29.10.2002

Riidattomat taustatiedot

A oli työskennellyt B Oyj:n palveluksessa hitsaajana 21.5.1987 alkaen. Yhtiö irtisanoi A:n työsopimuksen 30.12.1996 päivätyllä ja A:lle 7.1.1997 tiedoksi toimitetulla irtisanomisilmoituksella päättymään 6.5.1997 ilmoittaen irtisanomisen perusteeksi taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Irtisanomishetkellä sekä A:ta että yhtiötä sitoi metalliteollisuuden työehtosopimus.

Kanne Turun käräjäoikeudessa

A lausui kanteessaan, ettei yhtiöllä ollut ollut taloudellisia ja tuotannollisia syitä hänen työsopimuksensa irtisanomiseen. Sen vuoksi A vaati, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle vahingonkorvausta työsopimuksen perusteettomasta irtisanomisesta korkoineen 11 000 markan kuukausipalkan mukaan laskettuna 7.5.1997 lukien aina käräjäoikeuden tuomion antopäivään saakka.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä muun muassa sillä perusteella, että Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry ja Metallityöväen Liitto ry olivat käyneet metalliteollisuuden työehtosopimuksen mukaiset neuvottelut irtisanomisen johdosta ja päätyneet neuvotteluissaan yksimielisyyteen siitä, ettei A:ta ollut irtisanottu häntä sitovan irtisanomissuojasopimuksen tai lain vastaisesti. Liittojen saavuttama neuvottelutulos sitoi A:ta välittömästi työehtosopimuslain nojalla hänen työsuhteensa ehtona. A:lla ei siten ollut oikeutta vaatimaansa korvaukseen, ellei hän kyennyt näyttämään, että liittojen ratkaisua rasitti jokin pätemättömyysperuste.

Käräjäoikeuden tuomio 17.9.1999

Käräjäoikeus lausui, että yhtiö oli A:n irtisanomisen yhteydessä irtisanonut 23 muutakin työntekijää. Paikallistasolla käytyjen neuvottelujen jälkeen irtisanomisista oli laadittu 16.1.1997 päivätty erimielisyysmuistio, jossa työntekijät olivat katsoneet, että muun muassa A:n työsopimus oli päätetty työsopimuslain ja metalliteollisuuden työehtosopimuksen osana noudatetun keskusliittojen välisen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen vastaisesti. Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry ja Metallityöväen Liitto ry olivat 16.6.1997 käydyssä neuvottelussa todenneet yksimielisesti, ettei työnantaja ollut menetellyt asiassa lain tai työehtosopimuksen vastaisesti.

Vuoden 1996 loppuun saakka voimassa olleen irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen 1 §:ssä todetaan sopimuksen koskevan niitä menettelytapoja, joita noudatetaan irtisanottaessa tai lomautettaessa työntekijöitä taloudellisista ja tuotannollisista syistä. Pykälän soveltamisohjeessa todetaan nimenomaisesti, ettei sopimus koske työsopimuksen irtisanomista taloudellisesta ja tuotannollisesta syystä.

Vuoden 1997 alussa voimaan tullut metalliteollisuuden irtisanomissuojasopimus, joka voimaantulosäännöksensä mukaan korvaa irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen muutoksineen, koskee muun muassa työsopimuksen irtisanomista taloudellisista, tuotannollisista tai muista niihin verrattavista syistä. Uusi irtisanomissuojasopimus sisältää siten myös irtisanomisen perusteet, kun taas aikaisemmin sovelletun yleissopimuksen soveltamisalaan kuuluivat vain ne menettelytavat, joita tuli noudattaa irtisanottaessa työntekijöitä taloudellisista tai tuotannollisista syistä.

Liittojen välisen 16.6.1997 päivätyn neuvottelupöytäkirjan sanamuodosta voi saada myös sen käsityksen, että neuvottelussa oli tutkittu vain irtisanomismenettelyn oikeellisuutta. Tämä tarkoittaisi sitä, että liitot olisivat soveltaneet 31.12.1996 saakka voimassa ollutta yleissopimusta. Henkilötodistelulla oli kuitenkin näytetty, että liittojen välisissä neuvotteluissa oli selvitetty myös irtisanomisperusteiden oikeellisuus. Liitot olivat siten soveltaneet uutta irtisanomissuojasopimusta.

Työehtosopimus ja sen mukaisessa järjestyksessä saavutettu neuvottelutulos sitoivat A:ta Metallityöväen Liitto ry:n jäsenenä työehtosopimuslain nojalla. Jos liitto oli A:n käsityksen mukaan ylittänyt toimivaltansa tai menetellyt muutoin virheellisesti A:n irtisanomisen hyväksyessään, kysymys oli sellaisesta liiton sisäisestä asiasta, jonka suhteen A:n tuli toimia yhdistyslain ja liiton sääntöjen määräämällä tavalla.

A:n, kuten kaikkien muidenkin irtisanottujen työntekijöiden työsuhde oli päättynyt vuoden 1997 aikana eli ajankohtana, jolloin uusi irtisanomissuojasopimus oli ollut voimassa. Uudessa sopimuksessa ei ollut sovittu sopimuksen voimaantulosta muuta kuin se, miten irtisanomisaikoja tuli noudattaa. Metallialalla ei vuonna 1997 ollut ollut voimassa muuta irtisanomissuojaa koskevaa sopimusta kuin 1.1.1997 voimaan tullut sopimus.

Irtisanomissuojasopimuksen 13 §:ssä oli vahvistettu yhden korvauksen periaate. Sanotussa pykälässä todetaan, ettei työnantajaa voida tuomita kyseisessä pykälässä tarkoitettuun korvaukseen työsopimuslain nojalla määrättyjen korvausten lisäksi eikä sijasta. Irtisanomisensa oikeellisuuden selvittämiseksi A:lla oli ollut valittavanaan joko työehtosopimuksen mukainen neuvottelutie tai kanteen nostaminen yleisessä tuomioistuimessa. A oli lähtenyt mukaan työehtosopimuksen mukaiseen neuvottelumenettelyyn. Neuvottelumenettelyssä oli päästy neuvottelutulokseen siitä, että irtisanomismenettely oli ollut oikea. A oli siten saanut asiassaan työehtosopimuslain mukaiseen neuvottelumenettelyyn perustuvan asiaratkaisun, joka sitoi häntä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Martti Helenius.

Turun hovioikeuden päätös 15.6.2001

A valitti hovioikeuteen, joka lausui, että A oli kanteessaan vaatinut vahingonkorvausta työsopimuksen laittoman irtisanomisen johdosta työsopimuslain 51 §:n 1 momentin (414/1974) perusteella. Kysymyksessä olevan alan liittojen välinen sopimus ei estänyt A:ta vaatimasta sanottua vahingonkorvausta kanteella tuomioistuimessa. Koska käräjäoikeus ei ollut antanut tältä osin lausuntoaan, hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja palautti asian käräjäoikeuteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pekka Hukkanen, Jouko Nikula ja Hannu Rimmanen. Esittelijä Sinikka Linnavuori.

Perustelut

B Oyj on 7.1.1997 A:lle tiedoksi antamallaan ilmoituksella irtisanonut tämän työsopimuksen päättymään 6.5.1997 ilmoittaen irtisanomisen perusteeksi taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Samassa yhteydessä yhtiö on irtisanonut 23 muunkin työntekijän työsopimukset. Irtisanomisista on käyty paikallisesti neuvotteluja, joissa työntekijöitä on edustanut luottamusmies. Irtisanomisista on laadittu 16.1.1997 päivätty erimielisyysmuistio, jossa työntekijöiden, ja siis myös A:n puolesta on katsottu, että työsopimukset oli päätetty metalliteollisuuden työehtosopimuksen osana noudatetun irtisanomissuojaa ja lomautusta koskevan yleissopimuksen vastaisesti. Metalliteollisuuden Keskusliitto, MET ry ja Metallityöväen Liitto ry ovat 16.6.1997 käydyssä neuvottelussa todenneet yksimielisesti, ettei yhtiö ollut menetellyt asiassa lain tai työehtosopimuksen vastaisesti.

Kysymys on siitä, sitooko mainittu liittojen neuvottelutulos A:ta oikeudenkäynnissä, jossa hän vaatii yhtiöltä työsopimuslain 51§:n 1 momentin (414/1974) nojalla vahingonkorvausta perusteettomaksi katsomansa työsopimuksen irtisanomisen johdosta.

Riidatonta on, että A on ollut työsopimusta irtisanottaessa työehtosopimuslain 4 §:n 1 momentin nojalla työntekijäyhdistyksen jäsenenä sidottu metalliteollisuuden työehtosopimukseen. Työehtosopimuksella on sovittu niistä menettelyistä, joita noudatetaan silloin, kun työntekijän ja työnantajan välillä syntyy työehtosopimuksen soveltamisesta, tulkinnasta tai rikkomisesta erimielisyyksiä. Tästä ei voida katsoa seuraavan, että A olisi ryhtyessään työntekijäyhdistyksen jäseneksi samalla sitoutunut niihin ratkaisuihin, joita työntekijäyhdistys tekee työehtosopimuksen mukaisessa menettelyssä hänen työsopimuksensa päättämisestä syntyneessä erimielisyysasiassa.

Aikanaan työsopimuksen irtisanomismenettelystä annetussa 31.8.1991 saakka voimassa olleessa laissa (124/1984) lähdettiin siitä, että työnantajalla ja työntekijällä oli oikeus saattaa työsopimuksen irtisanomista koskeva riita tuomioistuimen käsiteltäväksi, jollei siitä ollut päästy sovintoon työnantajan ja työntekijän kesken. Laissa siis edellytettiin työsopimuksen päättämistilanteessa työntekijän itsensä tekemää sopimusta eikä lähdetty siitä, että työntekijäyhdistys olisi voinut työntekijää sitovasti sopia asian. Vastaavaa nimenomaista säännöstä ei ole voimassa olevassa laissa, mutta on perusteltua lähteä siitä, että työntekijäyhdistyksen oikeus sopia työehtosopimuksen mukaisessa erimielisyysneuvottelussa työntekijää sitovasti häntä koskeva irtisanomisasia edellyttäisi laissa olevaa säännöstä. Työehtosopimusjärjestelmä neuvottelumenettelyineen sinänsä ei siten merkitse tällaisen oikeuden olemassaoloa.

Edellä olevan perusteella ei pelkästään työehtosopimukseen sidottuisuudesta ja työehtosopimuksen mukaisen erimielisyysneuvottelun toteutumisesta seuraa, että A olisi sidottu siihen neuvottelutulokseen, jonka liitot mainituissa neuvotteluissa ovat saavuttaneet hänen työsopimuksensa irtisanomisen laillisuudesta. Laissa ei ole liitoille annettu valtuutusta sopia työntekijää sitovasti hänen työsopimuksensa päättämisen laillisuudesta. Yhtiö ei ole myöskään väittänyt, että A olisi irtisanomisriidan syntymisen jälkeen valtuuttanut työntekijäyhdistyksensä sopimaan riidan hänen puolestaan. Pelkästään siitä, että työntekijöiden luottamusmies on myös A:n puolesta neuvotellut paikallistasolla työsopimusten irtisanomisten laillisuudesta ja että A on tässä mielessä osallistunut neuvotteluihin, ei voida johtaa sanottua valtuutusta.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei liittojen välisellä sopimuksella ole tässä asiassa A:ta sitovaa vaikutusta. Koska käräjäoikeus ei ole antanut lausuntoa A:n kanteesta siltä osin, onko yhtiö irtisanonut A:n työsopimuksen perusteettomasti ja onko A:lla sen vuoksi oikeus saada yhtiöltä vahingonkorvausta, on asian käsittelyä jatkettava käräjäoikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos (eri mieltä), Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Marja Räbinä.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Tulokas: A:n työsopimus on 7.1.1997 irtisanottu työsopimuslain 37 a §:n mukaisilla taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Edustajanaan työpaikan pääluottamusmies A on yhdessä 23 muun irtisanotun työntekijän kanssa riitauttanut irtisanomisperusteet, jonka jälkeen asiaa on käsitelty metalliteollisuuden työehtosopimuksen 31 §:n mukaisessa erimielisyyksien käsittelyjärjestyksessä, viime vaiheessa liittojen välisessä neuvottelussa. Saavutetun yksimielisen neuvottelutuloksen mukaan työnantaja ei ollut menetellyt asiassa lain tai työehtosopimuksen osana noudatetun irtisanomissuojasopimuksen vastaisesti. Jutussa on kysymys neuvottelutuloksen sitovuudesta.

Työntekijällä, joka katsoo tulleensa perusteettomasti irtisanotuksi, on valittavanaan vaihtoehtoisia oikeussuojakeinoja. Ellei neuvottelu työnantajan kanssa tuota tulosta, työntekijä voi saattaa työsopimuslain perusteella kanteen vireille yleisessä alioikeudessa. Käsillä olevassa tapauksessa A on yhdessä muiden irtisanottujen työntekijöiden kanssa turvautunut työehtosopimuksen mukaiseen kollektiiviseen neuvottelumenettelyyn ja jättänyt asiansa pääluottamusmiehen ja työntekijäliiton ajettavaksi. Mistään ei ilmene, että A olisi ennen neuvottelutuloksen aikaansaamista peruuttanut valtuutuksensa tai esittänyt varaumia lopputuloksen suhteen.

Työntekijällä tulee jo perusoikeussäännökset huomioon ottaen olla oikeus saattaa työsopimusta koskevat kanteensa ja vaatimuksensa yleisen tuomioistuimen tutkittavaksi. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, että ensin voisi kokeilla työehtosopimuksessa hyväksyttyä erimielisyyksien ratkaisumenettelyä tai esimerkiksi sovittua välimiesmenettelyä ja sen jälkeen - mikäli lopputulos ei tyydytä - saisi vielä asiansa samoilla perusteilla uudelleen tutkituksi yleisessä tuomioistuimessa.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteluilla päädyn hylkäämään kanteen.

Oikeusneuvos Raulos: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Tulokas.