27.6.1990

Kanne Hartolan kihlakunnanoikeudessa

A ja B ovat C:lle 19.11.1985 ja D:lle 12.11.1985 tiedoksi annetun haasteen nojalla kertoneet, että liikkeenharjoittaja E oli 19.3.1963 kauppakirjaksi otsikoidulla asiakirjalla myynyt tuolloin vielä alaikäisille veljensä lapsille C ja D:lle puoliksi kummallekin omistamansa puolet Hartolan kunnan Putkijärven kylässä olleista tiloista Metsälä I RN:o 4:29 ja Metsälä II RN:o 4:23. Näistä tilaosuuksista oli sittemmin halkomalla muodostettu Metsälahden tila RN:o 4:42. Kauppahinnaksi oli merkitty 35.000 markkaa ja se oli kuitattu maksetuksi sitä vastaan, että myyjä pidätti itselleen elinikäisen hallinta- ja omistusoikeuden. Sen varalta, että hallintaoikeuden arvo alitti kauppahinnan, erotus oli sovittu maksettavaksi rahassa. Omistus- ja hallintaoikeus oli merkitty siirtyväksi ostajille vasta myyjän kuoleman jälkeen. E oli kuollut 26.6.1985. C ja D:lle oli 25.9.1985 myönnetty lainhuuto kummallekin Metsälahden tilan puoliskoon.

Tilaosuudet myydessään E:n tarkoituksena oli ollut miehensä ja ainoan lapsensa kuoleman jälkeen järjestellä varallisuusasiansa kuolemansa varalta. Kaupaksi otsikoitu oikeustoimi oli todellisuudessa vastikkeeton eli kuolemanvaraislahja, joka on perintökaaren 17 luvun 2 §:n mukaan oikeustoimena pätemätön, ellei lahjanlupausta ollut annettu testamentin muodossa.

E oli 22.4.1983 päivätyllä testamentilla määrännyt omaisuutensa, lukuun ottamatta erityisjälkisäädöksiä, annettavaksi kuolemansa jälkeen sisarensa lapsille A:lle ja B:lle. E oli tuolloin käsittänyt myös Metsälahden tilan kuuluvan heille tulevaan omaisuuteen. Testamentissa oli erityisesti todettu, että se syrjäytti E:n aikaisemmin antamat määräykset omaisuutensa jakamisesta.

Tämän vuoksi A ja B ovat vaatineet, että 19.3.1963 tehty oikeustoimi vahvistetaan kuolemanvaraislahjana pätemättömäksi sekä että Metsälahden tilan vahvistetaan kuuluvan mainitun testamentin nojalla A:lle ja B:lle puoleksi kummallekin. Viimeksi mainittua vaatimustaan A ja B ovat perustelleet myös sillä, että mikäli 19.3.1963 tehtyä oikeustointa pidettäisiin testamenttina, se oli peruutettu 22.4.1983 tehdyllä testamentilla. Lisäksi A ja B ovat vaatineet C ja D:lle myönnetyn lainhuudon julistamista mitättömäksi ja korvausta oikeudenkäyntikuluistaan korkoineen.

Kihlakunnanoikeuden päätös 28.1.1986

Kihlakunnanoikeus, jossa C ja D ovat vastustaneet kannetta, on katsonut jääneen näyttämättä, että kanteessa kerrottu kiinteistön kauppa olisi käsittänyt sellaisen ehdon, joka olisi tehnyt luovutuksen kiinteistön kauppana pätemättömäksi. Sen vuoksi kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen. Asian laadun vuoksi asianosaiset saivat pitää heillä olleet kulut vahinkonaan.

Vaatimukset ja vastaus hovioikeudessa

A ja B ovat valituksessaan toistaneet kanteensa ja perustelleet sitä lisäksi sillä, että jos 19.3.1963 tehtyä oikeustointa pidettiin silloin elossa olleen henkilön jäämistöstä tehtynä sopimuksena, se oli perintökaaren 17 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla pätemätön. Lisäksi he ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista jutussa korkoineen.

C ja D ovat vastanneet valitukseen.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 8.2.1989

Hovioikeus on puheena olevalla tuomiollaan jättänyt asian kihlakunnanoikeuden päätöksen varaan. A ja B on velvoitettu yhteisvastuullisesti korvaamaan C ja D:n oikeudenkäyntikulut hovioikeuden osalta 800 markalla.

Perustelut

Leskeksi jäätyään ja ainoan lapsensa kuoleman jälkeen E oli alkanut järjestellä omaisuuttaan lähimmille sukulaisilleen. Hän oli 19.3.1963 maakaaren 1 luvun 2 §:ssä säädetyssä muodossa laadituilla, kauppakirjoiksi otsikoiduilla asiakirjoilla luovuttanut nyt kysymyksessä olevat tilaosuudet veljensä pojille C ja D:lle, erään tilan toisen veljensä kahdelle tyttärelle ja erään tilaosuuden ainoalle sisarelleen, A:n ja B:n äidille. Nämä kaikki oikeustoimet oli tehty samoilla ehdoilla eli siten, että E oli pidättänyt itselleen elinikäisen omistus- ja hallintaoikeuden, että kussakin luovutuskirjassa mainitun kauppahinnan selitettiin tulleen tällä tavalla maksetuksi, että mikäli hallintaoikeuden arvo alitti kauppahinnan, erotus maksettiin rahana, että omistus- ja hallintaoikeus siirtyivät vasta E:n kuollessa ja että E vastasi hallinta-aikaansa kohdistuneista veroista ja maksuista. Oikeustoimia tehtäessä oli paikallinen verojohtaja toiminut asiantuntijana.

Korkein oikeus katsoo, että kanteessa tarkoitettu oikeustoimi on osana laajempaa omaisuusjärjestelyä tehty E:n kuoleman varalta ja verotukseen liittyvistä syistä kaupan muodossa. Se seikka, että C ja D ovat E:n kuoleman jälkeen joutuneet vastuuseen Metsälahden tilalla sitä ennen suoritetuista hakkuista johtuneiden metsänuudistustöiden kustannuksista, ei tee oikeustointa vastikkeelliseksi eivätkä C ja D ole muullakaan tavalla maksaneet saannostaan vastiketta.

Kysymyksessä on kuolemanvaraislahja eli sellainen vastikkeeton omaisuuden luovutus, jonka E on tarkoittanut toteutuvaksi vasta kuolemansa jälkeen. Vuonna 1963 voimassa olleen oikeuden mukaan hän on pätevästi voinut määrätä myös kiinteästä omaisuudestaan kuolemanvaraislahjalla. Tämä määräys on edelleenkin sitova, kun 1.1.1966 voimaan tulleen perintökaaren 17 luvun 2 §:n säännös ei koske lahjanlupausta, joka on annettu ennen sanottua ajankohtaa. E ei myöskään ole voinut 22.4.1983 tekemällään testamentilla peruuttaa Metsälahden tilaa koskevaa kuolemanvaraislahjaa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti suorittamaan C ja D:lle yhteisesti heillä täällä olleista vastauskuluista 1.500 markkaa.