KKO:2001:65

Asiasanat: Oikeudenkäyntikulut - Oikeudenkäyntiasiamiehen korvausvastuu
Oikeudenkäyntiasiamies
Tapausvuosi: 2001
Antopäivä: 20.6.2001
Diaarinumero: R99/182
Taltio: 1307
Esittelypäivä: 27.2.2001

Syyttäjän vaadittua A:lle rangaistusta perättömästä lausumasta todistajana oikeudessa asianomistajat B ja C yhteisinä asiamiehinään X ja Y yhtyivät syytteeseen ja laajensivat rangaistusvaatimusta. Kun syyttäjä todistajien kuulustelun jälkeen luopui syytteestä, B ja C jatkoivat oikeudenkäyntiä. Syyte A:ta vastaan hylättiin.

X:n ja Y:n ei katsottu oikeudenkäyntiä jatkamalla ja uutta oikeudenkäyntiaineistoa esittämällä pitkittäneen oikeudenkäyntiä eikä muutoinkaan menetelleen velvollisuuksiensa vastaisesti siten, että heidät olisi voitu velvoittaa oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 ja 6 §:n nojalla korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa. (Ään.)

OK 21 luku 5 §OK 21 luku 6 §

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Oikeudenkäyntikuluvaatimus Helsingin käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä lausui käräjäoikeudessa A:ta vastaan ajamassaan syytteessä, että A:ta oli kuultu Helsingin raastuvanoikeudessa asiantuntijatodistajana vahingonkorvausasiassa, jossa oli vastaajina kaksi tupakkayhtiötä. A oli tällöin kertonut tai antanut ymmärtää, ettei lääketiede ollut pystynyt osoittamaan syy-yhteyttä tupakan ja syövän synnyn välillä. Menettelyllään A oli tahallaan vastoin parempaa tietoaan antanut asian kantajan vahingoksi perättömän lausuman omasta kannastaan asiasta ja tietensä salannut vallitsevan koululääketieteen ja yleisesti hyväksytyn lääketieteen kannan. Tämän vuoksi syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen valalla vahvistetun perättömän lausuman antamisesta oikeudessa todistajana.

Mainitun kantajan oikeudenomistajat B ja C yhtyivät syytteeseen, laajensivat syytettä ja esittivät A:n todistajana antamat 34 lausumaa, joiden B ja C katsoivat osoittavan A:n lausunnon perättömyyden.

Syyttäjän ilmoitettua luopuvansa syytteestä B ja C jatkoivat syytettä.

A, joka kiisti syytteen, vaati, että B ja C sekä heidän oikeudenkäyntiavustajansa professori X ja asianajaja Y velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 543632 markkaa korkoineen. A lausui muun muassa, että X ja Y olivat todellisuudessa päättäneet, mitä B:n ja C:n nimissä oli vaadittu ja esitetty. B:llä ja C:llä ei ollut ollut edellytyksiä arvioida heidän nimissään lausuttua ja vaadittua. Heillä ei myöskään ollut ollut kykyä nähdä, mitä kustannuksia X ja Y olivat erilaisilla toimillaan A:lle aiheuttaneet. Lisäksi X ja Y olivat oikeudenkäynnissä tuoneet esille perusteettomiksi tietämiään väitteitä sekä henkilötodistelulla ja muulla tavoin esittäneet sellaista selvitystä, jolla ei voinut olla merkitystä jutun ratkaisulle. X ja Y olivat näin aiheuttaneet A:lle lisäkustannuksia.

X ja Y kiistivät oikeudenkäyntikuluvaatimuksen.

Käräjäoikeuden tuomio 19.3.1997

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen sekä velvoitti B:n ja C:n yhteisvastuullisesti korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 25 000 markalla korkoineen.

X:n ja Y:n osalta käräjäoikeus lausui, että ottaen huomioon erityisesti sen seikan, että B:tä ja C:tä oli kuultu vain X:n ja Y:n välityksin, oli jäänyt näyttämättä, että X ja Y olisivat A:n tässä yhteydessä esittämillä perusteilla saattaneet itsensä vastuuseen tälle aiheutuneista oikeudenkäyntikuluista. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi X:ään ja Y:hyn kohdistetut oikeudenkäyntikuluvaatimukset.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Aira Joensuu sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 31.12.1998

A valitti hovioikeuteen ja vaati X:n ja Y:n velvoittamista yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa vaaditulla määrällä. Lisäksi A vaati, että X ja Y yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa hovioikeudessa 235 288 markalla korkoineen.

Hovioikeus lausui, että valalla vahvistettua perätöntä lausumaa todistajana oikeudessa koskevaa asiaa oli käsitelty käräjäoikeudessa yhteensä 22 istunnossa ajalla 29.3.1994 - 19.3.1997. B oli ollut läsnä henkilökohtaisesti asian 21. käsittelyssä 11.3.1997. C ei ollut ollut henkilökohtaisesti läsnä yhdessäkään istunnossa. Kysymyksessä olevan asian laajuus ja vaikeaselkoisuus huomioon ottaen ei ollut todennäköistä, että B ja C olisivat syyttäjän luovuttua syytteestä kyenneet arvioimaan oikeudenkäynnin jatkamisen oikeellisuutta sekä oikeudenkäynnin jatkamisesta A:lle aiheutuvaa haittaa ja kustannuksia. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, että päätös jatkaa oikeudenkäyntiä syyttäjän luovuttua syytteestä oli perustunut B:n ja C:n asiamiehinä toimineiden X:n ja Y:n itsenäisesti suorittamaan harkintaan ja päätöksentekoon.

Syyttäjä oli luopunut syytteestään 18. käsittelyssä 10.9.1996. Sanottuun ajankohtaan mennessä kaikki asianosaiset olivat jo ehtineet esittää haluamansa näytön asiassa. Syyttäjä oli esitetyn näytön perusteella tekemässään yhteenvedossa katsonut syytteestä luopumisen perustelluksi näytön puuttumisen vuoksi. X ja Y olivat B:n ja C:n asiamiehinä jatkaneet oikeudenkäyntiä ja esittäneet vielä kirjelmän, todisteita sekä kritiikkiä syyttäjän ratkaisua vastaan. Menettelyllään X ja Y olivat aiheuttaneet sen, että A:n puolesta oli täytynyt laatia asian laajuuden vaatima loppulausunto asiassa kokonaisuudessaan.

Hovioikeus katsoi, että X ja Y olivat menettelyllään pitkittäneet oikeudenkäyntiä ja siten tahallisesti aiheuttaneet A:lle kustannuksia, jotka he olivat oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5§:n nojalla velvolliset yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa korvaamaan A:lle. Sen vuoksi hovioikeus, joka korotti B:n ja C:n A:lle maksettavaksi tuomitun oikeudenkäyntikulujen määrän 88 816 markaksi, muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että se velvoitti X:n ja Y:n yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa osallistumaan sanotun määrän korvaamiseen A:lle korkoineen. Lisäksi hovioikeus velvoitti X:n ja Y:n yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 235288 markalla korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Immo Nikula, Martti Harsia ja Eero Arvo. Esittelijä Merja Söderström.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

X:lle ja Y:lle myönnettiin valituslupa. He vaativat valituksessaan, että heidät vapautetaan suorittamasta A:lle korvausta oikeudenkäyntikuluista. Myös B:lle ja C:lle myönnettiin valituslupa siltä osin kuin heidät oli velvoitettu suorittamaan A:lle korvauksia oikeudenkäyntikuluista.

A antoi pyydetyn vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 20.6.2001

X:n ja Y:n korvausvelvollisuus

Asianosaisen asiamiehen tai avustajan velvollisuus korvata asianosaisen vastapuolen oikeudenkäyntikulut määräytyy tässä tapauksessa 1.10.1997 voimaan tulleen lain 690/1997 nojalla oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 ja 6 §:n mukaisesti. Mainitun 6 §:n mukaan asianosaisen asiamies tai avustaja, joka 5§:ssä tarkoitetulla tavalla tahallisesti tai huolimattomuudesta on aiheuttanut toiselle asianosaiselle sanotussa luvussa tarkoitettuja oikeudenkäyntikuluja, voidaan velvoittaa yhteisvastuullisesti asianosaisen kanssa korvaamaan kyseiset kulut. Luvun 5 §:n perusteella oikeudenkäyntikulujen korvausvastuu voi syntyä, jos asiamies tai avustaja jäämällä pois tuomioistuimesta, jättämällä noudattamatta tuomioistuimen antamia määräyksiä tai esittämällä väitteen, jonka hän on tiennyt tai hänen olisi pitänyt tietää aiheettomaksi, taikka muutoin oikeudenkäyntiä pitkittämällä velvollisuuden vastaisella menettelyllään aiheuttaa toiselle asianosaiselle kustannuksia. Säännöksissä tarkoitettua menettelyä voi olla, niin kuin niiden esitöissäkin on todettu (HE 191/1993 s. 14- 15), esimerkiksi toimiminen päämiehen antamien ohjeiden vastaisesti, sellaisen todistelun esittäminen, jolla ei voi olla merkitystä asiassa, tai sellaisten perusteettomien väitteiden esittäminen, joiden johdosta vastapuoli joutuu esittämään uusia todisteita.

Oikeudenkäynnissä, jota hovioikeus on katsonut X:n ja Y:n menettelyllään pitkittäneen, on alunperin virallinen syyttäjä terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen tutkimispyynnön ja sen johdosta toimitetun esitutkinnan perusteella vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen valalla vahvistetun perättömän lausuman antamisesta todistajana oikeudessa. Syytteen mukaan A oli 26.9.1991 Helsingin raastuvanoikeudessa todistajana tuotevastuuseen perustuvassa vahingonkorvausasiassa, jossa olivat olleet kantajana B:n puoliso ja C:n isä D ja vastaajina kaksi tupakkayhtiötä, kertonut ja antanut ymmärtää häntä valan nojalla kuultaessa, ettei lääketiede ollut pystynyt osoittamaan syy-yhteyttä tupakan ja syövän synnyn välillä. Menettelyllään A oli tahallaan vastoin parempaa tietoaan antanut kantajan vahingoksi perättömän lausuman omasta kannastaan asiassa ja tietensä salannut vallitsevan koululääketieteen ja yleisesti hyväksytyn lääketieteen kannan.

B:n ja C:n asiamiehenä Y on yhtynyt syytteeseen ja laajentanut rangaistusvaatimusta lausuen, että A oli syytteessä sanotuin tavoin antanut perättömän lausuman myös tupakoinnin sekä kroonisen bronkiitin ja keuhkojenlaajentuman välisistä syy-yhteyksistä.

Tämän lisäksi X ja Y ovat yksilöineet 34 sellaista A:n lausumaa, joihin nojautuen he ovat katsoneet A:n syyllistyneen perättömän lausuman antamiseen.

Rikosasiaa on käsitelty käräjäoikeudessa ensimmäisen kerran 29.3.1994 ja sen jälkeen 21 istunnossa. Käräjäoikeus on antanut asiassa tuomion 19.3.1997.

Syyttäjä on sen jälkeen, kun henkilötodistelu oli otettu vastaan, 18. istunnossa 10.9.1996 luopunut syytteestään. Syyttäjä on katsonut, että asiassa ei ollut esitetty riittävää näyttöä siitä, että A olisi puhunut vastoin omaa vakaumustaan tai salannut koululääketieteen tai yleisesti hyväksytyn lääketieteen kannan. X on tämän jälkeen ilmoittanut B:n ja C:n pysyvän rangaistusvaatimuksessaan ja jättävän asian päätettäväksi. A:n asiamies on pyytänyt asian lykkäämistä loppulausunnon antamista ja kuluvaatimuksen esittämistä varten. X ja Y eivät ole vastustaneet lykkäystä, mutta Y on ilmoittanut tulevansa jatkokäsittelyssä kommentoimaan syyttäjän lausumaa, koska hänellä ei ollut ollut mahdollisuutta ottaa siihen aikaisemmin kantaa.

Asian 19. käsittelyssä 5.11.1996 X on edelleen jättänyt asian päätettäväksi. X on myös esittänyt 72-sivuisen kirjelmän ja antanut käräjäoikeuteen englanninkielisen julkilausuman, erään lääkärin 4.11.1996 allekirjoittaman muistion liitteineen ja toisen lääkärin 31.10.1996 allekirjoittaman lausunnon liitteineen. A:n asiamiehen vastustettua asiakirjojen ottamista oikeudenkäyntiaineistoon käräjäoikeus on todennut, ettei asiassa ollut laillista perustetta olla ottamatta vastaan tarjottua asiakirja-aineistoa. Tämän jälkeen A:n asiamies on pyytänyt lykkäystä loppulausunnon esittämiseksi.

Asian 20. käsittelyssä 17.12.1996 X on antanut oikeuteen jäljennöksen syyttäjälle toimitetusta kirjelmästä, suomennoksen edellisessä käsittelyssä antamastaan englanninkielisestä lausunnosta, otteita lääketieteellisistä teoksista varustettuna omilla kannanotoillaan ja jäljennöksen ulkomaisesta tuomiosta. A:n asiamies on pyytänyt lykkäystä loppulausunnon antamista varten.

Asian 21. ja 22. käsittelyssä X ei ole esittänyt uutta selvitystä. A:n asiamies on 21. käsittelyssä esittänyt laajan loppulausunnon liitteineen. Tuossa käsittelyssä käräjäoikeuden pöytäkirjaan on otettu myös laajasti vahingonkorvausasiassa esitettyä kirjallista oikeudenkäyntiaineistoa ja todistajankertomuksia.

Rikosasiassa on edellä mainitulla tavalla ollut kysymys siitä, oliko A syyllistynyt rikoslain 17 luvun 1 §:ssä (577/1948) rangaistavaksi säädettyyn tekoon. A:n todistajanlausunto on puolestaan liittynyt vahingonkorvausoikeudenkäyntiin, jossa keskeisenä riitaisena kysymyksenä on ollut syöpä- ja muiden sairauksien sekä tupakoinnin välinen syy-yhteys. Rikosasiassa on puolin ja toisin kuultu lukuisia lääketieteen asiantuntijoita ja myös vedottu heidän vahingonkorvausasiassa antamiinsa lausuntoihin. Kuultujen asiantuntijoiden käsitykset syy-yhteydestä ovat poikenneet toisistaan.

Syyttäjän luovuttua syytteestä X ja Y ovat asianomistajien B:n ja C:n asiamiehinä jatkaneet oikeudenkäyntiä. Koska asianomistajilla on ollut oikeus syyttäjän kannanotosta riippumatta ajaa syytettä, sanottu oikeudenkäynnin jatkaminen ei sinänsä ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 §:ssä tarkoitettua asiamiehen oikeudenkäyntikulujen korvausvastuun perustavaa menettelyä. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt, että päätös oikeudenkäynnin jatkamisesta olisi tehty vastoin B:n ja C:n tahtoa.

Oikeudenkäynnin jatkamisen perusteena on ollut X:n ja Y:n oikeudellinen arvio rikossäännöksen tunnusmerkistön täyttymisen edellytyksistä sekä asiassa esitetystä näytöstä ja siitä tehtävistä johtopäätöksistä. Asiamiehen oikeudellisen arvion päämiehensä asian ajamisen edellytyksistä tulee olla ilmeisen virheellinen, jotta seurauksena hänelle voisi olla laissa tarkoitettu vastuu päämiehen vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Tässä suhteessa riittävää ei ole se, että X ja Y ovat päätyneet asiassa eri näkemykseen kuin syyttäjä, eikä sekään, että heidän näkemyksensä voidaan kyseenalaistaa alempien oikeuksien ratkaisujen perusteella. X:n ja Y:n arvioon ei muutoinkaan liity seikkoja, joiden perusteella heidän voitaisiin katsoa pitkittäneen oikeudenkäyntiä.

X:n viimeisissä istunnoissa antamasta oikeudenkäyntiaineistosta on käyty käräjäoikeudessa keskustelua ja käräjäoikeus on ottanut aineiston vastaan. Käräjäoikeuden pöytäkirjasta ei muutoinkaan ole saatavissa tukea sille väitteelle, että X ja Y olisivat vastoin käräjäoikeuden määräyksiä määräaikojen jälkeen toimittaneet uutta oikeudenkäyntiaineistoa. Ottaen huomioon että syyttäjä on vasta pitkään jatkuneen ja laajaksi paisuneen oikeudenkäynnin loppuvaiheessa luopunut syytteestä, oikeudenkäynnin pitkittämisenä ei voida pitää sitä, että asianomistajien puolesta on vielä asian käsittelyn lykkäännyttyä arvioitu syyttäjän toimintaa ja muutoinkin lausuttu asiasta sekä esitetty rangaistusvaatimuksen tueksi kirjallista selvitystä, vaikkakin asiamiehet olivat jo jättäneet asian päätettäväksi. A:n puolesta esitettyyn loppulausuntoon on luonnollisesti vaikuttanut myös se oikeudenkäyntiaineisto, joka asianomistajien puolesta oli esitetty sen jälkeen, kun syyttäjä oli luopunut syytteestä. Tällä aineistolla ei kuitenkaan huomioon ottaen asiassa kertynyt koko muu oikeudenkäyntiaineisto voida katsoa olleen niin merkittävää oikeudenkäyntikuluja lisäävää vaikutusta, että sen johdosta olisi perusteita katsoa X:lle ja Y:lle aiheutuvan oikeudenkäyntikulujen korvausvastuu.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, etteivät X ja Y ole syyllistyneet sellaiseen oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 5 ja 6 §:ssä tarkoitettuun velvollisuuksien vastaiseen menettelyyn, jonka johdosta he olisivat velvollisia korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja.

B:n ja C:n korvausvelvollisuus

Hovioikeus on velvoittanut B:n ja C:n suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 324 104 markkaa, mistä määrästä on käräjäoikeuskuluja 88 816 markkaa ja hovioikeuskuluja 235 288 markkaa. Hovioikeuskuluista on vastauksen antamisesta aiheutuneiden kulujen osuus 232 288 markkaa.

B ja C ovat vaatineet hovioikeuden tuomion kumoamista kokonaisuudessaan, joten he ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuuden poistamista. Tätä vaatimustaan he ovat muutoksenhakemuksessaan perustelleet sillä, että ratkaisusta aiheutuu heille kohtuuttomat seuraukset.

Asiaan sovellettavan oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 8 §:n (1013/1993) mukaan oikeudenkäyntikulujen korvauksen tulee täysimääräisesti vastata oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta aiheutuneita kustannuksia, mikäli ne kohtuuden mukaan ovat olleet aiheellisia asianosaisen oikeuden valvomiseksi.

Käräjäoikeuden osalta kysymys on oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat aiheutuneet 10.9.1996 jälkeen eli sen jälkeen, kun virallinen syyttäjä oli luopunut syytteestään A:ta vastaan. Asiassa on oikeudenkäyntiaineisto esitetty pääosin ennen sanottua ajankohtaa. A:n erittelyn mukaan 10.9.1996 jälkeen yli puolet asian hoitamisen edellyttämästä 91 tunnin työmäärästä on kohdistunut loppulausunnon antamiseen asiassa. Vaikka luonnollista onkin, että loppulausunnossa on pitänyt ottaa kantaa kaikkeen asiassa esitettyyn oikeudenkäyntiaineistoon, tässä tapauksessa ei voida pitää kohtuullisena, että B:n ja C:n olisi kokonaan vastattava loppulausunnosta aiheutuneista tai muistakaan kustannuksista, jotka ovat johtuneet muusta kuin asiassa 10.9.1996 jälkeen esitetystä uudesta oikeudenkäyntiaineistosta. Oikeudenkäyntitilanteeseen nähden myös A:n asiamiehen käyttämä markkamääräinen tuntiveloitusperuste on liiallinen.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden tuomitsema määrä 25 000 markkaa on kohtuullinen korvaus oikeudenkäyntikuluista käräjäoikeudessa.

Koska A häviää valituksensa hovioikeudessa, hovioikeuskulujen osalta on kysymys siitä, onko hovioikeuden vastauskulujen korvaukseksi A:n vaatimuksen mukaisesti tuomitsemaa määrää 232 288 markkaa, josta arvonlisäveron osuus on 41 888 markkaa, pidettävä kohtuullisena. Vastauskulujen määrää on perusteltu seuraavasti: Valitukseen tutustumiseen oli kulunut aikaa varovaisenkin arvion mukaan vähintään 60 tuntia. Valittajien menettely oli korostanut asiamiehen tarvetta käydä neuvotteluja A:n ja muiden lääketieteen asiantuntijoiden kanssa, koska useat lääketieteelliset väitteet olivat täysin asiantuntemattomia ja vasta hovioikeudessa esitettyjä. Näihin neuvotteluihin oli kulunut aikaa varovaisestikin arvioiden ainakin 18 tuntia. Yli 270-sivuisen vastauskirjelmän laatimiseen yli 200 alaviitteineen ja 339-sivuisine lähdeluetteloineen oli käytetty aikaa 160 tuntia. Asian laatu ja laajuus huomioon ottaen veloitusperusteena oli pidetty 800 markkaa tunnilta.

Korkein oikeus toteaa, että asia on käsitelty perusteellisesti jo käräjäoikeudessa. B:n ja C:n muutoksenhakemus on tosin ollut pitkä, ja siinä esitettyihin seikkoihin vastaaminen on ollut aikaavievää. Vastaaminen ei kuitenkaan, ottaen huomioon kysymyksessä oleva asia ja sen käsittely käräjäoikeudessa, ole ollut poikkeuksellisen vaativaa. Tähän nähden ei A:n asiamiehen ilmoittamaa tuntiveloitusperustetta voida pitää kohtuullisena eikä myöskään enemmän selvityksen puuttuessa kaikkia hänen ilmoittamiaan toimenpiteitä kokonaisuudessaan tarpeellisina.

Tämän vuoksi ja ottaen ennen kaikkea huomioon tuntiveloitusperusteen kohtuuttomuuden Korkein oikeus arvioi kohtuulliseksi oikeudenkäyntikulujen korvaukseksi hovioikeuden osalta 145 000 markkaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan siltä osin kuin X ja Y on velvoitettu suorittamaan korvausta oikeudenkäyntikuluista A:lle. X ja Y vapautetaan kaikesta hovioikeuden tuomitsemasta korvausvelvollisuudesta.

Korkein oikeus muutti hovioikeuden tuomiota siltä osin kuin B ja C oli velvoitettu suorittamaan korvausta oikeudenkäyntikuluista A:lle. B:n ja C:n korvausvelvollisuus, joka oli yhteisvastuullista, alennettiin käräjäoikeuden osalta käräjäoikeuden tuomitsemaan 25 000 markkaan ja hovioikeuden osalta 145 000 markkaan korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pirkko-Liisa Haarmann, Eeva Vuori (eri mieltä), Kari Kitunen, Mikael Krogerus ja Liisa Mansikkamäki (eri mieltä). Esittelijä Satu Saarensola (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeussihteeri Saarensolan mietintö oli X:n ja Y:n korvausvelvollisuuden osalta Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen. B:lle ja C:lle esittelijä ei esittänyt myönnettäväksi valituslupaa.

Korkeimman oikeuden myönnettyä B:lle ja C:lle valitusluvan esittelijä katsoi mietinnössään, että hovioikeuden tuomiota ei ollut syytä muuttaa B:n ja C:n maksettavaksi tuomittujen oikeudenkäyntikulujen korvauksen osalta.

Oikeusneuvos Mansikkamäki, joka olisi hylännyt B:n ja C:n valituslupahakemukset, lausui äänestyksen tuloksen johdosta myös näiden osalta siihen velvollisena oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta seuraavaa.

Korvausvelvollisuuden perusteet

B ja C, jotka ovat hävinneet asian, ovat velvolliset korvaamaan A:lle aiheuttamansa oikeudenkäyntikulut.

X ja Y ovat toimineet B:n ja C:n asiamiehinä ja avustajina alemmissa oikeusasteissa. Heidän osaltaan on kysymys velvollisuudesta korvata yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa A:n oikeudenkäyntikulut. Kysymys on vain kuluista, jotka ovat syntyneet käräjäoikeudessa sen jälkeen, kun syyttäjä oli jutun 18. käsittelyssä luopunut syytteestään, sekä oikeudenkäynnistä hovioikeudessa aiheutuneista kuluista.

Asian käsittely käräjäoikeudessa on pääosin edennyt Korkeimman oikeuden tuomion perusteluissa selostetulla tavalla. Totean lisäksi, että todistajien kuulustelun päätyttyä asian 15. käsittelyssä 19.3.1996 asianosaiset ovat varautuneet lähinnä loppulausuntojen esittämiseen. B ja C ovat asian 18. käsittelyssä 10.9.1996 kohdistaneet A:han uuden rangaistusvaatimuksen, jonka mukaan A oli todistajana kuulusteltuna tahallaan vastoin parempaa tietoaan ja vastoin omaa kantaansa kiistänyt tosiasian ja samalla ilman laillista syytä salannut oikean asianlaidan siitä, että lääketieteessä oli jo kymmeniä vuosia ennen vuotta 1991 pidetty objektiivisena tosiseikkana, että tupakansavu aiheuttaa rangaistusvaatimuksessa mainitut yhteensä 47 tautia ja sairaustilaa.

Oikeudenkäynnin jatkamisen perusteena on ollut X:n ja Y:n arvio tahallista perätöntä lausumaa todistajana koskevan rikoslain 17 luvun 1 §:n (577/1948) tunnusmerkistön täyttymisestä, asiassa esitetystä näytöstä ja sen perusteella tehtävistä oikeudellisista johtopäätöksistä. Kuten enemmistö on lausunut, asiamiehen oikeudellisen arvion päämiehensä asian ajamisen edellytyksistä tulee olla ilmeisen virheellinen, jotta hänet voitaisiin sen perusteella asettaa vastuuseen päämiehen vastapuolen oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta. Oikeudenkäynnin pitkittämisestä velvollisuuden vastaisella menettelyllä voi puolestaan olla kysymys erityisesti silloin, kun asiaan sekoitetaan täysin siihen kuulumatonta tai asiaan vaikuttamatonta aineistoa ja todistelua tai esitetään ilmeisen perusteettomia väitteitä.

Käräjäoikeus on tuomiossaan 19.3.1997 jättänyt B:n ja C:n 10.9.1996 esittämän uuden rangaistusvaatimuksen tutkimatta ja muilta osin hylännyt näiden rangaistusvaatimukset. Käräjäoikeus on todennut rangaistusvaatimuksessa väitetyn, että A oli todistajana kuulusteltaessa vastoin parempaa tietoaan ja vastoin omaa kantaansa salannut sen seikan, että lääketieteessä oli jo kymmeniä vuosia ennen vuotta 1991 pidetty objektiivisena tosiseikkana, että tupakansavu aiheuttaa rangaistusvaatimuksessa mainitut 47 sairautta tai sairauden oiretta. Jutussa ei ollut edes väitetty D:llä olleen jokin uudessa rangaistusvaatimuksessa esitetyistä sairauksista ja rangaistusvaatimus oli esitettävä heti oikeudenkäynnin aluksi. Tutkimiltaan osin käräjäoikeus on todennut vaatimusten perustuneen oleellisilta osin siihen, että koululääketiede ja yleisesti hyväksytty lääketiede olisivat yksiselitteisen selvästi ja sellaisella varmuudella, ettei järkevälle epäilylle jäänyt sijaa, osoittaneet tupakansavun keuhkosyövän, kurkunpäänsyövän, jatkuvan keuhkoputkitulehduksen ja keuhkolaajentuman sekä monen muun sairauden syyksi, ja että myös A oli todellisuudessa ollut tällä kannalla. Rangaistusvaatimuksessa on ollut kysymys siitä, onko A todistajana salannut todellisen kantansa ja puhunut vakaumuksensa ja tietämyksensä vastaisesti, sekä siitä, onko A lausumissaan antanut perättömiä tietoja. Käräjäoikeuden mukaan koululääketiede oli osoittautunut puhekielen epätarkaksi ilmaisuksi ja yleisesti hyväksytyn lääketieteen käsite vielä hämärämmäksi. A:n kanta lääketieteellisiin sairauksien syy-yhteyksiä koskeviin kysymyksiin oli ollut selkeä ja johdonmukainen hänen lääkäriksi valmistumistaan edeltäneeltä ajalta tähän päivään saakka. Näyttämättä oli jäänyt, että A olisi häntä todistajana kuultaessa salannut todellisen kantansa. B:n ja C:n yksilöimien 34 lausuman osalta rangaistusvaatimukset olivat osin perusteettomia, osin aiheettomia ja osin näyttämättömiä. A oli todistajana moneen kertaan korostanut sitä seikkaa, ettei hän ollut asiantuntija epidemiologian alalla.

Valittaessaan tuomiosta hovioikeuteen B ja C ovat muun muassa lausuneet, että asiaan ei sisälly juridiikkaa kuin nimeksi, vaan kysymys on lähes yksinomaan lääketieteellisen aineiston arvioinnista. He ovat katsoneet kysymyksen olevan siitä, ovatko savukkeet terveydelle haitallisia tuotteita eli aiheuttavatko ne syöpää sekä eräitä muita sairauksia. Ellei savukkeiden syy-yhteyttä keuhkosyöpään ja muihin tupakkatauteihin ollut näytetty toteen, tuli oikeudenkäynnissä katsoa savukkeet haitattomiksi tuotteiksi. Hovioikeus on todennut, että syy-yhteyskysymyksen ratkaiseminen oli oikeudenkäynnin kohteena vahingonkorvausta koskevassa asiassa ja että A:han kohdistettujen rangaistusvaatimusten ratkaiseminen oli rangaistusvaatimusten sisältö huomioon ottaen mahdollista ilman, että syy-yhteyteen otettiin kantaa. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Kysymyksessä oleva rikosoikeudenkäynti on liittynyt kahteen muuhun X:n ja Y:n sekä X:n ja erään toisen asianajajan B:n ja C:n asiamiehinä samaan aikaan ajamaan tupakkaoikeudenkäyntiin. Tupakoinnin ja eräiden sairauksien välistä syy-yhteyttä koskeva vahingonkorvausasia, jossa A:ta on vuonna 1991 kuultu asiantuntijatodistajana, on alkanut Helsingin raastuvanoikeudessa vuonna 1988, ja rikosasian käsittely, jossa muun muassa D:n oikeudenomistajat ovat olleet kantajina, Espoon käräjäoikeudessa vuonna 1992. Tämä rikosasia on ollut vireillä vuodesta 1994 alkaen. Virallisen syyttäjän luopuessa vuonna 1996 syytteestään asia on ollut edellisessä istunnossa puolin ja toisin lausutun mukaan valmis päätettäväksi. Syyttäjä on korostanut syytteestä luopuessaan sitä seikkaa, että asiassa ei, toisin kuin B ja C ovat vielä hovioikeudessakin lausuneet, ole kysymys lääketieteellisestä syy-yhteydestä.

X ja Y ovat jutun ensimmäisestä käsittelystä lähtien esiintyneet yhteisesti B:n ja C:n asiamiehinä. Jutun 17. käsittelyssä 18.6.1996 myönnettäessä A:lle maksuton oikeudenkäynti Y on määrätty tämän oikeudenkäyntiavustajaksi. X ja Y ovat edelleen esiintyneet yhteisesti B:n ja C:n asiamiehinä tai avustajina jutun 18. ja 22. istunnoissa. Y ei sen sijaan ole ollut henkilökohtaisesti läsnä käräjäoikeuden 19.- 21. istunnossa 5.11.1996, 17.12.1996 ja 11.3.1997. X ja Y ovat yhdessä allekirjoittaneet myös asiassa esitetyt, tosin viralliselle syyttäjälle osoitetut, 11.12.1996 ja 10.2.1997 päivätyt kirjelmät ja edelleen allekirjoittaneet B:n ja C:n hovioikeuteen toimitetut valitus- ja vastauskirjelmät.

X:n ja Y:n on viimeistään virallisen syyttäjän luopuessa syytteestä täytynyt tulla tietoisiksi asiassa esitettyjen rangaistusvaatimusten ilmeisestä perusteettomuudesta. Tästä huolimatta he ovat B:n ja C:n asiamiehinä edellä kerrotuin tavoin jatkaneet syytteen ajamista käräjäoikeudessa ja sen tultua hylätyksi valittaneet tuomiosta hovioikeuteen. Lisäksi he ovat esittäneet uuden rangaistusvaatimuksen, joka on jätetty tutkimatta. Näin menetellessään he ovat tahallaan esittäneet aiheettomia väitteitä sekä vedonneet seikkoihin ja esittäneet aineistoa, jotka ovat olleet merkityksettömiä rangaistusvaatimuksen ratkaisemisen kannalta, ja siten velvollisuuksien vastaisella menettelyllään pitkittäneet oikeudenkäyntiä. Tämän vuoksi he ovat velvolliset yhteisvastuullisesti B:n ja C:n kanssa korvaamaan A:lle tästä menettelystään aiheutuneet kulut. Kuten hovioikeus on lausunut, pelkästään se seikka, että Y oli ollut poissa eräistä käräjäoikeuden istunnoista, ei vaikuta hänen kuluvastuuseensa.

Oikeudenkäyntikulukorvauksen määrä

Hovioikeus on velvoittanut X:n ja Y:n yhdessä B:n ja C:n kanssa suorittamaan A:lle korvaukseksi oikeudenkäyntikuluista 324104 markkaa, mistä määrästä on käräjäoikeuskuluja 88816 markkaa ja hovioikeuskuluja 235288 markkaa. Hovioikeuskuluista on vastauksen antamisesta aiheutuneiden kulujen osuus 232 288 markkaa.

Oikeudenkäyntikulujen korvauksen on tullut enemmistön toteamin tavoin täysimääräisesti vastata oikeudenkäynnin valmistelusta ja asian tuomioistuimessa ajamisesta aiheutuneita kustannuksia, mikäli ne kohtuuden mukaan ovat olleet aiheellisia asianosaisen oikeuden valvomiseksi.

A:n erittelyn mukaan hänelle on sen jälkeen, kun syyttäjä on luopunut syytteestä, aiheutunut käräjäoikeudessa kuluja oikeudenkäyntiavustajan palkkiosta 72800 markkaa sekä arvonlisäverosta 16016 markkaa, yhteensä 88816 markkaa. Avustajan laskutusperusteena oli ollut 91 työtuntia ja 800 markkaa tunnilta.

Totean, että asianomistajat eivät ole luopuneet rangaistusvaatimuksestaan miltään osin senkään jälkeen kun syyttäjä on luopunut syytteestä. Loppulausunnon kohteena on siten ollut koko oikeudenkäyntiaineisto. A:n puolesta asiassa suoritetut toimenpiteet ovat olleet tarpeellisia ja suhteessa siihen työmäärään, mitä asianomistajien esittämiin rangaistusvaatimuksiin ja oikeudenkäyntiaineistoon vastaaminen on asian laatu huomioon ottaen edellyttänyt. Niistä aiheutuneet kustannukset, ottaen huomioon asianomistajien toisen asiamiehen X:n täällä käyttämä laskutusperuste 1300 markkaa tunnilta, ovat kohtuulliset.

Hovioikeuden osalta kysymys on kuluista, jotka ovat A:lle aiheutuneet vastaamisesta B:n ja C:n 150-sivuiseen valitukseen 59-sivuisine liitteineen. A:n käyttämän avustajan laskutuksen perusteena on ollut 238 työtuntia ja 800 markan tuntiveloitus. Työtuntien määrää on perusteltu enemmistön toteaman lisäksi sillä, että valituksessa oli pyritty johtamaan hovioikeutta harhaan esittämällä A:n todistajana antamista lausumista sekä lääketieteestä yksityiskohtaisia väitteitä, joissa asiat oli esitetty toisin kuin ne tosiasiassa olivat ja lääketieteellisessä kirjallisuudessa esitetään. Lisäksi valituksessa oli pyritty johtamaan hovioikeutta harhaan esittämällä uusia kohtia A:n asiantuntijalausunnoista ja todistajankertomuksesta, joissa asianomistajat väittivät tämän syyllistyneen rikokseen saadakseen käräjäoikeuden tuomion näyttämään huolimattomalta ja epätarkalta sekä esittääkseen uusia väitteitä, joihin A ei ollut aikaisemmin voinut vastata eikä myöskään esittää vastanäyttöä. A:n oikeusturva oli edellyttänyt perusteellista vastaamista valitukseen. Valittajien menettely oli pakottanut asiamiehen käymään yksityiskohtaisesti läpi kaiken rikosasiassa esitetyn sekä palaamaan yksityiskohtaisesti riita-asian aineistoon ja osoittamaan valituksen epäasiallisuudet.

Asia on enemmistön toteamin tavoin käsitelty perusteellisesti käräjäoikeuden 21 istunnossa. Käräjäoikeuden tuomion perustelujen pituus on 109 sivua. B:n ja C:n valitus tuomiosta on ollut perusteellinen ja sisältänyt yksilöityjä väitteitä paitsi esimerkiksi todellisen lääketieteen ja tupakkateollisuuden lääketieteen vastakkainasettelusta, lääketieteestä, koululääketieteestä ja yleisesti hyväksytystä lääketieteestä, tupakan terveyshaittojen todistamiseen käytetyistä lääketieteen tutkimuskeinoista, A:n väitteistä lääketieteen oikeista lähteistä kuin myös käräjäoikeuden puheenjohtajan menettelystä sekä rangaistusvaatimuksista ja niiden käsittelytavoista syytekohdittain 1- 34. Vakavista rikoksista syytetyn A:n oikeusturva on edellyttänyt, että valituksessa esitettyihin yksityiskohtaisiin väitteisiin ja vaatimuksiin otetaan perusteellisesti kantaa. Asian laajuus ja asiamiehen A:n puolustamiseksi aiheellisena pidettävän työn määrä huomioon ottaen vaadittua kulukorvausta ei voida pitää liiallisena.

Näillä perusteilla hylkään B:n ja C:n, X:n ja Y:n valitukset.

Oikeusneuvos Vuori: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Mansikkamäki.