Finlex - Etusivulle
Ennakkopäätökset

29.9.2000

Ennakkopäätökset

Korkeimman oikeuden verkkosivuilla ja vuosikirjassa julkaistut ratkaisut kokoteksteinä v. 1980 alkaen. Vuosilta 1926-1979 näkyvissä on ainoastaan otsikko tai hakemistoteksti.

KKO:2000:92

Asiasanat
Tapaturmakorvaus - Työntekijän tapaturmakorvaus - Työstä johtuvat olosuhteet
Tapausvuosi
2000
Antopäivä
Diaarinumero
VA99/53
Taltio
2130
Esittelypäivä

Tullilaitoksen palveluksessa tullivartijana toimiva A oli osallistunut tullilaitoksen kesämestaruuskilpailuihin. Osallistuminen oli katsottu virkamatkaksi ja A:lle oli maksettu päiväraha ja matkakorvaus. A oli kilpailuihin kuuluneessa jalkapallo-ottelussa saanut tapaturmaisesti ruumiinvamman.

Kun A oli työnantajansa edustajana osallistunut kilpailuihin ja tällöin jalkapallo-otteluun osallistuessaan suorittanut työnantajansa hyväksymää tehtävää, katsottiin tapaturman sattuneen tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa työstä johtuvissa olosuhteissa.

TapVakL 4 § 1 mom 2 kohta

ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA

Taustatiedot

Vantaalta oleva tullilaitoksen tullivartija A oli perjantaina ja lauantaina 30.- 31.8.1996 osallistunut tullilaitoksen kesämestaruuskilpailuihin Torniossa. Matkasuunnitelman ja -määräyksen mukaan kyseessä oli ollut virkamatka, johon oli myönnetty matkaennakkoa. Matka oli rahoitettu tullilaitoksen toimintamenoista ja osallistujille oli maksettu enintään kaksi kokopäivärahaa ja yksi osapäiväraha. A oli vahingoittunut tapaturmaisesti 31.8.1996 kilpailujen yhteydessä jalkapallo-ottelussa.

Valtiokonttorin päätös 26.3.1997

Valtiokonttori ei maksanut A:lle tapaturmavakuutuslain mukaista korvausta, koska tapaturma ei ollut sattunut työssä eikä muutenkaan tapaturmavakuutuslain 4 §:ssä tarkoitetuissa työstä johtuvissa olosuhteissa.

Tapaturmalautakunnan päätös 8.1.1998

Tapaturmalautakunta, jonka tutkittavaksi A saattoi asian, katsoi, että A:ta kohdannut tapaturma oli sattunut tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 1 kohdan tarkoittamassa työssä, koska osallistuminen työnantajan edustajana sanottuihin kilpailuihin oli tapahtunut A:n tehtävien sijaan. Tämän vuoksi tapaturmalautakunta kumosi valtiokonttorin päätöksen ja määräsi sen suorittamaan lainmukaisen korvauksen A:ta kohdanneen työtapaturman johdosta.

Vakuutusoikeuden päätös 29.10.1998

Vakuutusoikeus, jonka tutkittavaksi valtiokonttori saattoi asian, lausui, ettei asiassa esitetyn selvityksen mukaan tapaturma ollut kohdannut A:ta hänen työssään tai työstään johtuvissa olosuhteissa. A:n osallistuminen työnantajansa edustajana mainittuihin kilpailuihin oli tapahtunut hänen työtehtäviensä sijaan, mutta osallistumisen ei voitu katsoa liittyneen hänen tehtäviinsä tullivartijana. Sen vuoksi vakuutusoikeus kumosi tapaturmalautakunnan päätöksen ja jätti asian valtiokonttorin päätöksen varaan.

Asian ovat ratkaisseet vakuutusoikeuden jäsenet Kurki, Saarela, Vuoristo, Karhu ja Metsämäki (eri mieltä). Esittelijä Kaius Vuoristo.

Eri mieltä ollut jäsen Metsämäki katsoi, että valtiokonttorin valitus tulisi hylätä tapaturmalautakunnan päätöksen perustein.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa myönnettiin. Valituksessaan A vaati 31.8.1996 sattuneen tapaturman korvaamista työtapaturmana.

Valtiokonttori antoi vastauksen.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU

Perustelut

Tullilaitoksen palveluksessa tullivartijana toimiva A on 30.- 31.8.1996 osallistunut tullilaitoksen kesämestaruuskilpailuihin Torniossa. Asiassa esitetyn matkasuunnitelman ja -määräyksen mukaan A:n osallistuminen on katsottu virkamatkaksi, joka on rahoitettu tullilaitoksen toimintamenoista. Tullilaitos on maksanut A:lle päivärahan ja matkakorvauksen. A on 31.8.1996 saanut kilpailuissa käydyssä jalkapallo-ottelussa tapaturmaisesti ruumiinvamman.

Tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin mukaan työtapaturmalla tarkoitetaan muun muassa tapaturmaa, joka aiheuttaen vamman tai sairauden on kohdannut työntekijää 1) työssä tai 2) työstä johtuvissa olosuhteissa a) työpaikalla tai työpaikkaan kuuluvalla alueella, b) matkalla asunnosta työpaikalle tai päin vastoin taikka c) hänen ollessaan työnantajansa asioilla.

Tapaturma, joka A:lle on mainituin tavoin sattunut urheilukilpailuihin kuuluneessa jalkapallo-ottelussa, ei ole kohdannut häntä tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla hänen varsinaisessa työssään eikä suoranaisesti 2 a- c kohdissa tarkoitetuissa työstä johtuvissa olosuhteissa. A on kuitenkin kerrotuissa olosuhteissa osallistunut urheilukilpailuihin työnantajansa edustajana ja tällöin jalkapallo-otteluun osallistuessaan suorittanut työnantajansa hyväksymää tehtävää. Tällainen tapaturmatilanne voidaan rinnastaa tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 a- c kohdissa mainittuihin tilanteisiin. Tämän vuoksi on perusteltua päätyä siihen, että A:n tapaturma on sattunut sanotussa 2 kohdassa tarkoitetuissa työstä johtuvissa olosuhteissa.

Päätöslauselma

Vakuutusoikeuden päätös kumotaan. Valtiokonttori määrätään suorittamaan A:lle lainmukainen korvaus 31.8.1996 sattuneen työtapaturman johdosta. Asia palautetaan vakuutusoikeudelle tästä aiheutuvia toimenpiteitä varten.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Heinonen, oikeusneuvokset Vuori (eri mieltä), Kitunen ja Krogerus (eri mieltä) sekä määräaikainen oikeusneuvos Koskelo. Esittelijä Aija Peltola.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Krogerus: Enemmistön tavoin katson, että A:ta kohdannut tapaturma ei ole sattunut tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetuin tavoin työssä.

Saman momentin 2 kohdan mukaan kysymys on työtapaturmasta myös silloin, kun tapaturma on kohdannut työntekijää työstä johtuvissa olosuhteissa: a) työpaikalla tai työpaikkaan kuuluvalla alueella; b) matkalla asunnosta työpaikalle tai päin vastoin; tai c) hänen ollessaan työnantajan asioilla. Säännös on kirjoitettu niin, että työtapaturmina ei mielestäni voida pitää a- c kohdissa mainittuihin tilanteisiin rinnastuvissa olosuhteissa tapahtuneita tapaturmia, vaan työtapaturmaksi katsominen edellyttää noiden kohtien suoraa soveltumista kysymyksessä olevaan tilanteeseen.

Katson, että edustaessaan enemmistön toteamalla tavalla tullipiiriään tullilaitoksen kesämestaruuskilpailuissa A on ollut lainkohdassa tarkoitetuin tavoin työnantajan asioilla. Häntä jalkapallo-ottelussa kohdannut tapaturma on siten sattunut tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 kohdassa tarkoitetuissa työstä johtuvissa olosuhteissa.

Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden päätöslauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Oikeusneuvos Vuori: A on saanut ruumiinvamman osallistuessaan enemmistön perusteluista ilmenevällä tavalla tullilaitoksen järjestämiin urheilukilpailuihin yksikkönsä edustajana. Katson tapaturman sattuneen A:n ollessa tapaturmavakuutuslain 4 §:n 1 momentin 2 c kohdassa tarkoitetuin tavoin työstä johtuvissa olosuhteissa työnantajan asioilla.

Näillä perusteilla päädyn Korkeimman oikeuden päätöslauselmasta ilmenevään lopputulokseen.

Sivun alkuun