ratkaistava sen perusteella, kuinka hyvin tekijä oli selvillä olosuhteiden käsilläolosta.

Korkeimman oikeuden ratkaisuissa 2001:13, 2001:97 ja 2001:117 olosuhdetahallisuuden alarajaksi on asetettu se, onko tekijän katsottu pitäneen olosuhteiden käsilläoloa varsin todennäköisenä. Mainituissa ratkaisuissa omaksuttu raja on omiaan johtamaan rikosvastuun toteutumisen kannalta epäoikeudenmukaisiin ratkaisuihin. Sen vuoksi Korkeimman oikeuden on muutettava ratkaisulinjaansa.

Huumausainekuriirit eivät aina tiedä eivätkä haluakaan tietää, mitä huumausainetta ja kuinka paljon he kuljettavat. He eivät välttämättä tutki kuljettamiaan kasseja, laukkuja, reppuja tai laatikoita tai avaa niissä olevia huumausainepaketteja eivätkä esitä toimeksiantajilleen riittäviä kysymyksiä. He eivät välttämättä tunne eri huumausainelaatuja eivätkä tiedä, mihin eri aineet vaarallisuudeltaan huumausainekentässä sijoittuvat. Heillä ei myöskään pääsääntöisesti ole tietoa hallussa pitämiensä aineiden pitoisuuksista. He hyväksyvät tai suhtautuvat välinpitämättömästi kaikkiin huumausaine- ja pitoisuusvaihtoehtoihin.

Mikäli huumausainekuriirin tuomitseminen törkeästä huumausainerikoksesta edellyttäisi kuriirin täyttä tietoisuutta lähetyksen sisällöstä tai ainakin sitä, että kuriiri on pitänyt varsin todennäköisenä, että lähetys sisältää erittäin vaarallista huumausainetta tai että huumausainetta on suuri määrä, olisi tarkoituksellisesti mahdollisimman tietämättömänä pysyttäytyvän satunnaisen kuriirin tuomitseminen käytännössä mahdotonta. Kuriirin olisi oman etunsa vuoksi syytä olla esittämättä toimeksiantajalleen kysymyksiä, jättää katsomatta kassiin ja olla tutkimatta pakkauksia. Mitä vähemmän hän tietäisi tai väittäisi tietävänsä lähetyksen sisällöstä, sitä vähemmällä hän kiinni jäädessään pääsisi.

Mikäli varsin todennäköisenä pitäminen hyväksyttäisiin olosuhdetahallisuuden alarajaksi, johtaisi tämä siihen, ettei esimerkiksi tietoisuus siitä, että huumausainelähetys sisältää joko a) amfetamiinia, b) kokaiinia, c) rauhoittavia lääkkeitä tai d) hasista, riittäisi ulottamaan tahallisuutta erittäin vaarallisena pidettyyn kokaiiniin tai amfetamiiniin. Mikään lähetyksen sisältöä koskeva vaihtoehto ei nimittäin olisi toista todennäköisempi eikä yksikään vaihtoehto varsin todennäköinen.

Edellä todettu useiden varteenotettavien vaihtoehtojen ongelma ilmenee myös klassisesta tahallisuuden alarajaa koskevasta esimerkistä, jossa henkilön kuvitellaan pelaavan venäläistä rulettia kuudestilaukeava revolveri toisen henkilön ohimolla. Aseen laukeaminen ja toisen henkilön kuolema ei ole varsin todennäköinen vaan pikemminkin epätodennäköinen mahdollisuus. Kuoleman todennäköisyys on vain 1/6. Mikäli tunnusmerkistön täyttymisen tulee olla varsin todennäköistä, ampujaa ei siis tulisi tuomita tahallisesta teosta, vaikka hän vetäisi liipaisimesta hyväksyen sen, että toisen henkilön kuolema on varteenotettava mahdollisuus.

Ruotsin korkein oikeus on tahallisuuden alarajaa koskevassa ratkaisussaan NJA 2004 s. 176 käyttänyt juuri venäläistä rulettia koskevaa esimerkkiä keskeisenä perusteena katsoessaan, ettei todennäköisyystahallisuus voi tarjota sopivaa määritelmää yleiseksi tahallisuuden alarajaksi.

Edellä selostetut huumausainelähetyksen sisältöä ja venäläistä rulettia koskevat esimerkit osoittavat osaltaan sen, että tahallisuuden alarajan tulee käytännössä asettua tasolle, jossa varteenotettavan mahdollisuuden tiedostaminen ja hyväksyminen riittää. Olosuhdetahallisuuden osalta tämä on rikoslain yleisen osan uudistamisesta huolimatta edelleen mahdollista.

Varsin todennäköisenä pitämisen hyväksyminen olosuhdetahallisuuden alarajaksi johtaisi huumausainekuriirin osalta siihen, että kuriirin tulisi tullakseen tuomituksi törkeästä huumausainerikoksesta paitsi pitää varsin todennäköisenä, että lähetys sisältää suurehkon määrän esimerkiksi Subutex-tabletteja, lisäksi tietää tai pitää varsin todennäköisenä, että tämä buprenorfiinia vaikuttavana ainesosana sisältävä lääke katsottiin Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2004:127 muista lääkkeistä poiketen erittäin vaaralliseksi huumausaineeksi. Mikäli lähetys sisältäisi Subutexin asemesta esimerkiksi Temgesic-, Temesta-, Tenox-, Tuxi-, Sufenta-, Ibuxin- ja Suboxone-nimisiä lääkkeitä, tahallisuusvaatimuksen täyttyminen edellyttäisi, että kuriiri tietää tai pitää varsin todennäköisenä, että lääkkeistä Temgesic ja Suboxone sisältävät buprenorfiinia.

Huumausainekuriireilla on harvoin asiantuntemusta, joka riittäisi siihen, että tietoisuus tai varsin todennäköisenä pitäminen peittämisperiaatteen edellyttämällä tavalla aidosti peittäisi kaikki rikoksen tunnusmerkit ja vieläpä rangaistuksen mittaamiseenkin vaikuttavat teosta ilmenevät seikat.

Satunnainen kuriiri kuten vaikkapa ulkomailta Suomeen muutenkin tuleva autonkuljettaja tai matkailija, vaikka hän tuntisikin lähetyksen sisällön, ei välttämättä tiedä eroa esimerkiksi hasiksen ja heroiinin välillä eikä hänellä ole aavistustakaan, mikä on kysymyksessä olevan aineen pitoisuus ja mitä merkitystä sillä on asian arvioinnissa. Hän ei myöskään yleensä tiedä, että törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistössä tarkoitettuna suurena määränä huumausainetta pidetään oikeuskäytännössä esimerkiksi hasiksen osalta 1 000 grammaa, mutta heroiinin osalta riittää 15 grammaa.

On keinotekoista ja käytännön elämälle vierasta operoida tahallisuuskäsitteillä, jotka edellyttävät tietoisuutta tai varsin todennäköisenä pitämistä sellaisista seikoista, jotka edellyttävät huumausaineisiin liittyvää erityisasiantuntemusta.

Kun olosuhdetahallisuuden alarajaksi varsin todennäköisenä pitämisen sijasta asetetaan varteenotettavan mahdollisuuden hyväksyminen, voidaan huumausainekuriirin menettelyä rikosnimikkeen tasolla ja rangaistusta mitattaessa arvioida tavalla, joka johtaa oikeudenmukaiseen lopputulokseen. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kuriiri tulisi käytännössä tuomita yhtä ankaraan rangaistukseen kuin hänen toimeksiantajansa tai aineen jakelusta vastaava henkilö, joiden syyllisyys on kuriiria suurempi.

Tahallisuusvaatimuksen täyttymisen arvioinnissa on kuitenkin kiinnitettävä huomiota myös 1.1.2004 voimaan tulleeseen tunnusmerkistöerehdystä koskevaan rikoslain 4 luvun 1 §:ään. Sen mukaan teko ei ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. Säännös koskee sekä seurausta että muita rikostunnusmerkistössä mainittuja seikkoja.

Ilmaisulla "olla selvillä" tarkoitetaan rikoslain 4 luvun 1 §:n esitöiden mukaan (HE 44/2002 s. 104) tietämistä tai tuntemista. Yleisen kielenkäytön mukaan tietäminen tarkoittaa varmuutta tai vakuuttuneisuutta jostain tosiseikasta.

Kuten edellä on todettu huumausainekuriirit eivät kuljetustehtävän vastaanottaessaan tai muutoinkaan välttämättä selvitä itselleen aineen laatua tai määrää. Vaikka he tästä johtuen eivät teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden aineen määrään ja laatuun liittyvien seikkojen käsilläolosta, joita törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, ei tällaista tarkoituksellista tietämättömyyttä voida pitää rikoslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna tunnusmerkistöerehdyksenä.

Korkein oikeus todennee kokoavasti, että törkeän huumausainerikoksen tahallisuusvaatimus täyttyy, jos kuriiri tietää tai pitää varteenotettavana mahdollisuutena, että lähetys sisältää erittäin vaarallista huumausainetta tai suuren määrän huumausainetta ja hänen käytöksensä osoittaa, että hän on hyväksynyt tämän mahdollisuuden.

A ja B

A ja B ovat kertoneet tienneensä, että repussa oli huumausainetta. Heidän on lisäksi täytynyt repun koon ja painon perusteella päätellä, että huumausainetta, olipa se laadultaan mitä tahansa, oli suuri määrä. Näin ollen voidaan lähteä siitä, että heidän tahallisuutensa joka tapauksessa peittää törkeän huumausainerikoksen tunnusmerkistön suuren määrän osalta.

Huumausainerikoksissa rangaistuksen mittaaminen perustuu aineen laatuun ja määrään, vaikka tekoon liittyville yksilöllisillekin piirteille annettaisiin merkitystä. Mittaamisen apuvälineinä käytetään aineen määrään ja laatuun perustuvia taulukoita ja aineluokituksia.

Suomessa amfetamiinin ja sitä miedompien huumausaineiden välillä on rangaistuksen mittaamisessa huomattava ero. Mikäli repussa olisi ollut sama määrä esimerkiksi hasista, olisivat A:lle ja B:lle tuomitut rangaistukset olleet useita vuosia lyhyempiä. Sen vuoksi kysymys siitä, onko A:n ja B:n tahallisuus ulottunut nimenomaan amfetamiiniin, on rangaistuksen mittaamisen kannalta olennainen siitäkin huolimatta, että heidän katsottaisiin jo aineen suuren määrän perusteella syyllistyneen törkeään huumausainerikokseen.

Syyttäjä on Korkeimmassa oikeudessa antamissaan lausumissa katsonut, että tekijät ovat voineet päätellä, että "kyse on ollut massiivisesta tarkoin suunnitellusta ja organisoidusta tehtävästä ja että huumausaineella täytyy olla sellainen arvo, että tällainen toiminta toisi riittävän hyödyn kaikille". Tällä perusteella A:n ja B:n on syyttäjän mukaan täytynyt päätellä, että kysymys oli hasista arvokkaammasta ja vaarallisemmasta huumausaineesta. Hovioikeuden ratkaisun perustelut ovat rakentuneet saman lähtökohdan varaan.

Voidaan kuitenkin todeta ensiksikin, ettei hasiksen ja amfetamiinin arvolla ole niin suurta eroa, että se antaisi aiheen toisistaan poikkeaviin menettelytapoihin, olipa kysymys kummasta aineesta tahansa. Toiseksi nyt kysymyksessä oleva organisaatio on liikutellut myös hasista eikä mikään viittaa siihen, että menettelytavat olisivat silloin poikenneet tässä jutussa ilmenneistä menettelytavoista.

Viranomaistilastojen mukaan hasiksen kilohinta on rikoksentekovuonna ollut Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa suuruusluokaltaan noin puolet amfetamiinin kilohinnasta. Virossa kilo amfetamiinia on kyseisten tilastojen mukaan maksanut jopa vähemmän kuin vastaava määrä hasista. Aineiden hintaeroon ei näin ollen voida kytkeä syyttäjän tarkoittamaa organisaation laajuuden perusteella tehtävää päätelmää aineen laadusta.

A:n ja B:n tahallisuutta koskeva ratkaiseva kysymys tiivistyy siis todennäköisyystahallisuuden osalta siihen, ovatko he pitäneet varsin todennäköisenä, että repussa oli vaarallisuudeltaan vähintäänkin amfetamiinin luokkaa olevaa huumausainetta. Suhteessa esimerkiksi hasikseen kysymys on siis siitä, onko ollut todennäköisempää, että tällä kertaa organisaatio on kuljettanut amfetamiinia eikä hasista.

Mikään asiassa ilmennyt ei viittaa siihen, että A ja B olisivat tässä tapauksessa voineet pitää amfetamiinia hasista todennäköisempänä vaihtoehtona. Heidän käyttäytymisensä kuitenkin osoittaa, että he ovat hyväksyneet kaikki ainevaihtoehdot.

A ja B eivät kuljetustehtävän vastaanottaessaan tai muutoinkaan ole selvittäneet itselleen aineen laatua tai määrää. Vaikka he tästä johtuen eivät teon hetkellä ole olleet selvillä kaikkien rangaistavuuteen ja rangaistuksen mittaamiseen liittyvien seikkojen käsilläolosta, ei tällaista tarkoituksellista tietämättömyyttä voida pitää rikoslain 4 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna tunnusmerkistöerehdyksenä.

A ja B ovat kuljettaessaan reppua saamansa toimeksiannon mukaisesti hyväksyneet sen varteenotettavan mahdollisuuden, että repussa oli amfetamiinia. Korkein oikeus katsonee, että tämä tietoisuuden taso riittää täyttämään törkeään huumausainerikokseen liittyvän tahallisuusvaatimuksen myös aineen laadun osalta.

Myöhemmät tapahtumat osoittavat, ettei B:llä ole syytteessä mainittuna tekopäivänä ollut lopullista tarkoitusta luopua aineen kuljettamisesta Ruotsiin ja joka tapauksessa rikos on täyttynyt jo sitä ennen.

Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä on käynyt ilmi, ettei Ylöjärvellä sijainnut maastokätkö, josta amfetamiini on haettu, ollut poliisin tiedossa eikä ainetta sen vuoksi olisi voitu takavarikoida ennen sen kulkeutumista A:n ja B:n haltuun.

Syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen A:n ja B:n osalta ei ole.

Muilta A:ta ja B:tä koskevilta osin Korkeimman oikeuden ratkaisu on mietinnön mukainen.