2.11.1989

Kanne Kirkkonummen kihlakunnanoikeudessa

A:n ja B:n ovat C:lle ja D:lle tiedoksi annetun haasteen nojalla kertoneet, että C oli 5.8.1984 allekirjoitetulla työsopimuksella sitoutunut suorittamaan A:lle ja B:lle Kirkkonummen kunnan Jolkbyn kylässä rakennettavan omakotitalon muuraustyöt. C oli antanut itsestään kuvan, että hän oli ammattitaitoinen muurari ja hallitsi alan työt. Muuraustyö oli suoritettu syyskuun 1984 aikana. Palkkaa työstä oli maksettu C:lle 10.150 markkaa eli rakennusalan työehtosopimuksen ohjehinnoittelun mukaisesti.

Asiantuntijalausunnon mukaan muuraustyö oli kuitenkin tehty virheellisesti ja puutteellisesti. Muiden työvirheiden ohella laastia oli käytetty ulkoverhouksessa liikaa niin, että tuuletusrako oli tukkeutunut ja rakennuksen tuuletus estynyt. Virheiden korjaus edellytti tiiliverhouksen purkamista. Liesi- ja takkamuurauksessa ei ollut noudatettu piirustuksia. Tulipesissä oli tulenkestävät tiilet asetettu väärin. Luukkujen kiinnipysyminen oli kyseenalaista ja peltien tangoista puuttuivat holkit. Sisäpuolen muuraustyöt oli muutenkin suoritettu niin taitamattomasti, että korjaukset oli suoritettava laatoitus- tai rappaustyönä.

Rakennusasetuksen 68 ja 132 §:n mukaisena vastaavana työnjohtajana työmaalla oli toiminut D. Vastaavan työnjohtajan tehtäviin kuului johtaa rakennustyötä ja vastata sen suorittamisesta. D:n velvollisuuksiin oli siten kuulunut muun muassa valvoa, että vahvistettuja piirustuksia sekä rakennustyötä koskevia säännöksiä ja viranomaisten määräyksiä noudatetaan. Rakennustyön johto ja valvonta oli siten ollut D:n vastuulla. D oli toiminut tällaisissa tehtävissä ammattimaisesti ja hänelle oli maksettu hänen vaatimansa palkkio. D oli kuitenkin laiminlyönyt työn johdon ja valvonnan siten, että muuraustyössä oli havaittavissa edellä selostetut virheet.

Palotarkastuksessa sisäpuoliset muuraustyöt oli määrätty korjattaviksi 1.9.1985 mennessä. Arvion mukaan purku- ja raivaustöistä aiheutui kustannuksia 10.000 markkaa, ulkopuolisen muurauksen uusimisesta 35.000 markkaa ja sisäpuolen korjauksista 8.000 markkaa. Tämän lisäksi laastia oli kulunut tarpeeseen nähden kaksinkertainen määrä, mistä oli aiheutunut ylimääräisiä kustannuksia 3.300 markkaa. Sen johdosta, että taloa ei ollut voitu saattaa lopulliseen kuntoon eikä pihamaan kunnostusta edes aloittaa, rakennustyön viivästymisestä oli aiheutunut merkittävää asumishaittaa, joka oli arvion mukaan 500 markkaa kuukaudessa.

Näillä perusteilla A ja B ovat vaatineet, että C ja D yhteisvastuullisesti velvoitetaan suorittamaan heille korjaus- ja kunnostamiskustannuksina 53.000 markkaa ja laastikustannuksina 3.300 markkaa, molemmat erät 16 prosentin korkoineen 1.10.1984 lukien, ja korvauksena asumishaitasta mainitusta päivästä lukien 500 markkaa kuukaudessa korkoineen kunnes haitta on poistunut.

Kihlakunnanoikeuden päätös 14.2.1986

C:n ja D:n vastustettua kannetta ja asianosaisten vaadittua korvausta oikeudenkäyntikuluistaan kihlakunnanoikeus on todennut, että A ja C olivat 5.8.1984 allekirjoittaneet kirjallisen työsopimuksen A:n ja B:n omistaman omakotitalon muuraus- ja rappaustöiden suorittamisesta. C oli ottanut suorittaakseen tiilisiteiden asennukset, takan ja leivinuunin muurauksen, ulkomuuraukset sekä kahden väliseinän puhtaaksimuurauksen. Lisäksi oli sovittu alan työehtosopimuksen määräysten noudattamisesta muurausalan ohjehinnoitteluineen. Sopimuksessa oli vielä ollut maininta työn aloittamisesta, suorittamisesta ja valmistumisesta sekä urakkasummasta. C oli suorittanut työnsä sovitussa ajassa. D oli Kirkkonummen rakennuslautakunnassa hyväksytty rakennustöiden vastaavaksi työnjohtajaksi.

Todistajana kuultu E oli 4.7.1985 suorittanut katselmuksen ja laatinut kirjallisen selvityksen havaitsemistaan työvirheistä sekä alan ammattimiehenä arvioinut A:n ja B:n sittemmin vaatimuksinaan esittämät korjauskustannukset. Todistaja F oli kertonut todenneensa ulkomuurauksen limityksissä eroavaisuuksia, epäsiistiä muurausta ikkuna-aukkojen pielissä ja holvikaaressa sekä mittaeroja saumoissa. Hän oli laskelmallisesti todennut muuraukseen toimitetun laastin määrän liialliseksi. Muut virheet paitsi F:n pilarimuurauksessa toteama virhe ja laastin mahdollinen valuminen tuuletusrakoon olivat olleet näköhavainnoin todettavissa. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen lausunto tuki E:n ja F:n havaintoja työvirheistä.

Todistaja G oli katsonut, että muuraus oli suoritettu asianmukaisesti lukuunottamatta tiilen kääntämisvirheitä ikkuna-aukkojen kohdalla. Ulkomuurauksessa oli käytetty tiilejä kooltaan 285 x 85 x 85 millimetriä, vaikka rakennuspiirustusten mukaan tiilien mitan tuli olla 285 x 85 x 60 millimetriä. Todistajan mukaan tiilen mitasta poikkeaminen oli vaikeuttanut tiilien jakoa muurauksen yhteydessä.

Jutussa ei ollut väitettykään A:n ja B:n kutsuneen D:tä tarkastuksiin useammin kuin mistä D oli veloittanut. A ja B eivät olleet vaatineet D:tä tulemaan paikalle neuvomaan ja ohjaamaan muuraustöitä.

Tehdyn sopimuksen mukaan C oli ollut työsuhteessa A:han ja B:hen ja näin tämän johdon ja valvonnan alaisena. Työt oli sovittu tehtäväksi urakkasummasta eli näin ollen urakkatyönä. A ja B eivät olleet työsopimuslain 21 §:n ja rakennusalan työehtosopimuksen 18 §:n edellyttämän neljän päivän kuluessa työn valmistumisesta suorittaneet työn tuloksen mittausta eivätkä mainitun ajan kuluessa tehneet muistutusta työvirheistä.

Laastin mahdollisesta valumisesta tuuletusrakoon ei ollut esitetty näyttöä. Laastin menekki oli kuitenkin hyvin suuressa määrin ylittänyt menekkinormit, minkä oli täytynyt johtua C:n huolimattomuudesta ja työtavoista.

A oli ollut avustamassa C:tä tämän suorittaessa muuraustöitään ja oli näin pystynyt seuraamaan töiden edistymistä. Ulkomuurauksessa todetut virheet, lukuunottamatta pilarimuurausta, eivät siten olleet voineet jäädä häneltä huomaamatta. A oli myös hyväksynyt piirustuksista poikkeamiset tiilien koon ja saumojen leveyden osalta.

Todistaja E:n liesi- ja takkamuurauksessa toteamat virheet olivat osaksi johtuneet siitä, että saumat olivat olleet piirustuksista poikkeavat. A maallikkona ei ollut voinut ymmärtää poikkeamisen aiheuttavan luukkujen osalta muurausvirheitä. C ei ollut työtä aloittaessaan tai sitä tehdessään huomauttanut näistä seurauksista.

C oli työntekijänä vastuussa tekemistään virheistä pilarimuurauksen ja sisämuurauksen osalta sekä ylisuuresta laastin menekistä. Muun näytön puuttuessa kihlakunnanoikeus on arvioinut näiden työvirheiden aiheuttaneen A:lle ja B:lle 12.000 markan vahingon.

Näyttämättä oli jäänyt, että A:lle ja B:lle olisi aiheutunut sellaista asumishaittaa, josta C tai D olisivat olleet vastuussa.

Näyttämättä oli myös jäänyt, että D olisi vastaavana työnjohtajana laiminlyönyt hänelle kuuluneet tehtävänsä.

Näillä perusteilla kihlakunnanoikeus on, hyläten D:tä vastaan ajetun kanteen kokonaisuudessaan ja C:tä vastaan ajetun kanteen enemmälti, velvoittanut C:n suorittamaan A:lle ja B:lle korvauksena virheellisellä työsuorituksella aiheutuneesta vahingosta 12.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 1.10.1984 lukien sekä oikeudenkäyntikulujen korvauksena 10.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.2.1986 lukien.

A ja B velvoitettiin suorittamaan D:lle oikeudenkäyntikulujen korvauksena 5.000 markkaa 16 prosentin korkoineen 14.2.1986 lukien.

Helsingin hovioikeuden tuomio 8.6.1988

Hovioikeus, jonka tutkittavaksi A ja B ja C olivat saattaneet jutun, on todennut, että A ja B eivät olleet näyttäneet sopineensa C:n kanssa siitä, ettei kysymyksessä olevaan urakkatyöhön sovelleta työsopimuslain 21 §:n säännöksiä. Sanottuja säännöksiä oli siten riidanalaiseen työhön sovellettava. A ja B olivat laiminlyödessään kihlakunnanoikeuden toteamin tavoin työn tuloksen mittauksen ja muistutuksen tekemisen työvirheistä menettäneet puhevaltansa normaalissa tarkastuksessa havaittavista työvirheistä.

Sellaisten työvirheiden osalta, joita ei voitu normaalissa tarkastuksessa havaita, oli Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen lausunnon perusteella selvitetty, että takan ja leivinuunin muurauksissa oli luukkujen ja peltien asennuksissa joitakin puutteita. Tuuletusrakoon menneen laastin määrä oli paikoin ollut normaalia suurempaa johtuen lähinnä sauman paksuudesta ja todennäköisesti laastin notkeudesta. Jos tuuletusrako olisi ollut aivan täynnä laastia, sinne olisi teoreettisesti mahtunut kuivalaastia noin 4.000 kiloa. Tuuletusrako ei kuitenkaan aina ollut tarpeellinen, varsinkaan kun ulkovuorauksena oli huokoinen hengittävä tiilimateriaali. Tiilipilari oli murtunut todennäköisesti siitä syystä, ettei pilarin sisään jätetylle työnaikaiselle puutuelle ollut jäänyt puun elämisen vaatimaa liikevaraa.

Hovioikeus on edelleen katsonut, että kuivalaastin kulutus oli ollut tavanomaista suurempaa, mutta jääneen näyttämättä, että muuraustyöhön olisi käytetty kuivalaastia A:n ja B:n ilmoittamat 12.000 kiloa. Tiilipilarin muuraamisessa C:n työ oli ollut virheellistä, mutta pilarin murtumiseen oli osaltaan saattanut vaikuttaa myös naapuritontilla suoritetut rakennustyöt.

Hovioikeus on katsonut, että C:n viaksi takan ja leivinuunin muurauksien, pilarimuurauksen sekä laastin menekin osalta oli jäänyt vain lievä tuottamus. Työsopimuslain 51 §:n ja vahingonkorvauslain 4 luvun 1 §:n mukaan hän ei siten ollut työntekijänä sanotuista työvirheistä korvausvelvollinen.

Näillä ja muutoin kihlakunnanoikeuden päätöksessä mainituilla perusteilla hovioikeus on, pysyttäen kihlakunnanoikeuden ratkaisun D:tä vastaan ajetun kanteen hylkäämisestä, hylännyt A:n C:tä vastaan ajaman kanteen kokonaisuudessaan ja vapauttanut C:n hänelle tuomitusta korvausvelvollisuudesta. A ja B velvoitettiin yhteisvastuullisesti korvaamaan D:llä hovioikeudessa olleet kulut 1.000 markalla 16 prosentin korkoineen hovioikeuden tuomion antopäivästä lukien.

Perustelut

D on ollut rakennusasetuksen 132 §:ssä tarkoitettu rakennustyön vastaava työnjohtaja. Hänen ei ole näytetty tässä tehtävässään laiminlyöneen velvollisuuttaan valvoa virallisten määräysten noudattamista. Tehtävän vastaanottamisesta oli korvaukseksi sovittu 500 markkaa, johon sisältyi velvollisuus osallistua viranomaisten suorittamiin tarkastuksiin, ja lisäksi oli sovittu 70 markan kertapalkkio erikseen pidettävistä tarkastuksista. Esitetyn selvityksen perusteella, huomioon ottaen korvauksen pienuudenkin, Korkein oikeus ei katso osapuolten tarkoituksena olleen, että D tulisi työmaalla huolehtimaan A:n ja B:n puolesta työnjohto- ja valvontatehtävistä. D ei siten ole vastuussa rakennustyössä tehdyistä virheistä.

A:n ja C:n allekirjoittaman työsopimuksen kääntöpuolelle oli painettuina toisaalta muurausalan ohjehinnoittelu, toisaalta yleisiä määräyksiä muun muassa siitä, että työssä noudatetaan rakennusalan työehtosopimuksen määräyksiä. Työsopimuksessa A ja C ovat kuitenkin sopineet vain ohjehinnoittelun mutta ei työehtosopimuksen muiden määräysten noudattamisesta. Näin ollen työehtosopimuksen 18 §:n määräykset urakkatyön mittauksesta ja muistutuksista työn laadusta ja virheistä eivät työsopimuksen perusteella ole tulleet sen osaksi. Mainitut työehtosopimuksen 18 §:n määräykset eivät myöskään käsitä sellaista vähimmäisehtoa, jota työnantajan tulisi työsuhteessa noudattaa työsopimuslain 17 §:n nojalla.

Sanotussa työsopimuksessa on sovittu C:n suoritettavat työt ja niistä hänelle suoritettava kokonaiskorvaus. Koska maksettava korvaus ei siten ole riippunut työn tuloksen mittaamisesta, ei työsuhteeseen ole sovellettava työsopimuslain 21 §:n säännöksiä.

C:n työsuorituksessa on todettu virheitä ja puutteellisuuksia. Todistajana kuultu rakennusinsinööri F on kertonut havainneensa ulkomuurauksen osalta limityksen eroavuutta, epäsiistiä muurausta holvikaaressa sekä osakiven käytöstä johtuen ikkuna-aukoissa ja nurkissa, työvirheitä puupilarin tiiliverhoilussa ja takkaluukun tiivistyksessä sekä saumakoon vaihteluja. Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen betoni- ja silikaattitekniikan laboratorion tutkimusselostuksessa todetaan muuraustyössä olevan havaittavissa joitakin puutteellisuuksia ja virheellisyyksiä. Tutkimusselostuksen mukaan huolittelemattomaan lopputulokseen oli osaltaan vaikuttanut poikkeamiset perinteisistä työtavoista eikä muuraustyö kaikilta osin vastannut laboratorion käsitystä hyvästä muuraustyöstä.

Muurauslaastia on tosin valunut tavanomaista enemmän tiilimuurauksen ja tuulensuojalevyn väliseen tuuletusrakoon, mutta rakojen ei ole osoitettu täyttyneen niin, että rakennukseen suunniteltu tuuletus olisi siitä estynyt. Laastin laskennallisten menekkinormien ylittymistä muuraustyössä ei ole pidettävä sellaisena C:n viaksi luettavana seikkana, että hän olisi velvollinen korvaamaan työnantajalleen osaakaan työmaalle tilatusta laastista.

Työvirheet ja puutteellisuudet eivät ole aiheuttaneet A:lle ja B:lle asumishaittoja, joita C olisi velvollinen heille korvaamaan.

Virheiden lukuisuuden ja laadun vuoksi C:n tuottamusta ei voida pitää lievänä. Virheistä on aiheutunut A:lle ja B:lle vahinkoa, jonka suuruudeksi Korkein oikeus arvioi 10.000 markkaa.

A on kihlakunnanoikeuden mainitsemin tavoin muun muassa muurauslaastia sekoittaen ollut avustamassa C:tä muuraustyössä sekä myös muuten päivittäin seurannut töiden edistymistä. Muuraustyö on alkuperäisistä suunnitelmista poiketen päätetty suorittaa 20 millimetrin saumoilla tavanomaisten 15 millimetrin saumojen asemesta. Vaikka epäselväksi on jäänyt, onko tämä tapahtunut A:n määräyksestä, on A tullut tietoiseksi muutoksesta ennen muuraustyön aloittamista sekä hyväksynyt muutoksen. A ja B eivät myöskään ole riittävästi huolehtineet työsopimuksen perusteella suoritetun muuraustyön ammattitaitoisesta johdosta ja valvonnasta, minkä vuoksi heidän on katsottava itse myötävaikuttaneen vahinkoonsa. Tämän vuoksi heidän tulee itse vastata neljäsosasta heille aiheutuneista vahingoista.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan. C velvoitetaan suorittamaan A:lle ja B:lle yhteisesti korvaukseksi rakennustyössä tehdyistä virheistä aiheutuneista vahingoista 7.500 markkaa 16 prosentin korkoineen haastepäivästä 2.9.1985 lukien sekä heillä täällä olleista kuluista 2.000 markkaa 16 prosentin korkoineen Korkeimman oikeuden tuomion antopäivästä lukien.

D:n osalta hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. A ja B velvoitetaan yhteisvastuullisesti korvaamaan D:n vastauskulut täällä 1.000 markalla.