24.10.1990

Kanne Ulvilan kihlakunnanoikeudessa

A on Lankosken Sähkö Oy:lle 25.11.1985 ja 14.7.1986 tiedoksi toimituttamiensa haasteiden nojalla kihlakunnanoikeudessa lausunut, että Lankosken Sähkö Oy oli 28.5.1963 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut A:n isältä B:lta Merikarvian kunnan Lankosken kylässä sijaitsevaan Heikintalon tilaan RN:o 1:29 kuuluneet osuudet Karvianjoessa olevaan Lankosken koskeen. Luovutushinnaksi oli 30.000 markan rahasuorituksen lisäksi sovittu, että Lankosken Sähkö Oy sitoutui niin kauan kuin Lankosken koskessa yhtiön toimesta ja sen laittein kehitettiin sähkövirtaa kosken vesivoimalla, enintään kuitenkin 99 vuoden ajan kaupantekopäivästä lukien, maksutta antamaan Heikintalon tilaa varten sähkövirtaa vuosittain 5.000 kilowattituntia. Mikäli sähkövirran käyttö ylitti 5.000 kilowattitunnin vuotuismäärän, perittiin yli menevältä osalta maksu samojen perusteiden mukaan kuin tilapäisiltä sähkövirran kuluttajilta. A oli 7.12.1982 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut Heikintalon tilan, silloiselta rekisterinumeroltaan 1:41 niin, että omistusoikeus oli siirtynyt hänelle 31.1.1983. Tilan sähkönkulutus oli ollut vuonna 1983 19.905 kilowattituntia ja vuonna 1984 24.523 kilowattituntia. A oli maksanut 5.000 kilowattituntia ylittävältä osalta tilapäiskuluttajan tariffin mukaan 52,5 penniä kilowattitunnilta, kun taas normaalikuluttajan yleistariffin mukainen hinta kilowattitunnilta oli ollut 29,5 penniä. Hän oli siten vuosina 1983 ja 1984 joutunut maksamaan sähköstä yhteensä 3.708,43 markkaa enemmän kuin tavallinen sähkönkuluttaja. Vielä yhtiö oli mainituilta vuosilta perinyt A:lta perusmaksua yhteensä 1.060 markkaa, vaikka häntä vuoden 1963 kauppakirjan ehtojen mukaan ei voitu katsoa velvolliseksi perusmaksua maksamaan. Sen vuoksi ja kun kauppakirjan ehto, jonka mukaan maksu 5.000 kilowattitunnin vuotuisen kulutusmäärän ylittävältä osalta perittiin tilapäiskuluttajiin sovellettavien perusteiden mukaan, oli johtanut siihen, että A oli joutunut huonompaan asemaan kuin tavallinen sähkönkuluttaja, A on varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n nojalla vaatinut, että ehto kohtuuttomana jätettäisiin huomiotta tai että sitä soviteltaisiin niin, että häneltä perittäisiin sanotun käyttömäärän ylittävältä osalta maksu yleistariffin mukaan ilman perusmaksua. Lisäksi A on vaatinut yhtiön velvoittamista suorittamaan hänelle takaisin 31.1.1983 jälkeiseltä ajalta liikaa perittyjä sähkömaksuja 4.768,43 markkaa 16 prosentin korkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä lukien sekä korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa.

Lankosken Sähkö Oy:n vastine

Yhtiö on kiistänyt kanteen ja vaatinut korvausta oikeudenkäyntikuluistaan. Vastineessaan yhtiö on lisäksi esittänyt kolme erilaista sovintovaihtoehtoa, joista jonkin toteutuessa A:lta perittäisiin yli 5.000 kilowattitunnin vuotuisen vapaasähkön määrän ylittävän sähkön osalta maksu yleistariffin mukaan.

A ei ole hyväksynyt yhtiön esittämiä sovintovaihtoehtoja.

Kihlakunnanoikeuden päätös 5.8.1986

Kihlakunnanoikeus on katsonut selvitetyksi, että Lankosken Sähkö Oy oli 28.5.1963 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut A:n isältä B:lta Heikintalon tilaan kuuluneet koskiosuudet eli 0.1346 manttaalin mukaan 1346/5208 osaa ja siis 25,8 prosenttia Karvian joessa olevasta Lankosken koskesta. Kauppahinta oli 30.000 markkaa ja lisäksi oli sovittu, että Lankosken Sähkö Oy sitoutui niin kauan kuin Lankosken koskessa yhtiön toimesta ja sen laittein kehitettiin sähkövirtaa kosken vesivoimalla, enintään kuitenkin 99 vuoden ajan kaupantekopäivästä lukien, maksutta antamaan Heikintalon tilaa varten sähkövirtaa vuosittain 5.000 kilowattituntia, mikä annettu sähkövirta mitattiin Heikintalon tilan talouskeskuksessa olevassa yhdessä mittauspisteessä Lankosken Sähkö Oy:n omistamalla ja kunnossapitämällä kilowattituntimittarilla. Mikäli sähkövirran käyttö ylitti sanotun 5.000 kilowattitunnin vuotuismäärän, perittiin ylimenevältä osalta kauppaehtojen mukaan maksu samojen perusteiden mukaan kuin tilapäisiltä sähkövirran kuluttajilta. Lisäksi oli selvitetty, että Heikintalon tilan omistusoikeuden siirryttyä 7.12.1982 A:lle sähkön kulutus oli huomattavasti ylittänyt ilmaisen sähkön osuuden 5.000 kilowattituntia vuodessa ja että sanotun määrän ylittävästä sähkönkulutuksesta oli A:lta veloitettu tilapäiskuluttajana 52,5 penniä kilowattitunnilta.

Kihlakunnanoikeus on lisäksi katsonut selvitetyksi, että A ei ollut joutunut maksamaan kanteessa maksamikseen väittämiään perusmaksuja.

Heikintalon tilan sähkön ominaiskäyttö oli A:sta johtuvasta syystä muuttunut oleellisella tavalla. Yhtiö oli toimittanut sähköä kauppakirjan ehtojen mukaisesti ja kauppakirjassa sovittuun hintaan, eikä kauppakirjan ehtojen soveltamisen voitu katsoa johtaneen kohtuuttomuuteen. Tilan nykyinen haltija ei voinut saada itselleen parempaa oikeutta kuin koskiosuuksien myyjä.

Edellä lausutun perusteella kihlakunnanoikeus on hylännyt kanteen ja velvoittanut A:n korvaamaan Lankosken Sähkö Oy:n oikeudenkäyntikulut kohtuullisiksi harkituilla 5.000 markalla.

Turun hovioikeuden tuomio 18.9.1987

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A valittamalla oli saattanut jutun, on lausunut, että A:n isän B:n ja Lankosken Sähkö Oy:n välillä 28.5.1963 tehdyn koskiosuuksien kaupan ehdot olivat sen sisältöiset kuin kihlakunnanoikeuden päätöksessä oli selostettu. Toisaalta yleistariffin ja tilapäistariffin hinnanerosta ja toisaalta kauppakirjassa mainitusta veloituksetta toimitettavia 5.000 kilowattituntia koskevasta ehdosta johtuen tilalla kulutetun sähkön hinta kilowattituntia kohden laskettuna oli muodostunut tavalliseen yleistariffin mukaan laskutettavaan yhtiön asiakkaaseen verrattuna sitä edullisemmaksi, mitä vähemmän tilan sähkönkulutus oli ylittänyt 5.000 kilowattituntia. Tilan sähkönkulutus oli noussut vuoden 1980 7.803 kilowattitunnista 18.003 kilowattituntiin vuonna 1982. Tilapäistariffia koskevan sopimusehdon soveltaminen oli jo A:n ostaessa tilan johtanut siihen, että tilalla kulutetusta sähköstä oli jouduttu maksamaan yhtä kilowattituntia kohden laskettuna korkeampaa hintaa kuin yleistariffin mukaan laskutettava yhtiön asiakas oli maksanut.

Vuoden 1963 kauppakirjan tilapäistariffia koskevasta ehdosta tietoisena A:n oli kuitenkin täytynyt tilan 7.12.1982 ostaessaan ymmärtää ehdon vaikutukset sähkön hintaan. Kysymys ei siten ollut seikasta, jota A ei ollut voinut kiinteistönkauppaa tehdessään ja tilan energiataloutta omistusoikeuden siirtymisestä 31.1.1983 eteenpäin suunnitellessaan ottaa huomioon. Yhtiö oli ehdottanut A:lle liittymis- ja sähköntoimitussopimusta, jonka mukaan A sen jälkeen, kun eräät sähköliittymämuutokset oli tilalla tehty, olisi maksanut sähköstä ilmaissähkön osuuden 5.000 kilowattitunnin ylittävältä osalta yleistariffin hinnan mukaan. Muutostyöstä A:lle aiheutuvat kustannukset yhtiö oli arvioinut noin 600 markaksi. A ei kuitenkaan ollut suostunut tuohon vaihtoehtoon, koska se tulisi aiheuttamaan hänelle kustannuksia.

Edellä mainituilla perusteilla hovioikeus on katsonut, että kauppakirjan ehtoa, jonka mukaan 5.000 vuotuisen kilowattitunnin ylittävältä osalta maksu perittiin tilapäiskuluttajan sähkönhinnan mukaan, ei voitu pitää siten kohtuuttomana kuin varallisuusoikeudellisista oikeustoimista annetun lain 36 §:n 1 momentissa tarkoitettiin.

Hovioikeus on hyväksynyt kihlakunnanoikeuden päätöksen perustelut liikaa perittyjen perusmaksujen osalta.

Sanotuilla perusteilla hovioikeus on pysyttänyt kihlakunnanoikeuden päätöksen lopputuloksen. A on velvoitettu suorittamaan Lankosken Sähkö Oy:lle korvaukseksi sillä jutun vuoksi hovioikeudessa olleista kuluista 1.000 markkaa.

Perustelut

Sähkön toimittamista koskevan sopimusehdon sisältänyt kauppakirja on tehty jo vuonna 1963. Sen jälkeen sähkön käyttö on huomattavasti lisääntynyt erilaisten sähkökäyttöisten laitteiden yleistyessä. Ehto tilapäistariffin mukaisen hinnan käyttämisestä yli 5.000 kilowattituntia vuodessa ylittävään sähkömäärään on aikaa myöten sähkön käytön lisääntyessä johtanut siihen, että A on joutunut maksamaan sähköstä kokonaisuudessaan enemmän kuin hän yleistariffin mukaan laskutettuna olisi joutunut maksamaan. Tämä lopputulos ei vastaa sitä, mihin kaupan osapuolet ovat vuonna 1963 pyrkineet ja mitä he ovat tarkoittaneet. Olosuhteet ovat sähköntoimitusehdon tekemisen jälkeen muuttuneet siten, että ehdon soveltaminen sellaisenaan johtaa kohtuuttomaan lopputulokseen.

Yhtiö on asian käsittelyssä alemmissa oikeuksissa esittänyt eräänä vaihtoehtona asian ratkaisemiselle, että A tekisi yhtiön kanssa liittymis- ja sähköntoimitussopimuksen. Sen mukaan, kun eräät muutostyöt olisi tehty, A maksaisi vuotuisen ilmaissähköosuuden 5.000 kilowattituntia ylittävästä sähkön määrästä yleistariffin hinnan mukaan. Tarvittavista muutostöistä A:lle aiheutuvat kustannukset yhtiö on vielä hovioikeudessa arvioinut noin 600 markaksi.

Korkein oikeus katsoo, että muuttuneiden olosuhteiden johdosta on A:n kannalta kohtuullista sähköntoimitusehdon sovitteleminen yhtiön esittämällä edellä selostetulla tavalla.

Edellytyksiä sopimuksen sovittelulle siten, että ehto jätettäisiin huomiotta tai että yhtiö velvoitettaisiin palauttamaan sähkömaksuja vuosilta 1983 ja 1984, ei ole.

Koska A on hävinnyt jutun sekä alioikeudessa että hovioikeudessa, hän ei oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 4 §:n 1 momentin, sellaisena kuin se on 13.3.1964 annetussa laissa, ensimmäisestä virkkeestä ilmenevän periaatteen mukaan saa korvausta oikeudenkäyntikuluistaan alemmissa oikeuksissa. Asian laadun vuoksi Lankosken Sähkö Oy ei ole velvollinen suorittamaan A:lle korvausta hänelle muutoksen hakemisesta Korkeimmassa oikeudessa aiheutuneista kuluista.

Lainkohta

Laki varallisuusoikeudellisista oikeustoimista 36 §

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Sähköntoimitusehtoa sovitellaan siten, että sen jälkeen, kun edellä selostetun, yhtiön puolesta kihlakunnanoikeudelle 15.1.1986 jätetyssä sanottuna päivänä päivätyssä kirjelmässä vaihtoehtona c esitetyn ehdotuksen edellyttämät muutostyöt sekä liittymis- ja sähköntoimitussopimus on tehty, Lankosken Sähkö Oy:n on toimitettava Heikintalon tilaa varten sähköä ilmaissähköosuutena sovitut 5.000 kilowattituntia vuodessa ja sen ylittävän määrän yleistariffin hinnan mukaan perusmaksuineen.

A vapautetaan korvaamasta yhtiön oikeudenkäyntikuluja kihlakunnanoikeudessa ja hovioikeudessa. Muutoin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

A:n vaatimus hänelle täällä aiheutuneiden oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta hylätään.