15.2.1996

Riidattomat taustatiedot

Kaupunginviskaali T:n oikeudenkäyntitoimet

Asianomainen viranomainen oli ilmoituksesta toimittanut Kokkolassa esitutkinnan, jossa oli muun ohella kuulusteltu A:ta syylliseksi epäiltynä avunannosta petokseen ja B:tä todistajana. Sen jälkeen oli toimitettu toinen esitutkinta, jossa oli kuulusteltu muun muassa A:ta, C:tä ja B:tä syyllisiksi epäiltyinä törkeään kavallukseen.

Kaupunginviskaali T oli ensin mainitussa asiassa muun ohella vaatinut Kokkolan raastuvanoikeudessa 2.2.1993 toimitetussa istunnossa A:lle rangaistusta avunannosta petokseen. Syyttäjä oli lisäksi jälkimmäisessä asiassa tehnyt samassa oikeudenkäynnissä syytteen A:ta vastaan luottamusaseman väärinkäytöstä ja C:tä vastaan avunannosta törkeään petokseen, kun hän sitä vastoin oli 7.12.1992 tehnyt "ei näyttöä" -perusteella päätöksen B: jättämisestä syyttämättä luottamusaseman väärinkäytöstä.

T oli edellä mainitussa raastuvanoikeuden istunnossa nimennyt B:n todistajaksi.

Varatuomari N:n kirjoitus raastuvanoikeudessa

Varatuomari N, joka oli raastuvanoikeudessa toiminut syytettynä olleen A:n oikeudenkäyntiavustajana, oli raastuvanoikeuden puheena olevassa istunnossa jyrkästi vastustanut B:n kuulustelemista todistajana. N oli tässä yhteydessä lukenut ja antanut raastuvanoikeudelle laatimansa otsikolla "Roolimanipulointi ja kiellonvastainen todistelu" varustetun oikeudenkäyntikirjelmän.

N oli kirjelmässään muun ohella lausunut:

- "... syytteessä on pyritty salaamaan se tosiasia, että B ... on ollut peräti kyseisen yhtiön hallituksen puheenjohtaja.",

- "Todistelussa ilmenevät räikeät väärinkäytökset täytyy johtaa todistelun torjuntaan tuomioistuimen taholta.",

- "Syyttäjän syyteasetelma osoittaa, että hän prosessitaktisin keinoin pyrkii tekemään kanssasyytetystä todistajan syytteensä tueksi. Syyttäjä on samassa asiassa syyttänyt tekaistun kaltaisilla perusteilla todistajaksi kelpaavaa henkilöä tarkoituksenaan estää syytetyiltä näytön esittämisen mahdollisuus tuolta kohdin ... sanotunlainen julkisen viranomaisen tahallinen harkintavallan väärinkäyttö on erittäin harvinaista oikeusvaltiossa.",

- "Mitä sitten nimenomaan tulee syyttäjän tässä asiassa noudattamaan prosessitaktiikkaan eli peräti kahteen roolimanipulointiin samassa asiassa, totean, että tuollainen manipulointi on jopa lievemmässä muodossa tullut tuomituksi Norjan korkeimmassa oikeudessa. Tuossa ennakkotapauksessa on tapahtunut samaa laittomuutta kuin mitä syyttäjä tässä asiassa tuplaten yrittää tehdä", ja

- "Syyttäjä on tässä asiassa syyllistynyt roolimanipulointiin ja täten menetellyt virkavelvollisuutensa vastaisesti vaarantaen oikeusvarmuuden ja oikeusturvallisuuden."

Kaupunginviskaali T:n kanne varatuomari N:aa vastaan

T on katsonut, kun otetaan huomioon edellä mainitun kirjelmän viitatut yksityiskohdat ja kirjelmä kokonaisuudessaan, että N oli kiistatta niin selvin sanoin ja niin selvässä muodossa perättömästi sanonut T:n syyllistyneen tahalliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen, että maallikkokin oli ymmärtänyt T:n syyllistyneen johonkin rikokseen. Koska N oli oikeudenkäyntikirjelmäänsä sisältyvillä varsin raskailla väitteillään edellä mainitussa raastuvanoikeuden julkisessa istunnossa, jossa oikeuden jäsenten sekä asianosaisten ja heidän avustajiensa lisäksi oli ollut läsnä myös ainakin kaksi lehtimiestä, julkisesti sanonut T:n syyllistyneen sellaiseen tekoon, joka täyttää rikoslain 40 luvun 10 §:ssä kriminalisoidun tahallisen virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön, menettely oli voinut saattaa, paitsi pitkään kaupunginviskaalina toimineen myös eräässä kunnallisessa luottamustehtävässä ja erään puolueen paikallisyhdistyksen puheenjohtajana toimineen T:n halveksimisen alaiseksi sekä haitata hänen viranhoitoaan ja menestystään. N:n oli lakiasiaintoimistoa harjoittavana juristina täytynyt nähdä poliisitutkintapöytäkirjoista, ettei T ollut jättänyt B:tä syyttämättä eikä puolestaan syyttänyt C:tä N:n väittämässä tarkoituksessa. Sen vuoksi ja huomioon ottaen N:n koulutus herjaus oli tehty vastoin parempaa tietoa. Näillä perusteilla T on vaatinut, että N

1) tuomitaan rikoslain 27 luvun 2 §:n 2 momentin nojalla rangaistukseen julkisesta, vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta,

2) velvoitetaan suorittamaan T:lle rikoksen aiheuttamasta huomattavasta henkisestä kärsimyksestä vahingonkorvaukseksi 50 000 markkaa 16 prosentin korkoineen 2.2.1993 lukien ja

3) velvoitetaan korvaamaan T:n oikeudenkäyntikulut 8 000 markalla korkoineen.

Vastaajan kuuleminen

N on vastauksessaan kiistänyt rangaistusvaatimuksen ja esittänyt muun muassa seuraavan:

Kun virallinen syyttäjä oli nimennyt B:n todistajaksi, N:n velvollisuus A:n avustajana oli ollut välittömästi puuttua siihen. Kirjelmä oli nähtävä yhtenä kokonaisuutena eikä huomiota tullut kiinnittää joihinkin yksittäisiin sanoihin, kuten T oli tehnyt. B olisi pitänyt jo omankin kertomuksensa perusteella asettaa syytteeseen eikä häntä olisi pitänyt kuulla asiassa todistajana. Raastuvanoikeuden istuntosalin ulkopuolella kirjelmän sisältö tai koko erimielisyys erään henkilön todistajaksi kelpaamisesta tai kelpaamattomuudesta ei ollut herättänyt minkäänlaista mielenkiintoa. Asian julkiseksi tuleminen oli voinut tapahtua vain T:n omien toimenpiteitten kautta. Kun raastuvanoikeus oli hylännyt todistajan esteellisyyttä koskevan väitteen ja julistanut virallisen syyttäjän näkemyksen mukaisen väitepäätöksen todistajan kelpoisuudesta, osoitti tämä, etteivät rikoslain 27 luvun 2 §:n tunnusmerkit "haitata viranhoitoa ja menestystä" tai "saattaa halveksimisen alaiseksi" olleet täyttyneet. Erilaisissa tehtävissä toimivista lakimiehistä nimenomaan syytetyn puolustajalle on myönnettävä laajin sananvapaus. Henkilöt, jotka ryhtyivät syyttäjän tai asianajajan tehtäviin, olivat velvolliset sietämään kriittistäkin arvostelua aivan toisessa määrin kuin mihin normaalisti yksityiselämässä on totuttu. N:n kirjoituksessa ei ollut hyökätty T:ta vastaan henkilökohtaisesti vaan nimenomaan asianomaisessa rikosasiassa käytettyjä menettelytapoja vastaan. N oli lisäksi vedonnut muun ohella ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen 11 ja 30 artiklaan sisältyviin syytetyn puolustuksen takeisiin ja todennut, ettei T:n rangaistusvaatimuksessa viitattuja lainkohtia voitu edellä mainittujen artikloiden mukaan soveltaa. Kirjelmä oli tarkoitettu vain tuomioistuimen käyttöön.

N oli kiistänyt myös vahingonkorvausvaatimuksen ja todennut, että korvauksen tuomitsemisen edellytyksenä oli, että moitteenalaisen teon tarkoituksena oli ollut loukata T:ta. Vahingonkorvausvaatimus oli lisäksi liiallinen.

N on vaatinut, että T:n kanne kokonaan hylätään ja että T velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa 15 000 markalla korkoineen.

Hovioikeuden tuomio 22.8.1994

T:n ja N:n selvitykset

T, jota hovioikeus oli kuulustellut henkilökohtaisesti myös todistelutarkoituksessa, oli kiistänyt jättäneensä B:n syyttämättä siinä tarkoituksessa, että hän olisi voinut käyttää tätä edellä mainitussa rikosasiassa todistajana. Syyttämättä jättäminen oli perustunut siihen, että T:n näkemyksen mukaan B:n syyllisyydestä ei ollut ollut minkäänlaista näyttöä. T oli edelleen kiistänyt syyttäneensä C:tä siinä tarkoituksessa, että mainitun rikosjutun vastaajat eivät olisi voineet kuulustella häntä todistajana. T oli tältä osin huomauttanut, että C oli raastuvanoikeudessa tuossa rikosasiassa tuomittu hänen syytteestään rangaistukseen, vaikkakin eri rikoksesta. Se, että Vaasan hovioikeus oli C:n osalta kumonnut raastuvanoikeuden päätöksen, ei muuttanut asian arviointia.

N:n puolelta oli huomautettu, että B oli ollut asianomaisen osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja. Suhteellisen vakiintunut oikeuskäytäntö osoitti, että jos osakeyhtiön hallitusta epäillään jostakin, ensimmäisenä tulilinjalla oli silloin hallituksen puheenjohtaja. Kaupunginviskaali T:n ratkaisua B:n osalta oli ollut perusteltua arvostella siitäkin syystä, että B:tä oli käytetty oikeudessa todistajana, vaikka hän oli julkisesti 1.12.1992 päivätyllä kirjeellä irtisanonut veljeytensä A:han, mikä aiemmin voimassaolleen oikeuden mukaan olisi jo lain nojalla muodostanut todistajanjäävin. Kun T taas oli tehnyt syyttämättäjättämispäätöksensä 7.12.1992, voitiin näistä ajankohdistakin vetää jonkinlainen johtopäätös.

N oli lisäksi katsonut, että raastuvanoikeuden edellä mainitun rikosjutun yhteydessä tekemä B:n esteellisyyttä koskeva väitepäätös, erityisesti sen perustelut huomioon ottaen, oli täysin merkityksetön todistajan esteellisyyttä ajatellen, koska nuo perustelut koskivat lähes kauttaaltaan syyttäjän menettelyä. Raastuvanoikeus oli väitepäätöksessään, jossa se oli muun ohella todennut, ettei syyttäjän voitu katsoa tarkoituksellisesti valinneen tiettyjä henkilöitä vastaajiksi, käsitellyt vähän toista asiaa kuin mistä oli ollut kysymys. Tästä ei ollut kysymys, vaan syyttäjän menettelystä, vastaajan oikeusturvasta ja avustajan sananvapaudesta.

N oli C:n osalta vielä todennut, että tätä yhtiön toimihenkilönä oli aiemmin liiketoimintakieltoa koskevassa asiassa kuultu todistajana ja tuolloin C oli puhunut N:n päämiehen A:n puolesta. Vaikutti siis siltä, että T oli nyt uskonut vain B:tä eikä lainkaan A:ta.

Johtopäätökset

Asianajajan velvollisuus on valvoa päämiehensä etua lain ja hyvän asianajajatavan osoittamissa rajoissa. Asianajajan toiminnalle asetettavista vaatimuksista oli olemassa vain varsin yleisluontoisia säännöksiä ja ohjeita. Yleisesti tunnustettujen periaatteiden mukaan rikoksesta syytteessä olevalle tulee hänen puolustustaan varten turvata kaikki tarpeelliset takeet. Vastaavasti asianajaja voi vaatia päämiehensä asian käsittelyssä tuomioistuimessa joka suhteessa asiallista ja moitteetonta käsittelyä. Hän on velvollinen kiinnittämään huomiota havaitsemiinsa virheisiin ja puutteisiin. Asianajajalla oli tässä tarkoituksessa vapaus kohdistaa arvostelunsa kaikkeen, mikä jollakin tavoin asiaan vaikuttaa. Kritiikin tuli kuitenkin olla asiallista ja sen perusteiden tosiasioihin pohjautuvia. Kritiikin perusteet oli huolellisesti harkittava. Tässä tehtävässä asianajajankin menettelytapoja rajoittivat muun ohella rikoslain 27 luvun säännökset.

Asiassa oli selvitetty, että N oli edellä kerrotussa oikeudenkäyntikirjelmässä esittämillään lausumilla sanonut T:n syyllistyneen syyteharkintaa tehdessään virkavelvollisuutensa vastaisesti tahalliseen harkintavallan väärinkäyttöön. T oli niin ollen sanottu syypääksi sellaiseen tekoon, joka täyttää rikoslain 40 luvun 10 §:ssä rangaistavaksi säädetyn tahallisen virkarikoksen. N:n menettely oli kuitenkin herjauksena rangaistavissa vain, mikäli lausumat olivat voineet saattaa T:n halveksimisen alaiseksi tai haitata hänen viranhoitoansa tai menestystään. Tämän osalta hovioikeus totesi, että lausuman oli esittänyt oikeudenhoidon alaan liittyvissä tehtävissä toimiva varatuomari. Lausumat oli annettu raastuvanoikeuden julkisessa istunnossa ja ne olivat voineet levitä yleisön keskuuteen. Näin ollen lausumat virkavelvollisuuden vastaisesta tahallisesta harkintavallan väärinkäytöstä olivat voineet saattaa T:n halveksimisen alaiseksi tai haitata hänen viranhoitoaan tai menestystään.

T:n B:n osalta tekemän syyttämättäjättämispäätöksen perusteena oli ollut syytteen nostamiseksi riittävän näytön puuttuminen. Hovioikeus totesi, ettei asiassa ollut tullut ilmi sellaisia seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että T:n mainittu päätös ei olisi perustunut asiallisiin päätöksen perusteluissa kerrottuihin syihin. Kokkolan raastuvanoikeus oli kyseisessä 2.2.1993 pidetyssä käsittelyssä tekemässään todistajan esteellisyyttä koskevassa väitepäätöksessä katsonut, ettei B:n todistajana kuulemiselle ollut esteitä. Vaasan hovioikeus ei ollut 20.12.1993 antamassaan tuomiossa muuttanut raastuvanoikeuden väitepäätöstä.

T:n C:tä vastaan esittämän syytteen nojalla raastuvanoikeus oli tuominnut C:n rangaistukseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Hovioikeus oli edellä mainitussa tuomiossaan pääasiallisesti raastuvanoikeuden selvitetyiksi katsomilla seikoilla mutta rikoslain 36 luvun 5 §:n säännöstä oikeudellisesti toisella tavalla tulkiten hylännyt C:hen kohdistetun syytteen luottamusaseman väärinkäytöstä pysyttäen kuitenkin raastuvanoikeuden päätöksen C:n korvausvastuusta. Hovioikeus totesi, ettei asiassa tältä osin ollut tullut ilmi seikkoja, jotka viittaisivat siihen, että T oli päättänyt syyttää C:tä sen vuoksi, ettei tätä voitaisi kuulla todistajana.

Soimausta ei ollut miltään osalta näytetty toteen.

N:n ei ollut aihetta katsoa toimineen loukkaamistarkoituksessa, vaikkakin hän oli esittänyt arvostelunsa T:n kunniaa loukkaavalla tavalla. N oli päämiehensä etua puolustaakseen pyrkinyt estämään B:n kuulustelemisen todistajana ja tuomaan esille tämän luotettavuuteen vaikuttavia seikkoja. N:lla oli edellä lausutun mukaisesti ollut sinänsä oikeus arvostella virallista syyttäjää ja tuoda tällöin esille epäilynsä syyttäjän menettelyn virheellisyydestä. N:n syyllisyyttä arvosteltaessa ei ollut ilmennyt aihetta päätyä muuhun kuin että hän ei ollut riittävän huolellisesti harkinnut kritiikkinsä perusteita. Näin ollen hovioikeus päätyi katsomaan, ettei N ollut menetellyt vastoin parempaa tietoaan. N:n oli kuitenkin täytynyt tietää hänen lausumiensa loukkaavasta luonteesta ja siitä, että ne olivat voineet saattaa T:n halveksimisen alaiseksi tahi haitata hänen viranhoitoaan tai menestystään.

Syyksilukeminen

N oli tahallaan, ei kuitenkaan vastoin parempaa tietoaan, raastuvanoikeuden istunnossa Kokkolassa 2.2.1993 julkisesti oikeudenkäyntikirjelmäänsä sisältyvillä väitteillään sanonut T:n syyllistyneen sellaiseen rikokseen, joka täytti rikoslain 40 luvun 10 §:ssä tarkoitetun virkavelvollisuuden rikkomisen tunnusmerkistön, joka voi saattaa T:n halveksimisen alaiseksi tai haitata hänen viranhoitoaan ja menestymistään.

Vahingonkorvaus

Vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä on säännös sen kärsimyksen korvaamisesta, jonka on aiheuttanut muun ohella kunniaan kohdistunut rikos. Tällainen rikos yleisen elämänkokemuksen mukaan yleensä aiheuttaa kärsimystä. Tässäkään tapauksessa ei ollut aihetta päätyä muunlaiseen arviointiin. Korvausvelvollisuuden edellytyksenä ei ollut loukkaamistarkoitus. T:lla oli siten oikeus saada N:n häneen kohdistaman herjauksen perusteella korvausta henkisestä kärsimyksestä. Hovioikeus arvioi kohtuulliseksi korvaukseksi 3 000 markkaa.

Näillä perusteilla hovioikeus on tuominnut N:n julkisesta ei vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta 30:een 142 markan päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa 4 260 markkaa. Tämän ohessa N on velvoitettu suorittamaan T:lle korvauksena henkisestä kärsimyksestä 3 000 markkaa 16 prosentin korkoineen rikoksen tekopäivästä 2.2.1993 lukien ja oikeudenkäyntikuluista 8 000 markkaa 16 prosentin korkoineen siitä lähtien, kun kuukausi on kulunut tuomion antopäivästä.

Perustelut

Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun perustelut johtopäätöksineen ja syyksilukemisineen. Samoin Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun tuomitun vahingonkorvauksen ja oikeudenkäyntikulujen korvauksen osalta.

N:n syyksi jäävä rikos on kuitenkin sen haitallisuus ja siitä ilmenevä N:n syyllisyys huomioon ottaen vähäinen. Sen vuoksi hänet voidaan jättää rangaistukseen tuomitsematta.

Lainkohdat

Rikoslaki 27 luku 2 § Rikoslaki 3 luku 5 § 3 mom 1 kohta

Asianosaisten oikeudenkäyntikuluvaatimukset Korkeimmassa oikeudessa hylätään.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että N jätetään hänen syykseen luetusta julkisesta ei vastoin parempaa tietoa tehdystä herjauksesta rangaistukseen tuomitsematta.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.