7.12.2000

Kemin käräjäoikeuden tuomio 29.3.1999

Käräjäoikeus lausui Keminmaan kunnan puolisoita A ja B vastaan ajamasta kanteesta, että kunta oli 12.11.1984 myöntänyt A:lle ja B:lle asuntotuotantolaissa (247/1966) tarkoitetun asuntolainan 160 000 markkaa, joka oli käytetty asunto-osakkeiden hankintaan. Jutussa lainaan tulivat sovellettaviksi 1.1.1994 voimaan tulleet aravalain (1189/1993) säännökset.

Osakkeet oli pantattu ensisijaisesti Pohjolan Osuuspankille 160 000 markan määrään saakka. Kunnalla oli ollut vakuutena jälkipanttioikeus osakkeisiin.

Osakkeet oli myyty pakkohuutokaupalla 15.12.1995. Kunnan tehtyä korkeimman tarjouksen 155 000 markkaa osakkeet olivat siirtyneet sen omistukseen. Kauppahinta oli mennyt täytäntöönpanokuluihin ja osuuspankin saatavien lyhennykseksi.

Valtiokonttori oli 29.11.1996 aravalain 31 §:n mukaisesti päättänyt, että maksukyvyttömiksi todettujen A:n ja B:n lainan jäljellä olevasta pääomasta, 153 600 markasta, jäi, siltä osin kuin sitä ei saada perityksi, puolet valtion vastuulle. Päätöksen mukaan kunnan oli jatkettava lainan perintää ja mahdolliset kertyvät varat jaettaisiin puoliksi valtion ja kunnan kesken.

Kunta oli kanteessaan vaatinut A:lta ja B:ltä lainan erääntyneitä lyhennyksiä ja korkoja. A ja B olivat kiistäneet kanteen sillä perusteella, että aravalain 12 §:n mukaan aravalainoituksen kohteen tullessa kunnan omistukseen, siirtyy laina kunnan vastattavaksi. Säännös koski A:n ja B:n mukaan myös tilannetta, että kunta ostaa osakkeet pakkohuutokaupassa. Kunta oli katsonut, etteivät A ja B olleet väittämällään perusteella vapautuneet velasta, kun osakkeiden pakkohuutokaupassa ei ollut kertynyt lainasta suorituksia. Kunta oli viitannut valtiokonttorin aravalain 31 §:n mukaiseen päätökseen.

Käräjäoikeuden mukaan aravalain 12 §:ssä säädetään lainan siirrosta toiselle lainansaajalle ja lainkohtaa tuli tulkita siten, ettei lainansaajan asema riipu siitä, kenelle kohde siirtyy. Säännös tarkoitti sitä, että kunnan tullessa kohteen omistajaksi laina siirtyi ilman sellaista lainansaajan edellytysten harkintaa kuin muissa tapauksissa.

Aravakohteen kaupassa ostaja otti vastatakseen erääntymättömästä aravalainasta ja maksoi loput rahalla. Tällöin myyjä vapautui lainasta. Sanottu koski myös kuntaa ostajana muutoin paitsi ettei lainansiirron edellytyksiä tällöin harkittu. Menettely oli sama normaalissa kaupassa ja pakkohuutokaupassa. Kauppahinnan tuli olla ainakin yhtä suuri kuin aravalaina.

Aravalain 31 §:n mukainen vastuunjakopäätös tehtiin sen jälkeen, kun kohde oli realisoitu. Lainkohta koski realisointia siten, että laina ei siirtynyt ostajalle. Tällöin lainan saanut vastasi velasta edelleen eikä asia voinut riippua siitä, siirtyikö kohde realisoinnissa kunnalle vai muualle.

Käräjäoikeus totesi, että A:n ja B:n osakkeista pakkohuutokaupassa saatu hinta oli mennyt kokonaan osuuspankin saataviin. Sen vuoksi he eivät olleet vapautuneet asuntolainastaan.

Käräjäoikeus velvoitti A:n ja B:n yhteisvastuullisesti suorittamaan kunnalle sen kanteessaan vaatimat asuntolainan lyhennykset ja korot.

Asian on ratkaissut virkaa toimittava käräjätuomari Keskinen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 31.8.1999

A ja B valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus lausui, että aravalain 12 §:n 1 momentin mukaan, jos omistusaravalainoituksen kohde tulee kunnan omistukseen, siirtyy omistusaravalaina kunnan vastattavaksi. Keminmaan kunta oli ostamalla osakkeet pakkohuutokaupassa tullut lainoitetun kohteen omistajaksi. Asuntolaina oli siirtynyt suoraan aravalain 12 §:n 1 momentin nojalla kunnan vastattavaksi. A ja B olivat vapautuneet maksuvelvollisuudestaan. Tämän vuoksi hovioikeus kumosi käräjäoikeuden tuomion ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lehtonen, Yrttiaho ja Pariola. Esittelijä Sauli Marttila.

Perustelut

Asiassa sovellettavan aravalain 12 §:n 1 momentin nojalla omistusaravalaina siirtyy kunnan vastattavaksi, jos lainoituksen kohde tulee kunnan omistukseen. Lain esitöiden mukaan säännös koskee kaikkia saantotapoja, muun muassa sitä tapausta, että kunta saa omistusaravalainoituksen kohteena olevat osakkeet omistukseensa pakkohuutokaupalla (HE 177/1993 vp. s. 31 - 32). Asiassa on kysymys siitä, tarkoittaako lainan siirtyminen kunnan vastattavaksi, että lainasta ennen pakkohuutokauppaa vastanneet osakkeiden omistajat vapautuvat vastaamasta lainasta.

Aravalain mukaan omistusaravalainajärjestelmässä on kunnan myöntämän aravalainan osalta kaksi erillistä velkasuhdetta, yhtäältä kunnan ja valtion välillä ja toisaalta omistusaravalainan saaneen yksityishenkilön ja kunnan välillä. Tämä ilmenee nimenomaisesti lain 28 §:stä ja 8 §:n 1 momentista. Kunta on velvollinen maksamaan omaa velkaansa valtiolle sitä mukaa kuin omistusaravalainan saaja on velvollinen maksamaan velkaansa kunnalle. Jos omistusaravalainan saaja tulee lopullisesti maksukyvyttömäksi, tästä johtuva luottotappio ei jää kokonaan kunnan maksettavaksi, vaan kunnan ja valtion kesken tulee tehtäväksi aravalain 31 §:n mukainen vastuunjako. Mainitut seikat eivät kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että omistusaravalainan saanut yksityishenkilö on velkasuhteessa vain kuntaan.

Edellä sanottuun nähden aravalain 12 §:n 1 momentin säännökselle siitä, että lainoituskohteen tullessa kunnan omistukseen omistusaravalaina siirtyy kunnan, siis kyseessä olevan velkasuhteen velkojan vastattavaksi, ei ole annettavissa muuta mielekästä merkityssisältöä kuin että velallinen, siis omistusaravalainan saaja, vapautuu velastaan kunnalle. Vastuun siirtyminen tarkoittaa näin ollen sitä, että kunta jää edelleen vastuuseen valtiolle voimatta enää periä myöntämäänsä lainaa omalta velalliseltaan.

Säännöksen sanamuoto ei sitä vastoin anna mitään tukea sellaiselle tulkinnalle, että säännöksen tarkoituksena olisi vain sallia kunnan tuleminen lainoituskohteen omistajaksi niiden edellytysten estämättä, joita aravakohteiden osalta muutoin vaaditaan.

Kunta on saanut asunto-osakkeet omistukseensa maksamalla pakkohuutokaupassa tekemänsä korkeimman tarjouksen mukaiset 155 000 markkaa. Tämän lisäksi kunnan vastattavaksi on jäänyt Valtiokonttorin myöhemmin aravalain 31 §:n nojalla tekemän vastuujakopäätöksen mukaisesti puolet osakkeiden omistajille myönnetyn ja vielä maksamatta olevan omistusaravalainan määrästä eli 76 800 markkaa, jonka kunta saa suorittaa Valtiokonttorille joko alkuperäisten lainaehtojen mukaisesti tai kertasuorituksena. Kunnan maksettua kokonaan sen vastuulle jääneen osan lainasta kunta voi muun muassa myydä osakkeet vapaasti.

Valtiokonttori on vastuujakopäätöksessään määrännyt, että vastuunjaosta huolimatta kunnan tulee jatkaa velan perimistä velalliselta, ja jos vakuuden realisoinnin jälkeen lainaa vielä suoritetaan kunnalle, saadut varat tulee jakaa puoliksi valtion ja kunnan kesken. Jos kunta voisi sekä vapaasti määrätä osakkeista että periä alkuperäistä velkaa osakkeiden entisiltä omistajilta, se voisi johtaa kunnan perusteettomaan hyötymiseen siltä osin kuin kunta ei enää joutuisi suorittamaan perimiään määriä Valtiokonttorille. Myös tämä tukee edellä esitettyä, lainajärjestelmän oikeudelliseen rakenteeseen ja 12 §:n 1 momentin sanamuotoon pohjautuvaa johtopäätöstä.

Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että aravalain 12 §:n 1 momenttia on tulkittava siten, että omistusaravalainoituksen kohteen tultua kunnan omistukseen omistusaravalainan velalliset vapautuvat vastaamasta velasta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lindholm, Möller, Kitunen, Välimäki ja Koskelo. Esittelijä Jyrki Rinnemaa.