31.8.2005

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A kertoi Liitto ry:hyn (jäljempänä liitto) ja Lakiasiantoimisto Oy:hyn (jäljempänä lakiasiaintoimisto) kohdistamassaan kanteessa, että hän oli työskennellyt D Kb:n palveluksessa. D Kb:n tultua 16.7.1991 asetetuksi konkurssiin A oli solminut konkurssipesän kanssa määräaikaisen työsopimuksen. Konkurssipesä oli 10.1.1992 myynyt kalanviljelylaitoksen ja sen toiminnan B:lle perustettavan yhtiön lukuun sekä suorittanut A:lle siihen asti erääntyneet työsuhteesta johtuneet saatavat. B oli suostunut jatkamaan työsuhdetta, jos konkurssipesä maksaisi A:n palkan. Kun konkurssipesä ei ollut tähän suostunut, B oli lopettanut palkan maksamisen.

A oli ottanut yhteyttä liittoon pyytäen selvittämään, minkälaiset velvoitteet konkurssipesällä ja kalanviljelylaitoksen ostaja B:llä oli häntä kohtaan. A oli antanut toimeksiannon liitolle työsuhteeseensa liittyvien oikeuksien selvittämiseksi. Toimeksiantoon oli kuulunut A:n työsuhdesaatavan periminen A:n kannalta parhaalla mahdollisella tavalla. Toimeksiantoa oli hoitanut liiton asiamies. Myöhemmin liitto oli siirtänyt asian lakiasiaintoimiston hoidettavaksi.

Jos palkkaturvahakemus olisi tehty määräajassa, A:n saatava olisi saatu kokonaisuudessaan turvattua. Konkurssipesä oli liikkeenluovuttajana ollut vastuussa A:n työsuhdesaatavista, kun luovutuksensaaja oli purkanut työntekijän määräaikaisen työsuhteen työsopimuslain vastaisesti. Lakiasiaintoimisto oli laiminlyönyt tehdä palkkaturvahakemuksen ja selvittää konkurssipesän vastuukysymyksen. B:n perustama yhtiö Oy C Ab oli liikkeen luovutuksensaajana vastuussa A:n työsuhteen ehdoista. Lakiasiaintoimisto oli kuitenkin laiminlyönyt selvittää Oy C Ab:n vastuun A:n työsuhdesaatavista.

Lakiasiaintoimisto oli A:n asiamiehenä nostanut kanteen Hangon raastuvanoikeudessa kalanviljelylaitoksen ostajaa B:tä vastaan, joka oli raastuvanoikeuden 14.7.1992 julistamalla lainvoiman saaneella päätöksellä työsopimuslain 51 §:n nojalla tuomittu maksamaan A:lle saamatta jäänyttä palkkaa vastaava määrä 26 586 markkaa sekä vuosilomakorvausta vastaava määrä 2 400 markkaa viivästyskorkoineen.

Kun B:ltä oli saatu perittyä vain noin 3 000 markkaa, lakiasiaintoimiston tuottamuksesta oli aiheutunut A:lle vahinkoa raastuvanoikeuden tuomitsema määrä lisättynä viivästyskoroilla. Näillä perusteilla A vaati liiton ja lakiasiaintoimiston velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle vahingonkorvauksena 58 442,75 markkaa korkoineen sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen.

Helsingin käräjäoikeuden yksipuolinen tuomio ja tuomio 21.6.2000

Koska liitto ei ollut määräajassa antanut pyydettyä kirjallista lausumaa ja A oli vaatinut yksipuolista tuomiota eikä kanne ollut selvästi perusteeton, käräjäoikeus velvoitti liiton yksipuolisella tuomiolla suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena 58 442,75 markkaa korkoineen ja korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 17 000 markkaa korkoineen.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n lakiasiaintoimistoa vastaan nostaman kanteen selvästi perusteettomana ja velvoitti A:n korvaamaan lakiasiaintoimiston oikeudenkäyntikulut 2 500 markalla korkoineen.

Takaisinsaantihakemus

Liitto vaati hakemuksessaan yksipuolisen tuomion poistamista ja asian käsittelemistä uudelleen.

Helsingin hovioikeuden päätös 14.11.2001

Hovioikeus, jonne A valitti, kumosi käräjäoikeuden tuomion lakiasiantoimiston osalta ja palautti asian käräjäoikeuteen valmistelun jatkamista varten.

Käräjäoikeuden tuomio 11.9.2002

Käräjäoikeus käsitteli takaisinsaantihakemuksen ja hovioikeuden palauttaman lakiasiaintoimistoa koskevan kanteen yhdessä.

Käräjäoikeus hylkäsi liittoa vastaan ajetun kanteen, koska A:n ja liiton välille ei ollut syntynyt toimeksiantosuhdetta, jonka perusteella liitto olisi ollut velvollinen huolehtimaan A:n työsuhdesaatavista.

Käräjäoikeus hylkäsi myös lakiasiaintoimistoa vastaan ajetun kanteen katsoen näyttämättä jääneen, että lakiasiaintoimiston olisi toimeksiannon nojalla tullut hoitaa A:n saatavia palkkaturvana tai ajaa saatavia koskevaa kannetta liikkeenluovuttajaa D Kb:n konkurssipesää vastaan tai liikkeen luovutuksensaajaa Oy C Ab:tä vastaan ja että lakiasiaintoimisto olisi tuottamuksellisesti laiminlyönyt sanotut tehtävät. Lisäksi A oli joka tapauksessa kauppakaaren 18 luvun 9 §:n nojalla menettänyt kanneoikeutensa lakiasiaintoimistoa vastaan vanhentuneena.

A velvoitettiin korvaamaan vastaajien oikeudenkäyntikulut: liitolle 8 993,91 euroa ja lakiasiaintoimistolle 5 700 euroa, kumpikin korkoineen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Olli Myllykangas.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.6.2004

Hovioikeus, jonne A valitti, katsoi että toimeksiantosuhde oli syntynyt ainoastaan A:n ja lakiasiaintoimiston välillä ja että A:n liittoa vastaan ajama kanne oli hylättävä.

Toimeksianto A:n ja lakiasiaintoimiston välillä oli koskenut vain kanteen ajamista B:tä vastaan ja myöhemmin saatavan perimistä B:ltä ulosotossa. A:n ei ollut näytetty antaneen lakiasiaintoimistolle kokonaistoimeksiantoa.

Hovioikeus katsoi, että A:n palkkasaatavaa koskevassa asiassa lakiasiaintoimistolla olisi asiantuntemuksensa perusteella ollut velvollisuus selvittää myös mahdollisuus palkkaturvan hakemiseen siinäkin tapauksessa, että A ei olisi asiasta lakiasiaintoimistolle mitään maininnut. Lakiasiaintoimiston velvollisuuksiin oli myös katsottava kuuluneen selvittää se, ketä vastaan palkkasaatavaa koskeva kanne oli nostettava.

Palkkaturvahakemuksen hyväksymisen edellytyksenä oli ollut, että B olisi todettu maksukyvyttömäksi vuonna 1992. Vaikka lakiasiaintoimiston olisi tullut tehdä palkkaturvahakemus tai ainakin neuvoa A se itse tekemään ja lakiasiaintoimisto oli siten tältä osin ollut huolimaton, hovioikeus katsoi asiassa jääneen riittävällä varmuudella näyttämättä, että B olisi jo vuonna 1992 ollut maksukyvytön ja että A:n palkkaturvahakemus olisi varsin todennäköisesti hyväksytty. Kanne oli siten tältä osin hylättävä.

Vuonna 1992 voimassa olleen työsopimuslain (723/1988) 40 §:n 2 momentissa säänneltiin liikkeen luovutuksen saajan erityisestä oikeudesta työntekijän irtisanomiseen. Irtisanominen oli mahdollista vain perustellusta syystä, joka johtui liikkeen luovutuksesta. Vastuu työntekijän palkkaetujen menetyksestä säännöksen viimeisen lauseen perusteella aiheutui luovuttajalle vain silloin, kun luovutuksen saaja käytti puheena olevaa erityistä irtisanomisoikeuttaan. Hangon raastuvanoikeus oli todennut ratkaisussaan, että B oli purkanut työsopimuksen. Näin ollen konkurssipesää vastaan ajettu kanne ei olisi menestynyt.

B oli ostanut kalankasvatuslaitoksen D Kb:n konkurssipesältä 10.1.1992 perustettavan yhtiön lukuun. A oli tuolloin siirtynyt B:n palvelukseen. Oy C Ab oli perustettu 18.1.1992, jolloin A:n ja B:n välinen työsuhde oli jo syntynyt. Oy C Ab:n perustamiskirjassa ei ollut lausuttu mitään A:n työsuhteesta. Asiassa ei ollut selvitetty, että Oy C Ab:lle olisi syntynyt palkanmaksuvelvollisuus A:ta kohtaan. Yhtiön rekisteröinti 29.4.1992 ei siten tuonut sille vastuuta A:n palkkasaatavista. Näyttöä ei ollut siitä, että Oy C Ab olisi rekisteröinnin jälkeen nimenomaisesti tai hiljaisesti ottanut ennen sen perustamista tehdyistä oikeustoimista vastatakseen. A:n kanne Oy C Ab:tä vastaan ei siten ilmeisesti olisi myöskään menestynyt.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

A velvoitettiin maksamaan liitolle korvaukseksi vastauskuluista hovioikeudessa 1 830 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Rintala, Eero Arvo ja Kari Heikkonen. Esittelijä Kari Heikkonen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A on ajanut sekä liittoa että lakiasiaintoimistoa vastaan vahingonkorvauskannetta, jolla hän on vaatinut näiltä korvausta toimeksiantonsa virheellisestä hoidosta aiheutuneista vahingoista. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet A:n kanteen. Käräjäoikeus on velvoittanut A:n suorittamaan korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista liitolle 8 993,91 euroa korkoineen ja lakiasiaintoimistolle 5 700 euroa korkoineen. Hovioikeus, jonne A valitti ja jossa vain liitto vastasi valitukseen, on velvoittanut A:n korvaamaan liiton hovioikeuskulut 1 830 euroa korkoineen. Kun Korkein oikeus on nyt hylännyt A:n pääasiaa koskevan valituslupahakemuksen, kysymys on enää A:n velvollisuudesta korvata vastaajien käräjäoikeus- ja hovioikeuskulut.

2. Käräjäoikeuden pääkäsittelypöytäkirjan mukaan A:lla "ei ollut huomautettavaa vastaajien oikeudenkäyntikuluista". A on lausunut kuluista tällä tavalla vaatiessaan muutoin kanteensa hyväksymistä. Lausuma on epäselvä, koska se ei nimenomaisesti sisällä edes oikeudenkäyntikulujen määrän oikeaksi myöntämistä sen varalta, että A häviäisi jutun. Käräjäoikeuden olisi pitänyt kyselyoikeutta käyttämällä selventää, mitä A lausumallaan tarkoittaa. Kun pöytäkirjasta ei käy ilmi, että käräjäoikeus olisi näin tehnyt, lausuma ei estä A:ta vaatimasta kulujen alentamista oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1, 5 ja 8 a §:n nojalla tai kohtuullistamista 8 b §:n nojalla sillä perusteella, että täyden korvauksen tuomitsemiseen ei ole perusteita.

3. Valituksessaan A on vaatinut, että hänen velvollisuuttaan korvata vastapuoltensa oikeudenkäyntikulut kohtuullistetaan. Vaatimuksensa perusteina hän on vedonnut seuraaviin seikkoihin: liitto ja lakiasiaintoimisto ovat oikeudenkäyntiin liittyvillä laiminlyönneillään aiheuttaneet lisäkustannuksia sekä A:lle että itselleen; asia on ollut oikeudellisesti epäselvä; vastapuolina ovat työntekijöiden etua valvova ammattiliitto ja työsuhdeasioihin perehtynyt sekä niitä ammattimaisesti hoitava lakiasiaintoimisto, joilta A, joka puolestaan on maallikko, on hakenut apua ja jolle asia on tärkeä.

4. A:n valituksen johdosta asiassa on kysymys siitä, onko perusteita alentaa asian hävinneen A:n korvausvelvollisuutta seuraavilla perusteilla: ensiksikin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n nojalla, koska ne toimenpiteet, joihin vastaajien kulut perustuvat, eivät olisi tarpeellisia; toiseksi saman luvun 5 §:n nojalla, koska A:lle olisi aiheutunut lainkohdassa tarkoitettuja kuluja; kolmanneksi luvun 8 a §:n nojalla, koska asia olisi ollut oikeudellisesti epäselvä ja neljänneksi luvun 8 b §:n nojalla, koska oikeudenkäyntikulujen korvaaminen olisi ilmeisen kohtuutonta.

Liiton ja lakiasiaintoimiston toimenpiteiden tarpeellisuus

5. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 1 §:n mukaan hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolensa tarpeellisista toimenpiteistä johtuvat kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Tältä osin on kyse lähinnä siitä, ovatko liiton ja lakiasiaintoimiston ne toimenpiteet tarpeellisia, jotka on tehty ennen takaisinsaantihakemuksen vireilletuloa.

6. Liitto on vaatinut korvattavaksi vasta takaisinsaantihakemuksen vireille tulon jälkeisistä toimenpiteistä syntyneitä kuluja. Tähän nähden ja koska A ei ole osoittanut muitakaan liiton vaatimia kuluja tarpeettomiksi, Korkein oikeus katsoo, että liiton vaatimat kulut johtuvat tarpeellisista toimenpiteistä.

7. Lakiasiaintoimistolle korvattavaksi määrättyihin kuluihin on sisältynyt sen vastauksen antamisesta ensimmäisessä vaiheessa hovioikeudessa johtuneet kulut. Ensimmäinen käsittelykerta hovioikeudessa ei ole kuitenkaan johtunut lakiasiaintoimiston menettelystä, vaan siitä, että käräjäoikeus on virheellisesti valmistelua toimittamatta ja lakiasiaintoimiston asiaan myötävaikuttamatta hylännyt A:n kanteen lakiasiaintoimistoa vastaan selvästi perusteettomana. Tähän nähden lakiasiaintoimiston vastaaminen A:n valitukseen on ollut tarpeellinen toimenpide.

A:n ylimääräiset kulut

8. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:n mukaan jos asianosainen jäämällä pois tuomioistuimesta tai muutoin oikeudenkäyntiä pitkittämällä tahallisesti tai huolimattomuudella on aiheuttanut toiselle asianosaiselle kustannuksia, hän on velvollinen korvaamaan sellaiset kustannukset riippumatta siitä, kuinka oikeudenkäyntikulut muutoin on korvattava.

9. Yksipuolisen tuomion antaminen liittoa vastaan on sinänsä johtunut liiton menettelystä, kun se on laiminlyönyt antaa käräjäoikeudelle sen pyytämän lausuman määräajassa. A ei kuitenkaan ole näyttänyt, että tästä olisi aiheutunut hänelle sellaisia ylimääräisiä oikeudenkäyntikuluja, joita hän ei olisi joutunut suorittamaan, jos oikeudenkäynti olisi jatkunut yksipuolista tuomiota antamatta.

10. A on aloittanut oikeudenkäynnin panemalla ensin 11.5.1999 vireille kanteen yksin liittoa vastaan. Sittemmin hän on peruuttanut tämän kanteen ja pannut 16.6.1999 vireille uuden kanteen sekä liittoa että lakiasiaintoimistoa vastaan. Ensimmäisen kanteen peruuttamisen A on väittänyt johtuneen siitä, että liitto oli alussa salannut asiaa hoitaneen lakimiehen olleen lakiasiaintoimiston eikä liiton palveluksessa. Asiassa on kuitenkin jäänyt näyttämättä, että ensimmäisen kanteen nostaminen yksin liittoa vastaan olisi johtunut liiton menettelystä.

11. Näin ollen A:lla ei ole oikeutta oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:n mukaiseen korvaukseen.

Oikeudellinen epäselvyys

12. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n mukaan jos asia on ollut oikeudellisesti niin epäselvä, että hävinneellä asianosaisella on ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, tuomioistuin voi määrätä, että asianosaiset osaksi tai kokonaan vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan. Lain esitöissä korostetaan, että säännös on tarkoitettu poikkeussäännöksi ja että sen soveltamiskynnys on suhteellisen korkea. Perusteltu syy oikeudenkäyntiin voi olla tilanteessa, jossa jutun oikeuskysymys on objektiivisesti arvioiden vaikea ja jossa ratkaisun lopputulos ei ole etukäteen ennustettavissa (HE 10/1998 vp s. 19).

13. A on valituksessaan katsonut, että asia on ollut oikeudellisesti epäselvä lakiasiaintoimiston vastuun osalta. Korkein oikeus toteaa, että asianajotoimeksiannossa asiamiehen vastuu perustuu asiamiehen tuottamukseen. Vastuun peruste on oikeudellisesti selvä. Pääasiassa on ollut kysymys siitä, onko lakiasiaintoimisto menetellyt huolimattomasti toimeksiantoa hoitaessaan. Asiassa on siten ollut kyse riidattoman tuottamusvastuusäännön soveltamisesta toimeksiannon hoitamiseen.

14. Tuottamusvastuusäännön soveltaminen on puolestaan edellyttänyt sen arviointia, onko lakiasiaintoimisto menetellyt huolimattomasti seuraavissa toimissa: palkkaturvahakemuksen tekemättä jättämisessä; kanteen nostamatta jättämisessä liikkeenluovuttajana ollutta D Kb:n konkurssipesää ja luovutuksen saajan perustamaa Oy C Ab:tä vastaan. Nyt kysymyksessä olevin osin palkkaturvahakemuksen hyväksymisen edellytyksenä on ollut tuolloin voimassa olleen palkkaturvalain (649/1973) mukaan työnantajan maksukyvyttömyys. Palkkaturvahakemuksen tekemättä jättämisen osalta olennaista on ollut sen tosiasian arviointi, onko liikkeen luovutuksensaaja ollut maksukyvytön. Kysymys ei ole ollut oikeudellisesti epäselvä. Sen arvioimisessa, olisiko kanne tullut nostaa myös konkurssipesää vastaan, on ollut olennaista tuolloin voimassa olleen, sinänsä selvän työsopimuslain 40 §:n 2 momentin (723/1988) soveltaminen tämän tapauksen olosuhteisiin. Myös sen arviointi, olisiko vastaajaksi pitänyt haastaa Oy C Ab, on perustunut selvän osakeyhtiölain 2 luvun 14 §:n soveltamiseen.

15. Näin ollen lakiasiaintoimiston tuottamusvastuun arviointi ei ole ollut miltään osin oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 a §:n tarkoittamalla tavalla oikeudellisesti niin epäselvä, että A:lla olisi sen vuoksi ollut perusteltu syy oikeudenkäyntiin, eikä oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta tälläkään perusteella pidä alentaa.

Oikeudenkäyntikulujen kohtuullistaminen

16. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 b §:n mukaan tuomioistuin voi alentaa maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen määrää, jos asianosaisen velvoittaminen korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut huomioon ottaen oikeudenkäyntiin johtaneet seikat, asianosaisten asema ja asian merkitys olisi kokonaisuutena arvioiden ilmeisen kohtuutonta. Lain esitöiden mukaan kyse on poikkeussäännöstä, jonka soveltaminen tulisi kysymykseen silloin, jos kokonaisuutena arvioiden kohtuullistamisen edellytykset täyttyisivät. Edellytysten täyttyminen vaatii kaikkien laissa mainittujen seikkojen punnintaa eikä mikään niistä yksinään voi synnyttää säännöksen tarkoittamaa kohtuuttomuutta (HE 107/1998 vp s. 20).

17. Korkein oikeus toteaa, että kanteen nostaminen liittoa vastaan on esitetyn näytön valossa ollut ilmeisen perusteetonta. Tämän vuoksi sille määrättävien oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen edellytykset eivät voi täyttyä, vaikka A:n työntekijäasema ja asian tärkeys voisivatkin jonkin verran puoltaa kohtuullistamista.

18. Kanteen nostaminen lakiasiaintoimistoa vastaan ei sen sijaan ole ollut ilmeisen perusteetonta. Lakiasiaintoimiston menettelyä voidaan erityisesti palkkaturva-asiassa arvostella, mutta toisaalta toimeksiannon hoitamisessa muulta osin ei ole kuitenkaan ilmennyt huolimattomuutta. Kun A:n kannalta on ollut kyse huomattavan palkkasaatavan menettämisestä, lakiasiaintoimiston menettelyn saattaminen oikeudellisen arvioinnin kohteeksi on ollut perusteltua. Sen valossa, mitä itse jutun käsittelyssä on tullut ilmi, on sen sijaan harkinnanvaraista, olisiko palkkaturva-asia pitänyt jättää A:n asiamiehen huolellisen ja perusteellisen selvityksen varaan vai olisiko siinä pitänyt edetä kanteen nostamiseen asti. Tähän oikeudenkäyntiin johtaneet seikat puoltavat vain heikosti jos ollenkaan A:n kuluvastuun kohtuullistamista.

19. A:n, joka on palkkatyöläinen, ja pienen lakiasiaintoimiston taloudellisessa asemassa ei ole sellaista eroa, että se puoltaisi kohtuullistamista tai puhuisi sitä vastaan.

20. Asialla on ollut A:lle ilmeisen tärkeä merkitys. Kyse on ollut huomattavasta palkkasaatavasta, johon hän on riidatta ollut oikeutettu. Asian merkitys puoltaa kulujen kohtuullistamista.

21. Punnitessaan lakiasiaintoimistolle tuomittujen oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamisen edellytyksiä kokonaisuutena kaikkien edellä mainittujen eri seikkojen valossa Korkein oikeus katsoo, että tässä tapauksessa suurin paino on annettava oikeudenkäyntiin johtaneille syille. Kun ne puoltavat kohtuullistamista vain hyvin heikosti ja kun otetaan huomioon se, mitä pääasian oikeudenkäynnissä on tullut esille, Korkein oikeus katsoo, että edellytyksiä oikeudenkäyntikulujen kohtuullistamiselle ei tässä tapauksessa ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Eeva Vuori, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.