15.11.1990

Oy Wärtsilä Ab:n kanne Helsingin raastuvanoikeudessa

Oy Wärtsilä Ab (jäljempänä Wärtsilä) on Keskusosuusliike Hankkijalle, sittemmin Keskusosuuskunta Hankkija, (jäljempänä Hankkija) 17.2.1986 tiedoksi annetun haasteen nojalla kertonut, että Hankkija oli pitkäaikaisessa liikesuhteessa noudatetun tavan mukaisesti 22.2.1984 päivätyllä tilauskirjeellä tilannut Wärtsilältä sen valmistamiin Esa 4000, Esa 5000 ja Esa 6000T maatilavaunuihin lisälaitteiksi soveltuvia tuorerehun levitinkeloja tyyppimerkinnältään 4-5-6000T yhteensä 1.000 kappaletta, maatilavaunuun nro 5 soveltuvia tuorerehun levitinkeloja tyyppimerkinnältään PLEG 350 kappaletta ja maatilavaunuun Esa 9000T soveltuvia tuorerehun levitinkeloja tyyppimerkinnältään 9000 yhteensä 200 kappaletta. Wärtsilä oli 13.4.1984 vahvistanut hyväksyneensä tilauksen. Levitinkelat tuli toimittaa Hankkijan myöhemmin lähettämien toimitusmääräysten mukaisesti.

Wärtsilä oli 31.12.1984 päivätyllä laskulla velkonut Hankkijalta maksamatta olevista 1.215 levitinkelasta 1.551.438 markkaa.

Hankkija oli kirjeellään 25.1.1985 ilmoittanut purkavansa tilauksensa mukaisen levitinkelojen kaupan. Wärtsilä oli kiistänyt purkuoikeuden siksi, että sen valmistamat tuotteet olivat kaikilta osiltaan vastanneet tilausta eikä Hankkija ollut tehnyt reklamaatiota ennen kuin laskun maksamisen aika oli tullut.

Koska kauppa siten oli Hankkijaa sitova, Wärtsilä on vaatinut, että Hankkija velvoitettaisiin suorittamaan sille 1.215 levitinkelasta 1.551.438 markkaa 18 prosentin korkoineen 8.2.1985 lukien sekä korvaamaan Wärtsilän oikeudenkäyntikulut jutussa laillisine korkoineen.

Hankkijan vastakanne

Hankkija on puolestaan Wärtsilälle 27.2.1986 tiedoksi annetun haasteen nojalla raastuvanoikeudessa kertonut, että se oli maaliskuussa 1984 saanut kuulla norjalaisen Underhaug Fabrikk A.S:n edustajalta, että yhtiöllä oli hallussaan patentti, jota Wärtsilän valmistamat tuorerehun levitinkelat mahdollisesti loukkasivat. Huhtikuussa samana vuonna Hankkija oli saanut kuulla Ylihärmästä olevan maatalouskoneita valmistavan Junkkari Oy:n edustajalta, että tuo yhtiö oli ostanut mainitulta norjalaiselta yhtiöltä kysymyksessä olevan suomalaisen patentin nro 56794, jota Junkkari Oy:n ilmoituksen mukaan Wärtsilän valmistama tuorerehun levitinkela loukkasi. Junkkari Oy oli vaatinut Hankkijaa lopettamaan näiden levitinkelojen kaupanpidon.

Hankkija oli pyytänyt Wärtsilää ryhtymään toimiin mahdollista patentinloukkausta koskevan asian järjestämiseksi siten, ettei Junkkari Oy:llä voisi olla vaatimuksia Hankkijaa kohtaan. Wärtsilä oli vakuuttanut huolehtivansa siitä, että patentinloukkausasia saadaan pikaisesti hoidetuksi Junkkari Oy:n kanssa.

Hankkijan käsityksen mukaan Junkkari Oy:n patentinloukkausta koskeva väite oli osoittautunut ilmeisen perustelluksi. Kun Wärtsilä ei ollut edistynyt patentinloukkausta koskevissa neuvotteluissaan Junkkari Oy:n kanssa, Hankkija tietoisena Junkkari Oy:n väitteestä ja vaatimuksista sekä siitä vaarasta, että se loukkaisi Junkkari Oy:n patentinhaltijan oikeuksia, oli purkanut kaupan katsoessaan, ettei se voinut markkinoida tilaamiaan levitinkeloja tuon kaupan kohteen oikeudellisen virheen johdosta.

Hankkija on korostanut, että Junkkari Oy oli huomattavasti kaupan purkamisen jälkeen eli 26.8.1985 korvausta vastaan myöntänyt Wärtsilälle lisenssin patentin mukaisten tuotteiden valmistukseen aikana 7.5.-31.12.1984 sekä näiden tuotteiden markkinoimiseen ja myymiseen. Tätä taannehtivaa sopimusta oli pidettävä patentinloukkaukseen perustuvana vahingonkorvaussopimuksena.

Näillä perusteilla ja kun Hankkijalle sen jouduttua Wärtsilän vastattavasta syystä pidättymään levitinkelojen myymisestä oli syntynyt niiden kaupassa saamatta jääneiden myyntivoittojen määräinen vahinko, Hankkija on vaatinut, että mainittuja 1.215 tuorerehun levitinkelaa koskeva kauppa julistettaisiin purkautuneeksi Hankkijan 25.1.1985 esittämän vaatimuksen mukaisesti ja Wärtsilä velvoitettaisiin korvaamaan Hankkijalle edellä mainittu vahinko korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä. Lisäksi Hankkija on vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan laillisine korkoineen.

Vastineet

Hankkija on omasta kanteestaan ilmenevillä perusteilla kiistänyt Wärtsilän kanteen.

Wärtsilä on kiistänyt Hankkijan vastakanteen katsoen, ettei kysymyksessä ollut patentinloukkaus ja ettei Hankkijalla ollut ollut perustetta kaupan purkamiseen, koska Wärtsilä oli Hankkijalle ilmoittanut vastaavansa yksin mahdollisesta patentinloukkauksesta aiheutuvista seuraamuksista.

Raastuvanoikeuden päätös 26.5.1987

Raastuvanoikeus on, selostettuaan asianosaisten kanteita ja vastineita, katsonut selvitetyksi, että Hankkijalla oli ollut perusteltua aihetta epäillä, että sen markkinoimat, Wärtsilän toimittamat levitinkelat loukkasivat Junkkari Oy:lle kuuluvaa suomalaista patenttia nro 56794. Hankkijan käsitystä tuki selvästi Junkkari Oy:n ja Wärtsilän 26.8.1985 tekemä sopimus.

Kaupan kohdetta oli siten rasittanut oikeudellinen virhe, jota ei ollut voinut poistaa se seikka, että Wärtsilä oli ilmoittanut Hankkijalle ottavansa vastuun mahdollisen patentinloukkauksen seuraamuksista. Tuollainen ilmoitus ei siinä tapauksessa, että kyseessä todella olisi ollut patentinloukkaus, voinut poistaa Hankkijan menettelyn oikeudenvastaisuutta.

Kaupan purkaminen oli tapahtunut vasta useita kuukausia sen jälkeen, kun Hankkija oli saanut tiedon kaupan purkuperusteesta. Hankkija oli tuona aikana aikaisempien sitoumusten perusteella vielä markkinoinut jonkin verran näitä levitinkeloja. Siitä huolimatta Hankkija ei ollut menettänyt oikeuttaan vedota tuohon oikeudelliseen virheeseen, koska sillä käymiensä neuvottelujen perusteella oli ollut oikeus odottaa kohtuullinen aika Wärtsilän järjestävän asiantilan sellaiseksi, ettei sen tarvinnut pelätä syyllistyvänsä patentinloukkaukseen.

Hankkijalla oli mainitun oikeudellisen virheen johdosta ollut oikeus purkaa kysymyksessä oleva 1.215 tuorerehun levitinkelaa koskeva kauppa. Näin ollen Hankkijalle oli kaupan purkamisen seurauksena syntynyt saamatta jääneen myyntivoiton johdosta vahinkoa, jonka tarkka määrä ei ollut selvitettävissä.

Tämän vuoksi raastuvanoikeus on, hyläten Wärtsilän kanteen kokonaisuudessaan, julistanut Wärtsilän ja Hankkijan 22.2.1984 päivättyyn tilauskirjeeseen ja 13.4.1984 päivättyyn tilausvahvistukseen perustuvan 1.215 tuorerehun levitinkelaa koskevan kaupan puretuksi ja velvoittanut Wärtsilän suorittamaan Hankkijalle korvaukseksi saamatta jääneestä myyntivoitosta 300.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 27.2.1986 lukien ja korvaamaan Hankkijan oikeudenkäyntikulut 12.000 markalla 16 prosentin korkoineen 26.5.1987 alkaen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 21.6.1989

Hovioikeus, jossa Wärtsilä on hakenut muutosta raastuvanoikeuden päätökseen, on lausunut, että Hankkija oli 22.2.1984 päivätyllä kirjeellään muun ohella tilannut Wärtsilältä vuonna 1984 toimitettavaksi raastuvanoikeuden päätöksessä lähemmin selvitettyjä Esa-maatilavaunun lisälaitteeksi soveltuvia tuorerehun levitinkeloja yhteensä 1.550 kappaletta ilmoittaen samalla, että se tarkistaa kesäkuussa 1984 miten syyssarja valmistetaan, jotta se pystyisi tyydyttämään kokonaiskysynnän. Wärtsilä oli 13.4.1984 vahvistanut hyväksyneensä tilauksen. Wärtsilän tuli toimittaa levitinkelat Hankkijan myöhemmin lähettämien toimitusmääräysten mukaisesti. Wärtsilä oli 31.12.1984 päivätyllä laskulla velkonut Hankkijalta 1.215 levitinkelasta 1.551.438 markkaa, josta määrästä ei ollut riitaa. Hankkija oli kirjeellään 25.1.1985 ilmoittanut purkavansa edellä mainitun 22.2.1984 päivätyn tilauksensa mukaisen kaupan toimittamatta olevien 1.215 levitinkelan osalta ja 27.2.1986 haastanut Wärtsilän vastaamaan saamatta jäänyttä myyntivoittoa koskevaan vastakanteeseensa.

Kaupan purkamista Hankkija oli perustellut sillä, että Wärtsilän ja Junkkari Oy:n välillä oli alkuvuodesta 1984 ollut vireillä Hankkijan tilauksen tarkoittamia levitinkeloja koskeva patenttiriita. Junkkari Oy:llä oli haltijana ollut käyttöoikeus Suomessa myönnettyyn patenttiin nro 56794. Hankkija oli saanut tietää, että Wärtsilän valmistama levitinkela asennettuna Esa-maatilavaunuun vastasi mainitun patentin päävaatimuksen määritelmää. Koska Junkkari Oy:n patentinloukkausta koskeva väite oli ollut ilmeisen perusteltu eikä sitä voinut ilman perusteellista tutkimusta ja mahdollista patenttioikeudenkäyntiä aiheettomana kiistää, Hankkija tietoisena Junkkari Oy:n väitteestä ja vaatimuksista sekä vaarasta loukata Junkkari Oy:n oikeuksia patentinhaltijana ei katsonut voivansa markkinoida tilaamiaan levitinkeloja. Ottaen huomioon patenttilain kielto- ja sanktionormit Hankkija oli ollut velvollinen pidättäytymään levitinkelojen markkinoinnista, kunnes patenttiriita oli patentinhaltijaa tyydyttävällä tavalla ratkaistu. Säännösten pakottavuudesta oli johtunut, että levitinkeloja koskeva kauppa ei sitonut Hankkijaa.

Hankkija oli huhtikuussa 1984 saanut tietää, että Junkkari Oy oli norjalaiselta Underhaugs Fabrikk A.S:ltä ostanut tuorerehun levitinkelaa koskevan patentin. Sen rekisteröimisen jälkeen toukokuussa 1984 Junkkari Oy oli ilmoittanut Hankkijalle, että yhtiön käsityksen mukaan Wärtsilän valmistama kela loukkasi sanottua patenttia, ja kehottanut Hankkijaa pidättäytymään levitinkelojen myynnistä vastuun välttämiseksi. Tämän jälkeen Hankkijan apulaisjohtaja X oli ottanut yhteyttä Wärtsilän Pietarsaaren tehtaan johtajaan Y:hyn, jolle X oli ilmoittanut Junkkari Oy:stä saadut tiedot ja pyytänyt Wärtsilää tutkimaan asian. Paria päivää myöhemmin Y oli ilmoittanut X:lle: "Voitte jatkaa myyntiä. Wärtsilä tulee hoitamaan patenttiasian." Hankkija oli patenttiasian vuoksi ollut jatkuvasti yhteydessä Wärtsilään. Todistajana X oli kertonut, että hän oli ottanut yhteyttä Hankkijan omiin lakimiehiin, kun asia ei ollut edistynyt. Nämä olivat käsityksenään ilmoittaneet, että vastuun välttämiseksi levitinkelojen markkinointi oli paras keskeyttää. Hankkija olikin keskeyttänyt levitinkelojen markkinoinnin kesäkuun 1984 ensimmäisellä viikolla. Hankkijan kenttäorganisaatio oli tullut asiasta tietoiseksi, koska X oli itse ilmoittanut asiasta puhelimitse kaikkien konttoreiden osastonhoitajille ja nämä olivat edelleen ottaneet yhteyttä yhtiön myyntimiehiin. Markkinoinnin keskeyttämisestä oli ilmoitettu myös Wärtsilälle, joka oli edelleen ilmoittanut hoitavansa patenttiasian ja pitänyt markkinoinnin keskeyttämistä tarpeettomana.

Hankkija oli purkanut Wärtsilän kanssa tehdyn maatilavaunukaupan osaksi Wärtsilän tuotteiden hintakilpailukyvyttömyyden ja osaksi patentista aiheutuneen riidan vuoksi. Hankkija oli vuoden 1985 alussa solminut vastaavanlaisen sopimuksen Ylö-tehtaat Oy:n kanssa. Ylö-tehtaat Oy ja Junkkari Oy olivat puolestaan sopineet siitä, että Junkkari Oy valmisti Ylö-tehtaat Oy:n tarvitsemat levitinkelat. Ylö-tehtaat Oy:n ja Junkkari Oy:n tuotteet olivat olleet huomattavasti halvempia kuin Wärtsilän tuotteet.

Todistajana kuultu Hankkijan työkoneosaston silloinen osastonhoitaja Z ei ollut muistanut X:n ilmoittaneen hänelle levitinkelojen markkinoinnin lopettamisesta. Myöskään todistajana kuultu Wärtsilän palveluksessa ollut ja Hankkijan kanssa maatalouskonekaupoista neuvotellut Y ei ollut tiennyt Hankkijan ilmoittaneen markkinoinnin keskeyttämisestä Wärtsilälle, eikä hän ollut pitänyt mahdollisena, että Hankkijan ilmoitus olisi tullut hänen yksikköönsä hänen saamatta sitä tietoonsa. Myöskin todistajana kuultu Wärtsilän Pietarsaaren maatalouskonetehtaiden myyntipäällikkönä tuolloin ollut Q oli kertonut, ettei Hankkija ollut ilmoittanut heille keväällä 1984 tai muunakaan ajankohtana markkinoinnin lopettamisesta.

Hankkija oli kesäkuun 1984 jälkeen osallistunut kolmeen maatalousnäyttelyyn, joissa sen osastolla olivat olleet esillä Wärtsilän maatilavaunut levitinkeloineen. Lisäksi Hankkija oli yhdessä Wärtsilän kanssa toteuttanut syyskampanjan 1984, jossa maatilavaunuja levitinkeloineen markkinoitiin erikoishintaan 31.12.1984 saakka. Tuon kampanjan yhteydessä Wärtsilä oli toimittanut levitinkeloja veloituksetta Hankkijalle.

Wärtsilä ja Junkkari Oy olivat 26.8.1985 tehneet sopimuksen, jossa osapuolet eivät olleet ottaneet kantaa siihen, loukkasiko Wärtsilän valmistama levitinkelalla varustettu maatilavaunu Junkkari Oy:n suomalaista patenttia nro 56794 vai ei. Osapuolet eivät olleet myöskään pyrkineet ratkaisemaan tätä kysymystä. Wärtsilä oli hyväksynyt Junkkari Oy:n patentin nro 56794 ja sitoutunut olemaan sitä moittimatta. "Selvän ja lopullisen ratkaisun aikaansaamiseksi" Junkkari Oy oli mainitussa sopimuksessa myöntänyt Wärtsilälle lisenssin suomalaisen patentin nro 56794 mukaisten tuotteiden valmistukseen ajalle 7.5.31.12.1984 sekä näiden tuotteiden markkinoimiseen ja myymiseen Suomessa. Lisenssistä Wärtsilä oli sitoutunut maksamaan laskua vastaan Junkkari Oy:lle "täydellisenä ja lopullisena korvauksena" ilmoittamatta jääneen rahasumman.

Edellä esitettyjen seikkojen nojalla hovioikeus on katsonut selvitetyksi, että Hankkija oli saanut tietää patentinloukkausvaarasta huhtikuussa 1984 ja että Hankkija oli tuolloin ilmoittanut asiasta Wärtsilälle, joka oli luvannut hoitaa asian ja ottaa asiassa kaiken vastuun. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että Hankkija olisi väittämällään tavalla lopettanut levitinkelojen markkinoinnin kesäkuussa 1984. Hankkijan oli näytetty purkaneen Wärtsilän kanssa tehdyn maatilavaunukaupan osaksi Wärtsilän tuotteiden hintakilpailukyvyttömyyden takia. Kun Hankkija oli saanut tietää patenttiriidasta jo huhtikuussa 1984 ja ilmoittanut purkavansa levitinkeloja koskevan kaupan vasta tammikuussa 1985, Hankkija ei ollut reklamoinut asiassa kohtuullisessa ajassa siitäkään huolimatta, että sillä oli ollut oikeus normaalia pitempään reklamaatioaikaan ottaen huomioon, että Wärtsilä oli lupautunut hoitamaan patenttiriidan ja ilmoittanut ottavansa vastuun asiassa. Asiassa esitetyn selvityksen nojalla ei voitu myöskään päätellä, loukkasiko Wärtsilän valmistama maatilavaunu levitinkeloineen Junkkari Oy:n hallussa ollutta suomalaista patenttia. Siten asiassa oli jäänyt näyttämättä, että Wärtsilän ja Hankkijan välistä levitinkelaa koskevaa nyt kysymyksessä olevaa kauppaa olisi rasittanut oikeudellinen virhe.

Näillä perusteilla hovioikeus on katsonut, että asiassa ei ollut esitetty perusteita Wärtsilän ja Hankkijan välisen raastuvanoikeuden päätöksessä selostetun kaupan purkamiseen tai Wärtsilän velvoittamiseen suorittamaan Hankkijalle korvausta saamatta jääneestä myyntivoitosta. Hankkija oli sen sijaan velvollinen suorittamaan Wärtsilälle sen esittämän levitinkeloja koskevan laskun mukaisen määrän.

Hovioikeus on, muuttaen raastuvanoikeuden päätöstä, hylännyt Hankkijan vastakanteen ja vapauttanut Wärtsilän suorittamasta Hankkijalle saamatta jääneestä myyntivoitosta tuomittua korvausta 300.000 markkaa korkoineen ja oikeudenkäyntikuluista määrättyä korvausta 12.000 markkaa korkoineen sekä velvoittanut Hankkijan maksamaan Wärtsilälle sen velkomat 1.551.438 markkaa 18 prosentin korkoineen 8.2.1985 lukien. Asian laatuun nähden asianosaiset ovat saaneet kärsiä oikeudenkäyntikulunsa omana vahinkonaan.

KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU 15.11.1990