25.5.2005

Kanne Tampereen käräjäoikeudessa

A esitti valtiota vastaan ajamassaan kanteessa, että hänelle oli myönnetty 10.5.1995 väliaikainen B-luokan ajokortti, joka oli voimassa enintään kaksi vuotta. A oli 22.9.1996 otettu kiinni epäiltynä huumaantuneena ajamisesta ja määrätty väliaikaiseen ajokieltoon. Kun esitutkinnan etenemisestä ei ollut kuulunut mitään, A oli 30.5.2000 ottanut yhteyttä Vaasan kihlakunnan poliisilaitokseen. Poliisi oli 30.8.2000 antamallaan päätöksellä katsonut A:n ajokiellon väliaikaisen ajokiellon pituus huomioon ottaen kokonaan kärsityksi. Vaasan käräjäoikeus oli 6.11.2000 jättänyt asian sillensä syyttäjän peruutettua asiassa 5.7.2000 nostamansa syytteen. A ei ollut kyennyt väliaikaisen ajokiellon vuoksi suorittamaan kuljettajatutkinnon II-vaihetta ajallaan vaan hän oli joutunut suorittamaan autokoulun I-vaiheen uudelleen.

A vaati kanteellaan valtiolta korvausta taloudellisesta vahingosta 1 360 euroa korkoineen, koska hän oli joutunut käymään autokoulun uudelleen, sekä myös kärsimästään haitasta 500 euroa korkoineen.

Väliaikaisen ajokiellon pitkittymisestä oli aiheutunut A:lle haittaa, koska hän ei ollut voinut käyttää autoaan vuosikausiin asioidensa hoitamiseen. Viivästyminen oli myös haitannut hänen itsenäistymistään aikuiseksi nuoreksi naiseksi. Pienellä paikalla asuttaessa haitta auton käyttömahdollisuuksien puuttumisesta oli ollut merkittävä.

Käräjäoikeuden tuomio 28.6.2002

Kanteen johdosta käräjäoikeus totesi, että esitutkintalain 6 §:n mukaan esitutkinta kokonaisuudessaan oli suoritettava ilman aiheetonta viivytystä. A:lle määrätty väliaikainen ajokielto oli esitutkinnan viivästymisen vuoksi erehdyksessä kestänyt noin neljä vuotta, mitä oli pidettävä kohtuuttoman pitkänä aikana.

Vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n mukaan julkisyhteisö oli velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Vastuu yhteisöllä oli kuitenkin vain milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ollut noudatettu. Saman lain 5 luvun 1 §:n mukaan julkista valtaa käytettäessä aiheutetun vahingon korvaus käsittää hyvityksen myös taloudellisesta vahingosta. Käräjäoikeus sinänsä katsoi, ettei poliisien toiminnassa ollut noudatettu kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Valtio oli poliisien laiminlyönnin johdosta velvollinen korvaamaan A:lle autokoulun I-vaiheen uudelleen käymisestä aiheutuneen vahingon.

Esitutkintalain 8 §:n mukaan kenenkään oikeuksiin ei saa puuttua enempää kuin on välttämätöntä esitutkinnan tarkoituksen saavuttamiseksi eikä kenellekään tule aiheuttaa tarpeetonta vahinkoa tai haittaa.

Käräjäoikeus kuitenkin lausui haitan korvaamista koskevasta vaatimuksesta, että kysymys ei ollut sopimussuhteesta, jonka perusteella A:lle voitaisiin katsoa aiheutuneen haittaa. Myöskään tapauksessa ei ollut ollut kysymys sellaisesta viranomaisen perusteettomasta toiminnasta, jonka voitaisiin katsoa loukanneen kantajan kunniaa ja vapautta ja siten aiheuttaneen hänelle korvattavaa kärsimystä.

Käräjäoikeus katsoi, ettei korvausvaatimus haitasta perustunut vahingonkorvauslakiin tai muuhunkaan säännökseen. Korvausvaatimus haitasta oli siten perusteeton ja se hylättiin.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannu Vesto.

Turun hovioikeuden tuomio 11.9.2003

A valitti hovioikeuteen ja uudisti vaatimuksensa haitan korvaamisesta. Hovioikeus lausui, että A oli poliisin laiminlyönnin johdosta esitutkinnan aiheettomasti viivästyttyä joutunut olemaan epäiltynä huumaantuneena ajamisesta väliaikaisessa ajokiellossa lähes neljän vuoden ajan. Asian käsittely ja ajokiellon kesto oli ylittänyt Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun kohtuullisen ajan.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käytännössä oli pääsääntöisesti katsottu, että kun ihmisoikeussopimuksen rikkomus oli todettu, rikkomuksen kohteella oli vaatiessaan oikeus saada korvausta myös aineettomasta vahingosta. A:lla oli siten oikeus saada korvausta väliaikaisen ajokiellon johdosta kärsimästään haitasta. Korvauksen määrää tässä tapauksessa harkittaessa oli kuitenkin otettava huomioon A:n oma myötävaikutus, kun hän oli ryhtynyt selvittämään asiaa vasta oltuaan väliaikaisessa ajokiellossa jo lähes neljän vuoden ajan ja vain kolme kuukautta ennen kuin ajokielto oli väliaikaisen ajokiellon pituuden vuoksi katsottu kokonaan kärsityksi.

Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että valtio velvoitettiin suorittamaan A:lle korvaukseksi tämän kärsimästä haitasta 400 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Simo Simola, Allan Ahnger ja Hannu Rimmanen. Esittelijä Pekka Varjus.

Perustelut

1. Asiassa on riidatonta, että poliisimiehen A:lle määräämä väliaikainen ajokielto on kestänyt kohtuuttoman kauan, lähes neljä vuotta, koska asian esitutkintaa ei ollut suoritettu kohtuullisessa ajassa. Lisäksi on riidatonta, ettei poliisin toiminnassa ole julkista valtaa käytettäessä noudatettu kohtuudella asetettavia vaatimuksia. Näin ollen vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä säädetyt julkisyhteisön korvausvastuun edellytykset A:ta kohtaan täyttyvät.

2. Käräjäoikeus, joka on katsonut valtion olevan velvollinen korvaamaan A:lle autokoulun I-vaiheen uudelleen käymisestä aiheutuneen taloudellisen vahingon, on katsonut, ettei korvausvaatimus haitasta perustunut vahingonkorvauslakiin tai mihinkään muuhunkaan säännökseen, ja hylännyt vaatimuksen tältä osin. Hovioikeus on puolestaan katsonut asian käsittelyssä rikotun Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa ja valtion olevan velvollinen suorittamaan A:lle korvausta hänen väliaikaisen ajokiellon johdosta kärsimästään haitasta.

3. Vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:ssä (412/1974) säädetään, että milloin vahinko on aiheutettu julkista valtaa käytettäessä, käsittää vahingonkorvaus hyvityksen myös sellaisesta taloudellisesta vahingosta, joka ei ole yhteydessä henkilö- tai esinevahinkoon (niin sanottu puhdas varallisuusvahinko).

4. Arvioitaessa vaatimusta ajo-oikeuden menetyksestä ja auton käytön estymisestä aiheutuneen haitan korvaamisesta on ensin tarkasteltava sitä, onko kysymyksessä taloudellisena vahinkona pidettävä haitta vai sellainen aineeton vahinko, joka yleensä jää korvausvelvollisuuden ulkopuolelle, ellei toisin ole säädetty.

5. Korkein oikeus on aiemmin ottanut kantaa omaisuuden käytön estymisen korvattavuuteen vahingonkorvauslain nojalla tapauksessa, jossa omaisuudelle aiheutetun esinevahingon vuoksi tarpeelliset toimenpiteet keskeyttivät omaisuuden käytön. Ratkaisussaan KKO 2001:28 Korkein oikeus katsoi, että vahingonaiheuttaja oli velvollinen suorittamaan liikennekaluston omistajalle vahingonkorvausta junakaluston puhdistuksesta ja maalauksesta johtuneelta seisonta-ajalta. Kaluston käytön estymisestä katsottiin esinevahingon kärsineelle aiheutuneen taloudellista vahinkoa, koska seisovaan kalustoon kohdistui pääomakustannuksia ja muita kiinteitä kuluja ilman, että kalusto oli käytettävissä siihen tarkoitukseen, jota varten kalustoinvestoinnit oli tehty. Tällaiset menot olivat vahingon johdosta käyneet hyödyttömiksi.

6. Käyttöhyödyn menetyksen korvaamisesta on säännöksiä myös sopimusoikeudellisessa lainsäädännössä. Kauppalain 67 §:n 2 momentin 2 kohdan mukaan sopimusrikkomuksen vuoksi korvattavana välillisenä vahinkona pidetään vahinkoa, joka johtuu siitä, ettei tavaraa voida käyttää tarkoitetulla tavalla. Lain esitöissä (HE 93/1986 vp s. 128) mainitaan esimerkkinä tilanne, jossa yrityksen omistama auto on virheen vuoksi tietyn ajan poissa käytöstä ilman että siitä aiheutuisi tai olisi osoitettavissa suoranaista taloudellista vahinkoa. Asuntokauppalain 4 luvun 11 §:n 3 momentin 2 kohdan mukaan välillisenä vahinkona pidetään puolestaan asunnon käyttöhyödyn olennaista menetystä, josta ei aiheudu suoranaista taloudellista vahinkoa, sekä muuta siihen rinnastettavaa olennaista haittaa. Kuluttajansuojalain kuluttajankauppaa koskevan 5 luvun 10 §:n 3 momentin 3 kohdassa ja eräitä kuluttajapalvelusopimuksia koskevan 8 luvun 10 §:n 3 momentin 3 kohdassa on samansisältöiset säännökset kuin mainitussa asuntokauppalain 4 luvun 11 §:n 3 momentin 2 kohdassa. Myös valmismatkalain 23 §:n 2 momentissa on säännös oikeudesta korvaukseen matkatavaroiden kuljetuksen viivästymisestä johtuvasta tavaroiden käytön estymisestä.

7. Edellä mainitusta ilmenee, ettei sopimusrikkomuksen perusteella korvattavaa vahinkoa ole pelkästään tavaran tai palvelun käyttöhyödyn menetyksestä aiheutunut suoranainen taloudellinen vahinko, kuten korvaavan tavaran vuokraamisesta aiheutuneet kustannukset, vaan että myös saamatta jäänyt käyttöhyöty voi olla korvattavaa vahinkoa. Mitään asiallista perustetta ei ole arvioida korvattavaa vahinkoa toisin silloin, kun on kysymys muun kuin sopimussuhteen perusteella korvattavasta vahingosta. Niinpä vahingonkorvauslain 5 luvun korvattavaa vahinkoa koskevien säännösten ei ole edellä mainitussa ratkaisussa KKO 2001:28 katsottu olleen esteenä sellaiselle vahingonkorvauslain tulkinnalle, että omaisuuden käyttöhyödyn menettämisestä aiheutunut vahinko korvataan omaisuuden omistajalle taloudellisena vahinkona.

8. Omaisuuden käyttöhyödyn menetyksen korvaaminen taloudellisena vahinkona perustuu siihen, että omaisuuden hankkimiseksi tehty taloudellinen sijoitus käy hyödyttömäksi, kun esinettä ei voida käyttää sillä tavalla, jota varten sijoitus on tehty. Lisäksi siitä, ettei hankittua omaisuutta voi käyttää tarkoitukseensa, on usein omiaan aiheutumaan myös suoranaisia kuluja korvaavien palvelujen käytöstä, vaikka täsmällisen selvityksen esittäminen tämän kaltaisista menoista voi olla hankalaa. Omaisuuden käyttöhyödyn menettämisestä aiheutuvaa haittaa voidaan näistä syistä pitää taloudellisena vahinkona. Tähän arvioitiin ei vaikuta se, että omaisuuden käyttömahdollisuuden menettämiseen voi taloudelliseksi luonnehdittavien menetysten ohella liittyä aineetonta vahinkoa, kuten mielipahaa.

9. Tässä tapauksessa kysymys on ajo-oikeuden menetyksestä aiheutuneesta vahingosta eikä tietyn omaisuuden käyttöhyödyn menetyksestä. Ajo-oikeuden menetyksestä aiheutunut vahinko rinnastuu kuitenkin omaisuuden käyttöhyödyn menetykseen, koska ajo-oikeuden saaminen on edellyttänyt taloudellista panostusta ja se on siten myös varallisuusarvoinen etuus. Ajo-oikeuden menetys on estänyt tämän taloudellisen panostuksen hyödyntämisen. Ajo-oikeuden menetyksestä aiheutuvat seuraamukset ovat itse asiassa tuntuvammat kuin jos autoa ei voitaisi käyttää siinä olevan virheen takia, koska ajo-oikeuden menetys estää ylipäänsä millä tahansa autolla ajamisen. A:lle on pitkästä ajokiellosta aiheutuneella ajo-oikeuden menetyksellä ollut olennainen merkitys auton käytön estymisen vaikeuttaessa liikkumista ja asioiden hoitamista. Ajo-oikeuden menetyksestä on saattanut aiheutua muutakin taloudellista haittaa, kuten työpaikan saannin vaikeutumista.

10. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että ajo-oikeuden menettämisestä on aiheutunut A:lle vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n nojalla korvattavaa taloudellista vahinkoa, jonka valtio on vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla velvollinen korvaamaan A:lle.

11. Taloudellisena vahinkona korvattavan haitan määrä on arvioitava oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 6 §:n nojalla ottaen huomioon tapauksen olosuhteet. Korkein oikeus katsoo, että kohtuullisena korvauksena A:lle ajo-oikeuden menettämisen vuoksi aiheutuneesta auton käytön estymisestä voidaan hovioikeuden tuomion perusteluissa mainitut seikat huomioon ottaen pitää hovioikeuden tuomitsemaa määrää eli 400 euroa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Eeva Vuori, Mikael Krogerus, Pauliine Koskelo ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Anna-Liisa Hyvärinen.