12.3.1992

Kanne Tampereen raastuvanoikeudessa

A on kanteessaan nyt kysymyksessä olevalta osalta kertonut, että hän oli 3.5.1965 lukien ollut X Oy:n palveluksessa muovityöntekijänä. Vuodesta 1971 alkaen hän oli työskennellyt rulettikoneella muovikassien sangoittajana. Kassien sangoitusta oli tehty käsin koneen suorittaessa kuitenkin kassin ja sangan yhteensaumauksen.

Yhtiön työtilat olivat vuodesta 1971 lähtien sijainneet eräässä pienteollisuustalossa. Rulettikoneen välittömässä läheisyydessä oli tehty työtä pussikoneella, jossa muovia oli kuumalla rautaterällä polttamalla katkaistu pusseiksi. Rulettikoneen lähettyvillä oli ollut myös työpiste, jossa kuumalla kolvilla oli suoritettu polyeteeni- ja polypropeiinimuovista tehtyjen paitapussien niputusta rei'ittämällä niput yhteen polttamalla. Pussikoneella ja kolvilla työskenneltäessä oli syntynyt muovin kuumennuskäryjä.

Työtilan ilmastointijärjestelmää ei ollut suunniteltu eikä toteutettu todellisten olosuhteiden perusteella vastaamaan ilmanpuhdistustarvetta. Ilmanvaihdon määrä oli ollut tiloissa harjoitettuun teollisuuteen nähden aivan liian pieni. Korvaavan ilman tulo oli hoidettu virheellisesti ja olennaisen puutteellisesti.

Kolvissa ei ollut ollut minkäänlaista käryjen kohdepoistoa. Pussikoneeseen käryn poistoa varten asennettua huuvaa ei ollut rakennettu riittävän tehokkaaksi. Pussikoneelta ja kolvilta oli levinnyt työtilaan muovin kuumennuskäryjä.

Maaliskuussa 1982 yhtiö oli muuttanut muihin tiloihin. Myös uusissa työtiloissa ilmastointi oli reistaillut. Niissä oli ollut toiminnassa kolme pussikonetta, jotka olivat levittäneet entistä enemmän käryä työtilaan. Ilmanvaihtoa ei ollut työsuojelutarkastuksissa annetuista raitisilman määrää ja käryn poistoa koskevista huomautuksista huolimatta saatettu tarkoituksenmukaiseen kuntoon.

Yhtiö oli siten laiminlyömällä poistaa työtilasta häiritsevät ja terveyden kannalta vahingolliset muovin kuumennuskäryt ja estää niiden leviämisen työpaikan ympäristöön rikkonut työnantajalle työturvallisuuslain 16 §:ssä ja työsopimuslain 32 §:ssä asetetut työturvallisuusvelvoitteet.

A on katsonut, että hän oli työnantajan menettelyn vuoksi joutuessaan työskentelemään aivan pussikoneen vieressä käryjen välittömässä vaikutuspiirissä altistunut muovin kuumennuskäryille ja saanut työssä keuhkoahdistustaudin. Tämä ammattitauti oli aiheuttanut hänelle pysyvän työkyvyttömyyden. Ammattitaudista johtuva haitta ja hänen ikänsä huomioon ottaen hänellä ei ollut käytännön mahdollisuuksia hakeutua uuteen työpaikkaan.

Yhtiö oli työsopimuslain 32 ja 51 §:n mukaisen sopimusvastuun ja vahingonkorvauslain mukaisen rikkomusvastuun perusteella salliessaan terveyttä vaarantavan olotilan jatkua huomattavan pitkään, jolloin pitkäaikainen altistus oli muodostanut työstä erityisen vaarallisen, velvollinen korvaamaan hänelle aiheutuneen vahingon.

Tämän vuoksi A on vaatinut, että yhtiö velvoitetaan muun ohessa suorittamaan hänelle korvauksena työansion menetyksestä kuluneelta ajalta 71.059 markkaa sekä päätöksen julistamisen jälkeiseltä ajalta ensisijaisesti kertakaikkisena korvauksena 350.000 markkaa tai toissijaisesti kuukausittain etukäteen 3.500 markkaa lisättynä alan työehtosopimuksen mukaisilla palkankorotuksilla ja vähentäen tapaturmavakuutuksen tai työkyvyttömyyseläkkeen mahdolliset suoritukset sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa, kaikki määrät laillisine korkoineen.

Vastaajan vastine

Yhtiö on vastustanut kannetta ja vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut korkoineen. Yhtiö on muun muassa lausunut, että A:n astmasairauteen liittyvä oireilu oli alkanut vuosina 1980-1983, jolloin ei yhtiöllä eikä työsuojeluviranomaisilla ollut ollut tietoa muovikäryjen mahdollisesta haitasta terveydelle. Ei edes työsuojelupiirin tarkastaja ollut edellyttänyt kärymittausten suorittamista työtilassa. Yhtiöllä ei ollut ollut perusteltua aihetta otaksua, että työtilaan mahdollisesti jäänyt vähäinen muovin palamisesta aiheutunut epäpuhtaus saattaisi aiheuttaa ammattitautina pidettävän astman jollekin työntekijälle.

Kun työnantajan tuli voida luottaa työsuojeluviranomaisten toimivaltansa rajoissa antamiin ohjeisiin ja määräyksiin ja kun työnantajalla oli työturvallisuuslain mukaan velvollisuus suojautua vain ennalta arvattavaa vaaraa vastaan, yhtiö, jonka työtilojen työskentelyolosuhteet olivat täyttäneet lain asettamat vaatimukset, ei ollut tuottamuksellaan aiheuttanut A:n astmasairautta. Yhtiö ei sen vuoksi ollut velvollinen maksamaan A:lle vahingonkorvausta ammattitaudista yli sen, mitä hänelle ammattitautilain ja tapaturmavakuutuslain perusteella suoritettiin.

Raastuvanoikeuden päätös 8.6.1988

Raastuvanoikeus on todennut, että asiassa esitetyn lääkärinlausunnon mukaan vuonna 1936 syntyneellä A:lla oli toukokuussa 1984 työterveyslaitoksella suoritetuissa tutkimuksissa todettu muovin kuumennuskäryjen aiheuttama keuhkoastma. A, joka oli viimeiset 12 vuotta tehnyt muovikassien sangoitustyötä rulettikoneella, oli jäänyt pysyvästi työstä 30.11.1983.

A:lle oli tapaturmavakuutuslain ja ammattitautilain nojalla myönnetty astmasairaudesta elinkorkoa 1.12.1983 lukien, minkä lisäksi A oli saanut astmasairaudesta elinkorkoa jo sanottua ajankohtaa aikaisemminkin kahdelta lyhyeltä ajanjaksolta. Astmasairauden oli todettu ilmenneen A:lla vuonna 1980, minkä ilmenemisajankohdan vakuutusoikeuskin oli päätöksessään vahvistanut.

Asiassa esitetyn selvityksen perusteella raastuvanoikeus on lausunut, että vaikka yhtiön työtilojen ilmastoinnissa oli ollut epäkohtia tuloilman koneellisen sisäänpuhalluksen puuttuessa, ilmastoinnin laatuvaatimusta ja sen työntekijöiden terveydelle aiheuttamia haittavaikutuksia kyseisen kaltaisessa työssä oli arvioitava tapahtumaaikaisen tietämyksen ja asiantuntemuksen perusteella, mitä asiantuntemusta olivat edustaneet muun muassa työsuojeluviranomaiset. Työtiloja ei ollut niihin suunnitellun ilmastoinnin vuoksi työsuojelutarkastuksissa pidetty soveltumattomina yhtiön teolliseen toimintaan. Tapahtumaaikainen muovialan tietämys kuumennuskäryjen terveyshaitoista ei ollut myöskään edellyttänyt työsuojeluviranomaisten taholta kärymittausten suorittamista työtilassa. Yhtiöltä ei ollut kohtuudella voitu edellyttää asiantuntijoiden tietämystä parempaa tietoa muovin hajoamistuotteiden terveydelle mahdollisesti aiheuttamasta vaarasta ja käryn poistamista koskevien toimenpiteiden riittämättömyydestä vaaran torjumiseksi.

Asiassa oli jäänyt näyttämättä, että yhtiö olisi tahallaan tai tuottamuksellaan aiheuttanut A:lle astmasairauden.

Raastuvanoikeus on hylännyt kanteen.

Turun hovioikeuden tuomio 19.1.1990

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A oli valittamalla saattanut jutun, on todennut, että A:n astmasairaus oli alkanut vuonna 1980. Maaliskuussa 1982 yhtiö oli muuttanut uusiin työtiloihin, joissa ilmastoinnin oli selvitetty olleen huomattavasti tehokkaampi kuin aikaisemmassa toimipaikassa pienteollisuustalolla. A oli jäänyt työstä joulukuussa 1983. A:n sairauden kannalta oli siis olennaista pienteollisuustalossa vallinneet olosuhteet. Uusissa tiloissa suoritetut toimenpiteet eivät vaikuttaneet yhtiön tuottamuksen arviointiin.

Jutussa kuultujen todistajien ja asiantuntijoiden kertomusten, työpaikalla suoritettujen tarkastuskäyntien ja muovien työstössä syntyneitä haittoja koskevien kirjoitusten perusteella hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että pienteollisuustalon ilmastoinnissa oli ollut runsaasti tehoon olennaisesti vaikuttaneita häiriötekijöitä, jotka olivat johtuneet ilmanottoaukkojen tukkimisesta sekä ovien ja ikkunoiden aukipitämisestä. Työtilojen ilmaan oli päässyt varsinkin pussikoneelta syntyneitä häiritseviä käryjä, koska paikallispoistoksi tarkoitettu huuva oli ollut tehoton, sen reunojen ohi oli päässyt käryjä ja terää oli jouduttu usein puhdistamaan, jolloin huuva oli kokonaan poistettu työkohteen päältä. Käryistä oli huomautettu vuonna 1974 työsuojelutarkastuksessa ja työsuojelutoimikunnassa sekä tämän jälkeen työntekijöiden taholta toistuvasti.

Hovioikeus on pitänyt kiistattomana, että muovien työstössä syntyvät vaaratekijät olivat olleet tiedossa jo 1960-luvulla. Koska työtilan käryn koostumuksesta ei ollut ollut tarkkaa tietoa, olivat työterveyslaitoksen asiantuntijat pitäneet sitä tuntemattomana riskitekijänä. Yhtiön johdon olisi myös ammattikokemuksensa perusteella pitänyt ymmärtää käryjen saattavan aiheuttaa vaaraa terveydelle.

Yhtiö oli työsopimuksen toisena osapuolena työnantajana ollut velvollinen huolehtimaan työntekijänsä työturvallisuudesta. Yhtiö ei ollut näyttänyt, että se toteuttamalla vähäisiä parannuksia olisi noudattanut siltä edellytettävää huolellisuutta tämän velvoitteensa täyttämisessä. Yhtiö oli näin ollen velvollinen suorittamaan A:lle korvausta tämän työssään saaman keuhkoastman johdosta.

Hovioikeus on todennut A:n raastuvanoikeuden päätöksestä ilmenevän vaatimuksen työansion menetyksestä jo kuluneelta ajalta kohdistuvan aikaan 1.1.1984 - 8.6.1988.

A oli esittänyt raastuvanoikeudessa yksityiskohtaiset laskelmat ansionmenetyksestään. A oli ilmoittanut, että laskelman lähtökohtana oli vuoden 1983 ansiotaso ja 25 markan 47 pennin keskituntiansio. Laskelmassa oli huomioitu lisäyksinä palkankorotukset kultakin vuodelta ja vähennyksinä puolestaan A:n saamat sairauspäivärahat, kansaneläkelaitoksen suorittamat eläkkeet, tapaturmavakuutuslain nojalla suoritetut elinkorot ja työeläkelakien mukaiset työkyvyttömyyseläkkeet.

Esitettyjen lääkärintodistusten mukaan A oli astman vuoksi 100 prosenttisesti työkyvytön mihin tahansa raskaaseen tai keskiraskaaseen sekä pölyiseen työhön.

Hovioikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle muun ohessa korvauksena ansionmenetyksestä ennen raastuvanoikeuden päätöksen julistamista kuluneelta ajalta 71.059 markkaa 16 prosentin korkoineen. Lisäksi hovioikeus on velvoittanut yhtiön suorittamaan A:lle korvauksena työansion menetyksestä raastuvanoikeuden päätöksen julistamisen jälkeiseltä ajalta 1.300 markkaa kuukaudessa, joka oli suoritettava jo erääntyneet erät heti ja vastaisuudessa erääntyvät erät kunkin kuukauden viimeisenä päivänä 16 prosentin korkoineen kunkin erän erääntymispäivästä lukien.

Perustelut

A on vuodesta 1971 työskennellyt rulettikoneella ja tällöin työssään altistunut muovia (polyeteenia ja polypropeenia) kuumennettaessa syntyville kaasuille ja käryille. Hänellä on noin vuodesta 1980 esiintynyt hengityselinoireita, ja vuonna 1983 hänen on todettu sairastavan astmaa. Sosiaali- ja terveyshallituksen asiantuntijan lausunnon mukaan A:lla ei ollut todettu tavanomaisten astman aiheuttajien vasta-aineita, mutta työpaikka-altistuksessa ja polypropeenimuovia kuumentamalla tehdyssä altistuskokeessa oli todettu PEF-arvon aleneminen. Tähän lausuntoon yhtyen sosiaali- ja terveyshallitus on pitänyt todennäköisenä, että A:n keuhkoastma oli aiheutunut hänen yhtiön palveluksessa suorittamaansa työhön liittyneistä muovin kuumennuskäsittelystä johtuvista tekijöistä. Tällä sekä A:n työolosuhteista esitetyn selvityksen perusteella Korkein oikeus katsoo näytetyksi, että A:n keuhkoastma on aiheutunut hänen työstään.

Hovioikeuden lausumilla perusteilla yhtiö on velvollinen korvaamaan A:lle keuhkoastmasta aiheutuneen vahingon.

Ei ole vielä todettavissa, aiheutuuko A:lle vahinkoa työansion menetyksenä senkin jälkeen, kun hän on täyttänyt 65 vuotta. Hänen kanteensa on siten tältä osalta ennenaikainen.

Kanteessaan A on vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle työansion menetyksenä 3.500 markkaa kuukaudessa lisättynä alan työehtosopimusten mukaisilla palkankorotuksilla ja vähentäen tapaturmavakuutuksen tai työkyvyttömyyseläkkeen mahdolliset suoritukset. Sellaista tuomiota, jossa määrättäisiin tuomittuihin kuukausittaisiin korvausmääriin lisättäviksi alan työehtosopimusten mukaiset palkankorotukset, ei voida antaa, koska täytäntöönpanoviranomaiset eivät voi panna sellaista tuomiota täytäntöön. Hovioikeuden A:lle tuomitsema 1.300 markan suuruinen kuukausittainen korvaus tarkoittaa häneltä saamatta jäävän työansion määrän sekä hänelle suoritettavien tapaturmavakuutuslain mukaisen elinkoron, työeläkelain mukaisen työkyvyttömyyseläkkeen ja kansaneläkelaitoksen maksaman eläkkeen erotusta. Huomioon ottaen että tuo kuukausittainen korvaus työansion menetyksestä on eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannuksiin annetun lain 3 §:ssä tarkoitettua elatusapua, jonka määrä näin ollen tulee kohoamaan elinkustannusten nousun johdosta, hovioikeuden tuomitsema korvausmäärä korvaa täysin A:lle vastaisuudessakin työansion menetyksestä koituvan vahingon.

Näillä ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

A:n vaatimus saada korvausta työansion menetyksestä senkin jälkeen, kun hän on täyttänyt 65 vuotta, hylätään ennenaikaisena.

Muilta osilta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi. Asian laadun vuoksi yhtiö ja A saavat itse vastata kuluistaan Korkeimmassa oikeudessa.