12.2.1998

Jyväskylän käräjäoikeuden tuomio 6.3.1995

KLK Keskuslentokoulu Oy:n kanteesta käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli 23.6.1994 vuokrannut yhtiöltä tämän omistaman helikopterin. Lennättäessään 24.6.1994 Keuruulla yleisöä A oli ilma-aluksen päällikkönä laiminlyönyt ennen lennon alkua varmistautua siitä, että ilma-alus oli lentokelpoinen ja että lento muutoinkin valmisteltiin ja suoritettiin voimassa olevien määräysten mukaisesti. Helikopterissa oli lentoon lähdettäessä ollut polttoainetta enintään vain viiden tai kuuden minuutin lentoa varten.

Seurauksena oli ollut, että A oli joutunut tekemään pakkolaskun polttoaineen loputtua kesken lennon ja moottorin sammuttua. Pakkolaskussa helikopteri oli vaurioitunut pahoin ja neljän matkustajan henki ja terveys oli vaarantunut.

A oli huolimattomuudesta rikkonut ilmailulakia ja sen nojalla annettuja säännöksiä ja määräyksiä.

KLK Keskuslentokoulu Oy vaati A:n velvoittamista suorittamaan vahingonkorvaukseksi koneen arvosta 1 200 000 markkaa ja hyvitykseksi seisonta-ajasta 360 000 markkaa eli yhteensä 1 560 000 markkaa korkoineen.

Asianosaisten tekemän helikopterin vuokrasopimuksen 2 §:n yleisten vuokraehtojen 2.1 kohdan mukaan vuokraajan omavastuu vaurio- tai onnettomuustapauksessa oli rajattu 50 000 markkaan, mikäli vaurio tai onnettomuus tapahtui ilmassa tai maassa vuokra-aikana ja johtui vuokrakohteen huolimattomasta tai tuottamuksellisesta käytöstä, kuten esimerkiksi riittämättömästä polttoaineesta.

Sanotun vuokrasopimuksen 4 §:n yksilöityjen vuokrausehtojen 6 kohdan mukaan vuokralleottaja oli kuitenkin velvollinen ja sitoutui korvaamaan ilma-alukselle aiheutuneen vaurion kokonaisuudessaan, mikäli se oli tapahtunut ohjaajan törkeästä huolimattomuudesta, jollaiseksi katsottiin esimerkiksi polttoaineen loppuminen kesken lennon. Lisäksi vuokralleottaja sitoutui, mikäli ilma-aluksen lentokelpoisuus oli menetetty vuokralleottajasta johtuvasta edellä mainitusta syystä ja vuokranantaja niin vaati, korvaamaan seisonta-ajasta kutakin seisontavuorokautta kohden kahta lentotuntia vastaavan määrän, kuitenkin enintään kolmen kuukauden ajalta.

A oli määrältään hyväksynyt koneen arvosta vaaditun korvauksen 1,2 miljoonaa markkaa. KLK Keskuslentokoulu Oy oli ilmoittanut sovituksi lentotunnin hinnaksi 2 000 markkaa, jota A ei ollut kiistänyt.

Käräjäoikeus totesi, että A oli lähtenyt onnettomuuslennolle, vaikka helikopterin polttoainemittari oli osoittanut vain tyhjän tankin ja ensimmäisen viivan välissä olevaa lukemaa eli noin 10 gallonan polttoainemäärää. Saamansa koneen tyyppikoulutuksen perusteella A:n oli täytynyt tietää, että sanottu polttoainemäärä ei täyttänyt vaadittua turvallisuusmarginaalia, jonka mukaan lennon jälkeenkin tankissa olisi pitänyt olla polttoainetta vielä 20 minuutin lentoa varten, mikä oli neljä kertaa pitempi aika kuin nyt suunniteltu lento.

Näillä perusteilla ja vaikka otettaisiin huomioon A:n esittämä väite, että hän oli erehtynyt todellisesta polttoainemäärästä luullessaan, että koneessa oli kaksoistankki, käräjäoikeus katsoi, että A oli ottanut huomattavan riskin lähtiessään mainitulla polttoainemäärällä onnettomuuslennolle, mikä oli sitten johtanut helikopterin tuhoutumiseen.

Käräjäoikeus katsoi, että helikopterin vaurio oli tapahtunut asianosaisten tekemän vuokrasopimuksen 4 §:n 6 kohdassa mainituin tavoin A:n törkeästä huolimattomuudesta polttoaineen loputtua kesken lennon.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että A olisi ollut työsuhteessa KLK Keskuslentokoulu Oy:hyn, vaikka hänet oli merkitty koulun ansiolentäjäluetteloon ja vaikka lupa yleisölennätyksen suorittamiseen oli myönnetty yhtiölle ja tilaisuudessa oli myyty yhtiön lentolippuja. Korvauksia ei siten tullut tällä tai muullakaan perusteella sovitella.

Näillä perusteilla käräjäoikeus, samalla kun se tuomitsi A:n ilmaliikennerikoksesta sakkorangaistukseen, velvoitti hänet suorittamaan vahingonkorvauksena KLK Keskuslentokoulu Oy:lle vaaditut 1 560 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 24.6.1994 lukien.

Vaasan hovioikeuden tuomio 29.3.1996

A valitti hovioikeuteen ja vaati, paitsi syytteen hylkäämistä, myös että yhtiön korvausvaatimus hylätään kokonaan tai korvausvelvollisuus ainakin alennetaan 50 000 markkaan tai vahingonkorvausta muuten sovitellaan. A katsoi, että hän oli lentoa suorittaessaan ollut yhtiön työntekijä tai ainakin vahingonkorvauslain mukaan työntekijään rinnastettava itsenäinen yrittäjä, minkä vuoksi hän ei ollut yhtiölle korvausvelvollinen tai korvausvelvollisuus tuli sovitella nollaan markkaan. Yhtiön laatiman vuokrasopimuksen 2 §:n 2.1 kohdan ja 4 §:n korvausta koskevat ehdot olivat ristiriitaiset, minkä vuoksi A:han tuli soveltaa lievempää, 50 000 markkaan rajoittuvaa korvausvelvollisuutta.

Vahingonkorvausvaatimus tuli hylätä tai sitä tuli sovitella myös sillä perusteella, että yhtiö ei ollut ottanut helikopteriin kaskovakuutusta.

Hovioikeus katsoi selvitetyksi, ettei A:n lento liian vähäisellä polttoainemäärällä ollut johtunut yhtiön antaman tyyppikoulutuksen puutteista, vaan A:n omasta huolimattomuudesta ja puutteellisesta lennon valmistelusta.

A oli lähtenyt onnettomuuslennolle, vaikka helikopterin polttoainemittari oli osoittanut polttoainetta olleen selvästi alle A:n tiedossa olleen minimipolttoainemäärän. Lentäjän tuli lentoa suunnitellessaan varmistaa polttoaineen riittävyys paitsi polttoainemittarista myös laskemalla se helikopterin keskimääräisen polttoaineen kulutuksen ja viimeisen tankkauksen jälkeen lennetyn ajan perusteella. A:n olisi tiedossaan olleen helikopterin keskikulutuksen ja lentoajan perusteella tullut havaita polttoaineen loppuminen myös laskennallisesti.

Hovioikeus, joka ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisun lopputulosta rikosoikeudellisen arvioinnin osalta, totesi vahingonkorvausvelvollisuuden osalta seuraavan.

Kysymys siitä, oliko A ollut työsuhteessa yhtiöön, oli ratkaistava ensisijaisesti työoikeudellisten tunnusmerkkien eikä niinkään ilmailuoikeudellisten lupanäkökohtien perusteella. Tilannetta oli näin ollen arvosteltava tosiasiallisen sopimussuhteen mukaisena riippumatta siitä, olivatko yhtiö tai A tällöin ehkä sinänsä menetelleet lupamääräysten vastaisesti.

Hovioikeus ei pitänyt ratkaisevana työsuhdetta koskevassa näytön arvioinnissa sitä, että yleisölennätys oli tapahtunut yhtiön nimissä olleilla ansiolentotoimi- ja huviluvalla sekä yhtiön lentolipuilla ja että A oli merkitty yhtiön ansiolentäjäluetteloon.

Ainoa yhtiön ja A:n välistä suhdetta koskeva kirjallinen sopimus oli helikopterin vuokrasopimus 23.6.1994. Tämän sopimuksen perusteella tarkoituksena oli ollut vuokrata helikopteri A:n käyttöön sovitulla vuokrahinnalla. Yleisölennätyksestä saadun tuoton ei ollut sovittu tulevan yhtiölle. Yhtiö ei ollut maksanut A:lle palkkaa tai muuta korvausta, vaan A oli päinvastoin maksanut yhtiölle vuokraa helikopterin käytöstä. A oli itse hankkinut yleisölennätyksessä tarvittavan apuhenkilöstön. Yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta määrätä A:n työn suoritustavasta ja laajuudesta eikä työn ajasta ja paikasta. A:lle tyyppikoulutuksen antaneen henkilön käynnissä A:n suunnittelemalla lentopaikalla useita kuukausia ennen kyseistä yleisölennätystä oli ollut kysymys lähinnä tyyppikoulutukseen liittyneestä tapahtumasta.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, kuten käräjäoikeuskin, ettei A ollut näyttänyt, että hän olisi ollut työsuhteessa yhtiöön. Hovioikeus katsoi myös, ettei A ollut näyttänyt, että häntä olisi pidettävä sellaisena itsenäisenä yrittäjänä, joka huomioon ottaen sopimussuhteen pysyvyys, työn laatu ja muut olosuhteet olisi rinnastettava työntekijään.

Vuokrasopimuksen 2 §:n 2.1 kohdan ja 4 §:n 6 kohdan vahingon korvaamista koskevien ehtojen sanamuodosta oli pääteltävissä, että jälkimmäinen korvausehto oli täyttyessään tarkoitettu sovellettavaksi ensisijaisena. Kysymyksessä oli ollut yleisölennätys, jossa voitiin edellyttää ilmailulain ja sen nojalla annettujen säännösten ja määräysten noudattamisessa erityistä huolellisuutta. Huomioon ottaen lennon valmistelussa ja helikopterin lentokelpoisuuden varmistamisessa tapahtunut A:n karkea virheellisyys, jonka seurauksena polttoaine oli loppunut kesken lennon, vahinko oli aiheutunut vuokrasopimuksen 4 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla A:n törkeästä huolimattomuudesta.

A oli vaatinut vahingonkorvausvaatimuksen hylkäämistä tai ainakin sen sovittelua myös sillä perusteella, että yhtiö oli jättänyt vakuuttamatta helikopterin kaskovakuutuksella. Hovioikeus totesi tältä osin, etteivät yhtiö ja A olleet sopineet siitä, että yhtiö vakuuttaa helikopterin kaskovakuutuksella. Päinvastoin vuokrasopimuksessa oli nimenomaisesti sovittu, että yhtiö vastasi tarvittavista vakuutuksista aiheutuvista kustannuksista vuokra-aikana, mutta ettei kaskovakuutusta katsottu tarvittavaksi vakuutukseksi. Näin ollen A:han kohdistettua vahingonkorvausvaatimusta ei ollut hylättävä kaskovakuutuksen puuttumisen vuoksi eikä vahingonkorvauksen määrää ollut tällä perusteella myöskään soviteltava.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei A ollut valituksessaan tuonut esille seikkoja, joiden vuoksi käräjäoikeuden vahingonkorvausta koskevan ratkaisun lopputulosta olisi ollut aihetta muuttaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta.

Perustelut

Hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, ettei A ollut työsopimuslain 1 §:n mukaisessa työsopimussuhteessa KLK Keskuslentokoulu Oy:hyn. A ei yleisölennätyksen järjestäessään toiminut myöskään yhtiön toimeksiannosta. A:n vastuu yhtiölle ei siten määräydy työsopimuslain 51 §:n 3 momentin ja vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n mukaan.

A on aiheuttanut helikopterin vahingoittumisen hovioikeuden tuomiossa todetulla tavalla vuokrasopimuksen 4 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla törkeällä huolimattomuudella. Sen vuoksi A:n on tämän sopimusehdon mukaan korvattava helikopterille aiheutunut vaurio kokonaisuudessaan eikä vain sopimusehdon 2 §:n 1 kohdassa mainittua 50 000 markan omavastuuta.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan vahingonaiheuttajan korvausvelvollisuutta voidaan sovitella, jos korvausvelvollisuus harkitaan kohtuuttoman raskaaksi ottaen huomioon vahingonaiheuttajan ja vahingon kärsineen varallisuusolot ja muut olosuhteet. Sopimusrikkomukseen perustuvaa vahingonkorvausvelvollisuutta voidaan sovitella samanlaisten periaatteiden mukaisesti.

A on korvausvelvollisuuden sovittelun perusteena korostanut sitä, ettei yhtiö ollut vakuuttanut helikopteria. Ilmailutoimintaan liittyvien vahinkomahdollisuuksien vuoksi ilmailumääräykset edellyttävät ansiolentotoiminnan harjoittajan ottavan tietyt vakuutukset, joihin ei kuitenkaan kuulu ilma-alukselle aiheutuvat vahingot korvaava kaskovakuutus. A:n ja yhtiön välisen vuokrasopimuksen 4 §:n 4 kohdan mukaan yhtiö ei vastannut kaskovakuutuksen ottamisesta. Toisaalta sopimuksessa ei myöskään edellytetty A:n ottavan vakuutusta.

Yhtiö oli kaskovakuutuksen kalleuden vuoksi lopettanut helikopteriin aikaisemmin olleen kaskovakuutuksen. Näin yhtiö oli ottanut itselleen tietoisen riskin vahingoista, jotka kuuluvat sen omaan vastuupiiriin tai joista se ei saa vahingon aiheuttajalta korvausta. Helikopterin kaltaisen arvokkaan laitteen vahingoittuessa tai tuhoutuessa myös vahinkojen voidaan olettaa olevan määrältään huomattavat. Laitteen lyhytaikaista yksittäistä käyttöä varten vuokraavan kannalta vahinkotapahtuma ei ole yhtä todennäköinen kuin laitetta ulkopuolisille vuokraavan liikkeenharjoittajan kannalta. Ansiotoimintana vuokrausta harjoittavalla on myös paremmat mahdollisuudet suojautua vakuutuksin vahingon varalta kuin yksittäisellä vuokraajalla. Tämän vuoksi voidaan edellä kerrotusta sopimuksen ehdosta huolimatta vahingonkorvauksen sovittelua harkittaessa yhtenä tekijänä ottaa huomioon se, ettei helikopteria ollut vahingon varalta vakuutettu.

A on lennonopettajana tiennyt turvallisuusmääräysten noudattamisen tärkeyden. Hänen tuottamuksensa aste puhuu voimakkaasti sovittelua vastaan. A:n taloudellisista olosuhteista ilmenevien seikkojen perusteella on kuitenkin ilmeistä, että täyden vahingonkorvauksen määrä 1 560 000 markkaa ylittää huomattavasti A:n maksukyvyn ja on hänelle kohtuuttoman raskas. Kun on mahdollista, ettei A kykenisi koskaan maksamaan vahingon täyttä määrää, ei yhtiönkään kannalta ole kohtuutonta, että korvausvelvollisuutta sovitellaan lähemmäksi A:n todellisia maksumahdollisuuksia.

Näillä perusteilla Korkein oikeus harkitsee oikeaksi sovitella korvausta 400 000 markkaan.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A:n KLK Keskuslentokoulu Oy:lle maksettavaksi määrätty vahingonkorvaus alennetaan 400 000 markkaan käräjäoikeuden tuomiossa mainittuine korkoineen.