2.11.1995

Kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

C kertoi Outokumpu Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa seuraavaa:

C oli toiminut Outokumpu Oy:n palveluksessa 3.8.1954 - 31.1.1984, viimeksi Kokkolan tehtaiden hallintojohtajana. Työsuhteeseen oli olennaisena osana kuulunut eläke-etu, joka oli kantajan tullessa työhön taattu Outokumpu Oy:n toimenhaltijain yleisissä palveluehdoissa sekä toimenhaltijain eläkesäännössä. Eläkesäätiölain tultua voimaan vuonna 1955 Outokumpu Oy:n eläkeasiat oli järjestetty yhtiön perustamien eläkesäätiöiden, kantajan osalta Toimihenkilöiden Eläkesäätiön välityksellä. Kun työntekijäin eläkelaki (TEL) oli tullut voimaan vuonna 1962, oli järjestetty myös TEL:in mukainen eläketurva eläkesäätiöissä.

Outokumpu Oy:n Toimihenkilöiden Eläkesäätiö jakaantuu A- ja B-osastoihin, joista jälkimmäinen on tarkoitettu kattamaan lakisääteisen TEL-eläketurvan, kun ensin mainittu eli A-osasto käsittää ne yleistä tasoa paremmat eläke-edut, jotka yhtiö toimihenkilöilleen tarjoaa. Vastaavalla tavalla oli järjestetty myös Outokumpu Oy:n työntekijöiden eläketurva.

A-osaston eläke-eduista on mainittava niin sanottu palvelusvuosieläke, jota koskevien määräysten mukaan yhtiön palveluksessa olevat henkilöt olivat oikeutettuja jäämään eläkkeelle saavutettuaan 25 eläkkeeseen oikeuttavaa palvelusvuotta yhtiössä 27 ikävuotta täytettyään. A-osaston määräysten mukaan maksettiin myös perhe-eläkettä toimihenkilön kuoltua hänen edunsaajilleen lakisääteistä eläketurvaa paremmin ehdoin.

Outokumpu Oy:n hallintoneuvosto on 30.5.1988 hyväksynyt ja sosiaali- ja terveysministeriö 31.5.1988 vahvistanut Toimihenkilöiden Eläkesäätiön sääntömuutokset, joilla eläke-etuja on olennaisesti kavennettu. Eläkkeiden leikkaamista koskeva suunnitelma oli esitetty Outokumpu Oy:n toimesta henkilöstölle jo vuonna 1985, jolloin se oli herättänyt voimakasta vastustusta. Henkilöstö oli uhannut aloittaa koko yhtiötä koskevan työnseisauksen ellei yhtiö luovu muutossuunnitelmista. Valtakunnansovittelijan johdolla käydyissä neuvotteluissa oli saavutettu lopulta neuvottelutulos, jonka yhtiö ja työntekijät ovat hyväksyneet yhtiötä sitovana työehtosopimuksena. Se on tullut voimaan 31.5.1988.

Aikaansaatu kokonaisratkaisu oli merkinnyt eläkesäätiöiden kautta maksettavien lisäeläke-etujen huomattavaa leikkaamista. Eläkkeellä olevien osalta merkitystä on sillä, että oikeus perhe-eläkkeeseen (A-osaston mukainen lisäeläke) pääsääntöisesti oli poistettu tulevien eläketapahtumien osalta. Myös lisäeläkkeiden indeksitarkistusten suhteen eläkeläisten asema oli huonontunut. Kun indeksitarkistukset aikaisemmin oli suoritettu yhtä poikkeusta lukuunottamatta eläkkeiden tarkistuksessa yleisesti käytetyn TEL-indeksin mukaisesti, siirryttiin nyt soveltamaan alempiin korotuksiin johtavaa elinkustannusindeksiä vieläpä siten, että vuonna 1988 -1992 käytetään alennettua lisäeläkkeiden korotusohjelmaa.

Outokumpu Oy:n työssä oleva henkilöstö on hyväksynyt vastaisten eläke-etujensa alentamisen saadessaan siitä täyden korvauksen saamalla mahdollisuuden merkitä yhtiön osakkeita maksutta sekä saamalla yhtiön kustantaman säästöhenkivakuutuksen, jos he luopuivat lisäeläkeeduista. Työntekijöille oli lisäksi myönnetty lisävapaita.

Eläkeläisille etujen huonontamista ei ole korvattu millään tavoin, eikä heillä ole ollut mahdollisuutta osallistua eläkejärjestelyä koskeviin neuvotteluihin tai hakea muutosta muiden tekemään heitäkin koskevaan ratkaisuun. Omaistensa vastaisen perhe-eläkeoikeuden poistamisen ohella kantajalle oli jo koitunut edellä selostetun eläkejärjestelyn johdosta menetystä ajalta 1.1.1988 - 31.12.1989. Kantajan menetys 10 vuodessa saattaa nousta runsaaseen 100 000 markkaan. Siinä tapauksessa, että eläkettä maksetaan perhe-eläkkeen muodossa, eläkkeen saajan kärsimä menetys eläkemuutoksesta on 25 000 markan luokkaa vuositasolla.

Kantajan vaatimukset

Edellä kerrotun perusteella kantaja on vaatinut, että Outokumpu Oy kantajan työsuhteeseen liittyvistä eläkeeduista vastuussa olevana velvoitetaan suorittamaan kantajalle Outokumpu Oy:n Toimihenkilöiden Eläkesäätiöstä suoritetun eläkkeen täydennykseksi vuoden 1988 osalta 2 875 markkaa ja vuoden 1989 osalta 5 314 markkaa 16 prosentin viivästymiskorkoineen kummankin vuoden päättymisestä. Lisäksi kantaja on vaatinut, että raastuvanoikeus vahvistaa yhtiön olevan velvollinen suorittamaan vastaisuudessa hänen kuolemansa jälkeen perheeläkettä edunsaajille sillä tavoin kuin Toimihenkilöiden Eläkesäätiön 31.8.1988 saakka voimassa olleissa säännöissä lähemmin on määrätty.

Kannetta kehitellessään kantaja on täsmentänyt vaatimustaan siten, että se kaiken kaikkiaan on yhteensä 8 176 markkaa. Kantaja on edelleen katsonut, että kanteessa oli kysymys sellaisista lisäeduista, joita kantajalle oli luvattu työsuhteen ehtona ja jotka tulivat työnantajan maksettaviksi työsuhteen päättyessä. Näiden etujen ja työnantajan velvoitteen oikeudellisena perustana oli työsopimus. Kantajalle oli työsuhteen alkaessa annettu toimenhaltijain yleiset palveluehdot ja toimenhaltijain eläkesääntö, joissa eläke-edut oli kuvattu. Tällä tavalla ne olivat tulleet työsopimuksen ehdoiksi ja työnantajaa sitoviksi eikä pelkästään sillä tavalla, että työnantaja voisi muuttamalla eläkesäätiön sääntöjä myöhemmin saada aikaan muutoksia eläketurvaan. Kantaja oli tullut Outokumpu Oy:n palvelukseen 1950-luvulla ja pannut huomattavaa painoa normaalikäytännöstä poikkeaville, paremmille eläke-eduille, joita yhtiö silloin oli tarjonnut.

Kun C oli vuonna 1954 solminut työsopimuksen Outokumpu Oy:n kanssa, ei ollut olemassa sen enempää eläkesäätiötä kuin eläkesäätiölakiakaan (ESL). Työsopimuksessa luvatut eläke-edut määriteltiin eläkesäännössä, joka siten muodosti työsuhteen erään ehdon.

ESL:n säätäminen ja eläkesäätiön perustaminen vuonna 1955 eivät ole tuoneet aineellisia muutoksia työsuhteeseen ja siitä luvattuihin eläke-etuihin. Eläkesäätiö on työnantajan yksipuolisesti valitsema ja sille taloudellisesti edullinen tapa hoitaa työsopimuksessa ottamansa eläkevelvoitteet. Eläkesäätiö on niin taloudellisesti kuin hallinnollisestikin työnantajan määräysvallassa. Kysymys on työnantajan maksuorganisaatiosta. Työntekijä ei ole ollut työsuhteessa eikä ylipäätään sopimussuhteessa eläkesäätiöön. Työntekijää eivät siten millään tavoin sido ja velvoita työnantajan eläkesäätiönsä kanssa tekemät järjestelyt, eikä työnantaja voi eläkesäätiön perustamalla tai sen sääntöjä muuttamalla osaksikaan vapautua työsopimukseen perustuvasta eläkevelvoitteestaan.

ESL:n sisältö ja soveltamisala on varsin selvä. Laki koskee eläkesäätiöitä, niiden perustamista, hallintoa, varojen käyttöä, eläkkeiden maksamista sekä sääntöjen muuttamista ja eläkesäätiön lopettamista. Se, mikä on eläkeoikeuden perusta ja sisältö, jää täysin lain ulkopuolelle ja määräytyy vapaaehtoisten eläkkeiden osalta puhtaasti työsopimuksen perusteella. Suhteessa eläkesäätiöön eläkeläinen on pelkästään maksuosoituksen saajan asemassa. Kantaja on tullut vuonna 1954 Outokumpu Oy:n palvelukseen luottaen siihen, että hän aikanaan saa yhtiön eläkesäännössä taatut eläke-edut. Niiden yksipuolisesta alentamismahdollisuudesta ei ollut puhetta silloin eikä vuonna 1960 kantajan siirtyessä Pyhäsalmen kaivokselle konttoripäälliköksi. Kantaja olisi tuskin solminut työsopimusta tai jatkanut sitä, jos Outokumpu Oy olisi ilmoittanut, että hänen eläkettään tullaan yksipuolisesti alentamaan.

Vastaus

Yhtiö kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Vastauksessaan yhtiö totesi seuraavaa:

Outokumpu Oy oli järjestänyt työntekijöiden eläketurvan kahden eläkesäätiön puitteissa, joista kantajan eläketurva kuului Outokumpu Oy:n Toimihenkilöiden Eläkesäätiön piiriin. Outokumpu Oy ei ollut tällä järjestelyllä sitoutunut työntekijöihinsä nähden eläkkeiden suhteen muuhun eläketurvaan kuin mikä heille kuului laillisesti eläkesäätiön kulloistenkin sääntöjen ja lain mukaan. Kantajalle ei ollut taattu tietyn määräisiä tai tietynlaisia eläke-etuja. Kantajan ja eläkesäätiön välisen oikeussuhteen sisällöstä on jäänyt riippumaan se, millaisen eläketurvan kantaja eläkesäätiöltä saa. Outokumpu Oy:llä ei ole ollut kantajaa kohtaan eläkesäätiön ja kantajan välisen oikeussuhteen kulloisenkin laillisen sisällön ylittäviä velvollisuuksia. Kantajan eläkeoikeus suhteessa eläkesäätiöön on muuttunut lain mukaisella ja lakiin perustuvalla tavalla ilman, että kantajalla voi olla sen johdosta Outokumpu Oy:tä kohtaan mitään oikeudellista vaadetta. Muutoksella, jonka sosiaali- ja terveysministeriö päätöksellään 31.5.1988 on vahvistanut, eläkesäätiö on poistanut lisäeläke-edut niistä perhe-eläketapahtumista, jotka sattuvat uusien sääntöjen voimaantulon jälkeen eli 1.9.1988 lukien. Muutoksen jälkeinen perhe-eläketurva rakentuu TEL-järjestelmän ja Kansaneläkelaitoksen yleisen perhe-eläkkeen varaan. Outokumpu Oy ei ole sitoutunut kantajaan nähden sellaisella tavalla, että siitä voitaisiin johtaa Outokumpu Oy:lle velvollisuutta suorittaa kantajalle niitä määriä, joita kantaja vaatii itselleen maksettavaksi taikka sellaisia suoritevelvoitteita, joiden olemassaolon kantaja vaatii vahvistettavaksi.

Vastaaja on katsonut, että kantajan kanne perustuu virheellisiin johtopäätöksiin tosiseikoista. Kantaja vetoaa vuoden 1954 eläkesääntöihin, vaikka ne eivät sisällä minkäänlaista eläkkeiden tarkistussääntöä ja vaikka työsopimus on tehty kirjallisena 8.2.1960 eläkesäätiön sääntöjen muututtua senkin jälkeen ennen vuoden 1988 muutosta useita kertoja, myös eläke-etuja vähentävästi. Vastaaja on katsonut, että eläkesäätiön säännöt ja ESL ovat tulleet työsuhteen osaksi kokonaisuudessaan. ESL sisältää aineelliseen eläkeoikeuteen ulottuvan vaikutuksen, myös oikeuden eläkkeiden vähentämiseen tietyin perustein antavan oikeuttamisperusteen. Työsuhteen osapuolia sitovat työ- ja eläkesuhteissa kulloinkin voimassa olevat vahvistetut eläkesäätiön säännöt, jotka yhdessä ESL:n määräysten kanssa tyhjentävästi määräävät eläkeoikeuksien ja -velvollisuuksien sisällön. Vielä vastaaja on katsonut, että eläkesäätiö ja vain se on eläkkeiden suorittamisvelvollinen, muttei työnantaja. Eläkesäätiön kulloistenkin vahvistettujen sääntöjen sisältämä eläkkeiden tarkistusnormi on osapuolia sitova oikeusohje, joista poikkeamiselle kantaja ei ole esittänyt oikeudellisia perusteita. Nyt kysymyksessä olevassa jutussa ei ole kysymys TEL:n mukaisista vähimmäiseläke-eduista (B-osasto), vaan lisäeduista (A-osasto) ja yksinomaan niistä. Kysymys ei ole liioin TEL:n 11 §:ssä tarkoitetuista rekisteröidyistä lisäeduista, vaan rekisteröimättömistä lisäeduista. Näin ollen jutun ratkaisun tulee levätä yksinomaan ESL:n, eläkesäätiön sääntöjen sekä työsuhteen sisällön ja tulkinnan varassa. Työnantaja ei ole työsuhteen olemassaolon perusteella automaattisesti eläke-etujen suoritusvelvollinen, jos se on järjestänyt eläketurvan eläkesäätiön kautta, vaan eläkkeeseen oikeutetun vaade kohdistuu eläkesäätiöön. ESL 18 ja 19 §:n perusteella tapahtunut eläke-etuja vähentävä sääntömuutos aiheuttaa aineellisen eläkevaateen vähenemisen vastaavasti suhteessa sekä eläkesäätiöön että työnantajaan, ellei osoiteta työnantajan sitoutuneen nimenomaisesti maksamaan eläkettä omista varoistaan suoraan työntekijälle siitä riippumatta.

Vastaaja on katsonut, että kantajan työsuhteen normisto on 8.2.1960 jälkeen muodostunut kirjallisesta työsopimuksesta ja kulloinkin voimassa olevista toimenhaltijain yleisistä palvelusehdoista. Indeksikorotuksia koskeva kannevaatimus koskee lisäeläkkeen tarkistamisperusteita ja tukeutuu kantajan vaatimukselle TEL-indeksin soveltamisesta eläkesäätiön sääntöjen vastaisesti. Sen sijaan kanteessa esitetty vaatimus perhe-eläkkeen osalta koskee itse asiassa kantajan kuoltua hänen edunsaajansa etua. Vastaaja on katsonut, ettei ole vähennetty perhe-eläkkeellä olevan eläke-etuja, vaan että kysymys on ollut mahdollisesti vastaisesta eläke-edun saamisesta edellyttäen, että C kuolee ennen vaimoaan.

ESL 18 ja 19 §:n ilmeisenä oikeuspoliittisena perustana on ollut pyrkimys siihen, että eläke-etujen vähentämisellä välttämättömässä tilanteessa ja vain välttämättömässä määrin pyritään turvaamaan yrityksen toiminnan jatkuvuus ja samalla yrityksen toiminnan jatkuvuudesta riippuva eläkesäätiön toiminnan jatkuvuus sekä kyky suorittaa vastaisuudessa eläkkeitä. Jos eläke-etuja tilanteessa, jossa eläkesäätiön varat ja yhtiön kantokyky eivät mahdollista eläkkeiden täysimääräistä suorittamista vastaisuudessa, ei vähennetä suhteessa sekä eläkesäätiöön että työnantajaan, on sääntöjen muutos taloudelliselta ja oikeudelliselta tavoitteeltaan merkityksetön.

Indeksikorotuksia koskevan vaatimuksen osalta vastaaja on katsonut, ettei siinä ei ole lainkaan kysymys eläkeetujen vähentämisestä. Kantajan työsuhteen normilähteisiin ei ole sisältynyt sen enempää sopimusta kuin muutakaan ulkopuolista normilähdettä, jonka mukaan kantajalla olisi oikeus vaatia TEL-indeksin soveltamista eläkesuhteessaan. Sanottu koskee sekä kantajan eläkesuhdetta eläkesäätiöön että työsuhdetta yhtiöön. Eläkesäätiön sääntöjen tarkistuslauseke on ehdollinen. Se ei ole velvoittanut eläkkeen tarkistamiseen eikä ainakaan tarkistamaan tiettyyn suuntaan. Kantaja ei voi vedota väitteensä tueksi ennen 31.8.1988 voimassa olleisiin sääntöihin. Jo tästä johtuen kantajan indeksikorotuksia koskeva vaatimus tulee hylätä kokonaan. Koko kanteen osalta on osoitettu kantajan työsuhteen ja työsopimuksen sekä niiden normilähteiden tulkinnalla, että kantajalla ei ole oikeudellista vaadetta Outokumpu Oy:tä vastaan eläkkeiden maksamisesta. Kantajan tulee kohdistaa vaatimuksensa eläkesäätiöön. Perhe-eläkkeen osalta tämä johtuu myös siitä, ettei kantaja ole perheeläkkeen edunsaaja. Tästä johtuen kantajan vaatimukset tulee hylätä kokonaan.

Lisäksi vaatimukset on kokonaan hylättävä ensiksikin siksi, että sikäli kuin eläkesäätiön sääntöjen muuttamisessa on vastoin vastaajayhtiön käsitystä ollut kysymys kantajan eläke-etujen alentamisesta, eläke-etujen alentamiseen on ollut työsuhteen ehtoihin sisältynyt oikeuttamisperuste ja toiseksi siksi, että sääntömuutoksen vaikutuksesta kantajan työsuhteesta johtunut oikeus eläkkeeseen on vähentynyt sääntömuutosta vastaavasti sekä suhteessa eläkesäätiöön että suhteessa työnantajayhtiöön häntä sitovalla tavalla.

Vastaaja on edelleen katsonut, että vastaajayhtiön velvollisuus maksaa eläkettä omista varoistaan on päättynyt säätiö- ja eläkejärjestelyn toteutuessa ja viimeistään 8.2.1960 kantajan allekirjoittaman uuden työsopimuksen yhteydessä. ESL ja eläkesäätiön säännöt muodostavat työnantajaa, työntekijää, eläkesäätiötä ja eläkeedun saajaa sitovan normilähdekokonaisuuden kussakin työsuhteessa. Eläke-etujen vähentäminen ei edellytä ESL 18 §:n 1 momentin nojalla edunsaajan suostumusta. Toimenpide on täysin riippuvainen sosiaali- ja terveysministeriön sääntömuutosta koskevasta vahvistuspäätöksestä.

Vastaaja on lisäksi katsonut, ettei kantajalla myöskään ole perustetta mahdolliselle vahingonkorvausvaatimukselle. Sääntömuutos on tapahtunut ESL:ia ja kaikkia virallismääräyksiä noudattaen ja yhdenvertaisuusperiaatteen toteutumisen takeena on viime kädessä ollut sosiaali- ja terveysministeriö, jonka lakiin perustuvan julkisvallan käytön varassa eläkesäätiöiden sääntömuutokset ovat tapahtuneet kaikkia asiaan liittyviä tahoja sitovasti. Outokumpu Oy ei ole rikkonut velvollisuuksiaan vastaan eläkesäätiön sääntömuutoksen toteuttamisen yhteydessä.

Raastuvanoikeuden päätös 11.4.1991

Raastuvanoikeus lausui ratkaisussaan seuraavaa:

Kantaja on tullut Outokumpu Oy:n palvelukseen 3.8.1954. Kantaja on ilmoittanut, ettei hänen työsopimustaan vuodelta 1954 ole löytynyt. Oikeudelle on esitetty Outokummussa 2.3.1953 päivätty toimenhaltijan työsopimus, jolla Outokumpu Oy on ottanut erään rakennusmestarin vakinaiseksi eläkesäännön alaiseksi toimenhaltijaksi 1.3.1953 lähtien yhtiön Outokummun kaivokselle, johtokunnan vahvistamin, kulloinkin voimassa olevin yleisin palvelusehdoin, minkä lisäksi sopimuksessa on sovittu tarkemmin palkasta ym. seikoista. Tuon työsopimuksen alareunaan on merkitty: "liitteinä: Yl. palvelusehdot ja eläkesääntö." Oikeudelle ei ole esitetty mitään seikkaa, joka olisi omiaan osoittamaan, etteikö C:n työsopimus olisi ollut vastaavanlainen.

Kokemäellä 1952 painetuksi merkityissä Outokumpu Oy:n toimenhaltijain yleisissä palvelusehdoissa on kohdassa 7 mainittu, että toimenhaltijat, joista miehet eivät ole täyttäneet yhtiön palvelukseen tullessaan 55 ja naiset 50 vuotta, ovat yhtiön eläkejärjestelyn alaisia. Eläkejärjestely takaa toimenhaltijoille heitä varten vahvistetun eläkesäännön puitteissa vanhuus-, työkyvyttömyys- ja perhe-eläkkeet sekä toimenhaltijan kuoltua hänen jälkeenjääneilleen hautausavustuksen, jonka suuruuden hallintoneuvosto määrää.

Outokumpu Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 28.12.1943 on vahvistettu toimenhaltijain eläkesääntö, jonka 2 §:n 2 momentin muutoksen hallintoneuvosto on vahvistanut 10.10.1951. Noissa säännöissä on määritelty toimenhaltijain vanhuuseläke ja perhe-eläke.

Raastuvanoikeus toteaa, ettei yleisissä palvelusehdoissa ja toimenhaltijain eläkesäännössä ole määritelty lisäeläkkeiden vuosittaista tarkistamista. Outokumpu Oy oli tämän järjestelmän mukaisesti vastuussa eläkkeiden maksamisesta.

Raastuvanoikeus katsoo, että nuo edellämainitut säännöt ovat tulemalla työsopimuksen liitteiksi tulleet vuonna 1954 kantajan työsopimuksen osaksi.

Eläkesäätiölaki tuli tämän jälkeen voimaan vuonna 1955 ja Outokumpu Oy perusti eläkesäätiöjärjestelmän huolehtimaan työntekijöidensä eläkkeistä. Tällöin on aikaisemmin voimassa ollut eläkesääntöjärjestelmä lakannut olemasta ja samalla on lakannut järjestelmä, jossa työnantaja on omista varoistaan suorittanut eläkkeet.

Oikeudelle on esitetty Pyhäsalmella 8.2.1960 allekirjoitettu sopimus, jonka allekirjoittajina ovat Outokumpu Oy ja C. Tuon työsopimuksen mukaan C astuu Outokummun palvelukseen 15.9.1959 lukien toimien konttoripäällikkönä toimipaikkanaan Pyhäsalmen kaivos. Tuon työsopimuksen liitteeksi on merkitty: Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäätiön säännöt ja toimenhaltijain yleiset palvelusehdot. Oikeudelle on myös annettu Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäännöt, jotka tulivat voimaan 1.1.1957. Noissa säännöissä on 8 ja 9 §:ssä määritelty vanhuuseläke sekä 15 - 18 §:ssä perhe-eläke. Lisäeläkkeiden tarkistamisesta ei ole ollut tarkempia säännöksiä.

Säätiöiden A-osaston lisäeläkkeitä on korotettu vuosina 1955 - 1965 täysin harkinnanvaraisesti siten, että korotuksia ei suoritettu edes joka vuosi, esim. 1.6.1960 jälkeen eläkkeitä korotettiin vasta 1.7.1963. Vuonna 1965 eläkesäätiöiden hallintoneuvostot tekivät päätöksen, että vastaisuudessa lisäeläkkeiden tarkistus suoritetaan samoin perustein ja samasta ajankohdasta kuin vuonna 1962 voimaan tulleen työntekijäin eläkelain mukaisten eläkkeidenkin. Eläkekustannusten noustessa voimakkaasti 1970-luvulla tämä päätös on purettu vuonna 1977. Tuolloin säätiöiden hallintoneuvostot ovat päättäneet, että vuonna 1965 päätetystä lisäeläkkeiden tarkistusperiaatteen automaattisesta sovellutuksesta luovutaan vuoden 1978 alusta lukien.

Tämän jälkeen lisäeläkkeiden korotusasia on otettu vuosittain erikseen päätettäväksi ja säätiöiden hallitukset ovat tehneet asiasta esityksen säätiöiden hallintoneuvostolle. Vuosina 1978 ja 1979 palvelusvuosieläkkeiden korotukset olivat muita lisäeläkkeitä pienemmät. Muina vuosina kaikkia lisäeläkkeitä on korotettu erillisen harkinnan perusteella TEL-indeksiä vastaavasti.

C on jäänyt eläkkeelle 31.1.1984.

1.1.1986 on vahvistettu Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäätiön säännöt, jotka käsittävät sosiaali- ja terveysministeriön 20.11.1975 vahvistamat säännöt muutoksineen 3.1.1986 saakka. Tuolloin on määrätty sääntöjen 19 §:ssä eläkkeiden tarkistuksesta siten, että jos yhtiön maksamat palkat yhtiössä tapahtuneen yleisen palkkajärjestelyn yhteydessä huomattavasti muuttuvat, voidaan osasto A:n mukaisia eläkkeitä ja hautausavustuksen vähimmäismäärää harkinnan mukaan muuttaa, kuitenkin niin että eläkejärjestelyyn nähden samassa asemassa olevien eläkkeitä muutetaan samalla tavalla.

18.9.1986 on Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäätiön sääntöjä tarkistettu sosiaali- ja terveysministeriön 1.7. ja 18.9.1986 vahvistamien muutosten mukaisesti. Eläkkeiden tarkistusta koskeva 19 § on edellisen muutoksen kaltainen paitsi maanalaisten kaivosmiesten eläkejärjestelmää koskevan lisäyksen osalta. 31 §:ään on otettu tarkistamista koskevat säännökset, joiden mukaan osasto A:n mukaiset eläkkeet ja vapaakirjat tarkistetaan sen mukaisesti kuin sosiaali- ja terveysministeriö TEL 9 §:n nojalla vahvistaa (TEL-indeksi).

C:n kanne koskee vuonna 1988 tehtyä eläkesäätiön sääntöjen muuttamista.

1.9.1988 voimaan tulleissa Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäätiön säännöissä A-osaston eläkkeiden tarkistus on sidottu elinkustannusindeksiin ja lisäperhe-eläke on pääosin poistettu. Sosiaali- ja terveysministeriö on vahvistanut sääntömuutoksen. 11.11.1988 päivätyllä kirjeellä Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäätiö on ilmoittanut kantajalle C:lle, että eläkesäätiön 1.9.1988 voimaan tulleiden sääntöjen 43 §:n 2 momentin mukaan ennen 1.9.1988 sattuneisiin eläketapahtumiin sovelletaan 1.9.1988 lukien 31.8.1988 voimassa olleita säätiön sääntöjä. Näin ollen C:n eläkkeen yhteensovitus suoritetaan 31.8.1988 voimassa olleiden sääntöjen 18 §:n mukaisesti. Kirjeessä on edelleen todettu, että Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäätiön sääntöjen mukaista lisäeläketurvaa ei ole rekisteröity työntekijäin eläkelain 11 §:n mukaiseksi lisäeduksi. Näin ollen eläkesäätiön lisäeläkettä koskevista päätöksistä ei ole lakiin perustuvaa valitusmahdollisuutta.

17.2.1989 päivätyllä kirjeellä Outokumpu Oy:n toimihenkilöiden eläkesäätiö on edelleen ilmoittanut C:lle, että Eläkevakuutusosakeyhtiö Ilmarinen on 30.1.1989 antamallaan ja 6.2.1989 eläkesäätiölle tiedoksi saatetulla päätöksellä myöntänyt C:lle työntekijäin eläkelain (TEL) mukaisen yksilöllisen varhaiseläkkeen taannehtivasti 1.4.1988 lukien. Eläkkeen yhteensovituksen jälkeen ilmoitetaan, että vuoden 1989 alussa suoritetun A-osaston indeksikorotuksen johdosta on vähennetty eläke 4 076,39 markkaa kuukaudessa. Tuota eläkettä ilmoitetaan maksettavan C:lle 1.3.1989 lähtien.

Oikeudelle on annettu kaksi ilmoitusta, joista selviää, että 5.4.1988 ja 2.1.1989 C:lle on maksettu eläkettä ja että maksajana on ollut Outokumpu Oy Vatko/PSP.

Kantajan tullessa vastaajayhtiön palvelukseen vuonna 1954 on hänen eläke-etunsa säännelty yhtiön toimenhaltijain eläke-säännöissä. Sen jälkeen on vuonna 1955 säädetty eläkesäätiölaki. Eläkesäätiöllä tarkoitetaan laissa työnantajan perustamaa säätiötä, jonka tarkoituksena on eläkkeiden ja niihin verrattavien muiden, työsuhteen perusteella myönnettävien etujen antaminen työntekijöille ja näiden omaisille työntekijän osallistumatta tähän tarvittavien varojen kartuttamiseen ja jonka säännöissä on määrätty tällaisten etujen laskemisperusteet ja niiden antamisen ehdot. Säätiön säännöt vahvistaa sosiaali- ja terveysministeriö. Säätiö merkitään eläkesäätiörekisteriin. Kun se on rekisteriin merkitty, se voi nimiinsä saavuttaa oikeuksia ja tehdä sitoumuksia sekä kantaa ja vastata. Säätiön toimintaa valvoo sosiaali- ja terveysministeriö.

Eläkesäätiölaki, joka säätelee eläkesäätiöitä sisältää säännökset, joiden mukaan eläkesäätiön sääntöjä voidaan tietyissä tapauksissa muuttaa myös eläke-etuja vähentävästi.

Eläkesäätiölain 18 §:n mukaan eläkesäätiön sääntöjä saadaan muuttaa vain, milloin se muuttuneiden olosuhteiden vuoksi tai muusta syystä havaitaan tarpeelliseksi ja sosiaali- ja terveysministeriö muutoksen hyväksyy. Jos sääntöjen muutos tarkoittaa eläkkeiden ja muiden etujen vähentämistä, alennettakoon kaikkien etuja samassa suhteessa, mikäli sosiaali- ja terveysministeriö ei tarkoituksenmukaisuussyistä hyväksy muunlaista menettelyä.

Kantajan solmiessa kirjallisen työsopimuksen 8.2.1960, on Outokumpu Oy:n Toimihenkilöiden Eläkesäätiön säännöt ja toimenhaltijain yleiset palvelusehdot tulleet työsopimuksen osaksi.

Raastuvanoikeus katsoo, että vuonna 1954 voimassa olleet palvelusehdot ja eläkesääntö, joka on velvoittanut työnantajan omista varoistaan eläkkeiden maksamiseen, olivat lakanneet yhtiön siirryttyä eläkesäätiöjärjestelmään. Kantajan 8.2.1960 allekirjoitettua uuden kirjallisen työsopimuksen, eläkesäätiölaki ja eläkesäätiön säännöt ovat kokonaisuudessaan tulleet kantajan ja Outokumpu Oy:n välisen työsuhteen osaksi. Eläkesäätiö on velvollinen suorittamaan eläke-edun saajalle eläkkeen. ESL ja eläkesäätiön säännöt muodostavat työnantajaa, työntekijää, eläkesäätiötä ja eläke-edun saajaa sitovan kokonaisuuden työsuhteessa. Sopimusvelkomusperusteinen vaatimus olisi täten kohdistettava eläkesäätiöön.

Mitä sitten tulee vahingonkorvausperusteella esitettyyn vaatimukseen, kantaja on katsonut, että Outokumpu Oy:n taloudellinen tilanne ei ole millään tavoin oikeuttanut eläke-etujen alentamiseen. Sosiaali- ja terveysministeriön vahvistus ei ole sisältänyt sitä, että ministeriö olisi tutkinut ja vahvistanut yhtiöltä puuttuvan maksukyvyn ja eläkeläisten parhaaksi päätynyt vahvistamaan uudet säännöt. Kantaja on katsonut, että ministeriöllä on ollut päätöstä tehdessään vääriä tietoja.

Sosiaali- ja terveysministeriö on kuultuaan myös eläkeläisiä vahvistanut eläkesäätiön sääntöjen muutoksen. Päätös on saavuttanut lainvoiman. Myös eduskunnan oikeusasiamies on kantajan ja eräiden muiden henkilöiden kantelun nojalla tutkinut nyt puheena olevat sääntömuutokset ja myös kantajan väitteet epätasapuolisesta kohtelusta sääntömuutosta tehtäessä, virheellisten tietojen antamisesta ja käyttämisestä sääntömuutoksen perusteena sekä väitteet sääntömuutoksen perustumisesta johonkin muuhun kuin taloudelliseen välttämättömyyteen. Eduskunnan oikeusasiamies on lausunnossaan maininnut, että tarkasteltaessa kokonaisuutena sääntöjen muutosta koskevaa valmistelutyötä, sen aikana niin työssä oleviin kuin eläkeläisiinkin kohdistettua tiedottamista ja eri etutahojen yhteydenpitoa yhtiöön ja ministeriöön oikeusasiamies ei katso ministeriön sääntömuutoksen vahvistaessaan soveltaneen eläkesäätiölain säännöksiä väärin tai ylittäneen harkintavaltaansa.

Työsopimuslain 51 §:n mukaan tulee työnantajan, joka tahallaan tai huolimattomuudesta laiminlyö työsopimuslaista tai työsopimuksesta hänelle johtuvien velvollisuuksien täyttämisen, korvata työntekijälle siten aiheuttamansa vahinko.

Vahingonkorvausvelvollisuus edellyttää tahallisuutta tai huolimattomuutta.

C:n eläke-etujen sisältö on muutettu sosiaali- ja terveysministeriön eläkesäätiön sääntömuutoksen vahvistuspäätöksellä. Päätös on sidottua oikeusharkintaa toteuttaen tehty hallintopäätös, joka on lainvoimainen ja sisältönsä puolesta konstitutiivinen. Päätös ulottaa sitovan vaikutuksensa paitsi eläkesäätiön ja työnantajan väliseen oikeussuhteeseen myös oikeussuhteeseen eläkesäätiön ja eläke-edun saajan välillä sekä oikeussuhteeseen eläke-edun saajan ja työnantajan välillä.

Koska eläkeratkaisu perustuu hallintoviranomaisen lainvoimaiseen päätökseen raastuvanoikeus katsoo, ettei Outokumpu Oy:n voida katsoa menetelleen työsopimuslain 51 §:n edellyttämällä tavalla tahallisesti tai huolimattomasti asiassa.

Loppupäätelmä

Kantajan työsuhteen perustana on 8.2.1960 tehty kirjallinen työsopimus. Eläkesäätiön säännöt ja ESL ovat tulleet työsuhteen osaksi kokonaisuudessaan.

ESL sisältää aineelliseen eläkeoikeuteen ulottuvan vaikutuksen, myös oikeuden eläkkeiden vähentämiseen tietyin perustein antavan oikeuttamisperusteen. Perusteet on laillisesti tutkittu eikä niiden uudelleen tutkiminen kuulu raastuvanoikeuden toimivaltaan.

Työsuhteen osapuolia sitovat työ- ja eläkesuhteissa kulloinkin voimassa olevat vahvistetut eläkesäätiön säännöt, jotka yhdessä ESL:n määräysten kanssa määräävät eläkeoikeuksien ja -velvollisuuksien sisällön. Eläkesäätiö on eläkkeiden suorittamisvelvollinen.

Eläkesäätiölain ja Outokumpu Oy:n toimenhaltijain Eläkesäätiön sääntöjen nojalla kantajalla ei ole perustetta vaatimalleen suorituskanteelle eikä liioin esittämälleen vahvistuskanteelle Outokumpu Oy:hyn kohdistettuna.

Kantaja ei ole liioin näyttänyt, että vastaajayhtiö olisi menetellyt siten virheellisesti, että vastaaja olisi vahingonkorvausvelvollinen.

Ratkaisu

Kantajan kanne hylätään.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.9.1992

C ja yhtiö valittivat hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut raastuvanoikeuden päätöstä.

Perustelut

Yleistä

C on tullut Outokumpu Oy:n palvelukseen 3.8.1954. Työsopimuksen sisällöstä ei ole tarkkaa tietoa. Sopimuksessa on ilmeisesti viitattu muun muassa toimihenkilöiden eläkesääntöön, joka oli hyväksytty 28.12.1943. C:n siirryttyä vuonna 1959 Pyhäsalmen kaivoksen konttoripäälliköksi on tehty 8.2.1960 päivätty kirjallinen työsopimus, jonka liitteiksi on merkitty Outokumpu Oy:n Toimihenkilöiden Eläkesäätiön säännöt ja toimenhaltijain yleiset palvelusehdot. C on siirtynyt eläkkeelle 31.1.1984.

Outokumpu Oy on 1930-luvulla luonut toimihenkilöilleen ja työntekijöilleen edullisen eläkejärjestelmän, jota on jatkuvasti kehitetty. C:n tullessa palvelukseen oli voimassa edellä mainittu 28.12.1943 hyväksytty eläkesääntö. Siinä määrättyyn eläkeoikeuteen on sisältynyt myös perhe-eläke. Eläkejärjestelmänsä hoitamista varten yhtiö on vuonna 1955 perustanut kaksi säätiölain mukaista säätiötä, toisen toimihenkilöitä ja toisen työntekijöitä varten. C kuului edellisen eli Outokumpu Oy:n Toimihenkilöiden Eläkesäätiön piiriin. Eläkesäätiölain tultua 15.12.1955 voimaan säätiön säännöt on muutettu tämän lain mukaisiksi. Sosiaaliministeriö on 1.11.1956 vahvistanut eläkesäätiön säännöt. Sääntöjä on myöhemmin useita kertoja muutettu.

Työntekijäin eläkelain 8.7.1961/395 tultua voimaan eläkesäätiön toiminta on sosiaaliministeriön 4.12.1962 vahvistamalla sääntöjen muutoksella jaettu A- ja Bosastoihin. B-osaston tehtäväksi tuli hoitaa lakisääteistä eläkejärjestelmää ja A-osaston tuli vastata niistä lisäeduista, jotka yhtiö oli järjestänyt tai tulisi järjestämään työntekijöilleen ja heidän omaisilleen.

Sen jälkeen kun 1980-luvulla oli ilmennyt, että luvattujen lisäetujen aiheuttamat kustannukset tulisivat ylittämään eläkesäätiöiden varat eikä yhtiöllä olisi ollut mahdollisuuksia kattaa niitä täysimääräisesti siirtämällä varoja eläkesäätiöihin, yhtiö on ryhtynyt toimiin eläkevastuun keventämiseksi. Nämä toimenpiteet johtivat siihen, että yhtiön työssä olevien työntekijöiden ja toimihenkilöiden kanssa solmittiin työehtosopimus niistä ehdoista, millä työssä olevat luopuivat lisäeduista. Sopimuksessa edellytetyllä tavalla muutettiin Outokumpu Oy:n Toimihenkilöiden Eläkesäätiön sääntöjä eläkesäätiön hallintoneuvoston 30.5.1988 hyväksymällä sekä sosiaali- ja terveysministeriön 31.5.1988 eläkesäätiölain 18 §:n 1 momentin nojalla vahvistamalla päätöksellä. Muutetut säännöt tulivat voimaan 1.9.1988 siten, että niitä oli sovellettava vain sen jälkeen sattuneisiin eläketapahtumiin. Muutoksella poistettiin oikeus A-osaston mukaiseen perheeläkkeeseen ja lisäeläkkeiden indeksitarkistukset sidottiin elinkustannusindeksiin.

Perhe-eläke

Perhe-eläke työsuhteen ehtona

C:n tullessa Outokumpu Oy:n palvelukseen hän on samalla tullut yhtiön ylläpitämän eläkejärjestelmän piiriin. Sen osana on ollut puolison ja alaikäisten lasten oikeus perhe-eläkkeeseen työntekijän kuoleman jälkeen. Työsuhteen ehtoihin on siten kuulunut oikeus perheeläkkeeseen.

C on solminut uuden työsopimuksen 8.2.1960. Sen liitteenä olevissa yleisissä palvelusehdoissa todetaan, että toimenhaltijat ovat yhtiön eläkejärjestelyn alaisia. Työsopimuksessa ei ole työntekijän eläketurvasta muuta lausuttu. C:n eläke-edut ovat sen vuoksi määräytyneet yhtiössä tuolloin voimassa olleen eläkejärjestelyn eli yhtiön eläkesäätiön voimassa olleiden sääntöjen mukaan. C:n koulutukseen ja asemaan nähden Korkein oikeus pitää epätodennäköisenä, että hän olisi allekirjoittanut työsopimusta sen saamassa sanamuodossa, jos hän olisi jo sopimusta tehtäessä katsonut olleensa oikeutettu saamaan eläketurvaa muulla ja parempana pitämällään perusteella kuin mitä eläkesäätiölaista ja yhtiön eläkesäätiön voimassa olevista säännöistä ilmeni.

Yhtiön eläkesäätiön sääntöjen mukainen eläkejärjestely on perustunut 15.12.1955 voimaan tulleeseen eläkesäätiölakiin, jonka alaiseksi yhtiön eläkesäätiö oli sosiaaliministeriön 1.11.1956 antamalla päätöksellä hyväksytty. Lain 18 §:n 1 momentin mukaan, jota vastaava säännös sisältyi lakiin jo sen tullessa voimaan, eläkesäätiön sääntöjä saadaan lainkohdassa mainituista syistä ja siinä selostetuilla edellytyksillä muuttaa. Muutos voi tarkoittaa myös eläkkeiden ja muiden etujen vähentämistä. Lainkohdassa ei edellytetä, että edunsaajat antavat tällaiseen muutokseen suostumuksensa. Mahdollisuus vähentää eläke-etuja on myös ollut C:n työsuhteen ehtona. Tästä syystä eläke-etujen vähentäminen on ollut C:n tapauksessa mahdollista siitä huolimatta, ettei vastaava menettely olisi voinut tulla kysymykseen ennen kuin yhtiössä oli siirrytty eläkesäätiölain mukaiseen eläkejärjestelyyn.

Eläkesäätiön sääntöjen muutoksella 31.5.1988 poistettiin A-osaston mukaiset perhe-eläkkeet eläketapahtumista, jotka sattuivat sääntöjen muutoksen voimaantulon 1.9.1988 jälkeen. Kun leskeneläke aikaisemmin olisi ollut puolet eläkkeellä olevan toimihenkilön kokonaiseläkkeestä, tuli se muutettujen sääntöjen mukaan olemaan puolet lakisääteisestä eläkkeestä. C:n saama lisäeläke ei siis enää vaikuttaisi perhe-eläkkeen määrään.

Eläkesäätiön sääntöjen muutoksella toteutetut eläkeetujen vähennykset ovat johtuneet siitä, että eläkevastuun aiheuttama taloudellinen rasitus on uhannut eläkesäätiön varojen saannista vastuussa olevan yhtiön taloudellista kantokykyä. Sääntöjen muutos on tapahtunut eläkesäätiölain 18 §:n 1 momentissa säädetyllä edellytyksellä ja siinä mainitussa järjestyksessä. Lainkohdassa tarkoitettu lakisääteinen menettely jäisi vaille merkitystä, jos eläkesäätiön sääntöjen muutoksesta huolimatta yhtiö olisi velvollinen suorittamaan kysymyksessä olevat lisäeläke-edut vähentymättöminä.

Sen vuoksi ja kun mahdollisuus vähentää eläke-etuja on edellä todetulla tavalla kuulunut osana C:n työsuhteen ehtoihin, Korkein oikeus ei pidä mahdollisena vahvistaa yhtiön olevan velvollinen suorittamaan C:n vaatimaa perhe-eläkettä sillä kanteessa esitetyllä perusteella, että oikeus siihen olisi luvattu C:lle työsuhteen ehtona, vaan hylkää kanteen tältä osalta tällä perusteella ajettuna.

Edunsaajien kohtelun yhdenvertaisuus

C on kanteessaan myös vedonnut siihen, ettei edunsaajia kohdeltu vuoden 1988 eläkejärjestelyssä yhdenvertaisesti. C on katsonut, että yhtiön ja työntekijöiden välisen sopimuksen mukaan työssä oleville korvattiin heidän suostumuksensa mukaisesti jo ansaitut eläke-edut yhtiön osakkeilla ja säästöhenkivakuutuksella, kun sen sijaan eläkkeelle siirtyneet eivät saaneet eläke-etujen menetyksestä korvausta.

Eläkesäätiölaissa ja yhtiön eläkesäätiön säännöissä määritellään sekä työssä olevien että eläkkeelle siirtyneiden työntekijöiden eläketurva. Lain 18 §:n 1 momentissa säädetään, että jos eläkesäätiön sääntöjen muutos tarkoittaa eläkkeiden ja muiden etujen vähentämistä, kaikkien etuja on alennettava samassa suhteessa, jollei sosiaali- ja terveysministeriö tarkoituksenmukaisuussyistä hyväksy muunlaista menettelyä. Tämä tarkoittaa, että eläkejärjestelyä toteutettaessa on pyrittävä kaikkien edunsaajien yhdenvertaiseen kohteluun.

Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä todistajana kuullun W:n kertomuksesta ilmenee, että sosiaali- ja terveysministeriö oli eläkesääntöjen muutosta hyväksyessään kiinnittänyt huomiota eläkeratkaisun tasapuolisuuteen suhteessa eri edunsaajaryhmiin. Ministeriö on katsonut, että etujen menetykset olivat sekä yksilötasolla että kokonaisuutena olleet työssä olevilla suuremmat kuin eläkeläisillä. Ministeriön päätöksellä ei ole sinänsä sitovasti ratkaistu C:n kanteessa esitettyä vaatimusta, mutta päätöstä voidaan pitää seikkana, joka puhuu C:n kannetta vastaan.

Edunsaajaryhmien kohtelun yhdenvertaisuutta voidaan arvioida eri näkökulmista. Menetetyt edut eivät ole yhteismitallisia, mikä vaikeuttaa niiden vertailua.

Asiassa on esitetty erilaisia käsityksiä siitä, mikä merkitys työssä olevien eläkeiän nostamiselle 52 vuodesta 60 vuoteen olisi annettava. Vakuutusmatemaattisen tarkastelun pohjalta on todettavissa, kuten todistaja X:n kertomuksesta ilmenee, että eläkeiän nostaminen on merkittävästi pienentänyt eläkesäätiön vastuuvajausta. Todistaja Y on kertonut, että yhtiön työntekijät ovat arvostaneet varhaista eläkeikää erityisenä etuna ja että mahdollisuutta varhaiseen eläkkeelle siirtymiseen on myös runsaasti käytetty. Niillä, jotka eläkesäätiön sääntöjen muutoksen tullessa voimaan olivat eläkkeellä, oli ollut mahdollisuus käyttää tätä valinnanvapautta hyväkseen. Tuona ajankohtana työssä olevat työntekijät sitä vastoin menettivät tuon edun. Arvioinnissa on näin ollen kysymys myös siitä, minkä arvon kukin edunsaaja kohdallaan antoi mahdollisuudelle siirtyä eläkkeelle nuoremmalla iällä. Siitä huolimatta, ettei eläkeiän nostamisen taloudellista merkitystä voida täsmällisesti määritellä, Korkein oikeus katsoo, että eläkeiän muutos on otettava huomioon harkittaessa kysymystä eri edunsaajaryhmien kohtelun yhdenvertaisuudesta.

Kanteessa on kiinnitetty huomiota myös siihen, että työssä oleville tarjottiin mahdollisuus vaihtaa lisäeläke-etunsa yhtiön osakkeisiin ja saada yhtiön kustantama säästöhenkivakuutus, kun tätä mahdollisuutta ei tarjottu eläkkeellä oleville. Todistaja Z:n esittämän vertailumallin mukaan osakemerkintäoikeus ja säästöhenkivakuutus näyttävät pitkälti korvanneen työssä olevien menetykset. Korkein oikeus pitää Z:n vertailumallia puutteellisena muun muassa siltä osalta kuin siinä on arvioitu osakemerkinnän edullisuutta yhtiön osakkeiden myöhempien pörssiarvojen perusteella. Vuoden 1988 suhdannevaiheessa osakemerkintä on ollut riskisijoituksen luonteinen vaihtoehto, jonka edullisuus ei ole ollut varmuudella ennakoitavissa. Tällöin on ollut perusteltua arvioida osakkeiden arvo sen hinnan mukaan, mikä niille oli osakemerkinnän yhteydessä erikseen taattu. Asiassa on myös käynyt ilmi, että eläkejärjestelyn voimaan tullessa jo lähellä eläkeikää olevat työntekijät olivat suurimmaksi osaksi pitäneet vähennettyjä eläkelisäetuja parempana vaihtoehtona kuin osakemerkintäoikeutta ja säästöhenkivakuutusta.

Eläkejärjestelyä ja sen vaikutuksia on arvioitava kokonaisuutena. Yhtiön taholta on saatettu uskottavaksi, että yhtiön ja työntekijöiden välillä aikaansaatu neuvottelutulos on käytännössä ollut eläkejärjestelyn onnistumisen edellytys. On myös selvitetty, että eläkejärjestelyn vaihtoehtona olisi varsin todennäköisesti ollut eläkesäätiön purkaminen. Tämä vaihtoehto olisi ollut epäedullisempi sekä eläkeläisille että työntekijöille.

Edunsaajien yhdenvertaisuutta ei ole C:n väittämällä tavalla loukattu. Perhe-eläkeoikeuden vahvistamista koskevaa vaatimusta ei siten voida tälläkään perusteella hyväksyä.

Indeksikorotukset

Lisäeläkkeiden indeksisidonnaisuudesta ei ole ollut säännöksiä toimihenkilöiden eläkesäännöissä eikä eläkesäätiön säännöissä. Niitä on vuosina 1955 - 1965 korotettu harkinnanvaraisesti. Korotuksia ei ole suoritettu vuosina 1961 ja 1962. Vuonna 1965 eläkesäätiön hallintoneuvosto on päättänyt, että vastaisuudessa lisäeläkkeiden tarkistus suoritetaan samoin perustein ja samasta ajankohdasta kuin vuonna 1962 voimaan tulleen työntekijäin eläkelain mukaiset eläkkeet. Eläkekustannusten noustua voimakkaasti tämä päätös on kuitenkin purettu vuonna 1977. Tämän jälkeen lisäeläkkeiden korotukset on vuosittain otettu erikseen päätettäviksi. Vuosina 1978 ja 1979 palvelusvuosieläkkeiden korotukset ovat olleet pienemmät kuin muissa lisäeläkkeissä. Muina vuosina kaikkia lisäeläkkeitä on korotettu TEL-indeksin mukaisesti.

Korkein oikeus toteaa, että eläkkeitä tarkistetaan eri lakien perusteella yleensä siinä tarkoituksessa, että eläkkeiden ostovoima säilyisi. Tarkistuksia voidaan tehdä eri tavoilla, jotka kohtuullisesti vastaavat asetettua tavoitetta. Yhtiön eläkejärjestelmässä myös C:n osalta sovellettu laskentatapa vastaa tätä tavoitetta. C ei ole sopinut yhtiön kanssa siitä, että tarkistukset tapahtuisivat TEL-indeksin mukaan. Mainitun indeksin soveltaminen ei ole myöskään vakiintunut sellaiseksi sopimukseen rinnastuvaksi käytännöksi, josta yhtiö ei olisi voinut poiketa.

Näin ollen C:llä ei ole oikeutta saada kanteessa vaatimiaan indeksikorotuksia.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Portin (eri mieltä), Lindholm, Tulenheimo-Takki (eri mieltä), Lehtimaja ja Pellinen. Esittelijä Sari Ruokojärvi (mietintö).