13.9.1994

ASIAN AIKAISEMPI KÄSITTELY

Äänekosken kihlakunnanoikeus on 7.2.1992 tuomitessaan jutun vuoksi vangittuna olleen A:n törkeästä varkaudesta ynnä muusta yhdistettyyn 5 kuukauden 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen, josta oli rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennettävä vapaudenmenetysaikaa 12.1. - 6.2.1992 vastaavat 26 päivää, samalla lausunut, ettei A:ta ollut enää jutun vuoksi pidettävä vangittuna. A passitettiin Vaasan lääninvankilaan heti vapaaksi laskettavaksi, jos ei ollut muuta syytä pitää häntä vangittuna.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA

Valituslupa on myönnetty 23.2.1993. Valituksessaan A on vaatinut hovioikeuden päätöksen kumoamista siltä osin kuin kysymys on hänelle vapauden menetyksen johdosta suoritettavasta korvauksesta ja Suomen valtion velvoittamista suorittamaan hänelle hänen hovioikeudessa vaatimansa korvaukset.

Virallinen syyttäjä on antanut häneltä pyydetyn vastauksen.

VÄLITOIMI

Vaasan lääninvankilan johtaja ja apulaisjohtaja ovat lääninvankilalta pyydetyssä selityksessä kertoneet, että A oli tullut käräjiltä vanginkuljetusteitse vankilaan perjantaina 7.2.1992 kello 23. Koska virkamiehet eivät ole viikonloppuisin vankilassa töissä, A voitiin vapauttaa vasta maanantaina noin kello 10 sen jälkeen kun oli varmistettu, ettei virkapostin mukana ollut tullut uusia täytäntöönpanoasiakirjoja.

A ja virallinen syyttäjä ovat antaneet vastauksen edellä mainitun selityksen johdosta.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 13.9.1994

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Virkaa toimittava vanhempi oikeussihteeri Räty: Korkein oikeus lausunee:

Äänekosken kihlakunnanoikeus on perjantaina 7.2.1992, ratkaistessaan sen käsiteltävänä olleen jutun, päätöksessään määrännyt, ettei A:ta ollut enää pidettävä tuon jutun vuoksi vangittuna, ja passittanut A:n Vaasan lääninvankilaan heti vapaaksi laskettavaksi, ellei muuta syytä hänen vangittuna pitämiseensä ollut. A on kuitenkin vapautettu vasta viikonlopun jälkeen maanantaina 10.2.1992 kello 10. Kihlakunnanoikeuden päätöksen jälkeisen vapauden menetyksen johdosta A on hovioikeudelle tekemänsä valituksen yhteydessä vaatinut syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla valtiolta korvausta henkisestä kärsimyksestä ja ansion menetyksestä.

A on tuomittu jutussa muun muassa törkeästä varkaudesta yhdistettyyn 5 kuukauden 20 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen, josta on rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty hänen koko vapaudenmenetysaikaansa 12.1. -9.2.1992 vastaavat 29 päivää. Harkittaessa A:n oikeutta vaadittuun korvaukseen on siis ratkaistava, voidaanko hänen katsoa tästä rangaistustuomiosta huolimatta olleen viikonloppuna syyttömästi vangittuna ja aiheettomasti vapautensa menettäneenä sillä tavoin, että hänellä syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain nojalla olisi oikeus korvaukseen vapauden menetyksestään.

Mainitun lain 1 §:ssä säädetään rikoksesta epäiltynä pidätetyn ja vangitun ja 3 §:ssä aiheettomasti rangaistusta suorittaneen oikeudesta korvaukseen. Hovioikeus on vähentänyt A:lle tuomitusta vankeusrangaistuksesta rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla myös kihlakunnanoikeuden päätöksen jälkeisen vapaudenmenetysajan. A on tällä tavalla suorittanut osan rangaistuksesta lainvoimaa vailla olevan tuomion perusteella. Vankeusrangaistusta ei ole muutoksenhaun johdosta hovioikeudessa alennettu eikä A ole myöskään suorittanut rangaistusta enemmän kuin hänelle on tuomittu. Kysymys ei siten ole lain 3 §:n nojalla korvattavasta vapauden menetyksestä.

Syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista vapauden menetyksen johdosta maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:ään perustuvaa oikeutta korvaukseen vapauden menetyksestä ei ole tarkoitettu (HE 187/1973 vp s. 31) rajoittaa koskemaan vain niitä tapauksia, joissa syytettä ei lainkaan nosteta tai se hylätään, vaan tuomitullakin on oikeus korvaukseen silloin, kun vangitseminen on toimitettu ilman sille laissa asetettuja edellytyksiä. Tämä ilmenee voimassa olevan lain 1 §:n 1 momentin 4 kohdasta. Saman momentin 3 kohdan mukaan oikeus korvaukseen on myös silloin, kun epäilty tosin on todettu syylliseksi rikokseen, mutta rikos on sellainen, josta häntä ei olisi voitu vangita. Säännöksen esitöiden mukaan (HE 204/1988 vp s. 203-204) tämä merkitsee sitä, että vangitsemisen edellytykset arvioidaan jälkikäteen tuomion perusteella.

A ei ole edes väittänyt vangitsemisen tapahtuneen ilman laissa asetettuja edellytyksiä. Jutussa hänet on tuomittu vangitsemisen syynä olleesta törkeästä varkaudesta ynnä muusta ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Ei ole muutakaan perustetta arvioida vangitsemisen edellytyksiä jälkikäteen toisin. Kihlakunnanoikeuden päätettyä, että A oli laskettava vapaaksi, ei tosin ole enää ollut perustetta pitää A:ta vangittuna. Ottaen kuitenkin huomioon myös sen lain 3 §:stä ilmenevän periaatteen, että lainvoimaa vailla olevan tuomion täytäntöönpanosta johtunutta vapauden menetystä ei korvata siltä osalta kuin se on voitu lukea jutussa tuomitun rangaistuksen suoritukseksi, Korkein oikeus katsonee, että A ei ole ollut syyttömästi vangittuna eikä kysymyksessä oleva vapauden menetys, joka on kokonaisuudessaan vähennetty A:lle tuomitusta rangaistuksesta, ole sellaista aiheetonta vapauden menetystä, jonka johdosta on tarkoitettu suoritettavaksi korvausta syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:n nojalla.

Näillä perusteilla Korkein oikeus jättänee hovioikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi.

Oikeusneuvos Hidén: Hyväksyn mietinnön.

Enemmistön katsoessa, että A:n vapauden menetys on sellaista, jota syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain 1 §:ssä tarkoitetaan, ja äänestyksen tuloksen johdosta velvollisena lausumaan A:n oikeudesta korvaukseen sanotun lain nojalla totean, että kihlakunnanoikeuden päätöksen jälkeinen vapaudenmenetysaika on hovioikeuden päätöksessä rikoslain 3 luvun 11 §:n nojalla vähennetty A:lle jutussa tuomitusta ehdottomasta vapausrangaistuksesta. Tällä perusteella katson, että asianhaarat ovat sellaiset, että korvauksen maksamista A:lle kyseessä olevan vapauden menetyksen johdosta ei olisi pidettävä kohtuullisena, ja hylkään sitä koskevan vaatimuksen syyttömästi vangitulle tai tuomitulle valtion varoista maksettavasta korvauksesta annetun lain 2 §:n nojalla.

Enemmistön katsoessa A:n vapauden menetyksen korvattavaksi olen kärsimyksestä tuomittavan korvauksen määrän ja vapaudenmenetyksestä vaaditun korvauksen osalta samaa mieltä kuin enemmistö.

Oikeusneuvos Tulenheimo-Takki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Hidén.