8.4.1994

Kanne Rovaniemen kihlakunnanoikeudessa

A on RKP-Rovaniemen Konepaja Oy:lle 31.3.1992 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla kertonut, että hän oli ajalla 1.8.1972 - 20.12.1991 työskennellyt toistaiseksi voimassa olleen työsopimuksen perusteella talous- ja henkilöstöhallintoon kuuluneissa tehtävissä ensin RKP-Rovaniemen Konepaja Ky:n palveluksessa ja, kommandiittiyhtiön muututtua RKP-Rovaniemen Konepaja Oy:ksi, osakeyhtiön palveluksessa yhtiön pääkonttorissa Rovaniemellä. A oli 17.6.1991 jäänyt sairaslomalle, joka oli yhtäjaksoisesti jatkunut 31.12.1991 saakka. Yhtiö oli 20.6.1991 irtisanonut A:n työsopimuksen päättymään 20.12.1991. Hänen palkkansa työsuhteen päättyessä oli ollut 14 393 markkaa kuukaudessa.

Yhtiöllä ei ollut ollut oikeutta irtisanoa hänen työsopimustaan. A:n ja yhtiön väliseen työsuhteeseen oli työsopimuslain 17 §:n 1 momentin mukaisena yleissitovana työehtosopimuksena tullut soveltaa Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto STL ry:n välillä 16.1.1990 solmittua yleissopimusta. Mainitun sopimuksen 5 §:ssä olleen pöytäkirjamerkinnän mukaan työnantaja saattoi irtisanoa toimihenkilön työsopimuksen sinä aikana, jolta toimihenkilö sai sopimuksen mukaista sairausajan palkkaa, vain pöytäkirjassa mainituin erityisedellytyksin. A:lle oli työsopimuksen irtisanomishetkellä maksettu yleissopimuksen 22 §:n 1 kohdan mukaista sairausajan palkkaa. Pöytäkirjamerkinnässä tarkoitetut erityisedellytykset eivät olleet täyttyneet hänen kohdallaan. Näin ollen yhtiön suorittama työsopimuksen irtisanominen oli ollut mitätön.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle -työsopimuslain 38 §:n 3 momentin 5 kohdan ja 38 a §:n nojalla irtisanomisajan palkkana kuudelta kuukaudelta 86 358 markkaa ja vuosilomalain 3 §:n 5 momentin 9 kohdan nojalla lomakorvauksena 8 635 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 20.12.1991 lukien -työsopimuslain 22 §:n 5 momentin mukaista odotusajan palkkaa 3 454 markkaa 16 prosentin korkoineen 31.3.1992 lukien ja -oikeudenkäyntikulut korkoineen.

Yhtiön vastaus

Yhtiö on kiistänyt kanteen perusteeltaan hyväksyen kuitenkin A:n vaatimukset niiden määrien osalta. Yhtiö on lausunut, että kanteessa tarkoitetun yleissopimuksen 1 §:n 4 kohdan mukaan sopimus ei koskenut muun ohella henkilöitä, jotka kuuluivat yrityksen johtoon tai joilla oli itsenäinen asema ja hallinnollinen, taloudellinen tai toiminnallinen vastuu yrityksessä tai sen huomattavassa osassa sekä asemaltaan näihin verrattavissa olevia henkilöitä. Yleissopimuksen soveltamisohjeiden ylärajanvetoa koskevassa osassa oli määritelty myös "osastopäällikkötasoon" luettavat henkilöt, joita sopimus ei koskenut. A oli ollut yrityksen hallintojohtaja. Hän oli ollut asemaltaan vähintäänkin yrityksen osastonjohtajien yläpuolella sekä asemansa että siihen liittyneen vastuunsa perusteella. Koska A oli siten kuulunut yrityksen johtoon, yleissopimusta ei voitu soveltaa hänen ja yhtiön väliseen työsuhteeseen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 25.6.1992

Kihlakunnanoikeus on lausunut, että A oli tehnyt konttori- ja toimistotyötä sekä atk-sovellutuksiin, tietokoneiden käyttöön ja henkilöstöhallintoon liittyvää työtä. A:n työtehtäviä tekeviin henkilöihin sovellettiin mainittua yleissopimusta, jonka soveltamisalaa oli rajoitettu yhtiön vastauksesta ilmenevällä tavalla.

Yhtiö ja sen omistamat useat tytäryhtiöt olivat muodostaneet RKP-konsernin, jossa oli enimmillään ollut ainakin 450 työntekijää, vuonna 1990 301 työntekijää ja vuonna 1991 260 työntekijää. Konsernin liikevaihto oli ollut vuonna 1990 126 miljoonaa markkaa ja vuonna 1991 70 miljoonaa markkaa. Kooltaan konserni oli ollut keskisuuri metalliteollisuusyritys. Konsernin organisaatiokaavion mukaan A oli työskennellyt hallintojohtajan nimikkeellä yhtiön toimitusjohtajan välittömässä alaisuudessa. A oli ollut konttorihenkilökunnan välitön esimies ja hän oli kuulunut ainakin neljän tytäryhtiön hallitukseen. A:n kuukausipalkka oli ollut 14 393 markkaa ja hänelle oli maksettu lomakorvausta ja -rahaa sekä korvaus niin sanotuista Pekkas-päivistä. Yhtiö ei ollut maksanut hänelle korvausta ylitöistä.

Metalliteollisuuden keskusliiton antaman lausunnon mukaan A:n yhtiössä hoitama tehtävä oli yrityksen organisaatiossa kuulunut johdon tai vähintään ylemmän toimihenkilön tehtäviin. Keskusliiton mukaan A:n tehtävä oli kokonaisuutena ollut siksi vaativa, vastuullinen ja monipuolinen, että tehtävä oli asettunut selkeästi yleissopimuksen ylärajanvedon yläpuolelle.

Jutussa todistajana kuullun, kommandiittiyhtiön ainoana henkilökohtaisesti vastuunalaisena yhtiömiehenä ja vuoden 1991 huhtikuun loppuun saakka osakeyhtiön toimitusjohtajana toimineen X:n mukaan konsernin organisaatiokaavio oli laadittu ainoastaan mainostarkoituksessa. Yhtiön johtoryhmä ei ollut käytännössä toiminut. Todistaja oli yksin johtanut yritystä ja määrännyt siellä kaiken. Tytäryhtiöiden hallituksilla ei ollut ollut todellista määräämisvaltaa.

X:n kertomuksen perusteella kihlakunnanoikeus on katsonut, että A:lla ei ollut ollut sellaista itsenäistä asemaa eikä hallinnollista, taloudellista tai toiminnallista vastuuta konsernista, että häntä olisi ollut pidettävä konsernin johtoon kuuluneena henkilönä. Yhtiön ja A:n väliseen työsuhteeseen oli siten työsopimuslain 17 §:n 1 momentin nojalla sovellettava mainittua yleissopimusta alan yleissitovana työehtosopimuksena. Kihlakunnanoikeus on A:n ilmoittamilla perusteilla katsonut yhtiön irtisanoneen hänen työsopimuksensa laittomasti.

Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle irtisanomisajan palkkana 86 358 markkaa ja lomakorvauksena 8 635 markkaa, molemmat määrät 16 prosentin korkoineen 20.12.1991 lukien ja odotusajan palkkana 3 454 markkaa 16 prosentin korkoineen 23.3.1992 lukien. Yhtiö on lisäksi velvoitettu korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut 15 148 markalla 16 prosentin korkoineen 25.6.1992 lukien.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 9.6.1993

Yhtiö oli saattanut jutun hovioikeuden tutkittavaksi. Hovioikeus on hankkinut asiassa työtuomioistuimen lausunnon. Käsittelyratkaisussaan hovioikeus on katsonut, että kirjallisen selityksen pyytäminen asianosaisilta työtuomioistuimen lausunnon johdosta oli ilmeisesti tarpeetonta. Pääasiaratkaisussaan hovioikeus on todennut työtuomioistuimen lausunnossaan katsoneen, että A oli työskennellyt vähintäänkin keskisuurena yrityksenä pidettävän osakeyhtiön toimitusjohtajan alaisena hallintojohtajana, joka oli osaltaan vastannut yhtiön hallinto-, talous- ja rahoitusasioista, ja että näin ollen A:n työsuhteeseen ei Suomen Työnantajain Keskusliiton ja Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto STL:n välisen yleissopimuksen 1 §:n 4 a kohdan ja siihen liittyvän soveltamisohjeen mukaan ollut sovellettava kyseisen yleissopimuksen määräyksiä.

Työtuomioistuimen lausunnon huomioon ottaen hovioikeus on katsonut, että A:n työsuhteeseen ei ollut sovellettava edellä mainitun yleissopimuksen määräyksiä. Yhtiön suorittama irtisanominen ei siten ollut A:n ilmoittamilla perusteilla ollut laiton. A:lla ei näin ollen ollut oikeutta vaatimiinsa korvauksiin.

Tämän vuoksi hovioikeus on kumonnut kihlakunnanoikeuden päätöksen ja hylännyt A:n kanteen.

Perustelut

Hovioikeus on ratkaisussaan nojautuen työtuomioistuimelta pyytämäänsä lausuntoon muuttanut kihlakunnanoikeuden päätöstä A:n vahingoksi. Siitä huolimatta hovioikeus oli käsittelyratkaisussaan katsonut, että A:n kuuleminen lausunnon johdosta oli ollut ilmeisen tarpeetonta. Käsittelyratkaisu perustui oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 6 §:n 1 momenttiin. Säännöstä koskevan lakiehdotuksen (hallituksen esitys n:o 184/77) perusteluissa lausutaan: "Asianosaisten kannalta on tärkeää saada tieto kaikesta siitä aineistosta, johon tuomioistuimen ratkaisu perustuu. Tämän vuoksi ehdotetaan, että hovioikeuden viran puolesta hankkima tai muutoin huomioon ottama selvitys, joka ei ole asianosaisten tiedossa, olisi saatettava niiden asianosaisten tietoon, joita selvitys koskee. Jos selvitys vaikuttaisi asianomaisen asemaan, hovioikeuden tulisi pyytää virkateitse asianosaiselta kirjallinen selitys." Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan soveltamiskäytännössä on katsottu, että oikeudenkäynnin asianosaiselle tulee varata tilaisuus lausua mielipiteensä tuomioistuimen viran puolesta hankkiman selvityksen johdosta, jos tämä selvitys vaikuttaa asianosaisen vahingoksi oikeudenkäynnin lopputulokseen (ks. esim. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisut Feldbrugge-tapauksessa 29.5.1986 A 99 ja Kamasinski-tapauksessa 19.12.1989 A 168). Näillä perusteilla Korkein oikeus pitää hovioikeuden käsittelyratkaisua virheellisenä. Hovioikeuden olisi ennen pääasian ratkaisemista pitänyt pyytää A:lta kirjallinen selitys työtuomioistuimen lausunnon johdosta, koska se ei ollut ilmeisesti tarpeetonta.

Koska asianosaiset ovat kuitenkin ilmoittaneet myöhemmin tutustuneensa mainittuun lausuntoon ja sisällyttäneet sitä koskevan selityksensä tänne toimittamiinsa kirjelmiin, Korkein oikeus on asian selvitettyyn tilaan nähden ottanut sen viivytyksen välttämiseksi välittömästi ratkaistavakseen.

Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden pääasiaratkaisun perustelut. Asian laadun vuoksi yhtiöllä ei ole oikeutta saada korvausta oikeudenkäyntikuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota pääasiaratkaisun osalta ei muuteta. Yhtiön vaatimus vastauskulujen korvaamisesta hylätään.