21.6.1999

Kanne Iisalmen käräjäoikeudessa

A ja B lausuivat heille määrätyn uskotun miehen edustamina äitiään X:ää ja isäänsä Y:tä vastaan ajamassaan kanteessa, että he olivat syntyneet 14.3.1991 sellaisen lääketieteellisen hedelmöityshoidon tuloksena, jossa X:n munasolu oli hedelmöitetty tuntemattoman luovuttajan siemennesteellä. Y ei siten ollut heidän biologinen isänsä. Myöskään sosiaalista isä-lapsisuhdetta ei ollut ehtinyt syntyä, koska X:n ja Y:n avioliitto päättyi 14.10.1991 alkaneen harkinta-ajan jälkeen avioeroon jo 19.5.1992. Y:n tapaamiset olivat vain häirinneet A:n ja B:n elämää eivätkä siten olleet heidän etunsa mukaisia.

Tämän vuoksi A ja B vaativat isyyslain 34 §:n 1 momentin nojalla, että Y:n isyys heihin nähden kumotaan.

X:n ja Y:n vastaukset

X myönsi kanteen oikeaksi.

Y kiisti kanteen, koska lapsilla ei ollut tällaisessa tilanteessa oikeutta nostaa isyyden kumoamista koskevaa kannetta. Toissijaisesti Y vaati, että kanne lasten edun vastaisena hylätään.

Käräjäoikeuden tuomio 21.3.1997

Käräjäoikeus lausui, että tässä tapauksessa kysymys oli siitä, onko aviomies lasten isä, kun lasten isyys oli todettu lasten syntymän perusteella väestörekisterinpitäjän vietyä lapset heidän syntymänsä jälkeen väestörekisteriin aviolapsina. Kun lasten äidin raskaus oli saatu aikaan käyttämällä muuta kuin lasten isän siemennestettä, ei lapsilla voinut olla biologista sukulaisuussuhdetta isäänsä. Isyyslain 2 §:ään liittyvä isyysolettama ei kuitenkaan edellyttänyt, että ennen aviolapseksi toteamista ja rekisteröintiä tulisi selvittää myös lasten biologinen alkuperä. Lapsen sukulaisuus isäänsä voitiin asettaa kysymyksenalaiseksi myös vasta vaadittaessa isyyden kumoamista isyyslain 34 §:n nojalla.

Käräjäoikeus totesi edelleen, ettei voimassa oleva lapsen asemaa koskeva lainsäädäntö lainkaan käsitellyt niin sanottuihin koeputkilapsiin liittyviä kysymyksiä. Eduskunnan lakivaliokunta (LaVM n:o 5/1975 vp, s. 4 -HE n:o 90/1974 vp) oli todennut, että mikäli koeputkilapsia tulevaisuudessa syntyy, liittyy heidän oikeudelliseen asemaansa olennaisesti erilaisia ongelmia kuin lasten asemaan yleensä. Nämä oli aikanaan ratkaistava erillislainsäädännöllä. Mietintötasolle jääneen lakiehdotuksen (LaVO 12/1988, s. 70 ss. ja s. 97) mukaan isyyslakiin lisättäisiin 3 a §, jonka mukaan inseminaatioon suostumuksensa antanutta isää oli pidettävä lapsen isänä esimerkiksi sovellettaessa lain 2, 3 ja 34 §:n 1 momentin säännöksiä. Jos lapsen äiti ja isä ovat tai olivat olleet tällöin avioliitossa, olisi lapsi aviolapsi, jonka isyys todettaisiin avioliiton perusteella. Jos sen sijaan mies, joka ei lapsen syntyessä ollut ollut avioliitossa lapsen äidin kanssa, tahtoisi tunnustaa isyytensä, olisi lapsi tunnustetun lapsen asemassa. Lapsella ei kuitenkaan olisi kummassakaan tapauksessa ehdotuksen 35 §:n 5 momentin nojalla oikeutta nostaa isyyden kumoamiskannetta. Mainitusta ehdotuksesta lausunnon antaneet tahot olivat melkein poikkeuksetta kannattaneet kerrotunlaisten isyyslain 3 a §:n ja 35 §:n 5 momentin säätämistä. Ehdotetut muutokset vastasivat muissa Pohjoismaissa voimassa olevia säännöksiä. Tästä huolimatta mitään varmuutta siitä, että isyyslakia muutetaan ehdotetulla tavalla, ei ollut olemassa. Niin kauan kun ei ollut vahvistettua lakia, ei myöskään ollut tietoa lainsäätäjän tahdosta.

Edellä lausutun perusteella käräjäoikeus katsoi, että A:lla ja B:llä oli ollut oikeus nostaa isyyden kumoamista koskeva kanne. Kanteen nostaminen ei ollut sinänsä ollut lasten edun vastaista.

Koska luovuttajan henkilöllisyys oli tuntematon, lapset eivät voineet saada selville biologista isäänsä. Kumoamalla Y:n isyys lapsiin nähden käräjäoikeus samalla vahvistaisi, että lapset joutuvat avioliiton ulkopuolella olevien, tunnustamatta jääneiden lasten asemaan.

Suomessa oli hyväksytty, vaikka isyyslakia ei olekaan lapsen isyyden osalta muutettu, koeputkihedelmöityksen käyttäminen lapsettomuustapauksissa. Aviopuolisoiden yhteisellä suostumuksella voitiin käyttää jonkun muun kuin aviomiehen siemennestettä. Tällaisen lapsen on katsottu olevan ilman nimenomaista lainsäännöstä aviolapsi ja lapsi on myös rekisteröity aviolapsena. Tätä käytäntöä ei ollut käräjäoikeuden tietojen mukaan aikaisemmin yritetty kyseenalaistaa nostamalla isyyden kumoamista koskeva kanne. Isyyslain esitöistä ei saanut tukea aviomiehen isyyden puolesta, mutta ei myöskään sitä vastaan.

Isyyslain esitöissä ei ollut myöskään käsitelty sitä, mitä isyyslain 34 §:n 1 momentin säännöksellä aviomiehen isyyden kumoamisesta tarkoitettiin siinä tapauksessa, että lapsi oli siitetty keinotekoisen lisääntymismenetelmän avulla.

Käräjäoikeus katsoi kaikki edellä esitetty huomioon ottaen, että avioliitossa olleet X ja Y olivat sopiessaan vieraan siemennesteen käyttämisestä X:n munasolujen hedelmöittämiseksi ja raskauden aikaansaamiseksi samalla sopineet molempia sitovalla tavalla, että tästä raskaudesta mahdollisesti syntyvät lapset oli rinnastettava lapsiin, jotka aviomies on siittänyt avioliiton aikana. He olivat näin päättäneet, että lapset oli katsottava isyyslain 2 §:ssä tarkoitetuiksi aviolapsiksi. Vaikka X oli myöntänyt kanteen oikeaksi, hän ei voi yksipuolisesti luopua Y:n kanssa tekemästään sopimuksesta. Lasten isyyden kumoamiseksi ajama kanne oli, jos lapset todetaan aviomiehen siittämiksi, hylättävä. Koska A:ta ja B:tä oli edellä olevan perusteella pidettävä vastaavanlaisina aviolapsina, vaikka he eivät olleetkaan Y:n siittämiä, ei myöskään Y:n isyyttä heihin nähden voi kumota.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 5.2.1998

A ja B valittivat hovioikeuteen, joka ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

X on saanut Y:n suostumuksella lääketieteellistä hedelmöityshoitoa, jossa X:n munasolu on hedelmöitetty tuntemattomalta luovuttajalta saadulla siemennesteellä. A ja B ovat syntyneet 14.3.1991 hedelmöityshoidon tuloksena. X ja Y on tuomittu avioeroon 19.5.1992.

Aviomies on isyyslain 2 §:n nojalla lapsen isä, kun lapsi on syntynyt avioliiton aikana. Tuomioistuin voi lain 34 §:n 1 momentin nojalla vahvistaa, ettei aviomies ole 2 §:ssä tarkoitetun lapsen isä, jos on selvitetty, että äidin on lapsen siittämisaikana maannut toinen kuin hänen aviomiehensä, ja kaikki seikat huomioon otettuna on pidettävä todistettuna, että lapsi on tuolloin siitetty, tai jos lapsen periytyvien ominaisuuksien tai muun erityisen seikan perusteella muutoin voidaan pitää todistettuna, ettei mies ole lapsen isä. Isyyslaissa ei ole otettu huomioon tilanteita, joissa lapsi syntyy hedelmöityshoidon tuloksena. Tämä ilmenee myös isyyslain säätämiseen johtaneesta hallituksen esityksestä (HE 90/1974) lapsen asemaa koskevan lainsäädännön uudistamiseksi annetusta lakivaliokunnan mietinnöstä (LaVM n:o 5/1975 vp., s. 4). Mietinnössä todetaan, että niin sanottujen koeputkilasten oikeudelliseen asemaan liittyy olennaisesti erilaisia ongelmia kuin lasten asemaan yleensä ja että nämä on aikanaan ratkaistava erillislainsäädännöllä. Tällaisia lainsäännöksiä ei ole isyyslain voimaantulon jälkeen säädetty.

Lääketieteelliseen hedelmöityshoitoon turvautuvien puolisoiden tarkoituksena yleensä on, että aviomiehestä tulee lapsen isä. Siittiöiden tuntemattoman luovuttajan ja lapsen välille ei ole tarkoitus perustaa oikeudellista suhdetta. Näissä olosuhteissa hedelmöityshoidon tuloksena syntyvän lapsen suhde aviomieheen voidaan rinnastaa adoptioon, jossa tarkoitus on vahvistaa lapsen ja vanhemman suhde lapseksiotettavan ja lapseksiottajan välillä. Lainsäädännössämme on suhtauduttu kielteisesti adoption purkamiseen. Siten on perusteltua, ettei aviomiehen isyyttä voi kumota, jos lapsi on syntynyt hedelmöityshoidosta ja aviomies on suostunut hoidon antamiseen.

Tällainen kanta on otettu myös lääketieteellistä hedelmöityshoitoa koskevien lakien valmistelussa (oikeusministeriön lainvalmisteluosaston julkaisu 12/1988, s. 74, laintarkastuskunnan lausunto n:o 4/1991, s. 77, työryhmän ehdotus sukusolujen ja alkioiden käytöstä lääketieteellisessä hedelmöityshoidossa 14.10.1997, s. 36). Tulkinta on lisäksi yhdenmukainen muiden Pohjoismaiden lainsäädännön kanssa.

Y:n isyyttä A:han ja B:hen nähden ei siten voi kumota sillä perusteella, ettei hän ole lasten biologinen isä. Merkitystä ei ole sillä, ovatko X ja Y sopineet erikseen myös siitä, että menetelmän avulla syntyvä lapsi saa aviolapsen aseman. Merkitystä ei ole myöskään sillä, onko isän ja lasten välille jo syntynyt sosiaalinen perhesuhde eikä myöskään sillä, miten ongelmallisia lasten ja isän tapaamiset ovat.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.