KKO:2000:32
- Asiasanat
- Maksuton oikeudenkäynti - Avustajan palkkio
- Tapausvuosi
- 2000
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R98/1109
- Taltio
- 345
- Esittelypäivä
Avustaja ei ollut etukäteen ilmoittanut syyttäjälle eikä tuomioistuimelle päämiehensä, toisin kuin esitutkinnassa, kiistävän syytteessä tarkoitetun teon. Vaikka ennakkokannan ilmoittaminen edistäessään yhtäjaksoisen pääkäsittelyn toteutumista on suotavaa, ei avustajan palkkiota ollut perusteita alentaa, koska hänellä ei ollut erityistä velvollisuutta tehdä tällaista ilmoitusta.
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla määrätyllä avustajalla oli samassa asiassa kolme avustettavaa. Toisen ja kolmannen päämiehen osalta palkkio määrättiin ottaen huomioon, minkä verran heidän avustamisestaan arvioitiin aiheutuneen lisää työtä ja ajanhukkaa.
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Kuopion käräjäoikeuden tuomio 24.6.1998
Käräjäoikeus oli ryöstöä ynnä muuta koskevassa asiassa myöntänyt A:lle, B:lle ja C:lle maksuttoman oikeudenkäynnin 18.5.1998 alkaen ilman korvausvelvollisuutta valtiolle ja määrännyt heidän oikeudenkäyntiavustajakseen asianajaja Ari Keski-Orvolan. Keski-Orvola oli käräjäoikeuteen jättämiensä laskujen mukaisesti vaatinut valtion varoista palkkiota asian valmistelusta neuvotteluineen sekä avustamisesta 10.6. ja 24.6.1998 pidetyissä pääkäsittelyissä A:n osalta 5 710 markkaa sekä B:n ja C:n kummankin osalta 3 997 markkaa. Palkkioihin hän vaati lisättäväksi arvonlisäveron määrät.
Käräjäoikeus määräsi Keski-Orvolalle maksettavaksi palkkioksi A:n, B:n ja C:n avustamisesta yhteensä 3 300 markkaa ja sille arvonlisäveroa 726 markkaa.
Ratkaisuaan käräjäoikeus perusteli sillä, että KeskiOrvola oli, ilmoittamatta asiasta etukäteen syyttäjälle tai käräjäoikeudelle, vastoin oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain periaatteita vasta pääkäsittelyssä kiistänyt osan syytteistä, vaikka hän oli syytekirjelmästä voinut havaita, että syyttäjä oli katsonut sanotut syytteen kohdat kaikkien vastaajien toimesta myönnetyiksi. Keski-Orvolan velvollisuutena olisi ollut ilmoittaa syytteen kiistämisestä syyttäjälle tai käräjäoikeudelle etukäteen. Keski-Orvola oli laiminlyönyt tämän velvollisuutensa. Koska käräjäoikeus yksinomaan Keski-Orvolan laiminlyönnin vuoksi oli joutunut lykkäämään asian jatkokäsittelyyn, palkkio määrättiin ikään kuin juttua ei olisi tarvinnut lykätä lainkaan. Asia olisi pystytty käsittelemään yhdessä pääkäsittelyssä alle kolmessa tunnissa. Kaikki vastaajat olivat olleet syytteessä yhdessä tekemistään rikoksista.
Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 29.10.1998
Keski-Orvola haki hovioikeudelta muutosta käräjäoikeuden tuomioon. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden perustelut eikä muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
Keski-Orvolalle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan Keski-Orvola vaati, että hänelle maksetaan palkkiona A:n avustamisesta käräjäoikeudessa hänen esittämänsä laskun mukaisesti asian valmistelusta oikeudenkäyntiä varten ajalla 18.5. - 4.6.1998 neuvotteluineen ja asiaan tutustumisineen 1 500 markkaa, jutun hoidosta 10.6.1998 kello 9 - 11 käräjäoikeudessa 1 800 markkaa ja jutun hoidosta 24.6.1998 kello 9 - 13 käräjäoikeudessa 2 410 markkaa eli yhteensä 5 710 markkaa sekä arvonlisäveron määrä 1 256,20 markkaa ja B:n sekä C:n avustamisesta 70 % A:n avustamisesta laskutetusta palkkiosta eli kummankin osalta 3 997 markkaa ja arvonlisäveron määrä 879,34 markkaa.
Virallinen syyttäjä vastasi valitukseen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 9.3.2000
Perustelut
Alemmat oikeudet ovat katsoneet, että Keski-Orvolalle on käräjäoikeuden osalta määrättävä palkkio ikäänkuin asian käsittelyä ei olisi lykätty lainkaan. Perustelujen mukaan hän oli voinut havaita syyttäjän katsoneen kaikkien vastaajien myöntäneen syytteen 4 ja 5 kohdat, ja hänen velvollisuutenaan olisi ollut ilmoittaa etukäteen syytteen kiistämisestä syyttäjälle tai käräjäoikeudelle.
Esitutkintakertomuksista ilmenee, että A ja B ovat johdonmukaisesti kiistäneet menetelleensä syytteessä kerrotulla tavalla. Myös C on aluksi kiistänyt syytteen teonkuvauksen, mutta sittemmin sanonut käsittäneensä asioiden tapahtuneen kuten syytteessä oli kerrottu. Syytteessä ei ole ilmoitettu, että A, B ja C olisivat tunnustaneet menetelleensä syytteessä kuvatulla tavalla, vaan siinä on todisteluksi ilmoitettu kirjallisia todisteita sekä sittemmin ensimmäisestä pääkäsittelystä poissa olleen asianomistajan kertomus ja se, että C oli myöntänyt menettelyn. Keski-Orvola ei siten ole edes voinut alempien oikeuksien katsomalla tavalla havaita syyttäjän katsoneen kaikkien vastaajien myöntäneen syytteen.
Korkeimmalle oikeudelle toimitetusta haastetta koskevasta jäljennöksestä ilmenee, että syyttäjä on kutsunut A:n, B:n ja C:n suoraan pääkäsittelyyn. Haasteessa A:ta, B:tä ja C:tä ei ole kehotettu etukäteen vastaamaan heitä vastaan esitettyihin vaatimuksiin kirjallisesti. Haasteen ja siihen liitettyjen kirjallisten ohjeiden mukaan heidän on tullut käräjäoikeuden istunnossa suullisesti ilmoittaa, myöntävätkö vai kiistävätkö he syytteen. Tuomioistuimenkaan toimesta ei ole pyydetty kirjallista vastausta A:n, B:n ja C:n ennakkokannan selvittämiseksi.
Ennakkokannan ilmoittaminen esimerkiksi alempien oikeuksien tarkoittamassa tilanteessa edistää rikosasian oikeudenkäynnissä noudatettavan yhtäjaksoisen pääkäsittelyn toteutumista ja on siten suotavaa. Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain nojalla määrätyllä avustajalla ei kuitenkaan ole erityistä velvollisuutta omasta aloitteestaan ilmoittaa etukäteen syytteen kiistämisestä vastapuolelle tai tuomioistuimelle.
Maksuttomasta oikeudenkäynnistä annetun lain 15 §:n 1 momentin mukaan avustajalla on oikeus saada kohtuullinen palkkio työstään ja ajanhukasta. Määrään vaikuttavana seikkana on erityisesti otettava huomioon asian laatu ja vaativuus sekä suoritetun työn laatu. Yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen 7 §:n mukaan, jos avustajalla on samassa asiassa useita päämiehiä, toisesta päämiehestä ja sitä seuraavista päämiehistä palkkio on enintään 70 prosenttia normaalipalkkiosta kunkin päämiehen osalta. Asetuksen 9 §:n mukaan palkkio määrätään normaalipalkkiota alhaisempana, jos asian hoitamisessa on havaittavissa avustajasta johtuvia laiminlyöntejä tai puutteita.
Edellä todettu huomioon ottaen Keski-Orvolan avustajantehtävän hoitamisessa ei ole havaittavissa viimeksi mainitunlaisia seikkoja, joiden johdosta hänen palkkionsa olisi määrättävä normaalipalkkiota alhaisempana. Asetuksen mukainen normaalipalkkio A:n avustamisesta on valmistautumisesta, kahdesta enintään kolme tuntia kestäneestä suullisesta käsittelystä ja jälkimmäisen vaatimasta lisätunnista yhteensä 5 600 markkaa.
B ja C sekä A ovat olleet syytteessä osittain eri rikoksista, jotka kylläkin ovat liittyneet toisiinsa. Myös siltä osalta kuin he ovat olleet syytteessä samoista rikoksista Keski-Orvola on joutunut kunkin vastaajan osalta perehtymään syytteisiin ja esitutkinnassa kerrottuun sekä valmistelemaan jokaisen osalta vastauksen. Toisaalta hän on esittämiensä laskujenkin mukaan neuvotellut kaikkien päämiestensä kanssa yhtä aikaa. Hän on myös avustanut samoissa oikeudenkäyntitilaisuuksissa eli samanaikaisesti kaikkia vastaajia.
A:n asiassa Keski-Orvolalle korvataan yleisen oikeusavun ja maksuttoman oikeudenkäynnin palkkioperusteista annetun asetuksen 2 §:n 1 momentin nojalla valmistelusta 1 500 markkaa ja 4 §:n 1 momentin nojalla avustamisesta kahdessa suullisessa käsittelyssä kummastakin 1 800 markkaa sekä 24.6.1998 olleesta suullisesta käsittelystä 4 §:n 2 momentin nojalla lisäksi neljänneltä tunnilta 500 markkaa. Viimeksi mainitulta, tuntiveloituksen mukaan korvattavalta tunnilta Keski-Orvolalle ei tule eri korvausta B:n ja C:n avustamisesta. B:n ja C:n avustamisesta koituneesta työstä ja ajanhukasta mainitun asetuksen 7 §:n mukaan tulevan korvauksen Korkein oikeus arvioi kummankin osalta viidenneksi osaksi A:n avustamisesta mainitun asetuksen 2 §:n 1 momentin ja 4 §:n 1 momentin nojalla maksettavista palkkiomääristä. Näin ollen kohtuullinen palkkio B:n ja C:n avustamisesta kummastakin on 1 020 markkaa sekä arvonlisäveron määrä 224,40 markkaa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomiota muutetaan. Keski-Orvolalle maksetaan palkkioksi A:n avustamisesta käräjäoikeudessa 5 600 markkaa sekä arvonlisäveron määrä 1 232 markkaa ja B:n sekä C:n avustamisesta kummankin osalta 1 020 markkaa sekä arvonlisäveron määrä 224 markkaa 40 penniä.
Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Randelin sekä lautamiehet Härkönen, Pekkarinen ja Koistinen.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ollikainen, Hyvärinen ja Laakso. Esittelijä Katriina Rapo.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Nikkarinen, Haarmann, Paasikoski, Suhonen ja Tulokas. Esittelijä Satu Saarensola.