Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

1.7.2003

Ennakkopäätökset

Korkeimman oikeuden verkkosivuilla ja vuosikirjassa julkaistut ratkaisut kokoteksteinä v. 1980 alkaen. Vuosilta 1926-1979 näkyvissä on ainoastaan otsikko tai hakemistoteksti.

KKO:2003:60

Asiasanat
Oikeustoimi - Oikeustoimen kohtuullistaminen
Välimiesmenettely
Tapausvuosi
2003
Antopäivä
Diaarinumero
S2002/708
Taltio
1675
Esittelypäivä

Kysymys varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n soveltamisesta välityslausekkeeseen elinkeinonharjoittajien välisessä sopimuksessa. Ks. KKO:1996:27

OikTL 36 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Asian tausta ja käsittely Oulun käräjäoikeudessa

X Oy vaati A:han kohdistamassaan kanteessa yhteensä 345 967,10 markan suoritusta korkoineen asianosaisten välisen 23.2.1999 allekirjoitetun sijoituspalvelusopimuksen perusteella. A myönsi X Oy:n vaatimukset oikeiksi perusteiltaan ja määrältään, mutta vaati X Oy:hyn kohdistamansa vastakanteen käsittelemistä samassa oikeudenkäynnissä, koska se koski samaan yhteyteen kuuluvaa asiaa eli perustui samaan asiakassuhteeseen kuin alkuperäinen kanne ja vastasaatavaa voitiin käyttää kuittaukseen.

Vastakanteessaan A vaati X Oy:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvausta 345 967,10 markkaa korkoineen sillä perusteella, että X Oy oli rikkonut arvopaperimarkkinalakia ja asianosaisten välistä 27.10.1999 solmittua sopimusta johdannaiskaupankäynnistä laiminlyömällä noudattaa arvopaperikaupassa ja sijoituspalvelujen tarjoamisessa noudatettavaa hyvää tapaa sekä sille kuulunutta selonotto- ja tiedonantovelvollisuutta.

X Oy vaati vastakanteen jättämistä tutkimatta, koska vastakanteen perusteena olevassa sopimuksessa oli välityslauseke eikä ollut edellytyksiä tutkia kannetta vastakanteena sen perustuessa eri sopimukseen kuin X Oy:n selvä ja riidaton saatava. Toissijaisesti X Oy vaati kanteen hylkäämistä perusteettomana.

A vaati välityslausekkeen huomiotta jättämistä varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain (oikeustoimilaki) 36§:n nojalla, koska hänellä ei ollut taloudellisia mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkittavaksi.

Käräjäoikeuden päätös ja tuomio 17.9.2001

Käräjäoikeus totesi, että vastakanteen perusteena olevan 27.10.1999 allekirjoitetun sopimuksen mukaan sopimuksen ehdoista ja osapuolten välisistä sopimuksista johtuvat riitaisuudet ratkaistaan välimiesmenettelyssä yhtä välimiestä käyttäen Helsingissä, jos riidan kohteena oleva vaade on määrältään enemmän kuin 10.000 euroa, eikä osapuolena ole kuluttajansuojalain 4 §:ssä tarkoitettu kuluttajana pidettävä ei-ammattimainen asiakas. Riidatonta oli, että esitetty vaade oli enemmän kuin 10 000 euroa ja että A oli elinkeinonharjoittaja.

Ulosottoselvityksestä ja A:n kertomuksesta kävi ilmi, että A oli varaton eikä hänellä ollut muita tuloja kuin työmarkkinatuki ja asumistuki. Ratkaistavaksi jäi, oliko välityslausekkeen soveltaminen kohtuutonta sillä perusteella, että se välimiesmenettelyn kustannuksista johtuen kohtuuttomasti heikentäisi A:n mahdollisuuksia saada oikeussuojaa.

A oli tehnyt vahingonkorvausvaatimuksen perusteena olevan sopimuksen Y -nimisen toiminimen omistajana. Toiminimen toiminnan laajuudesta ei ollut esitetty selvitystä. Kaupparekisterimerkintöjen mukaan sen toimialana oli muun muassa arvopapereiden osto ja myynti, asunto- ja liikeosakkeiden osto, kunnostus, vuokraus ja myynti sekä tonttien ja maan osto ja myynti.

A oli siten harjoittanut omistamansa toiminimen nimissä sijoitustoimintaa, johon oli liittynyt yrittäjän riski. Hän ei ollut sopimusta solmittaessa ollut taloudellisesti riippuvainen vastapuolesta ja hänellä oli muutoinkin ollut vapaa valintamahdollisuus ryhtyä puheena olevaan oikeustoimeen ja valita sopimuskumppaninsa.

Välityslauseke oli alalla yleinen käytäntö. Asiassa oli käynyt ilmi, että osapuolten välillä oli tehty ennen nyt puheena olevaa sopimusta ainakin yksi johdannaiskauppaa koskeva sopimus. Näin ollen puheena oleva sopimusehto ei ollut ollut A:llekaan ennalta-arvaamaton ja yllättävä.

Kysymyksessä ei ollut selvä ja arvoltaan vähäinen saatava. Asian sopimusoikeudellinen arviointi edellytti erityisasiantuntemusta.

Välityslausekkeen soveltamista ei siten sopimuksen syntyolosuhteet sekä sopimuksen ja siitä johtuvan riidan luonne huomioon ottaen voitu pelkästään A:n tämän hetkisen varattomuuden perusteella pitää hänen kannaltaan ilmeisen kohtuuttomana niin, että se jätettäisiin huomiotta. Näin ollen käräjäoikeus ei ollut toimivaltainen käsittelemään vastakannetta.

Tämän vuoksi ja koska A oli myöntänyt X Oy:n vaatimukset perusteeltaan ja määrältään, käräjäoikeus hyväksyi X Oy:n kanteen ja jätti A:n kanteen tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ritva Toivola.

Rovaniemen hovioikeuden päätös 19.6.2002

A vaati hovioikeudessa, että käräjäoikeuden päätös vastakanteen tutkimatta jättämisestä kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuden käsiteltäväksi ensisijaisesti kokonaan ja toissijaisesti siltä osin kuin vahingonkorvausta oli vaadittu arvopaperimarkkinalain säännösten rikkomisen perusteella.

Hovioikeus totesi, että käräjäoikeuden ratkaisussa mainitulla perusteella välityslauseketta ei voitu pitää kohtuuttomana sopimusehtona. Välimiesmenettely on lakiin perustuva ja tuomioistuinmenettelyyn rinnastuva menettely, jonka käyttämisestä yleisen tuomioistuimen sijasta sopijaosapuolet voivat sopia. Näin ollen välimiesmenettelyä koskevan sopimusehdon soveltaminen ei voinut loukata A:n perusoikeutta saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Erkki Nenonen, Teija Unkila ja Esko Arponen. Esittelijä Vesa Kota-aho.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

A:lle myönnettiin valituslupa.

A vaati, että käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset jättää A:n vastakanne tutkimatta kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen.

X Oy vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

X Oy on kanteessaan vaatinut A:n velvoittamista omistamansa toiminimen Y omistajana suorittamaan asianosaisten välisen 23.2.1999 allekirjoitetun sijoituspalvelusopimuksen perusteella maksamatta olleet määrät pääomaltaan yhteensä 345 967,10 markkaa korkoineen. A on puolestaan vastakanteessaan vaatinut vastaavan suuruista vahingonkorvausta X Oy:ltä sillä perusteella, että X Oy oli rikkonut arvopaperimarkkinalakia ja asianosaisten välistä 27.10.1999 solmittua sopimusta johdannaiskaupankäynnistä laiminlyömällä noudattaa arvopaperikaupassa ja sijoituspalvelujen tarjoamisessa noudatettavaa hyvää tapaa sekä sille kuulunutta selonotto- ja tiedonantovelvollisuutta.

X Oy on vaatinut, että vastakanne jätetään tutkimatta sillä perusteella, että tuon kanteen perusteena olevassa sopimuksessa oli välityslauseke, jonka mukaan sopimusehdoista ja osapuolten välisistä sopimuksista johtuvat riidat ratkaisee yksi välimies, mikäli riidan kohde on yli 10 000 euroa eikä osapuolena ole kuluttajana pidettävä asiakas.

A on vaatinut välityslausekkeen huomiotta jättämistä oikeustoimilain 36 §:n nojalla, koska välityssopimus on solmimisensa jälkeen käynyt hänen taloudellisen vararikkonsa vuoksi kohtuuttomaksi eikä hänellä ole taloudellisia mahdollisuuksia saada asiaansa välimiesmenettelyssä tutkittavaksi.

Asiassa on kysymys ensisijaisesti siitä, onko välityslauseke A:n esittämällä perusteella oikeustoimilain 36 §:n perusteella jätettävä huomioon ottamatta.

Välimiesmenettelystä annetun lain 46 §:n 1 momentin mukaan asianosaiset ovat yhteisvastuullisesti velvolliset suorittamaan välimiehille korvauksen heidän työstään ja kustannuksistaan, jolleivät he ole toisin sopineet. Asiassa ei ole edes väitetty, että asianosaiset olisivat sopineet toisin. Saman pykälän 3 momentin mukaan välimiehillä on oikeus vaatia asianosaisilta ennakkoa tai vakuutta heille tulevasta korvauksesta. Yleinen käytäntö on, että kumpaakin asianosaista kehotetaan suorittamaan puolet välimiesten vaatimasta ennakosta tai vakuudesta. Jos asianosainen ei suorita osuuttaan tällaisesta välimiesten vaatimasta ennakosta tai vakuudesta, välimiehet yleensä varaavat toiselle asianosaiselle tilaisuuden suorittaa puuttuvan määrän. Jollei vaadittua ennakkoa tai vakuutta suoriteta kokonaan, menettely yleensä keskeytetään tai lopetetaan.

Asiassa on selvitetty, ettei A:lla ole varoja eikä ansiotuloja. Näin ollen voidaan lähteä siitä, ettei hän pysty suorittamaan välimiehen häneltä todennäköisesti vaatimaa ennakkoa tai vakuutta välimiehelle tulevasta korvauksesta. Kun X Oy ei ole edes väittänyt olevansa valmis suorittamaan A:n osuutta tällaisesta ennakosta tai antamaan siitä vakuutta, A tuskin saisi kannettaan tutkituksi välimiesmenettelyssä. Tästä ei kuitenkaan seuraisi, että A saisi kanteensa tutkituksi yleisessä tuomioistuimessa välityslausekkeen estämättä.

A:lle on tässä oikeudenkäynnissä myönnetty maksuton oikeudenkäynti ilman korvausvelvollisuutta ja määrätty avustaja. Vastaavaa etua A:lle ei voida myöntää välimiesmenettelyssä. A ei ilmeisesti ilman ammattitaitoista avustajaa kykenisi valvomaan etuaan ja oikeuttaan välimiesmenettelyssä eikä hänellä ole taloudellisia mahdollisuuksia kustantaa itselleen tällaista avustajaa.

Edellä lausutuilla perusteilla välityslausekkeen soveltaminen tässä tapauksessa johtaisi kohtuuttomuuteen. Sen vuoksi Korkein oikeus oikeustoimilain 36 §:n nojalla jättää välityslausekkeen huomioon ottamatta.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan. Asia palautetaan Oulun käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa asia omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Gustaf Möller, Mikael Krogerus, Gustav Bygglin ja Mikko Könkkölä. Esittelijä Jukka Sippo.

Sivun alkuun