21.8.2001

Kouvolan käräjäoikeuden tuomio 6.9.1999

A oli ollut Å ry:n (piiri) palveluksessa 9.10.1966 alkaen. Hänellä oli ollut oikeus X ry:n toimihenkilöiden eläkesäännön mukaiseen vapaaehtoiseen lisäeläketurvaan.

Piirin ja Z ry:n (yhdistys) välillä oli 18.5.1994 allekirjoitettu aiesopimus, jonka mukaan yhdistys oli ottanut 1.1.1995 vastatakseen piirin jäsenseuroilleen tarjoamien palvelujen tuotannosta. Aiesopimuksessa oli todettu, että piirin toimistosihteerinä ollut A sekä hänen lisäkseen piirin palveluksessa ollut toimistovirkailija siirtyivät vanhoina työntekijöinä yhdistyksen työntekijöiksi ja ettei kummankaan palkka ainakaan alene. Piiri ilmoittaa aiesopimuksen mukaan hoitaneensa lakisääteiset velvoitteensa mainittujen henkilöiden suhteen ja ettei erityisetuuksista piirin ja työntekijöiden kesken ollut sovittu.

A oli tehnyt yhdistyksen kanssa 30.12.1994 kirjallisen työsopimuksen, jonka mukaan hän siirtyy piiristä yhdistyksen palvelukseen 1.1.1995 alkaen vanhana työntekijänä. Työsopimuksen mukaan yhdistys huolehtii työntekijän eläketurvasta ja muista vakuutuksista lain mukaan. A oli toiminut yhdistyksen palveluksessa eläkkeelle siirtymiseensä 1.5.1998 saakka. A:n haettua lisäeläkettä yhdistykseltä sen hallitus oli katsonut, ettei yhdistys ollut siitä vastuussa.

A vaati kanteellaan lisäeläkeoikeuden vahvistamista ja yhdistyksen velvoittamista lisäeläkettä suorittamaan. Kanteen perusteeksi A viittasi yhdistyksen kanssa solmimansa työsopimuksen ehtoihin ja työsopimuslain säännökseen liikkeen luovutuksesta. Käräjäoikeus katsoi yhdistyksen jatkaneen piirin aiemmin harjoittamaa palvelutuotantoa keskeytymättä ja lähes samanlaisena kuin aiemmin. Piirin työntekijät olivat jatkaneet työtään yhdistyksen palveluksessa samoissa toimitiloissa kuin piirin aikana. Näin ollen piirin ja yhdistyksen välillä oli tapahtunut liikkeen luovutus.

Edelleen käräjäoikeus katsoi mainitsemillaan perusteilla, ettei lisäeläkkeestä ollut keskusteltu A:n ja yhdistyksen välisen työsopimuksen tekemisen yhteydessä. Asia olisi kuitenkin tullut ottaa tässä yhteydessä keskusteltavaksi siten, että työnantaja olisi tehnyt selkoa eläketurvan heikentymisestä. Kun näin ei ollut menetelty, A:lla oli ollut perusteltu aihe olettaa, että eläke-etuudet säilyvät entisellään. Tällä ja muilla mainitsemillaan perusteilla käräjäoikeus katsoi, että yhdistys oli liikkeen luovutukseksi katsotun toiminnan siirron yhteydessä tullut vastuuseen lisäeläkkeen maksamisesta A:lle ja velvoitti yhdistyksen suorittamaan A:lle tämän vaatiman lisäeläkkeen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Riitta Rajala.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 29.12.1999

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi yhdistys oli saattanut asian, katsoi käräjäoikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla, että piirin ja yhdistyksen välillä oli tapahtunut liikkeen luovutus. Yhdistyksen valituksessaan mainitsemat eroavuudet yhdistyksen ja piirin välisessä toiminnassa jäsenten, jäsenmäärän, toiminnan laadun, kilpailutoiminnan harjoittamisen ja taloushallinnon järjestämisen osalta eivät olleet sellaisia seikkoja, että tilannetta voitaisiin arvioida toisin kuin käräjäoikeus oli tuomiossaan tehnyt.

Oikeudesta lisäeläkkeeseen hovioikeus lausui muun muassa seuraavaa:

Työsopimuslain 7 §:n 2 momentissa säädetään, että työnantajan liikettä luovutettaessa siirtyvät hänen oikeutensa ja velvollisuutensa välittömästi liikkeen uudelle omistajalle.

"Vanhana työntekijänä" siirtymisen käsitteeseen kuuluu, ellei toisin ole sovittu, se, että työntekijä säilyttää ne hänelle kuuluvat henkilökohtaiset lisäedut ja liukumat, joista voidaan katsoa muodostuneen pätevä työsuhteen ehto, jota tulee jatkuvasti noudattaa. Saavutetut oikeudet sitovat luovutuksensaajaa. Tältä osin asia saattaa kuitenkin olla dispositiivinen. Säännöksen tarkoituksena on tukea työsuhteen jatkumista ja säilyttää jo ansaitut, lakiin ja sopimuksiin perustuvat etuudet samoina muutoksesta huolimatta. EY:n liikkeenluovutuksesta antama direktiivi (77/187) pyrkii samaan. Yrityskohtaiset säädännäistä eläkejärjestelmää täydentävät eläke-etuudet eivät pääsääntöisesti ole näiden seurantosääntöjen piirissä (Kairinen: Työoikeus perusteineen, 1998, s. 217 ja 219 - 220).

Hallituksen esityksestä Eduskunnalle Euroopan talousalueesta tehtyyn sopimukseen liittyvien työoikeudellisten säännösten muuttamisesta ilmenee muun muassa, että sen tarkoituksena on toteuttaa liiketoiminnan osan luovutuksen yhteydessä direktiivin vähimmäistaso työlainsäädännössä. Esitykseen sisältyvissä perusteluissa todetaan nimenomaan, että "Kun direktiivin mukaan luovuttajan kaikki oikeudet ja velvollisuudet, lukuun ottamatta yrityskohtaisia lisäeläkkeitä, siirtyvät luovutuksensaajalle ..." (1992 vp - HE 109 s. 1 ja 3).

Luovutuksensaajaa sitoo oikeuksien ja velvollisuuksien osalta sama työehtosopimus kuin luovuttajaakin sen voimassaolokauden loppuun, minkä jälkeen noudatetaan luovutuksensaajaa sitovaa työehtosopimusta (Kairinen s. 219). Työehtosopimuslain 6 §:stä ilmenee, että jos työsopimus on joiltakin osiltaan ristiriidassa noudatettavan työehtosopimuksen kanssa, noudatetaan työehtosopimuksen vastaavia määräyksiä.

Oikeuskäytännössä X ry:n piirien on katsottu olevan vastuussa lisäeläkkeen suorittamisesta työntekijöilleen. Näissä oikeustapauksissa ei kuitenkaan ole ollut kysymys liikkeen luovutuksesta."

Hovioikeus katsoi hallituksen esityksestä (HE 109/1992 vp) ja Kairisen kannanotoista ilmenevän, että lisäeläke-etuus ei ollut sellainen oikeus tai velvollisuus, joka liikkeen luovutuksen yhteydessä siirtyi luovutuksensaajan vastattavaksi, vaan siirtyminen oli lisäeläkkeen osalta sopimuksen varaista. Toisaalta hallituksen esityksessä todettiin, että direktiivin tarkoituksena oli turvata niin sanottu vähimmäistaso.

Työlainsäädännössä vallitsevan periaatteen mukaan työnantaja ei voinut yksipuolisesti lakkauttaa sellaisia työsuhteen ehtoja, joista oli tullut työntekijän työsuhteen pätevä ehto. Tässä tapauksessa hovioikeus katsoi, että lisäeläkkeestä oli tullut A:n työsuhteen pätevä ehto, joka sitoi myös luovutuksensaajaa, ellei toisin sovittu. Luovuttajan ja luovutuksensaajan välisellä aiesopimuksella ei ollut merkitystä arvioitaessa päteväksi tulleen työsuhteen ehdon sitovuutta.

Työnantajalla oli velvollisuus selvittää työntekijälle työsuhteen keskeiset ehdot. Tässä tapauksessa yhdistyksen ja A:n välisen työsopimuksen laatiminen oli tapahtunut siten, ettei eläke-etuuksista ollut erikseen keskusteltu, vaikka lisäeläkkeen osalta tämä olisi ollut aiheellista. Koska yhdistys ei ollut nimenomaan ottanut lisäeläkettä koskevaa ehtoa esille tehdessään työsopimusta A:n kanssa, sillä ei ollut oikeutta yksipuolisesti lakkauttaa A:n työsopimuksen päteväksi ehdoksi tullutta lisäeläkettä.

Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. >

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Seppo Pöntinen, Leena Kartimo ja Esko Mikkola. Esittelijä Helena Metso.

Perustelut

A:n ja Å ry:n välisen työsopimuksen ehtona on ollut A:n oikeus X ry:n toimihenkilöiden eläkesäännön mukaiseen vapaaehtoiseen lisäeläkkeeseen. Z ry, jonka palvelukseen A on 1.1.1995 alkaen siirtynyt, kuuluu alajärjestönä Y ry:hyn. Viimeksi mainittu yhdistys on suomalaisen liikuntatoimen uusi valtakunnallinen kattojärjestö X ry:n toiminnan lakattua. Kanteessa tarkoitettu piirin ja yhdistyksen välinen sopimusjärjestely liittyy tähän liikuntatoimen järjestökentän uudelleen järjestämiseen. Y ry:llä alajärjestöineen ei ole sellaista vapaaehtoista lisäeläkejärjestelmää kuin X ry:llä oli. Kanteessa on kysymys siitä, vastaako yhdistys kuitenkin A:n kanssa solmimansa työsopimuksen perusteella taikka suoraan työsopimuslain nojalla liikkeen luovutuksensaajana A:lla piirin palveluksessa olleesta lisäeläketurvasta.

A:n työsopimus kanneperusteena

Yhdistyksen ja A:n 30.12.1994 tekemässä kirjallisessa työsopimuksessa on mainittu, että A siirtyy piiristä "vanhana työntekijänä" yhdistyksen palvelukseen. Myös piirin ja yhdistyksen välisessä aiesopimuksessa on tällainen maininta sekä toteamus, ettei tässä yhteydessä palkka ainakaan alene.

Toisaalta työsopimuksessa todetaan, että yhdistys huolehtii A:n eläketurvasta ja muista vakuutuksista lain mukaan. Aiesopimuksen mukaan piiri ilmoittaa, ettei se ole sopinut työntekijöiden kanssa mistään erityisetuuksista, ellei sellaisena pidetä niin sanottua kesätyöaikaa.

Yhdistyksen edustajat ja A eivät ole keskustelleet työsopimusta solmittaessa erikseen A:n eläke-etuuksista. Yhdistys on kiistänyt edes tienneensä tuossa vaiheessa piirin lisäeläkevastuusta. Yhdistys ei ole ryhtynyt sellaisiin toimenpiteisiin, kuten eläkesäätiön perustamiseen tai eläketurvan järjestämiseksi tarvittavan vakuutuksen hankkimiseen, jotka olisivat olleet välttämättömiä siinä tapauksessa, että se olisi valmistautunut vastaamaan piiristä siirtyneiden työntekijöiden lisäeläkkeistä.

Arvioituaan kaikkia edellä mainittuja seikkoja kokonaisuutena Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole selvitetty, että yhdistys olisi vastuussa A:lla piirin palveluksessa olleesta lisäeläketurvasta A:n kanssa solmimansa työsopimuksen perusteella.

Työsopimuslaki (liikkeen luovutus) kanneperusteena

Korkein oikeus katsoo alempien oikeusasteiden mainitsemin perustein, että piirin ja yhdistyksen välillä on tapahtunut liikkeen luovutus.

Asiassa sovellettavan työsopimuslain 7 §:n 2 momentin (235/1993) mukaan työnantajan liikettä luovutettaessa siirtyvät hänen oikeutensa ja velvollisuutensa välittömästi liikkeen uudelle omistajalle. Työsopimuslaki on saatettu vastaamaan Euroopan yhteisöjen neuvoston antamaa liikkeenluovutusdirektiiviä (77/187/ETY). Direktiivi on otettava huomioon lakia tulkittaessa.

Direktiivin 3 artiklan 1 kohdan mukaan ne luovuttajan oikeudet ja velvollisuudet, jotka johtuvat 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun luovutuksen tapahtuessa voimassa olleesta työsopimuksesta tai työsuhteesta, siirtyvät tällaisen luovutuksen seurauksena luovutuksensaajalle. Luovutuksensaajan on direktiivin 3 artiklan 2 kohdan 1 kappaleen mukaan 1 artiklan 1 kohdassa tarkoitetun luovutuksen jälkeen noudatettava työehtosopimuksen määräyksiä ja ehtoja sellaisina kuin luovuttaja niitä noudattaa kyseisen työehtosopimuksen mukaisesti, kunnes työehtosopimus kumotaan tai sen voimassaolo päättyy taikka uusi työehtosopimus tulee voimaan tai sitä aletaan soveltaa. Artiklan 3 kohdan 1 kappaleen mukaan 1 ja 2 kohta eivät koske työntekijöiden oikeutta jäsenvaltion lakisääteiseen sosiaaliturvajärjestelmään kuulumattomiin, yhtiön tai saman toimialan yhtiöiden yhteisen lisäeläkejärjestelmän mukaisiin vanhuus-, työkyvyttömyys- taikka perhe-etuuksiin.

Liikkeen luovutusta koskevan direktiivin mukaan liikkeen luovutuksensaaja ei siis pelkästään liikkeen luovutuksen nojalla tule vastuuseen luovuttajan työntekijöilleen järjestämästä vapaaehtoisesta lisäeläketurvasta. Työsopimuslaki on saatettu vastaamaan mainittua liikkeen luovutusta koskevaa direktiiviä hovioikeuden mainitseman hallituksen esityksen (HE 109/1992) mukaisesti. Hallituksen esityksen perusteluista ilmenee, että tarkoituksena on ollut direktiivin vähimmäistason toteuttaminen Suomen työlainsäädännössä. Kun esityksessä on lisäksi hovioikeuden mainitsemin tavoin nimenomaisesti todettu, että direktiivin mukaan yrityskohtaiset lisäeläkkeet eivät liikkeen luovutuksessa siirry luovutuksensaajalle, esitöiden perusteella on päädyttävä siihen, ettei Suomessa ole tarkoitettu direktiivin tarkoittamasta tasosta poiketen säätää liikkeen luovutuksensaajalle vastuuta luovuttajan työntekijälleen järjestämästä vapaaehtoisesta lisäeläketurvasta.

Yhdistys ei siten ole tullut vastuuseen A:lla piirin palveluksessa olleesta lisäeläketurvasta myöskään suoraan työsopimuslain 7 §:n 2 momentin (235/1993) nojalla.

Esitettyyn viitaten ja kun muutakaan pätevää perustetta vaatimuksille ei ole esitetty A:n kanne hylätään.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan. Kanne hylätään ja Z ry vapautetaan tuomitusta maksuvelvollisuudesta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas, Markku Arponen, Gustav Bygglin ja Pertti Välimäki. Esittelijä Jyrki Rinnemaa.