27.12.1990

Kanne Porin raastuvanoikeudessa

Porin kaupungin sosiaalilautakunta on A:lle 5.10.1988 tiedoksi toimitetun haasteen nojalla lausunut, että hänen veljensä B oli 11.7.1975 ja 11.2.1980 tehnyt sopimukset elatusavun maksamisesta tyttärilleen 26.8.1974 syntyneelle C:lle ja 9.1.1980 syntyneelle D:lle. B oli laiminlyönyt elatusapujen suorittamisen siten, että maksamatta olevien elatusapusaatavien määrä oli 31.8.1988 ollut ensin mainitun elatusavun osalta 41.400 markkaa ja D:n elatusavun osalta 40.376,45 markkaa. Viimeksi mainitusta määrästä elatustukisaatavan osuus oli 34.704 markkaa.

Elatusapusaatavia koskevissa toistuvissa ulosottoyrityksissä, joista viimeisen oli 18.8.1988 suorittanut Porin kaupunginvouti, B oli todettu varattomaksi eikä sosiaalilautakunnan saatavalle siten ollut kertynyt lainkaan suoritusta.

Antamansa selvityksen mukaan B oli 22.6.1988 kirjallisella sopimuksella luovuttanut pesänosuutensa 20.6.1988 kuolleen äitinsä E:n jälkeen vastikkeetta A:lle.

Koska pesänosuuden luovutuksessa oli tarkoituksellisesti velkojan vahingoksi hukattu varoja, sosiaalilautakunta on vaatinut vahvistettavaksi, ettei mainittu pesänosuuden luovutus estänyt luovutetun omaisuuden ulosmittaamista sosiaalilautakunnan saatavasta B:ltä ja käyttämistä sosiaalilautakunnan saatavan suorittamiseen. Lisäksi sosiaalilautakunta on vaatinut A:n velvoittamista korvaamaan sen oikeudenkäyntikulut.

Oikeudenkäyntiväite

A on ennen pääasiaan vastaamista vaatinut kanteen jättämistä tutkimatta ja sosiaalilautakunnan velvoittamista korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa korkoineen, koska kysymys oli B:n pesänosuuden luovutussopimuksen julistamisesta mitättömäksi eikä kannetta siten olisi tullut ajaa A:ta vaan B:tä vastaan.

Raastuvanoikeuden väitepäätös 14.12.1988

Raastuvanoikeus on todennut, että kysymyksessä oli ulosottolain 3 luvun 35 §:n mukainen takaisinsaantikanne, joka oli kohdistettava luovutuksen saajaan. Sen vuoksi raastuvanoikeus on hylännyt väitteen ja velvoittanut A:n vastaamaan sosiaalilautakunnan kanteeseen.

Vastaus kanteeseen

A on viitaten Korkeimman oikeuden 5.5.1982 antamaan päätökseen nro 4 (KKO 1982 II 54) vastustanut kannetta, koska B ei ollut perintöoikeudesta luopumalla kanteessa tarkoitetuin tavoin velkojansa vahingoksi hukannut varojansa.

Raastuvanoikeuden päätös pääasiassa 14.12.1988

Raastuvanoikeus on katsonut selvitetyksi, että B oli jättänyt maksamatta kanteessa tarkoitettuihin 30.7.1975 ja 27.2.1980 vahvistettuihin elatussopimuksiin perustuneita elatusmaksuja ja että hänet oli ulosmittausyrityksissä, joista viimeinen oli suoritettu 18.8.1988, todettu varattomaksi. Sosiaalilautakunta ulosmittausvelkojana oli saanut viimeksi mainitusta ulosmittausyrityksestä tiedon 22.8.1988.

B oli 22.6.1988 allekirjoitetulla kirjallisella sopimuksella luovuttanut pesänosuutensa 20.6.1988 kuolleen äitinsä E:n jälkeen vastikkeetta veljelleen A:lle.

Raastuvanoikeus on katsonut, että pesänosuuden luovutus oli pääasiallisesti tehty velkojana olleen sosiaalilautakunnan vahingoksi sellaisissa olosuhteissa, että takaisinsaanti konkurssipesään olisi ollut luvallinen, jos ulosmittauksen sijasta olisi haettu konkurssia.

Sen vuoksi raastuvanoikeus on ulosottolain 3 luvun 35 §:n 1 momentin ja konkurssisäännön 46 §:n b kohdan perusteella määrännyt, ettei pesänosuuden luovutus ollut esteenä luovutetun omaisuuden käyttämiselle sosiaalilautakunnalla B:ltä olevien elatusapusaatavien suorittamiseen, ja velvoittanut A:n korvaamaan sosiaalilautakunnan oikeudenkäyntikulut 3.000 markalla.

Turun hovioikeuden tuomio 29.9.1989

Hovioikeus, jonka ratkaistavaksi A valittamalla oli saattanut jutun, on jättänyt sen sekä oikeudenkäyntiväitteen että pääasian osalta raastuvanoikeuden päätösten varaan.

MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSSA

A:lle on myönnetty valituslupa 16.1.1990.

Hän on valituksessaan toistanut vaatimuksensa kanteen jättämisestä tutkimatta tai hylkäämisestä sekä sosiaalilautakunnan velvoittamisesta korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa jutussa korkoineen.

Sosiaalilautakunta on antanut siltä pyydetyn vastauksen.

Perustelut

A on ollut yksi B:n kanssaperillisistä E:n jälkeen. B:n pelkkä luopuminen pesänosuudestaan ei olisi johtanut sen siirtymiseen A:lle. Kysymyksessä on siten ollut kanteessa todetuin tavoin velkojan vahingoksi tapahtunut luovutustoimi. Tällä ja raastuvanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla asia on ratkaistu tuomiolauselmasta ilmenevällä tavalla.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.