24.4.1991

Ylivieskan kihlakunnanoikeuden päätös 23.11.1989

Kihlakunnanoikeus on A:n, jolle puhelinasentajat B ja C, D ja E olivat siirtäneet Pohjanmaan Puhelinosuuskunnalta olevat viikkovapaakorvaussaatavansa, osuuskuntaa vastaan ajamasta kanteesta, hankittuaan työneuvoston lausunnon, katsonut selvitetyksi, että mainitut puhenlinasentajat olivat olleet osuuskunnan palveluksessa työsuhteessa. Lauantaina 21.11.1987 heidät oli kutsuttu hälytysluontoiseen työhön siten, että B ja D olivat aloittaneet työt kello 10 sekä C ja E kello 16. He olivat olleet kukin yhtäjaksoisesti työssä sunnuntaihin 22.11.1987 kello 7:ään saakka. Heidän säännöllinen työaikansa oli ollut maanantaista perjantaihin kello 7-16. Lauantait ja sunnuntait olivat olleet vapaat. Osuuskunta oli suorittanut sanotuille puhelinasentajille työaikalain 15 §:n 5 momentin mukaista viikkolepokorvausta kuudelta tunnilta eli katsomalla, että työaikalain 15 §:n 1 momentin mukainen 30 tunnin mittainen keskeytymätön viikkolepo oli sijoittunut sunnuntaista 22.11.1987 kello 1 maanantaihin 23.11.1987 kello 7, jolloin asentajien normaali työvuoro oli alkanut.

Koska kalenteriviikon tai vuorokauden alkamisesta työaikalain säännöksistä poikkeavasti ei ollut sovittu, olisi viikkolevon kuitenkin tullut alkaa viimeistään lauantain vaihtuessa sunnuntaiksi eli 22.11.1987 kello 00.00. Tällöin se olisi päättynyt maanantaina 23.11.1987 kello 6. B ja C, D ja E olivat tänä aikana työskennelleet sunnuntaina kello 00.00-7 eli seitsemän tuntia. Koska heidän seuraava säännöllinen työvuoronsa oli alkanut maanantaina kello 7, he olivat saaneet työaikalain 15 §:n 1 momentin mukaisen 30 tunnin pituisen viikkolevon sijasta vapaa-aikaa 24 tuntia, jonka vapaa-ajan viimeinen tunti oli kuitenkin sijoittunut säännönmukaisen viikkolevon ulkopuolelle. Mainitut puhelinasentajat olivat siten työskennelleet viikkoleponsa aikana seitsemän tuntia.

Tämän vuoksi kihlakunnanoikeus on velvoittanut osuuskunnan suorittamaan A:lle hänelle siirrettyjä viikkolepokorvauksia asentajien yhden tunnin palkkoja vastaavat yhteensä 141,19 markkaa 16 prosentin korkoineen 30.11.1987 lukien.

Vaasan hovioikeuden tuomio 21.6.1990

Hovioikeus, jossa osuuskunta oli hakenut muutosta vaatien kanteen hylkäämistä, on jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan.

Perustelut

B ja C, D ja E ovat säännönmukaisesti työskennelleet maanantaista perjantaihin kello 7-16. Siten sunnuntait ovat sisältyneet heidän kulloiseenkin työaikalain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuun vähintään 30 tuntia kestävään yhdenjaksoiseen viikkolepoonsa. He ovat lauantaina marraskuun 21 päivänä 1987 pyynnöstä menneet kanteessa mainittuun tilapäiseen työhön. Tämä työ on jatkunut vielä seuranneena sunnuntaina kello 7:ään saakka. Asianosaiset eivät ole sopineet työaikalain 5 §:n 4 momentin mukaisesti, että vuorokauden olisi katsottava alkavan muuna aikana kuin kello 00.00. Kun B ja C, D ja E eivät ole muulloin saaneet sanottua sunnuntaina tekemäänsä seitsemän tunnin työtä vastaavaa vapaata, heillä on oikeus saada tältä ajalta sanotun 15 §:n 5 momentissa säädetyt erilliset, heidän perustuntipalkkojensa suuruiset korvaukset. Osuuskunta on maksanut näitä korvauksia vain kuudelta tunnilta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos jää pysyväksi. Osuuskunta velvoitetaan korvaamaan A:n vastauskulut täällä 2.000 markalla 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.