17.5.2000

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 13.10.1998

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteestä, johon B:n kuolinpesän osakas X asianomistajana yhtyi, selvitetyksi, että A oli 27. - 28.2.1998 tahallaan tappanut B:n kuristamalla B:tä kaksin käsin kurkusta istuen hajareisin tämän päällä aiheuttaen siten B:n tukehtumisen ja kuoleman.

Vaikka A ei ollut esitutkinnassa kertonut yksityiskohtaisesti tapahtumista B:n asunnossa joko todelliseen tai keksittyyn muistamattomuuteensa vedoten, niin hän oli kuitenkin oma-aloitteisesti toisen avustuksella ilmoittautunut poliisille ja pyrkinyt osoittamaan myös rikospaikan.

Tämän vuoksi ja ottaen huomioon, että A rikoksen tehdessään oli ollut täyttä ymmärrystä vailla ja hänen oma-aloitteisen pyrkimyksensä edistää rikoksensa selvittämistä, käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin, 3 luvun 4 §:n ja 6 luvun 3 §:n 3 kohdan nojalla täyttä ymmärrystä vailla taposta sekä samalla kertaa hänen syykseen luetusta varkaudesta yhteiseen 5 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Suvanne (eri mieltä) sekä lautamiehet Kilpeläinen, Sairisalo (eri mieltä) ja Venemies.

Eri mieltä olleet käräjätuomari Suvanne ja lautamies Sairisalo katsoivat, että A oli hänen syykseen luetulla tavalla tappamalla B:n ja kohdistamalla B:n sukuelimiin terävää ulkoista väkivaltaa aiheuttanut B:n emättimen sisäpinnalle neljä repeämää ja verenvuodon niistä. Tällä perusteella Suvanne hyväksyi käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen. Sairisalo, joka Suvanteen tekemin lisäyksin oli muutoin samaa mieltä kuin enemmistö, katsoi käräjäoikeuden tuomitseman rangaistuksen liian ankaraksi ja tuomitsi A:n hänen syykseen luetuista taposta ja varkaudesta yhteiseen 5 vuoden 8 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 1.7.1999

Hovioikeus, jonne A ja X valittivat, katsoi näytetyksi, että A oli käräjäoikeuden tuomiossa kerrotulla tavalla tahallaan tappanut B:n ja kohdistanut B:n sukuelimiin terävää ulkoista väkivaltaa tai emättimen venymisrajan ylittävää ulkoista väkivaltaa aiheuttaen emättimen sisäpinnalle neljä repeämää ja verenvuotoa repeämistä.

Rangaistuksen mittaamisesta hovioikeus lausui, että A oli vapaaehtoisesti ilmoittautunut poliisille ja kertonut syyllistyneensä henkirikokseen. A oli kuitenkin esitutkinnassa 28.2.1998 pidetyssä kuulustelussa kertonut vastoin parempaa tietoaan motiivikseen sen, että B oli ottanut hänen lompakkonsa, mistä A oli raivostunut. A ei ollut muutoin pystynyt selvittämään yksityiskohtaisesti tapahtumia. Hovioikeudessa hän oli ollut osin haluton osallistumaan aktiivisesti asian selvittämiseen, mitä haluttomuutta ei voinut selittää pelkästään ajan kulumisesta johtuvan muistikuvien heikentymisen perusteella. Kokonaisuutena arvioiden pelkästään A:n ilmoittautumista ei voitu pitää sellaisena rangaistuksen lieventämisperusteena, jota rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdassa tarkoitetaan.

Tämän vuoksi ja kun A oli kuristanut kuoliaaksi häntä huomattavasti hennomman, voimakkaassa humalatilassa olleen puolustuskyvyttömän B:n tämän asunnossa, josta B:llä ei ollut ollut mahdollisuutta paeta, kun surmaamistapa oli ollut julma ja tuskallinen, kun A oli aiheuttanut B:lle tämän kuoleman jälkeen hänen syykseen luetut emättimen repeämät ja verenvuotoa repeämistä, eikä asiassa tullut soveltaa rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdassa mainittua rangaistuksen lieventämisperustetta, hovioikeus korotti käräjäoikeuden A:lle tuomitseman rangaistuksen 6 vuodeksi 6 kuukaudeksi vankeutta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Walamies, Vihuri ja Tikka. Esittelijä Outi Holmström.

Perustelut

A on hovioikeuden tuomiossa selostetulla tavalla kuristamalla tappanut B:n. Hovioikeus on lukenut A:n syyksi myös sen, että A oli välittömästi B:n kuoleman jälkeen kohdistanut tämän sukuelimiin terävää ulkoista väkivaltaa tai emättimen venymisrajan ylittävää ulkoista väkivaltaa aiheuttaen emättimen sisäpinnalle neljä repeämää ja verenvuotoa repeämistä. Sanottu menettely ei kuulu tapon tunnusmerkistöön. A:lle ei ole myöskään vaadittu siitä erikseen rangaistusta. Tämän vuoksi A:n syyksi varkauden ohella luetaan vain se, että hän on tappanut B:n kuristamalla tätä kurkusta.

Korkeimmassa oikeudessa on kysymys enää rikoslain 6 luvun 3 §:n 3 kohdan soveltamisesta A:lle rangaistusta mitattaessa. Sanotun lainkohdan mukaan rangaistusta voidaan lieventää, jos tekijä on oma-aloitteisesti pyrkinyt edistämään rikoksensa selvittämistä.

Asiakirjoista ilmenee, että B:n surmaaminen on tapahtunut aamulla kello 4 - 7. A on toisen henkilön välityksellä ilmoittanut asiasta poliisille kello 11.40. Hän on jäänyt odottamaan poliiseja tämän henkilön asuntoon. Poliiseille A on kertonut, että hän oli edellisenä yönä tavannut entuudestaan tuntemattoman naisen, jonka asunnolle hän oli mennyt. Asunnolla hän oli yön aikana kuristanut naisen. A on pyrkinyt osoittamaan poliiseille talon, jossa hänen surmaamansa nainen oli asunut.

A on, ennen kuin hän on jäänyt kiinni rikoksistaan tai hänellä on ollut aihetta olettaa häntä niistä epäiltävän, ilmiantanut itsensä. A on myös välittömästi ilmiannettuaan itsensä pyrkinyt osoittamaan rikosten tekopaikan. A on siten lainkohdassa tarkoitetulla tavalla oma-aloitteisesti edistänyt rikostensa selvittämistä. Sanottu seikka on otettava huomioon A:lle tuomittavan rangaistuksen lieventämisperusteena.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan. A:lle tuomittu yhteinen rangaistus alennetaan 6 vuoteen vankeutta.

Lainkohdat

Hovioikeuden soveltamien lainkohtien lisäksi rikoslain 6 luvun 3 § 3 kohta

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Tulokas, Palaja ja Mansikkamäki. Esittelijä Satu Saarensola.