4.6.1999

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

A kertoi valtiota vastaan ajamassaan kanteessa työskennelleensä asemamaasta palkattuna Suomen Pariisin suurlähetystön kaupallisen osaston sihteerinä 26.1.1989 lukien. Kaupallisten sihteerien toiminta oli keskitetty 1.9.1992 alkaen Suomen Ulkomaankauppaliitto r.y:lle. Samalla oli lakkautettu ulkoasiainministeriön vienninedistämisyksikkö, jonka henkilöstö oli siirtynyt Ulkomaankauppaliiton palvelukseen. A oli ollut tällöin äitiyslomalla, joka oli jatkunut palkattomana hoitovapaana 14.1.1995 saakka. A oli ilmoittanut valmiudestaan keskeyttää äitiyslomansa Ulkomaankauppaliitolle ja Pariisin suurlähetystölle. Kun A oli palannut hoitovapaalta 15.1.1995 suurlähetystö oli irtisanonut hänet ilmoittaen perusteeksi työtehtävien siirtämisen Ulkomaankauppaliittoon. Työsuhteensa päätyttyä 15.4.1995 A oli ilmoittautunut työnhakijaksi Ranskan työvoimaviranomaisille ja saanut työttömyyskorvausta Ranskassa. A:n peruspalkka oli irtisanomishetkellä ollut 10 792,32 markkaa kuukaudessa.

A katsoi, että ulkoasiainministeriön ja Ulkomaankauppaliiton välillä oli tapahtunut liikkeen luovutus, kun toiminnallisen kokonaisuuden muodostanut vienninedistämistoiminta oli eduskunnan budjetissa hyväksymin toimin siirretty ja jatkunut välittömästi samanlaisena.

A:n työ oli säilynyt siirrossa samana ja hänet oli ollut tarkoitus siirtää uuteen organisaatioon. Vain uudella organisaatiolla olisi ollut oikeus irtisanoa hänet toimintaansa perustuvilla syillä. Kun ulkoasiainministeriö oli irtisanonut hänet liikkeen luovutuksesta johtuneesta syystä, irtisanominen oli ollut työsopimuslain vastainen.

Näillä perusteilla A vaati valtion velvoittamista suorittamaan hänelle työsopimuslain 51 §:n perusteella korvausta 247 000 markkaa laillisine korkoineen 15.4.1995 lukien.

Vastaus

Valtio kiisti kanteen. A oli irtisanottu laillisista tuotannollis-taloudellisista syistä, koska ulkoasianministeriölle ei enää ollut annettu määrärahaa vienninedistämistoimintaan, johon liittyvät työt olivat siten lakanneet. Ministeriöllä ei ollut ollut tarjota muutakaan työtä A:lle. Ministeriön ja Ulkomaankauppaliiton välillä ei ollut tapahtunut liikkeen luovutusta, koska vienninedistämistoiminta ei ollut ollut muusta ministeriön toiminnasta erotettavissa eikä varsinkaan liiketoimintaa. Toiminnan siirtämisestä ei ollut sovittu ministeriön ja Ulkomaankauppaliiton kesken, vaan siirto oli tapahtunut eduskunnan päätöksellä. Liikkeen luovutuksen puolesta puhui korkeintaan se, että toiminta oli jatkunut.

Käräjäoikeuden tuomio 5.12.1996

Käräjäoikeus katsoi esitetyn selvityksen perusteella, että ulkoasiainministeriön harjoittama vienninedistämistoiminta oli ollut vain merkityksettömältä osalta valtiolle tulevaan välittömään taloudelliseen voittoon pyrkinyttä toimintaa. Toiminta oli luovutettu Ulkomaankauppaliitolle, joka myös hyvin suurelta osalta toimi julkisista varoista saatavan eikä toiminnasta perittävistä maksuista tulevan rahoituksen varassa. Tällaisen toiminnan luovutus ei ollut luonteeltaan liikkeen luovutus. A:ta ei näin ollen ollut irtisanottu liikkeen luovutuksen perusteella.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.5.1997

A valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Perustelut

A on työskennellyt ulkoasiainministeriön palveluksessa Pariisin suurlähetystön kaupallisen sihteerin sihteerinä 26.1.1989 lukien. Kaupallisten sihteerien toiminta on eduskunnan vuodelle 1992 hyväksymän valtion tulo- ja menoarvion mukaisesti keskitetty 1.9.1992 lukien Suomen Ulkomaankauppaliittoon, jolloin ulkoasiainministeriön vienninedistämisyksikkö on lakkautettu. Kaupallisten neuvosten ja kaupallisten sihteerien tehtävät ja heitä avustava henkilökunta, muun muassa kaupallisten sihteerien sihteerit, on ollut tarkoitus siirtää Suomen Ulkomaankauppaliittoon. Vienninedistämistoiminnan siirtämisen aikaan A on ollut palkattomalla lomalla ja sen jälkeen hoitovapaalla. Ulkoasiainministeriö on irtisanonut A:n hänen palattuaan hoitovapaalta 15.1.1995. Irtisanomisen syyksi on ilmoitettu vienninedistämistoiminnan siirtäminen Ulkomaankauppaliittoon.

A on katsonut kanteessaan, että ulkoasiainministeriön ja Ulkomaankauppaliiton välillä on tapahtunut liikkeen luovutus ja ettei liikkeen luovuttaneella ministeriöllä ole ollut irtisanomisoikeutta.

Kaupalliset sihteerit ovat toimineet 1.9.1992 jälkeenkin Suomen ulkomaanedustuksen edustustoissa ja olleet edustuston jäsenen ominaisuudessa edustuston päällikön johdon ja valvonnan alaisia. Operatiivisen toiminnan osalta ja myös hallinnollisesti kaupalliset sihteerit ovat saaneet siirtonsa jälkeen toimintaohjeet Ulkomaankauppaliitolta.

Korkein oikeus toteaa, että vienninedistämistoiminnan siirtäminen ulkoasiainministeriöstä Ulkomaankauppaliittoon harjoitettavaksi ilman keskeytyksiä sitä aiemmin ministeriön palveluksessa hoitaneen henkilöstön toimesta edelleen ulkomaanedustoissa käsittää identiteettinsä säilyttäneen toiminnallisen kokonaisuuden luovuttamisen. Siirtäminen on tapahtunut mainitun tulo- ja menoarvion mukaisesti toiminnan pääosiltaan myös siirtämisen jälkeen avustuksellaan rahoittavan valtion ja Ulkomaankauppaliiton tosiasiallisessa yhteisymmärryksessä.

Kyseessä on ollut liikkeen luovutus, mikäli vienninedistämistoiminnan voidaan katsoa muodostavan myös sellaisen taloudellisen kokonaisuuden, joka voi olla liikkeen luovutuksen kohteena. Tätä harkittaessa on otettava huomioon se, miten Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on tulkinnut liikkeen luovutusta koskevassa direktiivissä (77/187/ETY) tarkoitettua "yrityksen, liikkeen tai liikkeen osan" käsitettä. Direktiivin tulkintakäytäntö on otettava huomioon, koska A:n irtisanominen eli työntekijän kannalta merkityksellisin seikka on tapahtunut sen jälkeen, kun Suomi oli solminut Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen, jolloin EY-oikeus oli tullut noudatettavaksi, vaikkakin vienninedistämistoiminnan siirtäminen on tapahtunut ennen valtion liittymistä mainittuun sopimukseen.

Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on asiassa C-298/94, Henke, 15.10.1996 antamassaan tuomiossa (Kok. 1996, s. I-4989, 14 kohta) todennut, ettei liikkeen luovutusta koskevassa direktiivissä tarkoitettuna yrityksen luovutuksena ole pidettävä julkisyhteisön rakenteen uudelleenjärjestämistä tai hallinnollisten tehtävien siirtämistä julkisyhteisöltä toiselle. Asiassa C-29/91, Redmond Stichting, 19.5.1992 antamassaan tuomiossa (Kok. 1992, s. I-3189) tuomioistuin on pitänyt liikkeen luovutuksena tilannetta, jossa viranomainen päättää lopettaa tukien myöntämisen jollekin oikeushenkilölle siirtääkseen ne jollekin toiselle vastaavaa päämäärää tavoittelevalle oikeushenkilölle, jolloin ensin mainitun oikeushenkilön toiminta lakkaa. Tuomion perusteella liikkeen luovutuksen kohteena saattaa olla palvelutoiminta, joka on perustunut viranomaisen avustuksiin eikä palveluista saataviin maksuihin. Muun ohessa tähän tuomioonsa viitaten tuomioistuin on asiassa C-382/92, komissio v. Yhdistynyt kuningaskunta, 18.6.1994 antamassaan tuomiossa (Kok. 1994, s. I-2435, kohta 46) todennut, ettei liikkeen luovutusta koskevan direktiivin soveltamisala rajoitu vain sellaista taloudellista toimintaa harjoittaviin yrityksiin, jotka tavoittelevat voittoa.

Vienninedistämistoiminta tapahtuu pääosin valtion avustuksen varassa. Toiminnassa ei kuitenkaan ole kyse julkisen vallan käytöstä eikä valtion hallinnollisten tehtävien hoidosta, vaan vienninedistämispalvelujen tuottamisesta. Tällainen toiminta voi olla edellä mainittujen Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen tuomioiden pohjalta asiaa arvosteltaessa liikkeen luovutuksen kohteena.

Korkein oikeus toteaa, ettei olisi perusteltua kohdella muutoin työsopimuslain mukaiset oikeudet omaavaa työntekijää käsillä olevan kaltaisessa tapauksessa hänen irtisanomissuojansa kannalta toisin kuin jos kyseessä olisi taloudellista voittoa tavoittelevan liikkeen tai yrityksen luovutus. Valtion tulo- ja menoarvionkin mukaan tarkoitus on ollut, että vienninedistämisen piirissä ulkoasiainministeriössä työskennelleet henkilöt jatkavat työtään Ulkomaankauppaliiton palveluksessa.

Kokonaisarvionaan Korkein oikeus katsoo, että ulkoasiainministeriön vienninedistämistoiminnan siirtäminen Ulkomaankauppaliittoon on ollut liikkeen luovutus. Ulkoasiainministeriöllä ei ole siten ollut oikeutta irtisanoa A:ta vienninedistämistoiminnan siirtämisen johdosta.

Työsopimuksensa päätyttyä 15.4.1995 työttömäksi jääneellä A:lla on sanotun vuoksi oikeus työsopimuslain 51 §:n nojalla tuomittavaan vahingonkorvaukseen, joka määräytyy työntekijälle todellisuudessa aiheutuneen taloudellisen vahingon perusteella. Siltä osin kuin A on vaatinut korvausta käräjäoikeuden tuomion jälkeiseltä ajalta syntyvästä ansionmenetyksestä, vaatimus olisi käräjäoikeudessa tullut hylätä ennenaikaisena. Mainitun lainkohdan nojalla tuomittavaa vahingonkorvausta koskevaa vaatimusta ei myöskään voida, siltä osin kuin se koskee käräjäoikeuden tuomion jälkeen syntynyttä ansionmenetystä, ottaa välittömästi ylemmässä tuomioistuimessa tutkittavaksi.

A:n käräjäoikeuden tuomion julistamiseen mennessä kärsimäksi vahingoksi voidaan, ottaen huomioon hänen Ranskasta saamansa työttömyyskorvaus, arvioida 110 000 markkaa. Kun vahinko on ollut todettavissa 5.12.1996, on sen korvaukselle maksettava viivästyskorkoa sanotusta päivästä lukien.

Näillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomiot kumotaan.

Valtio velvoitetaan suorittamaan A:lle vahingonkorvauksena ajalta 15.4.1995 - 5.12.1996 aiheutuneesta ansionmenetyksestä 110 000 markkaa, jolle korvaukselle on maksettava viivästyskorkoa korkolain 4 §:n 3 momentissa tarkoitetun korkokannan mukaan 5.12.1996 lukien.